torstai 8. kesäkuuta 2023

Lynn Messina: Murha paremmissa piireissä (Beatrice Hyde-Clare ratkaisee #01)

Kansikuva.


Koko päivällisen ajan neiti Beatrice Hyde-Clare kuvitteli nakkelevansa ruokaa Kesgraven herttuan, Damien Matlockin, ylle.

Neiti Beatrice Hyde-Clare löytää epäonnekseen ruumiin kartanon kirjastosta. Murhaa selvittäessään Bean on ikävä kyllä tehtävä yhteistyötä komean Kesgraven herttuan kanssa.

Olipas kotoisa regency-aikainen murha, jonka näyttämönä toimii kartano jossain Englannin järviseudulla. Pidin kovasti kirjan huumorista, jota kuvaavat hyvin kartanon alueelle rakennetut vanhat rauniot. Siis tosiaan rakennetut, mikäs sen muodikkaampaa kuin käyskennellä raunioilla ja ihailla juuri sopivaa, esteettisesti miellyttävää ikkunoiden määrää.

Se on Beastakin juuri niin naurettavaa kuin miltä kuulostaakin.

Tykkäsin myös Beasta, 26-vuotiaasta ikälopusta vanhastapiiasta, joka on jäänyt nuorena orvoksi. Setänsä perheessä kasvanut Bea tietää varsin hyvin olevansa sekä sukulaistensa hyvätahtoisuuden armoilla että varsin mitäänsanomaton. Vaisu, sanoo täti, joka noudattaa etikettiä vaikka henki menisi.

Seinäruusu Bea on tarkkasilmäinen ja salaa hyvin teräväkielinen. Murha ja ärsyttävä herttua Kesgrave saavat hänet kerrankin avaamaan suunsa ja sanomaan, mitä hän oikeasti ajattelee.


"Teidän armonne, tämä keskustelu sujuisi huomattavasti nopeammin, jos ette yrittäisi hurmata minua. Se on ajanhukkaa sekä teidän että minun kannaltani. Viehtymykseni perusteettomaan imarteluun on niin vähäistä, että se voisi yhtä hyvin olla olematonta."
(s. 90)


Kumpikin tutkii murhaa omilla keinoillaan ja pidin siitä, että nimenomaan sukupuolensa vuoksi Bea saa käsiinsä tietoja, joita Kelgrave ei saa. Naisten "tyhjänpäiväinen juoruilu" ei olekaan niin tyhjänpäiväistä.

Messina on kirjoittanut myös regency-romantiikkaa ja sen kyllä huomaa kirjasta. Tämä on sarjan ensimmäinen osa ja ennemmin tai myöhemmin Bea ja Kesgrave varmasti saavat toisensa. He ovat sen verran hilpeyttä herättävä pari, että enpä pane tätä yhtään pahakseni.

Suomennoksesta sen verran, että suurempi tarkkuus sinuttelujen ja teitittelyjen kanssa olisi ollut tarpeen. Ne saattavat muuttua kohtauksesta toiseen samojen hahmojen välillä ilman syytä, ja joskus täysin sopimaton sinuttelu sai minut suorastaan kiusaantumaan.


Kirjan tiedot:
Lynn Messina: Murha paremmissa piireissä | Aula & Co. 2022 | 272 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: A Brazen Curiosity (2018) | Suomennos: Nelli Hietala

Luettu myös:
Kirsin kirjanurkka, Amman lukuhetki, Kirjakaapin kummitus ynnä muut

Haasteet:
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 13. Kirjassa tapahtuu rikos

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa kivalta kirjalta. Rikoksia paremmissa piireissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä tosi kiva lukea! Sellainen kevyt kesädekkari.

      Poista