Julian Sancton: Pimeän ja jään vangit: Belgican matka antarktiseen yöhön

Kylmänharmaan aamunkoiton valo siivilöityi ristikoiden läpi, jotka peittivät Leavenworthin kuritushuoneen sairaalan ikkunoita.

Kas kun en purrut kynsiäni tätä jännitysnäytelmää lukiessani. Viisi tähteä ja kylmästä aiheesta huolimatta hyvin lämpimät suositukset!

Julian Sanctonin kirja Pimeän ja jään vangit kertoo hyvin, hyvin pitkästä yöstä, jonka tutkimusalus Belgican miehistö vietti Antarktiksella aivan 1800-luvun lopussa. Reissulta etsittiin mainetta ja kunniaa sekä itselle että Belgialle, ja parin erikoisemman tapauksen kohdalla ihan vain naparetkikokemuksia.

Tositarina keskittyy kolmeen miehistön jäseneen. Adrien de Gerlache johti koko operaatiota tavoitteenaan saavuttaa Etelänapa ennen muita. De Gerlache osoittautui jokseenkin uunoksi tapaukseksi, jonka valitsema miehistö oli vähintäänkin sekalainen sakki. Hänen typeryytensä ja kunnianhimonsa huipentui päätökseen ajaa Belgica jäihin tietäen varsin hyvin, että sinne sitä sitten jäädäänkin.

Mutta sen verran hyvä tuuri hänellä kävi, että miehistöön päätyivät myös nuori Roald Amundsen ja pohjoisia jo kolunnut lääkäri Frederick Cook. Nämä miehet eivät vähästä hätkähtäneet ja on melko lailla heidän ansiotaan, että suurin osa miehistöstä selvisi hengissä loputtoman pitkästä ja kylmästä antarktisesta yöstä. Siinä missä muut vaipuivat epätoivoon, tämä kaksikko keksi kaikenlaista puuhaa ajanvietteekseen ja toverinsa pelastaakseen.

Sanctonin kirja perustuu pitkälti päiväkirjoihin ja muistelmiin, joita miehistön eri jäsenet pitivät. Kirja antaa karun ja epäilemättä todenmukaisen kuvan siitä, mitä pitkä eristys tekee ihmismielelle ja keholle. Sancton on kirjoittanut tämän eräänlaiseksi trilleriksi, jossa tunnelma tiivistyy ja tarinan käänteitä odottaa melkein henkeään pidätellen. Kerronnassa on huumoria, mutta koskaan ei unohdu millaisessa ahdingossa Belgica on.

Aiemmin lukemani Aura Koiviston Mies ja merilehmä taisi koukuttaa minut traagisiin tutkimusretkiin. Nyt nimittäin tuntuu siltä, että näitä voisi lukea enemmänkin.

Kirjan tiedot:

Julian Sancton: Pimeän ja jään vangit: Belgican matka antarktiseen yöhön | Aula & Co 2022 | 448 sivua

Englanninkielinen alkuteos: Madhouse at the End of the Earth: The Belgica’s Journey into the Dark Antarctic Night (2021) | Suomennos: Teija Hartikainen

Haasteet:

* Helmet 2025 : 44. Kirjassa hoidetaan ihmistä

* Luonto sivuilla : Luonnon ääriolosuhteet

* Lukumatka menneisyyteen : 14. Kirja on tekijänsä esikoisteos

Peter Brown: The Wild Robot (The Wild Robot #01)

Our story begins on the ocean, with wind and rain and thunder and lightning and waves.

Peter Brownin The Wild Robot -kirjaan perustuva elokuva sai ensi iltansa viime vuonna. En ole nähnyt elokuvaa, mutta kirjan lukaisin ihan uteliaisuuttani. Elokuvasta en tiedä sen traileria enempää, mutta se näytti söpöisemmältä kuin kirja oli.

Tai ei tämä raaka ollut, mutta, no, luonto on luonto.

Myrskyn upottamasta rahtilaivasta selviytyy vain yksi robotti, ROZZUM yksikkö 7134 eli Roz. Roz huomaa pian olevansa saarella, jota asuttavat erilaiset eläimet. Roz on vielä niitäkin erilaisempi, ja hän pääsee väleihin eläinten kanssa vasta adoptoituaan orvoksi jääneen hanhenpoikasen.

Tarinassa onkin vahvana ulkopuolisuuden ja erilaisuuden teema, ja toisten hyväksyminen sellaisina kuin ne ovat. Elokuvan söpöiseltä vaikuttava markkinointi ei viitannut siihen, että eläimet todellakin ovat tässä eläimiä. Vaikka Roz oppiikin niiden kieltä ja ne pystyvät hyvin inhimillisiin tekoihin, ne myös syövät toisiaan.

Roz ottaa hanhenmunan huollettavakseen aiheutettuaan ensin vahingossa muun hanhiperheen kuoleman. Saaren talvi on pitkä ja armoton eivätkä kaikki selviä siitä hengissä.

Thanks to Roz’s truce, life inside the Nest was mostly harmonious. But when the animals went outside, it was business as usual. Sometimes a lodger wouldn’t return. Sometimes a lodger would return in the belly of another lodger. As you can imagine, that made for some awkward moments.

(s. 188)

Luonnon kiertokulkua ei juuri kaunistella, mutta tästä huolimatta tämä oli ihana hyvän mielen kirja. Brown kirjoittaa kauniisti ja mietin lukiessani, että tämä olisi mahtava kirja luettavaksi ääneen vaikka ekaluokkalaisille. Sopivasti jännistystä ja huumoria ja aiheita, joista voisi keskustella yhdessä. Harmi ettei tätä ole suomennettu!

Varasin jo trilogian toisen osan, koska pidin paljon Rozista, hänen uusista ystävistään ja koko tarinasta. Kirjassa on myös Brownin oma kuvitus, joka on kivan näköistä ja jossa Roz on huomattavasti kulmikkaamman näköinen kuin elokuvassa.

Tässä on mainio todiste siitä, että hyvä lastenkirjallisuus on mukavaa luettavaa myös aikuiselle.

Kirjan tiedot:

Peter Brown: The Wild Robot | Piccadilly Press 2018 | 276 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 26. Kirjassa on itse valittu perhe

* Luonto sivuilla : Poikanen

* Robotti-lukuhaaste : Kaukainen tulevaisuus

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan metsässä tai puulla on iso merkitys

Roope Lipasti: Luutnantti Ströbelin istumajärjestys

Kohtasin luutnantin ensimmäisen kerran, kun hän asteli laivasta laskusiltaa ja veti keuhkoihinsa syksynkirpeää ilmaa, johon sekoittui kaupungin sadoista savupiipuista ylöspuskevaa savua.

Alun perin lainasin Roope Lipastin Luutnantti Ströbelin istumajärjestyksen isälleni joululukemiseksi. Olen hänen vakituinen kirjadiilerinsä ja tällä kertaa osuin valinnassani ihan nappiin. Lukemista säestäneestä naureskelusta ja satunnaisista lukuotteista päättelin, että tämän voisin lukea itsekin.

Luutnantti katseli vilinää mielissään ja kertoi, että on olemassa sanonta, jonka mukaan kaikki tiet vievät Roomaan.

-Mutta kun minä kuljin pitkin poikin Saksanmaata, niin ymmärsin, ettei se pidä paikkaansa, sillä suurin osa niistä teistä vei helvettiin. Sen sijaan kaikki kunnon tiet vievät Turkuun, hän sanoi ja osoitti kädellään kuinka Viipurintie, Härkätie, Satakunnantie sekä Pohjanmaantie kaikki päätyivät Suurtorille, jossa me seisoimme.

Me siis tavallaan olimme maailman keskipisteessä, ja se oli ajatus joka sai minut päästäni pyörälle.

(s. 102-103)

Tarinassa ollaan siis Turussa vuodessa 1631. Satamaan saapuu sodassa loukkaantunut luutnantti Ströbel. Hän saa, tai pikemminkin junailee itselleen, tehtäväkseen tilata Turun tuomiokirkkoon penkkejä, joille täytyy tietenkin laatia istumajärjestys. Eihän kaupungin kerma sentään voi istua rahvaan kanssa samassa penkissä, Luoja paratkoon.

Tästä käynnistyy veijaritarina, jota kertovat orpopoika Påval ja helmenompelija vaimo Valpuri. 

Ströbel käyttää hyväkseen Påvalin surkeaa tilaa- siis anteeksi, ottaa pojan siipiensä suojaan palvelijakseen. Påval-parka on huomattavasti naiivimpi kuin kirjan lukija, joka näkee ketunhännän Ströbelin kainalossa kilometrin päähän.

Vaimo Valpuri puolestaan kipuilee naisen ahtaassa roolissa. Hänen aviomiehensä on kaikin tavoin saamaton, makuuhuonepuuhat mukaan lukien. Valpuri on se, jolla on älyä ja taitoa, mutta hän ei saa edes harjoittaa ammattiaan ilman miehensä lupaa. Voi että oli raivostuttavaa lukea sitä vähättelyä, jota Valpuri saa osakseen kirkonmiesten ja raatimiesten ja noin ylipäätään miesten taholta!

Paitsi Ströbelin, joka on erilainen ja eräänlainen valistuksen ajan airut. Sotatantereilla hänelle on käynyt tuskallisen selväksi, että herrasväen ulos pullahtaneet suolet ovat ihan samanlaisia kuin rahvaankin. Näin radikaalia ajatusta sopii tuskin lausua ääneen.

Ströbelin saapuminen saa lopulta koko Turun sekaisin. Tarinassa piikitellään ihmisten pikkumaisuutta, kateutta ja kunnianhimoa. Hyvin paistetulla kinkulla saa varmasti paremman paikan kirkosta, eikö vain, vaikka Jumalahan luomakunnan paikat on asettanut, eihän sitä toki kukaan kyseenalaista, pois se meistä (tässä olisi vähän viiniä kinkun kylkeen).

Tykkäsin kirjasta, jonka loppu oli yllättävä! Jos pidät mustasta huumorista, saatat hyvinkin pitää tästäkin. Lipastilla on taito esittää asiat juuri sopivan piikikkäästi.

Loppua kohti tämä meni kyllä niin raa’aksi, että mahtui juuri ja juuri omalle mukavuusalueelleni. Ihmisen kyky aiheuttaa tuhoa ja tuskaa on uskomaton, sodassa ja se ulkopuolella. 

Kirjan tiedot:

Roope Lipasti: Luutnantti Ströbelin istumajärjestys | Atena 2024 | 365 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Tuijata, Kirjasähkökäyrä, Tpi's reading diary

Haasteet:

* Helmet 2025 : 34. Kirjassa on tunnettu rakennus

* Lukumatka menneisyyteen : 8. Kirjassa on paikka, jota pidetään/on pidetty pyhänä

Petter Sandelin: Osuma

Miksi en muista mitään?

Ajattelin testata viimeinkin kirjan lukemista kansallisesta ekirjastosta. Pienestä kirjaruletista luettavaksi osui Petter Sandelinin esikoisromaani Osuma, joka olikin ihan piskuinen kirja. Kännykällä vain 76 sivua surumielistä rintamaromantiikkaa.

Ollaan siis jatkosodassa, jossa nuori sotamies Tallgren saapuu rintamalle. Korsussa on ahdasta ja juoksuhaudassa helvettiä, joten iloa revitään sieltä, mistä sitä vain voi irti saada. Tallgren vilkuilee salaa joukkuetoveri Ståhlia, joka yllättäen vilkuileekin takaisin.

Jos Tuntematon sotilas ja Brokeback Mountain yhdistetään, saadaan ehkä tämä tarina. Sotaa kuvataan yhden henkilön näkökulmasta ja keskiössä on realistinen rintamakokemus. Korsussa pelätään ja jaksetaan yhdessä, tutustutaan toisiin, rakastutaankin vaikka se syntiä ja sairautta onkin.

Pidin siitä, miten miesten välinen toveruus kuvataan. Kammottavaa tilannetta ja hankalia oloja yritetään kestää huumorin avulla. Tallgrenin ja Ståhlin suhde on tavallaan yhteinen salaisuus, josta ei puhuta. Ehkä sitä ei ihan hyväksytä, mutta toisaalta jokainen joukkueen jäsen ymmärtää, että onnesta kannattaa pitää kiinni niin kauan kuin voi.

Perustarina oli siis kiinnostava ja koskettava, mutta maagiseen realismiin taipuva puu-osuus jätti minut harmillisen kylmäksi. Kirjassa vuorottelevat Tallgrenin kokemukset rintamalla ja hänen toinen elämänsä puuna.

Aivan, puuna.

Ilmeisesti hän on jälleensyntynyt hongaksi vanhoille taistelutantereille ja yrittää muistaa asioita ihmiselämästään. Minusta tämä oli aika merkillinen ratkaisu ja vaikka kieli olikin kaunista, puujutut eivät tuoneet tarinaan mitään sellaista, jota ilman en olisi pärjännyt. Mutta tästä voi varmasti olla montaa mieltä!

Hyvä ja nopealukuinen kirja kuitenkin, työpäivän teetauot menivät rattoisasti tätä lukiessa.

Ajattelen usein ettei sotaa käydä vain tässä ja nyt, sitä käydään samanaikaisesti pitkällä rintamalla sadoissa samanlaisissa tilanteissa. Se lannistaa minut. Ponnistelimmepa miten paljon tahansa, kokonaisuudessa se ei merkitse mitään, koska kukaan ei pysty ratkaisemaan sotaa yksin.

(s. 27)

Kirjan tiedot:

Petter Sandelin: Osuma | S&S 2024 | 76 sivua | Kirjastosta

Ruotsinkielinen alkuteos: Skott (2024) | Suomennos: Katriina Huttunen

Haasteet:

* Helmet 2025 : 41. Kirjan tapahtumat sijoittuvat aikakauteen, jolla et haluaisi elää

* Luonto sivuilla : Uuden syntyminen

* Herkulliset kirjat : Juot teetä kirjaa lukiessa

* Lukumatka menneisyyteen : 16. Kirjassa ollaan metsässä

Cixin Liu: The Devourer & The Wandering Earth

Sain nyt aikaiseksi jatkaa Cixin Liun Sarjikset -operaatiota. Nämä siis ovat hänen novelleihinsa perustuvia sarjakuvamukaelmia. Pari aiemmin lukemaani olivat ihan kivoja, joten nappasin kirjastosta mukaani nämäkin kun kerran vastaan tulivat.

The Devourer

Ihmiskunnan tuhon airueena maapallolle saapuu ensin animetytön hahmon ottava kristalli, sivilisaationsa viimeinen, joka varoittaa lähestyvästä Ahmijasta. Valtava donitsin muotoinen alus tuhoaa kokonaisia planeettoja ja sitä asuttavat humanoidit dinosaurukset.

Aivan.

Yksi niistä rouskaisee ensi töikseen jonkin sortin diplomaatin ja asettuu sen jälkeen seuraamaan eturivistä, miten ihmiskunta käyttää seuraavat 100 vuotta saadakseen Kuun liikkeelle.

Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin tämä oli kyllä ihan uskomatonta seksististä tuubaa. Kuvitus oli komeaa ja se pelasti tilanteen jossain määrin. Ja kieltämättä luin tämän loppuun asti. Halusin tietää, miten järjettömäksi juoni vielä menisi.

Joka tasolla epäuskottavan juonen olisin vielä sietänytkin ilman sivuilta tihkuvaa seksismiä. Ei naishahmoja tuota animekristallia ja satunnaista taustakuvituksen hahmoa lukuun ottamatta. Kaiken lisäksi, ja nyt lainaan animekristallille puhuvaa tyrannosaurusta,

"- - our cosmos is as brutal as can be! Stars burning themselves to nothing in a cold, endless darkness - what else would you call it? It’s a masculine cosmos, you see. Feminine civilizations with delicate little constitutions like yours are just trivial anomalies that fade out at the edges of the universe."

Jep, universumi on julma ja maskuliininen, ja vain miehet pärjäävät siellä. Kuvaavaa on, että viimeisessä kohtauksessa ihmismies ja tyrannosaurusmies mättävät toisiaan pataan niin, että testosteroni tihkuu ja homoeroottinen lataus tiivistyy.

Kirjan tiedot:

Sarjakuvamukautus JD Morvan ; kuvitus Weilin Yang ; englanniksi kääntänyt Nicholas Blackburn Smith ; kustannus Head of Zeus 2022 ; pituus 103 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2025 : 9. Kirjassa on konflikti

* Kohti ääretöntä : Kuu

The Wandering Earth

Tällä kertaa maailma on tuhoutumassa, koska aurinko vetelee viimeisiään. Ihmiskunta päättää paeta supernovaa toiseen aurinkokuntaan ja ketään ei jätetä, ei edes Maata. Se varustetaan jättimäisillä moottoreilla, joiden on tarkoitus työntää koko planeetta Proxima Centauriin.

Kuulit oikein.

Tarinassa seurataan nimettömäksi jäävää miestä, joka kasvaa aikuiseksi kytkintään nostavalla planeetalla.

Siis tämähän oli melkein yhtä päätöntä menoa kuin The Devourer, mutta onnistui kuitenkin olemaan jotenkin uskottavampi ja mielenkiintoisempi. Äijämeininkiä tämäkin oli, mutta ei yhtä seksistisissä tunnelmissa. Päähenkilöllä on jopa vaimo, jolla on vuorosanoja ja omakin tahto.

Kuvituskin miellytti minua enemmän. Äärimmäinen kylmyys, valtaviksi paisuvat luonnonilmiöt, loputon avaruus ja ihmisten lamaantunut ahdistus oli kuvattu hyvin. Tunnelma olikin koko ajan synkkä vaikka periaatteessa tässä ihmiskuntaa oltiinkin pelastamassa.

Näistä kahdesta suosittelisin tätä, ja nyt kieltämättä tekisi mieli katsoa tähän tarinaan perustuva elokuva.

Kirjan tiedot:

Sarjakuvamukautus Christophe Bec ; kuvitus Stefano Raffaele ; englanniksi kääntänyt S. Qiouyi Lu ; kustannus Head of Zeus 2021 ; pituus 113 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2025 : 4. Kirjassa valvotaan yöllä

* Kohti ääretöntä : Planeetta

Jane Austen & Ben H. Winters: Järki ja tunteet ja merihirviöt

Dashwoodit olivat asuneet Sussexin kreivikunnassa suuresta muutoksesta lähtien, siitä saakka, kun maailman vedet kylmenivät ja kääntyivät ihmisen poikia vastaan ja paha alkoi liikkua syvyyksissä.

Austen-lukupiiri Lauran kanssa jatkui tällä Ben H. Wintersin Järki ja tunteet -parodialla. Se osoittautui paremmaksi kuin oletin, ja jotenkin kirjan huumori ja yliampuvuus iskivät minuun juuri sopivasti.

Järki ja tunteet ja merihirviöt sisältää, no, merihirviöitä. Juoni on pääpiirteittäin sama kuin alkuperäisteoksessa, mutta meri on noussut ihmiskuntaa vastaan. Sankarittaremme kohtaavat jos jonkinlaisia kauhukalmareita, verenhimoisia merirosvoja ja muita mukavia tämän genren trooppeja ja kliseitä.

Ehkä parasta kirjassa oli se, että nämä lonkerokaverit tekivät päähenkilöistä oikeita toimintasankareita. Dashwoodin naiset ovat aina valmiina tarttumaan harppuunaan ja Marianne rakastaa lukea traagisista merionnettomuuksista. Naisessa arvostetaan hyvää hapenottokykyä, vankkoja hartioita ja vahvoja pohkeita, koska milloin tahansa voi joutua kauhomaan karkuun jättiravuilta.

Siinä missä alkuperäisteos oli ennen kaikkea romanssi ja tapakomedia, Merihirviöt on kauhuseikkailu, jossa veri ja suolenpätkät lentävät rakkausdraamojen lisäksi. Siksi olikin vähän merkillistä, että Willoughbyn konnuutta lievennettiin: lehtolasta ei ole, vaikka Eliza muuten joutuukin häpäistyksi. Merkillistä kainostelua ottaen huomioon kaiken väkivallan.

Kirjassa tuotiin myös aika painokkaasti esiin se, miten palvelijoilla ja britti-imperiumin kolonialismilla ei ollut paikkaa Austenin kirjassa. Tässä parempi väki kääntää katseensa pois, kun merihirviöt teurastavat palvelijoita, ja Lady Middleton on kaukomailta tuotu ryöstösaalis. Lauran kanssa jännättiinkin pääseekö Lady ikinä pakoon vai ei!

Kokonaisuutena tykkäsin kirjasta ja sen seikkailuhengestä. Merihirviöt istuivat yllättävän hyvin tuttuun juoneen ja juonenkäänteitä riitti vaikka muille jakaa.

Kirjan tiedot:

Jane Austen & Ben H. Winters: Järki ja tunteet ja merihirviöt | Schildts 2011 | 350 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Sense and Sensibility and Sea Monsters (2009) | Suomennos: Virpi Vainikainen

Luettu myös:

Ainakin Nenä kirjassa ja Kirjamielellä

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Kolonialismi

* Luonto sivuilla : Tuho

Roy Jacobsen: Rigelin silmät (Barrøy #03)

Taivaalta katsottuna Barrøy muistuttaa mereen polkaistua jalanjälkeä, jossa muutama pieni varpaanpainauma osoittaa länteen.

Ja taas harmittaa kun en tykännyt tämän Roy Jacobsenin Barrøy-sarjan kolmannesta osasta senkään vertaa kuin toisesta. Tähän on tulossa neljäskin osa ja mietin jo, että luenko sen vai en. Toisaalta Ingridin kohtalo kiinnostaa, toisaalta en tiedä jaksanko uskoa, että viimeinen osa olisi parempi.

Rigelin silmät jatkaa Ingridin tarinaa vuodesta 1946. Sota on ohi ja Ingridin tytär Kaja on kymmenkuinen. Ingrid päättää jäljittää tytön isän, venäläisen Alexanderin, joka on paennut jonnekin vuorten taa. Ingrid vaeltaa Norjan halki milloin kävellen, milloin junalla tai pyörällä.

Ymmärrän ehkä, mitä kirjassa ajettiin takaa (Alexanderin lisäksi, ha). Ingrid jahtaa haavetta ja haavekuvaa, ei niinkään sitä todellista Alexanderia, jonka tiedonmurusista voi koota.

Ingridin matka näyttää sodan jälkeisen Norjan ja sen, miten jännittyneitä ihmisten välit ovat. Kenen puolella naapurisi todella oli? Entä kuka uusi naapurisi edes todella on? Asioista ei haluta puhua ääneen ja se tekee miehen jäljittämisestä hyvin vaikeaa.

Se teki myös kirjan lukemisesta haastavaa. Jacobsenin kieli on kaunista ja parhaimmillaan luonnon kuvauksessa. Kun ihmiset eivät puhu toisilleen ja Ingridin pään sisään ei juuri päästä, ei Jacobsenin kerrontakaan oikein toimi.

Lopputulos oli mielestäni hyvin hämmentävä ja sekava, ja luin kirjan sinnillä loppuun. Viimeinen sivu kuuluukin sitten kategoriaan “oudoimmat epilogit ikinä”. Sillä ei kai ollut muuta tarkoitusta kuin masentaa lukija lopullisesti.

Kirjan tiedot:

Roy Jacobsen: Rigelin silmät | Sitruuna 2024 | 232 sivua | Kirjastosta

Norjankielinen alkuteos: Rigels øyne (2017) | Suomennos: Pirkko Talvio-Jaatinen

Luettu myös:

Hemulin kirjahylly, Kirjarouvan elämää, Sheferijm ynnä muut

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Hylkääminen

* Luonto sivuilla : Maisemien kuvaus

Dustin Thao: Älä mene, Sam

Heti, kun suljen silmäni, muistikuvat alkavat pyöriä mielessäni, ja huomaan olevani taas kaiken alussa.

Dustin Thaon YA-kirja Älä mene, Sam oli harmillisen laimea lukukokemus kauniista kannesta ja mielenkiintoisesta asetelmasta huolimatta.

Idea on siis se, että high schoolin viimeistä luokkaa käyvän Julien poikaystävä Sam kuolee yllättäen. Tarina alkaa viikko tragedian jälkeen, jolloin sureva Julie soittaa Samin puhelimeen. Järkytys on suuri, kun Sam vastaakin jostain rajan takaa.

Kirja ei mielestäni ollut ihan tasapainoinen. Keskiosa on hidas ja sama kaava toistuu koko ajan. Sam kannustaa Julien tekemään jotain, jota Sam olisi halunnut heidän tekevän yhdessä. Välillä ollaan nykyhetkessä, jossa näytetään myös Samin surevaa lähipiiriä. Sitten hypätään ajassa taaksepäin söpöilemään Julien ja Samin ah niin söpössä suhteessa.

Lopussa sitten pistetään ykkönen silmään ja kaahataan Julien varsinaisen toipumisen läpi.

En missään välissä kiintynyt sen enempää Julieen tai Samiin kuin heidän suhteeseenkaan. Olisin ehkä toivonut jotenkin intensiivisempää kerrontaa tuon söpöilyn sijaan? Okei, ihan kivoja he kai ovat, mutta suuret tunteet puuttuivat, ja tällaisessa tarinassa juuri niitä kaipaa.

En silti harmittele, että luin kirjan, koska tuo lähtökohta on niin kiinnostava. Kirjassa käsitellään surusta toipumista ja erityisesti pidin siitä, miten suru näyttää eri ihmisillä erilaiselta. Ei ole vain yhtä ainoaa tapaa kaivata ja surra, eikä kenenkään tapaa saa väheksyä.

Kirjan tiedot:

Dustin Thao: Älä mene, Sam | Otava 2023 | 346 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: You’ve Reached Sam (2021) | Suomennos: Sini Linteri

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Haasteenjärjestäjän suosittelema YA

Maire Lankinen & Nazzareno Sifo: Maire: Hänen Majesteettinsa palveluksessa

Puhelimen näytöllä luki soittajan nimi: “Äiti, Maire Lankinen”.

Maire Lankisen elämäkerta Maire: Hänen Majesteettinsa palveluksessa on tullut vastaan useammassakin paikassa viime aikoina. Minulle tämä oli niitä kirjoja, joiden kirjoitustyyli ei hirveästi napannut, mutta sisältö oli kiinnostavaa ja suorastaan herttaista.

Toinen ja oikeastaan kirjan pääkirjoittaja on Nazzarena Sifo, Mairen poika, joka on onneksi kirjannut ylös jo iäkkään äitinsä perin harvinaislaatuisen elämäntarinan. Tai ainakin ne kuninkaalliset vuodet siitä.

Hypätään siis vuoteen 1960, jolloin 28-vuotias Maire työskentelee sisarensa kampaamossa. Helsingin Sanomissa on lehti-ilmoitus, jossa haetaan suomalaisia tyttöjä kotiapulaisiksi Englantiin. Maire on kielitaidoton, mutta sisukkuutta ja heittäytymistä häneltä löytyykin sen edestä.

No, elämä on valintoja. Ei siihen sen enempää mietiskelyä tarvittu.

(s. 22)

Ollapa yhtä (uhka)rohkea!

Maire siis pakkaa laukkunsa ja lähtee Englantiin. Ensin Windsoriin arkkitehtiperheeseen, mutta Lontoo houkuttaa enemmän. Ihmeellisen sattuman ja hyvän ajoituksen kautta Maire päätyy sisäköksi Buckinghamin palatsiin.

Kirja on mitä mainioin ajankuva ja Mairen elämä melkoinen todiste siitä, että joskus on hyvä ottaa riski ja uskaltaa. Loppujen lopuksi hän viettää palatsissa kolmisen vuotta ennen kuin koti-ikävä vie voiton. Vaikka Suomi on vertailussa vielä sodan arpeuttama ja köyhä, se on kuitenkin koti.

Mutta Lontoossa ollessaan Maire seuraa palatsin elämää jos ei eturivistä niin ainakin toisesta. Kuninkaallista perhettä hän näkee harvemmin, mutta aina aivan erityislaatuisesta vinkkelistä. Kuinka moni suomalainen voi sanoa saaneensa kuningattarelta joululahjan kättelyjen kera?

Kiva hyvän mielen elämäkerta, joka oikein kutsuu tekemään elämässä mairet eli jotain odottamatonta ja rohkeaa!

Kirjan tiedot:

Maire Lankinen & Nazzareno Sifo: Maire: Hänen Majesteettinsa palveluksessa | Johnny Kniga 2024 | 250 sivua

Haasteet:

* Elämänkertabingo : Kirjagramista bongattu

Erik J. Brown: All That’s Left in the World

I hope the afterlife has a little movie theatre where you can sit in silence and watch the sequence of events that led to the watershed moments of your life.

Maailman autioittanut dystopia, joo, me kaksi maailmaa vastaan, joo, pitkä matka taitetaan enimmäkseen jalan, joo, ihastutaan ja rakastutaan ja suojellaan toisiamme, joo, kyllä kiitos. Tykkäsin oikeastaan kaikista Erik J. Brownin YA sateenkaaridystopia All That’s Left in the Worldin elementeistä ja troopeista.

Tässä siis liikutaan lähitulevaisuudessa, koronan ja toisen, vielä pahemman pandemian jälkeisessä Amerikassa. Andrew astuu vahingossa karhunrautoihin ja hänet hoivaa kuntoon yksinään mökkeilevä Jamie. Maailmanlopun jälkeinen cottage core muuttuu pian vaellustarinaksi, jonka aikana tietenkin ihastutaan ja kohdataan muita selviytyjiä.

Tarina ja kerronta rullasivatkin mukavasti eteen päin ja kirjan luki nopeasti. Olisin ehkä kaivannut vähän lisää syvyyttä siihen, miten Andrew ja Jamie ovat henkisesti pärjänneet menettäessään kaikki rakkaansa. He olivat kovin tasapainoisia kahdeksi teiniksi, jotka ovat nähneet yhteiskunnan tuhoutuvan ja ruumispinojen kasvavan.

Mutta eipä tämä sellainen kirja ollutkaan, jossa oli tarkoituskaan mennä kovin syvään päähän tuon suhteen. Enemmän tämä on sitä toisiinsa tutustumista ja taivallusta halki tyhjentyneen maailman. Eläimiä on, ihmisiä vähemmän ja linnut ovat kadonneet kokonaan. Tokihan pojat kohtaavat matkan päällä muitakin ihmisiä, osa kivoja ja osa vähemmän kivoja.

Verrattain leppoisasta tunnelmasta johtunee, että tälle genrelle epätyypillisesti tässä ei syöty sen enempää vauvoja kuin muitakaan ihmisiä. Olenkin kyllästynyt siihen, että tällaisten aution maan dystopioiden pahikset ovat aina grilli kuumana vaanimassa viattomia ohikulkijoita.

Eli hyvin luettava YA-kirja, jossa ikävätkään tapahtumat eivät ole loppupeleissä liian ikäviä! Tämän kanssa saattoi luottaa siihen, että Andrew ja Jamie selviävät kaikesta.

Kirjan tiedot:

Erik J. Brown: All That’s Left in the World | Hodder Children’s Books 2022 | 353 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Tapahtumat eivät sijoitu nykyaikaan

* Paha mieli, paras mieli : Dystopia

Travis Baldree: Legendoja ja latteja

Vivin pitkämiekka upposi salvertin kalloon mojovasti rusahtaen.

Kirja ja lukija eivät nyt ihan kohdanneet tämän Travis Baldreen cozy fantasyn Legendoja ja latteja suhteen. Siksi tämä oli minulle lukukokemuksena harmillisesti aika hailakka.

Tämän idea on siis se, että örkki Viv haluaa ripustaa miekkansa naulaan ja perustaa oman maailmansa ensimmäisen kahvilan. Sen homman parissa puuhataankin koko tarinan ajan, ja lopussa siirappi valuu kirjan sivuilta onnellisen lopun ja löydetyn perheen päälle.

En pidä tuota kummoisena juonipaljastuksena, koska cozy mikä hyvänsä on jo lähtökohtaisesti onnellisten loppujen genre. Tuskin tähän kukaan tarttuu väkivallan ja tragedian toivossa, ainakin toivon niin. En tarttunut minäkään, mutta olisin silti kaivannut tarinaan edes vähän terävää reunaa ja pientä epätietoisuutta siitä, miten sen (pienet) ongelmat ratkaistaan.

Ymmärrän kyllä, miksi tämä vetoaa niin moniin, ja jos joku haluaa tutustua fantasiakirjallisuuteen, tämä on ihan hyvä sisäänheittotuote. Kovin suuria fantasiaelementtejä ei ole, mikä oli minulle ongelma, mutta madaltaa varmasti kynnystä jollekin toiselle.

Ylitsepursuavan positiivisuuden lisäksi suurin ongelmani oli siis se, että tässä oli niin vähän fantasiaa. Raaputa vähän pintaa ja tämän voisi sijoittaa ihan mihin vain amerikkalaiseen kaupunkiin, jonne uranainen muuttaa perustaakseen kotoisan yrityksen ja löytääkseen rakkauden.

Olisi ollut kiva, jos tässä olisi perustettu oikeasti fantasiamaailman fantasialajeille tarkoitettu kahvila. Mitä tarjotaan minotaureille ja miten eri lajien edustajat saadaan mahtumaan sopuisasti saman pöydän ääreen, tai ylipäätään mahtumaan fyysisesti saman pöydän ääreen? Nythän tässä perustettiin tavallinen Starbucks.

Mutta, se olisikin sitten ollut aivan toinen kirja, ei suinkaan tämä. Legendoja ja latteja ei ollut omaan makuuni, mutta eipä se kirjan vika ole. Ihan okei luettava ja voinpa nyt ainakin tarvittaessa keskustella kirjasta.

Kirjan tiedot:

Travis Baldree: Legendoja ja latteja | Karisto 2024 | 239 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Legends & Lattes (2022) | Suomennos: Jade Haapasalo

Haasteet:

* Halloween : Fantasiaa tai scifiä

Kimmo Ohtonen: Tunturikettu: Pohjolan naalin tarina

Eräänä joutilaana iltapäivänä vuonna 2016 makoilin sohvalla kännykkä kädessä ja etsin netistä jotain ihmettelemisen arvoista.

Kimmo Ohtosen Tunturikettu sai minut pohtimaan suhdettani lakkiin. On nimittäin olemassa valokuva, jossa iloinen taapero seisoo hankien keskellä päässään pörröinen sinikettulakki. 

Lapsi olen minä. Lakki on jonkin naaliparan takapää häntineen ja tassuineen kaikkineen.

En ole koskaan tullut kysyneeksi vanhemmiltani, kuka hatun heille antoi. Mistä se oli hankittu? Miksi kukaan halusi antaa sen minulle? Miksi vanhempani halusivat pukea minut siihen?

Söpöltähän minä näytin, se lienee vastaus viimeiseen kysymykseen. En tiedä, oliko lakki ostettu jostain uutena (tuskin), vai jonkun kaapistaan löytämä. Fakta kuitenkin on, että minä siinä seison iloisesti hymyillen äärimmäisen uhanalaisen eläimen nahkaan puettuna. Elettiin 1980-lukua ja naalien määrä oli pohjalukemissaan.

Tunturikettu kertoo Pohjolan naalien historiasta ja siitä, miten ne melkein kuolivat sukupuuttoon. Kuka ikinä päähäni päätyneen naalin tappoikaan, osallistui hirvittävään tekoon. Ohtosen kirja maalaa verisen kuvan siitä, miten säälimättömästi pohjoisen ihmiset metsästivät naalia.

Osansa naalien tukalaan tilanteeseen on tuonut ilmastonmuutos, jonka vuoksi niiden elintila kapenee vuosi vuodelta. Ja kuka onkaan aiheuttanut ilmastonmuutoksen kiihtymisen? Aivan.

En tunne syyllisyyttä sinikettulakista, koska minä pieni taapero en tietenkään tajunnut mistään mitään. Siitä koen jonkinlaista kollektiivista syyllisyyttä, että ihmisen tekojen vuoksi tämä pieni eläin on miltei hävinnyt Pohjolasta.

Ohtonen kertoo kirjassaan myös siitä, miten naalikantaa yritetään pelastaa ja millaisia moraalisia kompromisseja se vaatii. Jotta naalit voivat elää, kettujen on kuoltava. Jotta naalikantaan saadaan geneettistä vaihtelua, naaleja on pennutettava vankeudessa.

Hieno tietokirja tärkeästä aiheesta. Toivon Suomeen palanneille naaleille kaikkea parasta.

Kirjan tiedot:

Kimmo Ohtonen: Tunturikettu: Pohjolan naalin tarina | Otava 2023 | 320 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Uhanalainen eläinlaji

* Luonto sivuilla : Uhanalainen

B. B. Alston: Amari ja taikureiden peli

Juoksen jalkakäytävällä muotiliikkeiden, luksustavarakauppojen ja hienon taidegallerian ohi.

Luin B. B. Alstonin Amarista kertovan fantasiasarjan ensimmäisen osan vain parisen viikkoa sitten. Tämä on niitä harvoja kertoja, jolloin sain aikaiseksi lukea jatko-osan näin pian. Risti seinään, merkintä historiankirjoihin jne.!

Amari ja taikureiden peli alkaa noin vuosi edellisen osan jälkeen. Joku pysäyttelee aikaa vähän siellä sun täällä ja siitä syytetään tietenkin taikureita. Amari haluaa puhdistaa oman ja muiden taikurien maineen ja selvittää, kuka pysäytysten takana on. Samaan aikaan hänet pakotetaan osallistumaan peliin, jonka palkintona on taikureiden kiistaton johtajuus.

Tykkäsin ensimmäisessä osassa siitä, miten Amarin jokseenkin epätyypillinen tausta vaikutti tarinaan. Tässä osassa tällaista yhteiskunnallista otetta oli harmillisesti vähemmän. Toki kirjassa melkein tavataan isoilla kirjaimilla se, että yliluonnollisten olentojen taikaihmistenkin taholta kokema syrjintä on samankaltaista kuin tosielämän rasismi. Minusta se ei kuitenkaan toiminut ihan niin hyvin kuin olisi voinut.

Muutenkin kirjassa on kaksi isoa juonta, jotka tuntuivat olevan aivan erillään toisistaan. Lopussa ne nivoutuvat yhteen, mutta taikureiden peliin olisi voinut käyttää enemmänkin aikaa. Semminkin kun se on se juttu, joka selvästi määrää seuraavan osan kulun.

Eli harmillisesti ei niin hyvä kuin eka osa! Ehkä tämä olisi sellainen välikirja, jossa pohjustetaan loppuja? Sarja on kuitenkin ihan kelpo fantasiaa ja toivonkin, että se suomennetaan loppuun asti. Kolmas osa on jo ilmestynyt englanniksi ja jos tässä innostun, saatan lukaista senkin.

Kirjan tiedot:

B. B. Alston: Amari ja taikureiden peli | Otava 2023 | 380 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Amari and the Great Game (2022) | Suomennos: Ilkka Rekiaro

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Taikaesine tai ase jolla on nimi

B. B. Alston: Amari ja yön veljet

Istun rehtorin kansliassa.

B. B. Alstonin Amari-sarjan kirjat ovat jääneet mieleeni ihan vain siksi, että tämän ensimmäisen osankin kannessa oleva päähenkilö on tummaihoinen tyttö. Ei sellaisia kirjoja juuri suomenneta, vaikka menekkiä varmasti olisi. Tämänkin sarjan tiedän liikkuvan kirjastossa tasaista tahtia.

Tämän ensimmäisen osan perusteella Amari-sarja on sellainen perusnuortenfantasia. Amari saa tietää, että erilaisia fantasiaolentoja on olemassa ja että hänellä itselläänkin on yliluonnollisia kykyjä. Vieläpä hyvin harvinaisia ja taikamaailmaa pelottavia sellaisia. Amari viettää kesän salaisessa oppilaitoksessa ja käyttää tilaisuutta hyväkseen etsiäkseen kadonnutta isoveljeään.

Aika perusjuttu siis. Mutta se, missä sarja on vähän erilainen, on nimenomaan Amarin tausta. Hän ei ole orpo, vaan yksinhuoltajaäidin kasvattama. Äiti on lähihoitaja ja pieni perhe asuu kaupungin vuokra-asunnossa enimmäkseen mustien asuttamassa lähiössä, jossa esimerkiksi huumekauppa näkyy kaduilla.

Amari on tottunut kohtaamaan ennakkoluuloja asuinpaikkansa ja rasismia ihonvärinsä vuoksi. Taikamaailman ennakkoluuloiset asenteet eivät häntä juuri säväytä, ovathan ne niin ikävän tuttuja. Samaa paskaa eri muodossa. Onneksi hän löytää myös ystäviä.

Amarin arkea katsotaan nimenomaan hänen kauttaan. Hän ei halua, että hänen kotiaan kutsutaan slummiksi. Hän tietää, miten vaikea sieltä on ponnistaa ylös kun (valkoinen) yhteiskunta tekee parhaansa polkeakseen sen asukkaat alas. Mitä vaihtoehtoja nuorilla on, kun opintoihin ei saa apua, perhe on köyhä ja kaikki halveksivat heitä kuitenkin?

Tässä oli siis kiinnostava yhteiskunnallinen lisä tuohon vauhdikkaaseen perusfantasiaan ja luultavasti jatkan sarjan lukemista.

Kirjan tiedot:

B. B. Alston: Amari ja yön veljet | Otava 2021 | 363 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Amari and the Night Brothers (2021) | Suomennos: Ilkka Rekiaro

Luettu myös:

Annin tarinablogi, Kirjasähkökäyrä, Luetut.net ynnä muut

Haasteet:

* Kesäkirjabingo : Lue lanua

* Fantastinen kesä : Kesä

Jeho Son & Kwangsu Lee: Noblesse. Season 1, Volume 1

Jeho Sonin ja Kwangsu Leen manhwa Noblesse olikin ennestään tuttu. Luin tätä aikoinaan alkuperäisessä muodossaan eli netissä luettavana webtoonina. Jossain vaiheessa pitkän sarjan lukeminen jäi, mutta ehkäpä saan nyt sarjan loppuun kirjojen muodossa.

Tarina ja kuvitus toimivat yllättävän hyvin myös kirjana, vaikka tämä onkin tehty kännykällä luettavaksi. Kuvitus on katkaistu oikeista kohdista eikä sivun kääntäminen haittaa ollenkaan.

Ensimmäisenä osana tämä on sellainen aika tyypillinen esittelyosa. Ollaan Etelä-Koreassa, jossa Cadis Etrama di Raizel herää 820 vuoden nokosilta. Kas kun sattuukin, että hänen entinen palvelijansa Frankenstein on rehtorina läheisessä lukiossa. Rai tarvitsee apua sekä häneltä että lukion oppilailta luoviakseen modernissa maailmassa.

Lukiot kai lähettävät jonkinlaista
seireenin kutsua yliluonnollisille olennoille...

Tässä osassa tutustutaan sarjan alkupuolen päähenkilöihin ja siihen, millainen sarja on kyseessä. Huumoripuolesta huolehtii Rain tietämättömyys sekä korealaisesta kulttuurista että noin ylipäätään 2000-luvusta. Vakavampi puoli esitellään parin varjoissa hiippailevan tyypin kautta ja samalla huomataan, että tämä onkin vampyyrisarja.

Ensimmäinen vihje tästä toki oli se, että Rai ja Frankenstein ovat ulkonäöstään huolimatta wanhoja. He tosin eivät ole vampyyreja, vaan jotain ihan muuta.

Oli kiva palata sarjan pariin ja vähän tuntuu siltä, että voisin aloittaa webtoonin lukemisen uudelleen. Näin sitä jäädään koukkuun!

Kirjan tiedot:

Jeho Son & Kwangsu Lee: Noblesse. Season 1, Volume 1 | Webtoon Unscrolled 2023 | 280 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Aasia

* YA-lukuhaaste : Uudelleenluettu

Elliot Page: Valokeilan vankina

Ajatus kirjoittaa kirja on tullut vuosien mittaan muutaman kerran esiin, mutta sen toteuttaminen ei tuntunut koskaan hyvältä eikä suoraan sanoen millään tavalla mahdolliselta.

En voi väittää olevani Elliot Pagen fani, mutta muutama roolisuoritus on kyllä jäänyt mieleeni. Etenkin tässä Valokeilan vankina -elämäkerrassa monesti mainittu Juno sekä useampaan kertaan katsomani Inception.

Enemmän Page on jäänyt mieleeni siitä, mikä tämän kirja aihe oikeastaan on. Ensin hän tuli ulos kaapista lesbona (2014) ja sitten transmiehenä (2020). Ottaen huomioon Hollywoodin konservatiivisen ilmapiirin, kumpikin vaati varmasti todella paljon rohkeutta ja nostan kyllä hattua siitä, että hän päätti elää julkisesti oman näköistään elämää.

Elämäkerrassaan Page kertookin matkastaan omaksi itsekseen. Tai oikeastaan siitä, miten pitkään hänen on pitänyt sitä salata ja teeskennellä olevansa joku muu kuin oikeasti on. Kirjassa puidaan niin omaa identiteettiä kuin perhe- ja parisuhteitakin.

Mikään hyvän mielen kirja tämä ei ole, sen verran raskaita asioita tässä käsitellään. Page kertoo muun muassa vaikeista suhteistaan vanhempiinsa ja omaan kehoonsa, joka tuntui välillä puistattavan vieraalta, etenkin naisellisissa vaatteissa.

Kuvitelkaa kaikkein kiusallisin, nöyryyttävin juttu, jonka voitte pukea päällenne. Kiemurtelette omissa nahoissanne. Se kiristää, haluatte kuoria sen päältänne, repiä sen, mutta ette voi. Päivästä päivään.

(s. 231)

Kerronnaltaan kirja tuntui siltä, että Page on luultavasti todellakin kirjoittanut tämän itse. Ei teksti huonoa ole, mutta mielestäni sitä olisi voinut tiivistää hieman ja minulla oli myös vaikeuksia pysyä mukana aikajanassa. Keskellä lukuja on takaumia, jotka hyppäävät milloin minnekin, joskus jopa kesken kappaleen.

Mutta kiinnostava ja erilainen elämäkerta, joka kuitenkin päättyy toiveikkaisiin tunnelmiin. Ympäristön valtavista paineista huolimatta Page on uskaltanut tulla kaapista ja on toivottavasti onnellisempi kuin ennen!

Kirjan tiedot:

Elliot Page: Valokeilan vankina | Bazar 2023 | 319 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Pageboy (2023) | Suomennos: Pasi Rakas Jääskeläinen

Haasteet:

* Elämänkertabingo : Vapaa valinta

* Queer-lukuhaaste 2024 : Tietokirja

Simon James Green: Heartbreak Boys

“Siis onks tää joku vitsi?”

Heinäkuun alkuun sopiikin kesäinen sateenkaari-YA. Simon James Greenin Heartbreak Boys on nimestään huolimatta suomennettu teos ja ilmestyi tuossa aiemmin keväämmällä. Se jäi mieleeni keltaisen kantensa vuoksi, koska keltaisia kirjoja ilmestyy aika vähän.

Tarina on sekoitus road trip -hupailua, ystävyyttä, erosta selviämistä ja kaapista tulon pohdintaan. Jackin ja Naten poikaystävät ovatkin pettäneet heitä keskenään ja asia tulee ilmi kouluvuoden päättäjäisbileissä. Naten perhe on lähdössä automatkalle Englannin halki ja kun Jack värvätään mukaan, päättää hän somettaa reissusta kuin viimeistä päivää tehdäkseen exät kateellisiksi.

Reissu ei kuitenkaan ole mikään luksusmatka ja onnellisten hetkien lavastaminen alkaa käydä työstä. Tarinassa olikin mukana yllättävän paljon some-kritiikkiä ja siinä korostettiin sitä, että kenenkään some-profiili ei kerro koko tarinaa. En tiedä miten saarnaavana nuorempi lukija tämän kokisi, mutta ihan hyvin se oli mielestäni upotettu tarinaan.

Kirjalla on kaksi kertojaa, Jack ja Nate, ja minun oli jostain syystä välillä vaikea erottaa heitä toisistaan. Harmillista ja ehkäpä pieni kerronnan heikkous, koska pojat ovat tosi erilaisia luonteiltaan. Nate on hiljainen introvertti ja Jack haluaa mennä eikä meinata. Onneksi joka luvun alussa kerrotaan kumpi on äänessä.

Yhtenä tarinan isoista kysymyksistä on se, miten lapsuusajan kaverit ajautuivat erilleen. Jack halusi elää rohkeasti omana itsenään vaikka joutuikin koulukiusatuksi. Ujommalle Natelle kaapista tulo on vaikeampaa, etenkin kun hän näki vierestä miten Jackia kohdeltiin. Kirjassa todetaankin loppujen lopuksi, että jokainen saa itse päättää kenelle ja milloin kertoo noin henkilökohtaisesta asiasta.

Kokonaisuutena ihan hauska kesäkirja, jota on varmaan helppo vinkata yläkoululaisille.

Kirjan tiedot:

Simon James Green: Heartbreak Boys | Otava 2024 | 393 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Heartbreak Boys (2020) | Suomennos: Lotta Sonninen

Luettu myös:

Kirjapöllön huhuiluja, Kirjojen keskellä, Lue meille äitikulta ym.

Haasteet:

* Queer-lukuhaaste 2024 : Käännös

* Kesäkirjabingo : YA

* YA-lukuhaaste : Keltainen

David Norman: Dinosaurukset

Dinosaurukset “syntyivät” virallisesti vuonna 1842 englantilaisen anatomin Richard Owenin nerokkaan ja intuitiivisen etsiväntyön ansiosta.

Toukokuussa lukemani Itaru Kinoshitan Dinosaur Sanctuary -mangan ensimmäinen osa muistutti minua siitä, että tosiaan tykkään dinosaurusjutuista. Syytän Jurassic Parkia. Paleontologia minusta ei koskaan tullut, mutta kiinnostus muinaisiin hirmuihin jäi.

David Normanin Dinosaurukset jäi mieleeni jo silloin kun se ilmestyi eli vuonna 2018. Muistan selanneeni sitä kirjastossa ja ajatelleeni, että pitääpä joskus lukea tämä. Kuusi vuotta myöhemmin oli Se Aika. ...Jota kieltämättä motivoi se, että tämä napsahtaa näppärästi historiallisen lukuhaasteen viimeiseen puuttuvaan ruutuun.

Normanin piskuinen kirja on näppärä esittely ei ehkä niinkään dinosauruksista kuin paleontologin työstä. Hän kertoo sekä varhaisista tutkijoista että nykyajan asiantuntijoista, joiden työn kautta meidän kuvamme dinosauruksista muuttuu koko ajan. Jurassic Parkissa kaikilla dinosauruksilla oli peitteenään vain nahka, mutta nyt tiedämme osalla olleen turkkia ja höyheniä.

Norman on itse perehtynyt etenkin Iguanodoniin, joka toimii kirjassa esimerkkinä siitä, miten kuva yhdestä lajista voi muuttua tutkimusmenetelmien kehittyessä. Minua kiinnostivat enemmän yleiset linjat ja dinosaurusten ajan kuvaus, jota oli myös ihan mukavasti.

On aina huikeaa muistaa, miten kauan niiden ajasta on ja miten erilainen maapallo silloin oli. Mantereet olivat eri kohdissa ja ilmasto aivan erilainen.

Pidin kirjasta ja se on kiva pieni tietopaketti aiheesta kiinnostuneille. Kirjassa on myös jonkin verran kuvia havainnollistamassa tekstiä.

Kirjan tiedot:
David Norman: Dinosaurukset | Art House 2018 | 192 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Dinosaurs: A Very Short Introduction (2017) | Suomennos: Veli-Pekka Ketola

Haasteet:
* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Tiede

Matthew Perry: Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu

Moi, nimeni on Matthew, joskin saatat tuntea minut jollain toisella nimellä.

Frendit on minun lohtusarjani. Se on vieläkin se sarja, joka nollaa illalla aivot ja jaksaa huvittaa vaikka jaksot tuttuja ovatkin. On aivan sama jääkö jaksoja välistä, koska tarina on niin tuttu, että siihen voi hypätä milloin vain.

Siksi viime lokakuun uutinen Matthew Perryn kuolemasta saikin olon surulliseksi.

Vielä surullisempi olo on nyt tämän omaelämäkerran luettuani. Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu päättyy toiveikkaisiin tunnelmiin, mutta eihän se kauas kanna.

Kirja on rehellinen muistelmateos ja tilinteko, jossa Perry ei kaunistele päihderiippuvuuttaan. Se on ehdottomasti tarinan keskiössä eikä mikään ihme, koska Perryn elämä pyöri päihteiden ympärillä. Loppupeleissä mikään ei koskaan ollut niin tärkeää kuin seuraava annos viinaa tai opiaatteja.

Kirjan perusteella Perry ei ollut maailman miellyttävin ihminen, ei edes jos jätetään päihteet pois kuvasta. Hän osasi olla itsekäs ja suoraan sanoen tapa, jolla hän välillä kirjoittaa naisista, tuntui vastenmieliseltä.

Mutta, samaan aikaan kirja oli mielestäni yllättävän avoin kuvaus päihderiippuvaisen elämästä. Perry kuvaa riippuvuutta asiana, jonka hän tiedostaa erittäin hyvin ongelmaksi, mutta jota hän ei siitäkään huolimatta pysty koskaan voittamaan. Kaivatusta maineesta ja miljoonista ei ollut apua tämän ison kamalan jutun kanssa. 

Luin joskus jostain muualta, että Perry toivoi perintönsä olevan päihdetyö, ei Chandlerin rooli Frendeissä. Hän ei pystynyt voittamaan omia demoneitaan, mutta auttoi monia muita eroon päihteistä. Tee niin kuin sanon, älä niin kuin minä teen.

Välillä oli hankala pysyä matkassa hyppelevässä aikajanassa ja kaipasinkin kirjaan enemmän vuosilukuja kertomaan missä nyt mennään. Tekstissä on myös jonkin verran toistoa, joten tiukempi kustannustoimitus olisi ollut tarpeen.

Kirjan tiedot:

Matthew Perry: Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu | Docendo 2023 | 303 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Friends, Lovers and the Big Terrible Thing (2022) | Suomennos: Päivi Rekiaro

Haasteet:

* Elämänkertabingo : Koskettava tarina

Itaru Kinoshita: Dinosaur Sanctuary Vol. 01

Jurassic Park -fanit, tässä sarjakuva teille! Ja kun puhun teistä, tarkoitan tietenkin meitä. Jurassic Park on edelleen suosikkielokuviani.

Itaru Kinoshitan Dinosaur Sanctuary -manga jäi mieleeni jonkun kirjagrammaajan postauksesta ja harmi kyllä en muista kenen. Kiitos vain sinulle, olit kuka hyvänsä!

Tässä aloitusosassa esitellään sarjan maailmaa ja hahmoja. Historia on mennyt vähän toisella tavalla ja vuonna 1946 löydettiin piilossa eläneitä dinosauruksia. Mitä ihmiset heti tekivätkään? Laittoivat ne tietenkin eläintarhoihin ja keksivät keinon tuoda jo kadonneita lajeja takaisin.

Tarinassa ollaan suunnilleen nykypäivässä ja dinofani Suzume pääsee töihin yhteen Japanin dinosauruspuistoista. Päähenkilönä Suzume oli ihan toimiva hahmo ja uskottavasti uusi työssään: hän ei osaa kaikkea heti kättelyssä, mutta on valmis oppimaan.

Yllättäen dinosaurukset on piirretty realistisemman näköisiksi kuin tarinan ihmishahmot. Sarjan toisena tekijänä ja asiantuntijana on tohtori Shin-ichi Fujiwara, joka tutkii ja opettaa paleontologiaa yliopistossa. Eipä siis ihme, että kuvituksessa ja eläinten käyttäytymisen kuvauksessa on pyritty realismiin.

Troodon pesässään.

Lukujen välissä on Fujiwaran kiinnostavia infosivuja, joissa hän kertoo työstään ja kirjassa esitellyistä dinosauruslajeista. Osa niistä on tuttuja, osa oudompia. Tarinan keskiössä on myös eläinten hyvinvointi sikäli, että hoitajat haluavat niiden olevan mahdollisimman terveitä ja onnellisia.

Tätä oli kuitenkin vähän vaikea niellä, koska nämä dinot eivät elä Jurassic Parkin puistoissa vaan todellakin eläintarhassa. Aitaukset ovat pieniä eikä useimmilla ole omanlajista seuraa. Sääliksi kävi.

Aion kuitenkin jatkaa sarjan parissa, koska dinosauruksia. Olen sen suhteen helppo tapaus.

Kirjan tiedot:

Itaru Kinoshita: Dinosaur Sanctuary Vol. 01 | Seven Seas Entertainment 2022 | 198 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Dinosan (2021) | Englanninkielinen käännös: John Neal

Haasteet:

* Helmet 2024 : 13. Kirjan tapahtumapaikka on suljettu tai rajattu [39/50]