Joulukooste

Vuosi ja lukuvuosi on nyt paketissa!

Pitkään vaivannutta lukujumia harmittelen edelleen, mutta ehkäpä pääsin siitä nyt yli Helmet-lukuhaasteeseen liittyvällä viime hetken paniikkilukemisella. En olisi marraskuuhun tultaessa uskonut, että saisin itsestäni irti niin paljon, että suorittaisin kyseisen haasteen. Suoritinpa kuitenkin! Haastekoonti on täällä ja yritän ensi vuonna uudelleen.


Luettu & blogattu

Maria Jotuni: Jussi ja Lassi
Jussi, Lassi ja elämä. Hupaisaa vuoropuhelua pikkupoikien välillä.

Ian Nathan: Kurkistus taikamaailmaan: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvan kulisseissa
Tietokirja leffan tekemisesta. Kiinnostavaa nippelitietoa.

Amanda Lovelace: tässä prinsessa pelastaa itsensä
Runokirja elämän synkistäkin puolista. Niistä pidin enemmän kuin parisuhde- ja voimaantumisrunoista.

Hilkka Liitsola: herra Lumpeenkukka ja neiti Kuusenkerkkä
Kuinka olla oma itsensä. Vallan ihastuttavasti kerrottu tarina, jossa yllättävä feministinen ote.

Stefan Zweig: Shakkitarina
Shakkimestari vs. shakin vanki. Oletin paremmaksi lukukokemukseksi kuin loppujen lopuksi oli.

Lola Lafon: Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt
Nadia Comanecin elämä. Raadollinen tarina huippu-urheilun maailmasta ja kommunistisesta Romaniasta.

Nagata Kabi: My Lesbian Experience with Loneliness
Tie pohjalta omaan elämään. Pettävän söpö kuvitustyyli kun sisältöön kuuluu mm. itsetuhoisuutta ja vakavaa masennusta.

Jan Kaus & Harri Rinne (toim.): Ajattelen koko ajan rahaa
Kokoelma virolaista nykyrunoutta. Ankeutta ja kurjuutta, ei oikein kolahtanut.

David Casarett: Kuolema Kukko-onnen majatalossa
Sairaanhoitaja etsivänä Thaimaassa. Sellainen "tulipahan luettua" -kirja.

Haastekoonti: Helmet-lukuhaaste 2018

Helmet-lukuhaaste 2018
1.1. - 31.12.2018

Olen osallistunut haasteeseen jo monena vuonna, mutta en ole koskaan onnistunut lukemaan kaikkia 50 kirjaa. Tänä vuonna teen sen, vannoin itselleni vuoden alussa ja nyt onnittelen itseäni. Hyvä minä, teit sen! Haasteestahan sai tehdä omanlaisensa ja minä laskin mukaan kauno- ja tietokirjat sekä juonelliset sarjakuva-albumit.

Kokonaisuutena lukuhaaste oli minusta selvästi vaikeampi kuin esimerkiksi viime vuonna. Tällä kertaa ei riittänyt, että luki kirjan ja etsi sille sitten sopivan paikan. Lukemista piti välillä ihan suunnitella. Vaikeimmaksi tiesin heti kohdan 13. kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa. Se oli myös kohta, josta pidin vähiten noin yleisesti ottaen. Maailmassa ei kuitenkaan ole niin montaa siihen sopivaa kirjaa jos ei aleta paukuttelemaan kategorian rajoja niin että ikkunat helisevät. En myöskään ole runouden suurin ystävä joten kaksi siihen liittyvää kategoriaa tuntui itsestäni vähän liioittelulta.

Asiaa ei toki auttanut loppuvuoden lukujumini, jonka vuoksi jouduin sitten viime tingassa etsimään luettavaa oikein urakalla. Mutta eipä se oikeastaan mitään! Silläkin tavalla tuli luettua sellaisia kirjoja, joihin en olisi muuten tarttunutkaan. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen siihen, miten erilaisia kirjoja haasteen myötä tulikaan luettua.

Osallistun myös ensi vuoden haasteeseen ja haastekohdat näyttävät vieläkin, no, haastavammilta kuin nämä!


Luetut:

1. Kirjassa muutetaan /Jukka-Pekka Palviainen: Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta
2. Kotimainen runokirja / Kirsti Kuronen: Paha puuska
3. Kirja aloittaa sarjan / Kerstin Gier: Rubiininpuna
4. Kirjan nimessä on jokin paikka / Sarah Forbes: Seksiä museossa: merkillinen urani New Yorkin rohkeimmassa museossa
5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit / Sirpa Saarikoski: Kesä kasiysi
6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa / Carrie Fisher: Shockaholic
7. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan / Katja Törmänen: Karhun morsian
8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja / Jan Kaus & Harri Rinne (toim.): Ajattelen koko ajan rahaa
9. Kirjan kansi on yksivärinen / Amanda Lovelace: tässä prinsessa pelastaa itsensä
10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja / David Casarett: Kuolema Kukko-onnen majatalossa
11. Kirjassa käy hyvin / Janet Evanovich: Tricky Twenty-Two
12. Sarjakuvaromaani / Marjane Satrapi: Persepolis & Persepolis 2
13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa / Maria Jotuni: Jussi ja Lassi
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan / Enni Mustonen: Taiteilijan vaimo
15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja / Kerstin Gier: Smaragdinvihreä
16. Kirjassa luetaan kirjaa / Philip Pullman: Vedenpaisumus
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa / Anna Larsdotter: Naiset sodissa
18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä / Ian Nathan: Kurkistus taikamaailmaan: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvan kulisseissa
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta / Hilkka Liitsola: herra Lumpeenkukka ja neiti Kuusenkerkkä
20. Taiteilijaelämäkerta / Anne Lampinen: Kuvanveistäjä Ville Vallgrenin elämä
21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi / Nora Roberts: Noidan lumoissa
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin / Carrie Fisher: Wishful Drinking
23. Kirjassa on mukana meri / John Steinbeck: Helmi
24. Surullinen kirja / Bea Uusma: Naparetki: minun rakkaustarinani
25. Novellikokoelma / Pirjo Puukko: Mutkanlukutaito
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt / Minna Eväsoja: Shoshin - aloittelijan mieli
27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta / Salla Simukka: Sammuta valot! / Sytytä valot!
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä / Kyung-sook Shin: Jään luoksesi
29. Kirjassa on lohikäärme / Jessica Townsend: Nevermoor: Morriganin koetukset
30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan / Laura Lähteenmäki: Yksi kevät
31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa / Nagata Kabi: My Lesbian Experience with Loneliness
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan / Kati Närhi: Mustasuon mysteeri
33. Selviytymistarina / Beth Lewis: Suden tie
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta / Janet Evanovich: Turbo Twenty-Three
35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja / Lola Lafon: Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa / Mikko-Pekka Heikkinen: Betoniporsas
37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi / Marjo Pajunen: Todellista matematiikkaa
38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo / Marina Lewycka: Traktorien lyhyt historia ukrainaksi
39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama / Dieter Hermann Schmitz: Kun sanat ei kiitä: suomalaisinta sanaa etsimässä
40. Kirjassa on lemmikkieläin / Tuija Lehtinen: Lemmikkilyhärit
41. Valitse kirja sattumanvaraisesti / J. S. Meresmaa: Naakkamestari
42. Kirjan nimessä on adjektiivi / Agnès Martin-Lugand: Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia
43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle / Timo Parvela: Kepler62: Uusi maailma: Kaksi heimoa
44. Kirja liittyy johonkin peliin / Stefan Zweig: Shakkitarina
45. Palkittu tietokirja / Ville Hänninen: Kirjan kasvot: sata vuotta suomalaisia kirjankansia
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana / Kerstin Gier: Safiirinsini
47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta / Kati Närhi: Saniaslehdon salaisuudet
48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö / Kati Närhi: Seitsemäs vieras
49. Vuonna 2018 julkaistu kirja / Kaisa Haatanen & Sanna-Mari Hovi: Monarkian muruset: kaiken maailman kuninkaallisia
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja / Neil Gaiman: Onneksi oli maitoa

David Casarett: Kuolema Kukko-onnen majatalossa (Chiang Main eettinen etsivätoimisto #01)

David Casarett:
Kuolema Kukko-onnen majatalossa
(Murder at the House of Rooster Happiness, 2016)
379 s.
Otava 2016
Kirjastosta

"Khun Ladarat, tulin tapaamaan sinua eräästä varsin pakottavasta syystä."

Tuttu poliisi pyytää apua hoitoeetikko Ladarat Patalungilta mahdollisen murhan ratkaisemiseksi. Sama nainen on kärrännyt pariinkin sairaalaan ainakin kaksi kuollutta aviomiestä lyhyen ajan sisällä. Miksi, ja kuka nainen on? Ladaratilla on kädet täynnä työtä myös sairaalassa, jonne on tuotu onnettomuudessa vakavasti loukkaantuneita amerikkalaisia. Lisäksi käytävällä istuu selvästi maalaisen näköinen mies, joka pitäisi saada ulos ennen kuin sairaalaa tullaan tarkastamaan oikein suurennuslasin kanssa.

Luen harvoin dekkareita ja tartun niihin lähinnä silloin kuin niissä on joku kiinnostava juju. Tällä kertaa se oli tarinan sijoittuminen Thaimaahan. Kirjailija David Casarett on amerikkalainen lääkäri ja olin jostakin lukevinani, että hän on viettänyt paljon aikaa Thaimaassa. En nyt kuollaksenikaan muista mistä tuon luin, mutta se selittäisi kyllä tällaisen erikoisemman miljöön valinnan. Harmi vain, että en suuremmin pitänyt kirjasta. Harmiton dekkari, mutta ei minkäänlainen lukuelämys. Tämä oli sellainen "tulipahan luettua" kirja.

Casarett ei minun mielestäni onnistunut tuomaan tapahtumapaikkaa esiin kovinkaan luontevasti. Kun päähenkilö on thaimaalainen sairaanhoitaja, tapa jolla kulttuuriin liittyviä asioita selitetään juurta jaksaen tuntui näkökulmaa rikkovalta. Ladarat tietää asiat jo. Ei hän selittäisi niitä itselleen tuolla tavalla. Kerronnassa minua häiritsi myös satunnainen siirtyminen yksikon kolmannesta persoonasta monikon ensimmäiseen. Yhtäkkiä leipätekstissä puhuttiin "meistä", vaikka siinä ei lainattu Ladaratia tai hänen sisäistä monologiaan.

Juoni on myös varsin heppoinen. Perusasetelma sinänsä on kiinnostava. Casarett on valinnut joukon erilaisia elementtejä, joista jokainen on ihan mielenkiintoinen. Ja sitten koko homma pilataan menemällä siitä, missä aita on matalin tai jopa maan alla. Amerikkalaisten tragedia ratkeaa suoranaiseen ihmeeseen ja Ladaratilla lienee selvänäkijän kykyjä. Mikään muu ei selitä sitä, miten hän yhtäkkiä tietää tasan tarkkaan murhajutun tapahtumat vaikkei minkäänlaisia todisteita tai edes vihjeitä ole missään. Hän vain kehittelee tarinan päässään ja kas vain, se pitää paikkansa.

Kirja oli toki hyvin nopealukuinen ja sikäli sopivaa lomalukemista. Jälkikäteen ajatellen en kuitenkaan pitänyt juuri muusta kuin Ladaratista ja hänestäkin vasta sitten kun Casarett lakkasi korostamasta sitä, miten säälittävä ja tyylitön leski hän onkaan.


Luettu myös mm.:
Kirjan pauloissa, Kirjamerestä ongittua, Kirjapolkuni ym.

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 10. ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja [50/50]

Ajattelen koko ajan rahaa - kivikovaa virolaista nykyrunoutta (toim. Jan Kaus ja Harri Rinne)

toim. Jan Kaus ja Harri Rinne:
Ajattelen koko ajan rahaa -
kivikovaa virolaista nykyrunoutta
106 s.
Johnny Kniga 2006
Kirjastosta

Viron 90-luvun kirjallisuuden suuri nimi Emil Tode toteaa kirjassaan 'Enkelten siemen', että Virossa "kaikki kirjoittivat runoja, se oli kansallinen harrastus niin kuin englantilaisilla jalkapallo".

Tähän antologiaan on koottu näytteitä virolaisesta nykyrunoudesta ja siitä, millaisia aiheita se käsittelee. Antologian esipuhe itsessään on mielenkiintoinen. Siinä verrataan suomalaisen ja virolaisen nykyrunouden painopisteitä: ensimmäisessä aiheina ovat muun muassa kulttuurihistoria ja mytologia, jälkimmäisessä taas nykyhetken ongelmat ja yhteiskunnalliset ilmiöt. Luen niin vähän runoutta, että en osaa sanoa miten paljon tässä on perää tai miten paljon tilanne on muuttunut sitten vuoden 2006 jolloin antologia julkaistiin.

Antologiaan valitut runot ovat esimerkkejä eri runoilijoiden tuotannoista ja painotus on nimenomaan yhteiskunnallisissa epäkohdissa. Runoissa ruoditaan niin Viron suhdetta Suomeen ja Venäjään kuin maan sisäisiä ongelmiakin. Käsittelyyn päätyvät niin alkoholistit, ankeat betonilähiöt kuin välinpitämättömät vanhemmatkin.

jo hemingway tiesi

että maailman joka satamassa

on joku virolainen

juonut itsensä pohjaan asti

ja ankkuroitunut sinne lujasti

(s. 9, Jürgen Rooste)

Antologiassa on pari runoa joka runoilijalta. Näin pienen otoksen perusteella sanoisin, että suosikkini ovat edellä lainattu Jürgen Rooste sekä Kristiina Ehin, jonka runoissa käsitellään juurikin vanhemmuutta ja naiseutta. 

Noin yleisesti ottaen täytyy sanoa, että tällainen nykyrunous ei vain ole omaan makuuni maasta riippumatta. En tarkoita aiheita vaan sitä, millä tavalla runot on muotoiltu ja kirjoitettu. Jos runoa on vaikea erottaa proosasta, se on pelkkää asioiden kuivaa listausta tai muuten vain kuolettavan puuduttavaa luettavaa, intoni lopahtaa välittömästi. Tässä antologiassa oli turhan paljon juuri tuollaisia runoja, mutta varmasti löytyy lukijoita joihin se vetoaa.

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 8. balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja [49/50]

Nagata Kabi: My Lesbian Experience with Loneliness

Nagata Kabi:
My Lesbian Experience with Loneliness
(Sabishisugite Rezu Fuzoku
ni ikimashita repo, 2016)
144 s.
Seven Seas Entertainment 2017
Kirjastosta

Omaelämäkerrallinen sarjakuva-albumi kertoo Nagata Kabista ja hänen kamppailustaan masennusta vastaan. Nakuileva kansikuva lupaa sänkykamarikohtausta, mutta tarina itsessään keskittyy yksinäisyyteen, masennukseen, itsetuhoisuuteen ja Nagatan epätoivoisiin ponnistuksiin saada ote elämästään. Hänen identiteettinsä ja kokemuksensa lesbona Japanissa tuodaan esiin maksullisen seksin kautta, ja nämäkin kokemukset kiertyvät Nagatan itsenäisen elämän aloitukseen.

Sarjakuva sai alkunsa Pixiv-kuvasivustolla, jossa se oli niin suosittu, että minäkin kuulin siitä kyllä. Fanikäännöksiä en kuitenkaan lukenut, koska ne eivät kiinnostaneet minua niin paljon. Sivustolta tarinan ja etenkin sen suosion bongasi japanilainen kustantaja, ja niinpä sitten alkoi maailmanvalloitus ihan virallisia kanaviakin pitkin. Nagata itse asiassa käy läpi myös mangan piirtämisen ja kustannussopimuksen saamisen tässä kirjassa.

Se, miksen lukenut niitä fanikäännöksiä ei johtunut mistään moraalisista "voi ei, en voi tehdä moisia laittomuuksia" syistä. Sen suhteen on jo ihan liian myöhäistä, mangaa kun löytyy paljon enemmän fanikäännöksinä kuin suomen- tai englanninkielisinä virallisina käännöksinä. Olin vain saanut sarjakuvasta sellaisen kuvan, että se käsittelee ensisijaisesti Nagatan kokemuksia maksullisesta seksistä ja se ei kiinnostanut minua ollenkaan. Selasin tätä kuitenkin uteliaisuudestani kirjastossa ja kun huomasin, että tämän pointti olikin ihan muualla, lainasin kirjan.

Kirjan kuvitus on mustavalkovaaleanpunainen ja se on hämäävän söpöä kun ottaa huomioon aiheen. Nagata kertoo avoimesti omasta elämästään ja siitä, miten se hajosi palasiksi lukion jälkeen. Hän ei jatkanut opintojaan ja luisui pikkuhiljaa yksinäisyyteen, pätkätöihin ja työttömyyteen. Toivottoman tilanteen mukana tulivat mielenterveyden ongelmat syömishäiriöistä itsensä vahingoittamiseen. Vanhempiensa luo muutettuaan Nagata alkaa kasata elämäänsä pala palalta.

s. 75
Yksi Nagatan elämän käännekohdista on sen ymmärtäminen, että
hän on rakastettava ihminen, ja että ennen kaikkea hänen täytyy
rakastaa itseään. Sen varaan rakennetaan sitten kaikki muu.

Tarinassa käydään läpi hänen suhdettaan vanhempiinsa ja etenkin äitiinsä. Nagata ei sano ihan suoraan sitä, että monet hänen ongelmistaan johtuvat kosketuksen puutteesta, mutta selväksi se kuitenkin tulee. Maksullisilta seuralaisiltakin hän haluaa ennen kaikkea halauksen, sen lempeän kosketuksen, jota ei muualta saa. Sekin on hyvin surullista luettavaa, mutta onneksi tarina päättyy positiiviseen odotuksen tunteeseen. Alhaalla on käyty ja nyt on alkanut matka ylös kohti uudenlaista ja eheämpää minäkuvaa.

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 31. kirjaan tarttuminen hieman pelottaa [48/50]

No ei nyt tietenkään oikeasti pelottanut, mutta mietin kyllä epäillen millainen tämä olisi sarjakuvan Pixiv-juurten vuoksi.

Lola Lafon: Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt

Lola Lafon:
Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt
(Le petite communiste qui ne souriait jamais, 2014)
304 s.
Like 2017
Kirjastosta

"Kuinka vanha hän on?" päätuomari kysyy valmentajalta epäuskoisena.

14-vuotias romanialainen Nadia Comaneci sai ensimmäisenä telinevoimistelijana täydet 10 pistettä Montrealin olympialaisissa vuonna 1976. Tässä kirjassa Lola Lafon on yhdistänyt faktan ja fiktion, ja kertonut Nadian tarinan päättäväisestä pikkutytöstä aikuiseksi loikkarinaiseksi asti. Kirjassa keskitytään etenkin urheilun rankan ja raa'an maailman kuvaamiseen sekä siihen, miten maailma suhtautui pieneen keijuun kun tämä kehtasikin kasvaa isoksi.

Olipas raadollinen tarina. En tiennyt Nadiasta mitään ennen kirjan lukemista enkä tarttunut kirjaan viime vuonna sen vuoksi, että kansi on niin tavattoman tylsä. Omapas oli vikana, tämä on nimittäin oikein hyvä. Vetovoima ei kantanut aivan kirjan loppuun saakka ja mielestäni viimeinen osa oli turha tarinan kannalta, mutta muuten tämä oli kyllä kauhistuttava lukunautinto.

Lafon myötäilee todellisia tapahtumia, mutta lisää puuttuvia palasia nojautuen aihetodisteisiin ja mielikuvitukseensa. Kappaleiden välissä on kursiivilla kirjoitettuja osia, joissa Lafon kuvailee ja lainaa Nadian kanssa oikeasti käymiään keskusteluja. Joiltain osin nämä olivat jopa mielenkiintoisempia kuin tuo tarinallinen leipäteksti, Nadia nimittäin ei epäröi sanoa miten tekopyhältä Lafonin länsimainen näkökulma välillä tuntuu.

(Harmistunutta puhinaa.)

"Niinpä niin, juuri noin! Romanialaiset myivät kommunismia, toisin kuin ranskalaiset ja amerikkalaiset nykyurheilijat, jotka eivät suinkaan edusta mitään järjestelmää, mitään merkkiä!

(s. 81)

Nadia suhtautuu kipakasti myös niihin paineisiin, joita urheilijatytöille asetettiin ennen ja asetetaan nykyään ulkonäön suhteen. Tarinassa vedetään viiva Nadiaan ennen murrosikää ja Nadiaan murrosiän jälkeen. Yhtäkkiä pieni keijukainen olikin itsensä, valmentajansa ja suuren yleisön mielestä lihava lehmä. Mielestäni oli hirveää lukea miten käsittämättömän rumasti Nadiasta sanottiin ja miten julmasti hänen murrosiän pehmentämää vartoloaan arvosteltiin. Samaahan tapahtuu nykyään joka päivä iltapäivälehdissä ja netin syövereissä. 

Tarinassa mennään harvoin Nadian pään sisään ja siksi minulla oli aluksi vaikeuksia päästä siihen mukaan. Nadiaa kuvaillaan ulkopuolelta ja etäisyyden päästä, joten hänestä välittyvä kuva on (varmasti tarkoituksella) kaksinainen. Päättäväinen ja itsenäinen tyttö, joka tarttui hänelle annettuun tilaisuuteen kaksin käsin ja hinnasta välittämättä? Vai Romanian kommunistipropagandan välinen, jota käytettiin säälimättömästi hyväksi diktaattori Nicolae Ceausescun vision toteuttamisessa?

Nadian tarinan lomassa lukija saakin kuvan myös 1970-1980-luvun Romaniasta. Sekä Nadia että etenkin nuoremmat kirjailijan kohtaamat romanialaiset ovat huolissaan siitä, että tuon ajan Romaniasta annetaan yksipuolisen synkkä ja toivoton kuva. Kirjaa lukiessa vaikuttaa kyllä kovasti siltä, että synkkää ja toivotonta siellä olikin. Etenkin naisten ja heidän yksityiselämänsä valvominen oli karmivaa luettavaa. Hirvittää ajatuskin siitä, että naisten täytyi käydä joka kuukausi gynekologilla, joka tarkisti oliko nainen raskaana tai tehnyt abortin. Se, että jotkut eivät pidä sitä rikoksena tai mitenkään kauheana on samaan kategoriaan kuuluvaa painajaistavaraa.

Raskaasta aiheestaan huolimatta kirja oli nopealukuinen ja veti mukaansa. Nadian kymppisuorituksen voi muuten katsoa täällä.

Luettu myös mm.:

Hemulin kírjahylly, Sivutiellä, Illuusioita

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 35. entisen itäblokin maasta kertova kirja [47/50]

Stefan Zweig: Shakkitarina

Stefan Zweig:
Shakkitarina
(Die Schahnovelle, 1942)
78 s.
Germania 2017
Kirjastosta

Keskiyöllä New Yorkista Buenos Airesiin lähtevällä suurella matkustajahöyrylaivalla vallitsi viime hetken toimeliaisuus ja hyörinä.

Laivalla matkustavat kirjan minäkertoja eli harrastelijashakinpelaaja, shakkimestari Czentovic sekä tohtori B, jonka suhde shakkiin on vähintäänkin monimutkainen. Kertoja lyöttäytyy yksiin muiden laivalla matkustavien pelaajien kanssa ja yhdessä he haastavat Czentovicin pelaamaan kanssaan. Alamäen suunta kääntyy yllättäen kun paikalle sattunut tohtori B antaa harrastelijoille hyviä neuvoja.

En pitänyt tästä niin paljon kuin olisin arvostelujen perusteella kuvitellut, mutta toisaalta silmiini osuneet kommentit antoivat tästä väärän kuvan. Oletin kirjan kertojan olevan tohtori B ja kirjan syventyvän hänen menneisyyteensä ja mielenliikkeisiinsä oikein kunnolla. Tämä tuntui jollakin tavalla pintaraapaisulta, koska välillinen minäkerronta toi tarinaan etäisyyttä, jota en siihen kaivannut.

Mutta Czentovic ja tohtori B ovat siltikin mielenkiintoisia hahmoja. Czentovic on epämiellyttävä hahmo kaikessa töykeydessään ja ylemmyydentunnossaan. Kiinnostava kyllä ainakin minä sain sellaisen kuvan, että hänellä saattoi hyvinkin olla autismi tai jokin sen tapainen piirre. Tohtori B:tä taas ei voi kuin sääliä. Hänet lukittiin toisen maailmansodan aikaan täysin virikkeettömään huoneeseen, jonka ilmeinen tarkoitus oli tehdä hänet hulluksi. Vaikka tohtori saikin lopulta tekemistä varastamastaan shakkikirjasta, vankeus jätti jälkensä. 

Pidin kirjan lopusta. Siitä olisi ollut helppo tehdä siirappia tihkuva, mutta kirjailija valitsi toisin. En siltikään tunne mitään suurempaa intoa lukea Zweigiltä itään muuta.

Luettu myös mm.:

Nannan kirjakimara, Jokken runonurkka, 

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 44. kirja liittyy johonkin peliin [46/50]

Hilkka Liitsola: Herra Lumpeenkukka ja neiti Kuusenkerkkä

Hilkka Liitsola:
Herra Lumpeenkukka ja neiti Kuusenkerkkä
127 s.
Mäkelä 2018
Kirjastosta

Herra Lumpeenkukka on säntillinen herra, se on helppo huomata.

Siksipä hän ottaakin yhteyttä rakennusvalvontaan huomatessaan järkytyksekseen, että kaupungissa on iltataivaanvioletti talo. Sellainen kummallisuus on heti purettava. Vaan herrapa ei tiedäkään talon kuuluvan iloiselle neiti Kuusenkerkälle, joka rohkaisee herra Lumpeenkukkaa yrittämään uusia asioita...

Lainasin tämän ihan vain ja ainoastaan kirjan nimen vuoksi. Herra Lumpeenkukka ja neiti Kuusenkerkkä. Hymyilyttää jo kirjoittaakin se tähän. Siksipä olen nyt aivan ihastuksissani! Kirja on, no, ihastuttava. Kyllähän näitä tarinoita, joissa vilkas henkilö houkuttelee vakavamman ulos kuorestaan, on kirjoitettu ennenkin. Tämä kuitenkin hurmasi ihastuttavalla (se on niin osuva sana tälle!) kerronnallaan.

Nyt herra ohittaa aivan asiallisen mallisen, mutta neljällä eri värillä pystyraitaiseksi maalatun maalikaupan talon ja miettii, kuten joka päivä, ikinä ratkaisua keksimättä, onko talon kohdalla sopivaa myhäillä sen muodon vuoksi vai pitäisikö nyrpistää värin takia. Sitä tuumiessaan hän näyttää kovin huvittavalta, sillä hänen kasvoillaan on samaan aikaan sekä puolittainen myhäily että osittainen nyrpistys. Kun hän tajuaa sen, hän päättää nopeasti esittää, ettei mitään näekään.

(s. 6-7)

Pidin erityisesti siitä, että herra Lumpeenkukka ja neiti Kuusenkerkkä tapaavat toisensa ikään kuin matkan puolivälissä. Se, että herra Lumpeenkukka lakkaa miettimästä sitä, mitä muut hänestä ajattelevat, ei tee hänestä maagisesti eri ihmistä. Hänen lempivärinsä on oikeasti harmaa ja hän pitää siisteistä puvuistaan. Hän näkee pilvissä suorakulmion ja neiti Kuusenkerkän mielestä se on yhtä hienoa kuin neidin näkemät nenät ja muut hahmot. Koko kirjan kantavana teemana on nimenomaan se, että jokaisen pitäisi saada olla juuri sellainen kuin hän haluaa olla.

Pidin paljon ja yllätyin suuresti siitä, että jos eivät aivan kaikki niin ainakin suurin osa kirjan hahmoista oli naisia. Huomasin itsekin lukiessani, että miellän tietyt ammatit ns. miesten ammateiksi  iksi, että jos näistä ammatinharjoittajista julkisesti puhutaan, puhutaan käytännössä aina miehistä. Kun kirjassa mainittiin maalarimestari, puuseppä ja kaavoituspäällikkö, kuvittelin heidät automaattisesti miehiksi. Eivätpäs olleet eikä muuten ollut myöskään suuren purkukoneen kuljettajakaan. Ilahduin tästä ja se sai minut pohtimaan tarkemmin sitä, miten pääsisin eroon omista ikävän stereotyyppisistä oletuksistani. 

Jotenkin toivoisin, että aikuisten kaunokirjallisuudessakin uskallettaisiin tehdä enemmän jotain tällaista. Tuntuu hassulta sanoa tätä rohkeaksi vedoksi, mutta sitähän se on. Kuinka moni kirjailija pysähtyy miettimään tarvitseeko sen pienessä roolissa olevan postinkantajan tai leipurin olla aina mies? 

Ja lisään vielä, että kirjan onnellisessa lopussa sukunimiasia ratkaistiin vallan mukavasti ja modernisti sekin.

Luettu myös mm.:

Lastenkirjahylly

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 19. kirja käsittelee vanhemmuutta [45/50]

Hieman väljästi tulkiten, mutta a) nyt on joulukuun puoliväli ja haaste-epätoivon aika, ja b) tässä on luku sekä herra Lumpeenkukan että neiti Kuusenkärkän lapsuudesta. Näissä näytetään miten paljon kasvatus ohjaa lasta. Jos olet ympyrävanhempi, haluatko todellakin hioa neliölapsesta nurkat pois, jotta hänkin olisi samanlainen kuin sinä?

Amanda Lovelace: tässä prinsessa pelastaa itsensä

Amanda Lovelace:
tässä prinsessa pelastaa itsensä
(the princess saves herself in this one, 2017)
207 s.
Sammakko 2018
Kirjastosta

varoitus I:

tämä ei ole

satu.

Runokirjassa on sekä omaeläkerrallinen osuus että lukijalle suunnattu voimaannuttava osuus. Lovelace kertoo lapsuudestaan sekä fyysisesti että etenkin henkisesti väkivaltaisen äidin kanssa, nuoruudesta syömishäiriön ja viiltelyn kynsissä, ja sekä siskonsa että äitinsä kuolemasta. Mukana on myös epäonnistuneita ja sitten se onnistunut rakkaussuhde, joka toi tasapainoa elämään.

Luulen bonganneeni tämän Helmet-lukuhaasteen FB-ryhmästä kun vakoilin mitä muut olivat lukeneet yksivärinen kirjankansi -kohtaan. Kirjan nimi ihastutti ja varasin tämän kirjastosta. Olin kyllä hieman pettynyt siitä, että ei tässä ihan oikeita satuprinsessoja ja satukliseiden tutkailua ollutkaan. Ihan raakaa realismia tämä on ja runot ovat paikoitellen erittäin karua luettavaa.

kun olin yksitoista,

lääkäri punnitsi minut

& jälkeenpäin

äitini sanoi että olin liian lihava

& minun piti 

alkaa laihduttaa

välittömästi.

- - 

laihduin kolmekymmentä kiloa

parissa kuukaudessa 

& minun piti käyttää pitkähihaisia paitoja

peittääkseni

ainoan

katarsikseni.

- kaikki tosin kehuivat, kuinka hyvältä näytin.

(s. 21)

Karua, mutta sanallisesti kaunista luettavaa. Mietin tätä lukiessani, että olisi kiva lukea tämä vertailun vuoksi myös englanniksi. Kolahtaisivatko eri runot tai eri kohdat runoista kun kieli olisi toinen?

Pidin enemmän näistä kirjan synkemmistä perheeseen ja omaan itseen liittyvistä runoista. Niissä pohditaan anteeksiantoa ja sitä, miten lapsuuden tapahtumat vaikuttavat elämään aikuisenakin. Romanttisesta rakkaudesta ja sen puutteesta kertovat runot eivät sopineet ainakaan tähän hetkeen ollenkaan. Saatan kyllä olla niin epäromanttinen luonne, että ne tuntuivat siksi kovin tekemällä tehdyiltä. Samoin kirjan viimeinen, lukijan voimaannuttamiseksi tarkoitettu osuus oli mielestäni vähän väkisin väännetty. Siihen kuului pari hyvääkin runoa, mutta suurin osa ei herättänyt tunteita suuntaan tai toiseen. Voin kyllä kuvitella, että jollekin toiselle niillä on enemmän annettavaa.

Yhteenvetona, kun runot olivat mielestäni hyviä, ne olivat todella hyviä. Ne vähemmän hyvät eivät vain olleet omaan makuuni lähinnä aiheen vuoksi.

Luettu myös:

Kirjojen keskellä

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 9. kirjan kansi on yksivärinen [44/50]

Ian Nathan: Kurkistus taikamaailmaan: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvan kulisseissa

Ian Nathan:
Kurkists taikamaailmaan: Ihmeotukset
ja niiden olinpaikat -elokuvan kulisseissa
(Inside the Magic: the Making of Fantastic Beasts
and Where to Find Them, 2016)
143 s.
HarperCollins Nordic 2016
Kirjastosta

Kaikki alkoi tuntematonta projektia koskevasta, hieman salaperäisestä tapaamisesta David Yatesin kanssa.

Grindelwaldin rikosten huumassa halusin lukea jotain näihin elokuviin liittyvää ja etenkin jotain elokuvien tekemisestä. Sekä yleisestä innostuksesta että koska halusin selityksen joillekin mielestäni huonoille valinnoille. Tähän uudempaan leffaan liittyvää kirjallisuutta ei taida olla vielä ulkona, mutta ensimmäisestäpä on.

Suurin ongelmani molempien elokuvien suhteen on se, miten väritön ja, no, tylsäkin 1920-luvun velhomaailma on. En ole vieläkään varma pysyinkö kärryillä siinä, milloin Grindelwaldissa oltiin velhomaailmassa ja milloin jästien parissa. Kaikki oli ihan samanlaista värejä ja vaatteita myöten. Kirjassa nostetaan esiin se, miten vaatteissa on pieniä velhomaisia yksityiskohtia, mutta oikeasti? En todellakaan kiinnittänyt huomiota siihen millainen pieni hattuneula jollakin oli. Kaipasin ja kaipaan edelleen värejä ja hassuttelua. Kirjoissa velhon mielestä oli täysin järkevää pukeutua pitkään yöpukuun julkisella paikalla ja jopa Harry huomasi Dumbledoren kirjavat vaatteet. Juden Law'n Dumbledore on komea pirulainen, mutta olisiko se ollut ihan mahdotonta antaa hänelle edes violetti liivi harmaan sijaan...

No, kuitenkin!

Kirjassa on jos jonkinlaista nippelitietoa Ihmeotusten kulisseista ja se on oikeasti mielenkiintoista. Minä esimerkiksi kuvittelin, että suuret kulissit oli tehty lähes kokonaan tietokoneella, mutta eipäs ollutkaan. Rakennusten alaosat olivat lavasteita ja niitä muunnettiin sen mukaan millä kadulla hahmojen milloinkin piti kirmailla. Yläkerrokset lisättiin sitten jälkeen päin. Kirjaan haastatellut näyttelijät sanovat, että näytteleminen oli paljon helpompaa kun ympärillä oli jotain konkreettista eikä vain suuria vihreitä valkokankaita. Tämä muuten on asia, jonka kuulee usein ja siksi ainakin minä toivoisin, että nukkeja ja edes jonkinlaisia lavasteita käytettäisiin useammin. Näyttelijä on useimmiten paljon uskottavampi kun ei tarvitse reagoida olemattomaan.

Ihmeotuksillakin oli siis yleensä jonkinlainen nukkevastine kuvauspaikalla. Granian oli putkista tehty hökötys, jota liikuttamaan tarvittiin monta ihmistä. Jotenkin en ollut ajatellutkaan miten suuri apu tuollaisesta on sitten kun otusta (tai mitä tahansa) maalataan siihen päälle. Tottahan toki se on helpompaa kun apuna ovat ääriviivat määrittämässä täsmälleen sitä tilaa ja liikettä, johon lopullinen  otus halutaan. Muutenkin etenkin ihmeotuksista kertova osuus oli kiva. Samoin se, että kirjan sivuilla näki niitä yksityiskohtia, joita ei leffan vauhdin huumassa huomannutkaan. 

Eniten pidin kuitenkin matkalaukkuluvusta ja siitä, miten matkalaukkuun astuminen toteutettiin. Jäi vähän sellainen mielikuva, että joskus nämä ammattilaiset ajattelevat asiat ihan liian monimutkaisesti. 

Eniten minua huvitti se, miten kirjassa kierreltiin sitä suurinta juonipaljastusta kuin kissa kuumaa puuroa. Grindelwald? Kuka Grindelwald? Koskaan kuullutkaan...

Haasteet:

*  Helmet-lukuhaaste 2018 - 18. kirja kertoo elokuvan tekemisestä [43/50]

Maria Jotuni: Jussi ja Lassi

Maria Jotuni:
Jussi ja Lassi
73 s.
Otava 1966
(1. p. 1921)
Kirjastosta

Oli kaksi pientä poikaa, Jussi ja Lassi, jotka eivät olleet koulussa vielä.

Maria Jotunin kohta satavuotias kirja on dialogia kahden lapsen välillä. Jussi 7 v. ja Lassi 6 v. pohtivat elämän vakavia asioita lapsen viisaudella. Vai onko se Jotunin viisaudella?

Helmet-lukuhaasteen viheliäisin kohta on 13. kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa. Oikeasti? Jos oikein kiristää pipoa niin tähän käy ehkä kourallinen kirjoja. Höllensin omaa hattuani ja bongasin  tämän lukuhaasteen Facebook-ryhmästä. Jussi ja Lassi puhuvat kyllä myös muista ihmisistä, mutta he ovat ainoat hahmot, jotka kirjan sivuilla puhuvat, liikkuvat tai suoranaisesti esiintyvät. Kelpaa minulle. Tämä löytyy myös Project Gutenbergistä jos joku muukin haluaa lukaista samaan tai eri tarkoitukseen.

Vaikka syyni juuri tämän kirjan valintaan oli hyvin käytännöllinen, oli tämä silti kiva pieni lukupala. Jussi ja Lassi ovat vallan hupaisia tapauksia ja tarkkailevat jättiläisten eli aikuisten maailmaa lapsen silmin. Pidinkin eniten siitä, millaiselta aikuisten maailman näytti heidän silmillään. Lapset eivät vielä ymmärrä mistä ei saa puhua vieraiden kuullen ja oppivat, että toisille aikuisille saa valehdellakin.

- -- Kun sanoin Pekka-sedälle, muistatko, kun istuit hänen sylissään ja hän hypitteli sinua polvellaan, niin sanoit yhtäkkiä, että sanopas, milloin se sinun moraalisi on villi.

- Äitipä sanoi.

-  Isälle niin. Vaan ei sedälle sitä saanut sanoa.

- Minäpä en tiennyt sitä, ettei siitä saa puhua.

- Vauvi! Ja sinä kysyit vielä, että yölläkö se rupeaa aina villliksi.

- Niin, kun minä luulin, että moraali on koira.

(s. 13)

Ja taas sai äiti punastua. Toinen asia mistä tykkäsin olikin se, miten lämpimästi pojat puhuvat äidistään ja pikkusisko Mailista. Maili tuntee kolmen vanhana jo kirjaimiakin eikä pojilta riitä muuta kuin ihailua häntä kohtaan. On se maili niin soma ja ihmeellinen! Äiti taas on se, joka katsoo tiukasti ja komentaa esimerkiksi alas katolta, jonne kiivettiin täysin järkevästä syystä. Toisaalta äiti on se, jota ilman ei voi olla ja jonka sylissä on aina turvassa.

Enpä olisi lukenut ilman lukuhaastetta, mutta hyvä kun luin! Kirjassa on mustavalkoinen kuvitus, jonka tekijästä ei ole merkintää. Lieneekö se Jotunin omaa käsialaa?

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 13. kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa [42/50]