Johannes ja Inkeri asuvat saaressa Porvoon edustalla, ihan vähän tunnetun maailman tuolla puolen. Saarelaiset ovat eri tavoilla erikoisia ihmisiä ja sopivat siis mainiosti idylliseen paikkaan, jossa vuodenajat ovat vähän hassuja ja metsässä vaeltaa matemaattinen kirahvi. Seikkailu alkaa kun yksi kuuta kiertävistä valaista tipahtaa rannalle. Pelastusoperaatio kestää monta viikkoa ja sen lopuksi saaren asukkaat saavat erikoisen tehtävän. Heidän on piilotettava kaksi mahtavaa asetta ja ainoa sopiva piilopaikka löytyy hyisiltä jäätiköiltä. Onneksi kulkuvälinekin löytyy: kellarissa ei ole sen enempää eikä vähempää kuin kapteeni Nemon Nautilus.
Tarina on oikea wanhanajan seikkailu, jossa todellisuus venyy ja paukkuu oikein kunnolla. Oikeastaan tämä on mielestäni enemmän maagista realismia kuin perinteisempää fantasiaa, koska ihmeelliset asiat limittyvät niin nätisti realistiseen maailmaan eikä kukaan pidä niitä kummallisina. Valaat nousevat taivaalle tanssimaan kuun ympärillä? Joo-o, niinhän tapahtuu joka vuosi. Metsässä vaeltaa kirahvi, joka on olemassa matemaattisena todellisuutena? Johan toki. Nautilus liikkuu muinaisen egyptiläisen magian voimalla? Mikäs siinä. Naapurin tätä osaa puhua valaille? Tosi hyödyllistä!
Sekä Johanneksella että Inkerillä on menneisyys "oikeassa maailmassa" ja Joonaanmäki on heille pakopaikka, jossa sielu lepää. Inkeri ja kirahvi ovat suorastaan bestiksiä ja Johanneksen taskussa asuu hiiri, koska miksipäs ei. Jossain Joonaanmäen ulkopuolella tylsä ja tavallinen maailma rullaa menemään, mutta saarelaisille se on ehkä vähemmän todellista kuin saaren oma todellisuus.
Kun Joonaanmäki kuvataan alusta asti paikkana, jossa mitä tahansa voi sattua, itse seikkailuun oli helppo päästä mukaan. Taivaalta pudonnut valas Iiuuttsaalquaathh suhtautuu filosofisen tyynesti onnettomuuteensa:
"Merikottiin, merikottiin. Työ hylykeet sanotte, että huomenna. Jos niin tapahtuupi, oon suopee ja loiskautan teijät säkkeeksi Isonlauluntarinaan. Ja jos ei tapahu ja rankani kalapenee tällä mäellä, eipä se ole ensimmäinen kerta MerenUlijaitten maailmassa."
(s. 44)
Valaan pelastaminen on vasta ensimmäinen osa seikkailua ja saarelaisten matka saa mitä uskomattomampia käänteitä. Oikeastaan niistä ei tee mieli edes sanoa mitään, koska niihin oli niin hauska törmätä lukiessa. Joka nurkan takana oli uusi ja odottamaton käänne. Tunnustan etten ole koskaan kuunnellut CMX:n musiikkia (en ole suuri musiikin kuluttaja), joten en osaa sanoa mitään Yrjänästä laulunsanoittajan tai runoilijana. En itse asiassa tiedä hänestä yhtään mitään. Tällainen mielikuvituksellinen tarinanpunonta onnistuu häneltä kuitenkin oikein hienosta. Kirjan teksti on aseteltu runoelmaksi ja se toimii hyvin.
Tähtitaivas täällä on elävä,
kaukana mantereen valosaasteesta
se on lähellä ja väkevä.
Sellainen, jota entisaikojen ihmiset katselivat yön hiilenmustassa
pimeydessä. Ja näyttää, että siellä on tähtiä, joilla ei vielä ole nimeä.
Saavat jonkin aikaa ollakin nimeä vailla.
Ei tähtiä lähdetä tuosta vain nimeämään, amatööripohjalta.
(s. 14)
Mutta ei paljon hyvää ettei jotain sellaista, mistä en pitänyt, enkä todellakaan pitänyt tästä.
En voi käsittää, miksi yksi kirjan tärkeistä sivuhenkilöistä on natsi. Siis oikeasti natsi, joka taisteli toisessa maailmansodassa ja muistelee lämmöllä omaa aikaansa ja suree Saksan häviötä. Miksi? Hänen menneisyytensä tuodaan esiin aikaisessa vaiheessa eikä kukaan reagoi siihen mitenkään negatiivisesti missään vaiheessa. Mies kaipaa niitä kultaisia onnen aikoja, jolloin vankeja sai kiduttaa, vihollisia ampua alas taivaalta ja kuusi miljoonaa juutalaista kuoli keskitysleireillä. Miksi ihmeessä tähän suhtauduttiin ikään kuin mies tunnustaisi kaipaavansa isoäidin omenapiirakkaa?
Vaikka pidinkin kirjan proosasta ja seikkailusta sinänsä, kirjasta oli mahdotonta nauttia kun koko ajan mielessä takoi "tuo on natsi, nämä muut kaveeraa natsin kanssa ja se on heistä ihan okei". Se, että kirjaan on ylipäätään kirjoitettu tuollainen hahmo on yksi asia. Se, miten muut kirjan hahmot reagoivat häneen on toinen ja tässä tapauksessa se tärkeämpi asia.
Vaikka pidinkin kirjan proosasta ja seikkailusta sinänsä, kirjasta oli mahdotonta nauttia kun koko ajan mielessä takoi "tuo on natsi, nämä muut kaveeraa natsin kanssa ja se on heistä ihan okei". Se, että kirjaan on ylipäätään kirjoitettu tuollainen hahmo on yksi asia. Se, miten muut kirjan hahmot reagoivat häneen on toinen ja tässä tapauksessa se tärkeämpi asia.
Eli loppupeleissä en kuitenkaan suosittelisi tätä. Minua tuo natsihahmo häiritsi liikaa eivätkä mielikuvituksellinen tarina ja jouheva kerronta painaneet vaakakupissa tarpeeksi.
Kirjan tiedot:
A. W. Yrjänä: Joonaanmäen valaat: seikkailukertomus | Johnny Kniga 2017 | 277 sivua
Luettu myös mm.:
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2020 - 26. kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö [22/50]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti