maanantai 30. marraskuuta 2015

Marraskooste

Ja niin sitä taas hairahduttiin haasteeseen. Orfeuksen kääntöpiiri-blogi nimittäin haastoi lukemaan kauhukirjallisuutta. En lue kovinkaan paljoa kauhua ja mietinkin, että kannattaako edes osallistua. Mutta, yritys hyvä kymmenen ja jospa siinä yrityksessä lukuhorisontit taas avautuisivat vähän.

Suketus puolestaan haastoi  lukemaan alkuperäiskansoja käsittelevää kirjallisuutta. Kiinnostava haaste, johon onneksi riittää kolme kirjaa.

Oksan hyllyltä-blogista puolestaan löytyi Seitsemännen taiteen tarinat-lukuhaaste, jossa luetaan elokuviin liittyviä kirjoja ja/tai katsotaan kirjoihin perustuvia elokuvia. Eihän tässä kohta jouda muuta tekemäänkään kuin lukemaan haastekirjoja! Ensimmäinen bloggaus tähän haasteeseen oli tosin Matkijanärhi-elokuvan toinen osa, josta pidin paljon.


Luettu & blogattu

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Kutojaneito Eliana löytää ensirakkautensa ja siinä sivussa suuria salaisuuksia. Kiehtova tarina jos kohta hieman raskassoutuisesti kirjoitettu.

Hyeonseo Lee: Seitsemän nimen tyttö: pakoon Pohjois-Koreasta
Hyeonseo Leen matka Pohjois-Koreasta Etelä-Koreaan on pitkä ja mutkikas. Kuten pohjoiskorealaisista loikkareista kertovat yleensä, tämäkin oli sekä masentava että toiveikas.

Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet
Koulukiusaamissyytös aloittaa tapahtumaketjun, joka huipentuu vanhempainillan kuolemantapaukseen. Huumorilla höystetty kirja vakavistakin aiheista ja naisten välisestä ystävyydestä.

Kerstin Gier: Vala
Liv Silberin seikkailut unimaailmassa jatkuvat. Kevyt ja vetävästi kirjoitettu kirja, tykkään edelleen päähenkilöstä todella paljon.


Luettu & bloggaamatta

Voi ei, näitä on taas kertynyt muutama! Yritän selvitä niistäkin joulukuun puolella. Olisi kiva aloittaa uusi vuosi puhtaalta pöydältä.

2 kommenttia:

  1. Tuo alkuperäiskansahaaste vaikuttaa mielenkiintoiselta, pitäisiköhän osallistua, vaikka juuri aioin jättää haasteet nyt väliin.

    En ole aivan varma, kiinnostaako minua lukea saamelaisista, mutta lähes kaikki muut alkup. kansat kiinnostaa ja jos ei muuta, niin haastetta seuraamalla saa kivoja ideoita. Huomenna päättymään Pohjoismaa-haasteeseen kaivelee esille kirjoja, joihin en olisi muuten ikinä törmännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin aina lupaan itselleni etten osallistu mihinkään, ja sitten sitä kuitenkin langetaan. :)

      Toivon itsekin löytäväni uusia lukuideoita haasteiden kautta. Täytyy pitää silmällä mitä muut lukevat saamelaiskirjallisuuteen ja katsoa jos joku niistä innostaisi. Olin alustavasti ajatellut Päivi Alasalmen Joenjoen laulua, mutta saa nähdä.

      Poista