Näytetään tekstit, joissa on tunniste Margaret Rogerson. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Margaret Rogerson. Näytä kaikki tekstit

lauantai 7. lokakuuta 2023

Margaret Rogerson: Mysteries of Thorn Manor

Kansikuva.

“I didn’t do this!” Nathaniel insisted, leaning out of the manor’s front door, gazing helplessly at the vines trashing up along the thorn hedge, the animated topiaries prowling through the garden, and the threatening magical hale that howled around Thorn Manor, carrying past leaves and branches and loose cobblestones in a whirling cyclone.

Elisabeth yrittää asettua Thornin suvun kartanoon velho Nathanielin ja tämän demonipalvelijan Silasin kanssa. Kartanolla tuntuu kuitenkin olevan jotain heitä vastaan ja eräänä aamuna se ei päästä ketään ulos tai sisään…

Tämä on pienoisromaanin mittainen jatko-osa kivalle Kirjojen tyttärelle, jonka luin viime vuonna. Tätä saikin odottaa tovin, olin OverDriven varausjonossa vasta kahdeksas kun huomasin kirjan.

Pidin edelleen Elisabethista, joka kipuilee tässä hieman tulevaisuutensa suhteen. Hän haluaa konservoida loitsukirjoja, mutta toisaalta elämään pitäisi kuulua vähän miekkailua ja seikkailujakin. Elisabeth on kyllä rakastunut Nathanieliin, mutta ei oikein osaa kuvitella viettävänsä seuraavia 50-70 vuotta hänen kanssaan.

Kirjan heikkous onkin mielestäni tuo romanssi, josta en edelleenkään ollut kiinnostunut. Sori vain, Margaret Rogerson, mutta itsepä kirjoitit herkimmät ja syvällisimmät hetket Elisabetin ja Silaksen sekä Nathanielin ja Silaksen välille. Jos saisin tilata jatko-osan, haluaisin siihen onnellisen polyamorisen lopun, kiitos vain.


His hand twitched as though he might retract it from her grip, but he stilled himself, his yellow eyes unfathomable.

There were so many things she wanted to say to him, their unspoken magnitude crowding her throat. That it seemed to her there were different ways to be good; that it was easier for a man to act like a monster than a monster to act like a man.
(s. 60, Elisabeth & Silas)


Juonen puolesta tämä oli vauhdikas ja hauska seikkailu, jossa ratkotaan kartanon mysteeriä ja törmätään jos jonkinlaisiin maagisiin kummallisuuksiin.

Ja pitää vielä erikseen mainita, että mielestäni on aivan ihanaa, että Elisabeth on oikeasti pitkä! Hän on pitempi kuin Nathaniel, joka ei ole mitenkään lyhyt mies. Elisabeth ei myöskään peittele ruokahaluaan eikä sekään ole kenellekään ongelma.


Kirjan tiedot:
Margaret Rogerson: Mysteries of Thorn Manor | Margaret K. McElderry Books 2023 | 182 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* YA-lukuhaaste 2023 : Kirja on osa sarjaa
* Luonto sivuilla vol. 3 : Ei-ihminen

tiistai 6. kesäkuuta 2023

Margaret Rogerson: Vespertine

Kansikuva.


If I hadn't come to the convent's cemetary to be alone, I wouldn't have noticed the silver gleam of the censer lying abandoned at the base of a tombstone.

17-vuotiaan Artemisian koulutus Harmaaksi Sisareksi on vielä kesken, kun onneton tapahtumaketju muuttaa hänen elämänsä suunnan. Yhtäkkiä hänen hallussaan on revenant, mahtava ja pahantahtoinen voima, jonka kanssa pitäisi pärjäillä, jotta maailma pelastuisi.

En koskaan anna tähtiä lukemilleni kirjoille, mutta jos antaisin niin tämä saisi täydet viisi! Siitäkin huolimatta, että lopputaistelu päättyi turhan töksähtävästi.

Mutta sitä kompensoi se, miten paljon tykkäsin Artemisiasta ja hänen revenantistaan (en nyt keksi tälle mitään järkevää suomennosta…). Ihan kuin heidät olisi tehty nimenomaan minulle.


"How delightful. Being horrid must come naturally to you."
(s. 102, revenant Artemisialle)


Artemisian lapsuus oli traumaattinen eikä hän oikein osaa olla ihmisten kanssa. Hänen kätensä ovat pahasti arpeutuneet ja muut nunnakokelaat keksivät tälle mitä villimpia selityksiä. Artemisia heittää vettä kiukaalle, koska on parempi olla pelottava kuin säälittävä.

Artemisia onkin erikoinen päähenkilö, jonka parina kärttyinen demonihenki revenant toimii loistavasti. Kaksi yksinäistä, hylättyä olentoa oppii ymmärtämään toisiaan maailmassa, joka on menossa päin helvettiä.

Tai jos tarkkoja ollaan niin helvetti on tulossa maan päälle. Kirjan maailma, jossa portti tuonpuoleiseen on rikottu, on huikea ja sopisi hyvin myös kauhukirjan taustaksi.

Rogerson on kertonut avoimesti kirjoittaneensa kirjaa korona-aikana ja syvästi masentuneena. Hän oli suunnitellut tälle jatko-osia, mutta ne tuskin toteutuvat.

Kirja toimii kuitenkin hienosti itsenäisenä teoksena ja mikä parasta, selkeästi jatko-osiin ajateltu romanttinen juoni ei tapahdu ollenkaan vaikka potentiaalinen poikakaveri onkin helppo tunnistaa. Harvemmin törmää YA-kirjoihin, joissa sitä pakollista romanssia ei ole.


Kirjan tiedot:
Margaret Rogerson: Vespertine | Margaret K. McElderry Books 2021 | 440 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Fantastinen kesä 2023 : Pidät kirjan ystävyyssuhteesta
* YA-lukuhaaste 2023 : Minä-kertoja

tiistai 30. elokuuta 2022

Margaret Rogerson: An Enchantment of Ravens

Kansikuva.


My parlor smelled of linseed oil and spike lavender, and a dab of lead tin yellow glistened on my canvas.

17-vuotias Isobel maalaa muotokuvia keijuväelle*. Hän on oppinut olemaan tarkkana pelottavien asiakkaidensa kanssa, mutta syysprinssi Rook yllättää jopa Isobelin. Tai oikeastaan Isobelin yllättävät hänen tunteensa Rookia kohtaan. Pian sitä juostaankin pitkin keijumaita kielletyn rakkauden vuoksi.

Tykkäsin Margaret Rogersonin Kirjojen tyttärestä ja sen luettuani päätin lukea hänen muitakin kirjojaan. Tämäkin on itsenäinen tarina eli mukava poikkeus YA-sarjojen joukossa. Ei kaikkea tarvitse venyttää vähintään trilogiaksi.

Jos unohdetaan genrelle tyypillinen ja tässä kirjassa vielä harvinaisen pikainen supernopea rakastuminen, pidin tästäkin todella paljon! Kirjassa on vauhtia ja jännitystä, ja tykkäsin Isobelista, joka oli hyvin käytännöllinen ja järkevä sankaritar.

Se, että koko juttu pyöri taiteiden ympärillä, oli mielenkiintoinen ja erilainen valinta YA-kirjan juoneksi. Keijut ovat kykenemättömiä luomaan mitään uutta ja siksi ihmisten käsityötaidot kiehtovat heitä suunnattomasti. Isobelin kylä tekee bisnestä nimenomaan keijujen kanssa ja jokainen kyläläinen on hyvin tietoinen heitä ympäröivästä vaarasta.


And like all of his species he couldn't resist seeking my true name. I paused, evaluating my mind and senses, and came to the relieved conclusion that he hadn't put me under a malicious charm, one that might make me speak more freely or reveal secrets I ought not.

Because no one used their birth name in Whimsy. To do so would be to expose oneself to ensorcellment, by which a fair one could control a mortal in body and soul, forever, without their ever knowing – merely through the power of that single, secret word.
(s. 26-27)


Isobelin lisäksi pidinkin aivan erityisesti siitä, millaisiksi Rogerson kirjoitti keijuväen. He olivat oikeasti todella epäinhimillisiä ja sen vuoksi todella pelottavia. Kun Isobel ja Rook päätyvät keväthoviin, keijujen ihmismäinen pintasilaus karisee nopeasti. Kaunis kuori on pelkkää lumousta ja kätkee alleen armottomia petoja.

Jännäsin oikeasti, miten Isobel selviää tukalasta tilanteesta ja millaisen loppuratkaisun Rogerson rakentaa. Täytyy ehdottomasti lukea häneltä vielä lisääkin.

*Kirjassa "fae". Onkos keiju tälle järkevä ja yleisesti hyväksytty suomennos? Haltia on joka tapauksessa väärä laji.


Kirjan tiedot:
Margaret Rogerson: An Enchantment of Ravens | Titan Books 2017 | 207 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Fantastinen kesä 2022 : Näyttävä kansi

perjantai 11. maaliskuuta 2022

Margaret Rogerson: Kirjojen tytär


Kansikuva.


Ilta oli koittamassa, kun kuolema karautti Summershallin Suureen kirjastoon.

16-vuotias Elisabeth Scrivener on kasvanut maagisessa kirjastossa ja haaveilee valmistuvansa vaarallisten loitsukirjojen vartijaksi. Kun Elisabeth joutuu taistelemaan karannutta kirjaa vastaan, hän huomaa pian olevansa sitäkin suuremmassa vaarassa.

Sanonpa heti alkuun, mistä en pitänyt, koska se lista on kahden asian mittainen.

1. Kirjan pakollisesta romanssista, jonka toinen osapuoli on velho Nathaniel Thorn. Suhde perustuu lähinnä siihen, että Nathaniel on komea ja hänellä on angstinen menneisyys, joka saa Elisabethin säälimään häntä.

2. Nathanielista, joka oli itsekeskeinen nulikka, jonka ilkeily ei ollut ollenkaan minun makuuni. En vain jaksa näitä mieshahmoja, joiden ah niin nokkela sanailu ja flirttailu on vain tahallista toisen loukkaamista.

Mutta onneksi (?) tähän romanssiin ei juuri tuhlata aikaa, mikä toisaalta on syy siihen, että se ei kiinnostanut minua yhtään.

Elisabeth tosiaan tempautuu mukaan seikkailuun, jossa panoksena on tietenkin maailman kohtalo. Kuinkas muutenkaan. Kirja on oma itsenäinen teoksensa ja saa kyllä ison plussan siitä. YA-spefiä vaivaa vakava sarjoittuminen.

Näin kirjojen ystävänä tykkäsin kirjassa siitä, että juoni pyörii kirjojen (ja demonien) ympärillä. Elisabethkin pitää kirjoista, etenkin niistä vaarallisista. Suurkirjastoissa säilytetään pelottavia loitsukirjoja, jotka saattavat sopivasti ärsytettyinä muuttua hirviöiksi.


Loitsukirjojen siirtäminen kirjastojen välillä oli varovaisuutta vaativa tehtävä. Jotkut teokset hautoivat niin voimallista kaunaa toisiaan kohtaan, että niitä ei voitu tuoda edes virstojen päähän samasta paikasta ilman, että ne alkoivat ulvoa tai leimahtivat palamaan. Wildmarchin erämaassa oli jopa talon kokoinen kraatteri paikassa, jossa kaksi kirjaa oli ottanut kiivaasti yhteen kiistellessään thaumaturgisesta oppilauseesta.
(s. 18)


Nämä loitsukirjat ovat velhojen tekemiä ja niinpä kirjastot suhtautuvat velhoihin hyvin nuivasta. Velhot saavat voimansa demoneilta, jotka vaativat maksuksi elinvoimaa.

Elisabeth tutustuu Nathanieliin demoniin Silasiin, joka olikin kiva ja kiinnostava uusi tuttavuus. Hän varoittaa Elisabethia rikkomaan kahleitaan, koska vapautettu demoni haluaa väistämättä imeä kaikki ihmiset kuiviin ja tuhota kaiken näkemänsä. Heidän ystävyyttään kehitetäänkin kirjassa huomattavasti enemmän kuin Elisabethin ja Nathanielin välistä suhdetta. Myös Silasin ja Nathanielin välinen kummallinen suhde oli huomattavasti mielenkiintoisempi kuin Elisabethin ja Nathanielin.

...Itse asiassa kumpi tahansa näistä tai vaikkapa vaihteeksi kolmen kimppa olisi kiinnostanut minua romanssina huomattavasti enemmän kuin se, mikä kirjassa sitten tapahtui.

Kirjan juoni on hieman oudosti rakennettu. Se on välillä oikeinkin vauhdikas seikkailu, mutta toisaalta tuntuu, että kovin suuria ei sittenkään tapahdu eikä kukaan oikeastaan tiedä mistään mitään. Pidin jälkinäytöksestä, mutta sitä edeltävä loppuratkaisu jätti sellaisen ”no tuossako se nyt oli?” –olon.

Kuitenkin, tykkäsin kirjasta kokonaisuutena, sen maailmasta ja Elisabethista. Tutustun varmasti muihinkin Rogersonin kirjoihin kun ehdin!


Kirjan tiedot:
Margaret Rogerson: Kirjojen tytär | Karisto  2020 | 453 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Sorcery of Thorns (2019) | Suomennos: Mika Kivimäki

Luettu myös:
Kirjoihin kadonnut, Kirjapöllön huhuiluja, Siniset helmet ynnä muut

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2022 : 3. kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana [17/50]
* YA-spefibingo : Ihana, ärsyttävä tai samaistuttava hahmo