 |
| Annika Sandelin: Yokon yökirja (Yokos nattbok, 2014) 148 s. Teos 2015 Kirjastosta |
Tähän muistikirjaan minä aion kirjoittaa kaiken mikä on tärkeää ja salaista, mutta tämä täytyy piilottaa visusti.
10-vuotias Yoko päättää pitää päiväkirjaa tai oikeastaan yökirjaa, koska hän kirjoittaa siihen yöllä. Yoko Onon mukaan nimensä saanut ujo tyttö kertoo arjestaan kotona ja koulussa. Keskiössä ovat ystävyys alakerran Annaan, monimutkaiset suhteet muihin luokkalaisiin sekä oma omituinen ja rakas perhe.
Työkaverini on kehunut tätä kirjasarjaa useaan otteeseen ja nyt päätin viimein lukea sarjan ensimmäisen osan. Tykkäsin! Siitä on melkoisesti aikaa kun olin 10-vuotias, mutta kyllä tämä minun mielestäni kuvaa uskottavasti sen ikäisen arkea ja asioita, jotka päätyisivät päiväkirjaan. Ei tässä mitään elämää suurempaa draamaa ollut, mutta arkipäivän kuvausta suurella hellyydellä ja ymmärrystä lapsen mieltä kohtaan.
Pidin valtavasti siitä, miten Sandelin on sukeltanut pienen tytön ajatusmaailmaan. Näkökulma on Yokon ja siksi sekä yksinkertaisempi että monimutkaisempi kuin aikuisen. Yksi minun mielestäni koskettavimmista juonilangoista oli koski Yokon isoisää. Leskimies löytää uuden rakkauden 76-vuoden iässä ja järkyttää etenkin poikaansa, Yokon isää. Isoisän uusi onni on nimittäin nimeltään Harri. Yoko pohtii asiaa siltä kannalta, onko isoäidin kuolemasta mennyt jo niin paljon aikaa (kuusi vuotta), että isoisä voi jo rakastua uudelleen. Ja jos kaikki päätyvät taivaaseen rakkaidensa kanssa, miten isoäiti ja Harri jakavat siellä isoisän? Yokolla ei oikeastaan käy mielessäkään ihmetellä Harrin sukupuolta, joka taas hiertää Yokon isää.
Samoin minua kosketti painajainen, jonka Yoko näki pikkuveljestään Salvadorista sen jälkeen kun naapurin rouva kertoi hänelle ja Annalle kauan sitten hukkuneesta pienestä pojastaan. Isosiskona muistan itsekin vatvoneeni joskus synkkiä mitä jos -mietteitä pikkusiskoani katsoessani. Kirjassa tuodaan muutenkin hyvin esiin lasten kokemat erilaiset pelot. Yokon luetellessa huoliaan pysähdyin tähän:
Että joku muu meidän perheessä tulee sairaaksi ja kuolee. Joskus nukkuessaan Frida on niin söpö että minusta yhtäkkiä tuntuu että hänellä on syöpä.
(s. 99)
Frida on Yokon taaperoikäinen pikkusisko. Juuri tuollaiset pelot ja huolet samasta syystä (niin suloinen, että universumi suunnittelee varmasti jotain pahaa) vaivaavat silloin tällöin myös minua, aikuista naista. Millainen taakka se onkaan lapselle?
Saan kirjan kuulostamaan todella synkältä kun vielä mainitsen, että siinä käsitellään myös koulukiusaamista ja erilaisuutta. Yokon ystävä Anna on adoptoitu Kiinasta, asia joka ei sinänsä merkitse Yokolle mitään, mutta jolla Anna pikaistuksissaan haavoittaa äitiään Sonjaa. Toinen ystävä Daniel on lyhytkasvuinen, ihan tavallista Yokon elämää sekin. Ongelma syntyy vasta kun kirjastotäti lukee satutunnilla sadun, jossa on ilkeä kääpiö. Tilanne on aivan hirveä ja pidin niin paljon siitä, että kaikki oppilaat ja opettaja olivat täysin Danielin puolella.
Mutta siis, noin yleisesti ottaen kirja on hyvin positiivinen! Vaikeisiin aiheisiin ei pysähdytä, vaan ne kulkevat sulassa sovussa iloisten asioiden kanssa. Yoko ja Anna ovat luonteeltaan erilaisia, mutta silti parhaat ystävykset. He keksivät yhdessä hauskoja juttuja ja myös Yokon taitelijaäiti on kerrassaan hauska. Miten vaikeaa voi olla piirtää yksi samperin kana monelle kuvakirjan sivulle??? Erittäin vaikeaa.
Suosittelen lämpimästi ja haluan ehdottomasti lukea sarjan muutkin kirjat.
Luettu myös mm.:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti