Jane Austen: Järki ja tunteet

Dashwoodin suku oli asunut Sussexissa kauan.

Jane Austen -lukupiiri Lauran kanssa jatkuu! Tällä kertaa vuorossa oli Austenin esikoisteos, Järki ja tunteet vuodelta 1811. Nuo reilut 200 vuotta eivät ole himmentäneet kirjan hohtoa tai vieneet vauhtia juonenkäänteistä.

Tarinahan alkaa siitä, kun Dashwoodin perheen isä kuolee ja saita poika vaimoineen haluaa heittää lesken ja tämän tyttäret pihalle. Onneksi ystävällinen sukulaismies tarjoaa naisten käyttöön pientä huvilaa, jonka ympäristössä vaanii muun muassa muuan eversti Brandon.

Ja sanon "vaanii", koska kumpikaan meistä lukijoista ei lämmennyt ajatukselle siitä, että 35-vuotias eversti rakastuu 16-vuotiaan Marianneen. Koko kaksikon perhe- ja ystäväpiiri ryhtyy lopulta painostamaan Mariannea hyväksymään Brandonin, koska onhan varakas eversti sentään varsin mukava saalis köyhtyneelle neidolle.

Joo ei.

Brandonilla oli paljon enemmän keskusteltavaa ja varmaan yhteistäkin vanhemman Dashwoodin sisaren eli Elinorin kanssa. Ikävä kyllä Elinor päätyi varsin mitäänsanomattoman miehen vaimoksi, mutta toisaalta, ainakin hän valitsi itse.

Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin todella viihdyttävä ja varsinainen draaman vuoristorata! Tylsiä hetkiä ei ehtinyt olla, kun potentiaalisia morsiamia ja sulhoja metsästettiin, luurankoja kaivettiin kaapista, tunteita tukahdutettiin ja salaisuuksia tunki sisään ovista ja ikkunoista.

Mutta ei siinä kyllin; sillä kun ihmiset ovat päättäneet käyttäytyä tavalla, jonka he tietävät vääräksi, heitä loukkaa se, että heiltä odotetaan parempaa.

(s. 220)

Ihmiset olivat yhtäältä ihanan ilkeitä ja toisaalta myös lempeitä toisilleen. Esimerkiksi Lucy-neiti aikoo piru vieköön naida rahaa ja sen hän tekeekin keinoja kaihtamatta. Vaikka hän kauhea olikin, pitää kyllä ihailla naista, joka taistelee tiensä voittoon siinä pienessä laatikossa, joka naiselle tuona aikana ja tuossa paikassa oli annettu.

Tässä puhuttiin muuten yllättävän suoraan seksistä ja raskauksista, eikä pelkästään avioliiton yhteydessä. Lehtolapsia epäillään ja löytyy, ja niiden todetaan pilaavan nimenomaan naisen elämän ja maineen. Mies liitelee vastuusta vapaana vaikka hänet isäksi tiedettäisiinkin.

Emme tykänneet Willoughbysta, sanonpa vaan.

Eli siis hieno kirja, jossa draamaa ja yllätyksiä riitti!

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Järki ja tunteet | WSOY 2014 (1. p. 1952) | 339 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Sense and Sensibility (1811) | Suomennos: Aune Brotherus

Luettu myös:

Sallan lukupäiväkirja, Lumiomena, Amman lukuhetki ynnä muut

Haastekoonti: Vahvat naiset

Kirjagramin Vahvat naiset -lukuhaaste päättyy suunnilleen kuukauden kuluttua, mutta sain bingoruudukon täyteen jo nyt. Kiitos kivasta haasteesta, @musteen.jaljet!

Tämä oli minusta kaikin puolin mukava lukuhaaste. Haastekohdat olivat erilaisia ja naisnäkökulma yksistään oli kiinnostava. Sanoin muistaakseni haasteen alussa, että tämä voi olla minulle helppo, koska luen niin paljon naisten kirjoittamia ja naisista kertovia kirjoja.

Ja tottahan se onkin. Oma mukavuusalueeni on selvästi se, johon tämä haaste sopi kuin nakutettu. Suurempi haaste taitaisi olla lukea mieskirjallisuutta enkä kyllä ole varma, ottaisinko sen haasteen vastaan…

Tähän haasteeseen mahtui monenlaista kirjaa. Tietokirjaa, sarjakuvaa, historiallisia, romantiikkaa, spefiä, YA:ta jne. Suurimman osan luin näköjään suomeksi, mutta mukaan mahtui myös kuusi englanninkielistä. Kotimaisuusasteella en voi kehua, vain kymmenen oli suomalaisten kirjailijoiden kirjoittamia.

Mutta valtaosa kirjoista oli hyviä ja suositeltavia, joten haaste jää selvästi plussan puolelle! Ensi vuonna uudestaan?

Kaikki haasteeseen luetut kirjat:

Hyvä mieli: Lynn Messina: Murhatun rakastajan tapaus

Misogynia: Britney Spears: Nainen minussa

Rakkaus: Anneli Furmark: Tule kanssani kulman taa

WLW: Alexis Hall: Mortal Follies

Toivo: Sarah Lark: Toivoa maailman äärissä

Perhe: Laura Suomela: Ilmatilaloukkaus

Soturi: Shelley Parker-Chan: She Who Became the Sun

Rauha: Merja Mäki: Ennen lintuja

Useampi naishahmo: Maija Kajanto: Sitruunakevät

Tulevaisuus: Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää

Voima: Jani Toivola: Ainoa huoneessa: Sara Salmanin tarina

Trauma: Tillie Walden: Spinning

Naiskirjailija: Marianna Kurtto: Tristania

Sukupuoliroolit: Enni Mustonen: Kartanonrouva

Nainen kannessa: Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja vanhan pitsin arvoitus

Noita: Jenna Kostet: Punainen noita

Seksuaalisuus: Sini Helminen: Hurme

Sorto: Anneli Kanto: Punaorvot

Itsenäisyys: Bushra Rehman: Roses, in the Mouth of a Lion

Tietokirja: Karin Bojs: Euroopan esiäidit: 43 000 vuotta nykyihmiset historiaa

Ilo: Camryn Garrett: Friday I’m in Love

Jumalatar: Jean M. Untinen-Auel: Hevosten laakso

BIPOC: Darcie Little Badger: A Snake Falls to Earth

Feminismi: Virginia Woolf: Orlando

Naisjohtaja: Catherine Doyle & Katherine Webber: Kruunun tyttäret

Catherine Doyle & Katherine Webber: Kruunun tyttäret & Kirottu kruunu

Anadawnin palatsin kultaiset portit kimmelsivät laskevan auringon kajossa, ja niiden jokainen piikki törrötti tikarinterävänä vasten taivasta.

No johan löytyi hömppäfantasiaa! Luin peräkkäin Catherine Doylen ja Katherine Webberin Kruunun tyttäret ja Kirotun kruunun, koska ne olivat sopivasti saatavilla.

Ajattelin myös yrittää petrata edes vähän sarjojen lukemista pitemmälle kuin yhden kirjan verran. Luulin tämän olevan korkeintaan trilogia, mutta kas vain tähänhän tuleekin ainakin viisi osaa.

Idea on siis se, että pienoisen vallankaappauksen tuoksinassa kaksosprinsessat Rose ja Wren joutuivat erilleen toisistaan ihan vastasyntyneinä. Rose kasvatetaan hienoksi ja kuuliaiseksi prinsessaksi, Wren puolestaan vallankumousta hautovaksi noidaksi.

Ei liene suuri juonipaljastus sanoa, että loppujen lopuksi he päättävät jakaa kuningattaren kruunun.

Se, miksi kukaan antaisi näiden tumpeloiden hallita yhtään mitään, on epäilemättä sarjan suurin mysteeri. Ei sillä, että olisin odottanut sarjalta mitenkään realistista otetta mihinkään, mutta voi elämän kevät miten pöljiä kaikki näissä kirjoissa olivat. Mikään valtakunta ei ikinä pysyisi kasassa jos vallankahvassa olisi tällaista porukkaa.

Lisäksi oli vähän vaikea olla vainottujen noitien, niiden niin sanottujen hyvisten, puolella, koska heidän upeat tulevaisuuden suunnitelmansa sisälsivät muun muassa tavallisten ihmisten silmitöntä teurastusta.

Ja okei joo, ainahan näissä ihastutaan siihen uljaaseen salskeaan soturiin. Mutta onko samalla pakko lytätä maan rakoon se runoista, romantiikasta ja pehmeämmistä arvoista haaveileva tyyppi? Miksi hänestä pitää tehdä naurettava ja säälittävä eikä vain yksinkertaisesti mies, joka nyt ei vain ole arvon sankarittarien tyyppiä?

Mutta, aina kun onnistuin vaientamaan sisäisen kriitikkoni (kyllä se joskus onnistui!), nämä olivat ihan viihdyttäviä ja tosiaan luin molemmat. Seikkailuja riitti, Rose ja Wren olivat ihan kivoja, ja sarja jäi kyllä jännään kohtaan.

PS. Jos fantasiamaailmassa ei ole Ranskaa, ei siellä myöskään voi olla ranskalaisia lettejä! Kampaus itsessään voi olla olemassa, mutta sitä kutsuttaisiin joksikin muuksi.

Kirjojen tiedot:

Catherine Doyle & Katherine Webber: Kruunun tyttäret & Kirottu kruunu | Kumma 2024 | 448 ja 484 sivua | Kirjastosta

Englanninkieliset alkuteokset: Twin Crowns (2022) & Cursed Crowns (2023) | Suomennokset: Annukka Kolehmainen

Haasteet:

* Helmet 2024 : 18. Kirjan kannessa tai nimessä on koru [43/50]

* Vahvat naiset 2024 : Naisjohtaja

* YA-lukuhaaste : Ystävyys & Kirja on osa sarjaa

Eleonore Holmgren: Viimeinen kesä

Nyt kaikki on jo niin lähellä, että hän pystyy melkein kuulemaan tutut äänet ja tuntemaan Lindön tuoksut.

Lukuhaasteista on sekin ilo, että niiden kautta tulee välillä tartuttua hyviin kirjoihin, joita ei välttämättä muuten lukisi. Tämä Eleonore Holmbergin Viimeinen kesä on juuri sellainen. Kansi ja takakansi eivät minua niin innostaneet, mutta Kesäkirjabingosta puuttui vielä saaristo-kirja.

Saaristolla ei sinänsä ollut tässä kovin merkittävää osaa ympäristönä, mutta tykkäsin kirjasta tosi paljon ja luin sen melkein kerralla
. Hieman kliseiseltä kuulostava tarina vanhan kärttyisen naisen ja nuoren hukassa olevan miehen yhteiselosta oli todella viihdyttävästi kirjoitettu.

Britta on 86-vuotias ja tuntee loppunsa lähestyvän. Hän haluaa viettää vielä viimeisen kesän kesäpaikassaan lastensa kielloista huolimatta. Topakka nainen karkaa kotoaan ja löytää huvilastaan parikymppisen Adamin, pulaan joutuneen huumediilerin. Kaksi kärtymakkaraa kohtaa toisensa kuin toisiaan itsepäisesti puskevat pässit.

Vaikka tarina oli sinänsä ennalta-arvattava, se oli mielestäni kauniisti ja mielenkiintoisesti kerrottu. Lopussa vallan liikutuin vaikka viimeisissä kappaleissa vauhtia olisikin voinut vähän hiljentää.

Pidin sekä Brittasta että Adamista, jotka kertovat tarinaa vuorotellen. Kirjassa on muitakin kiinnostavia hahmoja, joilla on tai joille muodostuu omanlaisensa suhteet kinastelevaan kaksikkoon. Yksi kirjan teemoista onkin se, miten eri tavalla eri ihmiset voivat nähdä saman henkilön. Britta on erilainen parhaan ystävänsä, omien lastensa ja Adamin silmin.

Samalla kerrotaan myös muun muassa rasismista, huono-osaisuudesta, suuresta rakkaudesta ja vanhusten itsemääräämisoikeudesta. Brittan mieli on vielä terävä, mutta kukapa vanhaa naista haluaisi kuunnella. Adamin perhettä kohdannut tragedia vei hänet huonoon seuraan ja huonoihin valintoihin. Toisaalta kummankin on otettava vastuu omasta elämästään ja omista virheistään niin vaikeaa kuin se heille onkin.

Kokonaisuutena kirja oli ihana lukukokemus ja varasin jo jatko-osankin.

Kirjan tiedot:

Eleonore Holmgren: Viimeinen kesä | Minerva 2023 | 342 sivua | Kirjastosta

Ruotsinkielinen alkuteos: Sista sommaren (2021) | Suomennos: Katariina Kallio

Haasteet:

* Kesäkirjabingo : Saaristo

Sini Helminen: Kalma (Lujaverinen #03)

Puristan sormissani violetteja ruusuja, joiden piikit tarraavat kiinni hansikkaaseen.

Suunnitelmistani huolimatta tämän Sini Helmisen Lujaverinen-trilogian viimeisen osan lukeminen venyi kesän yli. Eipä se sinänsä haittaa, tällainen vähän kalmanhajuinen tarina sopii hyvin syksyyn.

Kalma jatkaa tarinaa siitä cliffhangerista, mihin Sysi jäi. Seelan sydän on pettänyt ja hän on kuollut. Itsesyytöksissä rypevä Halla ei suostu päästämään irti ja kohta sitä ollaankin road tripillä kohti Tuonelan virtaa.

Tokihan sen arvaa, miten siinä käy, joten kovin suuria yllätyksiä ei ollut luvassa.

Tykkäsin Tuonelan kuvauksesta, jos kohta en olisi tarvinnut sitä sekä Seelan että Hallan näkökulmasta. Eniten pidin Tuonelan Kipumäestä, jossa vainaja joutuu kokemaan kaikki maallisen elämänsä tuskat. Ei niin, että se olisi ollut erityisen mukava kokemus päähenkilöille, mutta oli ilahduttavaa nähdä tällainen vähemmän tunnettu osa suomalaista kansanperinnettä.

Tämän lopussa oli mielestäni vähän turhaa juonen venytystä. Tuo koko Tuonelan matka oli kokonaisuutena oikein toimiva, ja siksi maan päällä jatkuva tarina tuntui aika turhalta draamalta draaman vuoksi.

Olen myös edelleen sitä mieltä, että Stepa Steffuli tarvitsisi parempia ystäviä kuin Seelan…

Mutta kokonaisuutena sarja oli kivaa luettavaa ja kansanperinnettä tuotiin onnistuneesti nykyajan urbaaniin ympäristöön!

Kirjan tiedot:

Sini Helminen: Kalma | Myllylahti 2023 | 326 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Kirjojen keskellä ja Kirjapöllön huhuiluja

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Miksi en lukenut aikaisemmin?