sunnuntai 14. toukokuuta 2023

Johanna Valkama: Itämeren Auri (Metsän ja meren suku #01)

Kansikuva.

Valkea rätisi ja paukkui suuressa tulisijassa.

Auri on parantajien sukua ja haluaa itsekin Hämeen mahtavimmaksi parantajaksi. Rautakauden Suomessa uranaisen tie ei kuitenkaan ole helppo, etenkään kun tielle heitetään komea muukalainen.

Itämeren Auri aloittaa neliosaisen sarjan, jonka olen aikonut lukea jo vuosia. Nyt kun viimein pääsin yli näistä kohtuullisen kamalista kansista, voin todeta, että tämä oli vallan mainio kirja. Tykkäsin päättäväisestä ja oman arvonsa tuntevasta Aurista todella paljon!

Auri haluaa valita parantajan, ei vaimon, tien, eikä hän tai tarina unohda sitä missään vaiheessa. Vaikka elämä heittää hänen tielleen jos jonkinlaisia mutkia, päämäärä pysyy samana. Auri on parantaja ja hitto vieköön hän aikoo myös toimia parantajana.

Haakon, se komea muukalainen, on enemmänkin väline, jonka kautta Auri siirtyy tarinassa eteen päin. Takakannessa sanotaan tätä romanttiseksi seikkailuksi, mutta romantiikka vei itse asiassa aika vähän aikaa sekä sivutilana että Aurin ajatuksissa.

Kirjassa on paljon hienoa ja aidontuntuista kuvausta rautakauden Pohjolasta. Mahtava Hakoisten linnavuori on pienestä kylästä tulevalle Aurille elämys ja tykkäsin siitä, miten meille niin tavalliset asiat olivat Aurille uutta. Puinen lattia! Norppa! Kissa!


Häkistä tuijottivat takaisin vihreät silmät. Ne muistuttivat Auria Tierasta, samoin kuin pienen, sähisevän eläimen kiukku. Varmasti se siis kuului Mielikin omiin, eikä ollut piru - korkeintaan Hiiden sukua.
(s. 382)


Luonnonusko ja mytologia kulkevat mukana ja ovat Aurille täyttä totta. Hän kunnioittaa jumalia ja luontoja, ja käyttää erilaisia kasveja ja loitsuja parantaessaan. Lukiessani ja sen jälkeenkin mietin, että ovatkohan kaikki Aurin käyttämät rohdot oikeasti jos eivät tehokkaita niin ainakin toimivia?

Kaiken kaikkiaan siis hieno kirja! Pitää lainata seuraava osakin.


Kirjan tiedot:
Johanna Valkama: Itämeren Auri | Otava 2016 | 444 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Villasukka kirjahyllyssä, Kirjojen pyörteissä, Ullan luetut kirjat ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 14. Kirja kertoo terveydenhuollosta [30/50]
Rautakautisesta, mutta silti!
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 4. Tapahtui ennen vuotta 1600

4 kommenttia:

  1. Olen lukenut koko sarjan. Aivan mahtava viikinkiaikaan sijoittuva sarja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lainasin jo ne kolme muuta osaa. :D Kiva kuulla, että sinäkin tykkäsit!

      Poista
  2. Minulta on mennyt ohi koko sarja. Kuulostaa kyllä mainiolta. Kansi on kieltämättä ruma. :D

    VastaaPoista
  3. Tämä on kyllä ollut aika vähän esillä, tai sitten en vain muista! Ikävä kertoa, mutta tämä on ehkä se sarjan paras kansikuva. :O Etenkin kaksi viimeistä näyttävät siltä, että maisemaan on photoshopattu Game of Thronesin inspiroima cosplay-harrastaja...

    VastaaPoista