lauantai 30. marraskuuta 2024

Marraskooste

YA-lukuhaaste vol. 4 päättyi nyt marraskuussa ja sain luettua siihen täyden ruudukon. Yllätyin itsekin! Haastekoonti on täällä.

Kuukauden paras kirja oli viime hetkillä lukemani Maria Turtschaninoffin Anaché. Edelleenkin kaipaan siihen jatko-osaa!

Joulukuulle on luvassa Helmet-lukuhaastetta ja Elämänkertabingoa, ja yksi tiiliskivikin pitäisi saada luettua. Loputtomalta lukulistaltani löytyy kyllä kirja joka kohtaan ja niiden kanssa voi vähän taktikoidakin. Pitää vain toivoa, että aika riittää!

Tällä hetkellä luen Julia Barrettin The Third Sisteriä, joka on työn alla kahden hengen Austen-lukupiirissä. Tässä on vielä luettavaa pariksi viikoksi ja siinä välissä ehtii kyllä muutakin.


Luetut

Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Sujuvassa YA-kirjassa ollaan hankalan eettisen dilemman äärellä.

Päivi Alasalmi: Meren ja veren liitto
Hyvä jos kohta hyvin väkivaltainen kuvaus Hailuodon murhaperjantaista.

Erik J. Brown: All That’s Left in the World
Sateenkaareva YA-dystopia osui moneen suosikkitrooppiini.

Raastava nuortenkirja ja kuvaus lapsiperheen köyhyydestä.

Taiga Sassa: Bird ihmemaassa 8
Tällä kertaa tarinan pääosassa on japanilainen hääseremonia, joka ei tietenkään toteudu ilman perhedraamoja. Tämä on kyllä mainio sarja kaikille, joita kiinnostaa historia ja/tai toiset kulttuurit. Aina oppii uutta!

Jun Mochizuki: Vanitaksen kirja 6
Juoni ottaa lisää entistä oudompia kierroksia ja ihan mielenkiinnolla odotan, miten tässäkin nyt käy. Onneksi nämä ilmestyvät sen verran nopeaa tahtia, että ei ehdi unohtaa mitä edellisessä osassa tapahtui.

Joulunovelleista jäi päällimmäisenä mieleen eriarvoisuus ja köyhyys, ei niinkään jouluilo.

Selkokielinen nuorten kääntökirja toimi hyvin.

Joillakin vähän enemmän uskallusta kuin monilla muilla!

Akane Shimizu: Solut työssä 4
Itaru Kinoshita: Dinosaur Sanctuary 5
Luin nämä ihan peräkkäin ja kummatkin osat huvittivat minua juuri sopivasta. Ne sattuivat myös sopivan teemallisestikin yhteen. Dinosaurukset sairastivat eri tavoilla ja soluilla piti kiirettä kaikenlaisten tautien ja muiden uhkien torjumisessa. 

Laimea lukukokemus, mutta suremisen moninaisuuden kuvaus oli hyvää.

Jacobsenin kirjoitustyyli ei päässyt oikeuksiinsa ja lopputulos oli muutenkin sekava.

Todella hieno YA-kirja, jossa pidin sekä päähenkilöstä että maailmasta.

Austenin maailma ja merihirviöt oli yllättävän hyvä yhdistelmä.

Akane Shimizu: Solut työssä 5
Tässä osassa oli ihan supersöpöjä maitohappobakteereja! Juoni siirtyi valkosolun myötä suolistoon, jossa tutustuttiin erilaisiin bakteereihin. Toimintamittelyn lomassa tuli kyllä selväksi, että keho on yksi kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

torstai 28. marraskuuta 2024

Jane Austen & Ben H. Winters: Järki ja tunteet ja merihirviöt

Kansikuva.

Dashwoodit olivat asuneet Sussexin kreivikunnassa suuresta muutoksesta lähtien, siitä saakka, kun maailman vedet kylmenivät ja kääntyivät ihmisen poikia vastaan ja paha alkoi liikkua syvyyksissä.

Austen-lukupiiri Lauran kanssa jatkui tällä Ben H. Wintersin Järki ja tunteet -parodialla. Se osoittautui paremmaksi kuin oletin, ja jotenkin kirjan huumori ja yliampuvuus iskivät minuun juuri sopivasti.

Järki ja tunteet ja merihirviöt sisältää, no, merihirviöitä. Juoni on pääpiirteittäin sama kuin alkuperäisteoksessa, mutta meri on noussut ihmiskuntaa vastaan. Sankarittaremme kohtaavat jos jonkinlaisia kauhukalmareita, verenhimoisia merirosvoja ja muita mukavia tämän genren trooppeja ja kliseitä.

Ehkä parasta kirjassa oli se, että nämä lonkerokaverit tekivät päähenkilöistä oikeita toimintasankareita. Dashwoodin naiset ovat aina valmiina tarttumaan harppuunaan ja Marianne rakastaa lukea traagisista merionnettomuuksista. Naisessa arvostetaan hyvää hapenottokykyä, vankkoja hartioita ja vahvoja pohkeita, koska milloin tahansa voi joutua kauhomaan karkuun jättiravuilta.

Siinä missä alkuperäisteos oli ennen kaikkea romanssi ja tapakomedia, Merihirviöt on kauhuseikkailu, jossa veri ja suolenpätkät lentävät rakkausdraamojen lisäksi. Siksi olikin vähän merkillistä, että Willoughbyn konnuutta lievennettiin: lehtolasta ei ole, vaikka Eliza muuten joutuukin häpäistyksi. Merkillistä kainostelua ottaen huomioon kaiken väkivallan.

Kirjassa tuotiin myös aika painokkaasti esiin se, miten palvelijoilla ja britti-imperiumin kolonialismilla ei ollut paikkaa Austenin kirjassa. Tässä parempi väki kääntää katseensa pois, kun merihirviöt teurastavat palvelijoita, ja Lady Middleton on kaukomailta tuotu ryöstösaalis. Lauran kanssa jännättiinkin pääseekö Lady ikinä pakoon vai ei!

Kokonaisuutena tykkäsin kirjasta ja sen seikkailuhengestä. Merihirviöt istuivat yllättävän hyvin tuttuun juoneen ja juonenkäänteitä riitti vaikka muille jakaa.


Kirjan tiedot:
Jane Austen & Ben H. Winters: Järki ja tunteet ja merihirviöt | Schildts 2011 | 350 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Sense and Sensibility and Sea Monsters (2009) | Suomennos: Virpi Vainikainen

Luettu myös:

Haasteet:
* Paha mieli, paras mieli : Kolonialismi
* Luonto sivuilla : Tuho

keskiviikko 27. marraskuuta 2024

Haastekoonti: YA-lukuhaaste vol. 4

Haasteen bingoruudukko.

Tämän vuoden YA-lukuhaaste on paketissa ja ihan ajoissakin, haaste kun päättyy tämän kuun lopussa. Kiitos hauskasta haasteesta, @lottareadsbooks, @hennasbooks, @sirkkuwrites, @jatkalukemista ja @bookstodiscover!

Yllätin itseni lukemalla koko ruudukon täyteen. Nyt onkin vähän YA-ähkyä, mutta toisaalta edelleen lainassa on pari kirjaa, jotka eivät sitten mahtuneetkaan haasteeseen. Aion kyllä lukea ne jahka ennätän.

Kokonaisuutena haaste olin mukavan monipuolinen ja tein sen puitteissa muutamia löytöjä, joihin en ehkä muuten olisi tarttunut. Esimerkiksi viimeiseksi haastekirjaksi jäänyt Maria Turtschaninoffin Anaché oli mahtava lukukokemus, joka oli ilmestynyt jo reilut kymmenen vuotta sitten. Hyvä, että tuli viimein luettua!

Ja tätä kirjoittaessani Päivi Lukkarilan Skutsi voitti juuri Finlandia-palkinnon! Onneksi olkoon! Skutsi meni minulla kohtaan “jännittävä” ja sitä se sopivasti olikin.

Kirjoja valitessani ja lukiessani mietin välillä, että raja nuortenkirjan ja nuorten aikuisten kirja välillä on kyllä melkoisen häilyvä. Eipä sillä muuten väliä ole, mutta kirjastossa se aiheuttaa välillä vähän harmaita hiuksia jos N- ja NA-kirjat hyllytetään eri kohtiin.


Haasteeseen luetut kirjat:

Kannessa on kaksi ihmistä: Katri Alatalo: Kesäkuu
Sinulle uusi kirjailija: Camryn Garrett: Friday I’m in Love
Suomalaisen kirjailijan kirjoittama YA: J.S. Meresmaa: Poika valkean, renki raudan
Miksi en lukenut aikaisemmin?: Sini Helminen: Kalma
Kirja on osa sarjaa: Catherine Doyle & Katherine Webber: Kirottu kruunu
Kirja julkaistu 2024: Satu Leisko: Varjotarha
Jännittävä: Päivi Lukkarila: Skutsi
Tapahtumat eivät sijoitu nykyaikaan: Erik J. Brown: All That’s Left in the World
Haasteenjärjestäjän suosittelema YA: Dustin Thao: Älä mene, Sam
Kirja on julkaistu 2014 tai aiemmin: Maria Turtschaninoff: Anaché

tiistai 26. marraskuuta 2024

Maria Turtschaninoff: Anaché

Kansikuva.

Akkadien maassa, länteen ja luoteeseen Lavorasta ja pohjoiseen Urundiasta, asuu paimentolaiskansa.

Käsittääkseni Maria Turtschaninoffin Arra sijoittuu samaan maailmaan kuin tämä juuri lukemani YA-kirja Anaché. Hyvä, koska tässä on maailma, josta haluan lukea lisää! 

Toivon harvemmin, että jokin yksittäinen kirja olisi sarjan ensimmäinen osa, mutta nyt löytyi poikkeus. Tämähän oli vasta seikkailun ja mielenkiintoisen elämän alku.

Anaché on siis fantasiaa ja kertoo akkadien paimentolaiskansaan kuuluvasta nimihenkilöstään. Patriarkaalisessa maailmassa naisten ja miesten paikat ovat selvät ja rajatut, mutta Anachélle povataan poikkeuksellista tulevaisuutta. Jo ihan alkulehdellä kerrotaan, että hän muuttaa akkadien kuvan itsestään.

Anachén henkilökohtaisen matkan lisäksi kirjassa luodaan kokonainen maailma ja kulttuuri, jotka tuntuivat syviltä ja uskottavilta. Akkadeilla on oma tarustonsa ja sen myyttiset hahmot ovat oikeasti läsnä ihmisten elämässä, jos kohta yleensä henkien maailmassa. Kansan elämä rakentuu heitä ympäröivälle arolle sekä lampaille ja hevosille, joista riippuu sekä yksittäisen perheen että koko heimon toimeentulo.

Taustaa olisi ehkä voinut vähän keventää, koska alku oli pitkälti Anachén arjen kuvausta ja hieman toisteista. Se ei varmaan ihan kaikkiin lukijoihin iske, vaikka tarinan edetessä tuleekin selväksi, miksi lukijalla on hyvä olla kaikki se tieto, jonka hän akkadien kulttuurista on saanut.

Pidin todella paljon Anachésta hahmona ja tosiaan koko kirjasta. Suuria teemoja ovat muun muassa sukupuoliroolit, myytit ja niiden voima, sekä naisten voima ja yhteisöllisyys. Tämä oli myös mukavana yllätyksenä sateenkaareva kirja.

…Tätä on vähän vaikea kuvailla enempää kertomatta puolen välin tienoilla tulevaa suurta juonenkäännettä. Sanotaan nyt vaikka, että jos Shelley Parker-Chanin The Radiant Emperor -duologia on tuttu, niin tiedät mihin suuntaan tässä mennään. Muille olkoon yllätys!

Sisältövaroituksena sen verran, että kirjassa on perheväkivaltaa ja myös lapsenraiskaus (ei Anachén). Toivoisin, että jos kirja kirjoitettaisiin nyt uudelleen, tuo jälkimmäinen olisi enemmän viitteellinen eikä melkein sivun mittainen väkivallan kuvaus. Vaihtaisin sen milloin vain pitempään kuvaukseen Anachén ekasta kerrasta.

Mutta kokonaisuutena tämä oli liikuttava ja vaikuttava YA-kirja aikuisellekin lukijalle. Ehkä vähän vaikea myydä nuorelle lukijalle, mutta ehdottomasti yrityksen arvoinen.


Kirjan tiedot:
Maria Turtschaninoff: Anaché | Tammi 2013 | 523 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Anaché (2012) | Suomennos: Marja Kyrö

Luettu myös:

Haasteet:
* YA-lukuhaaste : Kirja on julkaistu 2014 tai aiemmin
* Paha mieli, paras mieli : Misogynia
* Luonto sivuilla : Rakkaus luontoon

sunnuntai 24. marraskuuta 2024

Roy Jacobsen: Rigelin silmät (Barrøy #03)

Kansikuva.

Taivaalta katsottuna Barrøy muistuttaa mereen polkaistua jalanjälkeä, jossa muutama pieni varpaanpainauma osoittaa länteen.

Ja taas harmittaa kun en tykännyt tämän Roy Jacobsenin Barrøy-sarjan kolmannesta osasta senkään vertaa kuin toisesta. Tähän on tulossa neljäskin osa ja mietin jo, että luenko sen vai en. Toisaalta Ingridin kohtalo kiinnostaa, toisaalta en tiedä jaksanko uskoa, että viimeinen osa olisi parempi.

Rigelin silmät jatkaa Ingridin tarinaa vuodesta 1946. Sota on ohi ja Ingridin tytär Kaja on kymmenkuinen. Ingrid päättää jäljittää tytön isän, venäläisen Alexanderin, joka on paennut jonnekin vuorten taa. Ingrid vaeltaa Norjan halki milloin kävellen, milloin junalla tai pyörällä.

Ymmärrän ehkä, mitä kirjassa ajettiin takaa (Alexanderin lisäksi, ha). Ingrid jahtaa haavetta ja haavekuvaa, ei niinkään sitä todellista Alexanderia, jonka tiedonmurusista voi koota.

Ingridin matka näyttää sodan jälkeisen Norjan ja sen, miten jännittyneitä ihmisten välit ovat. Kenen puolella naapurisi todella oli? Entä kuka uusi naapurisi edes todella on? Asioista ei haluta puhua ääneen ja se tekee miehen jäljittämisestä hyvin vaikeaa.

Se teki myös kirjan lukemisesta haastavaa. Jacobsenin kieli on kaunista ja parhaimmillaan luonnon kuvauksessa. Kun ihmiset eivät puhu toisilleen ja Ingridin pään sisään ei juuri päästä, ei Jacobsenin kerrontakaan oikein toimi.

Lopputulos oli mielestäni hyvin hämmentävä ja sekava, ja luin kirjan sinnillä loppuun. Viimeinen sivu kuuluukin sitten kategoriaan “oudoimmat epilogit ikinä”. Sillä ei kai ollut muuta tarkoitusta kuin masentaa lukija lopullisesti.


Kirjan tiedot:
Roy Jacobsen: Rigelin silmät | Sitruuna 2024 | 232 sivua | Kirjastosta
Norjankielinen alkuteos: Rigels øyne (2017) | Suomennos: Pirkko Talvio-Jaatinen

Luettu myös:

Haasteet:
* Paha mieli, paras mieli : Hylkääminen
* Luonto sivuilla : Maisemien kuvaus

keskiviikko 20. marraskuuta 2024

Dustin Thao: Älä mene, Sam

Kansikuva.

Heti, kun suljen silmäni, muistikuvat alkavat pyöriä mielessäni, ja huomaan olevani taas kaiken alussa.

Dustin Thaon YA-kirja Älä mene, Sam oli harmillisen laimea lukukokemus kauniista kannesta ja mielenkiintoisesta asetelmasta huolimatta.

Idea on siis se, että high schoolin viimeistä luokkaa käyvän Julien poikaystävä Sam kuolee yllättäen. Tarina alkaa viikko tragedian jälkeen, jolloin sureva Julie soittaa Samin puhelimeen. Järkytys on suuri, kun Sam vastaakin jostain rajan takaa.

Kirja ei mielestäni ollut ihan tasapainoinen. Keskiosa on hidas ja sama kaava toistuu koko ajan. Sam kannustaa Julien tekemään jotain, jota Sam olisi halunnut heidän tekevän yhdessä. Välillä ollaan nykyhetkessä, jossa näytetään myös Samin surevaa lähipiiriä. Sitten hypätään ajassa taaksepäin söpöilemään Julien ja Samin ah niin söpössä suhteessa.

Lopussa sitten pistetään ykkönen silmään ja kaahataan Julien varsinaisen toipumisen läpi.

En missään välissä kiintynyt sen enempää Julieen tai Samiin kuin heidän suhteeseenkaan. Olisin ehkä toivonut jotenkin intensiivisempää kerrontaa tuon söpöilyn sijaan? Okei, ihan kivoja he kai ovat, mutta suuret tunteet puuttuivat, ja tällaisessa tarinassa juuri niitä kaipaa.

En silti harmittele, että luin kirjan, koska tuo lähtökohta on niin kiinnostava. Kirjassa käsitellään surusta toipumista ja erityisesti pidin siitä, miten suru näyttää eri ihmisillä erilaiselta. Ei ole vain yhtä ainoaa tapaa kaivata ja surra, eikä kenenkään tapaa saa väheksyä.


Kirjan tiedot:
Dustin Thao: Älä mene, Sam | Otava 2023 | 346 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: You’ve Reached Sam (2021) | Suomennos: Sini Linteri

Haasteet:
* YA-lukuhaaste : Haasteenjärjestäjän suosittelema YA

sunnuntai 17. marraskuuta 2024

Maire Lankinen & Nazzareno Sifo: Maire: Hänen Majesteettinsa palveluksessa

Kansikuva.

Puhelimen näytöllä luki soittajan nimi: “Äiti, Maire Lankinen”.

Maire Lankisen elämäkerta Maire: Hänen Majesteettinsa palveluksessa on tullut vastaan useammassakin paikassa viime aikoina. Minulle tämä oli niitä kirjoja, joiden kirjoitustyyli ei hirveästi napannut, mutta sisältö oli kiinnostavaa ja suorastaan herttaista.

Toinen ja oikeastaan kirjan pääkirjoittaja on Nazzarena Sifo, Mairen poika, joka on onneksi kirjannut ylös jo iäkkään äitinsä perin harvinaislaatuisen elämäntarinan. Tai ainakin ne kuninkaalliset vuodet siitä.

Hypätään siis vuoteen 1960, jolloin 28-vuotias Maire työskentelee sisarensa kampaamossa. Helsingin Sanomissa on lehti-ilmoitus, jossa haetaan suomalaisia tyttöjä kotiapulaisiksi Englantiin. Maire on kielitaidoton, mutta sisukkuutta ja heittäytymistä häneltä löytyykin sen edestä.


No, elämä on valintoja. Ei siihen sen enempää mietiskelyä tarvittu.
(s. 22)


Ollapa yhtä (uhka)rohkea!

Maire siis pakkaa laukkunsa ja lähtee Englantiin. Ensin Windsoriin arkkitehtiperheeseen, mutta Lontoo houkuttaa enemmän. Ihmeellisen sattuman ja hyvän ajoituksen kautta Maire päätyy sisäköksi Buckinghamin palatsiin.

Kirja on mitä mainioin ajankuva ja Mairen elämä melkoinen todiste siitä, että joskus on hyvä ottaa riski ja uskaltaa. Loppujen lopuksi hän viettää palatsissa kolmisen vuotta ennen kuin koti-ikävä vie voiton. Vaikka Suomi on vertailussa vielä sodan arpeuttama ja köyhä, se on kuitenkin koti.

Mutta Lontoossa ollessaan Maire seuraa palatsin elämää jos ei eturivistä niin ainakin toisesta. Kuninkaallista perhettä hän näkee harvemmin, mutta aina aivan erityislaatuisesta vinkkelistä. Kuinka moni suomalainen voi sanoa saaneensa kuningattarelta joululahjan kättelyjen kera?

Kiva hyvän mielen elämäkerta, joka oikein kutsuu tekemään elämässä mairet eli jotain odottamatonta ja rohkeaa!


Kirjan tiedot:
Maire Lankinen & Nazzareno Sifo: Maire: Hänen Majesteettinsa palveluksessa | Johnny Kniga 2024 | 250 sivua

Haasteet:
* Elämänkertabingo : Kirjagramista bongattu

perjantai 15. marraskuuta 2024

Edith Arkko: Aurora/Eino

Kansikuva.

Mä olin juuri aloittanut ysiluokan uudessa koulussa,
ja mä olin rikkonut koulun sääntöjä
jo kaksi kertaa.

Näin tästä Edith Arkon Aurora/Einosta useammankin positiivisen kommentin, joten luinpa sen nyt itsekin kun se sopivasti kirjastossa oli. En olekaan ennen lukenut selkokielistä kääntökirjaa, joten tämä oli sikäli aivan uusi kokemus.

Tätä kertovat samasta aikavälistä ja samoista tapahtumista, mutta omista näkökulmistaan, ysiluokkalaiset Aurora ja Eino. Aurora on otettu huostaan alkoholistiäidiltään ja arki uudessa koulussa ja nuorisokodissa takkuaa. Samaa aikaan Eino harrastaa jääkiekkoa aivan tosissaan ja haaveilee maajoukkuepaikasta.

Tykkäsin etenkin Auroran tarinasta, jossa huoli ja kaipaus äidin luo ovat koko ajan läsnä. Se, että äiti rakastaa viinaa enemmän kuin tytärtään, on ymmärrettävästi Auroralle kipeä paikka. Einon kanssa Auroralla on viimein kivaa ja hän saa muutakin mietittävää.

Einon puoleen en ihan päässyt sisään, koska jopa ihastus Auroraan jää selvästi kakkoseksi jääkiekolle. En nyt lähtökohtaisesti innostu poikain kiekkopelien ja -leirien kuvailusta, mutta lukijapoikiin tämä varmasti vetoaa.

Mietin kyllä sitä, että miksi Einon tarinassa puhutaan paljon enemmän vahinkoseisokeista ja halusta muutenkin? Siinä missä Aurora ihailee usein Einon kultaisia kutreja, Eino tuijottaa hänen tissejään.

Kirja päättyy yllättäen ekaan kertaan, joka monessa nuorten-/YA-kirjassa on jossain keskellä tarinaa. Tämä oli kivasti kuvattu ja pidin siitä, miten kummankin huoli toisen hyvästä ja turvallisesta olosta oli kirjoitettu.

Kokonaisuutena kiva tarina ja olisi mielenkiintoista kuulla, miten tätä vinkataan yläkoulussa. Kumman tarinaan vinkkauksessa keskitytään?


Kirjan tiedot:
Edith Arkko: Aurora/Eino | Hertta 2024 | 294 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Haasteet:
* YA-lukuhaaste : Ensirakkaus
* Paha mieli, paras mieli : Huostaanotto

tiistai 12. marraskuuta 2024

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan joulutarinat (Puuvillatehdas #04)

Kansikuva.

Merikapteenin rouva Loviisa Helin nykäisi salin paksut viininpunaiset samettiuutimet syrjään ja silmäili ulos.

Vielä ei ole kovin jouluinen olo, mutta talven ensimmäinen joulukirja on jo luettu. Ann-Christin Antellin Puuvillatehtaan joulu tulikin kirjastoon aiemmin kuin odotin ja koska varausjonoa on, kiilasi se lukulistan kärkeen.

Kyseessä olikin novellikokoelma, jossa seikkailevat Antellin Puuvillatehdas-sarjasta tutut hahmot. Yleisen jouluttelun lisäksi tarinoiden teemoina ovat toisten auttaminen ja miesten odotus. Jokaisessa tarinassa nimittäin odotellaan muualla olevaa miestä joulupöytään saapuvaksi.

Loviisan joulussa ollaan vuodessa 1865 ja novellin nimihenkilö odottelee merikapteeninsa paluuta. Jos nyt oikein muistan niin edellisissä osissa Loviisa oli varsin tiukka täti ja tässä nuoremmassa Loviisassa on selvästi vanhemman piirteitä. Hän auttaa kyllä huono-osaisempia kunhan he eivät vain tule liian lähelle.

Joulu Örndahlin ruukissa hyppää vuoteen 1896. Martan perheessäkin odotellaan (otto)isän paluuta Englannista. Enemmän keskitytään kuitenkin ruukin köyhiin työntekijöihin ja lasten leikeissä sattuneeseen onnettomuuteen, joka uhkaa kaikkien jouluiloa.

Joulu Falken linnassa vietetään vuonna 1939 sodan keskellä. Paula kipuilee tylyn anoppinsa hoiteissa ja toivoo saavansa miehensä ehjänä kotiin rintamalta. Sota on läsnä joka hetkessä ja tuo tuhojaan puuvillatehtaaseenkin. Tämä oli näistä tunnelmaltaan ehdottomasti synkin tarina.

Kokonaisuutena näitä oli kiva lukea ja oli kiinnostavaa seurata, millaista joulunvietto oli eri aikoina. Eroja oli niin tarjoiluissa kuin esimerkiksi sanastossa (milloin Pähkinänrusentajasta tuli Pähkinänsärkijä?) ja tavoissakin.

Minua jäi kuitenkin mietityttämään eniten se, miten uskomattoman hyväosaisia nämä sankarittaremme olivatkaan. Kyllähän he palkollisiaan auttavat, mutta paljonko se jouluinen piparkakku lämmittää kun muuten eletään köyhyydessä? Ruukilla ahertavat työntekijät saavat vain muruset siitä, mitä herroille ja rouville kertyy, ja siitäkin vähästä pitäisi kiittää melkein polvillaan.

Eriarvoisuuden ja köyhyyden teemat jäivät niin vahvasti mieleeni, että ne jyräsivät novellien jouluilon ohi.


Kirjan tiedot:
Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan joulutarinat | Gummerus 2024 | 272 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Luonto sivuilla : Kylmyys
* Herkulliset kirjat : Kirjassa on leivoksia

sunnuntai 10. marraskuuta 2024

Mila Teräs: Iso hyppy

Kansikuva.

Multa on kadonnut sukset.

Isänpäivä on ehkä vähän väärä päivä postata juuri Mila Teräksen Isosta hypystä, koska tässä perheen isä on itsekäs ja saamaton. Mutta tämä nyt kuitenkin on jonossa seuraavana, joten tällä mennään.

Kirja kertoo lapsiperheen köyhyydestä todella raastavalla ja todentuntuisella tavalla. Routa on lukion tokalla ja tuntee elävänsä aivan toisella planeetalla kuin paremmin toimeentulevat kaverinsa. Roudan työtön yh-isä ei tee muuta kuin pelaa sohvalla ja karjuu lapsilleen, eikä minkäänlaista apua vaikeaan tilanteeseen saa hakea.

Pikkusisko Mette on rakkainta maailmassa ja Roudan sydämeen sattuu erityisesti se, miten köyhyys näkyy Meten elämässä. Kun rahaa ei ole ruokaan, pikkusisko laihtuu. Rahaa vaatteisiin ei ole, joten Mette kulkee liian pienissä kengissä ja rumassa kirppispaidassa. Kaverisynttärien lahjaan Routa raapii senttejä keräämällä pulloja.

Routa on lukiossa, mutta ei näe itselleen minkäänlaista tulevaisuutta ennen kuin päätyy ruoka-apujonoon ja lupautuu vanhojen tansseihin. Jonosta löytyy paitsi ruokaa myös uusi ystävä Saif, joka ymmärtää Roudan ulkopuolisuuden tunteen ja rakkauden tanssiin. Vanhojen tansseja ohjaa Otso, joka kannustaa poikia aloittamaan tanssiharrastuksen.

Lopussa tietenkin selviää sekin, että hyvästä taloudellisesta tilanteesta huolimatta myös Roudan koulukavereilla on omat ongelmansa.

Tykkäsin kirjasta, jossa köyhyyden kuvaus oli todella raa’an rehellistä. Tilannetta ei kaunistella ja pidin erityisesti siitä, miten kuilua Roudan ja koulukavereiden välillä kuvattiin. Yksi voi nirsoilla kouluruoan ruhteen, toinen ei, koska se voi olla päivän ainoa ateria. Yksi arvostelee tavisten Mallorcan turistireissua, toiselle se olisi villeimpien unelmien täyttymys.

Välillä nuorten välisistä keskusteluista kuului turhankin vahvasti aikuisen kirjoittajan ääni. Ei sillä, että nuoret eivät puhuisi ilmastokriisistä, ystävyydestä ja omista tunteistaan, mutta ehkä eivät kuitenkaan ihan näin? Herkästä Roudasta sen vielä uskoisin, mutta että kaikki muutkin.

Mutta kokonaisuutena hyvä ja nopeasti luettava kirja. Valitettavan ajankohtainen myös, ja voi avata kummasti silmiä sille, millaista vähävaraisen elämä oikeasti on.


Kirjan tiedot:
Mila Teräs: Iso hyppy | Otava 2024 | 201 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Haasteet:
* Paha mieli, paras mieli : Köyhyys

perjantai 8. marraskuuta 2024

Erik J. Brown: All That’s Left in the World

Kansikuva.

I hope the afterlife has a little movie theatre where you can sit in silence and watch the sequence of events that led to the watershed moments of your life.

Maailman autioittanut dystopia, joo, me kaksi maailmaa vastaan, joo, pitkä matka taitetaan enimmäkseen jalan, joo, ihastutaan ja rakastutaan ja suojellaan toisiamme, joo, kyllä kiitos. Tykkäsin oikeastaan kaikista Erik J. Brownin YA sateenkaaridystopia All That’s Left in the Worldin elementeistä ja troopeista.

Tässä siis liikutaan lähitulevaisuudessa, koronan ja toisen, vielä pahemman pandemian jälkeisessä Amerikassa. Andrew astuu vahingossa karhunrautoihin ja hänet hoivaa kuntoon yksinään mökkeilevä Jamie. Maailmanlopun jälkeinen cottage core muuttuu pian vaellustarinaksi, jonka aikana tietenkin ihastutaan ja kohdataan muita selviytyjiä.

Tarina ja kerronta rullasivatkin mukavasti eteen päin ja kirjan luki nopeasti. Olisin ehkä kaivannut vähän lisää syvyyttä siihen, miten Andrew ja Jamie ovat henkisesti pärjänneet menettäessään kaikki rakkaansa. He olivat kovin tasapainoisia kahdeksi teiniksi, jotka ovat nähneet yhteiskunnan tuhoutuvan ja ruumispinojen kasvavan.

Mutta eipä tämä sellainen kirja ollutkaan, jossa oli tarkoituskaan mennä kovin syvään päähän tuon suhteen. Enemmän tämä on sitä toisiinsa tutustumista ja taivallusta halki tyhjentyneen maailman. Eläimiä on, ihmisiä vähemmän ja linnut ovat kadonneet kokonaan. Tokihan pojat kohtaavat matkan päällä muitakin ihmisiä, osa kivoja ja osa vähemmän kivoja.

Verrattain leppoisasta tunnelmasta johtunee, että tälle genrelle epätyypillisesti tässä ei syöty sen enempää vauvoja kuin muitakaan ihmisiä. Olenkin kyllästynyt siihen, että tällaisten aution maan dystopioiden pahikset ovat aina grilli kuumana vaanimassa viattomia ohikulkijoita.

Eli hyvin luettava YA-kirja, jossa ikävätkään tapahtumat eivät ole loppupeleissä liian ikäviä! Tämän kanssa saattoi luottaa siihen, että Andrew ja Jamie selviävät kaikesta.


Kirjan tiedot:
Erik J. Brown: All That’s Left in the World | Hodder Children’s Books 2022 | 353 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* YA-lukuhaaste : Tapahtumat eivät sijoitu nykyaikaan
* Paha mieli, paras mieli : Dystopia

keskiviikko 6. marraskuuta 2024

Päivi Alasalmi: Meren ja veren liitto

Kansikuva.

Aurinko oli kadonnut taivaalta kuin petollinen rakastettu, peittynyt pilviin ja palavien talojen savuun.

Päivi Alasalmen Meren ja veren liitto oli yksi niistä kirjoista, joita odotin eniten tänä vuonna. Olen tykännyt muistakin lukemistani Alasalmen historiallisista romaaneista ja tässä on tapahtumapaikkana Hailuoto, jossa kävin toissa kesänä.

Tarina kiertyy vuoden 1714 murhaperjantain ympärille. Isovihan aikaan venäläiset sotilaat teurastavat suomalaisia armotta ja Pohjois-Pohjanmaan rannikolta pyritään karkuun Ruotsin puolelle. Hailuoto on välietappi, jonka venäläiset kasakat löytävät juuri, kun saari on pullollaan pakolaisia. Seuraa hirvittävä verilöyly, jossa sadat ihmiset saavat surmansa muutamassa tunnissa.

En olettanutkaan tämän olevan mikään hyvän mielen tarina, mutta välillä kasakoiden hirmutekojen kuvaaminen meni mielestäni liiallisuuksiin. Kyllä minä yhdestäkin esimerkistä ymmärsin, että naiset raiskattiin ja ihmisiä poltettiin elävältä.

Mutta raaoista yksityiskohdista huolimatta tarina oli vetävästi kirjoitettu ja teemoiltaan edelleen valitettavan ajankohtainen. Karoliinisotilas Matthias kiiruhtaa varoittamaan sukulaisiaan lähestyvistä sotilaista. Sota on turruttanut Matthiaksen tunteet ja inhimillisyyden melkein kokonaan, ja välittämistä löytyy vain sukulaisia ja uskollista hevosta kohtaan.

Matthiaksen nuori siskontyttö Christina vihitään kiireesti ja lähetetään pakoon Hailuodon kautta Ruotsiin. Matkalla Christina näkee niin ystävällisiä tekoja kuin ääretöntä julmuuttakin. Selviytymiseen vaaditaan raudanlujaa tahtoa ja myös häikäilemättömyyttä. Hänen rankka matkansa ja kokemuksensa ovat varmasti sellaisia, joita monet pakolaiset jakavat tänäkin päivänä.

Hailuodon tapahtumat veivät vähemmän sivutilaa kuin odotin, mutta se ei haitannut lukukokemusta. Kun sen tiesi olevan tulossa, sitä odotti sydän kurkussa ja pahinta peläten, ikään kuin ruuvi olisi kiristynyt koko ajan tiukemmalle ja tiukemmalle.


Kirjan tiedot:
Päivi Alasalmi: Meren ja veren liitto | Gummerus 2024 | 332 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Haasteet:
* Helmet 2024 : 11. Kirjan kannessa tai nimessä on yksi neljästä elementistä [44/50]
* Paha mieli, paras mieli : Evakko/pakolainen
* Herkulliset kirjat : Kirjassa tarjotaan ruokaa

sunnuntai 3. marraskuuta 2024

Laura Suomela: Silmänkääntötemppu

Kansikuva.

Kauhaisin hetken mielijohteesta koko vaatekaappini sisällön lattialle ja tulin saman tien katumapäälle.

Olen lukenut muutkin Laura Suomelan nuortenkirjat, joten tartuin nyt vielä lukematta jääneeseen Silmänkääntötemppuun. Tämä on vuodelta 2018 ja omaan silmääni vanhentunutta oli ehkä nuorten suosikkimusiikki, eivät tarinan teemat.

Tässä siis käsitellään vaikeaa eettistä dilemmaa ja ystävyyden särkymistä. 16-vuotias Alma joutuu hankalaan tilanteeseen nähtyään jotain, mitä ei todellakaan halunnut nähdä. Parhaan ystävän Sofian äiti kuhertelee ei suinkaan aviomiehensä vaan aivan vieraan miehen kanssa. Mitä tällaisella tiedolla pitäisi tehdä?

Epäuskottavinta tarinassa oli vastaus tuohon. Alma nimittäin ryhtyy kiristämään suhteen toista osapuolta saadakseen hänet lopettamaan suhteen. Tuo nyt tuskin tulisi kovinkaan monen nuoren mieleen, saati sitten, että tosiaan toteuttaisi idean.

Uskottavaa sen sijaan on se, miten vaikea tilanne on Almalle. Hän ei tiedä, pitäisikö asiasta edes kertoa Sofialle, joka on muutenkin herkillä. Entä jos ystävä musertuu kokonaan? Toisaalta Alma ei halua valehdella ja teeskennellä, että kaikki on hyvin eikä mikään ole muuttunut.

Ei nyt liene suuri spoileri kertoa, että totuus tulee lopulta ulos Alman kannalta kauhealla tavalla. Tarinassa siinä kestää yllättävän pitkään, vaikka ei sitä oikeastaan huomannut. Kerronta on sujuvaa ja kaikki Alman ajatukset eivät pyöri sen yhden asian ympärillä.

Kun äidin suhde selviää Sofialle, ollaankin vaikean tilanteen äärellä. Miksi Alma ei ollut kertonut asiasta heti? Koko tarina kertookin lopulta siitä, miten läheiset ystävät kasvavat haluamattaan erilleen, mutta kuitenkin itselleen hyvään suuntaan.

Kirja oli nopea lukea ja tykkäsin siitä, miten selvästi tämä sijoittui Tampereelle. Siellä joskus asuneena oli helppoa pysyä kärryillä siitä, missä Alma oli menossa. Jos Tampere ei ole tuttu, on ehkä syytä vilkaista välillä karttaa.


Kirjan tiedot:
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu | Karisto 2018 | 207 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Haasteet:
* YA-lukuhaaste : Lempikirjailija
* Paha mieli, paras mieli : Petos
* Herkulliset kirjat : Kirjassa juodaan kahvia