Peter Brown: The Wild Robot (The Wild Robot #01)

Our story begins on the ocean, with wind and rain and thunder and lightning and waves.

Peter Brownin The Wild Robot -kirjaan perustuva elokuva sai ensi iltansa viime vuonna. En ole nähnyt elokuvaa, mutta kirjan lukaisin ihan uteliaisuuttani. Elokuvasta en tiedä sen traileria enempää, mutta se näytti söpöisemmältä kuin kirja oli.

Tai ei tämä raaka ollut, mutta, no, luonto on luonto.

Myrskyn upottamasta rahtilaivasta selviytyy vain yksi robotti, ROZZUM yksikkö 7134 eli Roz. Roz huomaa pian olevansa saarella, jota asuttavat erilaiset eläimet. Roz on vielä niitäkin erilaisempi, ja hän pääsee väleihin eläinten kanssa vasta adoptoituaan orvoksi jääneen hanhenpoikasen.

Tarinassa onkin vahvana ulkopuolisuuden ja erilaisuuden teema, ja toisten hyväksyminen sellaisina kuin ne ovat. Elokuvan söpöiseltä vaikuttava markkinointi ei viitannut siihen, että eläimet todellakin ovat tässä eläimiä. Vaikka Roz oppiikin niiden kieltä ja ne pystyvät hyvin inhimillisiin tekoihin, ne myös syövät toisiaan.

Roz ottaa hanhenmunan huollettavakseen aiheutettuaan ensin vahingossa muun hanhiperheen kuoleman. Saaren talvi on pitkä ja armoton eivätkä kaikki selviä siitä hengissä.

Thanks to Roz’s truce, life inside the Nest was mostly harmonious. But when the animals went outside, it was business as usual. Sometimes a lodger wouldn’t return. Sometimes a lodger would return in the belly of another lodger. As you can imagine, that made for some awkward moments.

(s. 188)

Luonnon kiertokulkua ei juuri kaunistella, mutta tästä huolimatta tämä oli ihana hyvän mielen kirja. Brown kirjoittaa kauniisti ja mietin lukiessani, että tämä olisi mahtava kirja luettavaksi ääneen vaikka ekaluokkalaisille. Sopivasti jännistystä ja huumoria ja aiheita, joista voisi keskustella yhdessä. Harmi ettei tätä ole suomennettu!

Varasin jo trilogian toisen osan, koska pidin paljon Rozista, hänen uusista ystävistään ja koko tarinasta. Kirjassa on myös Brownin oma kuvitus, joka on kivan näköistä ja jossa Roz on huomattavasti kulmikkaamman näköinen kuin elokuvassa.

Tässä on mainio todiste siitä, että hyvä lastenkirjallisuus on mukavaa luettavaa myös aikuiselle.

Kirjan tiedot:

Peter Brown: The Wild Robot | Piccadilly Press 2018 | 276 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 26. Kirjassa on itse valittu perhe

* Luonto sivuilla : Poikanen

* Robotti-lukuhaaste : Kaukainen tulevaisuus

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan metsässä tai puulla on iso merkitys

Aura Koivisto: Mies ja merilehmä

Ajattelin usein yksinäisiä hetkiäni siellä pohjoisen valtameren saarella.

Sain viimeinkin luettua Aura Koiviston Mies ja merilehmä -kirjan työmatkan aikana. No okei, työmatkan ja pari päivää päälle, mutta kuitenkin. Niistä noin viidestä vuodesta, jotka kirjan ilmestymisestä ja lukulistalleni päätymisestä ovat kuluneet, ei kannata edes puhua…

Mutta hyvää kannatti odottaa! Kirja oli todella mielenkiintoinen ja kun vauhtiin pääsi, myös jännä seikkailu. Lopputulema ei sinänsä jännittänyt tai yllättänyt, koska tiesin kyllä, mitä sekä luonnontieteilijä Georg Stellerille että hänen nimeämälleen stellerinmerilehmälle lopulta kävi.

(Juonipaljastus: huonosti.)

Merilehmä on tarinassa läsnä vähemmän kuin kirjan nimestä voisi olettaa. Tämä on ennen kaikkea Stellerin elämäkerta ja vielä tarkemmin sanottuna kuvaus kohtalokkaasta tutkimusmatkasta, jolle hän vuosina 1738-1742 lähti. Retken tarkoitus oli kartoittaa Venäjän puoleista Jäämeren rannikkoa ja etsiä koillisväylää Pohjois-Amerikkaan.

Onnistuiko kapteeni Vitus Beringin johtama retki? No ei onnistunut. Kirjassa kuvataan sitä, miten moni asia meni pieleen keripukista sääolosuhteisiin ja ihmisten tekemiin typeriin päätöksiin. Retkikunnan laiva haaksirikkoutui syksyllä 1741 nykyisin Beringinsaarena tunnetulle autiolle saarelle.

Siellä sitä sitten yritettiin selvitä talven yli, ja siinä sivussa harrastettiin luonnontieteitä ja tapettiin eläimiä julmilla tavoilla. Oikeasti tykkään tosi paljon tällaisista robinsonadeista, joten tämän lukeminen oli nappivalinta. Koivisto kirjoittaa vetävästi niin Stelleristä henkilönä kuin tutkimusmatkasta retkenä tuntemattomaankin.

Totesinkin työkaverilleni, että kyllä matkustaminen on erilaista nykyään. Esimerkiksi meidän ei tarvinnut rakentaa laivaa alusta alkaen ja matkanteko oli muutenkin joutuisaa. Ei voi kuin ihailla entisaikojen ihmisten rohkeutta ja sinnikkyyttä selvitä hirvittävän vaikeissa oloissa. Rakennapa itse uusi laiva vanhan hylystä!

Tutkimusretken ja Stellerin lisäksi kirja kertoo 1700-luvun puolen välin poliittisesta ilmapiiristä. Stellerin kannalta tärkeitä olivat erilaiset akateemiset kiistat ja Venäjän halu laajentaa reviiriään. Steller ja monet muut eurooppalaiset nimittäin työskentelivät Venäjälle, jonne haluttiin niin sanottua eurooppalaista sivistystä. Sitä saatiin luonnontieteilijöiden, meriupseeriston ja muiden akateemisesti koulutettujen miesten kautta.

Kokonaisuutena kirja oli todella kiinnostava ja mukaansatempaava. Lopussa kerrotaan myös siitä, mitä Beringinsaarelle ja koko tuolle alueelle Stellerin kuoleman jälkeen tapahtui. Painotus on vahvasti ja syystäkin siinä, millaista tuhoa ihmiset saivat luonnossa aikaan. Sukupuuttoon tapettu stellerinmerilehmä ei suinkaan ollut ainoa ihmiskunnan loputtoman ahneuden uhriksi joutunut laji.

Kirjan tiedot:

Aura Koivisto: Mies ja merilehmä: luonnontutkija Georg Stellerin kohtalokas tutkimusmatka | Into 2019 | 343 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Hemulin kirjahylly

Haasteet:

* Helmet 2025 : 35. Kirjan nimessä on sana ”mies” tai ”poika” tai niiden taivutusmuoto

* Luonto sivuilla : Sukupuutto

* Lukumatka menneisyyteen : 5. Kirjassa tapahtuu katastrofi

Helen Macdonald: H niin kuin haukka

Neljänkymmenenviiden minuutin ajomatkan päässä Cambridgestä koilliseen avautuu maisema, jota minä olen alkanut rakastaa.

Älköön sanottako, että en koskaan lukisi niitä kirjoja, joita minulle suositellaan. Tähänkin meni vain kahdeksan vuotta! Työkaverini kehui tätä Helen Macdonaldin omaelämäkertaa H niin kuin haukka vuonna 2016 tuoreeltaan suomennoksen ilmestyttyä.

Työkaverini on sittemmin eläköitynyt, mutta muistin suosituksen ja sain tämän viimein luettua. Verkkainen ja pohdiskeleva kirja olikin omiaan sohvan pohjalle näin joulun aikaan vaikka aihe surumielinen olikin.

Macdonald kiinnostui haukastamisesta jo lapsena, jolloin hän luki valtavasti aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Hänelle jäi vahva mielikuva siitä, millaista hienoa yläluokan haukastusta hän haluaisi harrastaa. Tämä kirja keskittyy tarkasti rajattuun ajanjaksoon, jolloin Macdonald päätti käsitellä isänsä äkillistä kuolemaa kouluttamalla ensimmäisen kanahaukkansa Mabelin.

Kirjassa on oikeastaan kolme tarinan lankaa. On Macdonaldin suruprosessi, joka vie hänet niin syvälle haukan sielunelämään, että hän tuntee välillä unohtavansa ihmisyytensä. On Macdonaldin suhde hänen isäänsä, jonka elämää kirjassa myös muistellaan.

Hämmentävin jos kohta teemaltaan tähän sopiva oli se osuus, jossa käsiteltiin kirjailija T. H. Whitea. Kuuluisimpien teostensa ohessa White kirjoitti myös omiin kokemuksiinsa perustuvan The Goshawk -kirjan, joka on erinomainen kertomus siitä, miten kanahaukkaa ei pitäisi kouluttaa.

Haukastus on minulle aivan vieras harrastus, joten kaikki Mabeliin liittyvä oli ehdottomasti kirjan kiinnostavinta antia. Petolinnin kouluttaminen vaikutti yhtä aikaa monimutkaiselta ja yksinkertaiselta, ja vaati molemminpuolista luottamusta. Macdonaldin teksti tuo Mabelin ja haukan maailman todella lähelle. Dinosaurukset myös, sen verran matelijamaisuutta linnun käytöksessä on.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta, vaikka se olisikin voinut olla hitusen lyhyempi. En ollut läheskään niin kiinnostunut Whitesta kuin Macdonald oli.

Kirjan tiedot:

Helen Macdonald: H niin kuin haukka | Gummerus 2016 | 376 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: H is for Hawk (2014) | Suomennos: Irmeli Ruuska

Luettu myös:

Lumiomena, Kirja vieköön, Kirjakimara ynnä muut

Haasteet:

* Elämänkertabingo : Jonkun suosittelema

* Luonto sivuilla : Luonto symboliikkana

* Herkulliset kirjat : Syöt suklaata kirjaa lukiessa

Hawkman & Mecha-Roots: Night of the Living Cat Vol. 1

Kas tässäpä manga kissojen, kauhukomedian ja mikseipä myös zombimaailmanloppujen ystäville! Hawkmanin ja Mecha-Rootsin Night of the Living Cat on nimittäin kissa-apokalypsisarja, jos sellaista genreä nyt on olemassakaan.

Tarinan kuvasto ja troopit ovat kuin zombisarjasta. Ihmiset pakenevat pelottavaa laumaa, jonka kynsiin joutuminen tietää varmaa tuhoa. Eipä kuitenkaan kuolemaa. Suloisten kissojen koskettaminen nimittäin muuttaa ihmisen kissaksi.

Tässä ensimmäisessä osassa kuvataan ensin päähenkilöiden pakoa silitystenhimoiselta kissalaumalta. Sen jälkeen palataan kissapandemian alkuhetkiin. Muistinsa menettänyt Kunagi työskentelee Kaorun ja tämän veljen kissakahvilassa kun ensimmäiset tartunnat tapahtuvat.

Aivan, tämä sarja on niin täynnä kissoja ja ihmisiä, jotka rakastavat kissoja, että oksat pois.

“This world isn’t the same anymore! We can’t even love cats right now. The days of burying your face into their fur are gone! We can’t even squeeze their toe beans!”

Mikä tragedia.

Tykkäsin tästä tosi paljon ja idea toimi mainiosti (mauniosti?). Kissarakkaiden ihmisten epätoivo ja ikkunan takana tuijottavat suloiset kissat istuivat yllättävän hyvin zombikliseisiin. Pidin myös selkeästi piirrostyylistä, ja minulla on epäilyni Kunogin toistaiseksi mysteeriksi jäävästä menneisyydestä.

Voi ei!

Kirjan tiedot:

Hawkman & Mecha-Roots: Night of the Living Cat Vol. 1 | Seven Seas Entertainment 2022 | 184 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Nyaight of the Living Cat Vol. 1 (2021) | Englanninkielinen käännös: Nan Rymer

Haasteet:
* Halloween : Kissa

Kimmo Ohtonen: Tunturikettu: Pohjolan naalin tarina

Eräänä joutilaana iltapäivänä vuonna 2016 makoilin sohvalla kännykkä kädessä ja etsin netistä jotain ihmettelemisen arvoista.

Kimmo Ohtosen Tunturikettu sai minut pohtimaan suhdettani lakkiin. On nimittäin olemassa valokuva, jossa iloinen taapero seisoo hankien keskellä päässään pörröinen sinikettulakki. 

Lapsi olen minä. Lakki on jonkin naaliparan takapää häntineen ja tassuineen kaikkineen.

En ole koskaan tullut kysyneeksi vanhemmiltani, kuka hatun heille antoi. Mistä se oli hankittu? Miksi kukaan halusi antaa sen minulle? Miksi vanhempani halusivat pukea minut siihen?

Söpöltähän minä näytin, se lienee vastaus viimeiseen kysymykseen. En tiedä, oliko lakki ostettu jostain uutena (tuskin), vai jonkun kaapistaan löytämä. Fakta kuitenkin on, että minä siinä seison iloisesti hymyillen äärimmäisen uhanalaisen eläimen nahkaan puettuna. Elettiin 1980-lukua ja naalien määrä oli pohjalukemissaan.

Tunturikettu kertoo Pohjolan naalien historiasta ja siitä, miten ne melkein kuolivat sukupuuttoon. Kuka ikinä päähäni päätyneen naalin tappoikaan, osallistui hirvittävään tekoon. Ohtosen kirja maalaa verisen kuvan siitä, miten säälimättömästi pohjoisen ihmiset metsästivät naalia.

Osansa naalien tukalaan tilanteeseen on tuonut ilmastonmuutos, jonka vuoksi niiden elintila kapenee vuosi vuodelta. Ja kuka onkaan aiheuttanut ilmastonmuutoksen kiihtymisen? Aivan.

En tunne syyllisyyttä sinikettulakista, koska minä pieni taapero en tietenkään tajunnut mistään mitään. Siitä koen jonkinlaista kollektiivista syyllisyyttä, että ihmisen tekojen vuoksi tämä pieni eläin on miltei hävinnyt Pohjolasta.

Ohtonen kertoo kirjassaan myös siitä, miten naalikantaa yritetään pelastaa ja millaisia moraalisia kompromisseja se vaatii. Jotta naalit voivat elää, kettujen on kuoltava. Jotta naalikantaan saadaan geneettistä vaihtelua, naaleja on pennutettava vankeudessa.

Hieno tietokirja tärkeästä aiheesta. Toivon Suomeen palanneille naaleille kaikkea parasta.

Kirjan tiedot:

Kimmo Ohtonen: Tunturikettu: Pohjolan naalin tarina | Otava 2023 | 320 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Uhanalainen eläinlaji

* Luonto sivuilla : Uhanalainen

Annukka Cederlöf: Tiluksilla: unelmani maalla

Huoneessa tuoksui puhtaalle.

Seuraan Facebookissa Tiluksilla-tiliä, joten pitihän se lukea asiaan liittyvä kirjakin. Omaelämäkerrassaan Annukka Cederlöf kertoo, miten kaupunkilaisnaisesta tuli maatilan emäntä.

Kirja alkoi hiukan hitaasti, tai ehkäpä eri tavalla kuin oletin. Tiluksilla-tilillä kun kerrotaan maatilan arjesta eläinten kautta ja kirja alkaakin Cederlöfin lapsuudesta. Tuntui, että kesti aika kauan ennen kuin päästiin talikon varteen Vihdin maatilalla.

Mutta alun taustoituksella on tietenkin paikkansa. Cederlöfin rakkaus poneihin ja unelma maaseudulla asumisesta kun on elämän mittainen. Matka päämäärään vei monen mutkan kautta, ja ymmärrettävästi oli suuri päätös jättää lopulta poliisin työ ja siirtyä täysipäiväiseksi maatilalliseksi.

Minusta on aina mahtavaa kun ihmiset uskaltavat toteuttaa unelmansa. Vielä parempi, että he onnistuvat siinä ja se on heille oikeasti palkitsevaa.

Sellaista maatilasta ja etenkin sen eläinasukkaista huolehtiminen on selvästi Cederlöfille. Hän kertoo eläimistä rakkaudella ja niin kirjasta kuin somekanavistakin huokuu välittäminen. Kaikki eläimet ovat tärkeitä niiden itsensä vuoksi, eivät hyötymistarkoituksessa.

Kirjassa käsiteltiin välillä raskaitakin asioita (työuupumus, eläinten kuolema ym.), mutta kokonaisuutena tämä oli toiveikas ja onnellinen kirja. Tarinahan jatkuu edelleen ja toivottavasti yhtä valoisissa tunnelmissa.

Kirjan tiedot:

Annukka Cederlöf: Tiluksilla: unelmani maalla | WSOY 2022 | 224 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2024 : 33. Kirjassa muutetaan maalle [42/50]

* Elämänkertabingo : Vaikuttaja

David Norman: Dinosaurukset

Dinosaurukset “syntyivät” virallisesti vuonna 1842 englantilaisen anatomin Richard Owenin nerokkaan ja intuitiivisen etsiväntyön ansiosta.

Toukokuussa lukemani Itaru Kinoshitan Dinosaur Sanctuary -mangan ensimmäinen osa muistutti minua siitä, että tosiaan tykkään dinosaurusjutuista. Syytän Jurassic Parkia. Paleontologia minusta ei koskaan tullut, mutta kiinnostus muinaisiin hirmuihin jäi.

David Normanin Dinosaurukset jäi mieleeni jo silloin kun se ilmestyi eli vuonna 2018. Muistan selanneeni sitä kirjastossa ja ajatelleeni, että pitääpä joskus lukea tämä. Kuusi vuotta myöhemmin oli Se Aika. ...Jota kieltämättä motivoi se, että tämä napsahtaa näppärästi historiallisen lukuhaasteen viimeiseen puuttuvaan ruutuun.

Normanin piskuinen kirja on näppärä esittely ei ehkä niinkään dinosauruksista kuin paleontologin työstä. Hän kertoo sekä varhaisista tutkijoista että nykyajan asiantuntijoista, joiden työn kautta meidän kuvamme dinosauruksista muuttuu koko ajan. Jurassic Parkissa kaikilla dinosauruksilla oli peitteenään vain nahka, mutta nyt tiedämme osalla olleen turkkia ja höyheniä.

Norman on itse perehtynyt etenkin Iguanodoniin, joka toimii kirjassa esimerkkinä siitä, miten kuva yhdestä lajista voi muuttua tutkimusmenetelmien kehittyessä. Minua kiinnostivat enemmän yleiset linjat ja dinosaurusten ajan kuvaus, jota oli myös ihan mukavasti.

On aina huikeaa muistaa, miten kauan niiden ajasta on ja miten erilainen maapallo silloin oli. Mantereet olivat eri kohdissa ja ilmasto aivan erilainen.

Pidin kirjasta ja se on kiva pieni tietopaketti aiheesta kiinnostuneille. Kirjassa on myös jonkin verran kuvia havainnollistamassa tekstiä.

Kirjan tiedot:
David Norman: Dinosaurukset | Art House 2018 | 192 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Dinosaurs: A Very Short Introduction (2017) | Suomennos: Veli-Pekka Ketola

Haasteet:
* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Tiede

Itaru Kinoshita: Dinosaur Sanctuary Vol. 01

Jurassic Park -fanit, tässä sarjakuva teille! Ja kun puhun teistä, tarkoitan tietenkin meitä. Jurassic Park on edelleen suosikkielokuviani.

Itaru Kinoshitan Dinosaur Sanctuary -manga jäi mieleeni jonkun kirjagrammaajan postauksesta ja harmi kyllä en muista kenen. Kiitos vain sinulle, olit kuka hyvänsä!

Tässä aloitusosassa esitellään sarjan maailmaa ja hahmoja. Historia on mennyt vähän toisella tavalla ja vuonna 1946 löydettiin piilossa eläneitä dinosauruksia. Mitä ihmiset heti tekivätkään? Laittoivat ne tietenkin eläintarhoihin ja keksivät keinon tuoda jo kadonneita lajeja takaisin.

Tarinassa ollaan suunnilleen nykypäivässä ja dinofani Suzume pääsee töihin yhteen Japanin dinosauruspuistoista. Päähenkilönä Suzume oli ihan toimiva hahmo ja uskottavasti uusi työssään: hän ei osaa kaikkea heti kättelyssä, mutta on valmis oppimaan.

Yllättäen dinosaurukset on piirretty realistisemman näköisiksi kuin tarinan ihmishahmot. Sarjan toisena tekijänä ja asiantuntijana on tohtori Shin-ichi Fujiwara, joka tutkii ja opettaa paleontologiaa yliopistossa. Eipä siis ihme, että kuvituksessa ja eläinten käyttäytymisen kuvauksessa on pyritty realismiin.

Troodon pesässään.

Lukujen välissä on Fujiwaran kiinnostavia infosivuja, joissa hän kertoo työstään ja kirjassa esitellyistä dinosauruslajeista. Osa niistä on tuttuja, osa oudompia. Tarinan keskiössä on myös eläinten hyvinvointi sikäli, että hoitajat haluavat niiden olevan mahdollisimman terveitä ja onnellisia.

Tätä oli kuitenkin vähän vaikea niellä, koska nämä dinot eivät elä Jurassic Parkin puistoissa vaan todellakin eläintarhassa. Aitaukset ovat pieniä eikä useimmilla ole omanlajista seuraa. Sääliksi kävi.

Aion kuitenkin jatkaa sarjan parissa, koska dinosauruksia. Olen sen suhteen helppo tapaus.

Kirjan tiedot:

Itaru Kinoshita: Dinosaur Sanctuary Vol. 01 | Seven Seas Entertainment 2022 | 198 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Dinosan (2021) | Englanninkielinen käännös: John Neal

Haasteet:

* Helmet 2024 : 13. Kirjan tapahtumapaikka on suljettu tai rajattu [39/50]

Eric Chaline: 50 eläintä jotka muuttivat maailmaa

Ihmisille on kehittynyt 20 000 vuoden kuluessa monien eläinlajien kanssa läheinen suhde, joka on muuttanut sekä häntä itseään että eläimiä.

Tämä Eric Chalinen tietokirja on lämmittänyt hyllyäni viitisen vuotta. Muistan ostaneeni sen Helsingin kirjamessujen tarjousosastolta ajatuksella “tässäpä on kiva idea, varmasti luen tämän äkkiä”.

No enpä lukenut.

Kirjassa tosiaan esitellään 50 eläinlajia, jotka ovat muuttaneet maailmaa tavalla tai toisella. Eläimistä kerrotaan niiden strategiset tiedot latinankielistä nimeä myöten sekä se, miten ihminen on hyödyntänyt lajia. Kirjassa on varsin viehättävä piirroskuvitus, jonka lisäksi sivuilla on muun muassa valokuvia ja kuvia taideteoksista.

Sen viiden vuoden lisäksi minulla meni tämän lukemiseen reilu viikko. Viihdyin kirjan ja sen tarjoaman nippelitiedon parissa, mutta ei tämä oikein ollut sellainen kerralla ahmittava kirja. Ainakin itse tutustuin mieluummin eri eläinlajeihin tipoittain muun tekemisen lomassa.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin kirjasta ja mielestäni se antaa hyvän kuvan siitä, miten paljon ja miten eri tavoilla ihminen on hyötynyt muista lajeista vuosituhansien saatossa. Mukana on niin kastemato kuin leijonakin, ja eri lajeja on käytetty niin ruokana kuin palvonnan kohteenakin.

Muistaakseni tällainen samanlainen kirja on ilmestynyt myös kasveista.

Kirjan tiedot:

Eric Chaline: 50 eläintä jotka muuttivat maailmaa | Moreeni 2014 | 223 sivua | Omasta hyllystä

Englanninkielinen alkuteos: Fifty Animals that Changed the Course of History (2011) | Suomennos: Veli-Pekka Ketola

Haasteet:

* Hus hyllynlämmittäjät 2024 : Haastekirjasi

Heli Mäenpää: Arvon kissa: suomalaisten rescue-kissojen tarinoita

“Mutta sähän olet koiraihminen”, ystäväni tokaisi, kun kerroin kirjoittavani kirjaa kissoista.

Halusin aloittaa tämän lukuvuoden itselleni merkityksellisellä kirjalla. Minun elämääni on kuulunut kissoja lapsesta saakka. Tällä hetkellä elämäni jakaa rakas ja reipas seniorini, jonka elämä on ollut niin hyvää kuin olen siitä suinkin voinut tehdä.

Ostin tämän Heli Mäenpään kirjoittaman Arvon kissan itselleni joululahjaksi ja arvasin, että tätä lukiessa on syytä pitää nenäliinat lähellä. Eihän tätä voinut kuivin silmin lukea.

Tässä kirjassa kerrotaan 21 tositarinaa suomalaisista rescue-kissoista, jotka ovat saaneet uuden mahdollisuuden elämään. Tarinat ovat hienoja ja sydäntä lämmittäviä ja kyllä, itkettäviä, ja Heidi Strengellin ottamat muotokuvat upeita. Niitä voi ihailla myös Instagramissa @arvonkissa -tilillä, jossa niitä joulukuussa julkaistiin.

Toisaalta tarinoiden taustalla on aina surua ja murhetta.

Mikä kissan arvo on? Kirjassa kysytään tätä toistuvasti sekä suoraan että tarinoiden kautta. Sitä luulisi, että kissoilla on hyvä elää Suomessa, ja rakastetuilla lemmikeillä onkin. Näiden tarinoiden kissoillakin on nyt, kun heillä on oma koti ja omat ihmiset.

Mutta entä ne muut? Ne, jotka heitetään roskana syrjään ja joiden annetaan kärsiä vapaan ulkoilun nimissä? Ne, jotka lisääntyvät valtavissa populaatioissa, näkevät nälkää ja paleltuvat pakkasella? Entä he?

Arvon kissa piirtää viiltävän kuvan siitä, millainen kissan arvo Suomessa on. Yksille olematon, toisille mittaamaton.

Toivoisin, että mahdollisimman moni lukisi tämän. Vielä useamman toivoisin pysähtyvän ja puuttuvan tilanteeseen, jossa kissa kärsii tai kulkee yksin ulkona. Kissa ei kuulu Suomen luontoon. Kissan ei kuulu kärsiä. Kissa on aina arvokas omana itsenään. Jokainen kissa ansaitsee tulla pelastetuksi.

Kirjan tiedot:

Heli Mäenpää & Heidi Strengell (kuvat): Arvon kissa: suomalaisten rescue-kissojen tarinoita | Aula & Co. 2023 | 293 sivua | Omasta hyllystä

Luettu myös:

Ainakin Tassulinna ja Päärynäeläin

Haasteet:

* Helmet 2024 : 37. Kirja, joka herättää voimakkaita tunteita [1/50]

* Hus hyllynlämmittäjät 2024: Lahjakirja

Iida Turpeinen: Elolliset

Ensin pitää kulkea afrikannorsun ohi ja astua sisään ovesta.

Stellerinmerilehmä metsästettiin sukupuuttoon kolmessakymmenessä vuodessa. Eräs yksilö yhdistää ihmisiä läpi vuosisatojen, joiden aikana aletaan ymmärtää, mitä sukupuutto oikeastaan edes tarkoittaa.

Iida Turpeisen Elolliset ei varmaan kaipaa enää lisää kehuja, mutta kehunpa silti. Todella kauniisti kirjoitettu kirja todella surullisesta aiheesta! Luin tämän päivässä ja olisin lukenut mielelläni vielä toisenkin päivän jos tarina vain olisi jatkunut.

Stellerinmerilehmän tarina ei jatku kuin teoriassa ja kirjojen sivuilla, mutta sukupuuton tarina on ikävä kyllä loputon. Minusta kirjassa oli erityisen mielenkiintoista se, miten ihmisten ymmärrystä sukupuutosta kuvataan eri vuosisatoina.

Georg Wilhem Steller löytää merilehmän vuonna 1741 eikä ajatus siitä, että ihminen voisi metsästää lajin loppuun, käy hänen mielessäänkään. 1800-luvulla mielet järkkyvät kun ymmärretään, että ihminen voi tuhota jotain lopullisesti Luojan luomasta maailmasta. Ja kun John Grönvall konservoi merilehmän luurankoa 1950-luvulla, sukupuutto on jo tuttu käsite, mutta ei se kaikkia kiinnosta.

Ei kiinnosta edelleenkään. En yleensä juuri välitä kirjojen kiitoksista, mutta tässä ne olivat kyllä poikkeuksellisen puhuttelevat. Turpeinen kiittää niitä noin 400 lajia, jotka luokiteltiin kadonneiksi hänen kirjoittaessaan tätä kirjaa. Niin monta ainutlaatuista lajia, joita ei voi saada enää koskaan takaisin.

Turpeinen kuvaa surullisia asioita kauniisti ja pidin paljon kirjan soljuvasta kielestä. Erityisesti pidin evoluutiota ja maailman muutoksia kuvaavasta osasta (s. 51-57), jossa luonnon ihmeellisyys oikein huokuu kirjan sivuilta.

Siperiassa maa vaipasta kohoaa laavapylväs. Se puskee tiensä läpi maan kuoren, ja pohjoisessa alkaa tulivuorenpurkausten sarja. Maa sylkee sisuksistaan hiiltä ja metaania kahden miljoonan vuoden ajan, ja ilmaan nousee rikkihuuruja, meret kuumenevat ja eläimet haukkovat henkeään. Suuri kuolema tyhjentää maat ja meret, mutta matelijat sinnittelevät.

(s. 53)

Minulla meni muuten hetki huomata, että kirjassa ei ole lainkaan tekstistä eroteltuja repliikkejä! En jäänyt sitä kaipaamaankaan, niin hyvin tarina kulki eteen päin.

Kirjan tiedot:
Iida Turpeinen: Elolliset | S&S 2023 | 297 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Raijan kirjareppu, Amman lukuhetki, Tarukirja ynnä muut

Kerstin Ekman: Suden jälki

Oli kylmä.

Ulf näkee suden 70-vuotispäivänään. Suuren urossuden kohtaaminen nitkauttaa jotain metsästyksenjohtajan sisällä eikä mikään ole enää entisellään.

Tartuin tähän kirjaan työkaverin suosittelemana. Lyhyt kirja oli helppo lukea yhtenä päivänä ja kirja on erittäin taitavasti kirjoitettu. En ole lukenut ennen mitään Ekmanin kirjoittamaa, mutta jos hän on vielä ysikymppisenäkin näin hyvässä terässä, muidenkin kirjojen täytyy olla todella hyviä.

Mutta, tätä lukiessani mietin, että jätänkö kesken vai ei. En sitten jättänyt ja nyt kaduttaa vähän. En ollut tai ole sillä tuulella, että näin melankolinen kirja oli hyvä valinta juuri tähän hetkeen.

Kirjassa Ulf käy läpi elämäänsä metsästyksen, avioliiton ja työnsä kautta. Ulf luuli tekevänsä oikeita valintoja työskennellessään valtion leivissä metsänhoitajana, mutta millaista jälkeä metsiin onkaan jätetty? Kotona on vino pino jahtipäiväkirjoja vuosikymmenten ajalta, mutta nyt niiden sisältö saa Ulfin voimaan pahoin. Ainoa vakaa asia elämän perustusten horjuessa on Inga ja melkein elämän mittainen kumppanuus.

Tarinassa kuvataan vanhenevaa miestä, pitkää avioliittoa ja sitä, kun melkein kaikki tehty alkaakin tuntua väärältä. Kirja on täynnä isoja ja pieniä arkisia vastoinkäymisiä eikä Ulf-parka tunnu saavan hetken rauhaa. Ajallisesti kirjassa kuluu noin puolitoista vuotta, jonka aikana Ulf yrittää selvitä sisä- ja ulkopuolellaan tapahtuvista mullistuksista.

Kirja on tosiaan hieno kuvaus ihmisen mielestä, elämän ehtoopuolesta ja suurista muutoksista. Minulle se ei kuitenkaan ollut erityisen miellyttävä lukukokemus. Liian surullinen, vaikka toivoa välillä pilkahtikin ja uusiakin alkuja löytyi.

Kirjan tiedot:
Kerstin Ekman: Suden jälki | Tammi 2022 | 176 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Löpa varg (2021) | Suomennos: Pirkko Talvio-Jaatinen

Luettu myös:
Mummo matkalla, Kirjojen keskellä, Lumiomena ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 30. kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi [7/50]
Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto 2022.
* Ihana susi: Kirjan nimessä on susi

Johanna Aulén: Tšernobylin koirat

Työkaverini, joka on enemmän koiraihminen kuin minä, suositteli minulle tätä sarjakuvaa. Oikeastaan tämäkin on sarjakuvan muotoon puettu tietokirja. Tämä nimittäin kertoo Tšernobylin ydinvoimalan räjähdyksestä 26.4.1986 ja sen seurauksista.

Uudenlaisen (ainakin minulle) kirjasta tekee se, että se on kerrottu osittain koirien kautta. Onnettomuuden alta evakuoidut ihmiset joutuivat jättämään lemmikkinsä ja koirien jälkeläisiä on elossa yhä edelleen. Tarina rakentuu matkaoppaan ja hänen ryhmänsä kautta, ja opas kertoo koirien kohtalosta samalla kun ryhmä kiertelee Tšernobylissa.

Olga ja Bobik.
(s. 22)

Koirien lisäksi kierroksella törmätään sitkeisiin babuškoihin, jotka kieltäytyvät poistumasta kotoaan. Heistä minäkin olin sentään kuullut, mutta tämä koira-asia oli minulle aivan uutta tietoa. Pidinkin tästä näkökulmasta, joka sai koko tragedian tuntumaan jollain tavalla hyvin konkreettiselta. Onnettomuudesta on vuosikymmeniä ja sen seuraukset näkyvät yhä odottamattomilla tavoilla kuten näinä villikoiralaumoina. Pohjimmiltaan kirja on kuitenkin optimistinen: tästäkin on selvitty.

Kirjan lukeminen oli sikäli hieman kummallinen ja hyvin surullinen kokemus, että se on selvästi kirjoitettu ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Nykyaikaan sijoittuvissa tapahtumissa ja matkaoppaan sanoissa nähdään pala Ukrainaa sellaisena kuin se oli, ei sellaisena kuin se on nyt.

Kirjan tiedot:
Johanna Aulén: Tšernobylin koirat | WSOY 2022 | 110 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjakaapin avain, Yöpöydän kirjat ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 44. kirjan nimessä on kaupungin nimi [39/50]

Minna Keinänen & Harri Nyman: Kissojen Suomi: katit historian poluilla

Suomen kissakunnan historia on noin tuhatvuotinen.

Olen aikonut lukea tämän kirjan jo kymmenen vuotta. Oikeasti. Siitä asti, kun se ilmestyi. Vannoutuneen kissafanina huomaan kyllä ilmestyvät kissakirjat, mutta perustietokirjat eivät nouse lukulistallani kovin korkealle. Asiahan on "tietenkin" tuttua, joten miksipä kiirehtisi?

No, eihän tämä mihinkään karannut, mutta kyllä minä opin tästä uuttakin. Kirjan aiheenahan on kissojen tuhatvuotinen historia Suomessa. Miten kissat tulivat Suomeen ja mikä niiden asema on ollut pihapiirissä ja perheessä? Olen jo päässyt pätemään sillä tiedolla, että kissat saapuivat tänne luultavasti viikinkien matkassa.

Toimeentulo niukkojen viljasatojen kanssa oli kiikun kaakun ja viljan menestyksekäs varastointi avainasia. Kissat pitivät aittoihin pyrkineet hiiret kurissa ja ratkaisivat asia näin talonpoikien eduksi. Tie maatalous-Suomen tulevaisuuteen aukeni.

(s. 12)

Kirja on jaettu eri aihealueisiin ja mukana on sellaisiakin, joita en olisi itse heti tullut ajatelleeksi. Kirjassa esitellään esimerkiksi kissaan liittyviä paikannimiä ja perehdytään sanaan "kissa" ja sen synonyymeihin. Muutama erilainen ja ehkä hieman kuuluisampi kissa saa oman kappaleensa, ja kirjassa seurataan kissan toimenkuvan muutosta. Alun perin aitassa ja navetassa hiiriä pyydystäneestä pikkupedosta tuli ajan kanssa myös kodin rakas lemmikki.

Kirja on hyvin ja sujuvasti kirjoitettu ja siihen mahtuu paljon asiaa. Tämä on oikein hyvä perusteos kenelle tahansa, jota kiinnostaa kissan ja ihmisen välinen kumppanuus.

Kirjan tiedot:

Minna Keinänen & Harri Nyman: Kissojen Suomi: katit historian poluilla | SKS 2012 | 175 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Ullan luetut kirjat, Kirjojen maa, Sinisen linnan kirjasto ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 18. kirjan on kirjoittanut toimittaja [37/50]
* #Tietokirjakevät : YKL-luokka 67.45209
Kissat, muotoluokkana 09 eli historia.

Laline Paull: The Bees

The old orchard stood besieged.

Flora 717 murtautuu ulos kennostaan vain huomatakseen olevansa yhteiskunnan pohjasakkaa. Se on harvinaisen iso ja ruma jopa siivoojamehiläiseksi, eikä pesässä suvaita poikkeavia yksilöitä. Floran erikoinen kyky pelastaa sen kuitenkin teloitukselta ja antaa sen elämälleen uuden suunnan.

Kyllä, tämä kirja kertoo tarhamehiläisistä ja oli niin jännittävä, että hyvä kun maltoin mennä nukkumaan. Tarinassa yhdistyvät faktat mehiläisistä ja niiden elämästä, ja fiktio siinä mielessä, että Laline Paull on inhimillistänyt ne. Floralla on ihmisen tunnistamia tunteita ja ajatuksia, mutta pohjimmiltaan se on silti mehiläinen.

Mehiläisyhdyskunta on kirjassa aivopesty ja väkivaltainen totalitaarinen dystopia. Jokaisella on oma paikkansa ja alemmat kastit tottelevat ylempiä. Accept, obey, serve. Kennosta kuoriutuvat vähänkään erilaiset yksilöt revitään armotta kappaleiksi, koska pesään ei haluta heikkouksia. Tarina onkin välillä hurmeisen väkivaltainen, kun vartijat teurastavat epäilyttäviä toukkia ja työmehiläiset hankkiutuvat lopulta eroon hyödyttömistä kuhnureista.

Isolated in their spinning circle of sisters, still shouting in protest, the drones could not hide the scent of their fear. The smell made Flora's abdomen contract hard with pleasure, and at the thrill of her sisters' flaring war glands she screamed with excitement.

(s. 276)

Kuhnurit ovat kaikkien palvomia ylimielisiä uroksia, joilla ei ole aavistustakaan siitä, miten niiden syksy tullen käy. Kirjassa tuodaankin hyvin esiin mehiläisten lyhyt elinikä. Yksittäinen mehiläinen ei mitenkään voi muistaa edes koko edellistä kesää, mutta pesän parviäly voi. Sitä ohjaavat osittain eräänlaiset papittaret, se ylin kasti, jolla on tarinassa omat kunnianhimoiset suunnitelmansa.

Kaiken keskellä on kuningatar, Pyhä Äiti, pesän ainoa muniva naaras, joka hallitsee alamaisiaan feromoneillaan. Kuten sisarensa, myös Flora palvoo kuningatarta ja on syntynyt tottelemaan sokeasti saamiaan käskyjä. Se on kuitenkin (totta kai) poikkeusyksilö, joka joutuu pian varjelemaan salaisuutta, jota sen on itsekin vaikea käsittää.

Tykkäsin kirjasta todella paljon! Se kuvaa hienosti mehiläisyhdyskuntaa sellaisena kuin me sen tiedämme olevan, ja samaan aikaan se on myös aivan vieras maailma. Mehiläispesä on ihmeellisen kaunis ja tehokas paikka, joka toimii omilla pelottavilla säännöillään.

En ole mikään mehiläisekspertti, joten en tiedä, miten paljon Paull on keksinyt tähän omaansa. Olen tässä kuitenkin googlaillut mehiläisten elämää ja kaikki kirjassa tapahtuva näyttäisi olevan sellaista, mitä pesissä oikeasti puuhataan. Se, mitä Floralle tapahtuu, on myös mahdollista.

Kirjaan on muuten trailerikin täällä.

Kirjan tiedot:
Laline Paull: The Bees | HarperCollins 2014 | 43 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2022 : 45. palkittu esikoisteos [28/50]
Orion Book Award 2015

Päivi Alasalmi: Sudenraudat

Sudenraudat olivat lauenneet.

Vuonna 1880 susi vie pienen lapsen torpan pihalta. Pojan kuolema on ensimmäinen monista ja pian sudet kylvävät kauhua koko Turun seudulla. Tapahtumien keskiöön joutuvat muun muassa säätyläisikäneito Henny, haudankaivaja Matti sekä susijahtiin lähtevä majuri Thuring.

Olen lukenut tästä aiheesta Jouni Tikkasen tietokirjan Lauma – 1880-luvun lastensurmat ja susiviha Suomessa. Aihe on kiinnostava kaikessa karmivuudessaan, joten halusin ehdottomasti lukea tämänkin kirjan. Se onkin niin vetävästi kirjoitettu, että hyvä kun maltoin laskea käsistäni yön ajaksi!

Kirjassa yhdistyvät fakta ja fiktio. Osa sen hahmoista on ollut oikeasti olemassa ja kirjan lopussa mainitaan muutamia lähdeteoksia. Ihan harmittaa, että suden suusta selvinneen Ida Laakson haastattelu on Hesarin maksumuurin takana. Ida nimittäin esiintyy kirjassakin, jossa asialle omistautunut sanomalehden toimittaja Eetri Ahlroos haastattelee sairasvuoteella potevaa tyttöä.

Pidin kirjassa siitä, ettei tapahtumia ja niiden seurauksia kaunisteltu. Suden saaliiksi jääneistä lapsista löydettiin vain ruumiinosia. Susijahdin taustalla liikkuvat myös muutoksen tuulet, kun Suomessa aletaan puhua itsenäisyydestä ja suomen kielen asemasta. Samaan aikaan naisten emansipaatio saa tuulta purjeisiinsa. Osa kirjan hahmoista ymmärtää myös susia: niiden saaliit on metsästetty pois ja asuinpaikat vallattu.

Koskettavin tarina oli mielestäni Matin, köyhän nuoren leskimiehen ja kahden lapsen isän. Hän rakastaa tyttäriään yli kaiken ja metsässä kärkkyvät sudet luovat jatkuvan, todellisen uhan pihapiiriin. Matin tarina oikein huokuu isänrakkautta ja rakkautta edesmennyttä vaimoa kohtaan.

Vaimon lapsuudenkodistaan tuomat ruohosipuli, rakuuna ja iisoppi puskivat vihreää alkua kukkapenkistä joka kevät. Hän [Matti] oli vaalinut niitä Marin poismenosta asti eikä antaisi niiden kuolla. Hän ei antaisi niidenkään kuolla.

(s. 27)

Toinen suosikkini oli turkulainen säätyläisnainen Henny, joka kipuilee yhteiskunnan asettamien rajojen kanssa. 26-vuotiaana hän on jo virallisesti vanhapiika, mutta asia ei suuremmin huoleta häntä. Hennyn suuri rakkaus on maalaaminen ja pidin siitä, miten tragedia toi häneen uutta voimaa ja päättäväisyyttä. Hänen tarinansa loppu oli kerrassaan ihana ja ilahduttava, se kun vältti kliseen, johon pelkäsin sen lankeavan.

Kirjan tiedot:
Päivi Alasalmi: Sudenraudat | Gummerus 2021 | 408 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjasähkökäyrä, Kulttuuri kukoistaa, Kirjojen keskellä ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 14. kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta [2/50]
* Luonto sivuilla : Ei sähköä

Dean Nicholson: Nalan maailma

Meilläpäin Skotlannissa on vanha, viisas sananparsi: Whit's for ye'll no go past ye - Mikä on kohdalle tarkoitettu, se ei kulje ohi.

Kolmikymppinen skotti lähtee kiertämään maailmaa kaverinsa kanssa. Pitkäksi suunniteltu pyöräreissu ei kuitenkaan ole kaikkia varten ja pian Nicholson polkee eteenpäin yksin. Bosnian vuoristossa hän saa kuitenkin yllättävää seuraa. Pienen, hylätyn kissanpennun kohtaaminen on joko onnekas sattuma tai kohtalon sanelema tarkoitus. Nicholson jatkaa matkaa Nalaksi nimeämänsä kissa mukanaan ja huomaa pian, ettei teekään enää matkaa omilla ehdoillaan.

En tiedä miten tämä meni minulta ohi, mutta onneksi työkaverini suositteli tätä minulle. Pidän nojatuolimatkailusta ja rakastan kissoja, joten kirja oli miltei takuuvarma hitti jo ennen kuin luin ensimmäistä sanaakaan. Kaiken lisäksi Nicholson osoittautui varsin hauskaksi kertojaksi ja matka lievästi sanoen vaiherikkaaksi.

Kirja on jaettu osiin sen mukaan, missä Nicholson ja Nala milloinkin seikkailevat. Kaikki alkaa, no, Nicholsonin elämästä Skotlannissa tietysti, mutta se kiinnostava osuus alkaa joulukuussa 2018. Nicholson ei pysty jättämään kissanpentua julman luonnon armoille ja niinpä matkaa aletaan taittaa yhdessä. Kirja päättyy vuoteen 2020, kun korona hidastaa ja lopulta pysäyttää matkanteon. Kaksikko on kuitenkin satulassa edelleen ja reissaamista voi seurata sekä YouTubessa että Instagramissa tilillä @bike1world. Seuraan sitä tietenkin nyt itsekin.

Kirjassa minusta erityisen kiinnostavaa oli sekä kissan kanssa matkailu että Nicholsonin kasvaminen ihmisenä. Hän aloittaa tarinan melkoisena huithapelinä, hanttihommia tekevänä bilehileenä, joka kaipaa elämälleen suuntaa. Pyöräily maailman ympäri kuulostaa hänestä hyvältä alulta. Kun Nicholson löytää Nalan (tai Nala hänet), hän huomaa olevansa vastuussa toisesta olennosta. Nyt matkailussa on otettava huomioon myös matkakaveri, jonka tarpeet ovat erilaiset kuin ihmisen. 

Toinen lempilainauksistani oli Ernest Hemingwaylta: Älä ota matkatoveriksi ketään, jota et rakasta.

Sekin meni perille.

(s. 268)

Nalasta huolehtiessaan Nicholson havahtuu huomaamaan sen, miten kurjasti eläimiä kohdellaan monissa paikoissa. Nalan myötä hänen matkainstansa saa satoja tuhansia seuraajia ja Nicholson päättää käyttää kuuluisuuttaan hyvän tekemiseen. Hän kerää rahaa eläimiä auttaville pienille järjestöille ja onkin hyvä esimerkki siitä, miten yksi ihminen voi vähän vahingossakin päätyä muuttamaan maailmaa.

Tykkäsin kirjasta myös matkakertomuksena. Kaksikon matka ei etene suoraan kohteesta A kohteeseen B. He esimerkiksi viettävät kesän Kreikassa Santorinissa, jossa Nicholson työskentelee melontaoppaana. Koska työpaikka ja sijainti eivät sido heitä mitenkään, he jatkavat matkaa aina kun tuntuu siltä. Kirjasta oikein huokuu seikkailun tuntu, koska ikinä ei tiedä, mitä seuraavana päivänä on vastassa. 

Jatkoa odotellessa! Jännä nähdä, pääsevätkö Nala ja Nicholson ikinä maailman ympäri. Tällä hetkellä he näyttävät olevan edelleen Euroopassa, koska korona rajoittaa liikkumista.

Kirjan tiedot:
Dean Nicholson: Nalan maailma | WSOY 2021 | 272 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Nala's world: One man, his rescue cat and a bike ride around the globe (2020) | Suomennos: Veera Kaski

Luettu myös mm.:
Kirja vieköön, Kirjarikas elämäni, Elämä on ihanaa ynnä muut

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 40. kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista [45/50]
* Luonto sivuilla - Kirjassa kiivetään puuhun
Nala pääsee ketterästi ylös, mutta alastulo onkin aivan toinen asia.

Rachel Wells: Alfie : kissa kynnyksellä

"Ei tämän talon tyhjentäminen kovin kauan kestä", Linda sanoi.

Alfie-kissan elämä muuttuu, kun sen iäkäs omistaja Margaret kuolee. Margaretin tytär miehineen suunnittelee vievänsä Alfien löytöeläintaloon, mutta kissa lähteekin tien päälle etsimään uutta, rakastavaa kotia. Kun Alfie saapuu Edgar Roadille, se löytää itselleen sopivan ihmisen ja kodin. Tällä kertaa se ei kuitenkaan halua panna kaikkea yhden kortin varaan, vaan se päättää alkaa monen perheen kissaksi. Edgar Roadillahan on selvästi useita perheitä, jotka kaipaavat kissan apua ja seuraa.

Epäröin tarttua tähän hyvin pinnallisesta syystä: en pidä kirjan kannesta. Se on niin imelän näköinen, että siirappi tuntuu valuvan sivujen välistä. Lisämiinusta se saa noista mainoslauseista, joista en koskaan pidä kansikuvissa. Onneksi muutin mieleni, tämä nimittäin on hyvin hurmaava kirja jokaiselle kissoista pitävälle!

Onhan tässä toki hieman sokerihuuruakin, mutta sitä tasapainottaa sekä Alfien kiva kertojaääni että kirjan tummemmat juonteet. Vaikka Alfie löytääkin uuden kodin, sen mieltä painaa koko ajan entisen elämän menetys. Margaretin lisäksi se on menettänyt hiljattain myös Agnesin, pienen perheensä iäkkään kissan ja rakkaan ystävänsä. Kaikki tämä motivoi sitä etsimään useita perheitä: yhden menetys ei mullistaisi sen koko maailmaa.

Alfien uusilla perheilläkin on oikeita ongelmia, jota Alfie yrittää ratkaista parhaansa mukaan. Puolalainen perhe on muuttanut vasta Lontooseen ja isän käydessä töissä äiti ja pojat yrittävät sopeutua uuteen kotimaahan. Seinän takana vastasyntynyt ei aiheutakaan äidissä välitöntä onnenhuumaa, vaan riittämättömyyden tunteen. Alfien ykköskodissa Claire toipuu erosta ja lankeaa väärään mieheen. Kakkoskodin Jonathan puolestaan ei tunnu löytävän mielekästä sisältöä elämäänsä.

Alfie tarkkailee ihmisiään ja yrittää auttaa heitä, mutta samalla se elää omaa kissan elämäänsä. Huomaa kyllä, että kissa on kirjailijalle tuttu eläin, niin hyvin esimerkiksi Alfien elekieltä on kuvattu. Sen logiikka on välillä niin ihanan kissamaista.

Pohdin, mitä voisin tehdä valloittaakseni hänet, ja tajusin, että sanoistaan huolimatta hän tarvitsi toisen lahjan. Ei kuitenkaan hiirtä tällä kertaa vaan jotain vähän kauniimpaa. Linnun! Siinäpä se, hankkisin hänelle linnun. Eihän ollut parempaa tapaa hieroa ystävyyttä kuin lahjoittaa kuollut lintu.

(s. 90)

Kirjassa käsitellään siis hyvin jokapäiväisiä asioita kissan näkökulmasta. Kun pääsin vauhtiin, luin koko kirjan yhdeltä istumalta. Alfie on hurmaava kissapäähenkilö, josta on hyvin helppo pitää. Vaikka kirjassa on pelkoa ja kurjiakin asioita, se on pohjimmiltaan hyvän mielen kirja. Lukija voi luottaa siihen, että kaikki kääntyy vielä parhain päin. Kirja aloittaa sarjan ja kyllähän minä luen seuraavankin osan.

Kirjan tiedot:
Rachel Wells: Alfie : kissa kynnyksellä | Otava 2021 | 366 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Alfie the Doorstep Cat (2014) | Suomennos: Elina Lustig

Luettu myös mm.:
Kauniimpaa kuin koskaan, Elämä on ihanaa, Tassulinna

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 32. kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa [40/50]
* Luonto sivuilla - Kirjassa liikutaan jalan

Kira Jane Buxton: Hollow Kingdom

I should have known something was dangerously wrong long before I did.

Kesyvaris S.T. elää onnellista elämää ihmisensä Big Jimin ja tämän uskollisen vihikoiran Dennisin kanssa. Eräänä päivänä Big Jimin silmä putoaa hänen päästään ja hän alkaa käyttäytyä hyvin omituisesti. Big Jim on selvästi sairas ja S.T. on valmis tekemään mitä tahansa parantaakseen hänet. Mikään ei kuitenkaan auta ja pian S.T.:n ja Dennisin on selvittävä maailmassa, jossa MoFot (ihmiset) ovat muuttuneet raivoaviksi zombeiksi.

Eli maailmanloppu näyttää tältä: varis ratsastaa vihikoiran selässä Seattlen halki zombeja väistellen ja tarkoitusta etsien. Ihmiskunnan kuolemaa katsotaan ulkopuolisten eli eläinten silmin. Enpä ole tällaista dystopiaa ennen lukenutkaan ja nyt olen erittäin iloinen siitä, että luin! Tarinan minäkertoja on siis varis S.T. (Shit Turd), jolla on sekä identiteettikriisi että todella hauska kertojaääni. 

Together we trekked our way back to the park, where I doled out the Cheetos, splitting them among Dennis, the mole, the opossum, the junco, and myself, which meant that everyone else got four while Dennis and I got twelve because as I've said before, my counting is so terrible. So with light hearts and bellies full of Day-Glo orange magic, we set off on a quest to find a MoFo who looked like a coconut that could open doors. 

(s. 107)

Big Jim kasvatti S.T.:n pienestä poikasesta saakka ja älykäs kun on, S.T. pitää itseään enemmän ihmisenä kuin variksena. Kuinka moni muu varis nauttisi television kulttuurikanavista ja ihmisten keksinnöistä yhtä paljon? S.T. on kerrassaan mahtava hahmo, jossa on hyvin paljon ihmistä, mutta varisfiltterin läpi suodatettuna. Kun se yrittää parantaa Big Jimin, apteekista lähtee mukaan niin silmälääkkeitä kuin raskausarpiseerumiakin. S.T:n mielessä ne ovat kaikki ihmisten lääkkeitä ja mitä useampaa lääkettä Big Jimin syö, sitä nopeammin hän paranee.

Kirjassa kuvataan S.T.:n, Dennisin ja Big Jimin elämää S.T.:n muistojen kautta ja vaikka kaikki on ollut eläinten mielestä aivan mahtavaa, lukijalle käy hyvin selväksi, että Big Jimin elämänhallinta oli lievästi sanoen hukassa. Mutta ei sillä ollut väliä varikselle ja koiralle, koska Big Jim oli heidän puolellaan henkeen ja vereen. Ihmisten maailman loppu räjäyttääkin S.T:n elämän kerralla palasiksi. Kun ihmisiä ei enää ole, mikä se itse on? Mistä se parvi koostuu, kun Big Jimiä ei enää ole? 

Uudessa maailmassa ovat vain S.T. ja hömelö Dennis, sekä koko joukko villieläimiä, joiden hetki on nyt tullut. Pidin aivan erityisesti siitä, miten S.T. alkaa hitaasti nähdä Dennisin aivan uudella tavalla. Maanvaivasta tulee paras ystävä, jonka kanssa S.T. päättää pelastaa lukkojen taakse jääneitä lemmikkejä. Samalla S.T. alkaa ymmärtää, että eivät sen halveksimat villilinnutkaan tyhmiä ole, erilaisia vain. Ehkä jopa pingviinit, mutta se on iso ehkä.

Kirjassa on muutama muukin kertojaeläin, joista ehdoton suosikkini oli Genghis Cat. Maailman itseriittoisin kissa (tai ehkä vain aivan tavallinen kissa) ottaa tehtäväkseen suojella varsin erityistä eläintä, joka ei selvästikään pärjäisi yksin edes paperipussissa.

Life on the outside is unpredictable, requiring vigilance and innate brilliance, both qualities I possess in numbers higher than I can count. I hunt and prowl and observe and fuck with shit. Also, my collection is growing. So far I have infiltrated four hundred homes and pillaged every sock I can find. I cannot explain my fascination with these delightful foot blankets, I can only tell you that it pleases me to carry them around while yowling like my fur is on fire.

(s. 23-24)

Tämä on sarja ensimmäinen osa ja aion ehdottomasti lukea seuraavankin. Tämän parissa sai nauraa ja tuntea olonsa myös surulliseksi. Kirja on tosiaan aikuisten kirja ja aika väkivaltainen. Kaikki eläimet eivät selviä tästä hengissä ja etenkin lemmikit kärsivät masennuksesta ihmistensä kuoltua. Yleensä välttelen kirjoja ja ohjelmia, joissa eläimille käy huonosti, mutta koska eläimet ovat tämän tarinan kertojina, niiden onnettomat kohtalot eivät tuntuneet niin pahalta. Kurjuuden vastapainona on kuitenkin todellisia riemun ja voiton hetkiä.

Kirjan tiedot:
Kira Jane Buxton: Hollow Kingdom | Headline Publishing Group 2020 (1. p. 2019) | 308 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Luonto sivuilla - Mainitaan linnun laulu
* Syyslukuhaaste - Lue kirja, jossa on suuri seikkailu

Jakob Wegelius: Merten gorilla

 

Sain tässä eräänä päivänä Pomolta vanhan kirjoituskoneen.

Pienen Hudson Queen -nimisen rahtilaivan kahden hengen miehistö joutuu vaikeuksiin Lissabonissa. Kaksikko sekaantuu vahingossa salakuljetukseen ja salaliittoon, ja pian kapteeni Henry Koskelaa jo syytetäänkin murhasta. Häkki heilahtaa ja sen toiselle puolelle jää Hudson Queenin konemestari Sally Jones, joka päättää tehdä kaikkensa saadakseen Pomonsa taas vapaaksi.

Voi että olikin ihana kirja! En tiennyt kaipaavani juuri tätä kirjaa nyt syksyn lähestyessä, mutta näköjään kaipasin. Onneksi tähän on tulossa pian suomennettu jatko-osa, koska haluan oikeasti palata Sally Jonesin luo. Hän on uskollinen, kärsivällinen, herkkä ja kätevä käsistään, ja minun tekisi oikeastaan mieli halata häntä, niin sympaattinen hahmo hän on. 

Lisäksi hän on gorilla.

Melkein kaikki, jotka tapaan ensimmäistä kertaa, kohtelevat minua niin kuin apinaa. Eikä se kovin kummallista olekaan. Minähän olen apina. Väki kuvittelee kai, että jonkun on täytynyt opettaa minut liikkumaan ihmisten vaatteissa, vähän samaan tapaan kuin sirkuskarhujen pitää oppia kulkemaan kahdella jalalla ja papukaijan voi kouluttaa sanomaan rumia sanoja. Sitä, että minä osaisin ajatella omia ajatuksiani ja ymmärtää, mitä ihmiset sanovat, ei moni voi edes kuvitella. Siis ennen kuin ovat oppineet tuntemaan minut.

(s. 166)

Kirjan tapahtumat sijoittuvat jonnekin 1900-luvun alkupuolelle ja sen maailmasta löytyy niin rumuutta kuin kauneuttakin. Kun Pomo vangitaan, Sally Jones pakenee ja löytää lopulta tiensä Ana Molinan luo. Nuori nainen työskentelee tehtaalla, laulaa kuin enkeli eikä pysty myöntämään sitä tosiasiaa, että hänen poikaystävänsä on väkivaltainen. Anan alakerrassa asuu signor Fidardo, vanhempi herrasmies, joka rakentaa ammatikseen soittimia. Kestää aikansa ennen kuin Sally Jones kykenee nousemaa turruttavasta surusta ja masennuksesta. Pikkuhiljaa kummallisen kolmikon välille kasvaa lämmin ja syvä ystävyys, ja Sally Jones alkaa opetella signor Fidardon taitoja.

Pohjimmiltaan kirja onkin hyvään ja oikeuteen uskova perinteinen seikkailu. Sally Jones asuu pitkään Lissabonissa ja tarinassa kuvataan ystävysten elämää. Se ei kuitenkaan ole koskaan tylsää ja taustalla kulkee koko ajan jännitys. Pomo ei murhannut ketään, mutta minne kuolleeksi julistettu mies katosi? Kun Sally Jones pääsee viimein Alphonse Morron jäljille, edessä on pitkä ja epätoivoinen matka Intiaan. Intiassa Sally Jones joutuu maharadzan palatsiin, joka on jo oma seikkailunsa.

Kirjassa on tosiaan tummiakin sävyjä kuten parisuhdeväkivaltaa, masennusta ja luottamuksen pettämistä. Se ei kuitenkaan ollut mitenkään masentava lukukokemus, vaan teki vuoroin surulliseksi ja vuoroin iloiseksi. Sally Jones on mahtava päähenkilö ja tarina on niin hyvin kirjoitettu, että sen pituutta ei huomaakaan. Tai huomaa sikäli, että olisi toivonut kirjan olevan vieläkin pitempi. 

Kustantaja on määritellyt kirjan takakannessa nuorille, mutta mielestäni se käy alakoululaisillekin. Jos ei muuten niin yhdessä lukien, koska aikuinenkin viihtyy tämän parissa vallan mainiosti. Kirjassa on myös ihanan vanhanaikaisen näköinen mustavalkoinen kuvitus.

Kirjan tiedot:
Jakob Wegelius: Merten gorilla | WSOY 2017 | 647 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Mördarens apa (2014) | Suomennos: Kati Valli

Luettu myös mm.:
Evarian kirjahylly, Seikkailut kirjallisuuden ihmemaassa, Siniset helmet

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 27. kirjan päähenkilö on eläin [37/50]