 |
| Kirsti Kuronen: Paha puuska 75 s. Karisto 2016 Kirjastosta |
Junankuljettaja:
yleensä ne katsovat silmiin
Lauri jää junan alle juuri kun hän aloittaa seitsemännen luokan. Jää ja jää. Jättäytyy. Vuotta vanhempi Hilla jää yksin vanhempiensa kanssa ja kirjassa kuvataan vuotta Laurin kuoleman jälkeen. Hilla pohtii miksi Lauri teki sen ja miten näin suuresta surusta voi ikinä selvitä.
Olen saamaton runokirjojen lukija. Yksittäiset runot joo, mutta kokonainen kirja ei vain lähde kulkemaan. Ehkä tässä on jonkinlainen henkinen tukos? Joka tapauksessa yritän nyt viime hetken paniikilla päästä lähemmäs Helmet-lukuhaasteen loppua ja mietin tuossa miten saisin itseni lukemaan runoteoksen. Sitten välähti. Luin viime vuonna Kirsti Kurosen Pöntön ja koska pidin siitä, suunnittelin lukevani myös Pahan puuskan. Se sitten jäi, mutta tavallaan onneksi. Säeromaani sopii mielestäni ihan hyvin runokirja kohtaan ja osoittaa lisäksi mihin kaikkeen runo taipuu.
Pienen kirjan aihehan on todella synkkä. Hillan pikkuveli tekee itsemurhan jättäytymällä junan alle. Tarinan alussa seurataan perheen hajoamista ja kuvataan Hillan omaa musertavan raskasta surua. Tämä seuraava lainaus on oma suosikkikohtani koko kirjassa ja toimii toki paremmin jos on lukenut sitä ympäröivän tekstinkin. Säkeiden vimmainen epätoivo menee ihon alle.
Nyt
en enää kuule metsää
vaikka huudan,
kuuleeko metsä?
ulvon keuhkoni hajalle
ryöpytän ja tärisen
niin kauan että kaikki on tyhjää
mitään ei enää tule, ei ole
minä en ole
Lauri ei ole
eikä metsä suojele
(s. 12)
Toisaalta tarinassa seurataan myös Hillan nousua ylös murheen suosta. Apuna hänellä on läheinen metsä ja iso kivi, jonka päällä Laurikin istui usein miettimässä. Hilla kuvittelee kuulevansa Laurin äänen ja käy keskusteluja veljensä kanssa. Olennaisin kysymys on tietenkin 'miksi'. Miksi Lauri teki sen? Hilla käy läpi eri vaihtoehtoja ja tulee siihen tulokseen, että kyseessä oli oikeastaan onneton sattuma. Laurilla oli pahoja puuskia, mustia hetkiä jolloin millään ei tuntunut olevan mitään väliä. Hetkiä, jolloin tuntui ettei mikään voi koskettaa häntä. Tällainen paha puuska vei hänet ehkä raiteille ja myös jätti sinne. Jos vain juna ei olisi tullut juuri pahan puuskan aikaan...
Pidin kirjasta ja Kurosen säkeistä todella paljon. Synkästä aiheesta huolimatta kirja on loppujen lopuksi positiivinen. Elämä voittaa. Ei Laurin, mutta Hillan ja hänen vanhempiensa. Surusta voi selvitä eikä se tarkoita unohtamista. Hilla on aina Laurin sisko ja kantaa veljensä muistoa mukanaan koko elämänsä ajan.
Asiaan liittyen, Yle julkaisi tässä taannoin artikkelin otsikolla Yksi kysymys voi pelastaa hengen - näin autat itsetuhoista. Kannattaa lukea. Tässä kirjassa osa pointtia oli, että kukaan ei aavistanut Laurin pahojen puuskien olevan noin mustia. Joskus mitään merkkejä ei olekaan, mutta jos pieninkään epäilys herää, kannattaa ottaa se vakavasti. On parempi olla ylihuolehtivainen kuin huolehtia liian vähän.
Luettu myös mm.:
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 2. kotimainen runokirja [41/50]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti