Milja Kaunisto: Piispansormus

Milja Kaunisto: Piispansormus
470 s.
Gummerus 2015
Kirjastosta

Tahdon muistaa sinusta kaiken.

Luin tämän jo kesäkuun alkupuolella, mutta kirja pääsi vasta nyt tänne blogiin asti.  No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Tämä oli niitä kirjoja, joiden lukemista odotin oikeasti ja innokkaasti. Kauniston trilogia osui ja upposi, ja maltan tuskin odottaa nähdäkseni mitä hän seuraavaksi kirjoittaa.

[Vaikea kirjoittaa mitään ilman juonipaljastuksia sekä tästä kirjasta että koko trilogiasta, joten älä jatka lukemista jos et halua lukea niitäkin!]

Kalmantanssin luettuani arvelin, että Olavi onnistuu taatusti tyrimään suhteensa ah niin ihanaan Miracleen. Niinhän siinä tietysti kävikin. Miraclen linnassa laiskistunut, pulskistunut ja tylsistynyt Olavi alkaa maalata piruja seinille, ja tulee puolivahingossa aiheuttaneeksi Oudinetin kuoleman. Kun tämä selviää Miraclelle, hän potkaisee Olavin armotta pihalle. Olavi laahustaa Pariisiin, josta hän ei ikävä kyllä löydä selkärankaansa. Epätoivon syövereihin päästään kunnolla kun Olavi kuulee, että Oudinetin kuoleman vuoksi Miraclen salaisuus paljastui ja hänet poltetaan noitana roviolla. Huonosti menee ja siltikään Olavi ei ole vielä löytänyt tynnyrin pohjaa. Välttääkseen opiskelua ja työntekoa hän myy itsensä Jolanda Aragonialaiselle Sorbonnen rehtorin tittelistä. Mikään ei ole ilmaista ja Jolanda haluaa, että Olavi käväisee paitsi äänestämässä kirkolliskokouksessa myös murhaamassa samalla reissulla kuningatarta kiusaavan munkki Martin le Francin.

Luettuani tämän mieleeni jäi jostain syystä kirkkaasti se, että sarjan ensimmäisen osan irstailusta ei oikeastaan ole enää tietoakaan. Seksiä on vähän ja enimmäkseen sitä harrastavat muut kuin Olavi, joka laittaa oman kiinnostuksen puutteensa vanhenemisen tiliin jo kypsässä kolmenkympin iässä. Mielestäni vähemmän rivo meno sopi paremmin tähän kirjaan, jossa pointtina eivät enää olleet Olavin nuoruuden toilailut vaan poliittiset juonittelut joihin hän jatkuvasti onnistuu kompastumaan. Synnintekijän jatkuva rietastelu oli lisäksi mielestäni hieman puuduttavaa luettavaa eikä tässä ollut ollenkaan sitä ongelmaa.

Ja niin muuten, nytpäs voinkin sanoa, että tiesinpäs! Olavi oli kuin olikin Maunu Tavastin poika. :D Olisin kovin mielelläni nähnyt sen keskustelun, jossa Maunu kertoo totuuden Olaville. Sen selviäminen Miraclelle kirjoitetussa kirjeessä ei ollut yhtä vaikuttavaa. En muutenkaan oikein lämmennyt niille kirjan lopun monille kirjeille. Kaipa minä vain halusin lisää dramatiikkaa ja kyynelvirtoja, jotka olisivat tapahtuneet siinä silmieni edessä sen sijaan, että niitä kuvattiin kirjeissä.

Olavin ja Miraclen kohtalossa oli sekä darthvadermaisen "NOOOOOOOOOO!!" reaktion aiheuttava että sellainen, jonka luettuani myhäilin tyytyväisenä. Prinsessasatujen "ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka"-loppu olisi ehkä suorastaan pilannut kirjasarjan, joten onneksi siltä vältyttiin. Tällainen katkeransuloinen loppu oli paljon parempi ja olihan se myös rohkea veto Kaunistolta. Minua kieltämättä hieman hermostutti siinä vaiheessa kun Olavi veteli viimeisiään ja Miraclea ei vieläkään näkynyt. Jännitys säilyi viime hetkiin saakka. Siinä ihan viimeisessä kappaleessa olikin sitten sitä jotakin, vähän niin kuin mansikka kakun päällä.


Luettu myös mm.: Kirsin kirjanurkka, Kirjasähkökäyrä, Kirjavaras ja monet muut.

Haasteet: 50 kategoriaa - 16. a book from an author you love that you haven't read yet

Milja Kaunisto: Kalmantanssi

Milja Kaunisto: Kalmantanssi
399 s.
Gummerus 2014
Kirjastosta

Ulkona on taas alkanut sataa lunta, niin minulle kerrotaan.

Ja vielä viimeinen toukokuulle, sitten olen ajantasalla sen suhteen mitä olen tässä kuussa lukenut. Minun piti vaania Kalmantanssia kirjastosta koko viikko ennen kuin sain sen. Kaikki kappaleet olivat lainassa, mutta onnistuin nappaamaan nopeakiertoisen niteen heti kun se palautui. Trilogian päättävä Piispansormus on odottanut hyllyssä jo jonkin aikaa, mutta pitäähän nämä tietenkin lukea järjestyksessä.

[Luvassa on sitten juonipaljastuksia tästä ja sarjan edellisestä osasta! Vielä ehdit kääntyä pois!]

Olavi on palannut pohjoiseen Suomeen otto(hah! aivan varmasti on biologinen isä!)isänsä Maunu Tavastin luo. Hän saa pian oman seurakunnan ja mitäs hän ensimmäisenä tekeekään? Nai naimisissa olevaa, lapsetonta naista kirkon alttarilla. Tietenkin hän syyttää tästä paholaista, eihän nainen voi yksin olla niin ovela, että hankkii haluamansa lapsen tavalla tai toisella. Olavi tunnustaa syntinsä piispa Maunulle ja saa sitten tilaisuuden lähteä takaisin Ranskaan opiskelemaan. Ah niin ihana Miracle ei ole palannut Sorbonnen yliopistoon, kiitos Olavin uhkauksia, ja itsensä ruoskimisen ohessa Olavi sekaantuu tahtomattaan Ranskan politiikkaan. Hän saa tehtäväkseen kuulustella vangittua kansankiihottajaa ja tunnettua mieheksi pukeutujaa, Lorrainen neitoa Jehannea.

Synnintekijästä totesin, että olihan se ronski ja rietas, mutta että se ronskius ja riettaus alkoi jo hiukan puuduttaa tarinan edetessä. Tässä osassa sitä onkin paljon vähemmän ja Olavin uusi bestis/piikki lihassa, munkki Johannes, viettää enemmän aikaa naisten hameiden alla kuin Olavi itse. Kun Olavi viimein tapaa Miraclen ja he päätyvät itse asiaan, kohtaus on yllättävän pelkistetty ja jopa harras. Enemmän tunnetta kuin seksiä, pitkällisen odotuksen täyttymys eikä mitään satunnaista karvaisiin suonsilmäkkeisiin sukeltelua suonikas miehinen elin tanassa.

Rietastelun sijaan tässä osassa on enemmän poliittista juonittelua, josta tykkäsin todella paljon. On sekä katolisen papiston sisäisiä juonia että Ranskan kruunun perässä juoksevia tahoja. Nostan oikein suurta ja hienoa hattua Kaunistolle siitä hyvästä, että hän on kirjoittanut kirjaan monia älykkäitä ja kiinnostavia naishahmoja. On rouva Birgitta, joka höynäyttää Olavia totaalisesti. On edelleen ah niin ihana Miracle, jota nähdään harmillisen vähän. On Jolanda Aragonialainen, joka pelaa sekä piispoilla että aatelisilla kuin shakkinappuloilla. Lisäksi on vielä Madame Augustine, joka ei ole yhtä älykäs tai niin mahtava, mutta varsin sympaattinen kuitenkin. Ja muutama muu vähemmän tärkeä nainen. Olisi varmasti ollut hyvin helppo kirjoittaa aikakaudelle sijoittuva kirja, jossa on vain minimimäärä valjuja naishahmoja. Olavin alentuvasta ja epäilevästä näkökulmasta huolimatta naiset näyttäytyvät kirjassa vahvoina ja itsevarmoina.

Jehanne tosiaan puuttuu tuosta naishahmojen listasta. En nyt ole ihan varma pidänkö siitä, että historiallisesti niin merkittävä nainen onkin tässä kirjassa mies. Toisaalta sukupuolilla leikittely on olennainen osa näitä kirjoja, joten siinä suhteessa se sopii tarinaan loistavasti. Olisipa muuten mielenkiintoista saada Jehanne ja Miracle samaan huoneeseen keskustelemaan! Pidin siitä, että Olavin reaktio Jehannen salaisuuteen ei ollut katoilta raikuva "Herra varjele, kuka alentuisi sellaiseen, onko hän mies ollenkaan????". Siihen mennessä hän on jo oppinut sen verran, että tietää ihmisten joutuvan joskus tekemään omituiselta kuulostavia valintoja. Valinta ei tosin tietenkään ollut Jehannen. En tainnut mainitakaan miten paljon pidin Jolandasta. Hän ei ole miellyttävä, mutta hän on hyvin kiehtova. Ajatukseni kulkevat samoja ratoja Beatrixin suhteen.

Lämpenin jopa Olaville tarinan edetessä. Nyt kun asiaa mietin niin tämä johtui luultavasti siitä, että Olavi alkoi viimeinkin nähdä itsensä rehellisesti ja luopua korskean kukon tyhjistä elkeistä. Hän ymmärtää ettei ole laatikon terävin veitsi, eikä vihaa niitä teräviä partaveitsiä niin naisia tai naiseksi pukeutuvia kuin ovatkin. Hän ymmärtää ettei itsesäälissä rypemisellä saa mitään aikaan. Olavi on selvästikin sitä tyyppiä, joka tarvitsee jonkun osoittamaan mitä pitää tehdä tai ainakin näyttämään suuntaa, ja sitten hän tekee sen hyvin. Ei hän ole tyhmä, mutta suurimman osan ajasta hän on liian saamaton saadakseen mitään aikaan. Tsemppiä, Olavi, kyllä se siitä!

...Taisipa olla aika sekava teksti. Innostuin kirjasta niin, että päässäni risteilee ihan liikaa ajatuksia sitä koskien. Maltan tuskin odottaa Piispansormuksen lukemista. Se on paksu kirja ja tästä voi päätellä, että Olavi onnistuu jälleen kerran tyrimään suhteensa Miracleen. Voi sitä Olavia.

Luettu myös mm: Anna minun lukea enemmän, Kirsin kirjanurkka, Oksan hyllyltä ja vaikka missä muualla.

Milja Kaunisto: Synnintekijä

Milja Kaunisto: Synnintekijä
308 s.
Gummerus 2013
Kirjastosta

Kun nuorukaisena astuin harhaan ja tein vääryyttä, sain virheestäni rangaistuksen isältäni.

Kaikki ja kaikkien serkut ovat tietenkin jo lukeneet tämän. En oikein osaa sanoa, miksi tämä meni minulta ohi. Ehkä siksi, että kaikissa lukemissani arvosteluissa (ei vain blogeissa) ja kuulemissani keskusteluissa keskityttiin lähinnä siihen, miten hui kauhistus ronski ja rietas kirja on. Kyllä sitä ollaan melkein hajusuolaa vailla kun nuori naiskirjailija uskaltaa kirjoittaa likaisesta keskiajasta, naisten karvaisista suonsilmäkkeistä ja papista, jonka keppi on tanassa sekä naisten että miesten suuntaan aina kun selkänsä kääntää. Kirja kuulosti ihan pornolta ilman juonta.

[Tässä vaiheessa on hyvä huomata, että lopputekstissä on juonipaljastuksia. Kääntyös poies jos haluat niitä välttää!]

No onhan se ronskisti kirjoitettu. Pariisi lemuaa kuin navetan sontalaari ja Olaus Magnuksella on suuria vaikeuksia pysyä housuissaan. En järkyttynyt tekstistä, mutta olihan se hiukan erikoista, etenkin kun luin juuri Neidonpaulan. Se on varsin siisti ja siveä tähän verrattuna, vaikka tapahtuukin suunnilleen samoihin aikoihin tämän kanssa. Joka tapauksessa Synnintekijässä on tosiaan aika roisia tekstiä. Jopa niin paljon, että siihen turtuu hyvin nopeasti. Edes ne kuuluisat roikkuvat karvapallit eivät enää hätkähdyttäneet, koska sinne asti selvittyäni olin kuitenkin lukenut sivukaupalla Pariisin porttojen kosteista haaroista ja Olavin syntisestä onanoinnista.

En toistaiseksi lämmennyt Olaville kovin paljoa, mutta Miracle voitti sydämeni ihan kokonaan. Ymmärrän täysin miksi Olavi väkersi itsensä vahingossa umpisolmuun aina, kun Miracle vähän hymyili tai käyskenteli tiukoissa housuissaan ja piukoissa pakaroissaan. Enkelit lauloivat, pyhimykset pyörtyilivät jne. On se Miracle vain jotenkin niin ihana Olavin silmillä katsottuna. Se hänen salaisuutensa vain lisäsi tuota mystistä fiktiivistä vetovoimaa. Jestas sentään mikä nainen kun huijaa koko miehistä maailmaa, ja tekee sen ilmeenkään värähtämättä! Toisin kuin Olavi, olin melkein valmis huutamaan hurraata kun salaisuus paljastui. Ihailin samaa itsevarmuutta ja määrätietoisuutta myös Beatrixin hahmossa.

Jatko-osat on pakko lukea ihan sen vuoksi, että haluan tietää miten Miraclen käy. Olen myös 99.99% varma siitä, että Olavi on Maunu Tavastin biologinen poika vaikkei sitä tiedäkään. Katsotaanpas olenko oikeassa. Yllätyn suuresti jos en ole.

Luettu myös mm: Kirja on tosiaan luettu jo melkein joka paikassa.

Haasteet: 50 kategoriaa - 15. a popular author's first book || Idän pikajuna - 1. Pariisi (joo, hairahduin tähänkin haasteeseen kun se tuli sopivasti vastaan tätä lukiessa) || kirjankansibingo - rakennus

Nätti kansi, jossa on sopivan synkkä tunnelma ja komea linna eli rakennus.
Tykkään myös kirjan nimen fontista, se on sopivan keskiaikainen.