 |
| J. S. Meresmaa: Naakkamestari 163 s. Robustos 2016 Kirjastosta |
Outo, kahiseva ääni kuului ulkohuoneen takaa.
Tampere, vaihtoehtohistorian vuosi 1900. Enni asuu huutolaisena Lundanin perheen nurkissa ja maksaa ylläpitonsa työnteolla. Hän ei enää jaksa uskoa perheensä palaavan hakemaan häntä ja vaikka elämä ei suoranaista kidutusta olekaan, on hän tuskallisen tietoinen olemattomasta asemastaan. Fyysistä tuskaa lisää toimimaton jalka, joka metallituestaan huolimatta rajoittaa Ennin liikkumista. Eräänä päivänä Enni ottaa hoiviinsa kuolemaisillaan olevan naakan. Pian hänen tyynyllään on tuohirasia, jonka sisältä on arvokkaampi kuin Enni uskoisikaan. Kun tulipalo tuhoaa Lundanien talon, Enni päättää kadota pimeään yöhön. Seuraavana aamuna hän herää oudosta tehtaasta, jossa kaikki pyörii mahtavan Naakkamestarin ympärillä.
Tämä kirja on ollut lukupinossani sen parisen vuotta eli siitä asti kun se ilmestyi. Lainasin sen kirjastosta jokin aika sitten ja nyt sitten viimein sain aikaiseksi lukea sen. Tai ylipäätään mitään, kotosalla luku on edelleen hyvin vähäistä. No, joka tapauksessa pienoisromaani oli oikein sopiva iltapala pimeään syysiltaan sateen hakatessa ikkunaan. En oikein tiedä mikä kirjan tunnelmassa teki siitä sopivan juuri tähän vuodenaikaan, mutta jokin kuitenkin.
Kirja oli sujuvasti kirjoitettu ja verrattain pieneen kirjaa (sekä sivumäärältä että koolta) mahtui paljon tavaraa. Missään vaiheessa ei kuitenkaan tullut sellaista tunnetta, että voisiko tästä aiheesta jaarittelun jo lopettaa. Pidin etenkin kirjan alussa siitä, että Ennin tuttu pieni maailma kuvattiin tapahtumien ja kuvailun kautta. Olisi ollut helppoa mennä "kuten tiedät, Bob..." -tyylillä, mutta onneksi siihen ei kovin usein sorruttu. Lähinnä loppupuolella kun Ennille selitettiin asioita, joista hän ei oikeasti tiennyt yhtään mitään.
Juonellisesti kirja oli rakennettu yllättämään. Luulisin, että monet yllättyvätkin loppupuolen käänteistä. Ehkä olen vain lukenut niin paljon, että arvasin nämä käänteet hyvissä ajoin. Se ei kuitenkaan haitannut lukukokemusta, semminkään kun olen sitä tyyppiä, joka yleensä lukee kirjan lopun ensin. Minulle lukemisessa on tärkeää nähdä se matka, jolla lopputulokseen päädytään. Sillä ei ole väliä tiedänkö lopun jo etukäteen, kiinnostukseni kyllä säilyy jos teksti on hyvää. Tässä teksti oli hyvää. Pidin kovasti Ennistä ja hänen minäkertojaäänestään. Hänellä oli sisua vaikka elämä olikin kohdellut häntä kaltoin.
Ennin isästä en sen sijaan pitänyt ja jäinkin miettimään rakastiko hän ollenkaan tytärtään vai vain sitä mahdollisuutta, joka Ennissä kyti. Melkein haluaisin kallistua jälkimmäisen kannalle, hahmo olisi sellaisena kiinnostavampi kuin perinteisenä rakastavana isukkina.
Jatko-osa Hämäränsäteet on ilmestynyt sopivasti tänä vuonna ja luen sen varmasti jahka innostun.
Luettu myös mm.:
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 41. valitse kirja sattumanvaraisesti [37/50]
Enttententten-menetelmällä lukupinosta. Hyvä kun sattui tähän kirjaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti