Anu Holopainen: Salome

Santeri latoi buffapöydästä rivin sushipaloja lautaselleen, koukkasi nokareen wasabia ja nappasi puikot telineestä.

Anu Holopaisen Salome ilmestyi viime vuonna ja ajattelin jo silloin, että pitääpä lukea tuo joskus. Se joskus oli nyt ja tämä olikin kiinnostava kirja, vaikka perheellistyminen ei olekaan aihe, josta erityisesti tykkään lukea.

Tässä perhettä alettiin kuitenkin perustamaan astetta erikoisemmasta lähtökohdasta. Ollaan lähitulevaisuudessa, jossa Santeri haaveilee isyydestä. Hänellä on naisystävä, tavallaan. Salome on aippi, tekoälypersoona, mielipiteitä rankasti jakava robottikumppani. Koska Salome ei voi kantaa lasta, Santerin on etsittävä sijaissynnyttäjä, Milja.

Hahmoina sekä Milja että Santeri olivat aika epämiellyttäviä, mutta kiinnostavilla tavoilla. Miljan näkökulma ei tuonut mielestäni tarinaan mitään suurta lisäarvoa ja ilman sitä tarinaan olisi jäänyt enemmän tulkinnanvaraa. Eniten sympatiaa sai ehdottomasti Salome, jonka tietoisuuden kehittymisestä olisin lukenut mielelläni lisääkin!

Tarinassa tulevat koko ajan esille moraaliset kysymykset ja itsemäärämisoikeuden rajat. Santerilla on mielestään toimiva parisuhde. Ulkopuolisten mielestä parisuhde ei voi olla sen enempää toimiva kuin parisuhdekaan, koska toinen on miellyttämään ohjelmoitu tekoälypersoona.

Tykkäsin siitä, että eri ihmiset näkevät aipit eri lailla. Ei koko maailma voi koskaan olla samaa mieltä mistään, joten tässäkin osa ihmisistä näkee aipit säälittävien inceleiden panonukkeina, osa taas kokoontuu aippiensa kanssa kotoisiin parisuhdeiltoihin.

Salomen kasvava tietoisuus itsestään jäi sikäli kiehtovasti kesken, että ei selvinnyt onko hän uniikki yksilö, vai ovatko muutkin aipit alkaneet havahtua ulos ohjelmoinnistaan. Milloin ne/he ovat niin inhimillisiä, että voivat itse määrätä omista asioistaan?

Kysymys itsemääräämisoikeudesta tulee esiin ennen pitkää myös Santerin ja Miljan välillä. Milja on luvannut sopimuksella antaa kehonsa Santerin lapsen kasvupaikaksi, mutta miten paljon oikeuksia Santerilla loppujen lopuksi onkaan?

Kaiken kaikkiaan siis mielenkiintoinen ja nopealukuinen kirja. Tuntui vähän siltä, että tällaisia asioita voi periaatteessa tulla tulevaisuudessa vastaan oikeassa elämässäkin.

Kirjan tiedot:

Anu Holopainen: Salome | Karisto 2024 | 334 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Robottikumppani

Anu Holopainen: Ihon alaiset

Anu Holopainen: Ihon alaiset
202 s.
Karisto 2015
Kirjastosta

- Ei.

Viimeisin kotimainen dystopia, johon tykästyin, oli Reeta Aarnion Hän joka ei pelkää. Olen jotenkin kaivannut enemmän suomalaista näkökulmaa tähän dystopiabuumiin. Ihan kiva, että niitä kirjoitetaan ulkomailla, mutta kai täälläkin osataan? Aarnion kirja on hyvä esimerkki kontrolloidusta yhteiskunnasta. Holopaisen kirja on kaikessa karmivuudessaan erinomainen lisä siihen joukkoon, jossa nykyhetken trendeistä johdetaan luontevasti jotain kammottavaa.

Kaikenlainen esteettinen kirurgia on aina jonkinlaisena puheenaiheena. Milloin otsikoissa ovat näyttelijättären uudet töröhuulet, milloin keskustellaan vammojen korjaamisesta. Jälkimmäisen keskustelun sävy on vähemmän tuomitseva, joten tottahan toki Holopainen tarttuu kirjassaan ensimmäiseen vaihtoehtoon. Tulevaisuudessa kauneusleikkaukset ovat arkea ja 18-vuotta täytettyään jokainen suomalainen saa muokata itseään niin paljon kuin varat vain sallivat. Siihen asti lupa on saatava vanhemmilta. Tarinaa kerrotaan erilaisten nuorten näkökulmasta. 

Jara haluaa kaiken, mutta on vielä liian nuori eikä saa vanhemmiltaan lupaa mihinkään. Äiti haluaa poikansa luomuilevan, mutta se on niin järkyttävän tyylitöntä ettei ole tosikaan. Oikeastaan Jara ei herättänyt minussa suuriakaan tunteita, trendien perässä juoksevat nuoret eivät ole mikään erikoisuus eivätkä mitenkään erityisen säälittäviäkään. Kuvittelin hetken aikaa, että Jara on tyttö. Mielenkiintoista, että hän on poika ja että kirjan maailmassa miehet ovat yhtä hurahtaneita kirurgiaan kuin naisetkin. Oikeassa elämässähän esteettinen kirurgia on vieläkin leimaantunut naisten jutuksi, vaikka veitsi heiluu miestenkin kimpussa. 

Jara muuten teki ikään kuin ohimennen kaksi huomautusta, jotka jäivät erityisesti. Niissä tuntui kiteytyvän kaikki, mikä kirjan yhteiskunnassa oli pielessä. Jara katsahtaa ohimennen paria ala-asteella olevaa tyttöä, ja ainakin toisella heistä on rintaimplantit. Ala-asteella olevalla. Maailmassa, jossa alaikäinen tarvitsee vanhempiensa luvan kirurgiaan. Eli lapsen vanhemmat ovat ajatelleet, että se, mitä heidän pikkutyttönsä tarvitsee ollakseen täydellinen, ovat rintaimpantit! Ja toisaalla Jara katselee nukkuvaa tyttöystäväänsä ja pohtii, että ilman napaa hänen vatsansa olisi täydellinen. Ilman napaa. Napa on erikoisuus. Juuri kenelläkään ei ole enää napaa. Ihmiset poistattavat napansa saadakseen virheettömän litteän vatsan.

Jaran tyttöystävä on häntä pari vuotta vanhempi Inka, joka pohtii haluaako sittenkään kirurgiaa vai ei. Kirurgiasta on ehdottomasti etua työpaikkaa hakiessa, mutta Inka ei kuitenkaan tunne sitä omakseen. Luomuilu on outoa, mutta ei Inkan kasvoissa ole mitään vikaa (paitsi raitojen, animesilmien ynnä muiden puute tietenkin). Tästäpä seuraakin parisuhdekonflikti, joka perustuu ihan oikeisiin syihin eikä typeriin väärinymmärryksiin tai kommunikoinnin puutteeseen.

Hieman samanlainen konflikti on meneillään Matiaksen perheessä. Hänen äitinsä on estetiikan suomalainen huippukirurgi ja sisarensa mukana hommassa bloginsa kautta. Suoraan sanottuna piitannut yhtään siitä, mitä Matiakselle tapahtui. Vihainen terroristiteini ei ollut yhtään minun juttuni tässä kirjassa.

Plastikprincess puolestaan on alaikäinen bloginpitäjä, joka myy itseään saadakseen rahaa leikkauksiin. Hänen tarinansa oli mielestäni järkyttävin ja kuvottavin. Ei niinkään tytön vuoksi vaan siksi, että aikuiset miehet ostavat kirjassa seksiä selvästi alaikäiseltä tytöltä. Etovaa ja valitettavan ajankohtaista. Vasta tänään lukaisin uutisjutun, jossa kerrottiin netissä vaanivista aikuisista miehistä, jotka antavat nuorille tytöille rahaa ja tavaroita vastineeksi seksistä. Inhottaa, suututtaa, eikö näillä säälittävillä luusereilla ja ihmispedoilla ole minkäänlaista moraalia? Prinsessan tarinan loppu on onnettomin ja valitettavan realistinen.

Summa summarun, erinomaista kotimaista nuorten dystopiaa! Suosittelen. Maailmanmeno näyttää taas hetken aikaa erittäin huolestuttavalta.

Luettu myös mm.: Kirjakko ruispellossa, Todella vaiheessa, Lukuhoukka ja moet muut.

Haasteet: 50 kategoriaa - 22 . a book that scares you || I Spy - 7. body part