torstai 14. joulukuuta 2017

Esko Valtaoja: Kohti ikuisuutta

Esko Valtaoja:
Kohti ikuisuutta
303 s.
Ursa 2017
Kirjastosta

Olipa kerran optimisti, joka löi pessimistin kanssa vetoa maailman tulevaisuudesta.

Eipä tarvitse kuin katsoa uutisia ja tuntuu, että maailmanloppu on lähellä. Tai jos ei maailmanloppu niin ainakin sen tajuaminen, että huonosti menee. Sotia, murhia, onnettomuuksia, nälänhätää, eriarvoisuutta, Donald Trump, Kim Jong-un... Vähemmästäkin masentaa. Maailma näyttää olevan menossa vain huonompaan suuntaan eikä toivoa paremmasta ole.

Vai onko sittenkin?

Esko Valtaojan uusimmassa kirjassa keskitytään toivon valamiseen tämän näennäisen surkeuden keskellä. Maailmalla tai ainakin ihmisille menee nimittäin loppujen lopuksi oikein hyvin. Paremmin kuin koskaan, suorastaan. Sotia ja nälänhätää on vähemmän kuin koskaan ennen, ihmiset ovat kaikesta huolimatta keskimäärin varakkaampia ja tasa-arvoisempi kuin koskaan historiamme aikana. Toki joidenkin valtioiden päättäjät ovat niin sanotusti kuutamolla, mutta on sitä valtaistuimella istunut kyseenalaista väkeä ennenkin.

Valtaoja esittääkin nykytilanteen optimistisesti. Ennen oli objektiivisesti huonommin, huomenna pitäisi kaiken logiikan mukaan olla paremmin koska kuitenkin, kaikesta huolimatta, pyrimme aina parempaan. Kirjassa käydään läpi esimerkiksi älykkäät koneet, avaruusmatkailu ja geenimanipulointi mahdollisuuksina, ei uhkina. Tämä olikin sen puoleen hyvin virkistävää luettavaa. 

Pelottelun sijaan kirjassa tsempataan eteen päin. Ennen pitkää joko kuolemme kokonaan tai levittäydymme avaruuteen, ja tuo jälkimmäinen on paljon todennäköisempää. Se ei tapahdu heti, ei omana elinaikanani, mutta ehkä jossain tuhansien vuosien päässä joku suomalaisten jälkeläinen uittaa varpaitaan laiturilla ja kohottaa katseensa ihan erilaisiin tähdistöihin. Jos hänellä siis on tällaisia varpaita, kukapa tietää millaiseksi tulevaisuuden ihminen itsensä muokkaa?


Maailma vailla sortoa, vailla väkivaltaa, vailla puutetta; tasa-arvoinen maailma, jossa jokainen ihminen on vapaa kasvamaan täyteen mittaansa, täyteen ihmisyyteensä, tavoittelemaan parasta, mitä hän voi omassa elämässään olla. Osaatko kuvitella mitään vielä tätäkin parempaa tulevaisuutta - olettaen että  et ole hullu maailmanvalloittaja tai uskonnollinen fanaatikko? Miksi et siis yrittäisi kulkea kohti tätä mahdollista tulvaisuutta?
(s. 269)

Kirjasta jäi hyvä olo ja vieläpä sellainen olo, että ymmärsin lukemani! Ei mitenkään itsestäänselvyys kun käsitellään niinkin suuria asioita kuin tähtien välinen matkustaminen ja ikuisuus, mutta Valtaoja osaa kirjoittaa vaikeat asiat ymmärrettävästi.


Luettu myös mm.

Haasteet:
*Helmet-lukuhaaste 2017 - 2. kirjablogissa kehuttu kirja  [42/50]

torstai 30. marraskuuta 2017

Marraskooste

Edellisessä koosteessa mainitsemani kirjojen valintatekniikka onnistui aika hyvin! Eli pointtina oli valita ihan erilainen kirja kuin se, jonka olin juuri lukenut.

1920-luvun Amerikkaan sijoittuva fantasianäytelmä > joogaa Intian kulttuurilla höystettynä > maailmanpolitiikkaa ja mielensäpahoitusta Etelä-Koreassa > fiktiivisiä naiskohtaloita jatkosodassa > Suomen historiaa kuvakirjana > Suomen presidenttien puolisoiden elämäkerrat > erämaavallus Alaskassa vuonna 1885 > suomalaisen jääkiekkoilijan rankka tarina > pohdintaa ihmiskunnan tulevaisuudesta (vielä kesken)


Osallistuin Karo Hämäläisen 30 sivua päivässä haasteeseen. Viikkokoosteet löytyvät lukuhaaste-tagista. Tämä haaste oli kerrassaan loistava lukuinnon siivittäjä!


Ja nyt olen vallan järkyttynyt siitä, että huomenna on joulukuu! Mihin tämä vuosi on mennyt?


Luettu & blogattu

J. K. Rowling: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat: alkuperäinen elokuvakäsikirjoitus
Lisko Scamanderia viedään vuoden 1926 New Yorkissa. Kiva lukupala, se luuranko elokuvan sisällä.

Satu Rommi: Monsuunimantroja: kirjoituksia joogasta ja Intiasta
Joogaopiskelija-opettaja Intiassa. Intiaa ja joogan historiaa käsittelevät osuudet kiinnostavia, kirjailija kuitenkin turhan ylemmyydentuntoinen.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan olympiamatka
Mielensäpahoittaja Etelä-Koreassa. Liikaa politiikkaa, ei naurattanut tai edes huvittanut yhtään.

Toinen tuntematon
Kotirintama jatkosodan aikaan. Hieno novellikokoelma Tuntemattoman sotilaan naishahmoista.

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia
300 vuotta Suomen historiaa kuvakirjana. Tiukkaa asiaa ja hauskoja kuvia, mahtava lukupaketti.

Päivi Storgård: Olet valaissut minun tietäni: presidenttien puolisot
Yksitoista tiivistä elämäkertaa. Nopealukuinen paketti, opin paljon uutta.

Eowyn Ivey: Maailman kirkkaalle laidalle
Tutkimusretki Alaskan erämailla. Jännittävä ja mukaansatempaava, monimutkainen rakenne joka kantoi loppuun asti.

Tommi Kovanen & Jenny Rostain: Kuolemanlaakso
Huippukiekkoilijasta aivovammaiseksi. Rankka ja hieno tarina, ei mukään hyvänmielenkirja.

Marraskuun lukuhaaste 27.-30.11

Viimeiset marraskuun lukuhaasteen sivut!


27.11.

Kohti ikuisuutta sivulle 140.

28.11.

Sivulle 177...

29.11.

...ja sivulle 220 asti. Nyt kyllä jumittaa lukeminen, mutta eiköhän se jossain välissä taas pääse vauhtiin.

30.11.

Kirjastoon saapui uusin Nemi-albumi, Suuria salaisuuksia (47 s.), jonka lainasin heti. Täytyy sanoa, että en nyt kyllä oikein lämmennyt tälle. Minulta on kai jäänyt jossain välissä jokin albumi lukematta, koska tätä ennen lukemassani Nemi ja Grimm olivat eronneet (milloin?? miksi??l ja nyt taas yhdessä!?), Nemille oli ilmaantunut pikkuveli ja kaksi isää, ja Nemin kaveri tuli raskaaksi yhden yön jutulleen. Ja nyt vauva sitten syntyi. Nämä eivät ole sitä Nemiä, minkä vuoksi minä sarjakuvasta pidin. Ehkä on paras lopettaa lukeminen tähän etten pety enempää.


27.-30.11.
Yhteensä 156 s.

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Marraskuun lukuhaaste 20.-26.11.

30 sivua päivässä-lukuhaasteen neljäs viikkokooste!


20.11.

Aloitin Tommi Kovasen & Jenny Rostainin Kuolemanlaakson. Tosin jaksoin vain 31 sivua, koska joulutorttujen paistaminen vei sitten kaiken huomioni!

21.11.

41 sivua Kuolemanlaaksoa. En odottanutkaan tältä erityisen hilpeitä lukuhetkiä, mutta ihan kauhistuttaa Kovasen vammat ja jääkiekkoliigan hyvä veli-kerho.

22.11.

Kuolemanlaaksossa taivallettu 71 sivua.

23.11.

Kuolemanlaakso luettu loppuun (yhteensä 98 sivua), onneksi tunnelin päässä oli valoakin.

24.11.

Aloitin Esko Valtaojan Kohti ikuisuutta-kirjan. Luettu sivulle 38 asti ja todettu yhtä huvittavaksi tietopaketiksi kuin aiemmatkin lukemani.

25.11.

Kohti ikuisuutta ja sen toinen luku eli sivut 39-74.

26.11.

Edelleen matkalla kohti ikuisuutta sivulle 110 asti... Tällä viikolla ei kyllä mitään lukuennätyksiä rikota, mutta parempi vähän kuin ei yhtään.


20.-26.11.
Yhteensä 350 sivua

perjantai 24. marraskuuta 2017

Tommi Kovanen & Jenny Rostain: Kuolemanlaakso

Tommi Kovanen & Jenny Rostain:
Kuolemanlaakso
240 s.
Bazar 2017
Kirjastosta

Elämäni aivan alusta saakka olen ollut utelias, kiinnostunut ihmisistä, tapahtumista ja ympäristöistä.

Tästä kirjasta jäi paha mieli. Ei siksi, että se olisi huono, päinvastoin. Tarina on tosi ja tarina on rankka, ja täydellisen onnellista loppua ei ole luvassa. Ainakaan minä en voinut lukea tätä iloisella mielellä, joten en suosittele kevyeksi iltalukemiseksi. Muuten suosittelen kyllä. Tämä on niitä kirjoja, jotka saavat katsomaan maailmaa taas eri tavalla.

Kirja kertoo siis Tommi Kovasesta, entisestä Rauman Lukon puolustajasta. Hänen elämänsä mullistuu 26.1.2013. Luvassa piti olla ihan tavallinen peli Bluesia vastaan, mutta toisin kävi. Kovanen taklataan kovaa heti pelin ensi hetkillä. Hänen diagnoosinsa on aivotärähdys ja murtunut leuka, mutta vain koska lääkärit tunaroivat käsittämättömällä tavalla. Loppujen lopuksi paljastuu, että Kovanen sai iskusta pahan aivovamman, joka tuhoaa vähitellen hänen koko persoonallisuutensa.

Kyllä pisti vihaksi lukea tätä. On lääkäreitä, jotka eivät edes vaivaudu tutkimaan potilasta kunnolla. Jääkiekkoilija se on, niillähän on aivotärähdyksiä koko ajan. Särkylääkettä naamaan vain! Sitten on koko kiekkoliiga, joka heittää pelaajan junan alle omaa mainetta suojellakseen. Kyllä toki puutumme väkivaltaisuuksiin! Paitsi että emme oikeasti, saahan noita uusia pelaajia. Ai niin, ja emme me oikeasti mitään lahjoita hyväntekeväisyyteen vaikka niin väitämme. Tyhjä kuori tässä vaihtaa kättä kameroiden edessä.

Kovasen alamäkeä oli vaikea katsoa. Tarina on kerrottu kaunistelematta. Hän tietää itsekin miten alas vajosi kun aivovamma teki tuhojaan. Ennen kohteliaasta ja mukavasta miehestä tuli itsekäs ja tunteeton paskiainen kuin itsestään. Osaksi tähän vaikutti jääkiekkomaailman machokulttuuri. Mies ei ole heikko, mies ei voi myöntää, että nyt tarvitaan apua. Ja sitten ollaan yksin ja siinä pisteessä, että elämässä näyttää olevan vain yksi vaihtoehto, se viimeinen.


Vain harva ystäväni tiesi missä olin nyt. Tämä paikka ei kuulunut kiekkoilijan eläkesuunnitelmiin. Täältä ei lähetettäisi kotiin postikortteja, joisas lukee "hyvin menee". Tänne ei kuulunut yksikään ihminen, jos minulta kysytään - niin syrjässä inhimillisyydestä ja elämästä tämä paikka oli.
(s. 15-16)


Moision sairaalassa Kovanen kuitenkin viimein ymmärtää, että alamäen ei tarvitse päätyä hautaan. Että pohjalta voi kivuta ylöskin. Aivovamma on tullut ja pysyy, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Apua voi pyytää, anteeksi ei ole pakko antaa.

Kirjan loppu on toiveikas ja se sentään piristää mieltä. Muuten minun tekee edelleen mieli ottaa tiettyjä kirjassa mainittuja miehiä niskasta kiinni ja ravistaa niin, että tuntuu. En ole millään tavalla perehtynyt jääkiekon maailmaan, mutta noin epäreilua peliä en odottanut.

Tämä tarina erottuu niistä tavallisemmista urheilutähtien sankaritarinoista kuin salmiakki vaahtokarkkipussista. Hyvällä tavalla. Näin ei pitäisi käydä kenellekään, mutta se voi kuitenkin sattua kenelle vain.


Luettu myös mm.:
Kirjat kertovat, Merjan kirjasto

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 36. elämäkerta tai muistelmateos [41/50]

tiistai 21. marraskuuta 2017

Marraskuun lukuhaaste 13.-19.11.

30 sivua päivässä-lukuhaasteen kolmas viikkokooste. Jonka unohdin julkaista sunnuntaina, hupsista vaan...


13.11.

Olet valaissut minun tietäni on edelleen kesken. Tänään luettu s. 109-143 eli 35 sivua. Rimaa hipoen mennään tuon sivumäärän kanssa, mutta mennäänpä kuitenkin.

14.11. 

s. 144-199 eli 55 sivua eli Olet valaissut minun tietäni on viimeinkin luettu loppuun! Oikeastaan tämä oli ihan kiva lukea pätkittäin, eihän tämä mikään juonellinen teos ollut.

15.11.

Sain viimeinkin aloitettua Eowyn Iveyn kirjan Maailman kirkkaalle laidalle. Se on ollut lukulistallani siitä asti kun kuulin, että se käännetään suomeksi. Luettuna 52 sivua ja lukisin enemmänkin jos ei uni kutsuisi.

16.11.

Seikkailu Alaskan maisemissa jatkui sivulle 161 saakka. Tarina on kerrassaan koukuttava! Yhteensä 109 luettua sivua.

17.11.

s. 162-239 eli 77 sivua Maailman kirkkaalle laidalle-kirjaa. En nyt oikein tiedä mitä pidän näistä "intiaanien perinnetarinat ovat (ehkä) totta" osista. Muuten kirja on kyllä todella vetävää tekstiä.


18.11.

Edelleen Alaskassa, s. 240-370 eli 130 sivua.

19.11.

Eowyn Iveyn Maailman kirkkaalle laidalle selätetty (182 s.)! Oli kyllä hieno kirja, olisin voinut lukea vielä pitempäänkin.


13.-19.11.
Yhteensä 643 s.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Eowyn Ivey: Maailman kirkkaalle laidalle

Eowyn Ivey:
Maailman kirkkaalle laidalle
(To the Bright Edge of the World, 2016)
553 s.
Bazar 2017
Kirjastosta

Herra Sloan,
varoitin teitä: olen jääräpäinen vanha mies.

Luin Eowyn Iveyn Lumilapsen kun sen käännös ilmestyi vuonna 2013. Kirja teki vaikutuksen ja olenkin elänyt toivossa, että hän kirjoittaisi lisää ja kirjat saataisiin suomeksi. Lähinnä siksi, että kirjan pääsisivät lukemaan nekin, joilta ei englanti niin hyvin suju. Olinkin sitten erityisen iloinen kun näin tämän tulevien kirjojen listalla, enkä pettynyt luettuanikaan.

Kirjan sydäntarina tapahtuu vuonna 1885. Vasta aviomieheksi vihitty everstiluutnantti Allen Forrester saa määräyksen ja elämänsä tilaisuuden tutkia kartoittamatonta Alaskaa. Hänen ja pienen retkikunnan on tarkoitus vaeltaa kesyttämätöntä erämaata Wolverine-joen yläjuoksulle asti. Allenin vaimo Sophie joutuu jäämään Vancouverin kasarmille raskautensa vuoksi. Miehensä poissa ollessa Sophie löytää uuden intohimon, valokuvauksen, ja päättää vangita kamerallaan nopean ja aran kolibrin. Näkökulmia seurataan kummankin pitämän päiväkirjan kautta.

Tämän lisäksi kirjassa on sata vuotta myöhemmin tapahtuvaa kirjeenvaihtoa Forresterien kaukaisen sukulaisen ja Alaskan Alpinessa asuvan näyttelykuraattorin välillä. Walter Forrester on päättänyt lahjoittaa isosetänsä jäämistön museolle ja ajautuu vaihtamaan ajatuksia niitä tutkivan Josh Sloanin kanssa. Sivuille mahtuu myös kuvauksia jäämistöön kuuluvista esineistä ja otteita Allenin retkikuntaan kuuluvan miehen päiväkirjasta.

Kuulostaa monimutkaiselta!

Mielestäni tarina pysyi kuitenkin kasassa ja mielenkiintoisena alusta loppuun saakka. Värikkäintä ja vauhdikkainta luettavaa olivat ehdottomasti Allenin päiväkirjan merkinnät. Retkikunta kohtaa nälkää, harhoja, pelottavia luonnonvoimia ja Alaskan alkuperäisasukkaita. Teksti herättää karun ja kauniin luonnon eloon ja piti ainakin minut jännityksessä. Selviävätkö kaikki retkikunnan jäsenet hengissä, ja kuinka suuri osa Allenin todistamista merkillisistä tapahtumista on nälän ja uupumuksen tuomaa harhaa? Jälkimmäinen jää lukijan päätettäväksi.


Valitsin tänään huonon reitin, joten päädyimme keskelle suomaata. Meidät ympäröi tumma hyttyspilvi, joka karkasi paljaan ihon kimppuun & tunki silmiin, suuhun & korviin. Ja kaiken aikaa jokin viklo syöksähteli meitä kohti kirkuen tauotta. Raivostuttava, ikävä kohtaus, luulin sen tekevän Pruittin pähkähulluksi.
(s. 378)


Pidin myös Sophien päiväkirjasta. Hän on monella tapaa vanki, joka haluaa vapauteen. Koko Vancouverin kasarmi tuntuu pitävän häntä silmällä. Etenkin upseerien vaimot ovat huolissaan Sophien yksinolosta, raskaudesta ja oudosta harrastuksesta. Ihan kuin kokonainen joukkio kerrostalokyttääjiä eläisi hänen naapurissaan. Siksipä minusta olikin ihanaa lukea siitä, miten Sophie lumoutuu valokuvauksesta ja löytää oman elämänsä ja vapautensa sen kautta. Ei niin, että Sophie olisi ollut mikään seurapiiriperhonen muutenkaan. Hän on sekä jalat maassa-tyyppiä että valmis heittäytymään seikkailuun.

Kaiken kaikkiaan vaikuttava kirja! Toivon taas, että Ivey jatkaa kirjoittamista. Jatkotoiveena voisin esittää Alaskan maisemissa ja historiassa pysymisen, koska hänellä on taito esittää ne hyvin todellisina.


Luettu myös mm.:

Haasteet:
*Helmet-kukuhaaste 2017 - 28. kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan [40/50]