lauantai 26. marraskuuta 2016

Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia

Michael Cunningham:
Villijoutsenet ja muita kertomuksia
(A Wild Swan and Other Tales, 2015)
151 s.
Gummerus 2016
Kirjastosta

Useimmilla meistä ei ole hätää.

En ole kovinkaan innokas novellien lukija, mutta nyt Novellihaasteen myötä ajattelin lukea ainakin pari kokoelmaa. Tämä on saanut ymmärtääkseni hyviä arvosteluja, mutta niitäkin enemmän tämän valintaan vaikutti aihe. Tykkään satujen uudelleenkerronnoista, etenkin kun niissä palataan tarinoiden juurille ennen kuin Disney ynnä muut pääsivät tekemään niistä seurapiirikelpoisia.

Cunninghamin novellit ovat selvästi aikuisyleisölle kirjoitettuja eli jos kukaan ikinä yrittää ottaa tätä iltalukemisiksi lapsille, pysäyttäkää hänet. Tarinat ovat väkivaltaisia ja seksipitoisia (vaan eivät seksikkäitä), ja suurin osa on lisäksi hyvin ankeita. Oikeastaan nämä olivat täydellisiä luettavia pimeisiin iltoihin. Ikkunaan hakkaava vesisade olisi vain parantanut tunnelmaa. Jos haluat lukemaasi tarinaan onnellisen lopun, älä lue tätä kirjaa. Jos sen sijaan haluat lukea siitä, mitä tapahtui onnellisen lopun jälkeen tai sen sijaan, tämä on loistava valinta.

Ihan kaikille novelleille en lämmennyt, mutta joukossa oli monia mieleenpainuviakin. Jos pitäisi valita oma top kolmoseni, ne olisivat Apinan käpälä, Tinassa, lujasti sekä Elämänsä loppuun saakka

Apinan käpälä ei perustu mihinkään tiettyyn länsimaiseen satuun, vaan aasialaiseen legendaan kuivatusta apinan kädestä, joka pystyy toteuttamaan kolme toivetta. Ymmärtääkseni tarun eri versioilla on harvoin onnellinen loppu. Opetus on pikemminkin se vanha tuttu "varo mitä toivot". Niin myös tässä novellissa, jossa olisi ollut parempi ettei toiveita olisi ikinä lausuttu ääneen. Tämä olisi sopinut mainioista johonkin kauhuantologiaan.

Tinassa, lujasti kertoo pienen tinasotilaan tarinan nykymaailmaan sijoitettuna. Jalkansa menettänyt poika ja hänet silmästä silmään kohdannut tyttö rakentavat yhdessä elämän, johon mahtuu niin iloja kuin surujakin. Onnellinen loppu ei tule silloin kun tarina alkaa tai elämä päättyy, ne ovat pieniä hetkiä matkan varrella.  

Elämänsä loppuun saakka on Cunninghamin oma novelli, joka tapahtuu satumaailmassa. Komea prinssi nai ei niin kauniin prinsessan, ja rakastuukin tähän tämän itsensä vuoksi. Tässä oli jonkin verran samaa kuin tinasotilaan tarinassa. Kuningasperheen elämä rakentuu molemminpuoliselle kunnioitukselle ja tosirakkaudelle, joka on saanut kasvaa hitaasti ja kestää siksi vaikeuksienkin yli.

Eli siis, suosittelen! Ihan yllätyin siitä, miten paljon näistä pidin. Ongelmani novellien kanssa kun on yleensä se, että tarina tuntuu jäävän kesken. Näihin on käytetty juuri sopiva määrä sanoja ja tarina loppuu juuri oikeaan kohtaan. Sokerina pohjalla tarinoissa on Yuko Shimizun hieno kuvitus.


Luettu myös mm.:

Haasteet:
*Novellihaaste - 10 novellia

7 kommenttia:

  1. Minä luin ihan hiljattain Cunninghamin Tunnit ja pidin kovasti. Tämä olisikin hyvää luettavaa novellihaasteeseen, jos vaikka kirjastosta löytäisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ensimmäinen lukemani Cunningham ja pidin hänen kirjoitustyylistään. Pitänee jossain välissä lukea häneltä muutakin!

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Ihana Cunningham, <3. Olen lukenut melkein kaikki Cunninghamit, tätä en vielä ole saanut lukuun. En oikein ole novellien ystävä, joten saapas nähdä mitä pidän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaan ensimmäinen Cunninghamini, mutta selvästi täytyy lukea häneltä romaanikin. :) Ehkä lukukokemusta auttaa jos suhtautuu näihin satuina? Nehän ovat yleensä aika lyhyitä.

      Poista
  4. Jäinkin vähän odottelemaan, että mitä pidit Villijoutsenista. Sadut on lähellä sydäntä ja novellihaasteeseen koitan lukea mahdollisimman paljon ja monipuolisesti. Olen muutenkin haaveillut tästä kirjasta jo tovin. Tällä pääsen vähän karumpaan satumaailmaan ja nappaan samalla muutaman novellin haasteeseen. :D Joululahjaksi taitaa tuttuun tapaan tulla rahaa, joten toivottavasti kirja sattuisi alennukseen joulun jälkeen.
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos karuja satuja haluat niin nämä ovat kyllä erinomaisia siihen! :D Eikä yhtään huono valinta kirjaostokseksi.

      Poista