torstai 16. tammikuuta 2020

Markus Ånäs: Kärsimysten kirja: karvaiden urheilutappioiden vuosikymmenet

Kirjan kansikuva.


Edessäsi on matka, joka ei ole lainkaan miellyttävä.

Kyseinen matka eli tämä kirja on täynnä pettymyksiä, häpeää ja katkeraa kaunaa etenkin norjalaisia kohtaan. Niitä perhanan norjalaisia. Ja ruotsalaisia. Ei voi unohtaa ruotsalaisia. Urheilun Via Dolorosamme varrelta löytyy niin katkenneita suksisauvoja kuin ilmeisen sokeita tuomareitakin, sekä tietenkin julkisia nöyryytyksiä ja Antero Mertarannan epätoivoa.

Toimittaja Markus Ånäs on koonnut kirjaan parikymmentä koko Suomen kansalle traumoja aiheuttanutta urheilutappiota. En ole mikään maailman suurin urheilufanaatikko, mutta tietyt häviöt muistan minäkin.


"Katkerin tappio on kyllä se kerta, kun hävisimme Ruotsille tilanteessa, jossa johdimme jo neljällä maalilla," tiivistää lähes kaikkien suomalaisten kipupisteen kokkolalainen Johannes Sarin.
(s. 208)


Olen samaa mieltä. Kyllä kirpaisi silloin vuonna 2003. Tunnen edelleen myötähäpeää pelkästä ajatuksesta.

Kirjan tappiovalikoima on erityisen kiva siksi, että se kattaa monia lajeja jääkiekosta painiin ja keihäänheittoon. Ei ilmeisesti ole lajia, jossa takkiin ei olisi tullut. Lukijan kannalta tämä on hienoa, koska laaja valikoima takasi sen, että löysin monia itseäni kiinnostavia lajeja. Eli käytännössä kaikki paitsi paini ja moottoriurheilu, joista en ole koskaan innostunut. Jopa curling on kiinnostavampaa kuin formulakisat. Kärsimysnäytelmien viihdyttävyyttä lisää mukavasti se, miten monilla tavoilla suomalaiset ovat onnistuneet häviämään. Yksin hiihdossa voi esimerkiksi katkaista sauvansa, saada niskaansa norjalaisen tai ihan vain hiihtää hitaampaa ja hävitä sekunnin sadasosalla.

Yllätyksekseni oma suosikkitappioni liittyi purjehdukseen, jota en katso oikeastaan ikinä. Ehkä pitäisi! Barnakkelit eli hanhenkaulat eli valtavat kotilot tarttuivat Tapio Lehtisen veneen pohjaan siihen malliin, että sillä ei voittoon päästy.


Kun Lehtisen piti epätoivon edessä uida ja skrabata edes joitain niistä pois, hai tuli ja esti aikeet, ja kun hän yritti puhdistaa pohjaa lyhyellä tauolla Tasmaniassa, kisan järjestäjä kielsi. - - Perusteena oli, että hanhenkaulat ovat noilla vesillä vieraslaji. Katkerinta oli, että samoista sijoista taistelleet kilpakumppanit Mark Slats ja Susie Goodall eivät kyselleet mitään, vaan putsasivat pohjansa kylmän viileästi.
(s. 152)


Tykkäsin kirjan humoristisesta otteesta ja siitä, että ne oikeasti kauheat tragediat oli päätetty jättää pois. Urheilijoiden loukkaantumiset ja jopa kuolema eivät ole niitä tappioita, joita muistellaan hampaita kiristellen vielä vuosia myöhemminkin. Sen sijaan oman maalin tekemisestä lajissa kuin lajissa riittää juttua vuosikymmeniksi.


Kirjan tiedot:
Markus Ånäs: Kärsimysten kirja: karvaiden urheilutappioiden vuosikymmenet | Johnny Kniga 2019 | 222 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2020 - 14. urheiluun liittyvä kirja [4/50]
* Pohjoinen luuhaaste 2020 - 16. kirja, josta minulla on ennakkokäsitys, millainen se tulee olemaan [2/25]
Ajattelin kirjan olevan hauska ja niin se olikin.
* POPSUGAR Reading Challenge 2020 - a book by or about a journalist [4/50]

sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Sydämeni kissa: kertomuksia toivosta, viisaudesta ja kehrrräävästä rakkaudesta

Kansikuva.


Kenenkään ei pitäisi haaskata aikaansa yrittämällä määritellä ihmiskunnan suhdetta kissaan.

Michael Capuzzon ja Teresa Banik Capuzzon toimittamaan kirjaan on koottu runsaasti lyhyitä kissatarinoita. Eri-ikäiset ja kaikin puolin erilaiset ihmiset muistelevat kissoja, jotka ovat olleet osa heidän elämäänsä tavalla tai toisella. Käsittääkseni Capuzzo on toimittaja, joka on koonnut kirjan toimitukseensa lähetetyistä kirjeistä ja valikoimalla mukaan jo julkaistuja kissakertomuksia. Niinpä kirjoittajien joukossa on sekä ihan tavallisten ihmisten tekstejä että muutama julkkisjuttu.

Ilokseni mukana oli pari juttua James Herriotilta, jonka näköjään tunnistan edelleen jo kirjoitustyylistä. Yksi kappale tarinaa ja mielessäni soi heti herriotkello.


En muista joulupäivää jona en olisi joutunut töihin, sillä eläimet eivät ole vielä käsittäneet sitä lomapäiväksi, mutta vuosien saatossa entisen epämääräisen karsaudentunteeni tilalle on astunut filosofinen hyväksyntä. Kun taivalsin kukkulanrinteiden tallien ympäri pakkassäässä, hankin loppujen lopuksi vain parempaa ruokahalua kalkkuna-aterialle kuin kaikki ne miljoonat jotka lojuivat vuoteessa tai löhöilivät takan ääressä. Ruokahalua edesauttoivat ne luvuttomat aperiitiivit joita sain vieraanvaraisilta tilallisilta.
(s. 206)


Koska tämän kirjan takana on hintalappu, olen kohtuullisen varma siitä, että olen ostanut tämän itse. Oletan, että näin vannoutuneen kissaihmisenä ajattelin se sisältävän kivoja hyvän mielen tarinoita. Ostohetki oli joskus vuonna miekka ja kivi, jonka jälkeen kirja on ollut lukemattomana hyllyssäni. Näin vuosia myöhemmin voin todeta olleeni väärässä. 

Kirjassa on toki kivoja ja ihania tarinoita rakkaista kissoista, jotka ovat perheenjäseniä ja jotka pelastavat ihmisiä sekä fyysisesti että henkisesti. Todella monet tarinat kertovat kissoista, jotka tulivat taloon tilanteessa, jossa ihminen oli juuri menettänyt jonkun läheisen tai kärsi vakavasta sairaudesta. Kissat toivat iloa ja toivoa elämään, joka näytti kovin synkältä. Joissakin tarinoissa kissa oli ainoa asia, josta ihminen kykeni enää välittämään. Mieleeni jäi esimerkiksi kertomus laitapuolen kulkijasta, joka tappoi miehen, joka yritti hukuttaa hänen kissansa. Kaikista tarinoista paistaa läpi syvä rakkaus kissoja kohtaan.

Mutta ikävä kyllä noin 90% näistä tarinoista päättyy kissan kuolemaan, joten ei minulle niistä erityisen hyvä mieli jäänyt. "Tämä ihana kissa oli suurena apuna tässä elämäntilanteessa ja rakastin sitä niin paljon... ja sitten se jäi rekan alle/kuoli syöpään/katosi/naapuri ampui sen." Realistista, koska suurin osa näistä on muisteluita, mutta tällainen nyyhkylukija olisi pitänyt kokonaisuudesta enemmän jos tarinat olisivat päättyneet siihen kohtaan, jossa kaikki oli vielä hyvin. Monet tarinat myös kertovat hylätyistä kissoista, jotka joku sentään onneksi pelasti. Hylättyjen kissojen määrä on Suomessakin niin valtava, että ihan itkettää ja tekee pahaa ajatella. 

Kissa ei ole lelu. Jos otat kissan, huolehdi siitä loppuun saakka kuten näiden tarinoiden kertojat parhaansa mukaan tekivät.


Kirjan tiedot:
Sydämeni kissa: kertomuksia toivosta, viisaudesta ja kehrräävästä rakkaudesta (toim. Michael Capuzzo & Teresa Banik Capuzzo) | Otava 1999 | 271 sivua | Omasta hyllystä
englanninkielinen alkuteos: Cat Caught My Heart: Stories of Wisdom, Hope and Purrfect Love (1998) | suomennos: Marja Alopaeus

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2020 - 30. kirjassa pelastetaan ihminen [3/50]
* Pohjoinen luuhaaste 2020 - 5. kirja, johon tarttumista olet suunnitellut jo pitkään [1/25]
* POPSUGAR Reading Challenge 2020 - 11. an anthology [3/50]
* Kirjahyllyn aarteet 2 [kirja 1]

keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Josh Malerman: Lintuhäkki

Kirjan kansikuva.


Malorie seisoo keittiössä ja miettii.

Maailmalta alkaa kuulua pahaenteisiä uutisia. Ihmiset tekevät yhtäkkiä järjettömän väkivaltaisia tekoja sekä toisilleen että ja etenkin itselleen. Pikkuhiljaa muodostuu teoria siitä, että jokin heidän näkemänsä ajaa heidät hetkessä hulluuteen. Samaan aikaan hieman päälle parikymppinen Malorie huomaa olevansa raskaana. Viisi vuotta myöhemmin Malorie sitoo silmät silmät itseltään ja kahdelta lapselta, ja valmistautuu kohtaamaan pahimman pelkonsa: ulkomaailman.

Olen yleensä liian nynny katsomaan kauhuelokuvia, mutta viime vuonna tein poikkeuksen ja katsoin Bird Boxin. Lähinnä, koska Sandra Bullock näyttelee pääosaa ja pidän hänestä. Pidin elokuvastakin ja päätin jossain välissä lukea tämän kirjankin, johon elokuva siis perustuu. Nyt olenkin sitten suhteellisen harvinaisessa tilanteessa, jossa pidin elokuvasta enemmän kuin kirjasta.

Molemmat kertovat periaatteessa saman tarinan, mutta joitain asioita on muutettu mielestäni elokuvan eduksi. Kummankin päähenkilö on siis raskaana oleva Malorie, joka on kirjassa parikymppinen kaunotar ja elokuvassa viisikymppinen Sandra Bullock (kaunis nainen, mutta ei sellainen täydellisyys kuin kirjan Malorie). Malorien lapsen isällä ei ole väliä tarinan kannalta eikä siihen onneksi juututa. Tärkeämpi on sisko ja tässä juoni lähteekin jo eri teilleen. Kirjassa pidin siitä, että sisko ei unohdu Malorien mielestä vaan hän kantaa surua mukanaan vuosien ajan.

Kumpikin Malorie päätyy eri tavalla taloon, jossa majailee muitakin selviytyjiä, mukaan lukien Tom, johon Malorie ihastuu. En niin tarkkaan muista miten kaikki henkilödynamiikat toimivat elokuvassa, mutta kirjassa minua ärsytti jatkuva ja haastamaton seksismi. Kun miehet tekevät tulevaisuuden suunnitelmia ja toimivat, naiset pesevät astioita keittiössä. Kuinkas muutenkaan. Elokuvassa pidin siitä, että Malorie oli aktiivinen toimija alusta alkaen. Kirjassa hän tuntuu lähinnä nyhjöttävän talossa ja haaveilevan Tomista ennen kuin asiat menevät pahan kerran pieleen. Vasta sen jälkeen kirjan Malorie herää eloon.

Ai niin. Tarinan lapset ovat tyttö ja poika. Arvatkaapa kumpi heistä on kirjassa ylivertainen ihan kaikessa? 

Pidin siitä, miten selviytyjät päättivät valita demokratian diktatuurin sijaan. Vaikeat päätökset tehdään äänestämällä ja vaikka lopputulos ei koskaan miellytä kaikkia henkilökohtaisesti, siihen mukaudutaan. Lisäksi pidin aivan erityisesti siitä, ettei naishahmoja edes uhattu raiskauksella niin kirjassa kuin elokuvassakaan. Olisin jättänyt kummankin kesken jos niin olisi käynyt. Kuten Maloriesta, pidin myös Tomista ja hänen suhteestaan Malorieen enemmän elokuvassa. Leffa-Tom on Trevante Rhodes, joka on sekä musta että paljon nuorempi kuin Sandra Bullock. Asetelma oli heti erilainen kuin kirjan, jossa Tom on Malorieta sopivasti vanhempi valkoinen mies. Kiva, että leffa uskalsi tehdä jotain erilaista näyttelijävalinnoilla ja sai minut uskomaan, että Tom on kiinnostava hahmo.

Tarinan kauhun perusidea oli kiinnostava ja pelottava. Yhtäkkiä maapallolle ilmestyy olentoja, joiden katsominen saa ihmiset tekemään väkivaltaisen itsemurhan. Kukaan ei tiedä, missä olentoja on, ennen kuin ihmiset ympärillä sekoavat. Ainoa keino selvitä on pysytellä sisällä ikkunat peitettynä. Ulos voi mennä vain silmäsiteen kanssa. Selviytyminen vaatii nokkeluutta ja uskomattoman määrän rohkeutta, ja minä olen kaikenlaisen (fiktiivisen!) robinsoncrusoilun ystävä. Tälle rakentuu sekä kirjan että elokuvan ahdistavuus ja kirjassa kuvataankin hyvin sitä, millaista on liikkua kun ei näe mitään eikä voi mitenkään tietää, onko yksin vai seisooko elävä painajainen vieressä. 


Hänellä oli avain virtalukossa ja hän oli kääntämäisillään sitä.

Sitten, mustat hiukset hiestä märkinä, hän pysähtyi.

Miten luultavaa oli että autoon oli tullut jotain? Miten luultavaa oli että jotakin istui hänen vieressään pelkääjän paikalla?
(s. 222)


Kirjan alkupuolella esitetään teoria siitä, että ihmiset ja nämä toiset olennot ovat vain kerta kaikkiaan kykenemättömiä olemaan olemassa samassa tilassa. Väkivalta on onneton seuraus siitä, että ihmismieli ei voi käsittää olentoja millään tasolla. Minusta tämä oli mielenkiintoista ja olinkin pettynyt siihen, että sillä ei menty loppuun saakka. Pidin olentojen kuvauksesta enemmän elokuvassa, jossa ne eivät olleet koskaan fyysisesti läsnä. Oma mielikuvitus loi suurempia kauhuja kuin mihin kirjailija pystyi sanoillaan.

Silti, ihan kelpo kirja ja kun pesin illalla hiuksiani suihkussa silmät kiinni, mielessä kävi kieltämättä ajatus siitä, uskaltaako niitä aukaistakaan. Pitänee lukea seuraavaksi jotain vähän vähemmän pelottavaa.


Kirjan tiedot: 
Josh Malerman: Lintuhäkki | Karisto 2019 | 316 sivua | Kirjastosta
englanninkielinen alkuteos: Bird Box (2014)  | suomennos: J. Pekka Mäkelä 

Luettu myös mm.:

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2020 - 9. kirjassa kohdataan pelkoja [2/50]
* Popsugar Reading Challenge 2020 - a book with a bird on the cover [2/50]

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Haastekoonti: Kirjahyllyn aarteet

Kirjahyllyn aarteet
6.1.2019 - 5.2.2020

Kirjasähkökäyrä-blogi haastoi lukemaan omasta kirjahyllystä löytyviä kirjoja. Haaste sattui vallan sopivasti, sillä elättelin muutenkin toiveita kyseisen operaation toteuttamisesta. Lähdin mukaan koska ajattelin, että haasteen siivittämänä voisin ihan oikeastikin päätyä sinne omien lukemattomien joukkoon sen sijaan, että lukisin koko ajan kirjaston kirjoja.

Kirjat päätyvät minulle yleensä joko kirpparilta, lahjana tai esimerkiksi kirjaston kierrätyshyllystä. Ostan harvoin uusia kirjoja ihan senkin vuoksi, että lukemattomia jo on. Toinen syy on se, että muutan edelleen melko tasaisin väliajoin (määräaikaisten) työpaikkojen perässä. Kirjojen pakkaaminen, kantaminen ja purkaminen on raskasta puuhaa, joten olen päättänyt pitää omat kirjani toistaiseksi minimissä.

Näitä lukemattomia halusin lukea pois siksikin, että en halua raahata niitä enää muuttokuorman mukana. Päätin, että jos totean kirjan todella erinomaiseksi syystä tai toisesta ja/tai luen sen todennäköisesti uudelleen, se jää hyllyyni. Loput lähtevät kohti uusia lukijoita.

Lopputulemana oli kymmenen kirjaa. Hieman vähemmän kuin toivoin (haavetavoite 12 kirjaa), mutta toisaalta hyvä se on vähäkin!


Haasteen aikana luin nämä:

16.1. 
Mistä: vuosia sitten kirpputorilta
Minne: kirjaston kierrätyshyllyyn

23.2.
Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
Mistä: Gummeruksen FB-arvonnasta vuonna 2017
Minne: kirjaston kierrätyshyllyyn

28.3.
Linda Olsson: Sisar talossani
Mistä: kirjaston kierrätyshyllystä vuonna 2019
Minne: takaisin kirjaston kierrätyshyllyyn

13.6.
Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras
Mistä: kirjakaupan loppuunmyynnistä vuonna 2019
Minne: takaisin omaan hyllyyn

30.6.
Anni Polva: Tiinakin ratsastaa
Mistä: kirjaston kierrätyshyllystä vuonna 2019
Minne: takaisin kirjaston kierrätyshyllyyn

10.7.
Agatha Christie: Neiti Lemon erehtyy
Mistä: kirjaston kierrätyshyllystä vuonna 2019
Minne: takaisin kirjaston kierrätyshyllyyn

30.10.
Anniina Mikama: Huijarin oppipoika
Mistä: luultavasti antikvariaatista vuonna 2019
Minne: takaisin omaan hyllyyn

30.11.
Laila Hirvisaari: Hiljaisuus
Mistä: kirjaston kierrätyshyllystä vuonna 2018
Minne: takaisin kirjaston kierrätyshyllyyn

3.12.
Mary Shelley: Frankenstein
Mistä: jos ihan rehellisiä ollaan niin en muista
Minne: takaisin omaan hyllyyn

9.12.
Rosie Walsh: Hän lupasi soittaa
Mistä: kosteasti päättyneen reppu + vesipullo -tapauksen seurauksena jouduin ostamaan tämän kirjastosta kesällä 2018
Minne: kirjaston kierräyshyllyyn

perjantai 3. tammikuuta 2020

Sanna Isto: Sirpale

Kirjan kansikuva.


Taivas Teufelsbergin yllä myllersi kuin meri.

Saksansuomalainen Minja jää Berliiniin koiravahdiksi kun hänen vanhempansa lähtevät käymään Suomessa. Minja odottaa innolla kolmea itsenäistä viikkoa ja kaverikesää, mutta joutuukin yllättäen majoittamaan lapsuudenystävänsä Lucan. Kesä saa vielä kummallisemman käänteen kun Minja löytää vanhan kahvikupin korvan, joka tempaisee hänet vuoteen 1939. Vanha kotitalo on vielä uusi ja sen historia alkaa avautua Minjalle kun hän ryhtyy selvittämään huoneeseensa lukitun Rosan salaisuutta.

Ensin täydet pisteet kirjan kannesta, joka ei kirjastokappaleessa pääse oikeuksiinsa. Kirjaston kirja on nimittäin muovitettu ja siksi on mahdotonta nähdä irtopäällyksen alla, kirjan "oikeassa" kannessa avautuvaa Berliinin karttaa. Paperikannessa on reikä, josta näkee vilauksen tuosta kartasta. En vastusta kirjaston kirjojen muovittamista, koska sille on hyvät käytännön syyt, mutta aina toisinaan se kyllä pilaa hienon kannen.

Kansi kertoo kivasti siitä, mistä itse tarina kertoo. Aioin lukea kirjan jo viime vuonna, mutta en ehtinyt, ja odotukset ehtivät kasvaa liiankin suuriksi. Sinänsä tämä on nopealukuinen ja mukaansatempaava tarina, mutta mielestäni se jää varsin pinnalliseksi etenkin menneisyyden tapahtumien suhteen. 

Eniten pidin Minjan ja hänen ystäviensä välisestä, no, ystävyydestä. Tyttöjoukossa on erilaisia persoonia, ja heillä on erilaisia toiveita ja tavoitteita niin kesää kuin elämää yleensäkin koskien. Kaikilla on myös omat vaikeutensa. Esimerkiksi eroperheen Hanna toivoo isänsä kiinnittävän enemmän huomiota tyttäreensä, mutta valokuvaamon omistava isä innostuu aina enemmän valokuvausta harrastavasta Minjasta. Tykkäsin tästä asetelmasta, jossa Minja tuntee syyllisyyttä vaikkei tarvitsisi, Hanna ymmärtää ettei mikään ole Minjan vika, ja isä on täysin sokea koko asialle. Kiva, että joskus tällaisiakin kiemuroita kuvataan ilman, että tytöt päätyvät riitelemään ja sanovat ystävyytensä irti.


Myöhemmin kanaalin rannalla Hanna kertoi, ettei ollut koskaan ollut töissä isänsä kuvaamossa. Hän näytti äkkiä äärettömän surulliselta.

"Mutta Hanna," minä sanoin yllättyneenä. "Haluaisitko sitten olla siellä töissä?"

"En," Hanna vastasi paksulla äänellä. "Mutta voisi hän silti kysyä."
(s. 20-21)


En sitten niinkään lämmennyt Minjan ja Lucan suhteelle. Tai pikemminkin lämpenin ystävyydelle ja toivoin (turhaan), että se pysyisikin ystävyytenä. Suhteen muuttuminen romanssiksi ei ollut mielestäni kovinkaan uskottavasti kuvattu ja Lucan ongelmat sivuutettiin hyvin nopeasti.

Eniten minua jäi harmittamaan se, miten kevyesti vuotta 1939 käsiteltiin. Minja tietää, millaisessa Saksassa hän on. Maailmansodan syttyminen on hetken päässä eikä Minja silti vaikuta tuntevan oikeastaan mitään asian suhteen. Kirjassa esimerkiksi kerrotaan parilla rivillä, että Minja näkee natsisotilaiden astuvan kauppaan, jonka toiminta loppuu saman tien. Ei minkäänlaista emotionaalista reaktiota siihen, että kauppa oli mitä ilmeisimmin juutalaisten pitämä ja kauppiasperhe joutui keskitysleirille. Naapurin vanha rouva Yrmy eli lapsuutensa Natsi-Saksassa, juuri siellä minne Minjakin joutuu, eikä tähänkään pureuduta vaikka aineksia olisi. Pidin tarinan ideasta ja mielestäni on harmi ettei siitä otettu irti tämän enempää.

Mutta kuten sanoin, nopealukuinen ja kiva kuvaus tyttöjen ystävyydestä. 


Kirjan tiedot:
Sanna Isto: Sirpale | WSOY 2019 | 315 sivua | Kirjastosta

Luettu myös mm.:

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2020 - 44. kirjassa on kirjeenvaihtoa [1/50]
* Popsugar Reading Challenge 2020 - a book with a map [1/50]
* Jokken rauhan haaste [kirja 1]

tiistai 31. joulukuuta 2019

Joulukooste

Helmet-lukuhaaste jäi tänä vuonna kirjaimellisesti viittä vaille. Haastekoonti löytyy täältä

Uusi ja mielenkiintoiselta vaikuttava Helmet-lukuhaaste löytyy täältä. Osa haastekohdista näyttää epäilyttävän samanlaisilta kuin POPSUGAR-haasteen kohdat, joten saanpahan kaksi kärpästä yhdellä kirjalla. Näin äkkiseltään eniten mietityttävät:

19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun muun kanssa
En oikein harrasta lukupiirejä tms., mutta jos ei muu auta, lainaan ideaa haasteen FB-ryhmästä ja luen kissani kanssa.

22. Kirjassa on epäluotettava kertoja
Olisiko nyt viimein aika lukea Agatha Christien Roger Ackroydin murha? Olen nähnyt David Suchetin tähdittämän TV-version monta kertaa, mutta kirjaa en ole tainnut koskaan lukea. Mietintään, onhan näitä muitakin vaihtoehtoja.

44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa
En ole maailman suurin kirjeromaanien ystävä, joten toivottavasti jossain kirjassa vain mainitaan kirjeenvaihto.

Loppujen lopuksi tässä voi kuitenkin käydä niin, että viimeiseksi jäävät ne helpoilta vaikuttavat haastekohdat...


Joululomailun vuoksi joulukuun lukemiset jäivät pariin kirjaan, mutta no, olipas kuitenkin kivaa sitä kaikkea muuta tehdessä.


Luettu & blogattu


Mary Shelley: Frankenstein
Tiedemies luomuksena uhrina. Kauhuklassikko, jonka seurassa viihtyi oikein hyvin.

Rosie Walsh: Hän lupasi soittaa
Mutta ei soittanut. Miksi? Ei toiminut rakkaustarinana ja toisaalta romanssityypillinen loppu vesitti ne vakavammat osat.

Kansikuvat.

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Haastekoonti: Helmet-lukuhaaste 2019

Helmet-lukuhaaste 2019
Haasteaika: 1.1. - 31.12.2019

Hieman huokaisten on nyt myönnettävä, että en saanut koko Helmet-lukuhaastetta luettua tänä vuonna. Suunnittelin lukevani puuttuvat kirjat joululomalla, mutta olenkin tehnyt kaikkea muuta kuin lukenut. Se kaikki muu on kuitenkin ollut kivaa ja jos pitäisi valita, valitsisin uudelleen ne haastelukemisen sijaan.

Aina ei voi voittaa, ensi vuonna uusi yritys ja niin edelleen!

Puuttumaan jäivät (5/50):

14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
19. Et pidä kirjan nimestä
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
44. Kirja kertoo Berliinistä

Näistä vaikein on ehdottomasti 26, joka olisi jäänyt tyhjäksi joka tapauksessa. Näin vuoden aikana kaksi (2) tuntematonta ihmistä lukemassa kirjaa, eikä kumpikaan kirjoista kiinnostanut minua sen vertaa, että olisin pakottanut itseni lukemaan sen.

Nämä sen sijaan sain luettua (45/50):

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
Timo Parvela: Kepler62: Uusi maailma: Kuiskaajien kaupunki

2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
Agatha Christie: Neiti Lemon erehtyy

3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
Mimmu Tihinen: Kello tuhat

4. Kirjailijan ainoa teos
Heini Maksimainen: Vauvattomuusbuumi: kun me lakkasimme lisääntymästä

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta

6. Rakkausromaani
Rosie Walsh: Hän lupasi soittaa

7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
Ari Turunen: Mulkerot: patsaalle korotettujen suurmiesten elämäkertoja

9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
Kim Thúy: Ru: romaani

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
Therese Oneill: Unmentionable: The Victorian Lady's Guide to Sex, Marriage and Manners

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
Colleen Gleason: The Clockwork Scarab

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
Anni Polva: Tiinakin ratsastaa

15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
Liv Strömquist: Kielletty hedelmä

16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
Kerstin Gier: Pilvilinna

17. Kirjassa on kaksoset
Elizabeth Acevedo: Runoilija X

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
Sarah Crossan: Yksi

20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
Katja Kettu, Meeri Koutaniemi & Maria Seppälä: Fintiaanien mailla

21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
Adam Kay: Kohta voi vähän kirpaista : nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat

22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
Maja Lunde: Sininen

23. Kirjan nimessä on jokin maa
Ulla Koskinen: Suomessa selviytymisen historiaa: kivikaudelta keskiajalle ja 1900-luvun alkuun

25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli

27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
Mari Ahokoivu: Oksi

28. Kirjan kannessa on kuu
Risto Isomäki: Viiden meren kansa

29. Kirjassa nähdään unia
Linda Olsson: Sisar talossani

30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Glitch

31. Kirjassa kuljetaan metrolla
Jessica Townsend: Meinioseppä: Morriganin kutsumus

32. Kirjan nimessä on ammatti
Kyung-sook Shin: Hovitanssija

33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
Jeff VanderMeer: Hävitys

34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
Maria Ohisalo & Arno Kotro: Sinua on petetty: kirjoituksia sukupuolten tasa-arvosta

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
Chris Rylander: Gregin legenda

36. Kirjassa ollaan yksin
Terhi Rannela: Kiivaat: romaani rakkaudesta ja vastarinnasta

37. Pienkustantamon julkaisu
J. S. Meresmaa: Hämäränsäteet

38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
Mary Shelley: Frankenstein

39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
Laila Hirvisaari: Hiljaisuus

41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
Veli Pekka Toropainen: 39 tarinaa 1600-luvun turkulaisnaisista

42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä

43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
Henry de Vere Stacpoole: Sininen laguuni

45. Kirjan nimessä on kieltosana
Raili Mikkanen: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
Johanna Hulkko: Suojaava kerros ilmaa

47. Kirjassa on alle 100 sivua
Mimmu Tihinen: Toivottavasti huomenna sataa

48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
Lynne Kelly: Song for a Whale

49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
Nora Roberts: Ensimmäinen vuosi

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Anniina Mikama: Huijarin oppipoika