Näytetään tekstit, joissa on tunniste avaruus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste avaruus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. tammikuuta 2025

Cixin Liu: The Devourer & The Wandering Earth

Kansikuva.

Sain nyt aikaiseksi jatkaa Cixin Liun Sarjikset -operaatiota. Nämä siis ovat hänen novelleihinsa perustuvia sarjakuvamukaelmia. Pari aiemmin lukemaani olivat ihan kivoja, joten nappasin kirjastosta mukaani nämäkin kun kerran vastaan tulivat.


The Devourer

Ihmiskunnan tuhon airueena maapallolle saapuu ensin animetytön hahmon ottava kristalli, sivilisaationsa viimeinen, joka varoittaa lähestyvästä Ahmijasta. Valtava donitsin muotoinen alus tuhoaa kokonaisia planeettoja ja sitä asuttavat humanoidit dinosaurukset.

Aivan.

Yksi niistä rouskaisee ensi töikseen jonkin sortin diplomaatin ja asettuu sen jälkeen seuraamaan eturivistä, miten ihmiskunta käyttää seuraavat 100 vuotta saadakseen Kuun liikkeelle.

Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin tämä oli kyllä ihan uskomatonta seksististä tuubaa. Kuvitus oli komeaa ja se pelasti tilanteen jossain määrin. Ja kieltämättä luin tämän loppuun asti. Halusin tietää, miten järjettömäksi juoni vielä menisi.

Joka tasolla epäuskottavan juonen olisin vielä sietänytkin ilman sivuilta tihkuvaa seksismiä. Ei naishahmoja tuota animekristallia ja satunnaista taustakuvituksen hahmoa lukuun ottamatta. Kaiken lisäksi, ja nyt lainaan animekristallille puhuvaa tyrannosaurusta,


"- - our cosmos is as brutal as can be! Stars burning themselves to nothing in a cold, endless darkness - what else would you call it? It’s a masculine cosmos, you see. Feminine civilizations with delicate little constitutions like yours are just trivial anomalies that fade out at the edges of the universe."


Jep, universumi on julma ja maskuliininen, ja vain miehet pärjäävät siellä. Kuvaavaa on, että viimeisessä kohtauksessa ihmismies ja tyrannosaurusmies mättävät toisiaan pataan niin, että testosteroni tihkuu ja homoeroottinen lataus tiivistyy.


Kirjan tiedot:
Sarjakuvamukautus JD Morvan ; kuvitus Weilin Yang ; englanniksi kääntänyt Nicholas Blackburn Smith ; kustannus Head of Zeus 2022 ; pituus 103 sivua.

Haasteet:
* Helmet 2025 : 9. Kirjassa on konflikti
* Kohti ääretöntä : Kuu


The Wandering Earth

Tällä kertaa maailma on tuhoutumassa, koska aurinko vetelee viimeisiään. Ihmiskunta päättää paeta supernovaa toiseen aurinkokuntaan ja ketään ei jätetä, ei edes Maata. Se varustetaan jättimäisillä moottoreilla, joiden on tarkoitus työntää koko planeetta Proxima Centauriin.

Kuulit oikein.

Tarinassa seurataan nimettömäksi jäävää miestä, joka kasvaa aikuiseksi kytkintään nostavalla planeetalla.

Siis tämähän oli melkein yhtä päätöntä menoa kuin The Devourer, mutta onnistui kuitenkin olemaan jotenkin uskottavampi ja mielenkiintoisempi. Äijämeininkiä tämäkin oli, mutta ei yhtä seksistisissä tunnelmissa. Päähenkilöllä on jopa vaimo, jolla on vuorosanoja ja omakin tahto.

Kuvituskin miellytti minua enemmän. Äärimmäinen kylmyys, valtaviksi paisuvat luonnonilmiöt, loputon avaruus ja ihmisten lamaantunut ahdistus oli kuvattu hyvin. Tunnelma olikin koko ajan synkkä vaikka periaatteessa tässä ihmiskuntaa oltiinkin pelastamassa.

Näistä kahdesta suosittelisin tätä, ja nyt kieltämättä tekisi mieli katsoa tähän tarinaan perustuva elokuva.


Kirjan tiedot:
Sarjakuvamukautus Christophe Bec ; kuvitus Stefano Raffaele ; englanniksi kääntänyt S. Qiouyi Lu ; kustannus Head of Zeus 2021 ; pituus 113 sivua.

Haasteet:
* Helmet 2025 : 4. Kirjassa valvotaan yöllä
* Kohti ääretöntä : Planeetta

lauantai 11. tammikuuta 2025

Samantha Harvey: Orbital

Kansikuva.

Rotating about the earth in their spacecraft they are so together, and so alone, that even their thoughts, their internal mythologies, at times convene.

Samantha Harveyn Orbital voitti äskettäin Booker-palkinnon. Muuten en olisi kirjasta tiennytkään ja se kuulosti sen verran kiinnostavalta, että päätin lukaista sen.

Mutta eipä tätä niin vain lukaistukaan. 

Kirjassa on vain 136 sivua, mutta lukemiseen meni monta päivää ja näin jälkikäteen ajatellen hieman ihmettelen, että en jättänyt sitä kesken. Kirjassa kun ei oikeastaan ole juonta, minkäänlaista konfliktia tai muuta ratkaistavaa asiaa, tai edes kovin kiinnostavia päähenkilöitä.

Päähenkilöt ovat kansainvälisellä avaruusasemalla kököttäviä astro- ja kosmonautteja, joilla on eturivin paikat ihastella maapalloa. Se kirjan pointti onkin, Maan hauras ihmeellisyys. Harvey kuvailee kauniisti Maata, luontoa ja ihmisiäkin, ja kaunis kieli onkin se syy, jonka vuoksi halusin lukea kirjan loppuun.


The planet is shaped by the sheer amazing force of human want, which has changed everything, the forests, the poles, the reservoirs, the glaciers, the rivers, the seas, the mountains, the coastlines, the skies, a planet contoured and landscaped by want.
(s. 75)


Kokonaisuutena kirja on hyvin, hyvin hidas. Se on jaettu 16 lukuun, koska avaruusasema kiertää Maan 16 kertaa vuorokauden aikana. Siinä ajassa astro- ja kosmonautit toimittavat arkisia työtehtäviään, joista he eivät näköjään selviydy ilman loputtomia sisäisiä monologeja enemmän tai vähemmän filosofisista aiheista. Jos he eivät jaarittele, sen tekee kaikkitietävä kertoja.

Hahmot jäivät oletettavasti tarkoituksellakin etäisiksi, koska etäisiä he ovat muille kuin ehkä toisilleen. Avaruus on se, joka heitä vetää puoleensa, ja kaikki muu jää takavasemmalle, ei kunnianhimon vaan uteliaisuuden vuoksi. Heidän kertojaäänensä olivat aivan identtisiä, mikä ei oikein toiminut minulle.

Eli tämä oli tällainen tulipahan luettua -kirja. Jos pidät oikein verkkaisista kirjoista, saatat pitää tästäkin.


Kirjan tiedot:
Samantha Harvey: Orbital | Vintage 2024 | 136 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2025 : 40. Kirjassa ajalla tai kellolla on tärkeä merkitys
* Luonto sivuilla : Henkeäsalpaava
* Kohti ääretöntä : Maapallo

lauantai 2. maaliskuuta 2024

Frank Herbert: Dyynin messias

Kansikuva.

K: Mikä sai teidät valitsemaan juuri sellaisen lähestymistavan Muad’Dibistä kertovaan historiikkiin?

No en sitten malttanut odottaa pidempään tämän Frank Herbertin Dyynin messiaan lukemista. Taustalla vaikuttanee tuo juuri teatteriin tullut elokuva, jota ei voi välttää näkemästä mainoksissa, arvosteluissa ja vaikka missä.

Kaiken tuon leffahypetyksen seasta silmiini osui tieto siitä, että Denis Villeneuve haluaa muokata tästäkin kirjasta elokuvan. Sanoisin, että tämä on varmasti juoneltaan helpompi kuvata ja muuttaa käsikirjoitukseksi kuin Dyyni. Dyynissä isotkin tapahtumat ohitetaan monesti vain parilla lauseella, mutta Messiaassa ne oikeasti näytetään.

Tässäkin on toki paljon filosofointia, liikaakin jos minulta kysytään. En oikein jaksanut keskittyä niihin osuuksiin, koska ei niissä kerrottu mitään tajuntani räjäyttäviä oivalluksia. Näistä osuuksista kiinnostavimpia olivat Paulin synkät pohdinnat siitä, miten hänestä on tullut kokonaisen uskonnon keskushahmo ja (teko)syy hirmuteoille. Samoin hän on epätoivoinen selvänäkökykynsä edessä: on vain huonoja ja vielä pahempia vaihtoehtoja. Valitse siinä sitten.

Mutta jos filosofointi unohdetaan, niin juoni sinänsä on jopa jännittävä. Eri tahot ovat yhdistäneet voimansa ja suunnittelevat Paulin salamurhaa. Tätä on hieman hankala toteuttaa, koska kohde näkee tulevaisuuteen, mutta yrittänyttä ei laiteta. Tarinaa kerrotaan monesta näkökulmasta, joiden kautta tutustutaam hyvin monenlaisiin hahmoihin.

Kaipasin tarinaan Jessicaa, joka on karistanut Arrakiksen pölyt jaloistaan, mutta hänen tilallaan on tytär Alia. Juuri se kammottava lapsi, joka tuli tietoiseksi olennoksi jo kohdussa ja joka taaperoikäisenä viiletti pitkin taistelukenttää teurastamassa loukkaantuneita. Nyt hän on Paulin kultin ylipapitar, joka herättää pelkoa ja kauhistusta kaikissa, mukaan lukien veljensä.

Ja kaiken taustalla on Arrakiksin muuttuva maailma. Paul on onnistunut aloittamaan planeetan ilmaston muokkaamisen, mikä ei sitten sovikaan kaikille. Kiinnostavimpia tarinanlankoja olikin mielestäni se, miten fremen-kansa on jo ehtinyt muuttua ja miten eri hahmot siihen suhtautuvat. Arrakiksen aavikko on ollut armoton asuinpaikka, mutta se on kuitenkin ollut koti. Miten fremeneille ja heidän kulttuurilleen käy, kun koti muuttuu vääjäämättä toisenlaiseksi?

Vähän hidaslukuinen, mutta kiinnostava kirja! Jatko-osa onkin sopivasti suomennettu ja luen sen ennen pitkää.


Kirjan tiedot:
Frank Herbert: Dyynin messias | WSOY 2023 (1. p. 1987) | 327 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Dune Messiah (1969) | Suomennos: Hilkka Pekkanen

Haasteet:
* Helmet 2024 : 40. Kirjassa on erittäin kylmä tai kuuma [24/50]

tiistai 30. tammikuuta 2024

Frank Herbert: Dyyni. Muad’Dib & Profeetta

Kansikuvat.


Kun isäni, padisah-keisari, kuuli herttua Leton kuolemasta ja kuolintavasta, hän sai raivokohtauksen, jollaista emme olleet koskaan ennen nähneet.

Luin Dyynin ensimmäisen osan näköjään marraskuussa. Uusi leffa on tulossa valkokankaalle kohta puolin ja vaikka en ole varma, menenkö katsomaan sitä (se on melkein kolme tuntia pitkä!), motivoi se kuitenkin lukemaan nämä jatko-osat.

Vai onko jatko-osa edes oikea sana näille? Yhtä kirjaahan nämä ovat, se vain on pilkottu kolmeen osaan.

Muad’Dib ottaa kiinni elokuvan ja kirjassa keskitytään enimmäkseen siihen, miten Jessica ja Paul luikertelevat sisään fremenien yhteisöön. He käyttävät häikäilemättä hyväkseen fremenien uskonnon raameja noustakseen valta-asemiin heidän parissaan. Uskonto ja politiikka kulkevat tarinassa koko ajan käsi kädessä ja juoni onkin kiinnostavan monimutkainen juuri sen vuoksi.

Profeetassa Paul porskuttaa eteenpäin fremenien messiaana ja pohtii, voiko mitenkään välttää koko universumin kattavan sodan syttymisen. Lähes jokainen Paulin näkemä tulevaisuus näyttää kylpevän jihadin veressä. Samaan aikaan Arrakisin ulkopuolella juonitaan Muad’Dibin nostattaman kansannousun päänmenoksi.

Näistä kahdesta tykkäsin enemmän Muad’Dibistä, lähinnä koska Jessica oli siinä paljon aktiivisempi tekijä ja ansaitsi fremenien kunnioituksen omilla ansioillaan. Pidin hänestä ja olikin sääli, että Profeetassa hän oli paljon passiivisemmassa roolissa.

Paul sen sijaan ei ollut mielestäni kovin kiinnostava päähenkilö, koska hän oli niin kertakaikkisen ylivertainen muihin verrattuna. Se tietenkin oli tarinan pointti ja hänen kauttaan kuvataan kyllä hyvin sitä, että suuri valta voi olla myös valtava taakka.

Kokonaisuutena tykkäsin Dyynistä ja sen maailmasta niin paljon, että luen varmasti jatko-osan tai pari! Minusta tarina on kestänyt hyvin aikaakin, jos kohta toivon, että leffassa nostetaan esiin vielä enemmän naishahmoja kuin kirjassa.


Kirjan tiedot:
Frank Herbert: Dyyni. Muad’Dib & Profeetta | WSOY 2010 & 2011 (1. p. 1984) | 251 & 262 sivua | Kirjastosta
Englanninkieliset alkuteokset: Dune. Muad’Dib & The Prophet (1965) | Suomennos: Anja Toivonen, tarkistanut Ari Koskinen

Haasteet:
* Helmet 2024 : 47.-48. Kaksi kirjaa, jotka on kääntänyt sama kääntäjä [12/50]

maanantai 27. marraskuuta 2023

Martha Wells: System Collapse (The Murderbot Diaries #07)


Dr. Bharadwaj told me once that she thought I hated planets because of the whole thing with being considered expendable and the possibility of being abandoned.

Murhabotti ihmisineen lähtee etsimään kadonnutta siirtokuntaa. Kilpajuoksu pahamaineisen Barish-Estraze -yhtiön kanssa kiihtyy eikä asiaa auta Murhabotin ohjelmistohäiriö.

Uusinta Murhabottia on aina kiva odottaa! Tämän sivumäärä ei päätä huimaa, joten lukaisin tämän yhdessä illassa.

Tämä System Collapse on suoraa jatkoa Network Effectille ja koska sen lukemisesta on jo aikaa, piti muistella googlen avustuksella mitä siinä tapahtuikaan. Tässä ollaan siis edelleen samalla planeetalla ja Murhabotin porukka yrittää pelastaa eristäytyneen siirtokunnan orjuutetuiksi joutumiselta.

Ensimmäiset satasen sivua olivat mielestäni suhteellisen hidasta luettavaa. Paljon mitään ei tapahtunut ja Wells tuntui kompastuvan siihen kerrontatyyliin, jonka on sarjalle valinnut. Se on hyvin hauskaa ja viehättävää onnistuessaan, mutta nyt se ei ihan toiminut.

Kirja jälkimmäinen puolisko oli sitten enemmän toimintaseikkailua ja kaarisuluilla kikkailu jäi onneksi vähemmälle. System Collapse on hiukan harhaanjohtava nimi, koska Murhabotin ohjelmisto-ongelma ei loppujen lopuksi ollutkaan ihan niin vakava tai ylipäätään sellainen kuin oletin.

Tykkäsin tässä eniten Murhabotin suhteesta muihin botteihin, tekoälyihin ja androidihenkivartijoihin. Se pystyy peilaamaan itseään ja omaa kehitystään niihin, eikä ihan aina pidä näkemästään. Etenkin Murhabotin ja mahtialus Perihelionin eli ART:n (Asshole Research Transport) sanailua ja kehittyvää tunneälyä oli kiva seurata.


You’re stalling, ART-drone said.

I am not. I can stand here and be useless without any ulterior motives, thanks.
(s. 62)


Kirjan tiedot:
Martha Wells: System Collapse | Tordotcom 2023 | 245 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Scifiä! : LGBTQIA+

torstai 16. marraskuuta 2023

Johan Harstad: Darlah: 172 tuntia Kuussa

Kansikuva.


“Hyvät herrat, on aika.”

Mikäs sen parempi keino saada rahoitusta avaruustutkimukselle kuin lähettää muutama teini Kuuhun? NASAN loistoidea johtaa arvontaa, jonka voittajia odottaa unohtumaton matka. 

Yksi lukuhaasteiden hyvistä puolista on ainakin omalla kohdallani se, että tulee kaiveltua lukulistaa vähän kauempaakin. Muistan nähneeni tämän kirjaston hyllyssä kymmenisen vuotta sitten. Kirja jäi mieleen kansikuvan ja nimen vuoksi. Mikä ihmeen Darlah, ajattelin.

Ja nyt kun luin tämän niin totesin, että a) kauhu ei edelleenkään ole oma genreni ja b) maailma on muuttunut paljon kymmenessä vuodessa. Kirjassa se näkyy etenkin teknologiassa ja nuorisokulttuurissa noin ylipäätään.

Toisaalta nämä nuoret kuumatkailijat haaveilevat ihan samanlaisista asioita kuin nykynuoretkin. Norjalainen Mia haluaa bändinsä menestyvän, japanilainen Midori haluaa pois ahtaasta laatikosta, johon häntä ollaan tunkemassa, ja ranskalainen Antoinen haluaa exänsä takaisin.

...Antoine oli kyllä sen verran vaaniva stalkkeri, että huh huh. Pidin hänestä vähiten, koska oikeasti, jätä nyt se tyttöparka rauhaan.

Mutta, kirja itsessään paljastui siis YA-scifikauhuksi ja olin lukiessani sellaisella tuulella, että yhdessä vaiheessa kirja alkoi jo oikeasti ahdistamaan. Piti katsoa välillä jotain pöljää telkkarista, jotta pulssi laski ja tarinan luomat mielikuvat häipyivät taka-alalle.

Alkulämmittelyä ja hahmoihin tutustumista oli noin puolet kirjasta, Kuu-reissua se toinen puoli. Mia, Midori ja Antoine kohtaavat pieniä kummallisuuksia jo Maan kamaralla, mutta Kuussa kirjailija pistää ison vaihteen päälle ja kauhu koputtelee nopeasti ikkunaan. Kirjan loppu oli yllättävä enkä kyllä suosittelisi tätä ihan herkimmille lukijoille.

Kaiken kaikkeaan ihan tykkäsinkin kirjasta, mutta taidanpa ottaa nyt vähän välimatkaa kauhuun genrenä. Kesän valoisina päivinä uudestaan?


Kirjan tiedot:
Johan Harstad: Darlah: 172 tuntia Kuussa | Karisto 2012 | 438 sivua | Kirjastosta
Norjankielinen alkuteos: Darlah - 172 timer på månen (2008) | Suomennos: Elina Uotila

Luettu myös:

Haasteet:
* Scifiä! : Genrejen sekoitus
* YA-lukuhaaste 2023 : Kirja on julkaistu 2013 tai aiemmin
* Luonto sivuilla vol. 3 : Pimeys

maanantai 6. marraskuuta 2023

Frank Herbert: Dyyni: ensimmäinen osa

Kansikuva.


Viikkoa ennen Arrakisiin lähtöä, kun kaikki viimeiset puuhat olivat jo kiihtyneet melkein sietämättömäksi touhuksi, vanha eukko tuli käymään Paul-pojan äidin luona.

Kaukaisessa tulevaisuudessa Atreidesin perhe komennetaan muuttamaan Arrakisin aavikkoplaneetalle. Vaara vaanii joka puolella ja suvun perijää odottaa erikoinen kohtalo.

Olen jossain välissä Wikipediaa surffatessani lukenut sekä tätä kirjaa että koko sarjaa koskevat juonipaljastukset. Lisäksi tämä on sellainen scifiklassikko, että spoilereita olisi varmasti ollut vaikea välttää muutenkin. Eipä se onneksi minun lukemistani haitannut.

Sain tämän luettua lauantaina ja sattumalta illalla telkkarista tulikin vuoden 2021 Dyyni-elokuva. Olen nähnyt se ennenkin ja katsoin sitä nyt puolella silmällä ihan vain verratakseni sitä kirjaan.

Molemmissa tarina pysähtyy suunnilleen samaan kohtaan, kirja hieman elokuvaa aiemmin. Pidin kirjasta enemmän ja aion kyllä lukea sen loppuun asti jahka ehdin. Tämähän on siis vain tarinan ensimmäinen osa, oikeastaan prologi, ja siltä se etenkin elokuvassa tuntuu.

Kirjassa syvennytään enemmän siihen poliittisten juonittelujen verkkoon, johon Atreidesit lopulta kompastuvat. Hekin ovat taitavia pelaajia ja on pienestä kiinni, etteivät asiat menneetkin ihan toisella tavalla. Pidin etenkin siitä, että kirjassa kerrottiin enemmän benegesseriittojen motiiveista ja toimintatavoista. Ne jäivät leffassa vähän hämäriksi.

Samoin se, että Jessica sai paljon sivutilaa, oli miellyttävä yllätys. Elokuvassa minua ärsyttikin se, miten hän viettää suurimman osan ajasta joko selvästi peloissaan tai itkemässä. Kirjassa hänellä on rautainen itsekuri ja kun se särkyy, lukijakin tietää, että nyt on tosi kyseessä.

Oikeastaan pidin Jessicasta niin paljon, että Paul jäi mielessäni vähän sivuosaan. "Jep, siinä se poika on, pakotettuna hyödyntämään benegesseriittojen istuttamia messiaanisen tarinan siemeniä. Mutta nyt takaisin Jessicaan!"


Kirjan tiedot:
Frank Herbert: Dyyni: ensimmäinen osa | WSOY 1986 (1. p. 1982) | 279 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Dune. Book One (1965) | Suomennos: Anja Toivonen

Luettu myös:

Haasteet:
* Scifiä! : Ei-ihmismäisiä olentoja
Hiekkamatoja!
* Luonto sivuilla vol. 3 : Aavikko
* Aakkoshaaste : D

keskiviikko 21. kesäkuuta 2023

Lauren James: The Loneliest Girl in the Universe

Kansikuva.


Early yesterday morning NASA successfully launched the first ever manned spacecraft destined to travel to a different star system.

Romy Silvers on The Infinity -aluksen ainoa eloonjäänyt. Alus on matkalla kohti uutta planeettaa ja Romy on universumin yksinäisin tyttö. Ainakin siihen asti, että The Eternity saa hänet kiinni.

No nyt löytyi YA-kirja, joka pääsi yllättämään oikein kunnolla! Takakannen perusteella oletin lukevani avaruusromanssia. Romy yhdessä aluksessa, J toisessa, viestit kulkevat läpi ajan ja avaruuden, sitten kohdataan ja ruusut kukkivat ja pikkulinnut laulavat jne. jne.

Ensimmäiset pari sataa sivua näyttääkin tältä. Minä-kertoja Romy kuvaa yksinäistä arkeaan aluksessa, jonka muiden matkustajien kohtalo selviää pikkuhiljaa. Kerronta on tämän osalta aika perus YA:ta, ei mitenkään erikoista, mutta Romyn yksinäisyys tuntuu kyllä hyvin.

Yllättäen NASA kertoo, että matkaan on lähetetty toinenkin alus. Niin nopea, että se saavuttaa lopulta The Infinityn. Romy ja The Eternityssä matkustava J-poika alkavat lähetellä toisilleen viestejä. J on ah niin ihana, aivan kuin Romyn suosikkisarjan päähenkilö, josta Romy muuten kirjoittaa fanifiktiota. Minusta hauska yksityiskohta!

Sitten tulee sivu 198. Sivulla 200 olin jo ihan ????siis mitä????, koska enpä osannut ollenkaan odottaa tätä käännettä.

Ja enempää en kerrokaan, koska oikeasti, kannattaa yllättyä ihan itse. Vaikka nyt toki jokainen tämän lukenut tietää odottaa jotain. Mutta mitä!


Kirjan tiedot:

Lauren James: The Loneliest Girl in the Universe | Walker Books 2017 | 290 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2023 : 21. Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta [38/50]
* Scifiä! : Sijoittuu aurinkokunnan ulkopuolelle
* YA-lukuhaaste 2023 : Itsenäinen kirja

sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Andy Weir: Operaatio Ave Maria

Kansikuva.


"Mitä on kaksi plus kaksi?"

Ryland Grace herää yksin avaruusaluksessa muistinsa menettäneenä. Pikkuhiljaa hän ymmärtää olevansa reissulla, jossa pelissä on koko maapallon kohtalo.

Tämä oli minulle sekä vuoden 2022 viimeinen että vuoden 2023 ensimmäinen kirja. En saanut tätä luettua loppuu eilisen puolella enkä myöskään malttanut jättää tätä kesken, joten vuosi vaihtui lukiessa. Ehkäpä se on hyvän lukuvuoden merkki?

Olen lukenut Andy Weiriltä aiemmin Yksin Marsissa -kirjan, josta tykkäsin samoin kuin siitä tehdystä elokuvasta. Tässä on sikäli sama idea, että yksi tiedemies jää traagisten olosuhteiden pakosta yksin avaruuteen. Gracen ei tarvitse keksiä, miten selvitä Marsissa. Sen sijaan hänen pitää keksiä, miten pelastaa maapallo ilmaston hämärtymiseltä ja pikaisesti lähestyvältä jääkaudelta.

Tarina etenee kahdella tasolla, jotka molemmat olivat jännittävää luettavaa. Yhtäällä ollaan nykyhetkessä Tau Ceti -tähden kiertoradalla, 12 valovuoden päässä Maasta. Grace ei olekaan ainoa älyllinen olento lähiavaruudessa ja niinpä hänen on lyötävä hynttyyt yhteen aivan toisen lajin edustajan kanssa, molemmilla kun on sama tavoite.

Toisaalla palataan ajassa taaksepäin katsomaan, miksi Grace edes on Tau Cetissä. Aurinkomme uhkaa hämärtyä pienten avaruusöttiäisten vuoksi ja pikajääkausi tietäisi ihmiskunnan tuhoa. Asiaa lähdetään ratkaisemaan kansainvälisellä yhteistyöllä, jota johtaa diktaattorin ottein Eva Stratt. Pidin paljon myös Strattista, joka on olosuhteiden pakosta armoton käskyttäjä ja jolla on valta tehdä mitä vain operaatio Ave Marian nimissä.

Lopulta aikajanat kohtaavat ja selviää, miksi ihmeessä juuri Grace on lähetetty Tau Cetiin.

Pidin kirjasto todella paljon! En ymmärtänyt kaikkia tieteellisiä selityksiä, mutta sepä ei haitannut lukukokemusta ollenkaan. Ei niillä yksityiskohdilla ollut niin niin väliä kunhan vain tajusi, mihin niillä pyrittiin. Pidin Gracesta ja avaruusolento Kivisestä, jotka löytävät yllättävän nopeasti tavan kommunikoida keskenään. Kirja ei vellonut synkistelyssä ja sinänsä vakavaa aihetta kevensi huumorintajuinen kerronta.


Nälkä on kuulemma paras mauste. Kun ihmisellä on sudennälkä ja hän viimein tyydyttää sen syömällä, aivot palkitsevat komeasti urotyön. Hyvin tehty, ne sanovat, jäämme sittenkin henkiin!
(s. 19)


Yllätyin myös oikeasti kirjan lopusta, jota tavoistani poiketen en lukenut ensimmäisenä. Meillä kaikilla on pienet kirjalliset paheemme... 

Tästä on kuulemma tekeillä elokuva, joka pitää sitten ehdottomasti katsoa.


Kirjan tiedot:
Andy Weir: Operaatio Ave Maria | Into 2022 | 441 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Project Hail Mary (2021) | Suomennos: Annukka Kolehmainen

Haasteet:
* Helmet 2023 : 27. kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin [1/50]
* Luonto sivuilla: Avaruus

lauantai 26. maaliskuuta 2022

Tuomas Kilpi: Avaruusasema Ithal

Kansikuva.


Heräsin pienessä huoneessa,
jonka seinät alkoivat vähitellen
hehkua valoa.


Kirjan minäkertoja asuu avaruusasemalla, joka kiertää Ithal-planeettaa. Aseman asukkaat ovat tutkijoita, joiden tehtävä on selvittää, onko Ithal sopiva ihmisten asuttavaksi. Eräänä päivänä kertoja huomaa, että planeetalla ja asemalla tapahtuu outoja asioita.

Katsoin tuossa taannoin Helmet-kirjastojen vuosittain järjestämän Kirjareppu-tapahtuman ensimmäisen osan, jossa esiteltiin viime vuoden aikuisten kaunokirjallisuutta. Niistä bongaa hyviä kirjavinkkejä ja ennen kaikkea saa tietoa kirjoista, joita ei itse ole ehtinyt tai halunnut lukea, mutta joita voisi suositella kirjaston asiakkaille.

Yksi esitellyistä kirjoista oli tämä selkokirja, jonka halusin heti lukea. Selkokirjoissa ei ole tarjolla niin kovin paljon genrekirjallisuutta ja tämä on scifiä. Kaiken lisäksi tämä on kirjoitettu suoraan selkokirjaksi, eli se ei ole mukautus mistään teoksesta.

Mielestäni kirja oli hyvä ja pieneen sivumäärään on saatu mahtumaan jännittävä juoni. Tiivis tunnelma välittyy vähemmälläkin kuvailulla ja pidin siitä, että hahmoja ei oikeastaan kuvailtu ollenkaan. Kaikilla ei edes ole nimiä ja sepä antaakin lukijalle tilaisuuden kuvitella heidät minkä näköisiksi itse haluaa.

Eli komppaan Helmet-kirjaston suositusta! Tätä voi hyvällä syyllä suositella sellaiselle, joka haluaa lukea scifiä, mutta ei jaksa tai pysty lukemaan pitkää kirjaa.


Kirjan tiedot:
Tuomas Kilpi: Avaruusasema Ithal | Oppian 2021 | 94 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2022 : 23. pieni kirja [22/50]
* Aakkoshaaste : A

perjantai 25. helmikuuta 2022

G. Willow Wilson & Christian Ward: The Invisible Kingdom vol. 1-3

Kansikuvat.

Vess on kulkenut pitkän matkan päästäkseen nunnaksi leijuvaan luostariin. Grix puolestaan yrittää pärjätä pienen kuljetusaluksen kapteenina. Naiset törmäävät kumpikin tahollaan salaliittoon, jonka paljastuminen voi muuttaa koko maailmaa.

Luin ensimmäinen sarjakuvan ihan vain kivan näköisen kannen vuoksi. Onneksi kirjastosta löytyi sitten kaksi seuraavaakin osaa, halusin nimittäin tietää, mitä seuraavaksi tapahtui. Sarjassa on näköjään kymmenen osaa, jotka toivottavasti saan joskus käsiini.

Tämä sarja on sekä romanssi että vauhdikas avaruusseikkailu, mutta mukana on jonkin verran filosofisia pohdintojakin. Lähinnä Vessin taholta, hän kun kapinoi oman lajinsa asettamia sukupuolittuneita odotuksia vastaan ja päättää ryhtyä nunnaksi. Ja sitten käykin ilmi, että luostarin abbedissa on alhaisen salaliiton keskiössä. Ja sitten Vess vielä rakastuu Grixiin. Vess joutuukin pohtimaan, mistä hänen vakaumuksessaan loppujen lopuksi onkaan kysymys.


Kuvassa Vess ja Grix.
Vess ja Grix.
(vol. 1., s. 11)


Grix on tarinan action woman, joka on henkeen ja vereen pienen aluksensa ja miehistönsä puolella. Hän on Lux-nimisen megasuuren kauppakorporaatio palveluksessa ja kuskaa tavaraa planeetalta toiselle. Tarinassa kritisoidaan vahvasti mieletöntä tuhlausta ja omistamisen tarvetta. Lux on luonut eri planeettojen asukkaille kuviteltuja tarpeita saadakseen lisää rahaa itselleen. Grix ei ole ennen uhrannut tälle montaakaan ajatusta, mutta nyt hänen moraaliaan testataan oikein urakalla.

Tykkäsin kirjan hahmoista, etenkin tietenkin Vessistä ja Grixistä. He ovat sekä hyvin erialaisia että pohjimmiltaan samanlaisia. Se minua tarinassa ärsytti, että ensimmäisen ja toisen osan välillä on monta kuukautta, joita ei näytetä ollenkaan. Hahmojen toisiinsa tutustuminen jää siis oikeastaan näkemättä.

Grixillä esimerkiksi oli jo satunnaissuhde aluksessaan matkaavaan Elineen. Vaikka en todellakaan kaivannut mitään mustasukkaisuusdraamaa, olisi ollut kiva nähdä edes yksi keskustelu aiheesta Vess ja Grix heidänkin välillään. Tai vaikkapa se, miten Vess ja Grix tahoillaan huomasivat olevansa rakastuneita.

Mutta noin kokonaisuutena pidin siitä, että nämä naisten väliset suhteet eivät nostattaneet yhtään kulmakarvaa koko tarinassa ja kaikki olivat hyvissä väleissä keskenään. Tarinassa on myös mukna sukupuolten moninaisuutta. Vessin lajilla sukupuolia on neljä ja erään toisen lajin jokaiseen yksilöön viitataan sukupuolineutraalilla them-pronominilla olivat he sitten nunnaluostarissa tai avaruusaluksella.


Kirjan tiedot:
G. Willow Wilson & Christian Ward: The Invisible Kingdom vol. 1-3 | Dark Horse Books 2019-2021 | 136, 128, 128 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2022 : 32. kirjassa rikotaan yhteisön normeja [14/50]
* #Queerlukuhaaste2022 : Sarjakuva

torstai 3. helmikuuta 2022

Gideon Marcus: Kitra

Kansikuva.


At 1,000 meters above the ground, my right wing dipped down, and I felt a lurch in my stomach as if I were going over a waterfall.

19-vuotias Kitra Yilmaz toteuttaa viimeinkin haaveensa ja ostaa oman avaruusaluksen. Hän värvää miehistökseen lähimmät ystävänsä ja porukka lähtee koeajolle kohti läheistä tähteä. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan ja pian he huomaavat olevansa keskellä ei mitään…

Lainasin tämän pienoisromaanin ihan vain nätin kannen vuoksi ja koska olin avaruusseikkailutuulella. Sen suhteen tämä osoittautuikin oikein kivaksi. Tarina on oikeastaan vanha kunnon avaruusseikkailu. Miehistö joutuu yllättäen tuntemattomaan paikkaan, polttoaine on vähissä eikä apua saa mistään.

Oli mukavaa vaihtelua lukea YA-spefiä, jossa panoksena ei ole maan, planeetan, galaksin tai koko universumin kohtalo. Viiden nuoren porukan on pelastettava vain itsensä ja luotettava siihen, että jokainen tekee oman osansa ja tukee toinen toistaan.

Hahmojen syvällisyydellä tämä ei juhli, mutta koska tämä paljastui sarjan ensimmäiseksi osaksi oletan, että jatko-osissa heitä saatetaan luodata tarkemminkin. Ärsyttävin hahmo oli outo avaruusolio Pinky, jonka pääasiallinen tehtävä oli huonojen vitsien viljely. Kirja ei olisi menettänyt mitään, vaikka Pinky olisikin jäänyt kotiplaneetalleen, missä ikinä se onkaan.

Kirjassa tulevaisuus on monikulttuurinen ja esimerkiksi Kitran suku on alun perin Turkista ja kaikki puhuvat oletuskielenään ranskaa. Yllätyin iloisesti siitä, että kirjassa viitattiin suomen kieleen monta kertaa ja korvapuustitkin mainittiin!

Suvaitsevaisemmasta tulevaisuudesta puhuu myös se, että aluksen biologi Marta on paitsi Kitran bestis, myös tämän ex-tyttöystävä. Martalla on nyt poikakaveri ja vaikka Kitra on ihastunut ohjelmoija Fareedhiin, hän pohtii välillä pitäisikö tyttöjen välistä lämmintä ystävyyttä lämmitellä vähän lisääkin.


Kirjan tiedot:

Gideon Marcus: Kitra | Journey Press 2020 | 158 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2022 : 28. kirjassa toteutetaan unelma tai haave [9/50]
* YA-spefibingo : Kirjassa ollaan avaruudessa
* #Queerlukuhaaste2022 : Spefi

maanantai 17. toukokuuta 2021

Martha Wells: Fugitive Telemetry (The Murderbot Diaries #06)

 Kansikuva.

The dead human was lying on the deck, on their side, half curled around.

Kun avaruusasemalla tapahtuu murha, Murderbot joutuu jälleen kerran turhankin läheisiin tekemisiin ihmisten kanssa. Sitä ei oikeastaan kiinnosta, kuka uhri tai murhaaja oli, mutta asia on tärkeä ihmisille ja Murderbot yrittää tulla toimeen heidän kanssaan.

The Murderbot Diaries -sarja jatkuu tällä kertaa pienoisromaanilla. Hyvä, koska kuten täyspitkää romaania lukiessani totesin, hahmo toimii paremmin lyhyemmissä tarinoissa. Edellisille osille on ollut tyypillistä se, että Murderbot joutuu pelastamaan enemmän tai vähemmän pulassa olevia ihmisiä erilaisilta vaaroilta. Tässä kirjassa on myös tuota samaa, mutta pääjuoni on murhamysteeri, jota Murderbot ratkaisee yhdessä avaruusaseman järjestyksenvalvojien kanssa.


"I know." Target Four spread his big hands on the table. "Penis, move, right? - -"
(s. 88)


Ajallisesti tarina sijoittuu sarjan neljännen (Exit Strategy) ja viidennen (Network Effect) osan väliin. Pohjimmiltaan se kertoo Murderbotin yrityksistä löytää paikkansa avaruusasemalla, joka on portti oikealle utopiaplaneetalle. Esimerkiksi ruoka ja lääkkeet ovat ilmaisia, ovathan ne ihmisten perusoikeuksia. Siksi murha järkyttää asema ihmisiä niin paljon: tavallisesti pahinta rikollisuutta ovat humalaisten kahinoinnit.

Onneksi kirjan hahmot eivät olleet ihan niin pliisuja ja kaikin puolin kilttejä kuin edellisessä osassa. Murderbotin läsnäoloa ei purematta niellä, onhan se kuitenkin ihmisten suojelemiseen ja sitä kautta tappamiseen tehty androidi. Monilla aseman ihmisillä on vaikeuksia uskoa, että se on itse hakkeroinut itsensä vapaaksi eikä suunnittele joukkomurhaa. Koska Murderbot on yhtä kärttyinen kuin aina, se ei tee tilannetta itselleen yhtään helpommaksi, toisinaan jopa päin vastoin. Sen perusluonteeseen ei kuulu ihmisten ymmärtäminen ja hännystely.

Murhamysteeri itsessään oli ihan kiva ja murhaajan henkilöllisyys yllätys. Oli kiinnostavaa lukea, miten johtolankojen löytäminen ja seuraaminen onnistui sillä ylivertaisella teknologialla, jota tässä tulevaisuuden maailmassa käytetään arkielämässä.

Ilmeisesti Wells on tehnyt kustannussopimuksen ainakin kolmesta jatko-osasta, joten niitä odotellessa!


Kirjan tiedot:
Martha Wells: Fugitive Telemetry | Tor.com 2021 | 162 sivua | E-kirja kirjastosta

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 49. kirja on julkaistu vuonna 2021 [20/50]

tiistai 13. lokakuuta 2020

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet

Kansikuva.


Sol,
tämä saattaa olla viimeinen sivu, se, jonka kirjoitan, kun kaikki on jo tapahtunut.


Vuonna 2168 parantaja Lumi Salo matkaa planeetalta ja avaruusasemalta toiselle kissansa kanssa. Matkojen kiintopiste on aina puoliso, kasvitieteilijä Sol, jonka puuhista Lumilla on vain epämääräinen mielikuva. Kun Sol ei saavu sovittuun tapaamiseen Marsissa, Lumi on varma siitä, että Sol on siepattu. Solia jäljittäessään Lumi joutuu perehtymään ensimmäistä kertaa tarkemmin puolisonsa projekteihin ja toteamaan, että kaikki ei todellakaan ole ollut sitä, miltä se on näyttänyt.

Olen lukenut Itärannan aiemmatkin kirjat, joten pitihän sitä tähänkin tarttua. Tällä kertaa vuorossa on avaruusscifiä, mutta pointti ei ole teknologian ihmeissä ja niistä kertomisessa, vaan luonnonsuojelussa. Ihmiset ovat levittäytyneet Maasta muualle aurinkokuntaan Jupiterin kuita myöten ja Maa itse on lähes asuinkelvoton. Ilmastonmuutos on runnellut sen nostalgiseksi turistikohteeksi, jossa asuvat vain köyhät ja halveksitut maasyntyiset. 

Päähenkilö Lumi on maasyntyinen ja hänen kauttaan kerrotaan, millaisia ennakkoluuloja he kohtaavat. Esimerkiksi Marsissa asuvat pitävät heitä suorastaan oman kohtalonsa ansainneina. Kun pitäisi jakaa Marsin vaurautta köyhemmille, marsilaiset keksivät aina syitä pitää avustukset niin pieninä kuin mahdollista. Maapakolaiset ja salakuljetettujen ihmisten kurja kohtalo ovat aivan suoraa kommentointia tämän hetken pakolaiskriisiin.

Kirjassa on paljon hyvin suoraviivaista vertailua nykyhetken ja tulevaisuuden välillä. Joskus se toimii hyvin, joskus vähän huonommin. Esimerkiksi juuri tuo luontoteema ja se, miten ihminen ei millään voi hillitä itseään luonnon tuhoamisen suhteen, oli mielestäni hyvin kuvattu. Mieleeni jäi etenkin se, miten Kuun pimeää puolta on louhittu oikein antaumuksella, koska poissa silmistä on poissa mielestä. Mutta koska mikään ei riitä, suuryritykset yrittävät viedä teollisuutensa myös Kuun näkyvälle puolelle. Tuli suorastaan paha mieli kun kuvitteli yhdessä Lumin kanssa, miltä Kuu sen jälkeen näyttäisi.

Tarina alkoi mielestäni hyvin hitaasti, eikä kirja ole kovin juonivetoinen. Siinä on pitkiä filosofisia jaksoja, joissa Lumi pohtii itseään, maailmaa ja suhdettaan Soliin. Maasyntyisen taustansa vuoksi Lumi tuntee olevansa jollain tavalla ulkopuolinen joka paikassa, eikä mikään paikka ei ole koti samalla tavalla kuin Maa. Sol edustaa Lumille rakkautta ja kotia maailmassa, jossa hän tuntee olevansa tuuliajolla. Lumin suhde Soliin tuntui minusta etenkin loppupuolella suorastaan läheisriippuvaiselta. Lumi tuntuu olevan valmis antamaan anteeksi aivan mitä tahansa, kunhan vain saisi Solin takaisin. Sinänsä ehkä ymmärrettävää hahmon kannalta, mutta lukijana turhauduin tähän. Kasvata nyt vähän enemmän selkärankaa, Lumi, ei sitä kynnysmatto tarvitse olla vaikka Maasta onkin!

Vauhdikkaan juonen sijaan tarinaa kuljettaa sen kaunis kieli. Kun Itäranta osuu kuvailuissaan kohdalleen, hän todellakin osuu kohdalleen. Välillä teksti tuntui hieman liian raskaalta, mutta toisaalta ne taitavasti kuvaillut asiat olivat kuin maalauksia, joissa viipyi mielellään.


Teimme peltoja ja metsiä, jotka muistuttivat etäisesti niitä, joita Maalla oli kerran meille tarjota. Mutta me kaikki tiedämme, että heti valojen kehän ulkopuolella pimeä asettaa painavat sormensa lasia vasten. Se oli täällä ennen meitä ja pysyy pitkään sen jälkeen, kun meitä ei enää ole, nälkäisenä, kesyttömänä, välittämättä muista kuin itsestään.

(s. 21)


Summa summarum, kaunista kieltä luki mielellään, mutta en lämmennyt Lumin ja Solin suhteelle ollenkaan, ja se sentään oli tärkeä teema. Tarina tuntui myös  liian hitaalta, mutta toisaalta jonain toisena päivänä olisin hyvinkin voinut tykätä verkkaisuudesta enemmän.


Kirjan tiedot:
Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet | Teos 2020 | 381 sivua | Kirjastosta

Luettu myös mm.:
Kirjasähkökäyrä

Haasteet:
* Pohjoinen lukuhaaste 2020 - 2. filosofinen kirja [18/25]
* Halloween-lukuhaaste 2020 [kirja 4]

torstai 24. syyskuuta 2020

Martha Wells: Network Effect (The Murderbot Diaries #05)

Kansikuva.


I've had clients who thought they needed an absurd level of security.

Murderbot vartioi tutkimusalusta ja ennen kaikkea tohtori Mensahin teini-ikäistä tytärtä Amenaa. Kaikki menee hyvin kunnes kaikki menee huonosti ja Murderbot kidnapataan muutaman tutkijan kanssa. Se huomaa olevansa vanhan tutun eli valtavan tutkimusaluksen ja sen koneälyn ART:n (Asshole Research Transport) kannella. ART:tä ei näy eikä kuulu, mutta aluksessa hiippailee outoja harmaaihoisia ihmisiä. Ja kohta sitä mennään madonreiän läpi kohti tuntematonta.

Tämä on Murderbotista kertovan sarjan viides osa ja ensimmäinen täyspitkä romaani. Luin tämänkin Helmet-kirjastojen OverDrive-kokoelmasta, jonne koko sarja on onneksi hankittu. Tykkään sarjasta edelleen tosi paljon, mutta täytyy myös sanoa, että tämä oli kyllä pienoinen pettymys. 

Sarjan kirjat toimivat mielestäni paremmin pienoisromaaneina. Ehkä Wells, joka on kokenut kirjailija, tarvitsee lisää harjoitusta pitkien Murderbot-tarinoiden kirjoittamisessa? Tässä e-kirjassa oli yli 400 sivua ja loppujen lopuksi hyvin vähän juonta. Ei niin, että lukisin näitä nimenomaan juonen vuoksi, mutta tuohon sivumäärään mahtui paljon enemmän tyhjäkäyntiä kuin puolta lyhyempään pienoisromaaniin. Tätä paikallaan poljentaa täytetään ihmisten loputtomalla jaarittelulla ja avuttomuudella. 

Huomasin kirjaa lukiessani, että en oikeastaan välittänyt ihmishahmoista ollenkaan. He kaikki ovat niin perinpohjaisen mukavia, ymmärtäväisiä ja täydellisiä. Vähäiset konfliktit ratkaistaan nätisti puhumalla, koska väärinymmärryksiähän ne vain olivat. Ymmärrän, että tällä halutaan kuvata rauhallista ja kaikin puolin ihanaa utopiaa, johon meidän pitäisi pyrkiä. Tarinan hahmoista tällainen täydellisyys tekee kuitenkin harvinaisen tylsiä.

Murderbot, ART ja pari muuta tarinaan ilmestyvää ei-ihmistä olivat huomattavasti mielenkiintoisempia. Murderbot on tietenkin oma itsensä ja hyvä niin, sen vuoksihan minä näitä luenkin. Murderbot ja ART ovat ihanan kärttyisiä ja epätäydellisiä, ja niiden haparoivassa ystävyydessä on särmää. Kumpikaan ei millään haluaisi myöntää, että toinen on tärkeä, mutta niiden kanssa teot kertovatkin enemmän kuin sanat. 


ART said, I want an apology.

I made an obscene gesture at the ceiling with both hands. (I know ART isn't the ceiling but humans kept looking up there like it was.)

ART said,
That was unnecessary.

In a low voice, Ratthi commented to Overse, "Anyone who thinks machine intelligences don't have emotions needs to be in this very uncomfortable room right now."

(s. 189)


Tarinan aikana Murderbot löytää itsestään uusia tunteita ja yrittää opetella käsittelemään niitä. Se on asettunut tohtori Mensahin planeetalle ja lähipiiriin, mutta ei ole varma siitä, onko se sittenkään oikea paikka sille. Maailmankaikkeudella voi olla muutakin tarjottavaa, mutta olisi iso riski jättää ne, jotka ovat hyväksyneet sen sellaisena kuin se on.

Murderbotin kertojaääni ja ei-ihmiset siis kantoivat melko ohutta juonta. En missään nimessä jätä seuraavaa kirjaa lukematta, mutta toivoisin joko pienoisromaania tai enemmän juonta ja epätäydellisiä hahmoja.

Kirjan tiedot:
Martha Wells: Network Effect | Tor.com 2020 | 422 sivua | E-kirja kirjastosta

tiistai 23. kesäkuuta 2020

Martha Wells: Exit Strategy (The Murderbot Diaries #04)

Kansikuva.


When I got back to HaveRatton Station, a bunch of humans tried to kill me.

Murderbot on saanut haltuunsa tietoa, jonka avulla kiero GrayCris-yhtiö voidaan saattaa pulaan. Ennen kuin Murderbot ehtii tehdä tiedoilla mitään, se näkee uutisissa vanhoja tuttujaan. Tohtori Mensah on GrayCrisin panttivankina ja on tietenkin ilmiselvää, että tilannetta ei voi jättää ihmisten selvitettäväksi. Murderbot suuntaa avaruusasemalle, jossa Mensahia pidetään vankina. Siellä se joutuu, kauhistus sentään, tapaamaan uudelleen melkein koko Mensahin tiimin.

Tarina jatkuu taas siitä, mihin se viimeksi jäi, ja tällä kertaa Murderbot tekee ikään kuin täyden ympyrän. Se tapaa ensimmäisestä osasta tutut ihmiset, joiden vuoksi/ansiosta se ylipäätään karkasi vapauteen. Se ei odota tapaamista ilolla vaan kauhistuneella jännityksellä: tapaaminenhan voi herättää puolin ja toisin tunteita, eikä se ole yhtään varma siitä, miten se niistä selviää. 

Murderbotin peruspiirteitä on sen kyky tuntea ja kyvyttömyys käsitellä niitä, koska se ei ole saanut kovinkaan paljon harjoitusta sillä alalla. Wells tuo mielestäni hyvin esiin sen, miten uutta kaikki loppujen lopuksi onkaan jopa kyyniselle introverttikyborgille, jolla on pääsy käsittämättömään määrään tietoa.


When I put the new clothes on, I had a strange feeling I usually associated with finding a new show on the entertainment feed that looked good. I "liked" these clothes. Maybe I actually liked them enough to remove the quotation marks around "liked". I don't like things in general that can't be downloaded via the entertainment feed.

Maybe because I'd picked them myself.

Maybe.
(s. 16)


Tarinan juoni eli tohtori Mensahin pelastaminen kidnappaajien kynsistä oli varsin vauhdikas ja nokkela. Pidin siitä, että kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan vaan hahmojen oli pakko improvisoida vaikeissa tilanteissa. Murderbotin kertojaääni on edelleen ihan mahtava ja pidin myös siitä, että se suhtautui eri ihmisiin eri tavalla. Ihmisten puolelta pidin samasta asiasta. Jokaisen suhde Murderbotiin on hieman erilainen, mutta sen ihmisystävät ovat valmiita seisomaan sen takana (rinnalla on usein aivan liian vaarallista).

Sarjan seuraava osa on täysimittainen romaani ja yritän tässä saada senkin käsiini. Murderbotin tulevaisuus jäi tässä kiinnostavalla tavalla auki. Ensimmäistä kertaa sillä on vaihtoehtoja ja minua kiinnostaa nähdä, mihin suuntaan se lähtee.


But I was the only one here, so I braced myself and made the ultimate sacrifice. "Uh, you can hug me if you need to."
(s. 89)


Kirjan tiedot:
Martha Wells: Exit Strategy | Tor.com 2018 | 152 sivua | E-kirja kirjastosta

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2020 - 28. tulevaisuudesta kertova kirja [30/50]
* Popsugar Reading Challenge 2020 - your favorite prompt from a past POPSUGAR Reading Challenge [28/50]
"A book set in space" vuodelta 2019 ja kyllä, valitsin sen, koska se sopi tähän kirjaan...

maanantai 8. kesäkuuta 2020

Martha Wells: Rogue Protocol (The Murderbot Diaries #03)

Kansikuva.


I have the worst luck with bot-driven transports.

Murderbot on vapaa, mutta nyt sillä on kiusanaan omatunto ja totta puhuen aika mukava luonne. Siksi se päättää suunnata planeetalle, josta se uskoo löytävänsä todisteita, jotka puhuvat kieroa GrayCris -korporaatiota vastaan. Murderbot ei oikeastaan välitä GrayCrisistä tuon taivaallista, mutta todisteet voisivat auttaa ensimmäisestä osasta tuttua tohtori Mensahia taistelussa yhtiötä vastaan. Kaikki ei tietenkään mene suunnitelmien mukaan ja niinpä Murderbot joutuu jälleen paimentamaan suojatonta ihmislaumaa.

Tarina jatkuu tälläkin kertaa siitä, mihin se edellisessä osassa jäi. Pidin tämän kirjan juonesta enemmän kuin Artificial Conditionin, koska tässä riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Juu, pidän myös toimintaleffoista. Ihailen Wellsin taitoa pakata kokonainen toimintaseikkailu näin pieneen sivumäärään unohtamatta kuitenkaan koko sarjaa yhteen vetävää juonta. Tähän kirjaan mahtuu soluttautumista (Murderbot), taisteluja (Murderbot vs. botteja ja ihmisiä), verta ja muita nesteitä (taas Murderbot, sanotaan nyt vaikka, että sillä ei ollut kovin hyvä päivä tänään).

Murderbot on siis edelleen karkuteillä. Se opettelee toimimaan ihmisten kanssa omana itsenään mikä onkin vaikeaa, koska se haluaa vetää rajan itsensä ja muiden välille mahdollisimman kauas itsestään. Murderbot tässä nurkassa, muut kaukana siitä eivätkä missään nimessä kosketusetäisyydellä.

Tällä kertaa erityistä pohdintaa aiheuttaa tavallinen työbotti Miki, jota sen ihmiset kohtelevat kuin inhimillistä olentoa ainakin. Miki väittää omistajansa Abenen olevan sen ystävä ja Murderbotin on vaikea edes kuvitella sellaista tilannetta.


Or Miki was a bot who had never been abused or lied to or treated with anything but indulgent kindness. It really thought its humans were its friends, because that's how they treated it.

I signaled Miki I would be withdrawing for one minute. I needed to have an emotion in private.
(s. 21-22)


Minuakin sattui tunteisiin, mutta olenkin välillä aika nyyhky.


Kirjan tiedot:
Martha Wells: Rogue Protocol | Tor.com 2018 | 137 sivua | E-kirja kirjastosta

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2020 - 7. kirjassa rikotaan lakia [27/50]
* Popsugar Reading Challenge 2020 - a book with at least a four-star rating on Goodreads [25/50]

sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Martha Wells: Artificial Condition (The Murderbot Diaries #02)

Kansikuva.


SecUnits don't care about the news.

Murderbotin kiinnostus uutiseen kasvaa sillä sekunnilla, kun se näkee oman naamansa niissä. Se on matkalla planeetalle, josta siellä ei ole muistoja, mutta jossa se tietää tehneensä jotain kauheaa. Kyyti on saatava ennen kuin joku huomaa sen ja niinpä se päätyy suureen tutkimusalukseen, joka tekoäly kiinnostuu siitä vähän liikaakin.

Murderbotin seikkailut jatkuvat suoraan siitä, mihin edellinen osa jäi. Se on karannut ja päättänyt selvittää, mitä sen menneisyydessä tapahtui. Onneksi sain tämän näinkin pian kirjastosta ja edellinen osa oli tuoreena mielessä. Nämä pienoisromaanit ovat nopeita ja helppoja lukupaloja, ja viihdyn niiden parissa vallan loistavasti. Murderbot on kivan erilainen päähenkilö, joka saa tässä kirjassa pakostakin enemmän ihmismäisempiä piirteitä. Ei niin, että se niitä mielestäni kaipasi, mutta se joutuu teeskentelemään olevansa ihminen ja se oli hauskaa luettavaa.

Murderbotin ihmistuntemus kun perustuu avaruus-netflixin draamasarjoihin ja sen aiempiin komennuksiin, joissa sitä ei pidetty edes inhimillisenä, saati sitten ihmismäisenä. Se saa avukseen mainitun avaruustutkimusaluksen tekoälyn, joka on pelottavan tehokas ja älykäs, ja äärettömän tylsistynyt. Suuri alus, jolla on monimutkainen tehtävä, tarvitsee valtavan tekoälyn ajamaan prosessejaan. Kun alus on tehtävien välissä, tekoälyllä ei ole parempaakaan tekemistä kuin tutustua Murderbotiin halusi se tai ei.

Murderbot antaa alukselle nimen ART (Asshole Research Transport, mikä kertoo paljon tekoälyn luonteesta) ja saa sen koukuttumaan draamasarjoihin.


So we watched Worldhoppers. It didn't complain about the lack or realism. After three episodes, it got agitated whenever a minor character was killed. When a major character died in the twentieth episode I had t pause seven minutes while it sat there in the feed doing the bot equivalent of staring at a wall, pretending it had to run diagnostics. Then four episodes later the character came back to life and it was so relieved we had to watch that episode three times before we could go on.
(s. 22)


Mutta on kirjassa juonikin. Murderbot tutkii menneisyyttään ja joutuu naamioitumaan ihmiseksi päästäkseen planeetalle. Se ottaa vastaan pestin henkivartijana ja koska sille on kehittynyt omatunto, se ei voi jättää onnettomia työnantajiaan pulaan, vaan joutuu ratkaisemaan heidänkin ongelmansa. Pidin ykkösosan ihmisistä enemmän kuin näistä, mutta ART:n läsnäolo kompensoi tätä sopivasti. 

Pidin myös siitä, miten Murderbotin menneisyysongelma ratkesi. Tai ainakin vaikutti ratkenneen, jatko-osia kun on. Totuuden selvittäminen ei tuonut Murderbotille sellaista henkistä rauhaa ja vapahdusta kuin se odotti draamasarjojen perusteella. 


Yes, the giant transport bot is going to help the construct SecUnit pretend to be human. This will go well.
(s. 46)


Seuraava osa odottaakin jo lukemista!


Kirjan tiedot:
Martha Wells: Artificial Condition | Tor.com 2018 | 158 sivua | E-kirja kirjastosta

Luettu myös mm.:

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2020 - 39. kirjassa lennetään [25/50]
* Popsugar Reading Challenge 2020 - a book with a character with vision impairment or enhancement [23/50]

perjantai 10. huhtikuuta 2020

Martha Wells: All Systems Red (The Murderbot Diaries #01)



I could have become a mass murderer after I hacked my governor module, but then I realized I could access the combined feed of entertainment channels carried on the company satellites.

Tulevaisuudessa tutkimattomille planeetoille ei ole asiaa ilman Yhtiön myymää lupaa ja varusteita. Niihin kuuluu myös turvallisuusyksiköitä, SecUniteiksi kutsuttuja tottelevaisia androideja. Tohtori Mensahin ryhmän SecUnit on onnistunut hakkeroimaan  salaa oman järjestelmänsä ja tullut samalla itsetietoiseksi. Se viettäisi mieluiten aikansa katsomalla interplanetaarisia saippuaoopperoita kuin vahtimalla ihmisiä, mutta minkäs teet. Kun naapurimantereella oleva tutkimusryhmä katoaa kartalta, koko Mensahin ryhmä joutuu hengenvaaraan ja SecUnitin on yritettävä pitää heidät hengissä.

Huomasin tuossa päivänä muutamana, että parinkin kirjaston OverDrivesta löytyy tämän kehutun The Murderbot Diaries -sarjan ensimmäisiä osia. Iloisia uutisia minulle, koska olen halunnut kokeilla sarjan lukemista jo pitemmän aikaa. Ainakin tämä ensimmäinen pienoisromaani oli erinomaisen viihdyttävä lukukokemus ja hihitin ääneen tätä lukiessani.

Päähenkilö ja minäkertoja on siis SecUnit androidi, joka salaa omassa mielessään kutsuu itseään Murderbotiksi (isolla ämmällä). Se kuuluu vuokrattaviin turvallisuusyksiköihin (murderbot pienellä ämmällä), joilla ei pitäisi olla omaa tietoisuutta tai mielipiteitä. Murderbot tekeekin kaikkensa salatakseen oman kontrollisirunsa hakkeroinnin. Jos salaisuus paljastuisi, se joutuisi uudelleenohjelmoitavaksi ja vaivalla hankittu tietoisuuus tuhottaisiin. Niinpä se teeskentelee edelleen olevansa tottelevainen rivimurhabotti, joita käytetään sekä turvana että taistelijana ja tykinruokana.

Introvertin Murderbotin kertojaääni on niin sarkastisen pessimistinen ja rehellinen, että se menee suoraan synkistelyn läpi hilpeyteen. Se haluaisi vain katsoa avaruusnetflixiä omassa rauhassaan, mutta kun ei niin ei.


So, I'm awkward with actual humans. It's not paranoia about my hacked governor module, and it's not them; it's me. I know I'm a horrifying murderbot, and they know it, and it makes both of us nervous, which makes me even more nervous. Also, if I'm not in the armor then it's because I'm wounded and one of my organic parts may fall off and plop on the floor at any moment and no one wants to see that.
(s. 14-15)


Kirjassa on kaksi tarinalankaa. Ensimmäisessä selvitetään, mitä toiselle tutkimusryhmälle tapahtui. Yhtiön myymät tutkimusluvat ovat kalliita, mutta sen tarjoamissa palveluissa mennään siitä, missä aita on matalin. Kaikki on halvalla hankittua ja kalliilla myytyä. Murderbot on silti yllättynyt siitä, että jotain on mennyt näin pahasti pieleen. Tohtori Mensahin tutkimusryhmä haluaa aivan välttämättä heittäytyä vaaraan ja vaikka Murderbot ei oikeastaan voi sietää ihmisiä, se ei halua jättää typeryksiä oman onnensa nojaan. Seikkailujuoni oli sinänsä yksinkertainen, mutta jännitys pysyi yllä loppuun saakka ja pieneen sivumäärään mahtui monenlaisia tapahtumia.

Toinen tarinalanka kertoo Murderbotista ja sen ensi yrityksistä kommunikoida ihmisten kanssa omana itsenään. Suojellakseen tutkimusryhmäänsä se joutuu paljastamaan olevansa tietoinen olento eikä pelkkä mieletön androidi. Ihmisillä on koko joukko ennakkoluuloja sitä kohtaan, ovathan murderbotit tunnettuja murhista, tapoista ja silmittömästä väkivallasta noin yleensäkin. Murderbotilla itsellään on vielä enemmän ennakkoluuloja ihmisiä kohtaan, koska sen ja sen lajitovereiden tekemät kauheudet on tehty nimenomaan ihmisten käskystä. Se ei myöskään ole varma siitä, millainen persoona se oikeastaan on. Mitenpä se olisi ikinä kokeillut, millaista on keskustella kenenkään kanssa omana itsenään? 

Huomasin kirjaa lukiessani miten outoa oli lukea englanninkielistä kirjaa, jossa päähenkilöön viitattiin persoonapronominilla "it". Sehän on erittäin epäkohteliasta kielellä, jossa käytetään pääasiassa pronomineja she/he/them. Mielestäni valinta oli Wellsiltä todella onnistunut ja kertoi jo itsessään paljon siitä, millaisena Murderbot ja ihmiset näkevät sen. Se on tietoinen ja ihmisen muotoinen olento, mutta ei ihminen.

Sarjan maailmasta paljastetaan tarinan kuluessa pieniä osia, mutta paljon jää kertomatta. Aion ehdottomasti jatkaa sarjan lukemista jo pelkästään Murderbotin vuoksi. Aivan mahtava päähenkilö!


As a heartless killing machine, I was a terrible failure.
(s. 6)


Kirjan tiedot:
Martha Wells: All Systems Red | Tor.com 2017 | 123 sivua | E-kirja kirjastosta

Luettu myös mm.
Taikakirjaimet

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2020 - 21. pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta [19/50]
* Pohjoinen lukuhaaste 2020 - 24. vieraskielinen kirja, lue tai ainakin selaile [10/25]
* Popsugar Reading Challenge 2020 - a book with a great first line [18/50]

maanantai 30. syyskuuta 2019

Timo Parvela & Bjørn Sortland: Saari & Kuiskaajien kaupunki (Kepler62 #8 & 9, Uusi maailma #2 & 3)

Bjørn Sortland:
Kepler62: Uusi maailma:
Saari

(øya, 2019)
185 s.
Suomennos: Outi Menna
&
Timo Parvela:
Kepler62: Uusi maailma:
Kuiskaajien kaupunki

251 s.
WSOY 2019
Kirjastosta

Kaksi yhden hinnalla, koska molemmat sai kirjastosta. Olosuhteiden pakosta (eli koska näin päätin tehdä) luvassa on siis juonipaljastuksia sekä koko sarjaan että näihin kahteen osaan. Bjørn Sortlandin kirjoittamassa Saaressa seurataan Marieta ja Timo Parvelan Kuiskaajien kaupungissa puolestaan Jonia ja salaperäistä neiti X:ä. Tarinat tapahtuvat käsittääkseni osapuilleen samaan aikaan eri paikoissa.

En pitänyt Saaresta. Olin jopa ihan huonolla tuulella sen vuoksi! Tarina oli kaikin puolin synkkä, masentava ja toivoton, ja Marie hahmona yhtäkkiä hyvin vastenmielinen. Kun näillä kirjoilla on kerran tarkoitus herätellä lasten ja nuorten lukuhaluja niin sanoisin, että nyt mentiin kyllä metsään sen suhteen. Tämä ei mitenkään innostanut minua tarttumaan seuraavaan osaan, vaikka sen sitten teinkin.

Marie kuuluu siis sisarpuolensa Olivian johtamaan heimoon. Hän viettää aikansa synkistellen leirin reunalla kuin haaskaa kiertelevä korppikotka ja unelmoi aseista, jotka Olivia on järkevästi laittanut lukkojen taakse. En minäkään jättäisi niitä lojumaan ympäriinsä jos tietäisin, että Marie vaanii nurkan takana. Marien suurin haave on lahdata isänsä Vallvik ja hän suuntaakin läheiselle saarelle murhankiilto silmissään. Outona ja irrallisena parin sivun juonenpätkänä Marie suostuu sekopäisen vallvikilaisten kultin johtajaksi.

Kirjasta puuttuu kokonaan se huumori, joka on ainakin osittain värittänyt sarjan aiempia osia. Tässä on vain sivutolkulla väkivaltaa, synkkyyttä ja ahdistavaa tunnelmaa. Jos jossain näkyi valoa, se oli lähestyvä juna. Minun on vaikea kuvitella, että aiemmista osista pitäneet lukijat pitäisivät tästäkin,  niin erilainen tunnelma oli. Voin toki olla ja varmasti olenkin väärässä.

Kuiskaajien kaupungissa sen sijaan palataan tutun keplermäisimpiin tunnelmiin. Edellisestä oppineena tiedän siis nyt, että huumori ja pilvien lomasta pilkahteleva valo syntyy Parvelan, ei Sortlandin kynästä. Tässäkin kirjassa on hyvinkin synkkiä aiheita ja hetkiä, mutta emme kuitenkaan rämmi toivottomuuden suossa vaan kellumme optimismin aalloilla.

Joni ja X ovat suunnanneet kohti tuntematonta varjoleijona Toivon kanssa löytääksen Jonin isoveljen Arin. Kolmikko vaeltaa karussa maastossa kunnes törmää kummalliseen metsän, joka ei olekaan sitä, miltä se näyttää. X joutuu paljastamaan menneisyydestään asioita, jotka pitäisi mieluummin omana tietonaan. Kun metsästä selvitään, löytyy kuiskaaja-olentojen kaupunki, jossa Jonikin oppii itsestään hyvin yllättäviä asioita.

Tarinassa on mukana sitä kaipaamaani kepeyttä Jonin ja X:n sanailun ja kertojaäänten muodossa. Asiaa auttaa tietenkin se, että Joni ja X eivät ajattele pakkomielteisesti kuolemaa ja muiden tappamista. 


- Tuossa otuksessa on kyllä mennyt kissa ja koira sekaisin, Joni pohti.

- Älä unohda noita kynsiä, X huomautti yllättävän hyväntuulisesti.

- Ja mäyrä.

- Tai kotka.

- Ja vähän jäniskin, Joni tuumi katsellessaan otuksen voimakkaita takajalkoja. - Ehkä meidän pitäisi nimetä se uudelleen. Motoko, monitoimikoira.
(s. 68)


X:n menneisyys avaa Kepler62-universumia entisestään ja odotankin mielenkiinnolla sitä, miten kaikki lopulta kietoutuu yhteen. Miinusta kirjalle annan siitä, että Pasi Pitkäsen piirrosjälki ei ole tässä parhaimmillaan, vaan joukossa on turhan monia puolitekoisen näköisiä kuvia. Harmillista, pidän nimittäin kuvituksen tyylistä todella paljon.

Ikävä kyllä sarjan seuraava osa on Sortlandin kirjoittama, joten en voi väittää odottavani sitä kovinkaan innoissani...



Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2019 - 1. kirjan kannessa on ihmiskasvot [35/50]
Tämä siis suoritetaan Kuiskaajien kaupungilla.