Milja Kaunisto: Piispansormus

Milja Kaunisto: Piispansormus
470 s.
Gummerus 2015
Kirjastosta

Tahdon muistaa sinusta kaiken.

Luin tämän jo kesäkuun alkupuolella, mutta kirja pääsi vasta nyt tänne blogiin asti.  No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Tämä oli niitä kirjoja, joiden lukemista odotin oikeasti ja innokkaasti. Kauniston trilogia osui ja upposi, ja maltan tuskin odottaa nähdäkseni mitä hän seuraavaksi kirjoittaa.

[Vaikea kirjoittaa mitään ilman juonipaljastuksia sekä tästä kirjasta että koko trilogiasta, joten älä jatka lukemista jos et halua lukea niitäkin!]

Kalmantanssin luettuani arvelin, että Olavi onnistuu taatusti tyrimään suhteensa ah niin ihanaan Miracleen. Niinhän siinä tietysti kävikin. Miraclen linnassa laiskistunut, pulskistunut ja tylsistynyt Olavi alkaa maalata piruja seinille, ja tulee puolivahingossa aiheuttaneeksi Oudinetin kuoleman. Kun tämä selviää Miraclelle, hän potkaisee Olavin armotta pihalle. Olavi laahustaa Pariisiin, josta hän ei ikävä kyllä löydä selkärankaansa. Epätoivon syövereihin päästään kunnolla kun Olavi kuulee, että Oudinetin kuoleman vuoksi Miraclen salaisuus paljastui ja hänet poltetaan noitana roviolla. Huonosti menee ja siltikään Olavi ei ole vielä löytänyt tynnyrin pohjaa. Välttääkseen opiskelua ja työntekoa hän myy itsensä Jolanda Aragonialaiselle Sorbonnen rehtorin tittelistä. Mikään ei ole ilmaista ja Jolanda haluaa, että Olavi käväisee paitsi äänestämässä kirkolliskokouksessa myös murhaamassa samalla reissulla kuningatarta kiusaavan munkki Martin le Francin.

Luettuani tämän mieleeni jäi jostain syystä kirkkaasti se, että sarjan ensimmäisen osan irstailusta ei oikeastaan ole enää tietoakaan. Seksiä on vähän ja enimmäkseen sitä harrastavat muut kuin Olavi, joka laittaa oman kiinnostuksen puutteensa vanhenemisen tiliin jo kypsässä kolmenkympin iässä. Mielestäni vähemmän rivo meno sopi paremmin tähän kirjaan, jossa pointtina eivät enää olleet Olavin nuoruuden toilailut vaan poliittiset juonittelut joihin hän jatkuvasti onnistuu kompastumaan. Synnintekijän jatkuva rietastelu oli lisäksi mielestäni hieman puuduttavaa luettavaa eikä tässä ollut ollenkaan sitä ongelmaa.

Ja niin muuten, nytpäs voinkin sanoa, että tiesinpäs! Olavi oli kuin olikin Maunu Tavastin poika. :D Olisin kovin mielelläni nähnyt sen keskustelun, jossa Maunu kertoo totuuden Olaville. Sen selviäminen Miraclelle kirjoitetussa kirjeessä ei ollut yhtä vaikuttavaa. En muutenkaan oikein lämmennyt niille kirjan lopun monille kirjeille. Kaipa minä vain halusin lisää dramatiikkaa ja kyynelvirtoja, jotka olisivat tapahtuneet siinä silmieni edessä sen sijaan, että niitä kuvattiin kirjeissä.

Olavin ja Miraclen kohtalossa oli sekä darthvadermaisen "NOOOOOOOOOO!!" reaktion aiheuttava että sellainen, jonka luettuani myhäilin tyytyväisenä. Prinsessasatujen "ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka"-loppu olisi ehkä suorastaan pilannut kirjasarjan, joten onneksi siltä vältyttiin. Tällainen katkeransuloinen loppu oli paljon parempi ja olihan se myös rohkea veto Kaunistolta. Minua kieltämättä hieman hermostutti siinä vaiheessa kun Olavi veteli viimeisiään ja Miraclea ei vieläkään näkynyt. Jännitys säilyi viime hetkiin saakka. Siinä ihan viimeisessä kappaleessa olikin sitten sitä jotakin, vähän niin kuin mansikka kakun päällä.


Luettu myös mm.: Kirsin kirjanurkka, Kirjasähkökäyrä, Kirjavaras ja monet muut.

Haasteet: 50 kategoriaa - 16. a book from an author you love that you haven't read yet