Jenni Kirves: Aino Sibelius: ihmeellinen olento

Jenni Kirves: Aino Sibelius:
ihmeellinen olento288 s.
Johnny Kniga 2015
Kirjastosta

Aino Sibelius (omaa sukua Järnefelt, 1871-1969) on merkittävä hahmo itsenäisen Suomen historiassa.

No nyt sitten suuri tunnustus: ennen tämän kirjan lukemista tietoni Jean Sibeliuksesta rajoittui siihen, että tiesin hänen olevan kuuluisa säveltäjä. Aino Sibeliuksesta tiesin sen, että hän oli herra Sibeliuksen vaimo. Mikään musiikkiin liittyvä ei ole koskaan kiinnostanut minua sen vertaa, että olisin vapaaehtoisesti hakenut siitä lisää niin sanottua oikeaa tietoa. Kepeitä lehtijuttuja ei siis lasketa tähän. Siksipä onkin hyvä, että tämä kirja on kirjoitettu. Tämä lähti mukaani vähän sattumalta kun joku kehui tätä töissä. Uteliaisuuttani lainasin tämän ja Aino Sibeliuksen kautta opin lisää myös hänen miehestään.

Ainoa ja Jannea on tutkittu tässä lähinnä heidän välisensä kirjeenvaihdon kautta, ja kirjeitä lainataankin tiuhaan tahtiin. Koin sen välillä suorastaan kiusallisena, koska kirjeet olivat paikoitellen hyvin henkilökohtaisia. Käsiteltiin Jannen alkoholiongelmaa, rahavaikeuksia ja seksifantasioita. En minä vain haluaisi, että kahden ihmisen silmille tarkoitetut kirjoitukset olisivat näin koko Suomen luettavissa. Vaikka toisaalta, mitäpä se haudassa enää haittaisi. Satunnaisia myötähäpeän aaltoja lukuun ottamatta kirjeet olivat ihana värikkäitä, lämpimiä ja selvästi kahden eri ihmisen kirjoittamia. Ainon ääni oli Ainon ääni, Jannen ääni oli Jannen ääni. Vaikka perheellä oli vaikeaa ja molemmat kirjoittivat myös vaikeista asioista, vuosikymmenten ajan kirjeistä kuulsi myös elämää suurempi rakkaus.

Jos Jumala olisi suonut minulle taidon, jolla nyt voisin sinua ylistää, olisit sinä maailman onnellisen ihminen.

(Aino Jannelle v. 1924, s. 258)

Aino olisi tullut onnellisemmaksi jonkun toisen kanssa. Minä en olisi koskaan voinut tulla onnellisemmaksi ilman häntä.

(Jannen päiväkirjasta v. 1931, s. 262)

On kyllä suorastaan ällistyttävää, että kaksi niin ongelmaista ihmistä onnistui rakentamaan avioliiton, joka kesti vuosikymmeniä. Ei sillä, että avioliiton tai sen osapuolien täytyy olla täydellisen tasapainoisia ja ongelmattomia toimiakseen, mutta Ainon ja Jannen luonteet eivät oikein tuntuneet käyvän yksiin. Kirjassa tuodaan esiin molempien hyvät puolet, mutta myös ne huonot. Janne oli ilmeisesti erityisherkkä ihminen, joka tykkäsi bilettää aina kun oli vähänkään syytä ja usein ilman syytäkin. Aino oli taipuvainen masennukseen ja inhosi rellestämistä ja julkisuutta. Ei kuulosta oikein toimivalta, mutta ihmeenomaisesti se toimi sittenkin. Ainolta löytyi rajattomasti kärsivällisyyttä ja anteeksiantoa, ja ei voi kuin nostaa hattua hänelle. Hänen hiuksensa muuttuivat varhain valkoisiksi ja Jannen toilailuista lukiessa en ihmettele sitä yhtään.

Minulla oli välillä hankaluuksia hahmottaa sitä, missä vaiheessa mikin kirja oli kirjoitettu. Oltiinko avioliiton alkuvuosissa vai oliko pari ollut yhdessä jo vuosikymmeniä? Asiat on laitettu aiheen mukaiseen järjestykseen, mutta omaa lukukokemustani olisi helpottanut karkea kronologinen järjestys. Kaiken kaikkiaan kirja on kuitenkin erinomainen tietopaketti Aino Sibeliuksesta. Hänestä saa hyvin inhimillisen kuvan naisena, jonka elämä säveltäjämestarin rinnalla oli kaikkea muuta kuin helppoa. Ainon läsnäolo oli kuitenkin sinfonioiden syntymisen ehto. Janne toistelee kirjeissään ja päiväkirjassaan sitä, että ilman Ainoa ei olisi mitään. Ei Jannea, ei sinfonioita. Aino mahdollisti kaiken olemalla, no, ihmeellinen.

Luettu myös mm.: Marjatan kirjat, Sinisen linnan kirjasto ja Kirjasähkökäyrä.