Huhtikooste

Onnistuin sairastumaan tuossa huhtikuun alkupuolella ja siitä jäi päälle pieni lukujumi, joka on nyt onneksi selätetty.

Huhtikuun aikana pääsin Helmet-lukuhaasteessa yli puolen välin ja päätin osallistua Instagramissa alkavaan Fantastinen kesä 2023 -haasteeseen. Tarkoitus on siis lukea taas fantasiakirjoja ja täyttää bingoruudukkoa. Tykkäsin haasteesta viime kesänä ja ajattelin, että olisi taas kiva uppoutua uusiin maailmoihin.

Tänään luennassa on ollut Enni Mustosen uutuus Kasvattitytär, johon on ollut kiva uppoutua. Se sai pohtimaan kirjojen genreä ja markkinointia. Nimittäin tätä kirjaa, joka on 17-vuotiaan tytön kasvukertomus, on markkinoitu ja sitä lukevat eri ikäiset aikuiset naiset, etenkin 30+ vuotiaat. Sen sijaan, jos genreksi katsotaan nuorten aikuisten kirjallisuus, 17-vuotiaan tytön kasvutarinaa markkinoidaan teineille ja nuorille, parikymppisille aikuisille. 

Lähinnä tavoittelin pohdinnoillani ajatusta siitä, että YA-kirjallisuudessa olisi varmasti kirjoja, joista myös Kasvattityttären lukijat pitäisivät, mutta se nuortenkirjallisuuden leima on vain liian suuri kynnys ylitettäväksi. Mikä on tietenkin harmi!

Luetut & blogatut

Satu Rämö: Rósa & Björk

Murhia ja takaumia Islannissa. Etenkin takaumien tarina oli kiinnostava, kirjan kieli ja kielioppivirheet tosin häiritsivät lukemista.

Sarah Gailey: Upright Women Wanted

Post-apokalyptiset queer-kirjastonhoitajat. Aika valju lukukokemus, vaikka idea oli loistava.

Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva

Muumit metsässä. Sarjan ensimmäisen osan protomuumit olivatkin vähän erilaisia.

Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu

Lapintiirojen perässä. Hieno kirja luontokadosta ja omana itsenään olemisen vaikeudesta.

Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo

Livingstonen saattueessa. Hidas alku, mutta kiinnostava kuvaus 1800-luvun lopun Afrikasta.

Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo

Tämä on kertomus siitä, miten me kannoimme pois Afrikasta bwana Daudin, tohtorin, David Livingstonen ruumisraasun, jotta hän pääsi meren yli omaan maahansa haudattavaksi.

Lähetyssaarnaaja ja tutkimusmatkailija David Livingstone kuolee nykyisen Sambian alueella vuonna 1873. Asiaa pohdittuaan hänen saattueensa päättää viedä ruumiin rannikolle, jotta se voidaan haudata Livingstonen kotimaahan. Matka ei ole aivan mutkaton.

Tämä on pyörinyt viime aikoina kirjastomme palautuskärryissä useaan otteeseen, joten päätin sitten itsekin lukea tämän. En tiennyt David Livingstonen elämästä juuri muuta kuin sen, että hän etsi Niilin lähdettä ja liittyi kuuluisaan "tohtori Livingstone, otaksun" -lausahdukseen.

Kirja oli hieman erilainen kuin kuvittelin. Matkaan päästään vasta sivun 200 paikkeilla. Sitä ennen kirjan kertojat, saattueen kokki Halima ja Livingstonen avustaja Jacob Wainwright, kertovat omasta elämästään ja suhteestaan Livingstoneen. Molemmat hahmot perustuvat oikeisiin, samannimisiin ihmisiin, ja Wainwright kirjoitti oikeasti matkapäiväkirjaa.

Pidin paljon Halimasta, suorasanaisesta entisestä orjasta, jonka Livingstone osti jalkavaimoksi Amoda-nimiselle miehelle. Haliman elämä ei ole ollut helppoa ja hän lähestyy sekä Livingstonea että saattueen päämäärää käytännönläheisesti.

Vaikka bwana yritti usein selittää minulle, miksi hän etsi sen Niilin alkua, en ole koskaan kunnolla käsittänyt asiaa. Sanoin hänelle: Mene takaisin lastesi luo, Niili on ollut sijoillaan aikojen alusta asti ja on vielä senkin jälkeen kun sinä ja minä olemme mullassa. Ja mitä aiot tehdä kun löydät sen? Niilillehän on samantekevää, tiedätkö sinä mistä se alkaa. Joki tulee virtaamaan aina riippumatta siitä mistä se alkaa.

(s. 40)

Naisella on vielä vähemmän sananvaltaa kuin miehellä oli hän orja tai vapaa, mutta Halima selviytyy parhaansa mukaan. Olisin oikeastaan toivonut, että hän olisi saanut kertoa koko tarinan, mutta toisaalta ymmärrän, miksi tarvittiin toinenkin näkökulma.

Jacob Wainwright on orjalaivalta vapautettu ja kristityksi käännytetty nuori mies, joka haaveilee pappisurasta. Hän on myös ylimielinen suu vaahdossa saarnaaja, joka paheksuu monia Livingstonen valintoja.

Toisaalta juuri Wainwrightin kerronta nostaa esiin Livingstonen tekopyhyyden ja orjakaupan epäinhimillisyyden yleisemmällä tasolla. Saattue näkee pitkin matkaansa orjakaupan hirveyden, niiden orjien jäänteet, jotka eivät ole jaksaneet tai halunneet jatkaa matkaansa. Livingstonen saattue vaeltaa Afrikan keski- ja itäosissa, joissa etenkin arabien harjoittamalla orjakaupalla oli pitkät perinteet.

Tarinan alku oli hieman hidas ja odotin matkalle lähtöä, mutta noin kokonaisuutena pidin kirjasta. Se on hienoa kuvausta paikallisista tavoista ja ajanjaksosta, joka päättyy pian sotiin ja sekasortoon. Orjakauppaa halveksuneen Livingstonen kirjeet ja päiväkirjat vaikuttivat hänen tahtomattaankin siihen, että länsimaat lähtivät pian vetämään rajoja ja jakamaan Afrikkaa itselleen sopiviin osiin.

Kirjan tiedot:
Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo | Tammi 2019 | 377 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Out of Darkness, Shining Light (2019) | Suomennos: Aleksi Milonoff

Luettu myös:
Kirjojen kuisketta, Sallan lukupäiväkirja, Kirja hyllyssä ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 18. Kirja on julkaisu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä [27/50]
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 22. Sinulle uusi kirjailija

Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu

Eläimet kuolevat.

Franny on päättänyt seurata maailman viimeisiä lapintiiroja niiden muuttovaelluksella Grönlannista Antarktikselle. Hän puhuu itsensä kalastusalukseen, jonka miehistöllä on omat taakkansa kannettavanaan.

Luin tätä yöllä kahteen asti. Ja siinäpä on syy, miksi yritän välttää lukemista noin iltayhdeksän jälkeen: hyvää kirjaa ei vain malta jättää kesken!

Tarina sijoittuu lähitulevaisuuteen, jossa ilmastonmuutos on muuttanut maailmaa peruuttamattomasti. Melkein kaikki luonnonvaraiset eläimet ovat kuolleet sukupuuttoon ja viimeisiin metsiin jonotetaan. Ihmiset haluavat nähdä puita, kun niitä vielä on.

Franny on erikoinen päähenkilö, joka on myös epäluotettava kertoja. Hänen kirjan alussa kertomansa asiat paljastuvatkin tarinan edetessä toisenlaisiksi. Minä pidin Frannysta, jota hänen puolisonsa vertaa muuttolintuun. Myös Frannyn veressä on pakonomainen tarve vaeltaa vapaana ja se onkin aiheuttanut hänelle paljon surua vuosikymmenten aikana.

Ja kiistaton totuus on, etten ole koskaan pelännyt merta. Olen rakastanut sitä jokaisena hetkenä, jona olen hengittänyt ja sydämeni on lyönyt.

Nyt meri kunnioittaa minua, kannattelee minua ja tekee raajoistani keveät ja vahvat. Se kuljettaa minua mukanaan ja syleilee minua aivan kuten minä syleilen sitä. En pysty taistelemaan sitä vastaan. En osaisi taistella sitä vastaan.

Niall kirjoitti minulle kerran:

Rakastat minua vain toiseksi eniten. Mutta millainen idiootti olisi mustasukkainen merelle?

(s. 257)

Melankolinen tarinan puhuu luonnon ja omana itsenään elämisen puolesta. Frannyn maailmassa on liian myöhäistä pelastaa sukupuuttoon kuolleita eläimiä, mutta me voimme vielä yrittää estää totaalisen joukkotuhon. Kalastusalus Saghanin miehistö on hyvin sekalaista sakkia, mutta kuten Frannya, meri vetää heitäkin vastustamattomasti puoleensa. Kalastus on heidän ammattinsa siitäkin huolimatta, että juuri se on kiihdyttänyt merien köyhtymistä.

Kirjassa on paitsi hienoa kuvausta linnuista ja merestä, myös kaunista ja koskettavaa kuvausta Frannysta. Tarinan etenee kahdella aikatasolla. Nykyhetken lomassa on takaumia Frannyn elämästä ja mitä pitemmälle tarina etenee, sitä enemmän ne selittävät häntä ja hänen tarvettaan päästä Antarktikselle.

Hieno kirja! McConaghyltä on suomennettu myös Täällä oli susia -kirja, joka täytyy ehdottomasti lukea.

Kirjan tiedot:

Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu | WSOY 2021 | 344 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Migrations (2020) | Suomennos: Sari Karhulahti

Luettu myös:

Kirjakaapin kummitus, Hemulin kirjahylly, Kirja hyllyssä ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2023 : 20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla [26/50]

Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva

Oli varmaan jo iltapäivä eräänä elokuun lopun päivänä, kun Muumipeikko ja hänen äitinsä saapuivat suuren metsän sisimpiin sopukoihin.

Muumipeikko ja Muumimamma etsivät kadonnutta Muumipappaa metsän syövereistä. Matkan varrelta löytyy uusia ystäviä ja lopulta uusi kotikin.

Instagramin @sivukerrallaan -tilin Muumien matkassa -haasteessa ollaan nyt toisessa kirjassa. Tai oikeastaan ensimmäisessä, koska tämä on muumisarjan aloitusosa. Nämä muumit ja tämä maailma ovatkin erilaisia kuin ne, joita esimerkiksi animaatiosarjassa nähdään.

Kirjan kuvitus on Tove Janssonin ja siitäkin näkee heti, että alussa ollaan. Protomuumit ovat eri mallisia ja minun silmääni pisti etenkin muumien pitkä kuono, joka oli pikemminkin nenä, jonka alla oli suu. Vähän kummallisen näköisiä kun on tottunut pyöreisiin muumeihin!

Lisäksi muumipappa laittaa kuulemma hännän taskuun, mikä herättää koko joukon kysymyksiä. Onko näillä muumeilla vaatteita? Nakuja ne kuvissa ovat. Vai onko tasku karmeaa body horroria?

Tarinana tämä oli nonsense-henkinen seikkailumatkakertomus. Mamma ja Muumipeikko löytävät metsästä Nipsun, jonka kanssa he päätyvät jos jonkinlaisiin erikoisiin tilanteisiin. Kiintotähtenä on toive Muumipapan löytämisestä, jos kohta hän ei kirjassa tunnu etsimisen arvoiselta.

Pappa "katosi" hattivattien matkaan eikä koskaan palannut kotiin. Kun Muumimamma kuulee, että hän ja Muumipeikko saavat muuttaa asumaan papan rakentamaan uuteen taloon, hän on ihan liikuttunut. Voi että sitä onnea, kun puoliso sallii perheensä asua saman katon alla! /s

Kirjasta huomaa kyllä, että se on ensimmäinen muumeista kertova tarina. Se ei ollut ollenkaan samanlainen kuin aiemmin lukemani Taikatalvi, jossa Tove Jansson on selvästi löytänyt muumityylinsä.

Kirjan tiedot:

Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva | WSOY 1991 | 54 sivua | Kirjastosta

Ruotsinkielinen alkuteos: Småtrollen och den stora översvämningen (1954) | Suomennos: Jaakko Anhava

Luettu myös:

Villasukkakirjahyllyssä, Kirjahullun päiväkirja, Leena Lumi ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2023 : 45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan [25/50]

Kohtaan 12. Kirjan nimi liittyy veteen

Sarah Gailey: Upright Women Wanted

As Esther breathed in the sweet, musty smell of the horse blankets in the back of the Librarians' wagon, she chewed on the I-told-you-so feeling that had overwhelmed her ever since her father had told her the news about Beatriz.

Esther karkaa kotoaan ja piiloutuu kirjastonhoitajien vankkureihin. Hän toivoo näiden kunniallisten naisten osoittavan hänelle armoa. Kirjastonhoitajat ovat kuitenkin hieman erilaisia kuin hän kuvitteli.

No tämä oli kyllä pettymys. Kun kannessakin kerran kysyttiin "Are you a coward or are you a librarian?", odotukset olivat tietenkin korkealla. Harmillisesti kirja ei vastannut toiveitani oikein millään tasolla.

Kirjan maailma on jonkinlainen post-apokalyptinen villi länsi, jossa sotaisa USA pitää yllä tiukkaa kuria ja vanhoillisia arvoja. Ei tosin käynyt selväksi, ketä vastaan tässä sodittiin. Ehkä kaikkia, ehkä ei ketään. Maailma ja maisemat ovatkin hyvin luonnosmaisia.

Sama koskee hahmojakin. Esther pakenee jouduttuaan katsomaan, miten hänen salarakkaansa Beatriz hirtetään kielletyn aineiston hallussapidon vuoksi. Hetkeä myöhemmin Esther on kuitenkin korviaan myöten ihastunut Cyeen, muunsukupuoliseen* kirjastonhoitajakisälliin. Että niin kovin rakas tämä Beatriz sitten oli.

* Cye siis käyttää pronomia "they", mutta muiden ihmisten ilmoilla hänen on oltava "she" kaikkien turvallisuuden vuoksi. Hän teroittaan ja alleviivaa tätä Estherille parikin kertaa, koska tämä kirja ei ole mitenkään hienovarainen sukupuolta ja seksuaalisuutta koskevien teemojensa suhteen.

Kliseiseen tapaan kirjastonhoitajat tarjoavat Estherille vilahduksen maailmasta, jollaista hän ei ollut tiennyt olevan olemassakaan. Kirjastonhoitajat jakavat Hyväksyttyä Aineistoa eli valtion hyveellistä propagandaa. Samalla he trokaavat vaunun alta kiellettyä aineistoa, koska tottahan maailmassa kapinaa on. Näidenkin kuvaaminen jää pinnalliseksi.

Mikä on harmi, koska villin lännen kapinalliset, kiertävät queer-kirjastonhoitajat oli niin herkullinen pohja, jolle olisi voinut rakentaa mehevän tarinan!

Kirjan tiedot:
Sarah Gailey: Upright Women Wanted | Tor 2020 | 176 sivua

Haasteet:
* Helmet 2023 : 35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua [24/50]
Joskin on sanottava, että minun kirjastonhoitajan työni ei ole ihan tuollaista...
* Queer-lukuhaaste 2023 : Sukupuolen moninaisuus

Satu Rämö: Rósa & Björk

Suuret märät lumihiutaleet osuivat kiihtyvällä vauhdilla auton tuulilasiin kuin suuria kärpäsiä olisi liiskantunut autonikkunaan.

Rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttir ja hänen suomalainen työparinsa Jakob saavat uuden tehtävän, kun kunnallispoliitikko ammutaan ladunvarteen. Juttua selvitellessään Hildur päättää kohdata myös oman menneisyytensä.

En ollut mitenkään erityisen vaikuttunut tämän sarjan ensimmäisestä osasta Hildurista. Aioin jättää tämän lukematta, mutta työkaverini sanoi tämän olevan Hilduria parempi. Koska olimme Hildurista jokseenkin samaa mieltä, otin tämän sitten luettavakseni.

(Ja kun sanon "otin" niin tarkoitan, että lukaisin työkaverini kirjastokortille lainatun kirjan, laina-aikaa kun oli vielä jäljellä. Harrastamme joskus töissä tällaista pientä kirjadiilausta.)

Tämä olikin nopealukuinen ja piti mielenkiinnon yllä ihan mukavasti. Mielestäni murhaaja oli punottu juoneen paremmin kuin edellisessä osassa, mutta oli siltikin taas sellainen takavasemmalta tuleva hahmo. Kokonaisuutena kunnallispoliitikon murhan selvittely ei ollut minusta niin kiinnostavaa kuin kirjan takaumajaksot.

Niissä paneuduttiin Hildurin lapsuuteen hänen äitinsä Rakelin näkökulmasta.

Hildur joi veden ja oli palauttamassa lasia äidilleen mutta muuttikin viime hetkellä mielensä.

- Haluan kerätä tähän matoja.

- Kunhan et tuo niitä sisälle, Rakel huusi lapsensa perään.

Hildur vilkaisi äitiään tummien kulmakarvojensa alta ja pudisteli pikkuvanhasti päätään. Hän hengähti syvään osoittaakseen, että hänen kärsivällisyyttään koeteltiin suuresti.

- En tietenkään. Ne menee linnuille.

(s. 107)

Takaumien edetessä selviää, mitä Hildurin pikkusiskoille Rósalle ja Björkille tapahtui. Pidin siitä, että Hildurin menneisyys vaikuttaa hänen nykyisyyteensä vaikka hän ei sitä tiedostakaan.

Toivottavasti seuraavassa osassa kuitenkin selitetään hyvin perusteluin, miksi Hildurille ja Tinna-tädille ei kerrottu [juonipaljastusta] kolmen vuosikymmenen aikana. Se tuntui aika epäuskottavalta.

Eli siis juonen puolesta ihan ok, luen luultavasti seuraavan osankin jos se tipahtaa eteeni.

Toivottavasti sen kieleen kiinnitetään kuitenkin kustannustoimituksessa enemmän huomiota kuin tämän. Tuossa ylhäällä on kirjan ensimmäinen lause, ja kirjassa oli runsaasti tuollaisia suorastaan tuskallisia väkerryksiä. Pilkkuja puuttui, adjektiiveja oli mielestäni ihan liikaa (ketä oikeasti kiinnostaa se, että jotkut merkityksettömät randomhanskat olivat mustat ja vesitiiviit ja lämpimät?) ja varmasti näitä biljoonia islantifaktoja voisi upottaa tekstiin luontevamminkin.

Kirjan tiedot:

Satu Rämö: Rósa & Björk | WSOY 2023 | 360 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kuunnellut äänikirjat, Kirja hyllyssä, Kirjakimara ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2023 : 49. Kirja on julkaistu vuonna 2023 [23/50]

* Ihana susi: Kirjan henkilöllä on itse valittu perhe

Tämä ihan mainitaan kirjan sivuilla kun Hildur istuu syömässä muistaakseni Jakobin ja Betan kanssa.