sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Laura Honkasalo: Pöytä yhdelle: yksinäisyydestä ja yksin olemisen taidosta

Laura Honkasalo:
Pöytä yhdelle:
yksinäisyydestä ja yksin olemisen taidosta

168 s.
Kirjapaja 2016
Kirjastosta

Kuvittelin tietäväni kaiken yksinäisyydestä, kun aloin lukea taustakirjallisuutta tätä kirjaa varten.

Kirjan kiva kansi sattui silmääni ja kun aihekin oli kiinnostava, otin tämän lukujonon jatkoksi. Juhannuksena kaipasin jotain ohuempaa luettavaa ja kas, tartuin tähän. Tuntui tilanteeseen sopivaltakin, vietin nimittäin juhannuksen yksin. Sinänsä se ei haitannut ja olin olooni varsin tyytyväinen, mutta kirja oli ehkä vähän turhankin haikeaa ja surumielistä luettavaa juuri silloin.

Honkasalo tarttuu kirjassa nykymaailmaa vaivaavaan ongelmaan. Ihmiset ovat yhä enemmän yksin ja sitäkin suurempana ongelmana tuntevat olonsa yksinäisiksi. Minustakin noilla kahdella on vissi ero. Yksin oleva ei välttämättä ole yksinäinen. Yksinäinen ei välttämättä ole yksin arkielämässä.

Kirjassa keskitytäänkin enemmän siihen yksinäisyyteen, jota ei ole itse valinnut ja joka alkaa ennen pitkää ahdistaa. Yksinäisyys tappaa enemmän ihmisiä kuin masennus ja kyllähän me kaikki varmasti muistamme surulliset kertomukset siitä, miten milloin mistäkin asunnosta on löydetty ihminen, joka on ollut kuolleena vuosikausia kenenkään huomaamatta. Miten niin voi käydä nyky-yhteiskunnassa, jossa ihmiset ovat naimisissa sosiaalisen median ja älykännyköiden kanssa? 

Hyvinkin helposti. Voi olla, että sukulaisia ei ole tai välit heihin ovat katkenneet syystä tai toisesta. Voi olla, että ystäviä ei ole ikinä ollutkaan. Ihmisen on kovin helppo jäädä yksin jos hänen sosiaaliset taitonsa eivät ole parhaasta päästä, tai jos häntä pidetään jotenkin joukkoon sopimattomana ("liian ruma, liian kaunis, liian kömpelö, liian taitava, liian tyhmä, liian fiksu jne.").

Honkasalo tuo hyvin esiin sen miten monenlaista yksinäisyyttä on. On niitä, joilla ei ole koskaan ketään ollutkaan. Mikäli sosiaalisten suhteiden luominen epäonnistuu lapsena, niitä on kovin vaikea edes oppia luomaan vanhempana. On niitä, jotka sukulaisista, hyvänpäiväntutuista ja puolisosta huolimatta tuntevat olevansa pohjattoman yksin. Voi olla, että kenenkään kanssa ei klikkaa juuri sillä oikealla tavalla tai edes sinne päin. Naimisiinkin voidaan mennä silkasta epätoivosta: olisi edes joku, jonka kanssa puhua. Ja on toki niitä, jotka vapaaehtoisesti ja tyytyväisinä asuvat ja olevat yksin.

Honkasalo ei tarjoa helppoja ratkaisuja yksinäisyyteen, koska niitä ei ole. Kuten kirjassa todetaan, hyvääkin tarkoittavat neuvot voivat olla käytännössä toimimattomia. Joku voi osallistua tusinaan käsityökurssiin ja tulla jokaisesta ulos ilman yhtään uutta tuttavaa Etenkin naisen voi olla helppo saada baarista yhden illan seuraa, mutta onko se seura sellaista, joka poistaa sydäntä piinaavaan yksinäisyyden? Nainen voi hankkia lapsen yksin, mutta mies ei. Ne, jotka janoavat parisuhdetta lapsen lisäksi, eivät saa täyttymystä yksinhuoltajuudesta.

Kuitenkin, on myös sitä positiivista yksinäisyyttä. Jokaisen on hyvä olla joskus yksin itsensä kanssa ja tutustua omaan itseensä. Kyseessähän on kuitenkin ihminen, jonka kanssa vietät koko elämäsi.


Luettu myös mm:

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 30. kirjan nimessä on tunne [16/50]

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Ally Condie: Tarkoitettu

Ally Condie:
Tarkoitettu
(Matched, 2010)
326 s.
Tammi 2011
Kirjastosta

Mihin suuntaisin yössä, nyt kun tiedän miten pääsen lentoon?

Katselin viime perjantaina säätiedotusta ja kun luvassa oli viimeinkin kesää ja aurinkoa, tarvitsin säähän sopivaa luettavaa eli hömppää. Rajasin hömppävalikoimaa vielä tarkemmin sellaiseen kirjaan, jonka olin aikonut lukea sen ilmestyessä mutta enpäs ollut saanut aikaiseksi. Pikasilmäys lanu-osaston aakkosten alkuun ja mukaan tarttui tämä Ally Condien dystopiatrilogian avausosa. Säätiedotus piti kerrankin paikkansa ja istuin sunnuntaina parvekkeella tätä lukemassa, vallan tyytyväisenä säähän ja kirjan parissa viihtyen.

Tarina alkaa Cassian syntymäpäivänä. Hän osallistuu monien muiden 17-vuotiaiden tavoin juhlaan, jossa hänelle esitellään hänen tuleva puolisonsa. Uusi uljas Yhteiskunta valitsee parit geneettisten ominaisuuksien ja luonteen perusteella. Tavoitteena on tuottaa Yhteiskunnalle terveitä, täydellisiä uusia yksilöitä. Yleensä parit eivät tunne toisiaan, mutta yllättäen Cassian kumppaniksi paljastuu hänen lapsuudenystävänsä Xander. Kun Cassia tutkii kotona saamaltaan mikrokortilta Xanderin tietoja, ruudulla välähtävät toisenkin pojan kasvot. Miksi kortilta löytyy myös Ky, toinen Cassian ystävistä? Yhteiskunta ei koskaan erehdy, joten jotain on nyt pahasti pielessä...

Tämä oli juuri sitä mitä leppoisaan löhöilyyn kaipasin ja pidin kirjasta paljon enemmän kuin odotin. Tämä vain iski juuri sopivaan kohtaan juuri sopivaan aikaan. Siitäkin huolimatta, että juoni oli erittäin ennalta-arvattava. Totta kai Cassia rakastuu Kyhin eikä Xanderiin. Totta kai paljastuu ettei Yhteiskunta olekaa lempeä paimen. Totta kai Ky temmataan dramaattisesti Cassian elämästä. Kirja oli kuitenkin kirjoitettu vetävästi ja joskus sitä vain haluaa lukea ennalta-arvattavaa dystopiahömppää. Onneksi en ole koskaan väittänyt olevani kirjasnobi, jolle kelpaavat vain Nobel-voittajat.

Tykkäsin siitä, että Cassia ei rakastu Kyhin heti ensisilmäyksellä. He ovat tunteneet pintapuolisesti jo vuosien ajan ja Cassia ei ole noteraannut häntä juuri muuksi kuin hiljaiseksi, pintapuoliseksi kaveriksi. He tutustuvat toisiinsa lähemmin Yhteiskunnan järjestämän kesätoiminnon, kukkuloilla vaeltamisen aikana ja tunteet syvenevät siinä samalla. Xanderia ei myöskään demonisoida eikä hän ole ärsyttävä takertuja tai karmiva vaanija. Hän on pettynyt, mutta kuitenkin Cassian ja Kynkin puolella, koska molemmat ovat hänen ystäviään. Minusta vähiten kiinnostava hahmo oli Ky, jolla oli totta kai sopivan angstinen menneisyys ja runopojan sielu.

Yhteiskuntaa yritin olla ajattelematta yhtään sen syvemmin, koska eihän siinä ollut mitään järkeä. Jokainen joutuu päättämään 17-vuotispäiväänsä mennessä pariutuuko vai jääkö naimattomaksi? Ainakaan vielä ei nostettu esiin mahdollisuutta muuttaa mieltään myöhemmin, mutta toisaalta Cassia sanoo, että naimattomat saavat deittailla vapaasti. Lapsia he eivät saa tehdä. Jokainen pariskunta on syntynyt samana vuonna, ikäeroja ei sallita? Entä jos 17-vuotiaita pariutujia onkin pariton määrä, mitäs sitten? Jäävätkö kaikki ei-heterot naimattomiksia ja yksinäisiksi vai joutuvatko he teeskentelemään? Pidin siitä, että Yhteiskunnan kontrolli näkyi monissa pienissäkin asioissa. Ihmisten vapaa-aikaa valvotaan, juhlamekon saa valita muutamasta vaihtoehdosta, syödyn ruoan määrää säännöstellään, viihde on tarkasti sensuroitua jne. Mielessäni vilahti etenkin viimeisen kohdalla Pohjois-Korea ja se teki Yhteiskunnasta todemman tuntuisen.

Tykkäsin myös siitä, että ihan kaikki ei pyörinyt suoraan Cassian ympärillä. Hänen vanhemmillaan oli ihan omat työnsä ja elämänsä, jotka vaikuttivat myös Cassiaan ja hänen veljeensä. Kaikki tapahtumat eivät johtuneet Cassiasta tai Kysta, vaan muidenkin teoilla oli merkitystä juonen kannalta. Ihan erityisesti pidin siitä, että Cassia pysähtyi yhdessä vaiheessa pohtimaan sitä, että kaikki eivät välttämättä olisikaan iloisia kapinasta. Entä ne nuoret, jotka ovat tyytyväisiä yhteiskunnan heille antamaan kumppaniin ja koko systeemiin? Ei sitä mietiskelyä kauaa kestänyt, mutta kuitenkin.

Myönnän, jäin koukkuun ja lainasin tänään trilogian kaksi seuraavaakin osaa. Ihan kuin lukupino ei olisi ollut riittävän korkea muutenkin...


Luettu myös mm.:

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 23. käännöskirja [15/50]

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Toukokooste

Novellihaaste päättyi ja haastekoonti löytyy täältä. En ole kovinkaan ahkera novellien lukija, joten sinänsä ylitin kyllä itseni lukemalla useamman kuin yhden kokoelman.

Sivuhuomiona: ihan kohta on kesäkuu! Minne se aika on taas mennyt??


Luetut & blogatut

Bandi: Syytös: 7 kertomusta Pohjois-Koreasta
Novelleja Pohjois-Koreasta. Muistutti jälleen kerran pohjoiskorealaisen yhteiskunnan järjesttömyydestä.

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär
Kirsti 1920-luvun Helsingissä ja Pariisissa. Pettymys monella tapaa, toivottavasti seuraava osa on parempi.

Satu Rommi: Aina matkalla: kirjoituksia Malesiasta, Singaporesta ja Balilta
Reppureissaava joogaopettaja Aasiassa. Kiinnostava ja vetävästi kirjoitettu, nojatuolimatkailijan kirja.

Satu Rommi: Aina matkalla: kirjoituksia Malesiasta, Singaporesta ja Balilta

Satu Rommi:
Aina matkalla:
kirjoituksia Malesiasta,
Singaporesta ja Balilta

165 s.
Basam Books 2015
Kirjastosta

Minulla on aina ollut kova halu mennä kohti etelää.

Bongasin tämän kauniin kannen kirjaston palautuskärrystä ja sitten tätä pitikin tutkia tarkemmin. Tämä osoittautui mainioksi nojatuolimatkailijan kirjaksi! Oli kiva lukea muista kulttuureista ja lämpimistä maista kun kesän tulo on tänä(kin) vuonna tuskallisen hidasta.

Satu Rommi on näköjään kirjoittanut useammankin matkakirjan tai pikemminkin matkakertomuksen elämästään Aasian maissa. Hän on siis joogaopettaja, joka reissaa maasta toiseen työn perässä ja vähän huvikseenkin. Tässä kirjassa keskitytään Malesiaan, Singaporeen ja Baliin. Lisäksi Rommi pohtii kirjassa omia valintojaan ja sitä, mitä suomalaisuus hänelle, ikuisuusmatkailijalle, merkitsee.

Pidin paljon Rommin tavasta kirjoittaa. Tyyli on vetävä ja vaikka eri paikkoja ei loppujen lopuksi kuvaillakaan kovin yksityiskohtaiseksi, niistä välittyy kuitenkin selvä kuva lukijalle. Tai ehkä kuva välittyy pikemminkin siitä tunnelmasta, jonka Rommi niissä aisti.


Makuuhuoneeni ikkuna avautuu postikorttimaisen kauniiseen maalaismaisemaan, ja huone kuurataan joka päivä hohtavan puhtaaksi. Kotimajoituksen emäntä asettelee aamuisin kukkaköynnöksiä kaikkien pihaa koristavien patsaiden kaulaan, jättää pienillä kukilla täytettyjä koreja jokaisen huoneen ovelle, sytyttelee suitsukkeita ja lauleskelee jumalille ja jumalattarille, esi-isille ja luonnonhengille. Keittiöstä voi käydä hakemassa ilmaiseksi kahvia niin paljon kuin jaksaa juoda, ja terassilla kahvikuppi kädessä istuessa ja pelloille haaveellisena tuijotellessa on muutenkin aika kotoinen olo.
(s. 118)


Oli myös kiinnostavaa lukea siitä, millaista reppureissaavan joogaopettajan elämä oikeasti on. Se kuulostaa jännittävältä ja varmasti sitä onkin, joskin Rommi on jo tottunut siihen eikä juuri ajattele elämäänsä seikkailuna. Hänelle se on vain aamulla nousua, matkustamista ja työtä, aikataulujen järjestämistä ja muiden kummastelun kestämistä. Minun näkökulmastani se on jännittävää enkä itse ikimaailmassa uskaltaisi tehdä samaa.

En ollut kaikista asioista Rommin kanssa samaa mieltä. Hän teilaa TripAdvisorin kaltaiset sivut aika tylysti suoranaisina matkustamisen ilon pilaajina. Kokeneesta matkustajasta voikin olla parempi olla tietämättä matkansa kohteesta turhan paljon, mutta tavalliselle lomamatkailijalle etukäteistiedoista on paljon hyötyä. Minusta on turvallisempi ja kivempi matkustaa kun tietää minne, millä ja milloin on menossa ja mitä perillä odottaa. 

Voi hyvinkin olla, että tartun toiseenkin Rommin kirjaan jahka ehdin! Matkakertomuksilla ei onneksi ole niin väliä missä järjestyksessä ne lukee.


Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 4. kirja lisää hyvinvointiasi [piristi kummasti synkkää kevätpäivää! 14/50]

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär

Enni Mustonen:
Ruokarouvan tytär
496 s.
Otava 2017
Arvostelukappale kustantajalta

- Kirsti! Kirsti, hoi!

Ensiksi kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta! Meillä on tähän pitkä varausjono ja kun nyt sain oman varaukseni poistettua, muut pääsivät yhden askeleen lähemmäs lainaushetkeä. Tämä on selvästi kevään odotetuin uutuusteos ja varausjono kasvaa edelleen viikoittain.

Ruokarouvan tyttäressä vaihdetaan kertojaa. Idan tytär Kirsti opiskelee romaanista filologiaa Helsingin yliopistossa ja työskentelee siinä sivussa vaate- ja hattukaupassa sekä ompelijana että suunnittelijana. Kasvattisisko Alli opiskelee kirjallisuutta ja kansanrunoutta, ja hänen kauttaan Kirstikin pyörii 1920-luvun opiskelijoiden kulttuuripiireissä. Kirjallisuutta ja ranskaa enemmän Kirstiä kiinnostaa muoti ja käsillä tekeminen, ja ennen pitkää matka vie hänet Ranskaan asti suuren muotitalon palkkalistoille.

Noin yleisesti ottaen ja rehellisesti sanoen olin kyllä aika pettynyt tähän kirjaan. Tästä puuttui se, mikä teki Idan tarinasta minulle niin kiinnostavan. Ida tarkkaili kuuluisia työnantajiaan palvelusväen näkökulmasta, Kirsti taas ei. Ajat toki ehtivät muuttua kovasti Idan lapsuudesta kirjan nykyhetkeen eikä Kirsti missään vaiheessa ollut samanlaisessa asemassa kuin Ida. Ei hänen tarvinnutkaan, ajatuksena pidin siitä, että Idan kovan työn tuloksena hänen tyttäriensä ei tarvinnut palvella ketään. Käytännössä kuitenkin se, että Ida ei osallistunut Topeliusten elämään oli parempi lukukokemus kuin se, että Kirsti kohtasi kuuluisuudet tasaveroisena silmästä silmään.

Idan kohtaamiset aikansa kuuluisuuksien kanssa tuntuivat myös paljon luontevammilta kuin Kirstin vastaavat. Kirsti Valan ja Yrjö Jylhän kestin jonkin aikaa, koska heidät Kirsti tunsi Allin kautta. Sitten Mustonen kuitenkin laittoi ykkösvaihteen päälle ja Kirsti oli mukana kaikessa, minne vain mitenkään pystyi tiputtamaan muita tunnettuja nimiä. Ja ihan kuin suomalaisissa kulttuurihenkilöissä ei olisi jo ollut tarpeeksi, hypättiin ulkomaalaisiin. Coco Chanelin olisin vielä kestänyt jos Kirsti ei olisi ryhtynyt menestyksellä nokittelemaan hänellekin, mutta että Hemingway perheineen sekä Elsa Schiaparelli? Epäuskottavuuden raja ylitettiin niin kirkkaasti, että sitä katseltiin jo avaruudesta.

En oikein lämmennyt Kirstille hahmonakaan vaikka yritin kyllä antaa hänelle mahdollisuuden. Ehkä syy on siinä, että Idaan tutustuin hänen lapsuudestaan saakka ja Kirstin mukaan hypättiin suoraan aikuisuuteen. Lukijana en nähnyt sitä, miten Kirstistä kasvoi se nainen joka hän kirjassa on, ja siksi lukukokemus oli välillä hämmentävä. Kirsti on kovin kärkäs tuomitsemaan muut kevytmielisyydestä ja -kenkäisyydestä, mutta kun hän itse sortuu samaan, se on ihan okei koska harvoin ja rakkaus. Hän ei myöskään ollut kummoinen ystävä etenkään Iivo-paralle.

Sen sijaan pidin paljon siitä, että Kirsti halusi kulkea omia polkujaan ja Ida rohkaisi häntä siinä. Komea agronomi kotitiloineen painoi vaa'assa vähemmän kuin Kirstin kunnianhimo ja halu olla muutakin kuin äiti ja vaimo. Kirstin rohkeus hypätä tuntemattomaan oli ihailtavaa, samoin hänen tervejärkinen päättäväisyytensä selvitä kävi miten kävi. En minä ainakaan olisi noin reipas tai nokkela jos jäisin tyhjän päälle vieraassa maassa. Tykkäsin tästä niin paljon, että kirjan loppu oli pienoinen pettymys. Viimeisellä kuudella (6) sivulla Kirsti törmää vanhaan tuttuun, tajuaa rakastaneensa häntä pitkän aikaa ja avioliiton satama odottaa selvästi nurkan takana. Miksi? Jos sarja kerran jatkuu, kaiken tuon olisi vallan mainiosti voinut jättää seuraavaan osaan ja käyttää suhteen rakentamiseen enemmän aikaa ja sivuja (oikeasti, kuusi sivua).

Summa summarum, pettymys, mutta jospa jatko olisi parempi? Sitä odotellessa. 

Erillisenä valituksena: en myöskään oikein lämmennyt kirjan nimelle. Kirstiä ei määritellyt kirjassa hänen sukulaisuutensa Idaan, joten on vähän ikävää, että juuri se korostuu kirjan kannessa. Miksei mieluummin vaikka ompelijatar? Edelliset osatkin nimettiin niiden päähenkilön eli Idan toimenkuvan mukaan.


Luettu myös mm:
LM-mummin kirjastossa (sisältää suurehkon juonipaljastuksen), Mrs. Eriksson's Room, Kasoittain kirjoja ym.

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 29. kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia (ompeleminen ja/tai hattujen tekeminen) [13/50]

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Haastekoonti: Novellihaaste

Novellihaaste
9.11.2016-7.5.2017

Reader, why did I marry him?-blogin Omppu haastoi viime marraskuussa lukemaan novelleja. En oikein ole novelli-ihminen, mutta osallistuin haasteeseen kuitenkin ihan haasteen vuoksi. Lukuhorisonttien laajentaminen ei ole huono juttu.

Asetin varovasti omaksi pieneksi tavoitteekseni yhden kirjan tai 10 novellia. Siinä mielessä ylitin itseni, vaikka novelleja ei niin kovin montaa tullutkaan luettua. 


1. Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia [10 novellia]
2. James Herriot: Elämäni kissat [10 novellia]
3. Bandi: Syytös: 7 kertomusta Pohjois-Koreasta [7 novellia]


Villijoutsenet ja Syytöksen olisin varmasti lukenut ilman haastettakin, mutta Herriotiin tartuin nimenomaan tämän ja Kirjavat kissat-haasteen vuoksi. Tykkäsin sen lukemisesta, joten hyvä kun tuli osallistuttua näihin.

Kiitos vielä Ompulle haasteesta!

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Bandi: Syytös: 7 kertomusta Pohjois-Koreasta

Bandi:
Syytös: 7 kertomusta
Pohjois-Koreasta

(käännetty ranskankielisestä laitoksesta
La Dénonciation, 2016)
189 s.
S&S 2017
Kirjastosta

Tulikärpänen, joka valaisee pimeyteen vajonnutta Pohjois-Koreaa.

Jos on vähänkään perillä maailman tapahtumista, on varmasti perillä Pohjois-Korean tilanteesta. Isoveli, isosisko ja pikkusisarukset valvovat, ja koko kansa elää diktatuurin varjossa tiukan yhteiskuntajärjestyksen puitteissa. Juuri nyt otsikoissa ovat jälleen kerran ydinasepullistelut, mutta säännöllisin väliajoin puhutaan myös maasta paenneista ihmisistä ja heidän kokemuksistaan. Olen lukenut koko joukon heidän elämäkertojaan ja lisäksi yleisesti maata käsitteleviä teoksia.

Tämä on kuitenkin ensimmäinen pohjoiskorealainen kaunokirjallinen teos jonka olen lukenut. Salanimen turvin kirjoittava Bandi asuu edelleen Pohjois-Koreassa, josta novellit onnistuneesti salakuljetettiin ulos. Novellit sijoittuvat 1990-luvulle ja kertovat tavallisten pohjoiskorealaisten elämästä. Sellaisten, joiden elämä ei ole sieltä kaikkein rankimmasta päästä, mutta kuitenkin vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen vaikeuttamaa. Jokainen novelli kertoo omalla tavallaan siitä, miten sen päähenkilö ymmärtää elämänsä vaikeuksien olevan vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen syytä.

Minun mieleeni jäivät parhaiten kokoelman ensimmäinen kertomus Aaveiden kaupunki sekä sivulta 129 alkava Niin lähellä mutta kaukana. Kummassakin korostuu pohjoiskorealaisen yhteiskunnan kertakaikkinen järjettömyys. Ensimmäinen kertoo naisesta, jonka pieni poika kärsii painajaisista. Näitä pahentavat asunnon ikkunoista näkyvät valtavat kuvat Marxista ja Kim Il-sungista, joita tuskin kukaan haluaa tuijottaa päivästä toiseen. Nainen ei kestä kuunnella poikansa huutoa ja vetää siksi verhot ikkunoiden eteen heti kotiin tultuaan. Se ei tietenkään jää huomaamatta ja vaikka nainen miten yrittää selittää tilanteen, kaikki ymmärretään tahallaan väärin ja pian koko perhettä syytetään seuraavasta rikoksesta:


"...Tuomitut ovat laiminlyöneet vallankumoukselliset periaatteet perheessään ja ovat epäonnistuneet lapsensa kasvatuksessa. Se ei ole ainoastaan häirinnyt kansallista seremoniaa, vaan he ovat myös halventaneet kommunismin perustajan Karl Marxin kuvaa ja verranneet Suurta Johtajaamme kattilankanteen. He ovat siis syyllistyneet häiritsemään Puolueemme ainutlaatuisen ideologian toteutumista..."
(s. 28)


Toinen novelli puolestaan kertoo miehestä, jonka äiti asuu toisella paikkakunnalla. Äiti on kuolemassa ja mies haluaa vielä nähdä hänet. Taakkana on myös vanhimman pojan velvollisuus huolehtia vanhemmistaan, jota mies ei siis nyt voi mitenkään toteuttaa välimatkan vuoksi. Pohjois-Koreassa paikkakuntien välillä liikutaan vain ja ainoastaan korkeammalta taholta saadulla luvalla, jota mies ei saa rukoilustaan huolimatta. Hän päättää lähteä matkaan ilman lupaa ja kun hän jää kiinni melkeinpä äitinsä etuovelta, edessä on ankara rangaistus.

Pohjois-Korean yhteiskuntajärjestys on julma ja säälimätön, vailla inhimillisyyden häivääkään. Esipuheessa kerrotaan, että Bandin kirjoituksia on julkaistu myös maan virallisissa julkaisuissa. Yhteiskuntaa kyseenalaistavia kirjoituksia alkoi syntyä 1990-luvun nälänhädän aikaan ja niitä ei tietenkään ole julkaistu Pohjois-Koreassa. Jo näiden tarinoiden kirjoittaminen on varmasti vaatinut raudanlujia hermoja, saati sitten käsikirjoitusten pitäminen kotona. On mahdotonta tietää mitä Bandille tällä hetkellä kuuluu, mutta toivottavasti hän kirjoittaa yhä.


Olen kirjoittanut nämä tarinat,
Jotka eivät ole versoneet lahjakkuudesta,
Vaan raivosta.
En ole kirjoittanut sulalla ja musteella,
Vaan omilla luillani ja verikyyneleilläni.
(s. 9)


Luettu myös mm.:

Haasteet:
* Novellihaaste [7 novellia]
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 40. kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä [12/50]