sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Martha Wells: Artificial Condition (The Murderbot Diaries #02)

Kansikuva.


SecUnits don't care about the news.

Murderbotin kiinnostus uutiseen kasvaa sillä sekunnilla, kun se näkee oman naamansa niissä. Se on matkalla planeetalle, josta siellä ei ole muistoja, mutta jossa se tietää tehneensä jotain kauheaa. Kyyti on saatava ennen kuin joku huomaa sen ja niinpä se päätyy suureen tutkimusalukseen, joka tekoäly kiinnostuu siitä vähän liikaakin.

Murderbotin seikkailut jatkuvat suoraan siitä, mihin edellinen osa jäi. Se on karannut ja päättänyt selvittää, mitä sen menneisyydessä tapahtui. Onneksi sain tämän näinkin pian kirjastosta ja edellinen osa oli tuoreena mielessä. Nämä pienoisromaanit ovat nopeita ja helppoja lukupaloja, ja viihdyn niiden parissa vallan loistavasti. Murderbot on kivan erilainen päähenkilö, joka saa tässä kirjassa pakostakin enemmän ihmismäisempiä piirteitä. Ei niin, että se niitä mielestäni kaipasi, mutta se joutuu teeskentelemään olevansa ihminen ja se oli hauskaa luettavaa.

Murderbotin ihmistuntemus kun perustuu avaruus-netflixin draamasarjoihin ja sen aiempiin komennuksiin, joissa sitä ei pidetty edes inhimillisenä, saati sitten ihmismäisenä. Se saa avukseen mainitun avaruustutkimusaluksen tekoälyn, joka on pelottavan tehokas ja älykäs, ja äärettömän tylsistynyt. Suuri alus, jolla on monimutkainen tehtävä, tarvitsee valtavan tekoälyn ajamaan prosessejaan. Kun alus on tehtävien välissä, tekoälyllä ei ole parempaakaan tekemistä kuin tutustua Murderbotiin halusi se tai ei.

Murderbot antaa alukselle nimen ART (Asshole Research Transport, mikä kertoo paljon tekoälyn luonteesta) ja saa sen koukuttumaan draamasarjoihin.


So we watched Worldhoppers. It didn't complain about the lack or realism. After three episodes, it got agitated whenever a minor character was killed. When a major character died in the twentieth episode I had t pause seven minutes while it sat there in the feed doing the bot equivalent of staring at a wall, pretending it had to run diagnostics. Then four episodes later the character came back to life and it was so relieved we had to watch that episode three times before we could go on.
(s. 22)


Mutta on kirjassa juonikin. Murderbot tutkii menneisyyttään ja joutuu naamioitumaan ihmiseksi päästäkseen planeetalle. Se ottaa vastaan pestin henkivartijana ja koska sille on kehittynyt omatunto, se ei voi jättää onnettomia työnantajiaan pulaan, vaan joutuu ratkaisemaan heidänkin ongelmansa. Pidin ykkösosan ihmisistä enemmän kuin näistä, mutta ART:n läsnäolo kompensoi tätä sopivasti. 

Pidin myös siitä, miten Murderbotin menneisyysongelma ratkesi. Tai ainakin vaikutti ratkenneen, jatko-osia kun on. Totuuden selvittäminen ei tuonut Murderbotille sellaista henkistä rauhaa ja vapahdusta kuin se odotti draamasarjojen perusteella. 


Yes, the giant transport bot is going to help the construct SecUnit pretend to be human. This will go well.
(s. 46)


Seuraava osa odottaakin jo lukemista!


Kirjan tiedot:
Martha Wells: Artificial Condition | Tor.com 2018 | 158 sivua | E-kirja kirjastosta

Luettu myös mm.:

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2020 - 39. kirjassa lennetään [25/50]
* Popsugar Reading Challenge 2020 - a book with a character with vision impairment or enhancement [23/50]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti