Lynn Messina: Kohtalokas kihlaus (Beatrice Hyde-Clare ratkaisee #04)

Mikäli Beatrice Hyde-Clare oli hetkeäkään ajatellut korkea-arvoisen lordin kiintymyksen voittamisen estävän häntä kohtaamasta sen seuraamuksia, että oli paljastanut murhaajan loisteliaassa seurapiiritapahtumassa, hänet vapautti kuvitelmasta välittömästi hänen tätinsä, joka oli niin kauhistunut sukulaistyttönsä julkeudesta, että hädin tuskin kykeni pitämään arvokkaan hymyn kasvoillaan.

Tämä neljäs osa Lynn Messinan Beatrice Hyde-Clare -sarjaa odotteli lukemista monta kuukautta. Olen tykännyt tästä sarjasta tosi paljon, mutta jotenkin ei vain ollut aiemmin sopiva lukufiilis pienelle historialliselle murhalle.

Kohtalokas kihlaus jatkaa suoraan siitä, mihin edellinen osa Murhatun rakastajan tapaus jäi. Bea on saanut murhaajan kiinni kesken seurapiirijuhlien ja onnistunut sen tuoksinassa kihlaamaan Kesgraven herttuan. Se on tuo jälkimmäinen, joka järkyttää ihmisiä enemmän. Miten ihmeessä mitäänsanomaton Beatrice on hurmannut seurapiirien tavoitelluimman poikamiehen?

Bea itse ei ole varsinaisesti hämmästynyt, mutta lähestyvän avioliiton realiteetit alkavat painaa hänen mieltään. Laajat tilukset, suuri palveluskunta ja herttuattaren asema eivät oikein houkuta vaatimattomampaan elämään tottunutta Beaa.

Lisäksi on se pikkujuttu, että avioliitossa hän on jos ei Kesgraven omaisuutta niin melkein kuitenkin. Entä jos herttua kieltää Beaa harrastamasta murhatutkimuksia tai tekemästä mitään muutakaan hauskaa? Kun oma elämä on nyt viimeinkin löytynyt, Bea joutuu pohtimaan olisiko valmis luopumaan siitä edes herttuan vuoksi.

Vuosikymmenten ajan Bea oli vetänyt itseään yhä tiukemmalle kerälle, tehden itsensä pienemmäksi ja vähemmän tärkeäksi säilyttääkseen tätinsä ja setänsä hyvän tahdon, mutta hän tunsi vain aavistuksen kiintymystä heitä kohtaan. Kuinka paljon pahempi tilanne voisi olla Kesgraven kanssa, jota hän rakasti epätoivolla, joka melkein kauhistutti häntä?

(s. 128)

Tämän osan murhajutussa sukelletaan vielä syvemmälle historiaan. Bea nimittäin selvittää omien vanhempiensa murhaa. Ainoat tietolähteet tuntuvat olevan niiden henkilöiden muistot, jotka tunsivat hänen vanhempansa, ja jokainen heistä on nähnyt Claran ja Richardin eri tavalla. Tämä oli itse asiassa ihan kiinnostava juttu, jos kohta loppukohtaus tuli vähän turhan äkkiä.

Kokonaisuutena tämä oli sellainen välikirja. Niitä sarjan osia, joissa paketoidaan ensimmäisten kirjojen kantava juoni (Bean ja Kesgraven rakastuminen) ja siirrytään kohti seuraavaa (heidän avioliittonsa onnistuminen). En pitänyt tästä ihan yhtä paljon kuin muista osista, mutta sarja saanee lisää vauhtia viidennessä osassa.

Tähän oli muuten vaihtunut suomentaja. Edelliset osat suomensi Nelli Hietala, tämän Meri Kapari.

Kirjan tiedot:

Lynn Messina: Kohtalokas kihlaus | Aula & Co. 2024 | 276 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: A Nefarious Engagement (2018) | Suomennos: Meri Kapari

Haasteet:

* Helmet 2025 : 24. Kirjassa tehdään laittomuuksia

* Lukumatka menneisyyteen : 12. Kirjassa muistellaan tai käsitellään muistoja

Helen Macdonald: H niin kuin haukka

Neljänkymmenenviiden minuutin ajomatkan päässä Cambridgestä koilliseen avautuu maisema, jota minä olen alkanut rakastaa.

Älköön sanottako, että en koskaan lukisi niitä kirjoja, joita minulle suositellaan. Tähänkin meni vain kahdeksan vuotta! Työkaverini kehui tätä Helen Macdonaldin omaelämäkertaa H niin kuin haukka vuonna 2016 tuoreeltaan suomennoksen ilmestyttyä.

Työkaverini on sittemmin eläköitynyt, mutta muistin suosituksen ja sain tämän viimein luettua. Verkkainen ja pohdiskeleva kirja olikin omiaan sohvan pohjalle näin joulun aikaan vaikka aihe surumielinen olikin.

Macdonald kiinnostui haukastamisesta jo lapsena, jolloin hän luki valtavasti aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Hänelle jäi vahva mielikuva siitä, millaista hienoa yläluokan haukastusta hän haluaisi harrastaa. Tämä kirja keskittyy tarkasti rajattuun ajanjaksoon, jolloin Macdonald päätti käsitellä isänsä äkillistä kuolemaa kouluttamalla ensimmäisen kanahaukkansa Mabelin.

Kirjassa on oikeastaan kolme tarinan lankaa. On Macdonaldin suruprosessi, joka vie hänet niin syvälle haukan sielunelämään, että hän tuntee välillä unohtavansa ihmisyytensä. On Macdonaldin suhde hänen isäänsä, jonka elämää kirjassa myös muistellaan.

Hämmentävin jos kohta teemaltaan tähän sopiva oli se osuus, jossa käsiteltiin kirjailija T. H. Whitea. Kuuluisimpien teostensa ohessa White kirjoitti myös omiin kokemuksiinsa perustuvan The Goshawk -kirjan, joka on erinomainen kertomus siitä, miten kanahaukkaa ei pitäisi kouluttaa.

Haukastus on minulle aivan vieras harrastus, joten kaikki Mabeliin liittyvä oli ehdottomasti kirjan kiinnostavinta antia. Petolinnin kouluttaminen vaikutti yhtä aikaa monimutkaiselta ja yksinkertaiselta, ja vaati molemminpuolista luottamusta. Macdonaldin teksti tuo Mabelin ja haukan maailman todella lähelle. Dinosaurukset myös, sen verran matelijamaisuutta linnun käytöksessä on.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta, vaikka se olisikin voinut olla hitusen lyhyempi. En ollut läheskään niin kiinnostunut Whitesta kuin Macdonald oli.

Kirjan tiedot:

Helen Macdonald: H niin kuin haukka | Gummerus 2016 | 376 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: H is for Hawk (2014) | Suomennos: Irmeli Ruuska

Luettu myös:

Lumiomena, Kirja vieköön, Kirjakimara ynnä muut

Haasteet:

* Elämänkertabingo : Jonkun suosittelema

* Luonto sivuilla : Luonto symboliikkana

* Herkulliset kirjat : Syöt suklaata kirjaa lukiessa

Marie Benedict: Agatha Christien arvoitus

Kirje värähtelee pöydällä lähes samaan tahtiin lattian poikki jysähtävien askelten kanssa.

Nyt tekisi vähän mieli lukea ihan tietokirjana Agatha Christien elämäkerta. Marie Benedictin Agatha Christien arvoitus on nimittäin fiktiivinen sellainen ja herätti koko joukon kysymyksiä siitä, millainen kirjailija mahtoikaan olla eläessään.

Kirjassa on kaksi aikatasoa. On joulukuu vuonna 1926, jolloin Agatha katoaa yhdeksitoista päiväksi. Poliisit ovat pian oven takana kovistelemassa aviomiestä, jolla onkin luurankoja kaapissaan. Toinen aikataso menee kauemmas ja kertoo Agathan ja Archien avioliitosta ensitapaamisesta alkaen.

Yhtäällä siis Archie räpistelee poliisien ja toimittajien keskellä, toisaalla Agatha kasvaa vaimoksi ja kirjailijaksi. Mietin lukiessani, että mikähän tämän jutun juoni lopulta onkaan, mutta kyllähän se selvisi.

Ja sitten päästiinkin tuohon “mutta millainen ihminen Agatha oikeasti oli” -kysymykseen, ja saman voi toki esittää myös Archiesta.

Sikäli mikäli minä osaan googlettaa, aikajana ja tapahtumat pitivät pääpiirteittäin paikkansa. Christien pariskunnan avioliitto tosiaankin eteni niiden merkkipaalujen kautta, joita tarinassa seurataan. Agatha todellakin katosi yhdeksitoista päiväksi ja kun hänet löydettiin, hän väitti kärsivänsä muistinmenetyksestä.

Kukaan ei tiedä, mikä totuus katoamisen takana on ja Benedict tarjoilee tässä ihan kiinnostavan vaihtoehdon. Ei se mielestäni kaikkein uskottavin ole, mutta todellisuuteen perustuvaa jännäriviihdettähän tämä oli.

Tämä oli sikäli mielenkiintoisesti kirjoitettu, että tarina ei välillä tuntunut oikein etenevän, mutta sitten huomasinkin ahmineeni sata sivua ihan huomaamatta. Se siis eteni kuitenkin ja oli niin ahmittavasti kirjoitettu, että en edes pysynyt oman lukutahtini mukana. Hämmentävä tunne!

Benedict on kirjoittanut muitakin samanlaisia kirjoja, fiktiivisiä naiselämäkertoja, ja ne alkoivat kyllä kiinnostaa tämän myötä.

Kirjan tiedot:

Marie Benedict: Agatha Christien arvoitus | Sitruuna 2024 | 304 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: The Mystery of Mrs. Christie (2021) | Suomennos: Hanni Salovaara

Luettu myös:

Ainakin Kirjojen kuisketta

Haasteet:

* Helmet 2024 : 6. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle [46/50]

* Elämänkertabingo : Nero/Ikoni/Diiva

Jane Austen & Ben H. Winters: Järki ja tunteet ja merihirviöt

Dashwoodit olivat asuneet Sussexin kreivikunnassa suuresta muutoksesta lähtien, siitä saakka, kun maailman vedet kylmenivät ja kääntyivät ihmisen poikia vastaan ja paha alkoi liikkua syvyyksissä.

Austen-lukupiiri Lauran kanssa jatkui tällä Ben H. Wintersin Järki ja tunteet -parodialla. Se osoittautui paremmaksi kuin oletin, ja jotenkin kirjan huumori ja yliampuvuus iskivät minuun juuri sopivasti.

Järki ja tunteet ja merihirviöt sisältää, no, merihirviöitä. Juoni on pääpiirteittäin sama kuin alkuperäisteoksessa, mutta meri on noussut ihmiskuntaa vastaan. Sankarittaremme kohtaavat jos jonkinlaisia kauhukalmareita, verenhimoisia merirosvoja ja muita mukavia tämän genren trooppeja ja kliseitä.

Ehkä parasta kirjassa oli se, että nämä lonkerokaverit tekivät päähenkilöistä oikeita toimintasankareita. Dashwoodin naiset ovat aina valmiina tarttumaan harppuunaan ja Marianne rakastaa lukea traagisista merionnettomuuksista. Naisessa arvostetaan hyvää hapenottokykyä, vankkoja hartioita ja vahvoja pohkeita, koska milloin tahansa voi joutua kauhomaan karkuun jättiravuilta.

Siinä missä alkuperäisteos oli ennen kaikkea romanssi ja tapakomedia, Merihirviöt on kauhuseikkailu, jossa veri ja suolenpätkät lentävät rakkausdraamojen lisäksi. Siksi olikin vähän merkillistä, että Willoughbyn konnuutta lievennettiin: lehtolasta ei ole, vaikka Eliza muuten joutuukin häpäistyksi. Merkillistä kainostelua ottaen huomioon kaiken väkivallan.

Kirjassa tuotiin myös aika painokkaasti esiin se, miten palvelijoilla ja britti-imperiumin kolonialismilla ei ollut paikkaa Austenin kirjassa. Tässä parempi väki kääntää katseensa pois, kun merihirviöt teurastavat palvelijoita, ja Lady Middleton on kaukomailta tuotu ryöstösaalis. Lauran kanssa jännättiinkin pääseekö Lady ikinä pakoon vai ei!

Kokonaisuutena tykkäsin kirjasta ja sen seikkailuhengestä. Merihirviöt istuivat yllättävän hyvin tuttuun juoneen ja juonenkäänteitä riitti vaikka muille jakaa.

Kirjan tiedot:

Jane Austen & Ben H. Winters: Järki ja tunteet ja merihirviöt | Schildts 2011 | 350 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Sense and Sensibility and Sea Monsters (2009) | Suomennos: Virpi Vainikainen

Luettu myös:

Ainakin Nenä kirjassa ja Kirjamielellä

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Kolonialismi

* Luonto sivuilla : Tuho

Maire Lankinen & Nazzareno Sifo: Maire: Hänen Majesteettinsa palveluksessa

Puhelimen näytöllä luki soittajan nimi: “Äiti, Maire Lankinen”.

Maire Lankisen elämäkerta Maire: Hänen Majesteettinsa palveluksessa on tullut vastaan useammassakin paikassa viime aikoina. Minulle tämä oli niitä kirjoja, joiden kirjoitustyyli ei hirveästi napannut, mutta sisältö oli kiinnostavaa ja suorastaan herttaista.

Toinen ja oikeastaan kirjan pääkirjoittaja on Nazzarena Sifo, Mairen poika, joka on onneksi kirjannut ylös jo iäkkään äitinsä perin harvinaislaatuisen elämäntarinan. Tai ainakin ne kuninkaalliset vuodet siitä.

Hypätään siis vuoteen 1960, jolloin 28-vuotias Maire työskentelee sisarensa kampaamossa. Helsingin Sanomissa on lehti-ilmoitus, jossa haetaan suomalaisia tyttöjä kotiapulaisiksi Englantiin. Maire on kielitaidoton, mutta sisukkuutta ja heittäytymistä häneltä löytyykin sen edestä.

No, elämä on valintoja. Ei siihen sen enempää mietiskelyä tarvittu.

(s. 22)

Ollapa yhtä (uhka)rohkea!

Maire siis pakkaa laukkunsa ja lähtee Englantiin. Ensin Windsoriin arkkitehtiperheeseen, mutta Lontoo houkuttaa enemmän. Ihmeellisen sattuman ja hyvän ajoituksen kautta Maire päätyy sisäköksi Buckinghamin palatsiin.

Kirja on mitä mainioin ajankuva ja Mairen elämä melkoinen todiste siitä, että joskus on hyvä ottaa riski ja uskaltaa. Loppujen lopuksi hän viettää palatsissa kolmisen vuotta ennen kuin koti-ikävä vie voiton. Vaikka Suomi on vertailussa vielä sodan arpeuttama ja köyhä, se on kuitenkin koti.

Mutta Lontoossa ollessaan Maire seuraa palatsin elämää jos ei eturivistä niin ainakin toisesta. Kuninkaallista perhettä hän näkee harvemmin, mutta aina aivan erityislaatuisesta vinkkelistä. Kuinka moni suomalainen voi sanoa saaneensa kuningattarelta joululahjan kättelyjen kera?

Kiva hyvän mielen elämäkerta, joka oikein kutsuu tekemään elämässä mairet eli jotain odottamatonta ja rohkeaa!

Kirjan tiedot:

Maire Lankinen & Nazzareno Sifo: Maire: Hänen Majesteettinsa palveluksessa | Johnny Kniga 2024 | 250 sivua

Haasteet:

* Elämänkertabingo : Kirjagramista bongattu

Agatha Christie: Kurpitsajuhla

Rouva Ariadne Oliver oli käymässä ystävättärensä Judith Butlerin luona, ja hän oli lähtenyt tämän kanssa auttamaan samana iltana pidettävien lastenkutsujen valmisteluissa.

Olen nähnyt David Suchetin TV-version tästä Agatha Christien Kurpitsajuhlasta monta kertaa, mutta kirja oli vielä lukematta. Nytpä on sekin tehty ja harvinaista kyllä, taisin pitää jaksosta enemmän kuin kirjasta. Varmaan asiaa värittää sekin, että olen niin tykästynyt sekä Suchetin Poirot'n että Zoë Wanamakerin esittämään Ariadne Oliveriin.

Dekkarikirjailija Oliver osallistuu tässä lasten halloweenjuhliin, joiden päätteeksi yksi lapsista kuolee. Oliverilla on enemmän luottoa ystäväänsä Poirot'n kuin poliisivoimiin, ja kohta Poirot kaiveleekin Woodleigh Commonin luurangot kaapista.

Tuo murhajuoni sinänsä oli nokkela vaikka muistinkin, miten se tarinassa meni. Kirjassa minua vaivasi kuitenkin se, että monia juonenlankoja jätettiin ilmaan roikkumaan. Ne luurangot vedettiin kyllä esiin, mutta kaikilla ei sitten ollutkaan mitään tekemistä minkään kanssa, joten ne unohdettiin kokonaan. Samoin monet hahmot piipahtivat tarinassa ja katosivat sitten kokonaan.

Agatha Christie otti kirjassa todella vahvasti kantaa silloisen nykymaailman tilaan. Rikollisuus tuntui lisääntyneen myös idyllisillä omakotitaloalueilla, mielenterveysongelmiin ei saanut hoitoa ja nuoriso oli tietenkin menossa aivan pilalle. Ulkomaalaisiin suhtauduttiin hyvin epäilevästi, etenkin tarinalle olennaisiin au paireihin, joiden monet olettivat tulleen maahan vain sopivaa aviomiestä metsästämään.

Monet Christien huolenaiheista ovat edelleen olemassa ja niitä kirjoitetaan edelleen mukaan niin dekkareihin kuin muuhunkin kirjallisuuteen. Aiheiden käsittelytapa on toki erilainen ja Christien käyttämä sanasto oli auttamattoman vanhanaikainen ja paikoin loukkaavakin.

Mutta siis, ei Christien parhaimmistoa, mutta oli kiva lukea tuttu tarina, joka sopi vielä mainiosti tähän vuodenaikaankin.

Kirjan tiedot:

Agatha Christie: Kurpitsajuhla | WSOY 1987 (1. p. 1970) | 227 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Hallowe’en Party (1969) | Suomennos: Anna-Liisa Laine

Luettu myös:

Kirjahullun päiväkirja, Yöpöydän kirjat, Oksan hyllyltä ynnä muut

Haasteet:

* Halloween : Kurpitsa

Jane Austen: Järki ja tunteet

Dashwoodin suku oli asunut Sussexissa kauan.

Jane Austen -lukupiiri Lauran kanssa jatkuu! Tällä kertaa vuorossa oli Austenin esikoisteos, Järki ja tunteet vuodelta 1811. Nuo reilut 200 vuotta eivät ole himmentäneet kirjan hohtoa tai vieneet vauhtia juonenkäänteistä.

Tarinahan alkaa siitä, kun Dashwoodin perheen isä kuolee ja saita poika vaimoineen haluaa heittää lesken ja tämän tyttäret pihalle. Onneksi ystävällinen sukulaismies tarjoaa naisten käyttöön pientä huvilaa, jonka ympäristössä vaanii muun muassa muuan eversti Brandon.

Ja sanon "vaanii", koska kumpikaan meistä lukijoista ei lämmennyt ajatukselle siitä, että 35-vuotias eversti rakastuu 16-vuotiaan Marianneen. Koko kaksikon perhe- ja ystäväpiiri ryhtyy lopulta painostamaan Mariannea hyväksymään Brandonin, koska onhan varakas eversti sentään varsin mukava saalis köyhtyneelle neidolle.

Joo ei.

Brandonilla oli paljon enemmän keskusteltavaa ja varmaan yhteistäkin vanhemman Dashwoodin sisaren eli Elinorin kanssa. Ikävä kyllä Elinor päätyi varsin mitäänsanomattoman miehen vaimoksi, mutta toisaalta, ainakin hän valitsi itse.

Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin todella viihdyttävä ja varsinainen draaman vuoristorata! Tylsiä hetkiä ei ehtinyt olla, kun potentiaalisia morsiamia ja sulhoja metsästettiin, luurankoja kaivettiin kaapista, tunteita tukahdutettiin ja salaisuuksia tunki sisään ovista ja ikkunoista.

Mutta ei siinä kyllin; sillä kun ihmiset ovat päättäneet käyttäytyä tavalla, jonka he tietävät vääräksi, heitä loukkaa se, että heiltä odotetaan parempaa.

(s. 220)

Ihmiset olivat yhtäältä ihanan ilkeitä ja toisaalta myös lempeitä toisilleen. Esimerkiksi Lucy-neiti aikoo piru vieköön naida rahaa ja sen hän tekeekin keinoja kaihtamatta. Vaikka hän kauhea olikin, pitää kyllä ihailla naista, joka taistelee tiensä voittoon siinä pienessä laatikossa, joka naiselle tuona aikana ja tuossa paikassa oli annettu.

Tässä puhuttiin muuten yllättävän suoraan seksistä ja raskauksista, eikä pelkästään avioliiton yhteydessä. Lehtolapsia epäillään ja löytyy, ja niiden todetaan pilaavan nimenomaan naisen elämän ja maineen. Mies liitelee vastuusta vapaana vaikka hänet isäksi tiedettäisiinkin.

Emme tykänneet Willoughbysta, sanonpa vaan.

Eli siis hieno kirja, jossa draamaa ja yllätyksiä riitti!

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Järki ja tunteet | WSOY 2014 (1. p. 1952) | 339 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Sense and Sensibility (1811) | Suomennos: Aune Brotherus

Luettu myös:

Sallan lukupäiväkirja, Lumiomena, Amman lukuhetki ynnä muut

Rachel Billingham: Emma & Knightley: Perfect Happiness in Highbury

Emma Knightley, handsome, clever and rich, with a husband whose affection for her was only equalled by her affection for her, had passed upward of a year of marriage in what may be described as perfect happiness; certainly this is how she described it to herself as she sat at her writing desk from which she had an excellent view of her father, Mr Woodhouse, taking a turn round the shrubbery on the arm of her beloved Mr Knightley.

Emman jälkeen päätimme Kirjaimia-blogin Lauran kanssa lukea jotain Emmaan liittyvää. Näitä Jane Austen spin-offeja, jatko-osia, esiosia, mukaelmia, modernisointeja jne. on vaikka muille jakaa ja Emmastakin löytyi muutama.

Päädyimme Rachel Billinghamin kirjoittamaan jatko-osaan Emma & Knightley: Perfect Happiness in Highbury. Hah, eipä ollut täydellistä onnea!

Tarina alkaa kun Emma ja Knightley ovat olleet vuoden naimisissa, ja ottaa heti isoja draamakierroksia. Jane Fairfax on kuollut ja Frank Churchill kadonnut kuin tuhka tuuleen jättäen vastasyntyneen poikansa muiden hoidettavaksi. Muutenkin kaikki Emman ympärillä tuntuvat saavan lapsia. Samaan aikaan äitiys ei kiinnosta Emmaa ollenkaan ja Knightleykin tuntuu etääntyvän hänestä.

Tässä oli ihan kiinnostaviakin aineksia, kuten tuo avioliiton alkutaipaleen vaikeus. Knightley on elänyt pitkään yksin ja Emmallakin on vaikeuksia ottaa puoliso huomioon arjessa. Se jäi kuitenkin kaikenlaisten dramaattisten käänteiden ja juoneen ilmestyvien uusien hahmojen alle.

En etenkään pitänyt Emman uudesta Lontoon tuttavuudesta, leskirouva Tidmarshista. Häneen tuntui jotenkin tiivistyvän kaikki, mistä taisin valittaa Lauralle useaan otteeseen. Tidmarsh puhutteli kaikkia aivan väärin, omasi hyvin moderneja asenteita ja sai kaikki käyttäytymään itselleen epätyypillisellä tavalla.

Emma ei oikein tuntunut tässä Emmalta, mikä on tietenkin suuri puute kun hän nyt kuitenkin oli molempien kirjojen päähenkilö. Jäin myös siihen mielikuvaan, että Billingham oikeasti inhosi Frank Churchillia Emma-kirjassa, sellainen konna hänestä oli tähän tehty.

Tämän luki kyllä nopeasti, mutta eipä taida kukaan kovin suuria menettää jos jättää tämän lukematta.

Kirjan tiedot:

Rachel Billingham: Emma & Knightley: Perfect Happiness in Highbury | Sourcebooks Landmark 2008 (1. p. 1996) | 363 sivua | Open Librarysta

Jane Austen: Emma

Emma Woodhouse oli kaunis, älykäs ja rikas; hänellä oli viihtyisä koti ja onnellinen luonne; hänessä tuntuivat yhdistyvän elämän parhaat lahjat.

Luin viimeinkin Jane Austenin Emman!* Yhdessä kimppalukuna Kirjaimia-blogin LauraKatarooman kanssa vieläpä. Luen harvemmin mitään yhdessä jonkun toisen kanssa, mutta tämä oli hauska kokemus. Kiitos siitä!

(*No itse asiassa jo viikko sitten, mutta olen ollut laiska kokoamaan ajatuksiani.)

Sanoin heti Emman lukemisen alussa, että takakannen kamala “Emma Amorin apulaisena” -slogan olisi jonkin toisen kirjan kannessa saanut minut jättämään sen hyllyyn. Tarkasti ottaen tuo on totta. Arvon neiti Emma Woodhouse tosiaan kuvittelee tietävänsä tarkalleen keiden pitäisi olla yhdessä ja tekee parhaansa saattaakseen heidät avioliiton satamaan.

Tuo matchmaking-juoni ajaa toki tarinaa, mutta pohjimmiltaan tämä on tapakomedia, jonka hahmokaarti on vähintäänkin kirjava. Austen on erinomainen kirjoittamaan niin erikoisia ja suorastaan vastenmielisiä hahmoja, että aina ei tiedä nauraisiko vai vaipuisiko vain myötähäpeään.

Ehkä kirjan paras esimerkki tästä olivat Eltonin pappispariskunta, kauheat ja töykeät pyrkyrit, jotka eivät itse ymmärrä olevansa ihan hirveitä ihmisiä. Skaalan toisessa päässä olivat kirjan järkevimmät tyypit eli Knightleyn veljekset. Ymmärrän täysin Knightley nuorempaa, joka viettäisi iltansa mieluummin kotona kuin tuntikausia kestävillä tylsillä kyläilyreissuilla.

Etenkin kirjan naisilla olikin kovin pienet elämänpiirit. Se oli itse asiassa aika surullista luettavaa näin nykynäkökulmasta. Yhtä ainoaa kirjettä vatvotaan koko kylän voimin viikkokausia, koska mitään muuta ei tapahdu.

Emma itse oli sekä ärsyttävä että kiinnostava. Hän on selvästi aikansa ja kasvatuksensa tuote. Hän on oman ympäristönsä ravintoketjun huipulla ja tietää sen, mikä on raivostuttava ja toisaalta tavallaan ihailtava ominaisuus. Miksi tyytyisit vähempään kuin tiedät ansaitsevasi?

Emma ei halua naimisiin vaan on päättänyt huolehtia rakkaasta ja luulosairaasta isästään loppuelämänsä ajan. Minusta kirjan loppu, jossa Knightley lupautuu muuttamaan Emman kotiin tämän isän vuoksi, olikin oikeastaan ihan superromanttinen. Harvempi aatelismies muutti kotoaan vaimonsa luo!

Kokonaisuutena kirja oli minusta yllättävän hauska. Austen on kuulemma sanonut, että vain hän itse pitää Emmasta, mutta kyllä minäkin häneen kummasti kiinnyin tarinan aikana!

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Emma | WSOY 2014 (1. p. 1950) | 615 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Emma (1816) | Suomennos: Aune Brotherus

Luettu myös:

Luettua elämää, Hurja hassu lukija, Kasoittain kirjoja ynnä muut

Haasteet:

* Tiiliskiven neljä vuodenaikaa: Kesä

Simon James Green: Heartbreak Boys

“Siis onks tää joku vitsi?”

Heinäkuun alkuun sopiikin kesäinen sateenkaari-YA. Simon James Greenin Heartbreak Boys on nimestään huolimatta suomennettu teos ja ilmestyi tuossa aiemmin keväämmällä. Se jäi mieleeni keltaisen kantensa vuoksi, koska keltaisia kirjoja ilmestyy aika vähän.

Tarina on sekoitus road trip -hupailua, ystävyyttä, erosta selviämistä ja kaapista tulon pohdintaan. Jackin ja Naten poikaystävät ovatkin pettäneet heitä keskenään ja asia tulee ilmi kouluvuoden päättäjäisbileissä. Naten perhe on lähdössä automatkalle Englannin halki ja kun Jack värvätään mukaan, päättää hän somettaa reissusta kuin viimeistä päivää tehdäkseen exät kateellisiksi.

Reissu ei kuitenkaan ole mikään luksusmatka ja onnellisten hetkien lavastaminen alkaa käydä työstä. Tarinassa olikin mukana yllättävän paljon some-kritiikkiä ja siinä korostettiin sitä, että kenenkään some-profiili ei kerro koko tarinaa. En tiedä miten saarnaavana nuorempi lukija tämän kokisi, mutta ihan hyvin se oli mielestäni upotettu tarinaan.

Kirjalla on kaksi kertojaa, Jack ja Nate, ja minun oli jostain syystä välillä vaikea erottaa heitä toisistaan. Harmillista ja ehkäpä pieni kerronnan heikkous, koska pojat ovat tosi erilaisia luonteiltaan. Nate on hiljainen introvertti ja Jack haluaa mennä eikä meinata. Onneksi joka luvun alussa kerrotaan kumpi on äänessä.

Yhtenä tarinan isoista kysymyksistä on se, miten lapsuusajan kaverit ajautuivat erilleen. Jack halusi elää rohkeasti omana itsenään vaikka joutuikin koulukiusatuksi. Ujommalle Natelle kaapista tulo on vaikeampaa, etenkin kun hän näki vierestä miten Jackia kohdeltiin. Kirjassa todetaankin loppujen lopuksi, että jokainen saa itse päättää kenelle ja milloin kertoo noin henkilökohtaisesta asiasta.

Kokonaisuutena ihan hauska kesäkirja, jota on varmaan helppo vinkata yläkoululaisille.

Kirjan tiedot:

Simon James Green: Heartbreak Boys | Otava 2024 | 393 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Heartbreak Boys (2020) | Suomennos: Lotta Sonninen

Luettu myös:

Kirjapöllön huhuiluja, Kirjojen keskellä, Lue meille äitikulta ym.

Haasteet:

* Queer-lukuhaaste 2024 : Käännös

* Kesäkirjabingo : YA

* YA-lukuhaaste : Keltainen

Natasha Pulley: The Bedlam Stacks

Although I hadn’t been shot at for years, it took me a long time to understand that the bang wasn’t artillery.

Natasha Pulleyn The Bedlam Stacks on lämmittänyt hyllyäni jo monta vuotta. Monta, monta vuotta. Olen lukenut Pulleylta aiemmin The Watchmaker of Filigree Streetin ja ostanut tämän luultavasti pian sen jälkeen. Ei kyllä mitään mielikuvaa koko ostokerrasta eikä tuo The Watchmaker ole jäänyt mieleen paljoa enempää.

Joka tapauksessa tämän lukeminen on jäänyt, koska ostohetken jälkeen olen joka kerta kirjaa vilkaistessani ajatellut, että kuulostaapa tylsältä. Mikä on sinänsä pieni mysteeri, koska tämä on historiallista fantasiaa, jossa vaelletaan eksoottisessa ympäristössä.

Brittiläinen Merrick Tremayne saa vuonna 1859 tehtäväkseen matkustaa Peruun etsimään harvinaisia kiinapuita, joiden kaarnasta saatavaa kiniiniä tarvitaan malarialääkkeisiin. Perussa Merrick kumppaneineen saa oppaakseen paikallisen papin Raphaelin, jonka kylässä tapahtuu outoja.

Mutta! En ollut ollut väärässä. Tämä oli aika tylsä kirja. Ensimmäiset sata sivua mietin, että eikö tässä tosiaan tapahdu mitään. Seuraavissa parissa sadassa sivussa tapahtui asioita, mutta mikään varsinainen jännitysnäytelmä ei ollut. Tahti ja kerronta tuntuivat hyvin verkkaisilta eikä kylän ja Raphaelin salaisuus oikein jaksanut kiinnostaa.

Kiinnostavinta oli seurata Merrickin ja Raphaelin tutustumista. Oikeastaan olisin halunnut lukea Raphaelin tarinan hänen näkökulmastaan. Se olisi ollut huomattavasti kiinnostavampi ratkaisu ja samalla oltaisiin vältytty kirjaa jonkin verran vaivaavalta eksotismilta. Valkoinen brittimies kun pitää perulaisten tapoja ja uskomuksia kovin kummallisina, Merrick (tietenkin) hieman vähemmän kuin hänen kumppaninsa.

Lopputulemana kirja ei siis tehnyt sen suurempaa vaikutusta, mutta tulipahan viimeinkin luettua, kiitos Hyllynlämmittäjät-haasteen. Tämä saa jatkaa matkaansa lahjoituksena kirjaston kokoelmaan.

Kirjan tiedot:

Natasha Pulley: The Bedlam Stacks | Bloomsbury Circus 2017 | 337 sivua | Omasta hyllystä

Haasteet:

* Hus hyllynlämmittäjät 2024 : Vaikuttaa tylsältä

* Kesäkirjabingo : Kesä töissä

* Fantastinen kesä : Sijoittuu useampaan maahan

Marianna Kurtto: Tristania

Jos aallot tuntisivat, ne hämmästyisivät osuessaan saareen; ne luulivat matkaa loputtomaksi, tai oikeastaan niiden maailma oli loputtomuus.

Luin tämän Marianna Kurton Tristanian täsmäkirjana Luonto sivuilla -lukuhaasteeseen. Siitä puuttui vielä kirja kohtaan “tulivuori”, ja tämä sijoittuu enimmäkseen pienelle tulivuorisaarelle. Tristan de Cunha on oikeasti olemassa ja kirjassa tapahtuva tulivuorenpurkauskin tapahtui vuonna 1961.

Loppujen lopuksi tämä ei ollutkaan minun kirjani, mikä on harmillista. Idea on nimittäin kiinnostava. Tarinalla on neljä pääkertojaa. Lars, joka on karistanut saaren pölyt jaloistaan ja karannut Britanniaan toisen naisen luo. Hänen vaimonsa Lise, joka on jäänyt hylättynä saarelle. Heidän nuori poikansa Jon, joka ei oikein tunne kuuluvansa mihinkään. Naapurin Martha, joka kantaa synkkää salaisuutta.

Odotin kirjan kuvaavan enemmän tulivuorenpurkausta ja sen seurauksia, mutta loppujen lopuksi se on hyvin pieni osa kirjaa. Oikeastaan tarina voisi tapahtua melkein missä ja milloin vain, koska se on niin henkilövetoinen. Jokainen kertoja voivottelee tahollaan elämänsä tylsyyttä ja kipeitä kohtia, ja se teki tarinasta aika tasapaksun.

Vaikka Tristan de Cunha olla möllöttää keskellä ei mitään, jotenkin sen eristäytyneisyys ei tullut tarinassa läpi ainakaan minulle. Kyllähän saaren linnuista ja merenkäynnistä puhuttiin, mutta taas, kun tarina keskittyi niin vahvasti muutaman henkilön sisäiseen maailmaan, kaikki muu jäi sivuosaan. Tuntui, että noin erikoisesta ympäristöstä ja pienestä, pakostakin tiiviistä yhteisöstä olisi saanut irti enemmänkin.

Kieleltään kirja on kyllä kaunis ja maalaileva. Siitä tuli vähän mieleen Roy Jacobsenin Näkymättömät, josta pidin.

Kirjan tiedot:

Marianna Kurtto: Tristania | WSOY 2017 | 331 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirja vieköön, Lumiomena, Eniten minua kiinnostaa tie ynnä muut

Haasteet:

* Luonto sivuilla vol. 3 : Tulivuori

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Kaksi maata

* Vahvat naiset 2024 : Naiskirjailija

Alexis Hall: Mortal Follies

Introductions, gentle reader, are in order.

Regency-ajan debytantti kirotaan ja apua etsitään seurapiirien noidaksi ja murhaajaksi epäilemältä naiselta? Eli siis historiallista sateenkaariromantiikkaa fantasialla höystettynä? Kuulostaa hyvältä!

Harmi kyllä en pitänyt tästä Alexis Hallin Mortal Follies -kirjasta niin paljon kuin kansitekstien perusteella olisin halunnut. Lukeminen takkusi heti alusta, koska jostain syystä tarinaa kertoo Oberonin hovista karkotettu menninkäinen. Tyypin työnä on kirjata ylös erikoisia tarinoita ja tämä on yksi niistä.

Sen sijaan, että debytantti Maelys tai lady Georgiana olisi saanut kertoa oman tarinansa, menninkäinen stalkkaa heitä Bathista Lontooseen ja makuukamariin asti. En yhtään lämmennyt tälle ratkaisulle, koska se ei tuonut tarinaan mitään olennaista tai edes kiinnostavaa.

Myöskään huumorintajuni ei kohdannut Hallia. Tykkään hauskoista repliikeistä ja lauseista siinä missä muutkin, mutta koko kirja tuntui olevan yhtä jatkuvaa nokkelaa one-lineria. Sille puutui hyvin nopeasti ja sitä jatkui melkein 400 sivua.

Ja tämä harmitti minua, koska kirjan idea on tosiaan kutkuttava. Nuori Maelys huomaa olevansa ilkeämielisen kirouksen uhri ja toivoo saavansa apua lady Georgianalta, jota epäillään sekä noituudesta että perheenjäsentensä murhista. Georgiana on kunnon byroninen sankari, synkistelevä, dramaattinen ja totta kai on vietellyt naisia oikealta ja vasemmalta.

Kirjan vaihtoehtomaailmassa ei olla kokonaan vailla homofobiaa, mutta Maelysin parhaat ystävät ovat hyvin suvaitsevaisia. He ovat aika karikatyyrimaisia, mutta kun maailmassa oikeasti on vanhoja jumalia, kirouksia ja taikoja, esimerkiksi neiti Bicklen yliampuvan kiinnostuksen niihin ymmärtää täysin. Merenneitojen hiuksista kudottu mekko ei ehkä ole muodikas, mutta varsin järkevä valinta kylpylään, jossa kylvetään sievistellen vaatteet päällä.

Maailmanrakennuksessa yhdistyvätkin ihan hupaisasti regency-Englanti ja kansanusko ja vanhat jumalat. Jälkimmäisistä on selvästi napattu mukaan mikä nyt milloinkin on kirjailijaa kiinnostanut. Ei tässä mitään vedenpitävää ja aukottomalla logiikalla toimivaa maailmaa ole haettukaan.

Uskon helpostikin, että monet muut ovat pitäneet tästä kirjasta. Minuun se ei oikein iskenyt enkä tunne mitään erityistä kiinnostusta lukea Hallilta mitään muuta.

Kirjan tiedot:

Alexis Hall: Mortal Follies | Gollancz 2023 | 392 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2024 : 2. Kirjassa tehdään taikoja [34/50]

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Taika

* Queer-lukuhaaste 2024 : Naisten välinen rakkaus

* Vahvat naiset 2024 : WLW

Lynn Messina: Murhatun rakastajan tapaus (Beatrice Hyde-Clare ratkaisee #03)

Niin myötätuntoisesti kuin Vera Hyde-Clare suhtautuikin sukulaistyttöönsä, joka oli mukiloitu pahoin väkivaltaisessa hyökkäyksessä, hänen oli myönnettävä, että tilanteeseen liittyi myös monia etuja.

Olin tähän Lynn Messinan Murhatun rakastajan tapaukseen kirjaston varausjonossa sijalla x, joten kun Aula & Co. tarjosi arvostelukappaletta, otin sen vastaan oikein mielelläni. Kiitos paljon! Tämä oli juuri sellainen hyvän mielen murhakirja, jonka toivoinkin sen olevan.

Tykkäsin sarjan kahdesta ensimmäisestä osasta, joiden tarinaa tämä jatkaa melko suoraan. Bea-parka on suljettu kotiin parantelemaan edellisessä osassa saamiaan mustelmia. ...Eli oikeasti Vera-täti käyttää tilaisuutta hyväkseen pitääkseen perin eksentriseksi heittäytyneen Bean poissa seurapiirien silmistä.

Vapauden lisäksi Bea kaipaa uutta murhatapausta, koska hänen ajatuksensa pyörivät jatkuvasti ärsyttävän ja hurmaavan Kesgraven herttuan ympärillä. Tilaisuus koittaa kun ensimmäisestä osasta tuttu nuori mies tulee pyytämään häneltä apua. Miehen morsiamen äidin rakastaja (skandaali 1!) on kuollut kyseisen naisen sängyssä (skandaali 2!) ilmeisesti myrkytettynä (skandaali 3!).

Bea heittäytyy murhan syövereihin, mutta eihän siinä mene kuin hetki kun Kesgrave ilmestyy kiertelemään hänen ympärilleen. Murha jääkin taustalle ja pääosaan nousee Bean ja Kesgraven suhde. Olisin saattanut olla tähän pettynyt jos he eivät olisi niin vietävän hauskoja erikseen ja yhdessä. Sanonpa vain, että koskaan ei ole suudelma herättänyt niin paljon naurun sekaista myötähäpeää kuin tässä kirjassa.

Muutenkin kerronta ja henkilögalleria olivat taas niin hauskoja, että käytännössä hihittelin tieni kirjan läpi.

Hän [rouva Otley] kääntyi katsomaan Beaa. “Te ette tarvitse minua täällä, ettehän? Kyy, jota olen ruokkinut povellani, pitää äärimmäisen tärkeänä, että puhun kanssanne, mutta ei se kai ole välttämätöntä, vai onko?”

Emily loukkaantui äitinsä sanoista, vaikka oli hetki sitten ilmoittanut tyynesti uskovansa, että hänen äitinsä kykenisi murhaan. “Äiti”, hän parahti loukkaantuneella äänellä. “Kuinka voit puhua minusta noin?”

(s. 5)

Lynn Messinan lisäksi kunnia kuuluu tietenkin myös suomentajalle eli Nelli Hietalalle. 

Jatko-osaa odotellessa! Olen oikein tykästynyt tähän sarjaan ja Beaan, josta on kuoriutunut melkoinen toimintasankarisalapoliisi.

Kirjan tiedot:

Lynn Messina: Murhatun rakastajan tapaus | Aula & Co. 2024 | 272 sivua | Arvostelukappale

Englanninkielinen alkuteos: An Infamous Betrayal (2018) | Suomennos: Nelli Hietala

Haasteet:

* Helmet 2024 : 49. Kirja on julkaistu vuonna 2024 [30/50]

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Hyvä mieli

* Vahvat naiset 2024 : Hyvä mieli

Satu Tähtinen: Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia (Moraalisten naisten kirjakerho #01)

Lady Josephina Wakefield seisoi Berkeley Squarella sijaitsevan kaupunkitalon aulassa ja odotti veljeään Joshuaa, Suttonin herttuaa.

Harmillisesti en pitänytkään tästä Satu Tähtisen Lordi D:stä niin paljon kuin olisin halunnut. Jäin oikein pohtimaan mistä tämä johtui, koska kirjassa oli kuitenkin paljon asioita, joista tykkäsin.

Tarina sijoittuu vuoteen 1847 eli viktoriaanisen aikakauden alkuun. Lady Josephine on vanhapiika, joka pyörittää mieluummin hyväntekeväisyyttä tekevää kirjakerhoaan kuin tuhlaa aikaansa yläluokan miehiin. Pahin heistä on keikari tyhjäntoimittaja Lordi Devonay, Raymond North, joka kiukuspäissään loukkaa Josephinea julkisesti. Siitäpä se juoni sitten lähteekin.

Pidin Josephinesta, joka on omistanut elämänsä uusien kirjakerholaisten sekä lahjoittajien pyydystämiselle. Hän pääsee nopeasti jyvälle Lordi D:n toimista, jotka eivät oikein kestä päivänvaloa. Pidin myös siitä, että Josephine ja Raymond löysivät varsin nopeasti yhteisen päämäärän eivätkä he tuhlanneet aikaa turhiin väärinkäsityksiin tai draamailuun.

Mutta mutta, minua vaivasi koko ajan se, miten epämuodollisesti kaikki puhuivat toisilleen ja toisistaan, ja miten sama koski heidän käytöstään! Kun sinuttelut alkoivat heti kättelyssä, ajan tapakulttuuri ja ihmisten väliset suhteet tuntuivat aivan vääriltä. Vaikkei tässä varmasti täysin autenttista ajankuvaa haettukaan, niin tuo oli minulle lukijana merkittävä ja häiritsevä seikka.

Lisäksi yksinkertaisesti tykkään tosi paljon niistä kohtauksista, joissa puhuttelutapa sitten viimein muuttuu, koska hahmojen välit ovat lämmenneet. Koskee myös platonisia suhteita, ei vain romanttisia! Se on yhdenlainen kerronnallinen huipentuma, joka nyt jäi puuttumaan.

Ja noin yleisesti ottaen minulle jäi sellainen tunne, että kirjan olisi joko pitänyt olla pidempi tai siinä olisi pitänyt olla vähän vähemmän juonenlankoja. Josephinan kirjakerho, Rayn salaiset puuhat, heidän romanssinsa, Rayn ja hänen isänsä hankalat välit, poliittiset kädenväännöt, Josephinen veljen vokotteluyritykset, monet mainitut ystävät ja sukulaiset… Ne olivat kaikki kiinnostavia, mutta ne jäivät myös kesken tai ainakin keskeneräisen tuntuisiksi.

Jatko-osahan on toki tulossa, mutta olisi ollut kiva, jos tämä olisi seisonut vähän tukevammin omilla jaloillaan. Voi silti olla, että annan sarjalle vielä mahdollisuuden toisen kirjan verran.

Bridgertoneja minun ei selvästikään kannata lukea kun ne kerran ovat ilmeisesti tämän tapaisia!

Kirjan tiedot:

Satu Tähtinen: Lordi D ja muita seurapiirisalaisuuksia | Otava 2024 | 301 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Kirjakko ruispellossa,

Haasteet:

* Helmet 2024 : 7. Kirjassa rakastutaan [20/50]

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Sääty-yhteiskunta

Sarah Perry: The Essex Serpent

Sarah Perryn The Essex Serpent lienee pisimpään hyllyäni lämmittänyt kirja. Sen välistä nimittäin löytyi Akateemisen Kirjakaupan passi, joka on päivätty 4/2018. Ainoa leima koko passissa enkä ole avannutkaan kirjaa sen ostamisen jälkeen.

Luulen ostaneeni kirjan sen näyttävän kannen ja kiinnostavan takakansitekstin vuoksi. Se on ehkä hieman harhaanjohtava, koska lopultakaan kirjalla ei ole vain yhtä päähenkilöä.

Kirja sijoittuu kokonaisuudessaan vuoteen 1893 ja pisimmän tarinan saa Cora, jonka väkivaltainen aviomies on juuri kuollut. Cora, hänen seuralaisensa Martha ja poikansa Francis lähtevät pieneen Aldwinterin kylään, koska huhujen mukaan rantaa vainoaa tarujen jättimäinen käärme. Cora on kiinnostunut paleontologiasta ja haluaa selvittää, onko kyseessä piilossa elänyt muinaiseläin.

Aldwinterissä Cora tutustuu paikalliseen pappiin Will Ransomeen ja tämän vaimoon Stellaan, joka yskii varsin pahaenteisesti. Arvatkaapa vain, miten siinä käy? Sinänsä harmi, koska pidin paljon Coran ja Willin ystävyydestä, jossa kohtaa kaksi hyvin erilaista tapaa katsoa maailmaa ja Essexin käärmettä.

They sharpen themselves on each other; each in turn is blade and whetstone; when talk falls to faith and reason they argue readily, startling themselves by growing swiftly bad-tempered (“You don’t understand!” “How can I understand when you do not even make attempts at speaking sense?”).

(s. 180)

Kirja kertookin oikeastaan rakkaudesta ja siitä, miten monenlaista ja monimutkaista se voi olla.

Pidin eniten Coran ja Francisin kipeästä suhteesta, vaikka se hieman sivujuoneksi jääkin. Coralla ei ole minkäänlaista viitekehystä tai tukiverkkoa ymmärtää poikaansa, joka saisi tänä päivänä varmasti autismikirjon diagnoosin. Cora yrittää parhaansa ja rakastaa Francisia, mutta tuntee samalla olevansa epäonnistunut ja riittämätön äitinä.

Kirjassa on muitakin kertojia, joiden kautta kuvataan 1800-luvun lopun muuttuvaa maailmaa. Sosialismi nousee ja lääketiede kehittyy. Näkökulmat ja aiheet olivat sinänsä kiinnostavia, mutta minusta tarina hajosi turhan moneen osaa niiden myötä. Joskus vähempikin riittää.

Tästä on tehty TV-sarja, jonka pääosissa ovat Claire Danes ja Tom Hiddleston. Enpä taida katsoa sarjaa, koska kumpikaan ei näytä siltä, miltä Cora ja Will kirjassa näyttävät, eikä juonikaan seuraa kirjaa kovin uskollisesti.

Kirjan tiedot:

Sarah Perry: The Essex Serpent | Serpent’s Tail 2017 (1. p. 2016) | 430 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2024 : 21. Kirjasta on tehty TV-sarja [10/50]

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Muutos

* Hus hyllynlämmittäjät 2024: Lämmittänyt yli 2 vuotta

Sophie Irwin: Seurapiirineidon opas onnenongintaan

“Sinäkö et mene minun kanssani naimisiin?” neiti Talbot toisti epäuskoisena.

Muutaman synkemmän kirjan jälkeen halusin lukea jotain kevyempää ja Sophie Irwinin Seurapiirineidon opas onnenongintaan olikin aivan täydellinen valinta. Regency-ajan Englantiin sijoittuva seurapiirikomedia hihitytti melkein koko ajan.

Pääosassa on neiti Kitty Talbot, jonka on pyydystettävä rikas aviomies. Kitty ei ole ahne vaan käytännöllinen: jonkun on maksettava vanhempien jälkeensä jättämät velat, jotta Kitty ja hänen neljä sisartaan eivät joudu taivasalle. Kitty ja nuorempi sisko Cecily suuntaavat Lontooseen, jossa Kitty soluttautuu seurapiireihin.

Kyseessä on romanttinen komedia, joten totta kai kuvaan astuu myös rikas ja komea lordi Radcliffe. Hän on syystäkin epäluuloinen ja haluaa pitää Kittyn kaukana vaikutuksille alttiista nuoremmasta veljestään. Tarinassa korostuukin koko ajan sisarusrakkaus. Radcliffe haluaa suojella veljeään pyrkyrineitoselta ja Kitty on valmis uhraamaan mitä vain ja etenkin itsensä turvatakseen sisartensa tulevaisuuden.

Tykkäsin tosi paljon Kittystä! Hän on nokkela ja häikäilemätön eikä lannistu vähästä. Mitä esteitä juoni hänen eteensä heittääkään, Kitty kiipeää niistä yli tavalla tai toisella. Lontoon yläluokka ei ole ollenkaan valmistautunut siihen, että joku voisi pelata heillä kuin shakkinappuloilla.

Pidin myös Kitty ja Radcliffen rakkaustarinasta, joka oli vähän erilainen kuin oletin. . Rakkautta ei ole ensisilmäyksellä ja romanssiin ei syöksytä suin päin. Heistä tulee juonittelutovereita ja ystäviä, niin vaikea kuin Radcliffen onkin sitä aluksi uskoa. Koska heillä on aikaa tutustua toisiinsa, minäkin sitten uskoin, että kyllä he oikeasti pitävät toisistaan.

Irwiniltä ilmestyy piakkoin toinenkin suomennettu kirja ja koska tästä jäi niin hyvä mieli, täytyy lukea sekin!

Kirjan tiedot:

Sophie Irwin: Seurapiirineidon opas onnenongintaan | Bazar 2023 | 320 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: A Lady’s Guide to Fortune-Hunting (2022) | Suomennos: Jänis Louhivuori

Haasteet:

* Helmet 2024 : 9. Kirjassa joku karkaa [6/50]

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Sisarukset

Suzie Edge: Mortal Monarchs: 1,000 Years of Royal Deaths

In January 1066 Edward the Confessor, king of the English, stumbled.

Fakta minusta: ajaudun tasaisin väliajoin lukemaan Wikipediasta brittimonarkkeihin liittyviä artikkeleita. Aloitan jonkin yksittäisen asian tarkistuksella ja kohta onkin mennyt muutama tunti ruusujen sodan, Henrikin vaimojen ja normannien parissa. Hups.

Tällä taustalla on varsin helppo ymmärtää, miksi ostin tämän lomareissullani. Mikäs sen rattoisampaa kuin lukea kirja näiden kuninkaallisten kuolemista. Kirjan aikajana on reilut tuhat vuotta ja koska sivuja on vain 318, tässä ei todellakaan käydä läpi jokaisen kruunupään koko elämää.

Suzie Edge on sekä lääkäri että historioitsija, ja nämä alat yhdistyvätkin kirjassa varsin näppärästi. Tässä tutkitaan kuninkaallisten kuolemia biologian näkökulmasta. Mitä kehossa tapahtuu, kun rutto tai tuberkuloosi runtelee sitä? Tai jos joku onnekas onnistuu tähtäämään nuolen suoraan silmään (RIP Harold Godwinson)?

Synkästä aiheesta huolimatta kirja oli yllättävän humoristinen, joskus vähän liikaakin, ja lukeminen oli siksi helppoa. Toki kirjassa on jonkin verran erikoisempaa sanastoa etenkin sairauksiin liittyen, mutta useimmiten pointti tuli selväksi ilman sanakirjaakin.

Täytyy myös sanoa, että tämän luettuaan on syytä olla kiitollinen siitä, että elää nyt eikä menneisyydessä. Uskomattoman suuri määrä kuninkaallisiakin kuoli suolisto-ongelmiin, jotka luultavasti olisivat nyt täysin hoidettavissa. Lisäksi on kyllä kiva, ettei kukaan ole heti tökkäämässä iilimatoa ihoon asiantuntevan tohtoroinnin nimessä.

Kirjan tiedot:
Suzie Edge: Mortal Monarchs: 1,000 Years of Royal Deaths | Wildfire 2022 | 318 sivua | Omasta hyllystä

Haasteet:
* Luonto sivuilla vol. 3 : Ruumis

Lynn Messina: Jadetikarin arvoitus (Beatrice Hyde-Clare ratkaisee #02)

Beatrice Hyde-Claren asema hänen setänsä perheessä oli muuttunut yhden ainoan tarinan vuoksi.

Perheelleen kertomansa pienoisen valheen vuoksi Beatrice Hyde-Clare törmää taas ruumiiseen. Tai oikeastaan se kaatuu sisään sanomalehden toimitukseen tikari selässään. Bea ei voi vastustaa murhamysteeriä ja saa taas etsiväkumppanikseen häikäisevän Kesgraven herttuan.

Tykkäsin paljon sarjan ensimmäisestä osasta ja onpas kiva, että jatkoa seurasi näin nopeasti! Kolmas osa on tulossa keväällä ja toivottavasti sarjan suomentaminen jatkuu senkin jälkeen.

Ensimmäisessä osassa liikuttiin regency-Englannin maaseudulla. Tarina jatkuu joitakin viikkoja myöhemmin Lontoossa, jossa Bea yrittää pyristellä vapaaksi hätävalheestaan. Hänen sukulaisensa ovat nimittäin vallan ilahtuneita hänen kuvitteellisesta, traagisesta romanssistaan ja yrittävät jäljittää sen toisen osapuolen. Etenkin Bean täti on innoissaan asiasta ja hän onkin niin överi hahmo, että nauratti oikeasti.

Epätoivoinen Bea päättää jättää lehteen mielikuvitussulhonsa kuolinilmoituksen ja kohta hänen edessään makaa yläluokkainen keikari erittäin kuolleena.

Bea alkoi heti suunnitella seuraavaksi päiväksi retkeä British Museumiin. Hänen täytyisi tietenkin mennä yksin. Hänen perheensä huolestuisi, jos hän osoittaisi kohtuuttoman suurta mielenkiintoa museon veitsikokoelmaa kohtaan.

(s. 45)

Kirjan alku oli hieman pitkäveteinen, koska edellisen osan tapahtumia kerrattiin niin pitkään. Kun niistä päästiin yli, juoni ja huumori lähtivät taas suorastaan lentoon. Tämä oli ihanan kevyttä luettavaa ja tykkään Beasta todella paljon. Hän on tarkkanäköinen ja hyvin tietoinen omasta asemastaan.

Tarinassa nouseekin esiin sekä yhteiskuntaluokkien että sukupuolten eroja. Bean piirit ja mahdollisuudet ovat paljon pienemmät kuin Kesgraven, jonka valta tuntuu välillä olevan melkein rajaton. Näiden kahden välinen sanailu on hauskaa luettavaa ja odotan sitä, miten he lopulta päätyvätkään yhteen.

Kirjan tiedot:
Lynn Messina: Jadetikarin arvoitus | Aula & Co. 2023 | 270 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: A Scandalous Deception (2018) | Suomennos: Nelli Hietala

Lynn Messina: Murha paremmissa piireissä (Beatrice Hyde-Clare ratkaisee #01)

Koko päivällisen ajan neiti Beatrice Hyde-Clare kuvitteli nakkelevansa ruokaa Kesgraven herttuan, Damien Matlockin, ylle.

Neiti Beatrice Hyde-Clare löytää epäonnekseen ruumiin kartanon kirjastosta. Murhaa selvittäessään Bean on ikävä kyllä tehtävä yhteistyötä komean Kesgraven herttuan kanssa.

Olipas kotoisa regency-aikainen murha, jonka näyttämönä toimii kartano jossain Englannin järviseudulla. Pidin kovasti kirjan huumorista, jota kuvaavat hyvin kartanon alueelle rakennetut vanhat rauniot. Siis tosiaan rakennetut, mikäs sen muodikkaampaa kuin käyskennellä raunioilla ja ihailla juuri sopivaa, esteettisesti miellyttävää ikkunoiden määrää.

Se on Beastakin juuri niin naurettavaa kuin miltä kuulostaakin.

Tykkäsin myös Beasta, 26-vuotiaasta ikälopusta vanhastapiiasta, joka on jäänyt nuorena orvoksi. Setänsä perheessä kasvanut Bea tietää varsin hyvin olevansa sekä sukulaistensa hyvätahtoisuuden armoilla että varsin mitäänsanomaton. Vaisu, sanoo täti, joka noudattaa etikettiä vaikka henki menisi.

Seinäruusu Bea on tarkkasilmäinen ja salaa hyvin teräväkielinen. Murha ja ärsyttävä herttua Kesgrave saavat hänet kerrankin avaamaan suunsa ja sanomaan, mitä hän oikeasti ajattelee.

"Teidän armonne, tämä keskustelu sujuisi huomattavasti nopeammin, jos ette yrittäisi hurmata minua. Se on ajanhukkaa sekä teidän että minun kannaltani. Viehtymykseni perusteettomaan imarteluun on niin vähäistä, että se voisi yhtä hyvin olla olematonta."

(s. 90)

Kumpikin tutkii murhaa omilla keinoillaan ja pidin siitä, että nimenomaan sukupuolensa vuoksi Bea saa käsiinsä tietoja, joita Kelgrave ei saa. Naisten "tyhjänpäiväinen juoruilu" ei olekaan niin tyhjänpäiväistä.

Messina on kirjoittanut myös regency-romantiikkaa ja sen kyllä huomaa kirjasta. Tämä on sarjan ensimmäinen osa ja ennemmin tai myöhemmin Bea ja Kesgrave varmasti saavat toisensa. He ovat sen verran hilpeyttä herättävä pari, että enpä pane tätä yhtään pahakseni.

Suomennoksesta sen verran, että suurempi tarkkuus sinuttelujen ja teitittelyjen kanssa olisi ollut tarpeen. Ne saattavat muuttua kohtauksesta toiseen samojen hahmojen välillä ilman syytä, ja joskus täysin sopimaton sinuttelu sai minut suorastaan kiusaantumaan.

Kirjan tiedot:
Lynn Messina: Murha paremmissa piireissä | Aula & Co. 2022 | 272 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: A Brazen Curiosity (2018) | Suomennos: Nelli Hietala

Luettu myös:
Kirsin kirjanurkka, Amman lukuhetki, Kirjakaapin kummitus ynnä muut

Haasteet:
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 13. Kirjassa tapahtuu rikos