Kirsti Kuronen: Paha puuska

Kirsti Kuronen:
Paha puuska
75 s.
Karisto 2016
Kirjastosta

Junankuljettaja: 

yleensä ne katsovat silmiin

Lauri jää junan alle juuri kun hän aloittaa seitsemännen luokan. Jää ja jää. Jättäytyy. Vuotta vanhempi Hilla jää yksin vanhempiensa kanssa ja kirjassa kuvataan vuotta Laurin kuoleman jälkeen. Hilla pohtii miksi Lauri teki sen ja miten näin suuresta surusta voi ikinä selvitä.

Olen saamaton runokirjojen lukija. Yksittäiset runot joo, mutta kokonainen kirja ei vain lähde kulkemaan. Ehkä tässä on jonkinlainen henkinen tukos? Joka tapauksessa yritän nyt viime hetken paniikilla päästä lähemmäs Helmet-lukuhaasteen loppua ja mietin tuossa miten saisin itseni lukemaan runoteoksen. Sitten välähti. Luin viime vuonna Kirsti Kurosen Pöntön ja koska pidin siitä, suunnittelin lukevani myös Pahan puuskan. Se sitten jäi, mutta tavallaan onneksi. Säeromaani sopii mielestäni ihan hyvin runokirja kohtaan ja osoittaa lisäksi mihin kaikkeen runo taipuu.

Pienen kirjan aihehan on todella synkkä. Hillan pikkuveli tekee itsemurhan jättäytymällä junan alle. Tarinan alussa seurataan perheen hajoamista ja kuvataan Hillan omaa musertavan raskasta surua. Tämä seuraava lainaus on oma suosikkikohtani koko kirjassa ja toimii toki paremmin jos on lukenut sitä ympäröivän tekstinkin. Säkeiden vimmainen epätoivo menee ihon alle.

Nyt

en enää kuule metsää

vaikka huudan,

kuuleeko metsä?

ulvon keuhkoni hajalle

ryöpytän ja tärisen

niin kauan että kaikki on tyhjää

mitään ei enää tule, ei ole

minä en ole

Lauri ei ole

eikä metsä suojele

(s. 12)

Toisaalta tarinassa seurataan myös Hillan nousua ylös murheen suosta. Apuna hänellä on läheinen metsä ja iso kivi, jonka päällä Laurikin istui usein miettimässä. Hilla kuvittelee kuulevansa Laurin äänen ja käy keskusteluja veljensä kanssa. Olennaisin kysymys on tietenkin 'miksi'. Miksi Lauri teki sen? Hilla käy läpi eri vaihtoehtoja ja tulee siihen tulokseen, että kyseessä oli oikeastaan onneton sattuma. Laurilla oli pahoja puuskia, mustia hetkiä jolloin millään ei tuntunut olevan mitään väliä. Hetkiä, jolloin tuntui ettei mikään voi koskettaa häntä. Tällainen paha puuska vei hänet ehkä raiteille ja myös jätti sinne. Jos vain juna ei olisi tullut juuri pahan puuskan aikaan...

Pidin kirjasta ja Kurosen säkeistä todella paljon. Synkästä aiheesta huolimatta kirja on loppujen lopuksi positiivinen. Elämä voittaa. Ei Laurin, mutta Hillan ja hänen vanhempiensa. Surusta voi selvitä eikä se tarkoita unohtamista. Hilla on aina Laurin sisko ja kantaa veljensä muistoa mukanaan koko elämänsä ajan.

Asiaan liittyen, Yle julkaisi tässä taannoin artikkelin otsikolla Yksi kysymys voi pelastaa hengen - näin autat itsetuhoista. Kannattaa lukea. Tässä kirjassa osa pointtia oli, että kukaan ei aavistanut Laurin pahojen puuskien olevan noin mustia. Joskus mitään merkkejä ei olekaan, mutta jos pieninkään epäilys herää, kannattaa ottaa se vakavasti. On parempi olla ylihuolehtivainen kuin huolehtia liian vähän.

Luettu myös mm.:

Elämäni kirjat, Notko, se lukeva peikko, Luetaanko tämä ym.

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 2. kotimainen runokirja [41/50]

Kirsti Kuronen: Pönttö

Kirsti Kuronen:
Pönttö
86 s.
Karisto 2017
Kirjastosta

Viidenneksi eniten pelkään iilimatoja.

Tämän kirjan kansikuva ei vakuuttanut minua tutkimaan sitä sen tarkemmin, mutta takakannen sana "säeromaani" sai kiinnostukseni heräämään. Mikä ihme se on? En ole koskaan kuullutkaan. Selasin kirjaa pikaisesti ja ajattelin, että runokirjahan tämä on kun teksti on aseteltu tuolla tavalla sivuille. Sitten syvennyin tekstin sisältöön tarkemmin ja tulin siihen tulokseen, että säeromaani on paitsi hauska uusi sana, myös erinomainen kuvaamaan tällaista kirjaa. Tarina on kirjoitettu runomaisesti, mutta siinä on samalla tavalla jatkuva juoni kuin missä tahansa romaanissa.

Tarina sinänsä ei ole erityisen uusi tai erikoinen, mutta runollinen kerronta tekee siitä kuitenkin uudenlaisen. Luna on juuri saanut ylioppilaslakin ja pelkää tulevaisuutta. Kaikilla muilla tuntuu olevan selvät suunnitelmat, mutta hänellä vain epämääräisiä aavistuksia. 

En tiedä vielä

kuuluvatko merenneitous,

tintit, tanssi ja valokuvat

aikuiselämään.

(s. 19) 

Tilannetta ei paranna kotona asuva muistisairas mummo, jota Luna rakastaa ja josta hän kantaa huolta. Vaikeinta on kuitenkin se, että Lunan mielessä kummittelee Jere ja mitä tapahtui kun Luna oli neljäntoista. Lohtua ja viihdettäkin tuo kamera, jonka Lunan isä on asentanut linnunpönttöön. Sen kautta he molemmat psytyvät seuraamaan tiaisperheen elämää.

Runomuodon lisäksi pidin erityisesti tuosta Jere-episodista ja sen seurauksista. Eipä tarvinne suuriakaan meedion kykyjä arvatakseen mitä hän (melkein) teki, mutta Lunan trauma ei liity ainoastaan siihen vaan myös sen jälkimaininkeihin. Koulukiusaaminen on aina julmaa, ei ikinä kiusatun vika ja voi aiheuttaa syviä haavoja, joiden paraneminen vie aikaa. Tämä onkin oikeastaan kertomus siitä, miten Luna ottaa pieniä askelia saadakseen taas kiinni elämästä ja uskaltaakseen lähteä pesästä.

Joka vuosi epätoivoiset ja ilmeisen lukuhaluttomat yläaste- ja lukioikäiset tulevat ruinaamaan kirjastosta ohutta kirjaa, koska tyhmä opettaja vaatii lukemaan jotain. Yleensä huomiseksi, koska mitään ei selvästikään tehdä ennen viime hetken "se piti lukea huomiseksi!!!" paniikkia. Tiedänpähän nyt minkä kirjan lykkään seuraavan oppilaan käteen. Tämä on ohut kirja, mutta sisältö on painavaa.

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2017 - 49. vuoden 2017 uutuuskirja [8/50]