torstai 29. marraskuuta 2018

Haastekoonti: Sarjakuvahaaste

1.1. - 30.11.2018

Hurja Hassu Lukija haastoi bloggarit lukemaan sarjakuvia. Satunnaisia mangapokkareita lukuun ottamatta luen niitä varsin vähän, joten ajattelin viritellä sarjiskiinnostusta haasteen myötä. Jo pelkästään Suomessa julkaistaan hienoja sarjakuvia, koko maailmasta nyt puhumattakaan.


Ennen haastetta: 

En aseta itselleni sen kummempia tavoitteita. Toivon löytäväni hyviä sarjakuvia, sekä vakavammin otettavia että kevyempiä. Osan ajattelen jo etukäteen menevän vanhalla rutiinilla (jatkuvat sarjat), mutta toivon tekeväni uusiakin löytöjä.


Haasteen jälkeen:

Ei tällä tuloksella suorastaan juhlita, koska yleinen lukujumini ylsi myös sarjakuviin. Höh. Toisaalta, hahaa, suoritinpas kuitenkin loppuun ja tein niitä löytöjäkin! Eniten ilahduin heti vuoden alusta tuosta Kati Närhen Agnes-sarjasta, jota olen hehkuttanut ympäriinsä. En usko, että olisin lukenut sarjaa ilman haastetta, joten jee, haastelöytö! Eri tavalla miellytti nyt lopuksi lukemani Yoannin ja Vehlmannin Piko ja Fantasio -seikkailu Ikuinen pikkolopoika ja muita tarinoita. Albumi oli täyttä metatekstiä ko. sarjasta ja vähän Tintistäkin, ja huvitti minua suuresti.


Yhdentoista kuukauden aikana luin nämä:

1. Kati Närhi: Saniaslehdon salaisuudet
2. Kati Närhi: Mustasuon mysteeri
3. Kati Närhi: Seitsemäs vieras
4. Sarah Andersen: Aikuisuus on myytti: "Sarah's Scribbles" -kokoelma
5. Tove Jansson: Muumipeikko ja marsilaiset
6. Aku Ankan taskukirja, teemanumero 51: Pääoma
7. Aku Ankan taskukirja, numero 458: Perhonen vieköön
8. Kiyo Kyujyo: Trinity Blood, osa 20
9. Pertti Jarla: Fingerpori, osa 11
10. & 11. Marjane Satrapi: Persepolis & Persepolis 2
12. Anni Nykänen: Mummo 5
13. Mike Mignola & John Byrne: Hellboy: Seed of Destruction
14. Sisaret 1918
15. JP Ahonen: Belzebubs
16. Yoann & Vehlmann: Ikuinen pikkolopoika ja muita tarinoita


Tällä suorituksella olen Muumipeikko! Voisi se huonompikin haastetaso olla.

2 kommenttia:

  1. Agnes on aivan mahtava tapaus. :) Satrapi ja Belzebubs ovat myös hyviä. Minu pitääkin katsastaa tuo muumialbumi, kuulostaa tosi hauskalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Agnesta olisi voinut lukea paljon enemmänkin! Ja pidin kyllä myös Satrapista ja Belzebubsistakin, eri tavoilla toki kun ovat niin erilaisia sarjakuvia. :)

      Poista