Kaari Utrio: Paperiprinssi

Kaari Utrio: Paperiprinssi
470 s.
Amanita 2015
Kirjastosta

Kartanon ovi lengotti selällään.

Olen varmaan jossain maininnutkin, että en ole uskaltanut lukea Kaari Utrio uudempaa tuotantoa ollenkaan. Yksisarvinen ja sitä ennen kirjoitetut historialliset romaanit olivat niin olennainen osa teinivuosiani, että pelkäsin ihan oikeasti ajan kullanneen muistot. Entä jos Kaari Utrion kirjat eivät olisikaan niin hyviä kuin muistin? Entä jos siirtyminen lähempään historiaan olisi jotenkin, uskallanko sanoakaan, pilannut hänen kirjansa? Voihan kauhistus mikä ajatus, melkein täytyi hajusuolaa hapuilla. Uskalsin kuitenkin lukea tämän uutuuden takakannen ja se kuulosti niin kivalta, että päätin vyöttäytyä rohkeuteeni. Lukisin taas Utriota, kävi miten kävi.

Juonipaljastus: hyvin kävi.

Tässä kirjassa elellään 1830-lukua. Neiti Wilhelmina on pitänyt silmällä paperiruukkia, josta hänen isänsä omistaa pienen osan. Suurin osa ruukista kuului Wilhelminan setävainaalle ja nyt tämän merille karanneelle pojalle. Sebastiania ei ole näkynyt vuosikymmeniin, mutta niinpä hän vain palaakin raajarikkona häiritsemään Wilhelminan rauhallista elämää. Ikään kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi kestämistä, Wilhelminan isä kuolee ja Wilhelmina joutuu muuttamaan kaukaisten sukulaistensa luokse hienosto-Helsinkiin. Koska on kuitenkin kyse romantiikasta, Sebastian ei tietenkään ole kaukana perässä.

Juoni oli siis varsin suoraviivainen eikä tarjonnut kovin suuria yllätyksiä, mutta kyllä minä taas niin ihastuin kirjan hahmoihin! Ensinnäkin minusta on kerrassaan miellyttävää lukea ihmisistä, jotka ovat ihan tavallisen näköisiä tai jopa suorastaan hieman rumia aikansa kauneusihanteiden puitteissa. Wilhelmina on kasvoiltaan komea nainen, mutta harva mies edes huomaa sitä. Hän on nimittäin pitkä kuin heinäseiväs ja rotevaa tekoa, eivätkä miehet voi kuvitellakaan naivansa itseään pitempää naista. Sebastian puolestaan on iso kuin karhu ja melkein yhtä karvainen.

Ensimmäiseksi pastori pani tyrmistyneenä merkille miehen tumman karvoituksen. Se ulottui rinnasta vatsan yli reisiin, eikä varmaankaan voinut olla täysin kristillinen piirre ihmisessä.

(s. 280)

Toiseksi minusta on niin miellyttävää lukea ihmisistä, joilla on järkeä päässään. Kirjassa on koko joukko hupsuja hahmoja, joista suurin osa kansoittaa Helsingin seurapiirejä. Kreivi von Staude kuvittelee hallitsevansa kaikkea, mutta on kuitenkin sokea sille mitä hänen lähipiirissään tapahtuu. Hänen tyttärensä, ikäneito Agneta, melkein pyörtyy nähdessään Sebastianin tuossa samassa tilanteessa, josta ottamani lainaus on. Agneta kun ei ole koskaan nähnyt alastonta ihmistä. Wilhelmina puolestaan näkee von Stauden huushollin onnettoman tilan melkein heti ja saa puolivahingossa selville syynkin siihen. Sebastianin alastomuuteen ja häneen yleensäkin, ja oikeastaan koko elämäänsä, Wilhemina suhtautuu perin järkevästi. Hänellä ei ole ongelmaa sopeutua seurapiireihin. Seurapiireillä sen sijaan on ongelma sopeutua naiseen, joka on pitkä kuin mies ja tarkkanäköinen kuin haukka.

Ja vielä lisäksi, minusta on niin miellyttävää lukea sellaista huumoria kuin tässä kirjassa oli. Wilhelminan Helsingin seikkailut ovat kuin suoraan komediasta, jossa suurin osa henkilöistä ei tiedä olevansa komediassa. Näkökulma liikkuu eri hahmoissa ja hilpeimmät kohtaukset syntyvätkin kun sen hetkinen näkökulma ymmärtää täysin väärin sen, mitä on meneillään. Tai ei huomaa sitä, että Wilhelmina on kuolla nauruun vakavan ilmeensä takana. Wilhelminan pokerinaamaa täytyykin kadehtia, sille olisi joskus todella paljon käyttöä.

Kirjassa on muuten paljon tietoa paperiruukin toiminnasta ja paperiteollisuudesta tuon ajan Suomessa. Aihe oli minulle ennestään aivan outo, joten tulin samalla oppineeksi uutta. Miten vaivalloista hommaa se onkaan ollut! Ei pelkästään paperin valmistaminen, vaan myös lumppujen kerääminen sitä varten. Valkoisimmista puuvillapalasista kävi kova kilpailu eri ruukkien kesken, koska siitä sai parasta paperia. Erityisen hauskana yksityiskohtana täytyy mainita kirjan sisäkannet, niissä on nimittäin piirroskuvia ruukista ja sen työntekijöistä.

Yhteenvetona: mainio kirja, uskallaan taas lukea Utriota!

Luettu myös mm.: Kirjakko ruispellossa, Kasoittain kirjoja, Katinkan kirjasto ja muut.

Haasteet: I Spy - 15. royal title