Tuulia Aho & Aino-Maija Metsola: Tähtienlaskijan runoja

Helmet-lukuhaasteeseen piti tänä vuonna lukea lasten runokirja. Olen pyöritellyt käsissäni useampaakin viehättävän näköistä kirjaa, joista kirjastosta kotiin lähti lopulta tämä Tuulia Ahon kirjoittama ja Aino-Maija Metsolan kuvittama Tähtienlaskijan runoja.

Teeman vuoksi minä tämän valitsin, tässä nimittäin on enimmäkseen öisestä maailmasta ja iltahämärästä kertovia runoja. Kuulosti oikein sopivalta iltalukemiselta.

Kivoista runoista minulla on kolme suosikkia, joista pidin niiden kielen ja oivaltavan aiheen vuoksi.

Iltakylvyssä-runossa (s. 10) lapsi astuu kylppäriin, jossa äiti on rentoutumassa vaahtokylvyssä. Mahtavan vaahtokampauksen lisäksi runon pointti on se, että äitikin tarvitsee omaa aikaa ja löytää sitä lämpimästä tuikkujen valaisemasta kylvystä.

Karviaskeiju (s. 15) esittelee hieman anarkistisen keijun, joka haastaa perinteisen keijukuvaston. Kuinka moni muu keiju on karvainen ja vetää leukoja luumupuussa? Runon kuvituksessa on ilahduttavan karvasäärinen ja tanakka tyttö. Ei keijujen tarvitse aina olla sileitä ja hentoisia!

Tähtienlaskija (s. 35) kertoo ei niin yllättäen kirjalle nimen antaneesta hahmosta. Tämä on kolmesta suosikistani se öisin runo, työskenteleehän tähtienlaskija yön pimeydessä. Tässä runossa oli jotenkin ihanaa ihmeen ja avaruuden tuntua, sellaista, että kaunis maailmankaikkeus todellakin levittäytyy ympärillemme.

“- - Hän tähtikartastoon

saa uuden tähden piirtää

ja katseen siirtää kohti uutta

ikivanhaa

avaruutta. - -”

(s. 35)

Kokonaisuutena kirja oli mukava tapaus ja olen kyllä iloinen, että luin sen jo ihan noiden kolmen runon vuoksi.

Kirjan tiedot:

Tuulia Aho & Aino-Maija Metsola: Tähtienlaskijan runoja | WSOY 2014 | 53 sivua

Haasteet:

* Helmet 2024 : 12. Lastenrunokirja [47/50]

Hand in Hand with Love: An anthology of queer classic poetry

In May 1988, Margaret Thatcher’s Tory government ushered in Section 28 of the Local Government Act, a divisive and damaging piece of legislation that made ‘promotion’ of homosexuality by local councils illegal.

Hand in Hand with Love on niitä kirjoja, joiden olemassaoloa arvostan, mutta joista en itse saanut kovinkaan paljoa irti. Se on Simon Averyn toimittama runokokoelma, jossa on poimintoja queer-teemaisista runoista antiikista nykyaikaan.

Avery on myös kirjoittanut kirjalle johdannon, jossa hän kertoo lyhyesti queer-runouden historiasta. Olisin kaivannut tällaista faktatietoa runojen yhteyteen. Kaikkien runoilijoiden nimet eivät sanoneet minulle mitään ja oli hankala asettaa runot historialliseen kontekstiinsa. Miksi juuri tämä henkilö kirjoitti tällaisen runon?

Kokoelman varhaisimmat runot ovat oikeutetusti Sapfon, uusimmat taas nykyrunoilijoiden teoksia. Pidinkin näistä eniten, koska nämä runot minun oli helpoin ymmärtää. Siis ihan kirjaimellisesti. Renessanssin englanninkielinen runomitta ja -sanasto eivät ole niin hyvin hallussa, että runot ja niiden merkitykset olisivat olleet täysin ymmärrettäviä.

Mutta tämä on aivan varmasti erilainen lukukokemus sellaiselle, joka jo lähtökohtaisesti pitää enemmän runoudesta ja ymmärtää paremmin wanhaakin runoenglantia!

Suosikkirunoni oli Christopher Marlowen The Passionate Shepherd to His Love, jossa romantiikkaa julistetaan niittymaisemissa. Runoissa toistuvat teemat ovatkin luonto, intohimoiset rakkauden julistukset, salattu rakkaus ja ilo.

Kirjasta itsestään pitää vielä mainita se, että tämä on varsin kaunis pieni opus. Sivut ovat ohuita ja kullattuja, ja etu- ja takakannen historialliset valokuvat hyvin viehättäviä.

Kirjan tiedot:

Hand in Hand with Love: An anthology of queer classic poetry | Macmillan Collector's Library 2023 | 194 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2024 : 15. Kirja, jolla on vähintään kolme tekijää [27/50]

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Vapaa valinta

* Queer-lukuhaaste 2024 : Runoteos tai säeromaani

Sanni Purhonen: Jos vain muuttuisin toiseksi

En juurikaan lue runoutta, minkä vuoksi koen olevani aika huono runouden lukija ja tuntija. Minun on vaikea arvioida sitä, enkö vain ymmärrä runon tarkoitusta vai onko se jo alkujaan huonosti tai ainakin epäselvästi rakennettu.

Helmet-lukuhaasteessa oli kuitenkin runokohta, joten pitihän minun joku uusi runokirja siihen etsiä. Tässä Sanni Purhosen kirjassa on yksi selkeä aihe, joka oli jo lähtökohtaisesti kiinnostava.

Purhosen runojen aiheina ovat naiset sekä erilaiset poikkeavuuden ja erilaisuuden kokemukset esimerkiksi vammaisuuden kautta. Usein nämä ovat tietenkin samassa paketissa, koska nainen on jo lähtökohtaisesti se toinen, ei-mies kummajainen.

Kirja on jaettu kuuteen osaan, joissa käsitellään hieman eri aiheita hieman eri tavalla. Pidin etenkin osasta neljä, Not in my backyard, jossa suosikkirunoni löytyy sivulta 53.

"- - tytöille sankaritarinoita

kaikesta hävitetään aina mielenkiintoiset osat"

(s. 53)

Runot puhuvat yhteiskunnan haavoittuvimmista jäsenistä ja siitä, miten heidän ei katsota olevan tasa-arvon tai aina edes ihmisarvon arvoisia. Runoihin on nostettu myös uutisotsikoihin nousseita aiheita ja lopussa onkin lähdeluettelo. 

En koe taaskaan ymmärtäneeni kaikkia runoja tai niiden sanomaa, mutta kokonaisuutena tämä oli kyllä kiinnostava. Kirja nosti esiin yhteiskunnallisia aiheita, joita ei juuri käsitellä esimerkiksi proosamuotoisessa kaunokirjallisuudessa.

Kirjan tiedot:
Sanni Purhonen: Jos vain muuttuisin toiseksi | WSOY 2022 | 91 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjat kertovat, Kirjakaapin kummitus ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 12. runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana [46/50]

Ajattelen koko ajan rahaa - kivikovaa virolaista nykyrunoutta (toim. Jan Kaus ja Harri Rinne)

toim. Jan Kaus ja Harri Rinne:
Ajattelen koko ajan rahaa -
kivikovaa virolaista nykyrunoutta
106 s.
Johnny Kniga 2006
Kirjastosta

Viron 90-luvun kirjallisuuden suuri nimi Emil Tode toteaa kirjassaan 'Enkelten siemen', että Virossa "kaikki kirjoittivat runoja, se oli kansallinen harrastus niin kuin englantilaisilla jalkapallo".

Tähän antologiaan on koottu näytteitä virolaisesta nykyrunoudesta ja siitä, millaisia aiheita se käsittelee. Antologian esipuhe itsessään on mielenkiintoinen. Siinä verrataan suomalaisen ja virolaisen nykyrunouden painopisteitä: ensimmäisessä aiheina ovat muun muassa kulttuurihistoria ja mytologia, jälkimmäisessä taas nykyhetken ongelmat ja yhteiskunnalliset ilmiöt. Luen niin vähän runoutta, että en osaa sanoa miten paljon tässä on perää tai miten paljon tilanne on muuttunut sitten vuoden 2006 jolloin antologia julkaistiin.

Antologiaan valitut runot ovat esimerkkejä eri runoilijoiden tuotannoista ja painotus on nimenomaan yhteiskunnallisissa epäkohdissa. Runoissa ruoditaan niin Viron suhdetta Suomeen ja Venäjään kuin maan sisäisiä ongelmiakin. Käsittelyyn päätyvät niin alkoholistit, ankeat betonilähiöt kuin välinpitämättömät vanhemmatkin.

jo hemingway tiesi

että maailman joka satamassa

on joku virolainen

juonut itsensä pohjaan asti

ja ankkuroitunut sinne lujasti

(s. 9, Jürgen Rooste)

Antologiassa on pari runoa joka runoilijalta. Näin pienen otoksen perusteella sanoisin, että suosikkini ovat edellä lainattu Jürgen Rooste sekä Kristiina Ehin, jonka runoissa käsitellään juurikin vanhemmuutta ja naiseutta. 

Noin yleisesti ottaen täytyy sanoa, että tällainen nykyrunous ei vain ole omaan makuuni maasta riippumatta. En tarkoita aiheita vaan sitä, millä tavalla runot on muotoiltu ja kirjoitettu. Jos runoa on vaikea erottaa proosasta, se on pelkkää asioiden kuivaa listausta tai muuten vain kuolettavan puuduttavaa luettavaa, intoni lopahtaa välittömästi. Tässä antologiassa oli turhan paljon juuri tuollaisia runoja, mutta varmasti löytyy lukijoita joihin se vetoaa.

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 8. balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja [49/50]

Amanda Lovelace: tässä prinsessa pelastaa itsensä

Amanda Lovelace:
tässä prinsessa pelastaa itsensä
(the princess saves herself in this one, 2017)
207 s.
Sammakko 2018
Kirjastosta

varoitus I:

tämä ei ole

satu.

Runokirjassa on sekä omaeläkerrallinen osuus että lukijalle suunnattu voimaannuttava osuus. Lovelace kertoo lapsuudestaan sekä fyysisesti että etenkin henkisesti väkivaltaisen äidin kanssa, nuoruudesta syömishäiriön ja viiltelyn kynsissä, ja sekä siskonsa että äitinsä kuolemasta. Mukana on myös epäonnistuneita ja sitten se onnistunut rakkaussuhde, joka toi tasapainoa elämään.

Luulen bonganneeni tämän Helmet-lukuhaasteen FB-ryhmästä kun vakoilin mitä muut olivat lukeneet yksivärinen kirjankansi -kohtaan. Kirjan nimi ihastutti ja varasin tämän kirjastosta. Olin kyllä hieman pettynyt siitä, että ei tässä ihan oikeita satuprinsessoja ja satukliseiden tutkailua ollutkaan. Ihan raakaa realismia tämä on ja runot ovat paikoitellen erittäin karua luettavaa.

kun olin yksitoista,

lääkäri punnitsi minut

& jälkeenpäin

äitini sanoi että olin liian lihava

& minun piti 

alkaa laihduttaa

välittömästi.

- - 

laihduin kolmekymmentä kiloa

parissa kuukaudessa 

& minun piti käyttää pitkähihaisia paitoja

peittääkseni

ainoan

katarsikseni.

- kaikki tosin kehuivat, kuinka hyvältä näytin.

(s. 21)

Karua, mutta sanallisesti kaunista luettavaa. Mietin tätä lukiessani, että olisi kiva lukea tämä vertailun vuoksi myös englanniksi. Kolahtaisivatko eri runot tai eri kohdat runoista kun kieli olisi toinen?

Pidin enemmän näistä kirjan synkemmistä perheeseen ja omaan itseen liittyvistä runoista. Niissä pohditaan anteeksiantoa ja sitä, miten lapsuuden tapahtumat vaikuttavat elämään aikuisenakin. Romanttisesta rakkaudesta ja sen puutteesta kertovat runot eivät sopineet ainakaan tähän hetkeen ollenkaan. Saatan kyllä olla niin epäromanttinen luonne, että ne tuntuivat siksi kovin tekemällä tehdyiltä. Samoin kirjan viimeinen, lukijan voimaannuttamiseksi tarkoitettu osuus oli mielestäni vähän väkisin väännetty. Siihen kuului pari hyvääkin runoa, mutta suurin osa ei herättänyt tunteita suuntaan tai toiseen. Voin kyllä kuvitella, että jollekin toiselle niillä on enemmän annettavaa.

Yhteenvetona, kun runot olivat mielestäni hyviä, ne olivat todella hyviä. Ne vähemmän hyvät eivät vain olleet omaan makuuni lähinnä aiheen vuoksi.

Luettu myös:

Kirjojen keskellä

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 9. kirjan kansi on yksivärinen [44/50]

Tupa ryskyi, parret paukkui: Suomen kansan rivot runot

Tupa ryskyi, parret paukkui:
Suomen kansan rivot runot
115 s.
WSOY 2015
Kirjastosta

Kansanrunous on suomalaisille rakasta ja tärkeää.

Millainen kuva meillä yleensä on Kalevalasta ja/tai 1800-luvun suomalaisista? Edellinen on täynnä sekä eeppisiä seikkailuja että itserakkaita sankareita, jälkimmäiset olivat haudanvakavia tosikkoja ainakin kuvien perustella. Pönötyskuvat johtuivat vanhojen kameroiden valotusajasta: kohteiden oli oltava liikkumatta pitkän aikaan, jotta kuva onnistuisi. Vaikea siinä on pitää tekohymyä yllä monta minuuttia. Kalevala taas on kansantarina maailman alkuajoita, joten kyllähän sitä eeppisyyttä ja sankareita pitää olla. Siistiä eeppisyyttä toki, olihan 1800-luvun loppupuolisko sentään viktoriaanista aikaa. Kaiken piti olla siveää ainakin päälle päin.

Mutta mitäs sitten on vakavan kansarunon takana? Mitä Lönnrot ei voinut ottaa mukaan Kalevalaan ettei olisi saanut siveyden sipulien vihoja niskaansa? Oikea vastaus on pornoa ja rietastelua. En nyt muista mistä tämän bongasin, mutta ihan uteliaisuuttani oli pakko lainata ja lukea. Jos joku järkyttyi Milja Kauniston kirjoista, älköön missään nimessä lukeko tätä. Olavi Maununpojan kiemurtelut himojen aallokoissa jäävät tälle toiseksi. Elimistä ja akteista puhutaan hyvin suorasukaisesti.

Sen sijaan jos kiinnostaa tietää millaista se sensuroitu kansanrunous oli, suosittelen tätä lämpimästi. Kyllä siinä karisevat mielikuvat vakavista ja puhdasmielisistä esivanhemmistamme. Seksiä ajateltiin, harrastettiin ja käytettiin runojen ja loitsujen aiheina arkielämässä. Eikä vain seksiä. Jostain syystä ihmisillä oli syvä kiinnostus myös ihmisten eritteitä kohtaan. Monessa runossa kaaressa lentää muutakin kuin vittu, ja siihen vittuun taas tungetaan muutakin kuin kyrpä. Itse yllätyin iloisesti siitä, että runoissa ei ole vain miesten haluja hameen alle naisten ollessa pelkkiä uhreja ja panopuita. Naisetkin saavat haluta ja saada, eikä sitä pilkata sen enempää kuin miestenkään haluja (no, näitä kyllä pilkataan aika paljonkin, mutta tietynlaista tasa-arvoisuutta siis tässä hain).

Pienenä lisähaasteena kehottaisin mahdollisia lukijoita muistelemaan sekä Kalevalan runomitan että Ievan polkan sävelen. Sitten kuvitelkaa miten Lönnrot ja kumppanit ovat istuneet esimerkiksi tätä kuuntelemassa:

Kun mä nussin nuorna
miesnä,

paneskelin poikana ollessa,

niin orret notkui,

parret paukkui, 

vuoliaiset voivotteli.

(s.83)

Haasteet: kansikuvabingo - punainen

Olen nähnyt tälle kirjalle omia silmiäni enemmän miellyttävänkin
kannen. Muistaakseni se oli musta-ruskea-valkoinen. Tämä
oli aika tylsä, enkä ole ihan 100% varma mitä noilla mustilla
kuvioilla ajettiin takaa. Se toinen kansi on nätimpi, mutta kyllähän
tämä erottuu hyllystä.