Näytetään tekstit, joissa on tunniste näytelmät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste näytelmät. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. marraskuuta 2017

J. K. Rowling: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat: alkuperäinen elokuvakäsikirjoitus

J. K. Rowling:
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat:
alkuperäinen elokuvakäsikirjoitus

(Fantastic Beasts and Where to Find Them.
The Original Screenplay, 2016)
294 s.
Tammi 2017
Kirjastosta

1, KOHTAUS
EXT. JOSSAIN PÄIN EUROOPPAA - 1926 - YÖ

Iso, syrjäinen ja hylätty linna kohoaa esiin pimeydestä.

Kävin katsomassa Ihmeotukset-leffan elokuvateatterissa ja ostin sen sittemmin itsellenikin. Kerran Potter-fani, aina Potter-fani! Ja tykkäsin kyllä elokuvasta ihan oikeastikin. Näyttelijävalinnat olivat suurimmaksi osaksi loistavia (ainoa poikkeus: Johnny Depp. Miksi, oi miksi?) ja elokuva muutenkin hienosti tehty. Pitipä sitten uteliaisuuttani lukea Rowlingin kirjoittama käsikirjoitus, jonka mukaan elokuva on tehty.

Homman nimihän on kummassakin se, että Lisko Scamander joutuu pulaan saapuessaan New Yorkiin vuonna 1926. Hän on hoitelemassa omia asioitaan, mutta tulee vahingossa vaihtaneeksi matkalaukkunsa Jacob Kowalskin, ei-taikin/jästin kanssa. Koska Liskon laukku on täynnä ihmeotuksia, se on saatava takaisin. Kun otukset ääsevät valloilleen, Lisko tulee sotkeutuneeksi Amerikan Yhdysvaltojen noita- ja velhoyhteiskunnan ongelmiin.

Mikäli elokuvaa oikein muistan, mukailee se käsikirjoitusta jokseenkin sanatarkasti. Mieleeni hiipi kyllä epäilys siitä, että käsikirjoitus on myöhemmin muokattu elokuvaa vastaavaksi, niin yhteneväiset ne ovat. Se alkuperäinen alkuperäinen voi sittenkin olla toisenlainen. Oikeastaan kirja herätti halun katsoa leffa uudelleen. Voi hyvinkin olla, että pistän sen pyörimään viikonloppuna.

Lukemistani vaikeutti hieman se, että tämä on Jaana Kapari-Jatan käännös. En missään nimessä puhu pahaa käännöksestä, minä vain olen tottunut lukemaan Potterit ja niiden tykötarpeet englanniksi. Välillä piti pysähtyä miettimään kuka tai mikä tämä nyt sitten onkaan kun mielessäni oli englanninkielinen nimi. Eniten häiritsivät ihmisten nimet. Esimerkiks Newt on mielessäni vain nimi, Lisko taas on lisko.

Lukiessani mietin sitäkin, miten suuri rooli näyttelijävalinnoilla ja ohjauksella on elokuvassa ollut. Käsikirjoitus antaa vain sanat, luurangon jonka päälle elokuva rakennetaan. Ilman niitä näytelmämuotoinen tarina on vain karkea runko. Minulla näyttelijät ja heidän ilmeensä ja eleensä kulkivat koko ajan mukana. Esimerkiksi Liskon sosiaalinen kömpelyys ja osaamattomuus välittyy Eddie Redmaynen näyttelemänä paljon paremmin kuin käsikirjoituksen sanojen. Ilmeillä ja eleillä on suuri merkitys valkokankaalla.

Vielä viimeiseksi pitää erikseen ihastella kirjan ulkoasua. Aivan tavattoman kaunis kirja! Kannet ovat upeat ja sisäsivuilla on ihmeotuksia kappaleita aloittamassa. Tätä katselee ihan ilokseen ja lukeminen oli nopeaa ja mukavaa.


Luettu myös mm.:

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 31. fantasiakirja [35/50]

torstai 29. syyskuuta 2016

Jack Thorne: Harry Potter and the Cursed Child

Jack Thorne & John Tiffany & J. K. Rowling:
Harry Potter and the Cursed Child
343 s.
Little, Brown 2016
Kirjastosta

A busy and crowded station, full of people trying to get somewhere.

Odottelin tätä melkein kauhuissani siitäkin huolimatta, että olin lukenut näytelmästä koko joukon hyviä arvosteluja. Entä jos tämä pilaakin koko sarjan? Haluanko oikeasti ottaa riskin ja lukea tämän?? No, otin ja luin ja hyvä mieli jäi! Ymmärtääkseni näytelmän on kirjoittanut Jack Thorne, mutta Rowling on antanut jonkinlaisen karkean juonikuvion, jonka pohjalle tarina on rakennettu. Siksipä tämä ei paikoittain tuntunut oikein sopivan pottermaailmaan, mutta en kuitenkaan osaa sanoa mikä tuon tunteen aiheutti. Kokonaisuutena tämä oli kuitenkin pottermainen.

Yritän pitää juonipaljastukset minimissä, mutta muutama juonen kannalta olennainen, lukijalle yllätykseksi tarkoitettu seikka on pakko mainita tai muuten tästä ei voisi edes kirjoittaa. Tai ehkä voisikin, mutta ei niin kuin haluan kirjoittaa!

Eli olemme nyt ajassa 19 vuotta Kuoleman varjelusten jälkeen, juuri siinä kohdassa, johon kyseisen kirjan epilogi sijoittuu. Ginnyn ja Harryn nuorempi poika Albus on lähdössä junalla Tylypahkaan. Junassa hän päättää asettua samaan hyttiin Scorpius Malfoyn kanssa lapsuudenystävänsä Rose Granger-Weasleyn vastustuksesta huolimatta. Scorpiukseen nimittäin liittyy se ikävä huhu, että hänen juorutaan olevan Voldemortin poika. Eihän kukaan kunniallinen velho haluaisi sellaisen kanssa kaveerata, eihän? Eihän? No, Albus haluaa koska Scorpius vaikuttaa mukavalta, ja siitäpä alkaakin erikoinen ystävyys. Molemmista pojista tulee Luihuisia ja isiensä vastakohtia, muiden pilkkaamia nörttihylkiöitä.

Minusta asetelma oli vallan mainio ja oivallinen maaperä kunnon perhedraaman luomiselle. Suurin osa tapahtumista sijoittuu Albuksen & Scorpiuksen neljänteen kouluvuoteen, joten he ovat jo tarpeeksi vanhoja käsitelläkseen ongelmiaan sekä yksin että vanhempiensa kanssa. Kiinnostava kyllä se, jolla on suurin ongelma poikien ystävyyden suhteen, on Harry. Hän ei ole koskaan oikein ymmärtänyt poikaansa ja tapahtumasarja jos toinenkin johtaa siihen, että hän ei pidä Scorpiusta hyvänä seurana Albukselle. Draamaa ilmassa! Tykkäsin siitä, että Harry ei ollut mikään täydellinen isä. Hänellä on koko joukko sokeita kohtia johtuen hänen omista kokemuksistaan ja siitä, millainen Albus on. Silloinkin kun isä ja poika yrittävät puhua vakavasti, jompi kumpi onnistuu tyrimään koko keskutelun. Useimmiten tämä on Harry, jonka aikuisena pitäisi olla kypsempi ja kärsivällisempi kuin teinipoikansa.

Yllättäen sitten Draco Malfoy on Harryn vastakohta poikien ystävyyden suhteen. Hänkin on omalla tavallaan epäonnistunut isänä, mutta hän on herännyt huomaamaan tämän aiemmin kuin Harry. Jos Albuksen seura tekee Scorpiuksen onnelliseksi, niin Albuksen seuraa hän tulee saamaan vaikka mikä olisi! Draco ja Ginny ovat ne, jotka yrittävät saada Harryn näkemään miten ja miksi Potterien isä-poika-suhde on kasvanut kieroon. Tykkäsin kovasti myös kaikkien tarinan aikuisten kuvauksista. En ollut kuvitellut heitä sellaisiksi, mutta kyllä he järkeen kävivät ja erityisen mukavaa oli nähdä, että kyllä vain aikuistenkin väliset suhteet kehittyvät. Kaikki tärkeä ei tapahdu nuorille eikä mikään ihmissuhde ole valmis vain siksi, että molemmat ovat aikuisia tai olleet naimisissa parikymmentä vuotta. Yksi suosikkikohtauksistani oli tämä:


HARRY: I tried to be honest like you said - I didn't say anything.

GINNY: And you controlled yourself? How heated did it get?

HARRY: ...I don't think I... you think I've scared him away again?

GINNY: I can forgive you for one mistake Harry, maybe even two, but the more mistakes you make, the harder to forgive you it becomes.

(s. 231)


Mutta, parasta ja juonelle kaikin puolin tärkeintä oli Albuksen ja Scorpiuksen ystävyys! Miten epätodennäköistä oli, että Potter ja Malfoy sietävät toistensa seuraa, puhumattakaan oikeasta ystävyydestä? Aika epätodennäköistä, mutta tapahtui se silti. Poikia yhdistä monia asia, vaikea suhde isiin ja yleinen luuserimaisuus muun muassa. Albus on isoveljensä täysi vastakohta, epäsuosittu ja syrjäänvetäytyvä, onneton lentämisessäkin. Scorpiuksesta ei saisi ylpeää Malfoyta tai Luihuisten johtajaa tekemälläkään, hän on sosiaalisesti kömpelö lukutoukka. Ehkä mukavinta oli se, että pojat eivät ystävystyneet näiden yhteisten piirteiden vuoksi, vaan jo ennen kuin heistä tuli koulun hylkiöitä. Heidän ei ollut pakko valita toistensa seuraa, mutta hepä valitsivat niin kuitenkin. En oikeastaan osaa sanoa kummasta pojasta pidin enemmän. Albus sai enemmän sivutilaa isäsuhteelleen, mutta Scorpiuksella oli oma seikkailunsa aikamatkustustunaroinnin seurauksena syntyneessa synkässä vaihtoehtomaailmassa.

Noin kokonaisuutena tykkäsin siis näytelmästä todella paljon ja olenkin nyt ihan potternostalgian kourissa! Ehkä tämä nostalgia vaikuttaa siihen miten paljon tästä pidin, mutta väliäkö sillä. En ole onneksi koskaan väittänyt olevani erityisen objektiivinen lukija tai bloggaaja.


Luettu myös mm: