Emily Henry: Lomalla kaikki on toisin

Lomalla voi olla juuri sellainen kuin haluaa.

Emily Henryn Lomalla kaikki on toisin on niin kesälomainen kirja, että olisi pitänyt lukea se kun oikeasti olin kesälomalla. Loma teemana on kirjassa esillä jopa enemmän kuin kesä, vaikka juuri siinä vuodenajassa liikutaankin.

Kolmikymppinen Poppy on menestyvä matkailutoimittaja, joka on käynyt joka kesä reissussa myös parhaan ystävänsä Alexin kanssa. Pari kesää sitten jotain meni kuitenkin pieleen ja ystävysten välinen etäisyys on muutakin kuin kilometrit heidän välillään. Poppy päättää korjata tilanteen ja pyytää Alexin vielä kerran matkaseurakseen paahtavaan Palm Springsiin.

Pidin kirjasta, jos kohta olen ehdottomasti sitä mieltä, että se olisi saanut olla noin sata sivua lyhyempi. Tarina etenee sekä nykyhetkessä että takaumissa, joissa käydään Poppyn ja Alexin edellisillä lomamatkoilla reilun kymmenen vuoden aikajanalla. Vähempikin lomailun toisto olisi riittänyt, koska kaikki kuvaukset eivät paljastaneet heistä mitään uutta ja kiinnostavaa.

Vaikkei romantiikkagenreä paljoa lukisikaan, on tietenkin tuskallisen ilmiselvää, että Poppy ja Alex ovat salaa rakastuneita toisiinsa. Mutta onneksi tässä on vähemmän typeriä väärinkäsityksiä ja enemmän oikeita aikuisten ongelmia onnellisen lopun esteenä. Molemmat ovat esimerkiksi olleet hyvissä parisuhteissa ja he tuntuvat haluavan elämältään eri asioita.

Kaikista lomakuvauksista pidin enemmän juuri “tästä kesästä” eli Palm Springsin reissusta, jossa kaikki menee pieleen Poppyn parhaista yrityksistä huolimatta. Tarina ei myöskään lopu reissun päättyessä, koska ne aikuisten ongelmat ovat yhä olemassa ja molempien täytyy työstää niitä tahoillaan.

Kaiken kaikkiaan kiva kirja! Jäi sellainen olo, että Emily Henryltä voisi lukea joskus muutakin.

Kirjan tiedot:

Emily Henry: Lomalla kaikki on toisin | Karisto 2022 | 397 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: People We Meet on Vacation (2021) | Suomennos: Marja Mutru

Haasteet:

* Kesäkirjabingo : Kesäromanssi

Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella (Jylhäsalmi #01)

Riina haeskeli tuttuja maamerkkejä linja-auton ikkunoiden ohikiitävistä maisemista.

Kirsi Pehkosen Jylhäsalmi-sarja on kirjaston kestosuosikkeja. Viihdekirjallisuuden fanit näyttävät löytävän sen aina ennemmin tai myöhemmin. Koska kirjastotäti suosittelee mitä vain, olen suositellut sarjaa suvereenisti lukematta yhtään sen kirjaa. Riittää kun sanoo, että tästä tykätään tosi paljon, kannattaa ainakin kokeilla.

Mutta nyt! Nyt kun tämä ensimmäinen osa Sydämenasioita Jylhäsalmella oli kerrankin hyllyssä, päätin sivistää itseäni. Vaikkei tämä minussa kovin suuria intohimoja herättänytkään ymmärrän kyllä, miksi tästä niin pidetään.

Takakansi lupaa maalaisromantiikkaa ja maalaisidylliin tarina sijoittuukin. Opettajaksi valmistunut Riina on jätetty ja mikäpä se on nuolla haavojaan Jylhäsalmen rannoilla. Töihin pääsee sukulaisen lossikahvilaan ja voi että se Suomen suvi onkin ihana kun on oma pieni mökki ja kaikki.

Oikeasti tästä jäi kyllä sellainen fiilis, että olisinpa omalla pienellä rantamökkeröisellä viettämässä kesäiltaa. Maisemia ja kesää on kuvattu hienosti, ja vaikka juonessa tai hahmoissa ei ollut yhtään ainoaa yllätystä, kirjan luki mielellään loppuun asti.

Saatanpa jopa jatkaa sarjan parissa aina kun alan kaivata tällaista maalaisromanttista tunnelmaa. Käsittääkseni sarjan kirjat ovat melko itsenäisiä teoksia vaikka niissä samoja tyyppejä pyöriikin. Ilmeisesti Jylhäsalmi on muuttovoittoinen ja rakkaudessa epäonnisia naisia houkutteleva paikka!

Kirjan tiedot:

Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella | Karisto 2017 | 190 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Amman lukuhetki, Luetut kirjat, Ja kaikkea muuta ynnä muut

Haasteet:

* Kesäkirjabingo : Kesäsade

Jane Austen: Järki ja tunteet

Dashwoodin suku oli asunut Sussexissa kauan.

Jane Austen -lukupiiri Lauran kanssa jatkuu! Tällä kertaa vuorossa oli Austenin esikoisteos, Järki ja tunteet vuodelta 1811. Nuo reilut 200 vuotta eivät ole himmentäneet kirjan hohtoa tai vieneet vauhtia juonenkäänteistä.

Tarinahan alkaa siitä, kun Dashwoodin perheen isä kuolee ja saita poika vaimoineen haluaa heittää lesken ja tämän tyttäret pihalle. Onneksi ystävällinen sukulaismies tarjoaa naisten käyttöön pientä huvilaa, jonka ympäristössä vaanii muun muassa muuan eversti Brandon.

Ja sanon "vaanii", koska kumpikaan meistä lukijoista ei lämmennyt ajatukselle siitä, että 35-vuotias eversti rakastuu 16-vuotiaan Marianneen. Koko kaksikon perhe- ja ystäväpiiri ryhtyy lopulta painostamaan Mariannea hyväksymään Brandonin, koska onhan varakas eversti sentään varsin mukava saalis köyhtyneelle neidolle.

Joo ei.

Brandonilla oli paljon enemmän keskusteltavaa ja varmaan yhteistäkin vanhemman Dashwoodin sisaren eli Elinorin kanssa. Ikävä kyllä Elinor päätyi varsin mitäänsanomattoman miehen vaimoksi, mutta toisaalta, ainakin hän valitsi itse.

Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin todella viihdyttävä ja varsinainen draaman vuoristorata! Tylsiä hetkiä ei ehtinyt olla, kun potentiaalisia morsiamia ja sulhoja metsästettiin, luurankoja kaivettiin kaapista, tunteita tukahdutettiin ja salaisuuksia tunki sisään ovista ja ikkunoista.

Mutta ei siinä kyllin; sillä kun ihmiset ovat päättäneet käyttäytyä tavalla, jonka he tietävät vääräksi, heitä loukkaa se, että heiltä odotetaan parempaa.

(s. 220)

Ihmiset olivat yhtäältä ihanan ilkeitä ja toisaalta myös lempeitä toisilleen. Esimerkiksi Lucy-neiti aikoo piru vieköön naida rahaa ja sen hän tekeekin keinoja kaihtamatta. Vaikka hän kauhea olikin, pitää kyllä ihailla naista, joka taistelee tiensä voittoon siinä pienessä laatikossa, joka naiselle tuona aikana ja tuossa paikassa oli annettu.

Tässä puhuttiin muuten yllättävän suoraan seksistä ja raskauksista, eikä pelkästään avioliiton yhteydessä. Lehtolapsia epäillään ja löytyy, ja niiden todetaan pilaavan nimenomaan naisen elämän ja maineen. Mies liitelee vastuusta vapaana vaikka hänet isäksi tiedettäisiinkin.

Emme tykänneet Willoughbysta, sanonpa vaan.

Eli siis hieno kirja, jossa draamaa ja yllätyksiä riitti!

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Järki ja tunteet | WSOY 2014 (1. p. 1952) | 339 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Sense and Sensibility (1811) | Suomennos: Aune Brotherus

Luettu myös:

Sallan lukupäiväkirja, Lumiomena, Amman lukuhetki ynnä muut

J.S. Meresmaa: Poika valkean, renki raudan

Hänen pahin painajaisensa on toteutunut.

Luin J.S. Meresmaan Rauniarasta kertovan duologian ensimmäinen osan suunnilleen vuosi sitten. Juoni se oli sen verran erikoinen, että se jäi hyvin muistiin ja niinpä tämän Poika valkea, renki raudan -kirjan mukaan oli helppo hypätä.

Tarina jatkuu siitä, mihin se edellisessä osassa jäi. Eloseppä Arona on vangittu ja parantajaoppilas Malka paennut merkillisen Myrrys-vauvan kanssa. En oikeastaan raskisi kertoa juonen yksityiskohtia, mutta Rauniaran mysteeriä tässä selvitetään. Miksi maa on jumiutunut ikuiseen syksyyn ja mitä pelottava Ruhtinatar suunnittelee?

En pitänyt tästä ihan yhtä paljoa kuin ensimmäisestä osasta, mutta hyvä kirja tämä silti oli! Pidin aivan erityisesti siitä, miten erilainen kirjan maailma on niin moniin muihiin YA-fantasioihin verrattuna. Tarina ei nojaa tuttuihin hahmo- tai juonitrooppeihin ollenkaan. Jos niitä jossain muodossa on, niitä on uudistettu mielenkiintoisella tavalla.

Esimerkiksi vaikka nyt päähenkilöt. Arona on seppä, ei soturi, ja lyhytkasvuinen. Siitä ei tehdä numeroa, mutta tokihan se vaikuttaa siihen, miten Arona luovii maailmassa, joka on tehty pitemmille henkilöille. Malka on parantaja, joka ei aina pysähdy ajattelemaan, onko jollain oikeasti ongelma vai haluaako Malka vain päästä vähän pullistelemaan parantajataitojaan.

Ja Myrrys nyt ei sovi perinteiseen Valittu lapsi -troopin muottiin ollenkaan, mikä oli tosi todella virkistävää.

Kokonaisuutena duologia on oikein mielenkiintoinen, omaperäinen ja moninainen. Jos etsii vähän erilaisempaa fantasiakirjaa, kannattaa lukea nämä!

Kirjan tiedot:

J.S. Meresmaa: Poika valkean, renki raudan | Myllylahti 2024 | 433 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Kirjapöllön huhuiluja, Siniset helmet ja Kirjaimia

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Ennustus

* YA-lukuhaaste : Suomalaisen kirjailijan kirjoittama YA

Faith Erin Hicks: Hockey Girl Loves Drama Boy

Faith Erin Hicksin YA-sarjakuva Hockey Girl Loves Drama Boy ei ollutkaan vain romanttista hömppää, vaikka niin oletin.

On tässä romantiikkaakin, mutta isona teemana on kiusaaminen. Alix rakastaa jääkiekkoa, mutta ilon pilaa jatkuvasti joukkueen kapteeni Lindsay, joka kohtelee Alixia kuin roskaa. Tiimikaverit ja valmentaja, se muka luotettava aikuinen, katsovat toiseen suuntaan ja kun Alixilla viimein naksahtaa, syy on tietenkin vain hänen.

Alix säikähtää omaa väkivaltaista reaktiotaan ja pyytää apua Ezralta, suositulta teatteriryhmän pojalta. Ezra kun osaa pitää pokkansa ja heittää nasevan vastauksen vaikka häntä kiusattaisiinkin. Enimmäkseen syyllinen on Lindsayn yhtä ilkeä poikaystävä, joka pilkkaa Ezraa homofobisilla herjoilla.

(Ezra ei tykkää lokeroida itseään, mutta arvelee panseksuaalin olevan tällä hetkellä paras tapa kuvailla itseään.)

Joka tapauksessa Ezra suostuu auttamaan Alixia ja no, olihan tässä tosiaan sitä romantiikkaakin. Sitä tarinaa tukevat molempien nuorten eri tavoilla kipeät suhteet vanhempiinsa ja myös omiin heikkouksiinsa. Ezra lakaisee mielellään vaikeat asiat maton alle ja Alix puolestaan kokee vaikeaksi puolustaa itseään hankalissa tilanteissa.

Tykkäsin tarinasta ja siitä, miten realistiselta se tuntui. Ihmissuhteet eivät ole helppoja ja omia vikoja on vaikea myöntää. Minusta oli ihanaa lukea, miten intohimoisesti Alix ja Ezra suhtautuivat harrastuksiinsa, joista kumpikin toivoo salaa ammattia itselleen. Alix etenkin on aivan rakastunut jääkiekon pelaamiseen.

Tykkäsin myös selkeästä piirrostyylistä, joka on enimmäkseen mustavalkoinen. Tehostevärinä on vaalea sininen/turkoosi.

Ja ehdottomasti plussaa siitä, että Alix on sekä pitempi että fyysisesti vahvempi kuin Ezra! Kuinka usein sitä näkee kaunokirjallisuudessa? Hyvin harvoin.

Alix on itsevarma jäällä, Ezra ei.
(s. 125)

Kirjan tiedot:

Faith Erin Hicks: Hockey Girl Loves Drama Boy | First Second 2023 | 286 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Kirja herättää tunteita

Jane Austen: Emma

Emma Woodhouse oli kaunis, älykäs ja rikas; hänellä oli viihtyisä koti ja onnellinen luonne; hänessä tuntuivat yhdistyvän elämän parhaat lahjat.

Luin viimeinkin Jane Austenin Emman!* Yhdessä kimppalukuna Kirjaimia-blogin LauraKatarooman kanssa vieläpä. Luen harvemmin mitään yhdessä jonkun toisen kanssa, mutta tämä oli hauska kokemus. Kiitos siitä!

(*No itse asiassa jo viikko sitten, mutta olen ollut laiska kokoamaan ajatuksiani.)

Sanoin heti Emman lukemisen alussa, että takakannen kamala “Emma Amorin apulaisena” -slogan olisi jonkin toisen kirjan kannessa saanut minut jättämään sen hyllyyn. Tarkasti ottaen tuo on totta. Arvon neiti Emma Woodhouse tosiaan kuvittelee tietävänsä tarkalleen keiden pitäisi olla yhdessä ja tekee parhaansa saattaakseen heidät avioliiton satamaan.

Tuo matchmaking-juoni ajaa toki tarinaa, mutta pohjimmiltaan tämä on tapakomedia, jonka hahmokaarti on vähintäänkin kirjava. Austen on erinomainen kirjoittamaan niin erikoisia ja suorastaan vastenmielisiä hahmoja, että aina ei tiedä nauraisiko vai vaipuisiko vain myötähäpeään.

Ehkä kirjan paras esimerkki tästä olivat Eltonin pappispariskunta, kauheat ja töykeät pyrkyrit, jotka eivät itse ymmärrä olevansa ihan hirveitä ihmisiä. Skaalan toisessa päässä olivat kirjan järkevimmät tyypit eli Knightleyn veljekset. Ymmärrän täysin Knightley nuorempaa, joka viettäisi iltansa mieluummin kotona kuin tuntikausia kestävillä tylsillä kyläilyreissuilla.

Etenkin kirjan naisilla olikin kovin pienet elämänpiirit. Se oli itse asiassa aika surullista luettavaa näin nykynäkökulmasta. Yhtä ainoaa kirjettä vatvotaan koko kylän voimin viikkokausia, koska mitään muuta ei tapahdu.

Emma itse oli sekä ärsyttävä että kiinnostava. Hän on selvästi aikansa ja kasvatuksensa tuote. Hän on oman ympäristönsä ravintoketjun huipulla ja tietää sen, mikä on raivostuttava ja toisaalta tavallaan ihailtava ominaisuus. Miksi tyytyisit vähempään kuin tiedät ansaitsevasi?

Emma ei halua naimisiin vaan on päättänyt huolehtia rakkaasta ja luulosairaasta isästään loppuelämänsä ajan. Minusta kirjan loppu, jossa Knightley lupautuu muuttamaan Emman kotiin tämän isän vuoksi, olikin oikeastaan ihan superromanttinen. Harvempi aatelismies muutti kotoaan vaimonsa luo!

Kokonaisuutena kirja oli minusta yllättävän hauska. Austen on kuulemma sanonut, että vain hän itse pitää Emmasta, mutta kyllä minäkin häneen kummasti kiinnyin tarinan aikana!

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Emma | WSOY 2014 (1. p. 1950) | 615 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Emma (1816) | Suomennos: Aune Brotherus

Luettu myös:

Luettua elämää, Hurja hassu lukija, Kasoittain kirjoja ynnä muut

Haasteet:

* Tiiliskiven neljä vuodenaikaa: Kesä

Casey McQuiston: Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä

Valkoisen talon kattoterassilla, eräässä tietyssä nurkassa on löystynyt seinäpaneeli.

No niin, sainpahan viimein aikaiseksi lukea yhden viime vuosien somehitin eli Casey McQuistonin sateenkaariromanssin Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä. Olen jostain syystä jonkin verran hype-vastainen. Mitä enemmän jostain kirjasta vouhotetaan, sitä vähemmän minun yleensä tekee mieleni lukea se.

Ja ei tämä minun mielestäni niin ihmeellinen ollut kuin monien arvostelujen perusteella olisin kuvitellut.

Tässähän on siis kyse Yhdysvaltojen ensimmäisen naispresidentin pojan Alexin ja Englannin prinssi Henryn romanssista. Parikymppiset jampat vihastuvat, ihastuvat, panevat kuin kanit ja rakastuvat. Suhdetta pitää tietenkin piilotella, koska eihän prinssi voi olla homo ja sitä paitsi jenkeissä on vaalivuosi.

Hömppäromantiikkana tämä oli ihan okei, joskohta ajoittain eli lähinnä tarinaan upotettujen sähköpostiviestin osalta myötähäpeää aiheuttava. Paneskelua oli niin paljon, että hyppäsin monia kohtauksia ihan suosiolla ohi. Mutta kahden ihmissuhteissa hieman toivottoman nuoren miehen ensirakkaustarinana tämä toimi aivan hyvin.

Eniten tämä ontui mielestäni politiikan kuvaamisessa. Kuvaus oli sekä kovin naiivin ja pinnallisen tuntuista että todella kärjistettyä. Eikä siinä mitään jos sen olisi sellaista pitänyt ollakin, en minä odota hömppäromantiikan heittäytyvän oikeasti poliittiseksi. Tämä nyt kuitenkin selvästi halusi olla vakavasti otettava tarina myös siltä osin, ja minulle se ei toiminut ollenkaan.

Vähän jäi kyllä sellainen olo, että voisin joskus katsoa sen tähän perustuvan elokuvan.

Kirjan tiedot:

Casey McQuiston: Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä | Tammi 2022 | 400 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Red, White and Royal Blue (2019) | Suomennos: Johanna Auranheimo

Luettu myös:

Kirjojen keskellä, Kirjapöllön huhuiluja, Unelmien aika ynnä muut

Haasteet:

* Queer-lukuhaaste 2024 : Kirja on filmatisoitu

Simon James Green: Heartbreak Boys

“Siis onks tää joku vitsi?”

Heinäkuun alkuun sopiikin kesäinen sateenkaari-YA. Simon James Greenin Heartbreak Boys on nimestään huolimatta suomennettu teos ja ilmestyi tuossa aiemmin keväämmällä. Se jäi mieleeni keltaisen kantensa vuoksi, koska keltaisia kirjoja ilmestyy aika vähän.

Tarina on sekoitus road trip -hupailua, ystävyyttä, erosta selviämistä ja kaapista tulon pohdintaan. Jackin ja Naten poikaystävät ovatkin pettäneet heitä keskenään ja asia tulee ilmi kouluvuoden päättäjäisbileissä. Naten perhe on lähdössä automatkalle Englannin halki ja kun Jack värvätään mukaan, päättää hän somettaa reissusta kuin viimeistä päivää tehdäkseen exät kateellisiksi.

Reissu ei kuitenkaan ole mikään luksusmatka ja onnellisten hetkien lavastaminen alkaa käydä työstä. Tarinassa olikin mukana yllättävän paljon some-kritiikkiä ja siinä korostettiin sitä, että kenenkään some-profiili ei kerro koko tarinaa. En tiedä miten saarnaavana nuorempi lukija tämän kokisi, mutta ihan hyvin se oli mielestäni upotettu tarinaan.

Kirjalla on kaksi kertojaa, Jack ja Nate, ja minun oli jostain syystä välillä vaikea erottaa heitä toisistaan. Harmillista ja ehkäpä pieni kerronnan heikkous, koska pojat ovat tosi erilaisia luonteiltaan. Nate on hiljainen introvertti ja Jack haluaa mennä eikä meinata. Onneksi joka luvun alussa kerrotaan kumpi on äänessä.

Yhtenä tarinan isoista kysymyksistä on se, miten lapsuusajan kaverit ajautuivat erilleen. Jack halusi elää rohkeasti omana itsenään vaikka joutuikin koulukiusatuksi. Ujommalle Natelle kaapista tulo on vaikeampaa, etenkin kun hän näki vierestä miten Jackia kohdeltiin. Kirjassa todetaankin loppujen lopuksi, että jokainen saa itse päättää kenelle ja milloin kertoo noin henkilökohtaisesta asiasta.

Kokonaisuutena ihan hauska kesäkirja, jota on varmaan helppo vinkata yläkoululaisille.

Kirjan tiedot:

Simon James Green: Heartbreak Boys | Otava 2024 | 393 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Heartbreak Boys (2020) | Suomennos: Lotta Sonninen

Luettu myös:

Kirjapöllön huhuiluja, Kirjojen keskellä, Lue meille äitikulta ym.

Haasteet:

* Queer-lukuhaaste 2024 : Käännös

* Kesäkirjabingo : YA

* YA-lukuhaaste : Keltainen

Satu Tähtinen: Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia (Moraalisten naisten kirjakerho #01)

Lady Josephina Wakefield seisoi Berkeley Squarella sijaitsevan kaupunkitalon aulassa ja odotti veljeään Joshuaa, Suttonin herttuaa.

Harmillisesti en pitänytkään tästä Satu Tähtisen Lordi D:stä niin paljon kuin olisin halunnut. Jäin oikein pohtimaan mistä tämä johtui, koska kirjassa oli kuitenkin paljon asioita, joista tykkäsin.

Tarina sijoittuu vuoteen 1847 eli viktoriaanisen aikakauden alkuun. Lady Josephine on vanhapiika, joka pyörittää mieluummin hyväntekeväisyyttä tekevää kirjakerhoaan kuin tuhlaa aikaansa yläluokan miehiin. Pahin heistä on keikari tyhjäntoimittaja Lordi Devonay, Raymond North, joka kiukuspäissään loukkaa Josephinea julkisesti. Siitäpä se juoni sitten lähteekin.

Pidin Josephinesta, joka on omistanut elämänsä uusien kirjakerholaisten sekä lahjoittajien pyydystämiselle. Hän pääsee nopeasti jyvälle Lordi D:n toimista, jotka eivät oikein kestä päivänvaloa. Pidin myös siitä, että Josephine ja Raymond löysivät varsin nopeasti yhteisen päämäärän eivätkä he tuhlanneet aikaa turhiin väärinkäsityksiin tai draamailuun.

Mutta mutta, minua vaivasi koko ajan se, miten epämuodollisesti kaikki puhuivat toisilleen ja toisistaan, ja miten sama koski heidän käytöstään! Kun sinuttelut alkoivat heti kättelyssä, ajan tapakulttuuri ja ihmisten väliset suhteet tuntuivat aivan vääriltä. Vaikkei tässä varmasti täysin autenttista ajankuvaa haettukaan, niin tuo oli minulle lukijana merkittävä ja häiritsevä seikka.

Lisäksi yksinkertaisesti tykkään tosi paljon niistä kohtauksista, joissa puhuttelutapa sitten viimein muuttuu, koska hahmojen välit ovat lämmenneet. Koskee myös platonisia suhteita, ei vain romanttisia! Se on yhdenlainen kerronnallinen huipentuma, joka nyt jäi puuttumaan.

Ja noin yleisesti ottaen minulle jäi sellainen tunne, että kirjan olisi joko pitänyt olla pidempi tai siinä olisi pitänyt olla vähän vähemmän juonenlankoja. Josephinan kirjakerho, Rayn salaiset puuhat, heidän romanssinsa, Rayn ja hänen isänsä hankalat välit, poliittiset kädenväännöt, Josephinen veljen vokotteluyritykset, monet mainitut ystävät ja sukulaiset… Ne olivat kaikki kiinnostavia, mutta ne jäivät myös kesken tai ainakin keskeneräisen tuntuisiksi.

Jatko-osahan on toki tulossa, mutta olisi ollut kiva, jos tämä olisi seisonut vähän tukevammin omilla jaloillaan. Voi silti olla, että annan sarjalle vielä mahdollisuuden toisen kirjan verran.

Bridgertoneja minun ei selvästikään kannata lukea kun ne kerran ovat ilmeisesti tämän tapaisia!

Kirjan tiedot:

Satu Tähtinen: Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia | Otava 2024 | 301 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Kirjakko ruispellossa,

Haasteet:

* Helmet 2024 : 7. Kirjassa rakastutaan [20/50]

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Sääty-yhteiskunta

Sophie Irwin: Seurapiirineidon opas onnenongintaan

“Sinäkö et mene minun kanssani naimisiin?” neiti Talbot toisti epäuskoisena.

Muutaman synkemmän kirjan jälkeen halusin lukea jotain kevyempää ja Sophie Irwinin Seurapiirineidon opas onnenongintaan olikin aivan täydellinen valinta. Regency-ajan Englantiin sijoittuva seurapiirikomedia hihitytti melkein koko ajan.

Pääosassa on neiti Kitty Talbot, jonka on pyydystettävä rikas aviomies. Kitty ei ole ahne vaan käytännöllinen: jonkun on maksettava vanhempien jälkeensä jättämät velat, jotta Kitty ja hänen neljä sisartaan eivät joudu taivasalle. Kitty ja nuorempi sisko Cecily suuntaavat Lontooseen, jossa Kitty soluttautuu seurapiireihin.

Kyseessä on romanttinen komedia, joten totta kai kuvaan astuu myös rikas ja komea lordi Radcliffe. Hän on syystäkin epäluuloinen ja haluaa pitää Kittyn kaukana vaikutuksille alttiista nuoremmasta veljestään. Tarinassa korostuukin koko ajan sisarusrakkaus. Radcliffe haluaa suojella veljeään pyrkyrineitoselta ja Kitty on valmis uhraamaan mitä vain ja etenkin itsensä turvatakseen sisartensa tulevaisuuden.

Tykkäsin tosi paljon Kittystä! Hän on nokkela ja häikäilemätön eikä lannistu vähästä. Mitä esteitä juoni hänen eteensä heittääkään, Kitty kiipeää niistä yli tavalla tai toisella. Lontoon yläluokka ei ole ollenkaan valmistautunut siihen, että joku voisi pelata heillä kuin shakkinappuloilla.

Pidin myös Kitty ja Radcliffen rakkaustarinasta, joka oli vähän erilainen kuin oletin. . Rakkautta ei ole ensisilmäyksellä ja romanssiin ei syöksytä suin päin. Heistä tulee juonittelutovereita ja ystäviä, niin vaikea kuin Radcliffen onkin sitä aluksi uskoa. Koska heillä on aikaa tutustua toisiinsa, minäkin sitten uskoin, että kyllä he oikeasti pitävät toisistaan.

Irwiniltä ilmestyy piakkoin toinenkin suomennettu kirja ja koska tästä jäi niin hyvä mieli, täytyy lukea sekin!

Kirjan tiedot:

Sophie Irwin: Seurapiirineidon opas onnenongintaan | Bazar 2023 | 320 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: A Lady’s Guide to Fortune-Hunting (2022) | Suomennos: Jänis Louhivuori

Haasteet:

* Helmet 2024 : 9. Kirjassa joku karkaa [6/50]

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Sisarukset

Laura Esquivel: Pöytään ja vuoteeseen

Sipuli on hakattava hienoksi.

Nuori Tita ja naapurin Pedro rakastuvat ensisilmäyksellä, mutta Titan elämä on suunniteltu jo hänen syntymästään saakka. Saadakseen olla lähellä rakastettuaan Pedro nai Titan sisaren, ja siitähän se juoni sitten vauhtiin lähteekin.

Tai sanotaan vaikka, että sitten tapahtumat lähtevätkin ihan lapasesta. Ajattelin pitkän aikaa, että mitä ihmettä minä oikein olen lukemassa, mutta loppujen lopuksi tykkäsin tästä. Kun ei odotakaan mitään järkeenkäyviä tapahtumia ja olettaa kaiken olevan ihan normaalia kirjan maagisen realismin yliampuvassa maailmassa, tarinaa oli hauska lukea.

Perheensä nuorimpana tyttärenä Tita on tuomittu huolehtimaan väkivaltaisesta tyranni-äidistään tämän kuolemaan saakka. Pedro suostuu naimaan Rosauran ollakseen Titan lähellä, mutta ahaa, äitipä on tarkkana ja heittää kapuloita rattaisiin! Tässä perheessä ei onnellisia olla, vaikka hänen pitäisi kuolla estääkseen se! Eikä senkään jälkeen!

Tässä on jo paljon draaman aineksia, mutta Esquivel heittää lisää pökköä pesään. Titan maagiset kyyneleet aiheuttavat niin hirveän vatsataudin kuin tulvineen alakerrankin, äkillisestä himosta puhumattakaan. Hänen toinen siskonsa päätyy yhdessä vaiheessa bordelliin, koska edes hänet mukaansa siepannut viriili vallankumoustaistelija ei pysty sammuttamaan hänen sisäistä tultaan. Kiitti vaan, Tita.

(Huom. sisko oli ihan tyytyväinen kohtaloonsa. Kirjassa on kyllä seksuaalista väkivaltaa, mutta ei tähän bordellitapaukseen liittyen.)

Sitten on tällaisia kohtia:

Ensimmäiseksi hänen oli pestävä hampaat. Koska hän oli kieriskellyt maassa villisti pyörivien kanojen aiheuttaman ilmalennon jälkeen, ne olivat täynnä multaa.

(s. 191)

Niin, siis kanatappelu johti kanapyörremyrskyyn. Näinhän se aina.

Tätä lukiessa ei todellakaan voinut arvata, mitä tapahtuisi seuraavaksi, ja juuri se teki tästä kirjan, josta tykkäsin. Kummallisten tapahtumien lomassa tämä on myös Titan kasvutarina: hän oppii ottamaan kohtalonsa omiin käsiinsä ja valmistamaan siinä samalla herkullista ruokaa.

Kirjan tiedot:

Laura Esquivel: Pöytään ja vuoteeseen: jatkokertomus kuukausi kuukaudelta, mukana rakkautta, ruokaohjeita ja kotoisia parannuskeinoja | WSOY 1993 | 215 sivua | Kirjastosta

Espanjankielinen alkuteos: Como agua para chocolate (1989) | Suomennos: Sanna Pernu

Luettu myös:
Luettua elämää, Tarukirja, P.S. Rakastan kirjoja ynnä muut

Haasteet:
* Herkulliset kirjat 2023 : Kirjassa on reseptejä (ja testaat niitä)
Kirjassa tosiaan on meksikolaisten ruokien reseptejä, joita en kylläkään testannut.

Ashley Elston: 10 x sokkotreffit

“Oletko aivan varma, ettet sittenkin tulisi mukaan?”

Sophie haluaa viettää joululoman poikaystävänsä kanssa, mutta Griffin haluaakin lomaa Sophiesta. Sophie suuntaa sydänsuruineen sukulaisjoulun viettoon ja yllättyy isoäitinsä loistavasta suunnitelmasta.

Tämä on ollut lukulistallani sen kolmisen vuotta ja vaikka nyt ei joulu olekaan, lukeminen sattui kyllä hyvään saumaan. Tämä oli ihanan kevyt ja hauska tarina muutaman raskaamman kirjan jälkeen.

17-vuotias Sophie saa siis sydänsuruja heti tarinan alussa. Niitä paikkaamaan lähtee hänen koko amerikan-sisilialainen sukunsa Nonnan johdolla. Perheenjäsenet järjestävät kukin vuorollaan Sophielle kymmenet sokkotreffit, joiden laatu vaihtelee laidasta laitaan.

Nämä treffit olivat oikeasti hilpeää luettavaa. Ne olivat kiva sekoitus keskivertotreffejä, mahtavia treffejä ja naurettavan karmeita kokemuksia. Vaikea sanoa kummat treffit olivat kamalimmat, Sadan Käden Harold ja jouluseimi vai ulkoilmapornoteatteri. Se todempi rakkaus löytyy tietenkin lähempää kuin Sophie luulikaan.

Romanttiseksi YA-hömpäksi tässä oli myös vakavampaa asiaa. Sophien isosiskon vaikea raskaus on viime metreillä eikä sisko ole koskaan kaukana Sophien ajatuksista. Tässä perheessä ilot ja surut jaetaan eikä Sophiekaan ole koskaan vailla tukea ikävässä tilanteessa.

Tälle kirjalle on myös jatko-osa, 10 totuutta ja yksi tehtävä, ja saatanpa lukaisten senkin jossain välissä. Sen pääosassa taitaa olla yksi Sophien serkuista.

Kirjan tiedot:
Ashley Elston: 10 x sokkotreffit | WSOY 2020 | 266 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Ten Blind Dates (2019) | Suomennos: Inka Parpola

Luettu myös:
Kirjahullun päiväkirja, Kirjakaapin avain, Unelmien aika ynnä muut

Haasteet:
* YA-lukuhaaste 2023 : Romanttinen kirja
* Herkulliset kirjat 2023 : Kirjassa juodaan kaakaota
* Aakkoshaaste : Numero

Margaret Rogerson: Mysteries of Thorn Manor

“I didn’t do this!” Nathaniel insisted, leaning out of the manor’s front door, gazing helplessly at the vines trashing up along the thorn hedge, the animated topiaries prowling through the garden, and the threatening magical hale that howled around Thorn Manor, carrying past leaves and branches and loose cobblestones in a whirling cyclone.

Elisabeth yrittää asettua Thornin suvun kartanoon velho Nathanielin ja tämän demonipalvelijan Silasin kanssa. Kartanolla tuntuu kuitenkin olevan jotain heitä vastaan ja eräänä aamuna se ei päästä ketään ulos tai sisään…

Tämä on pienoisromaanin mittainen jatko-osa kivalle Kirjojen tyttärelle, jonka luin viime vuonna. Tätä saikin odottaa tovin, olin OverDriven varausjonossa vasta kahdeksas kun huomasin kirjan.

Pidin edelleen Elisabethista, joka kipuilee tässä hieman tulevaisuutensa suhteen. Hän haluaa konservoida loitsukirjoja, mutta toisaalta elämään pitäisi kuulua vähän miekkailua ja seikkailujakin. Elisabeth on kyllä rakastunut Nathanieliin, mutta ei oikein osaa kuvitella viettävänsä seuraavia 50-70 vuotta hänen kanssaan.

Kirjan heikkous onkin mielestäni tuo romanssi, josta en edelleenkään ollut kiinnostunut. Sori vain, Margaret Rogerson, mutta itsepä kirjoitit herkimmät ja syvällisimmät hetket Elisabetin ja Silaksen sekä Nathanielin ja Silaksen välille. Jos saisin tilata jatko-osan, haluaisin siihen onnellisen polyamorisen lopun, kiitos vain.

His hand twitched as though he might retract it from her grip, but he stilled himself, his yellow eyes unfathomable.

There were so many things she wanted to say to him, their unspoken magnitude crowding her throat. That it seemed to her there were different ways to be good; that it was easier for a man to act like a monster than a monster to act like a man.

(s. 60, Elisabeth & Silas)

Juonen puolesta tämä oli vauhdikas ja hauska seikkailu, jossa ratkotaan kartanon mysteeriä ja törmätään jos jonkinlaisiin maagisiin kummallisuuksiin.

Ja pitää vielä erikseen mainita, että mielestäni on aivan ihanaa, että Elisabeth on oikeasti pitkä! Hän on pitempi kuin Nathaniel, joka ei ole mitenkään lyhyt mies. Elisabeth ei myöskään peittele ruokahaluaan eikä sekään ole kenellekään ongelma.

Kirjan tiedot:
Margaret Rogerson: Mysteries of Thorn Manor | Margaret K. McElderry Books 2023 | 182 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* YA-lukuhaaste 2023 : Kirja on osa sarjaa
* Luonto sivuilla vol. 3 : Ei-ihminen

J.S. Meresmaa: Tytär hämärän, piika pimeän

Huomasin ratsastajan vasta kun hän oli kohdallani.

Parantajaoppilas Malka löytää metsästä erikoisen vauvan. Toisaalla eloseppä Arona tekee jotain luvatonta. Molemmat pääsevät tahoillaan Rauniaran valtakunnan suurimpien salaisuuksien jäljille.

Tämä nuorten fantasiakirja lähti mukaani ihan vain kauniin kannen perusteella. Karin Niemi on suunnitellut tämän todella hienon kansikuvan, joka vie heti steampunk-henkiseen maailmaan. Jännä nähdä, millainen kansi seuraavaan osaan tulee!

Tarina alkoi mielestäni hieman hitaasti, mikä johtui lähinnä Malkan aloituskappaleiden kerrontatyylistä. Wanhanaikaisen tunnelman tavoittelu onnistuu, mutta etenkin vähemmän lukenut nuori voi kokea tekstin liian vaikeaksi. Harmi, koska tarina alkaa kyllä vetää ja sen maailma on kiinnostavan erikoinen.

Malka elää metsässä tietäjän opissa ja joutuu sattumalta kummallisen vauvan hoitajaksi. Mukana on myös romanssijuoni, josta en oikein innostunut. Kyseessä kun oli sellainen "vaihdoimme kuuman katseen ja nyt olen pakkomielteisen ihastunut sinuun" -juttu.

Malkaa enemmän minua kiinnostikin Arona, lyhytkasvuinen kaupunkilaisseppä. Arona ei olekaan mikä tahansa seppä vaan äitinsä veroinen huippulahjakkuus. Kuuluisa äiti luo valtavia suorituspaineita ja tasoittaa tietä silloinkin, kun Arona haluaisi pärjätä omillaan.

Elosepät sinänsä olivat mahtava idea: he takovat eläviksi muuttuvia olentoja, joilla paikataan Rauniaran ilmeisiä puutteita. Ikuisessa syksyssä elävä valtakunta kärsii olento- ja luontokadosta, josta vain harvat tietävät. Syy tälle paljastuu tarinan edetessä.

Tarina jää pahasti kesken ja toivonkin, että jatko-osa ilmestyy pian. Toivottavasti muistan vielä siinä vaiheessa, mitä tässä tapahtui…

Ja pitää vielä sanoa, että Minutius Pohtovius on kerrassaan loistava nimi kellosepälle!

Kirjan tiedot:
J.S. Meresmaa: Tytär hämärän, piika pimeän | Myllylahti 2023 | 301 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjapöllön huhuiluja, Kirjojen keskellä, Siniset helmet ynnä muut

Haasteet:
* Fantastinen kesä 2023 : Joku säilyttää salaisuutta
* YA-lukuhaaste 2023 : Kirja julkaistu 2023

Tiina Tuppurainen: Elvi ja Ebba

Kello on seitsemän aamulla, joten sillalla ei ole vielä liikaa ihmisiä.

Eräänä jouluna Ebba lähti hyvästejä jättämättä. 25 vuotta myöhemmin Elvi törmää hänen sattumalta eikä aikaakaan kun Ebba alkaa houkutella häntä uuden kommuunin jäseneksi.

Enpä ole useinkaan lukenut kirjoja ikäihmisten elämästä, saati sitten vanhojen lesbonaisten! Elvi, Ebba ja Ebban ystävät ovat siinä seitsemänkympin korvilla, kymmenen vuotta suuntaan tai toiseen. Tässä iässä naisia alkaa jo mietityttää oma pärjääminen.

Pidinkin kirjassa eniten lesbomummokommuunin perustamisesta. Naiset ovat aika erilaisia niin luonteiltaan kuin elämäntarinoiltaan, mutta heillä on varsin hyvä syy haluta asua yhdessä. Toisista on apua ja turvaa. Jokainenhan on varmasti kuullut niistä tarinoista, joissa vanhus löydetään kotoaan kuolleena vasta viikkojen päästä.

Elvi on introverttiluonne, mutta nämä pohdinnat saavat hänet taipumaan kommuuniasumisen kannalle. Pidin paljon Elvistä, joka on elänyt yksin 25 vuotta Ebban lähdön jälkeen. Elvillä on poika ja takanaan myös pitkä suhde miehen kanssa. Hänen on ollut vaikea myöntää omaa lesbouttaan ja tämä aiheutti kitkaa Ebban kanssa, joka ei ole koskaan häpeillyt sitä, mitä hän on.

Harmi kyllä en suuremmin pitänyt Ebbasta. Hänestä oli vaikea saada otetta ja hän ei oikein osaa päättää, mitä hän haluaa. Hänen suhteensa Ullan kanssa on avoin, mutta sopiiko Elvi sittenkään kuvioon? Lopussa olin jo täysin sillä kannalla, että Elvin pitäisi unohtaa Ebba ja nauttia uusista ystävistään kommuunissa.

Kaiken kaikkiaan nopealukuinen ja kommuuni-idealtaan kiinnostava kirja, mutta tuosta romantiikkapuolesta en niin välittänyt. Kirja tuntui myös todella helsinkiläiseltä, mikä piti minut automaattisesti käsivarren mitan päässä. Oletan, että Helsingissä asuva osaa paremmin kuvitella itsensä noihin maisemiin ja kokemuspiiriin.

Kirjan tiedot:
Tiina Tuppurainen: Elvi ja Ebba | Karisto 2023 | 197 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Queer-lukuhaaste 2023 : Monimuotoisia suhteita

Johanna Valkama: Jäävuonon ruusu (Metsän ja meren suku #04)

Freydís oli kylmissään.

Erik Punaisen äpärätytär Freydís haluaa mainetta ja kunniaa. Mitenpä sitä paremmin saisi kuin matkaamalla kaukaiseen Viinimaahan?

Tätä ei kyllä kannata lukea romanssin tai miellyttävän päähenkilön vuoksi. Niin sanottu romanssi oli suunnilleen kaksi kohtausta, mikä oli kyllä pettymys. Kahden kulttuurin yhteensovittamisesta olisi voinut saada irti paljon.

Hyvä ja kiinnostava kuvaus viikinkien merimatkoista tämä sen sijaan on. Valkama kuvaa hyvin sitä, miten vuoroin jännittävä ja vuoroin puuduttavan tylsä matka Grönlannista Newfoundlandiin oli. Samon kirjassa kuvataan kiinnostavasti viikinkien ja intiaanien ensikohtaamisia molempien näkökulmasta.

Kirjassa on kaksi kertojaa, Freydís ja beothuk-heimoon kuuluva Mattuis. Pidin jälkimmäisestä enemmän, mutta Freydís olikin kauhea narsisti. Että viitsikin voivotella välillä sitä, että kukaan ei pidä hänestä. No ei varmaan kun olet niin hirveä ihminen joka tavalla!

Jos haluat lukea epämiellyttävästä naispäähenkilöstä niin tätä voin kyllä suositella.

Tämän kirjan yhteys muuhun sarjaan oli kyllä niin kaukaa haettu, että ilmankin olisi pärjätty. Ihan hyvin olisi voinut kirjoittaa aivan erillisen Freydís-tarinan sitomatta sitä Itämeren Aurin sukuun millään tavalla. Freydís on nimittäin ollut aivan oikeasti olemassa.

Kokonaisuutena sarjan ensimmäinen osa ehdottomasti sen parasta antia. Sen jälkeen tarinat menivät omasta mielestäni koko ajan huonompaan suuntaan, vaikka Valkama hyvin kirjoittaakin.

No, tulipahan viimeinkin luettua ja näiden ansiosta olen googlaillut viime aikoina viikinkejä enemmän kuin vähän.

Kirjan tiedot:
Johanna Valkama: Jäävuonon ruusu | Otava 2019 | 400 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Villasukka kirjahyllyssä, Kirjasähkökäyrä, Kirjojen elämänmullistava taika ynnä muut

Haasteet:
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 19. Kirja sijoittuu maahan tai kulttuuripiiriin, jota ei enää ole

Mieri Hiranishi: The Girl That Can't Get a Girlfriend

Nörttiopiskelija Mierin ihastukset toisiin naisiin ovat aina päättyneet katastrofiin. Rakkaus ei tunnu saavan vastakaikua ennen kuin Mieri tapaa Ashin, mutta entä kun rakkauskaan ei riitä?

Tässäpä piristävä uutuussarjakuva, joka on Mieri Hiranishin omaelämäkerrallinen tarina rakkaudesta ja kasvamisesta. Tarinan aikajana taisi olla 5+ -vuotta, jonka aikana Mieri oppii, mistä onni oikeasti löytyy.

Tykkäsin kirjan piirrosjäljestä, josta kansikuva antaa hyvän kuvan. Siinä missä muut hahmot ovat manga-kauniita naisia, Mierin omakuva on karikatyyrisempi. 

Hänen naistyyppinsä ovat androgyynit ja butchit, minkä hän toteaa heti aluksi olevan ongelma, onhan hän itsekin sellainen. Deittiä on vaikea löytää, kun kaikki tuntuvat olevan joko femme/femme- tai butch/femme -pareja.

Mierin ihastuksia kuvataan huumorilla, mutta kirjassa on paljon vakavaa asiaa itsensä hyväksymisestä. Lesboutensa kanssa Mieri on sinut, mutta entä se kaikki muu? Millainen hänen pitäisi olla, jotta hän kelpaisi toiselle? Eikö hän riitä sellaisena kuin on?

Tämä kerrotaan jo takakannessa, joten mikään suuri juonipaljastus se ei ole: myös ensirakkaus Ashiin päättyy eroon ja sydänsuruun. Tarinassa näytetään, miten motivaation lähteellä itse asiassa on väliä.

Mieri yrittää ensin tulla paremmaksi versioksi itsestään saadakseen Ashin takaisin. Eihän se hyvin pääty. Vasta kun hän haluaa muuttua itsensä vuoksi, tullakseen onnelliseksi siksi, että hän ansaitsee olla onnellinen, alkaa tapahtua.

(s. 24)

Kirja päättyi mielestäni onnellisesti, ei ehkä romantiikan kannalta, mutta ainakin Mierin itsensä. Hän on viimeinkin tyytyväinen itseensä ja elämäänsä, ja sehän se tärkeintä on.

Kirjan tiedot:
Mieri Hiranishi: The Girl That Can't Get a Girlfriend | VIZ 2023 | 204 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Queer-lukuhaaste 2023 : Kirja, jossa on kuvia

Johanna Valkama: Kaukosaarten Aino (Metsän ja meren suku #03)

Aallot loiskivat tasaisesti vasten meressä kohoavaa synkkää maata.

Itämeren Aurin poika Iki-Kuura haaksirikkoutuu Färsaarille. Sieltä löytyy yllättäen lukijan vanha tuttu ja totta kai Iki-Kuuralle hemaiseva nainen.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että Valkama kirjoittaa erittäin sujuvasti kulkevaa tekstiä. Se on suunnilleen ainoa syy, jonka vuoksi jaksoin tämän loppuun saakka.

Kirjassa ei tapahdu paljon mitään. Noin 250 sivua vatvotaan näkökulmasta riippuen joko ah niin kaunista ja salaperäistä hyljenaista tai oi niin salskeaa ja vierasta nuorta miestä. Ensitapaamisessa Iki-Kuura on käytännössä tajuton ja onnistuu silti rakastumaan palavasti. Samoin Ann tuntee outoa vetoa puolikuolleeseen muukalaiseen.

Seuraavan lyhyen tapaamisen aikana pelmutetaan taljoja ja tiuskitaan, ja sitten ollaan hetken aikaa samassa veneessä (kirjaimellisesti). Siinä se kirjan romanssi on. 

Koska pääosa tarinasta sijoittuu Färsaarien autiompaan osaan, ei siellä tapahdu mitään. Sataa vettä ja jossain on kaloja, lampaita ja/tai lunneja. Tarinassa on noin neljä ihmistä + muutama angstisissa takaumissa + muutama loppurytäkkään kirjoittu täysin yhdentekevä tyyppi.

Tarinan aikana tipautellaan roppakaupalla oikeiden ihmisten ja jumaluuksien nimiä, mutta sinänsä tarina ei liity mitenkään rautakauden maailmanpolitiikkaan eikä syvenny myöskään ajan uskomuksiin. Itämeren Auri oli paljon kiinnostavampi näiltäkin osin. Aurin pieni maailma ja sen laajeneminen kuvattiin hyvin, samoin hänen suhteensa luontoon ja luonnonuskoon.

Kaiken lisäksi sarjan edellisen osan Tuuli on kuin onkin kesytetty monen lapsen kotiäidiksi. Aaargh. Eikä Annin nimi ole Aino!

Ei ollut minun kirjani, mutta ehkä seuraava osa on? Pohjolan rautakausi ja viikingit ovat kuitenkin alkaneet kiinnostaa tämän sarjan myötä. Voi hyvinkin olla, että luen niistä lisää.

Kirjan tiedot:
Johanna Valkama: Kaukosaarten Aino | Otava 2018 | 351 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjakko ruispellossa, Villasukka kirjahyllyssä, Kirjasähkökäyrä ynnä muut

Haasteet:
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 14. Kirja sijoittuu aikakauteen, joka kiehtoo sinua

Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli (Metsän ja meren suku #02)

- Maanavilja, Maanavilja!

Tuuli on kasvanut Hakoisten linnavuorella ja perinyt viikinki-isänsä sotaisan luonnon. Vanhempien on kuitenkin vaikea hyväksyä tytärtä, joka haluaa olla kilpineito eikä parantaja.

Metsän ja meren suvun toisessa osassa kerrotaan Aurin ja Haakonin vanhemmista lapsista. Unti on esikoispoika, uljas soturi, ja Tuuli puolestaan se keskimmäinen lapsi, ainoa tytär ja pettymys molemmille vanhemmilleen.

En pitänyt tästä ihan yhtä paljon kuin Itämeren Aurista. Tuuli tuntui paljon keskenkasvuisemmalta kuin Auri, mikä toki selittyy hänen suojatummalla elämällään. Lisäksi tarinassa on kolme kertojaa ja se tuntui siksi pirstaleisemmalta.

Mutta joka tapauksessa oli kiva palata rautakauden Pohjolaan. Itsenäisyyttä janoava Tuuli joutuu puolivahingossa mukaan politiikkaan. Hämäläiset tarvitsevat liittolaisia idästä uhkaavia karjalaisia vastaan ja Tuuli liittyy pieneen retkikuntaa, joka lähtee näitä etsimään.

Tuuli huomioi ympäröivää luontoa paljon vähemmän kuin Auri, mutta matkakuvaus oli silti kiinnostavaa. Kirjassa on kartta ja oli jännä huomata, että matkaan, joka retkikunnalta vei viikkoja, hurauttaa autolla hetkessä.

Matkalta löytyy totta kai rakkaus, jonka lukija bongasi varmasti heti tarinan alusta. Toivottavasti seuraavassa osassa ei käy ilmi, että Tuuli kesyyntyi sittenkin sopuisaksi vaimoksi keittonuotion äärelle. Pidin siitä, että hän oli villimpi luonne kuin Auri.

Tykkäsin myös siitä, että isoveli Unti oli koko ajan läsnä taustalla. Hän on Tuulin idoli ja niittää sitä ihailua, jota Tuulikin soturina haluaisi. Ja sitten käykin ilmi, että Untilla on unelmia, joista hän ei voinut edes puhua ääneen. Vanhempien odotukset eivät koskeneetkaan vain Tuulia, hän vain oli liian keskittynyt omiin ongelmiinsa huomatakseen tämän.

Olen käynyt Hakoisten linnavuorella muutama vuosi sitten. Se toi lukemiseen yhden ulottuvuuden lisää: tässä rakennetaan linnoitusta, jonka raunioilla olen kävellyt. Tuhat vuotta sitten linnavuori oli uusi ja mahtava suoja suomaalaisille.

Kirjan tiedot:
Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli | Otava 2017 | 363 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Oksan hyllyltä, Kirjojen taika, Kirjakaapin avain ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt [32/50]
Rapolan linnavuori.
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 3. Kirjassa ollaan tekemisissä eläinten kanssa

Johanna Valkama: Itämeren Auri (Metsän ja meren suku #01)

Valkea rätisi ja paukkui suuressa tulisijassa.

Auri on parantajien sukua ja haluaa itsekin Hämeen mahtavimmaksi parantajaksi. Rautakauden Suomessa uranaisen tie ei kuitenkaan ole helppo, etenkään kun tielle heitetään komea muukalainen.

Itämeren Auri aloittaa neliosaisen sarjan, jonka olen aikonut lukea jo vuosia. Nyt kun viimein pääsin yli näistä kohtuullisen kamalista kansista, voin todeta, että tämä oli vallan mainio kirja. Tykkäsin päättäväisestä ja oman arvonsa tuntevasta Aurista todella paljon!

Auri haluaa valita parantajan, ei vaimon, tien, eikä hän tai tarina unohda sitä missään vaiheessa. Vaikka elämä heittää hänen tielleen jos jonkinlaisia mutkia, päämäärä pysyy samana. Auri on parantaja ja hitto vieköön hän aikoo myös toimia parantajana.

Haakon, se komea muukalainen, on enemmänkin väline, jonka kautta Auri siirtyy tarinassa eteen päin. Takakannessa sanotaan tätä romanttiseksi seikkailuksi, mutta romantiikka vei itse asiassa aika vähän aikaa sekä sivutilana että Aurin ajatuksissa.

Kirjassa on paljon hienoa ja aidontuntuista kuvausta rautakauden Pohjolasta. Mahtava Hakoisten linnavuori on pienestä kylästä tulevalle Aurille elämys ja tykkäsin siitä, miten meille niin tavalliset asiat olivat Aurille uutta. Puinen lattia! Norppa! Kissa!

Häkistä tuijottivat takaisin vihreät silmät. Ne muistuttivat Auria Tierasta, samoin kuin pienen, sähisevän eläimen kiukku. Varmasti se siis kuului Mielikin omiin, eikä ollut piru - korkeintaan Hiiden sukua.

(s. 382)

Luonnonusko ja mytologia kulkevat mukana ja ovat Aurille täyttä totta. Hän kunnioittaa jumalia ja luontoja, ja käyttää erilaisia kasveja ja loitsuja parantaessaan. Lukiessani ja sen jälkeenkin mietin, että ovatkohan kaikki Aurin käyttämät rohdot oikeasti jos eivät tehokkaita niin ainakin toimivia?

Kaiken kaikkiaan siis hieno kirja! Pitää lainata seuraava osakin.

Kirjan tiedot:
Johanna Valkama: Itämeren Auri | Otava 2016 | 444 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Villasukka kirjahyllyssä, Kirjojen pyörteissä, Ullan luetut kirjat ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 14. Kirja kertoo terveydenhuollosta [30/50]
Rautakautisesta, mutta silti!
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 4. Tapahtui ennen vuotta 1600