 |
| David Casarett: Kuolema Kukko-onnen majatalossa (Murder at the House of Rooster Happiness, 2016) 379 s. Otava 2016 Kirjastosta |
"Khun Ladarat, tulin tapaamaan sinua eräästä varsin pakottavasta syystä."
Tuttu poliisi pyytää apua hoitoeetikko Ladarat Patalungilta mahdollisen murhan ratkaisemiseksi. Sama nainen on kärrännyt pariinkin sairaalaan ainakin kaksi kuollutta aviomiestä lyhyen ajan sisällä. Miksi, ja kuka nainen on? Ladaratilla on kädet täynnä työtä myös sairaalassa, jonne on tuotu onnettomuudessa vakavasti loukkaantuneita amerikkalaisia. Lisäksi käytävällä istuu selvästi maalaisen näköinen mies, joka pitäisi saada ulos ennen kuin sairaalaa tullaan tarkastamaan oikein suurennuslasin kanssa.
Luen harvoin dekkareita ja tartun niihin lähinnä silloin kuin niissä on joku kiinnostava juju. Tällä kertaa se oli tarinan sijoittuminen Thaimaahan. Kirjailija David Casarett on amerikkalainen lääkäri ja olin jostakin lukevinani, että hän on viettänyt paljon aikaa Thaimaassa. En nyt kuollaksenikaan muista mistä tuon luin, mutta se selittäisi kyllä tällaisen erikoisemman miljöön valinnan. Harmi vain, että en suuremmin pitänyt kirjasta. Harmiton dekkari, mutta ei minkäänlainen lukuelämys. Tämä oli sellainen "tulipahan luettua" kirja.
Casarett ei minun mielestäni onnistunut tuomaan tapahtumapaikkaa esiin kovinkaan luontevasti. Kun päähenkilö on thaimaalainen sairaanhoitaja, tapa jolla kulttuuriin liittyviä asioita selitetään juurta jaksaen tuntui näkökulmaa rikkovalta. Ladarat tietää asiat jo. Ei hän selittäisi niitä itselleen tuolla tavalla. Kerronnassa minua häiritsi myös satunnainen siirtyminen yksikon kolmannesta persoonasta monikon ensimmäiseen. Yhtäkkiä leipätekstissä puhuttiin "meistä", vaikka siinä ei lainattu Ladaratia tai hänen sisäistä monologiaan.
Juoni on myös varsin heppoinen. Perusasetelma sinänsä on kiinnostava. Casarett on valinnut joukon erilaisia elementtejä, joista jokainen on ihan mielenkiintoinen. Ja sitten koko homma pilataan menemällä siitä, missä aita on matalin tai jopa maan alla. Amerikkalaisten tragedia ratkeaa suoranaiseen ihmeeseen ja Ladaratilla lienee selvänäkijän kykyjä. Mikään muu ei selitä sitä, miten hän yhtäkkiä tietää tasan tarkkaan murhajutun tapahtumat vaikkei minkäänlaisia todisteita tai edes vihjeitä ole missään. Hän vain kehittelee tarinan päässään ja kas vain, se pitää paikkansa.
Kirja oli toki hyvin nopealukuinen ja sikäli sopivaa lomalukemista. Jälkikäteen ajatellen en kuitenkaan pitänyt juuri muusta kuin Ladaratista ja hänestäkin vasta sitten kun Casarett lakkasi korostamasta sitä, miten säälittävä ja tyylitön leski hän onkaan.
Luettu myös mm.:
Kirjan pauloissa, Kirjamerestä ongittua, Kirjapolkuni ym.
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 10. ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja [50/50]
Luen harvoin dekkareita ja tartun niihin lähinnä silloin kuin niissä on joku kiinnostava juju. Tällä kertaa se oli tarinan sijoittuminen Thaimaahan. Kirjailija David Casarett on amerikkalainen lääkäri ja olin jostakin lukevinani, että hän on viettänyt paljon aikaa Thaimaassa. En nyt kuollaksenikaan muista mistä tuon luin, mutta se selittäisi kyllä tällaisen erikoisemman miljöön valinnan. Harmi vain, että en suuremmin pitänyt kirjasta. Harmiton dekkari, mutta ei minkäänlainen lukuelämys. Tämä oli sellainen "tulipahan luettua" kirja.
Casarett ei minun mielestäni onnistunut tuomaan tapahtumapaikkaa esiin kovinkaan luontevasti. Kun päähenkilö on thaimaalainen sairaanhoitaja, tapa jolla kulttuuriin liittyviä asioita selitetään juurta jaksaen tuntui näkökulmaa rikkovalta. Ladarat tietää asiat jo. Ei hän selittäisi niitä itselleen tuolla tavalla. Kerronnassa minua häiritsi myös satunnainen siirtyminen yksikon kolmannesta persoonasta monikon ensimmäiseen. Yhtäkkiä leipätekstissä puhuttiin "meistä", vaikka siinä ei lainattu Ladaratia tai hänen sisäistä monologiaan.
Juoni on myös varsin heppoinen. Perusasetelma sinänsä on kiinnostava. Casarett on valinnut joukon erilaisia elementtejä, joista jokainen on ihan mielenkiintoinen. Ja sitten koko homma pilataan menemällä siitä, missä aita on matalin tai jopa maan alla. Amerikkalaisten tragedia ratkeaa suoranaiseen ihmeeseen ja Ladaratilla lienee selvänäkijän kykyjä. Mikään muu ei selitä sitä, miten hän yhtäkkiä tietää tasan tarkkaan murhajutun tapahtumat vaikkei minkäänlaisia todisteita tai edes vihjeitä ole missään. Hän vain kehittelee tarinan päässään ja kas vain, se pitää paikkansa.
Kirja oli toki hyvin nopealukuinen ja sikäli sopivaa lomalukemista. Jälkikäteen ajatellen en kuitenkaan pitänyt juuri muusta kuin Ladaratista ja hänestäkin vasta sitten kun Casarett lakkasi korostamasta sitä, miten säälittävä ja tyylitön leski hän onkaan.
Luettu myös mm.:
Kirjan pauloissa, Kirjamerestä ongittua, Kirjapolkuni ym.
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 10. ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja [50/50]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti