sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Dean Nicholson: Nalan maailma

Kansikuva.


Meilläpäin Skotlannissa on vanha, viisas sananparsi: Whit's for ye'll no go past ye - Mikä on kohdalle tarkoitettu, se ei kulje ohi.

Kolmikymppinen skotti lähtee kiertämään maailmaa kaverinsa kanssa. Pitkäksi suunniteltu pyöräreissu ei kuitenkaan ole kaikkia varten ja pian Nicholson polkee eteenpäin yksin. Bosnian vuoristossa hän saa kuitenkin yllättävää seuraa. Pienen, hylätyn kissanpennun kohtaaminen on joko onnekas sattuma tai kohtalon sanelema tarkoitus. Nicholson jatkaa matkaa Nalaksi nimeämänsä kissa mukanaan ja huomaa pian, ettei teekään enää matkaa omilla ehdoillaan.

En tiedä miten tämä meni minulta ohi, mutta onneksi työkaverini suositteli tätä minulle. Pidän nojatuolimatkailusta ja rakastan kissoja, joten kirja oli miltei takuuvarma hitti jo ennen kuin luin ensimmäistä sanaakaan. Kaiken lisäksi Nicholson osoittautui varsin hauskaksi kertojaksi ja matka lievästi sanoen vaiherikkaaksi.

Kirja on jaettu osiin sen mukaan, missä Nicholson ja Nala milloinkin seikkailevat. Kaikki alkaa, no, Nicholsonin elämästä Skotlannissa tietysti, mutta se kiinnostava osuus alkaa joulukuussa 2018. Nicholson ei pysty jättämään kissanpentua julman luonnon armoille ja niinpä matkaa aletaan taittaa yhdessä. Kirja päättyy vuoteen 2020, kun korona hidastaa ja lopulta pysäyttää matkanteon. Kaksikko on kuitenkin satulassa edelleen ja reissaamista voi seurata sekä YouTubessa että Instagramissa tilillä @bike1world. Seuraan sitä tietenkin nyt itsekin.

Kirjassa minusta erityisen kiinnostavaa oli sekä kissan kanssa matkailu että Nicholsonin kasvaminen ihmisenä. Hän aloittaa tarinan melkoisena huithapelinä, hanttihommia tekevänä bilehileenä, joka kaipaa elämälleen suuntaa. Pyöräily maailman ympäri kuulostaa hänestä hyvältä alulta. Kun Nicholson löytää Nalan (tai Nala hänet), hän huomaa olevansa vastuussa toisesta olennosta. Nyt matkailussa on otettava huomioon myös matkakaveri, jonka tarpeet ovat erilaiset kuin ihmisen. 


Toinen lempilainauksistani oli Ernest Hemingwaylta: Älä ota matkatoveriksi ketään, jota et rakasta.

Sekin meni perille.
(s. 268)

Nalasta huolehtiessaan Nicholson havahtuu huomaamaan sen, miten kurjasti eläimiä kohdellaan monissa paikoissa. Nalan myötä hänen matkainstansa saa satoja tuhansia seuraajia ja Nicholson päättää käyttää kuuluisuuttaan hyvän tekemiseen. Hän kerää rahaa eläimiä auttaville pienille järjestöille ja onkin hyvä esimerkki siitä, miten yksi ihminen voi vähän vahingossakin päätyä muuttamaan maailmaa.

Tykkäsin kirjasta myös matkakertomuksena. Kaksikon matka ei etene suoraan kohteesta A kohteeseen B. He esimerkiksi viettävät kesän Kreikassa Santorinissa, jossa Nicholson työskentelee melontaoppaana. Koska työpaikka ja sijainti eivät sido heitä mitenkään, he jatkavat matkaa aina kun tuntuu siltä. Kirjasta oikein huokuu seikkailun tuntu, koska ikinä ei tiedä, mitä seuraavana päivänä on vastassa. 

Jatkoa odotellessa! Jännä nähdä, pääsevätkö Nala ja Nicholson ikinä maailman ympäri. Tällä hetkellä he näyttävät olevan edelleen Euroopassa, koska korona rajoittaa liikkumista.

Kirjan tiedot:
Dean Nicholson: Nalan maailma | WSOY 2021 | 272 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Nala's world: One man, his rescue cat and a bike ride around the globe (2020) | Suomennos: Veera Kaski

Luettu myös mm.:
Kirja vieköön, Kirjarikas elämäni, Elämä on ihanaa ynnä muut

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 40. kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista [45/50]
* Luonto sivuilla - Kirjassa kiivetään puuhun
Nala pääsee ketterästi ylös, mutta alastulo onkin aivan toinen asia.

4 kommenttia:

  1. Tykkäsin tästä kovasti ja seuraan parivaljakkoa Instassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heitä on kyllä kiva seurata! Nala on niin reippaasti kaikessa mukana.

      Poista
  2. Minäkin rakastan sekä kissoja että nojatuolimatkoja, ja tämä kirja olikin oikein täydellinen yhdistelmä niitä molempia. Toivottavasti tarinaan tulee joskus jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti! He näkyvät olevan tällä hetkellä Slovakiassa ja varmasti on kertynyt paljon kerrottavaa.

      Poista