torstai 23. huhtikuuta 2015

Anu Holopainen: Ihon alaiset

Anu Holopainen: Ihon alaiset
202 s.
Karisto 2015
Kirjastosta

- Ei.

Viimeisin kotimainen dystopia, johon tykästyin, oli Reeta Aarnion Hän joka ei pelkää. Olen jotenkin kaivannut enemmän suomalaista näkökulmaa tähän dystopiabuumiin. Ihan kiva, että niitä kirjoitetaan ulkomailla, mutta kai täälläkin osataan? Aarnion kirja on hyvä esimerkki kontrolloidusta yhteiskunnasta. Holopaisen kirja on kaikessa karmivuudessaan erinomainen lisä siihen joukkoon, jossa nykyhetken trendeistä johdetaan luontevasti jotain kammottavaa.

Kaikenlainen esteettinen kirurgia on aina jonkinlaisena puheenaiheena. Milloin otsikoissa ovat näyttelijättären uudet töröhuulet, milloin keskustellaan vammojen korjaamisesta. Jälkimmäisen keskustelun sävy on vähemmän tuomitseva, joten tottahan toki Holopainen tarttuu kirjassaan ensimmäiseen vaihtoehtoon. Tulevaisuudessa kauneusleikkaukset ovat arkea ja 18-vuotta täytettyään jokainen suomalainen saa muokata itseään niin paljon kuin varat vain sallivat. Siihen asti lupa on saatava vanhemmilta. Tarinaa kerrotaan erilaisten nuorten näkökulmasta. 

Jara haluaa kaiken, mutta on vielä liian nuori eikä saa vanhemmiltaan lupaa mihinkään. Äiti haluaa poikansa luomuilevan, mutta se on niin järkyttävän tyylitöntä ettei ole tosikaan. Oikeastaan Jara ei herättänyt minussa suuriakaan tunteita, trendien perässä juoksevat nuoret eivät ole mikään erikoisuus eivätkä mitenkään erityisen säälittäviäkään. Kuvittelin hetken aikaa, että Jara on tyttö. Mielenkiintoista, että hän on poika ja että kirjan maailmassa miehet ovat yhtä hurahtaneita kirurgiaan kuin naisetkin. Oikeassa elämässähän esteettinen kirurgia on vieläkin leimaantunut naisten jutuksi, vaikka veitsi heiluu miestenkin kimpussa. 

Jara muuten teki ikään kuin ohimennen kaksi huomautusta, jotka jäivät erityisesti. Niissä tuntui kiteytyvän kaikki, mikä kirjan yhteiskunnassa oli pielessä. Jara katsahtaa ohimennen paria ala-asteella olevaa tyttöä, ja ainakin toisella heistä on rintaimplantit. Ala-asteella olevalla. Maailmassa, jossa alaikäinen tarvitsee vanhempiensa luvan kirurgiaan. Eli lapsen vanhemmat ovat ajatelleet, että se, mitä heidän pikkutyttönsä tarvitsee ollakseen täydellinen, ovat rintaimpantit! Ja toisaalla Jara katselee nukkuvaa tyttöystäväänsä ja pohtii, että ilman napaa hänen vatsansa olisi täydellinen. Ilman napaa. Napa on erikoisuus. Juuri kenelläkään ei ole enää napaa. Ihmiset poistattavat napansa saadakseen virheettömän litteän vatsan.

Jaran tyttöystävä on häntä pari vuotta vanhempi Inka, joka pohtii haluaako sittenkään kirurgiaa vai ei. Kirurgiasta on ehdottomasti etua työpaikkaa hakiessa, mutta Inka ei kuitenkaan tunne sitä omakseen. Luomuilu on outoa, mutta ei Inkan kasvoissa ole mitään vikaa (paitsi raitojen, animesilmien ynnä muiden puute tietenkin). Tästäpä seuraakin parisuhdekonflikti, joka perustuu ihan oikeisiin syihin eikä typeriin väärinymmärryksiin tai kommunikoinnin puutteeseen.

Hieman samanlainen konflikti on meneillään Matiaksen perheessä. Hänen äitinsä on estetiikan suomalainen huippukirurgi ja sisarensa mukana hommassa bloginsa kautta. Suoraan sanottuna piitannut yhtään siitä, mitä Matiakselle tapahtui. Vihainen terroristiteini ei ollut yhtään minun juttuni tässä kirjassa.

Plastikprincess puolestaan on alaikäinen bloginpitäjä, joka myy itseään saadakseen rahaa leikkauksiin. Hänen tarinansa oli mielestäni järkyttävin ja kuvottavin. Ei niinkään tytön vuoksi vaan siksi, että aikuiset miehet ostavat kirjassa seksiä selvästi alaikäiseltä tytöltä. Etovaa ja valitettavan ajankohtaista. Vasta tänään lukaisin uutisjutun, jossa kerrottiin netissä vaanivista aikuisista miehistä, jotka antavat nuorille tytöille rahaa ja tavaroita vastineeksi seksistä. Inhottaa, suututtaa, eikö näillä säälittävillä luusereilla ja ihmispedoilla ole minkäänlaista moraalia? Prinsessan tarinan loppu on onnettomin ja valitettavan realistinen.

Summa summarun, erinomaista kotimaista nuorten dystopiaa! Suosittelen. Maailmanmeno näyttää taas hetken aikaa erittäin huolestuttavalta.


Luettu myös mm.: Kirjakko ruispellossa, Todella vaiheessa, Lukuhoukka ja moet muut.

Haasteet: 50 kategoriaa - 22 . a book that scares you || I Spy - 7. body part

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti