Shelley Parker-Chan: He Who Drowned the World (The Radiant Emperor #02)

“Surely it requires no extended consideration,” the woman’s voice said from behind the stirring gauze curtains of the carriage.

Joskus sitä lukee niin erinomaisen kirjan, että on vaikea aloittaa toista sen jälkeen. Shelley Parker-Chanin The Radiant Emperor -duologia oli näköjään minulle sellainen. Luin kirjaston kappaleet, mutta tilasin sitten kirjat omaan hyllyyni.

He Who Drowned the Worldissa taistelu Kiinan valtaistuimesta kiihtyy ja vaikka historia kertookin, kuka sille loppujen lopuksi nousee, matka on silti jännittävä. Yllätyksiä, petoksia ja moraalista rappiota riittää vaikka kuinka. Kukaan valtaistuinta väijyvistä ei ole hyvä ja epäitsekäs ihminen ja keskeinen kysymys onkin se, kuinka pitkälle he ovat valmiita menemään saavuttaakseen tavoitteensa?

Juonittelut ovat todella kiinnostavia, ja kiinnostavaa on myös se, mitä Parker-Chan sanoo sukupuolista ja sukupuolirooleista. Kukaan kirjan päähenkilöistä ei sovi siihen kapeaan muottiin, johon ihmisiä 1300-luvun Kiinassa survottiin. Naisen oli oltava yhdenlainen ja miehen toisenlainen.

Tarinassa kapeat laatikot tarjoavat myös tilaisuuden juonitella vielä enemmän. Eihän kukaan esimerkiksi epäile, että hiiviskelysyistä naiseksi pukeutunut Zhu voisikin olla Zhu, sotajoukkojensa johtaja. Kuka mies muka pukisi ylleen naisen vaatteet?

Itselleni jäi mieleen myös se, miten paljon mongolivaltakunta tarvitsee byrokraatteja, mutta miten paljon se samaan aikaan halveksii miehiä, jotka ovat byrokraatteja. Kiva kun pyörität valtakunnan tärkeitä asioita, mutta kyllähän tuo papereiden pyörittely halventaa miestä.

Mutta siis, lopputulema todella kieroja kirjoja ja vastenmielisiä hahmoja! Niin hirveitä tekoja kuin Zhu, Baoxiang ja Ouyang tekevätkin, heitä ei kuitenkaan voi olla ymmärtämättä. No, tiettyyn pisteeseen ainakin…

Tässä kirjassa on muuten huomattavasti enemmän seksikohtauksia kuin ensimmäisessä osassa. Yksikään niistä ei ollut erityisen rakastava tai romanttinen, ja harvassa tapauksessa kumpikin osapuoli oli mukava omasta halustaan. Seksi on tarinassa vallankäytön ja manipuloinnin väline, yksi tehokas ase muiden joukossa.

“Our suffering wasn’t a payment. It was a gift. We gave it to you so you can achieve your fate. And your fate isn’t just a throne, or greatness. It’s greatness enough to change the world. What incentive did any of the men who sat on the throne, or who would sit on it if not for you, have to change how things are? But you understand what it’s like to be nothing. You understand what it is to feel, and to hurt. You understand what it is to be someone who’s judged as worthless because of their sex or the shape of their body or what they do or what they like.”

(s. 443-444)

Mutta siis, kokonaisuudessaan mahtava lukukokemus!

Kirjan tiedot:

Shelley Parker-Chan: He Who Drowned the World | Mantle 2023 | 487 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Moraalisesti harmaa henkilö

Shelley Parker-Chan: She Who Became the Sun (The Radiant Emperor #01)

Zhongli village lay flattened under the sun.

Näin paljon kehuja tästä Shelley Parker-Chanin She Who Became the Sunista sen ilmestymisaikoihin eli vuoden 2021 paikkeilla. Jäin siihen kuvitelmaan, että tämä on YA:ta, ja koska ajatus mongolien valtakunnan tuhosta YA:na ei iskenyt, en tarttunut kirjaan.

Olikin nyt sitten pieni yllätys kun kävi ilmi, että tämä onkin aikuisten vaihtoehtohistoriaa spefi-elementeillä ja sateenkaariteemoilla. Ja todella, todella hyvää sellaista vieläpä. Siis ihan mahtava kirja. 5/5, onnistui iskemään jokaiseen heikkoon kohtaani!

Tässä liikutaan siis 1300-luvun Kiinassa, jossa nimettömäksi jäävä tyttö varastaa velivainajalleen povatun suurenmoisen kohtalon. Hän ujuttautuu munkkiluostariin Zhu Chongbana ja lähtee sen nimen ja sukupuolen tavoittelemaan kohtaloaan.

Tai no veljensä kohtaloa, mutta kuitenkin.

Tarina perustuu pääpiirteittäin historiallisiin tositapahtumiin, joten ei kai ole kummoinen spoileri kertoa, että Zhu Chongba oli kuin olikin Ming-dynastian ensimmäisen hallitsijan, mahtavan keisari Hongwun syntymänimi. Todellisuudessa Hongwu lienee ollut cismies, mutta tämä tarina nimenomaan kommentoi sukupuolirooleja ja sukupuolia noin ylipäätään Zhun ja muiden hahmojen kautta.

Toksinen maskuliininen patriarkaatti ei halua antaa kenellekään tilaa olla missään muualla kuin omassa pienessä lokerossaan. Sen kokevat karusti muun muassa Zhu Chongba, pelätty ja halveksittu eunukkikenraali Ouyang, ympärillään olevia miehiä fiksumpi Ma Xiuying ja mongolibyrokraatti Wang Baoxiang. Ma on kirjan empaattisin hahmo, jonka lokero on vielä pienempi kuin muiden.

Mutta nuo kolme muuta sitten lähtevätkin kohti kohtaloaan sellaisella vimmalla, että oksat pois. Zhu pitää kynsin hampain kiinni veljelleen povatusta kohtalosta. Ouyang vihaa ja rakastaa Eseniä, jonka isä teurasti Ouyangin perheen ja kuohi sitten ainoan henkiin jääneen pojan. Wang oikeastaan halveksii mongolikulttuuria, jossa ainoa miehen mitta on se, kuinka monta vihollista hän on surmannut.

Jokainen lähtee juonimaan tietään valtaan älyllä ja raivolla, ja jos jollakin on mitään moraalista selkärankaa ollut, se alkaa kyllä taittua matkan varrella. Olen lukenut sen verran arvioita jatko-osasta, että tiedän alamäen vain jatkuva. Maltan tuskin odottaa sen lukemista!

Oikeasti kukaan kirjan hahmoista ei ole erityisen miellyttävä Ma-parkaa lukuun ottamatta. Jokainen heistä on kuitenkin kauhea ihan omalla tavallaan ja heitä on jollain tasolla helppo ymmärtää. Tässä maailmassa ei rehellisyydellä tai hempeilyllä pärjää.

Pidin todella, todella paljon etenkin Zhusta ja Ouyangista. Zhun usko itseensä kasvaa koko ajan siinä missä Ouyang uppoaa yhä syvemmälle itseinhoon. Tarina kulkee eteen päin kuin juna ja sen alle jää aika moni.

As her men turned their pale faces to her, she looked each in the eye. She let them see her confidence - her shining, unspeakable belief in herself and her fate and the brilliance of her future. And she spoke she saw that confidence touch them and take hold, until they became what she needed. What she wanted.

(s. 378)

Kirjan tiedot:

Shelley Parker-Chan: She Who Became the Sun | Mantle 2021 | 414 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2024 : 22. Kirjaa on suositellut kirjailija [37/50]

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Saavutus

* Queer-lukuhaaste 2024 : Spefi

* Vahvat naiset 2024 : Soturi

Xinran: Message from an Unknown Chinese Mother: Stories of Loss and Love

It took a long time for me to summon the courage to relive the personal memories and experiences of my life as a reporter in China.

Tämä Xinranin Message from an Unknown Chinese Mother tarttui mukaani viime kesänä kirpparilta yhdellä eurolla. Ajattelin lukea tämän lomareissulla, mutta enpä sitten lukenutkaan.

Kirjaa ostaessani en tiennyt, että tämä on jo suomennettu nimellä Kiinan kadotetut tyttäret. Hoksasin tuon vasta lukemisen jälkeen ja ehdin jo miettiä, että näin hyvä kirja pitäisi kyllä suomentaa. 

Xinran on siis Englantiin muuttanut kiinalainen toimittaja, joka puhuu erityisesti naisten oikeuksien puolesta. Tässä kirjassa hän kertoo kymmenen tyttärestään luopumaan joutuneen naisen tarinan. Yhteistä kaikille tarinoille on se hirvittävä tuska ja tragedia, jonka naiset ovat tahoillaan ja eri tavoilla joutuneet kohtaamaan.

Yhden lapsen politiikkaakin enemmän tyttölasten murhia ja hylkäämisiä selittävät ikivanhat kiinalaiset traditiot. Vain miespuolinen jälkeläinen voi suorittaa suvun vainajia kunnioittavat rituaalit. Tämän vuoksi tyttölapsen arvo on aina vähäisempi kuin pojan, ja kirjan naiset ovat joutuneet kohtaamaan tämän faktan hyvin raa’oilla tavoilla.

Tämä kirja kyllä herättää tunteita, etupäässä raivoa, surua ja ihmetystä. Köyhällä maaseudulla ei-toivotut tyttövauvat tapetaan usein heti syntymän jälkeen. Joskus tekijä on kätilö, joskus joku naispuolinen sukulainen, joskus äiti itse. Tyttöjä hylätään anonyymisti orpokoteihin, mikä on tietenkin edellistä parempi vaihtoehto vaikka orpokotien laadussa ei aina olekaan kehumista.

Xinran pohtii kirjassaan monta kertaa sitä, miten Kiinan armoton koneisto ja kulttuuri on onnistunut viemään ihmisiltä heidän inhimillisyytensä. Miten kukaan voi tappaa vauvoja ja ajatella, että niin kuuluu tehdä? Samaan aikaan hän kuitenkin näkee omin silmin, miten tuollainen raatelee ja järisyttää mieltä.

Tämä kirja on kirjoitettu ja omistettu niille kiinalaistytöille, jotka on adoptoitu ulkomaille ja jotka miettivät, miksi biologinen äiti on hylännyt heidät. Xinran esittää kirjassa yhden vastauksen: siksi, että äiti toivoi tyttärelleen parempaa elämää kuin on itse ikinä saanut.

Kirjan tiedot:
Xinran: Message from an Unknown Chinese Mother: Stories of Loss and Love | Vintage Books 2011 | 295 sivua | Omasta hyllystä
Kiinankielinen alkuteos: ? | Englanninkielinen käännös: Nicky Harman

Haasteet:
* Helmet 2024 : 42. Kirjan nimessä on alaotsikko [21/50]
* Elämänkertabingo : Kertoo useasta henkilöstä
* Hus hyllynlämmittäjät 2024 : Haastekirjasi

Zhang Xiaoyu & Cixin Liu: The Village Teacher

Kaukana universumin toisella laidalla käydään tähtien välistä sotaa. Samaan aikaan päättäväinen opettaja yrittää iskostaa tietoa kiinalaisen syrjäkylän oppilaisiin. Nämä kaksi maailmaa kohtaavat yllättäen.

The Village Teacher jatkaa Cixin Liun novelleihin perustuvien sarjakuvien sarjaa. Olen lukenut näitä pari aiemmin ja kun nyt hoksasin, että näitä on lisääkin, lukaisin tämänkin.

En pitänyt tästä yhtä paljon kuin Yuanyuan’s Bubbles tai Sea of Dreams -kirjoista. Tässä ei ollut sellaista mielikuvituksellista asetelmaa, joka löytyi noista kahdesta.

Perusidea kun on se, että ennakkoluuloiset ja väkivaltaiset maalaistollot eivät halua, että heidän lapsensa tuhlaavat aikaansa koulunkäyntiin. Se pieni intergalaktinen tvisti, joka lopussa tuli, ei pelastanut kulunutta juonta.

Joskus sivistuksen valo on kokoa tuikku.
(s. 29)

Enkä pitänyt suuremmin Zhang Xiaoyan piirrostyylistäkään. Hän näkyy olevan kansainvälisestikin menestynyt sarjakuvataiteilija ja ei hänen tyylinsä mielestäni mitenkään vastenmielinen ollut, mutta ei se myöskään nostanut tarinaa korkeammalle tasolle.

Tosin asiaan saattoi vaikuttaa sekin, että tässä tarinassa oli vain yksi naishahmo. Koululaistyttö, joka on jossain siellä takana eikä sano mitään. Että jee.

Nopealukuinen, mutta lopputulemana aika tylsä. Ajattelin kyllä lukea lisääkin näitä Cixin Liun sarjakuvasovituksia, ne kaksi muuta olivat kuitenkin kiinnostavia.

Kirjan tiedot:
Zhang Xiaoyu & Cixin Liu: The Village Teacher | Head of Zeus 2021 | 94 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Scifiä! : Kannessa tai nimessä on avaruus

Shen Yang: Enemmän kuin yksi lapsi

Kiinan valtionjohto käynnisti voimakkaan syntyvyydensäännöstelyohjelman 1970-luvun alussa.

Shen Yang on perheensä toinen tytär, laiton lapsi, jonka ei pitäisi olla olemassakaan. Elämäkerrassaan hän kertoo oman tarinansa ja sen, millaiseen tilanteeseen hänet tahtomattaan työnnettiin.

Näin jossain tästä kirjoituksen ja pistin kirjan saman tien varaukseen. Tämä ei ollut ihan sellainen kirja kuin kuvittelin, mutta hyvin nopealukuinen ja synkkää luettavaa.

Shen Yang syntyi vuonna 1986 ja hänet annettiin melkein saman tien isovanhempien salassa kasvatettavaksi. Villi lapsi oli iäkkäälle pariskunnalle liikaa, etenkin kun pian joukkoon liittyi Shen Yangin nuorempi sisko, ja niinpä tyttö siirrettiin tädin perheeseen viisivuotiaana.

Ja siellä se varsinainen kauhistus sitten alkoihin. Shen Yang kokee sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa perheessä, joka ei oikeastaan edes halunnut häntä. Ylimääräiset lapset oli toimitettava jonnekin tai Kiinan viranomaiset veivät lapset pois, lapsettomien pariskuntien adoptoitaviksi. Tädin perhe suostui ottamaan Shen Yangin, joten sinne hän sitten joutui.

Kukaan ei lohduttanut edes silloin, kun minusta vuoti verta. Kai sekin on omanlaisensa saavutus, saada toiset ihmiset inhoamaan itseään näin pahasti.

(s. 40)

Shen Yangin lapsuus ja nuoruus olivat todella kurjia, mutta kuten hän itsekin kertoo, monella ylimääräisellä lapsella on ollut vieläkin kurjempaa. Ainakin hänellä oli katto pään päällä, mahdollisuus käydä koulua ja tädin laittomasti hankkima hukou, asuinpaikkatodistus, joka antoi hänelle kansalaisoikeudet.

Kirjan lopussa hän kertoo syitä sille, miksi sekä hänen biologinen että kasvattiperheensä olivat sellaisia kuin olivat. Biologiset vanhemmat halusivat pojan ja joutuivat pulaan neljän tyttären vuoksi. Kasvattivanhempia puolestaan painoivat kulttuurivallankumouksen seuraukset.

Lukiessani kiinnitin kyllä huomiota siihen, miten vähän Shen Yang kritisoi perinteistä kiinalaista kulttuuria ja perheväkivaltaa noin yleensä. Minua ihan hyyti se, miten hän mainitsee, etteivät hänen ja hänen isänsä välit ole sellaiset kuin pitäisi. No eivät varmaan kun mies on narsistinen juoppo, joka on hakannut vaimonsakin sairaalakuntoon. En voi kuin ihmetellä sitä, että Shen Yang ilmeisesti kokee edelleen velvollisuudekseen pitää yhteyttä isäänsä.

Kirjassa myös sivutaan sitä, miten hirvittävää tuo yhden lapsen politiikka on ollut etenkin naisille. Heitä pakkosteriloitiin, pakotettiin abortteihin ja jos lapsi syntyi, luopumaan siitä, jos perheellä ei ollut varaa maksaa sakkoja. Ja jos syntynyt lapsiparka onnistuttiin piilottamaan, hänellä ei ollut kovinkaan kummoista tulevaisuutta ilman tuota hukouta.

Ajatuksia ja kauhistusta herättävä kirja.

Kirjan tiedot:
Shen Yang: Enemmän kuin yksi lapsi | Into 2023 | 274 sivua | Kirjastosta
Kiinankielinen alkuteos: Chaosheng xiaohai (2021) | Suomennos: Rauno Sainio

Rodolfo Santullo, JOK & Cixin Liu: Sea of Dreams

Tämä sarjakuva on samaa sarjaa kuin aiemmin lukemani Yuanyuan's Bubbles. Tämäkin perustuu Cixin Liun novelliin ja tällä kertaa tekijöinä ovat uruguaylaiset kirjoittaja Rodolfo Santullo ja taiteilija JOK.

Myös tämän tarinan aiheena on kuivuus, joskin nyt se johtuu ihmisistä riippumattomista syistä. Paikallinen Jää ja lumi taidefestivaali keskeytyy, kun paikalle liihottaa aivan oikea avaruusolio. Tämä "low-temperature artist" on vaikuttunut Yan Dongin abstraktista jääveistoksesta, jota se pitää oikeana taiteena, toisin kuin esittäviä teoksia.

Olento haluaa näyttää, mistä kana pissii, ja alkaa tehdä omaa jäätaidettaan. Materiaalina se käyttää maailman vesiä, jotka se tempaa ylös avaruuteen. Yan Dongin yrityksistä huolimatta olento ei suostu luopumaan projektistaan ja niinpä koko maailmaan uhkaa tuho.

Ei mitään itsehillintää!

Tarinan kantava juoni on taide ja taitelijan pakkomielle teoksestaan. Olento ei suostu keskustelemaan muusta kuin taiteesta, ja yksi planeetta on sen mielestä pieni uhraus suuren taideteoksen edessä. Eiköhän tässä kritisoida suoraan sitä, mikä aihekin on.

En pitänyt tämän sarjakuvan tyylistä yhtä paljon kuin Yuayuan Bubbles -kirjan. Minä nyt pidän enemmän nätistä piirrosjäljestä kuin tällaisesta hieman rosoisemman näköisestä. Ja tämä tyyli ei ehkä tehnyt parhaalla tavalla oikeutta tarinalle, jossa olennon taideteos on (tai ainakin pitäisi olla) lopulta niin kaunis, että sitä katsoessa tekisi mieli itkeä.

Kirjan tiedot:
Rodolfo Santullo, JOK & Cixin Liu: Sea of Dreams | House of Zeus 2020 | 90 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Fantastinen kesä 2022 : Mielenkiintoinen sivuhenkilö
Jia Li Feng, naislentäjä, jonka seikkailuista olisin mielelläni lukenut enemmänkin.

Valérie Mangin, Steven Dupré & Cixin Liu: Yuanyuan's Bubbles

Yuanyuan kiinnostuu saippuakuplista jo vauvana. Pakkomielle ei hellitä aikuisenakaan, mutta menestyvän tiedenaisen käsissä kuplista syntyykin jotain yllättävää.

Tämä sarjakuva houkutti kivalla kannellaan, jossa on tosiaan valtavia saippuakuplia. Minustakin ne ovat kivoja vaikka aikuinen olenkin! Tarina perustuu Cixin Liun novelliin ja tämän kirjan mukaan muistakin hänen novelleistaan on tehty sarjakuvia oikein kansanvälisessä yhteistyössä. Tämän tekijät ovat ranskalaiset isä ja poika.

Tarina sijoittuu pääasiassa kaupunkiin, jota piinaa jatkuva kuivuus. Yuanyuanin äiti yritti keksiä ratkaisua ongelmaan ennen menehtymistään. Isä ei ymmärrä tyttärensä kuplapakkomiellettä, mutta toivoo tästä kasvavan yhtä rohkean kuin äidistään.

Scifitarinan lisäksi tämä onkin tarina perheestä. Mielestäni tässä kuulsi selvästi läpi kiinalainen vanhempien ja perinteiden kunnioittamisen traditio. Yuanyuanin isän on vaikea hyväksyä tyttärensä kummallista kiinnostuksen kohdetta. Yuanyuan puolestaan haluaa tehdä isänsä ylpeäksi.

Tässä ei kommentoida suoraan ilmastonmuutosta, mutta oletan sen olevan katastrofin taustalla. Ajatus valtavista kuplista kuivuuden ratkaisijana on villi. Olisipa kätevää, jos niin voisi tehdä!

s. 23

Kuvitus oli ihan okei, mutta välillä hahmoilla oli kovin kummallisia ilmeitä. Kuvaruudut ja tekstit eivät myöskään aina ohjanneet silmää katsomaan seuraavaa ruutua, joten tarinan sujuvuus katkesi hetkeksi. Kirjassa on yksi taittoaukeama, josta avautuu upea maisemakuva.

Kirjan tiedot:
Valérie Mangin, Steven Dupré & Cixin Liu: Yuanyuan's Bubbles | Head of Zeus 2021 | 62 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Aakkoshaaste : Y

Kristina Carlson: Eunukki

 

Olen hovieunukki, vanha ja vapaa palveluksesta.

Song-dynastian Kiina, 1100-luku. Wang Wei on täysin palvellut hovieunukki, joka on nyt päässyt viettämään toimettomia eläkepäiviä. Hänen vatsassaan myllertävät tulikiveä syöksevät demonit ja päivät kuluvat vanhoja muistellen.

Minulla oli hieman vääränlainen mielikuva tästä kirjasta, kun varasin sen kirjastosta. Ja kun sanon 'hieman', tarkoitan 'täysin'. Kuvittelin tämän olevan seikkailullisempi ja/tai juonittelevampi, ja ainakin paksumpi. Mielessäni oli jotain Wilbur Smithin Joen jumalan kaltaista. Niinpä sitten yllätyin kun varaushyllystä löytyi ohut pienoisromaani, jonka tahti on hyvin verkkainen ja jossa tapahtuu loppujen lopuksi melko vähän.

Olen vanha, mutta en ajattele kuolemaa. En ole enää palveluksessa, ja saan ajatella omia ajatuksiani. Voiko enempää pyytää tai saada? Tietenkin voi. Vaikka olen eunukki en ole henkevä munkki. Haluan juoda viiniä ystävieni kanssa, haluan syödä herkullisia ruokia, haluan pelata noppaa tai wéigi-peliä ja voittaa jadekiekkoja.

(s. 11)

Pidin kirjan kauniista kielestä, jolla maalataan hitaita tuokiokuvia muinaisesta hovista ja yhden eunukin elämästä. Wang Wein köyhät vanhemmat myyvät sekä hänet että pikkuveljen lapsena hoviin. Wang Wei selviää raa'asta kastraatiosta, pikkuveli ei. Suloinen Wang Wei lähetetään töihin palatsin haaremiin. Hän ei ole erityisen lahjakas millään alalla eikä lainkaan kunnianhimoinen. Niinpä hän on tyytyväinen lakaistessaan lattioita ja huolehtiessaan haareminaisten valtavasta vaatevarastosta. Koska Wang Weitä pidetään vaarattomana, kukaan ei vaani hänen henkeään hovissa, jossa puukosta voi saada selkään sekä kuvaannollisesti että oikeasti.

Kaikki toiminta tapahtuukin jossain kaukana eikä edes jaksa kiinnostaa Wang Weitä kovin paljoa. Ymmärrän kyllä kirjan pointin: pienen ihmisen pieni tarina, jolla ei ole suurta merkitystä suuressa mittakaavassa. Olisin silti lukenut mielelläni edes hieman enemmän kaikesta, mitä tapahtui hänen ympärillään. Useimmat kirjassa mainitut hahmot jäävät luonnosmaisiksi, mutta esimerkiksi peiliinsä jatkuvasti tuijottanut keisarin (jalka)vaimo kuulosti hyvin mielenkiintoiselta naiselta. Hänestä olisi ollut kiva tietää lisää.

Wang Wei on sympaattinen kertoja, joskin hänen "en ole mies, en ole nainen, en tiedä miltä heistä tuntuu" pohdintaansa toisteltiin mielestäni turhan paljon, etenkään kun se ei koskaan johtanut sen suurempaan ahaa-elämykseen. Mutta, pidin joka tapauksessa siitä, miten filosofisen tyynesti Wang Wei suhtautuu elämäänsä. Hän ei syytä vanhempiaan kohtalostaan ja on elämänsä ehtoopuolella tyytyväinen siihen, mitä on saanut. Olisi voinut käydä paljon huonomminkin.

Kirjan kerronta muistuttaa monin paikoin klassista kiinalaista runoutta, jossa muutamaan sanaa tiivistetään suuria tunteita ja ajatuksia.

Köyhiä lohduttaa ajatella, että maailma tuhoutuu kerralla. Heillä ei ole mitään menetettävää. Rikkaita pelottaa, koska he menettävät paitsi henkensä myös rikkautensa.

(s. 20)

Kirjan tiedot:
Kristina Carlson: Eunukki | Otava 2020 | 94 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjareppu, Kulttuuri kukoistaa, Marjatan kirjat ja mietteet ynnä muut

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 20. kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen [4/50]

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa

Mari Manninen:
Yhden lapsen kansa:
Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret
205 s.
Atena 2016
Kirjastosta

Varoitus: tätä kirjaa lukiessa voi välillä kuristaa kurkkua.

Olinpa kerrankin niin ajoissa liikkeellä, että varasin Finlandia-voittajan ennen kuin varausjono oli nälkävuoden pituinen. Vähän niin kuin vahingossa vieläpä, koska en edes tiennyt tämän olevan ehdokkaana varausta tehdessä. En lue kirjapalkintoehdokkaita tai -voittajia vain siksi, että ne ovat palkintoa havittelemassa. Aiheen täytyy olla kiinnostava ja tässä kirjassa oli.

Olen lukenut Kiinasta ja yhden lapsen politiikasta aika paljonkin, joten sinänsä kirjassa ei ollut minulle mitään uutta. Pakkoabortit, ostetut vaimot ja Kiinasta adoptoidut lapset ovat tuttuja asioita niin muista kirjoista kuin uutisistakin. Ei haitannut lukukokemusta yhtään! Pidin erityisesti Mannisen tavasta kirjoittaa ja lähestyä aihetta. Tietokirjallisuudella on harmillisen usein taipumusta kompastua omaan tieteellisyyteensä. Akateemisille ja asiaan oikein hyvin perehtyneille sillä ei ole väliä, mutta tällaisena tavallisena lukijana en tykkää jos lukiessa täytyy olla sivistyssanakirja vieressä. Tällä kirjalla ei sitä ongelmaa ole. Kieli on ymmärrettävää ja Manninen kirjoittaa niin viihdyttävästi, että tämän lukee helposti yhdessä illassa. 

Manninen on haastatellut kirjassa useita perheitä, joita yhden lapsen politiikka on koskettanut. Tai no, tietenkin politiikka on koskettanut tavalla tai toisella jokaista kiinalaista perhettä. Kirjaan on haettu erilaisia näkökulmia aiheeseen. Ääneen pääsevät niin nainen, jonka lapsi tapettiin kohtuun raskauden viime hetkillä, kuin mies, joka joutui ostamaan pojalleen vaimon Thaimaasta kotiseudullaan vallitsevan naispulan vuoksi. Tavallaan tuttuja tragedioita enemmän minua kiinnostivat tarinat, joissa yhden lapsen politiikasta on koettu olevan henkilökohtaista hyötyä itselle. Esimerkiksi Veljettömät-lukuun Manninen on haastatellut naisia, joilla menee todella hyvin siksi, että heillä ei ole veljiä kilpailemassa vanhempien huomiosta. He ovat saaneet kaiken sen rahan ja vaivannäön, joka Kiinan kulttuurissa annetaan perinteisesti poikalapselle. Armottomat-luvussa haastatellaan naista, jonka tehtävänä oli valvoa kylänsä raskauksia ja jopa naisten kuukautiskiertoja. Hän piti pientä perhekokoa hyvänä, koska se vapautti naiset alituisista raskauksista ja lastenhoidosta. Erityisen mielekäs osa hänen työtään olikin naisten valistaminen pienen perheen positiivisista puolista naisten itsensä kannalta. Tällaisia tarinoita kuulee harvemmin.

Kokonaisuutena pidin kirjasta paljon. Hyvä ja monipuolinen tietopaketti etenkin jos yhden lapsen politiikka ei ole tuttu aihe.

Luettu myös mm.:

Hemulin kirjahylly, Pieni kirjasto, Himekamin kirjoja ynnä muut

Maja Lunde: Mehiläisten historia (Ilmastokvartetti #01)

Maja Lunde:
Mehiläisten historia
(Bienes historie, 2015)
431 s.
Tammi 2016
Kirjastosta

Me tasapainoilimme kukin oksallamme kuin isokokoiset linnut, muovisäiliö toisessa kädessä ja höyhensivellin toisessa.

Täytyy ihan ensiksi ihastella kirjan kantta, sen perusteellahan minä tämän mukaani nappasin. Kansi on kaunis, yksinkertainen ja ihastuttavan wanhanaikaisen tuntuinen. Se erottui uutuuskirjojen joukosta ja vieläpä edukseen. En olisi välttämättä muuten ottanutkaan tätä, koska mehiläiset eivät aiheena ole minusta kovinkaan kiinnostavia. Tai pikemminkin eivät olleet, nyt olen jopa melkein kiinnostunut pienistä pörriäisistä ja huolestunut niiden tilasta! Lunde kertoi mehiläisten ympärille kolme erilaista tarinaa, jotka saivat mehiläiset tuntumaan ympaattisilta. Kirjassa on kolme kertojaa eri aikakausina ja eri paikoissa, ja jokainen tarjoaa uuden näkökulman mehiläisten tärkeytyyn.

Kiina, vuosi 2098. Tao on yksi työläisistä joiden tehtävänä on kiivetä puihin ja pölyttää ne. Mehiläisiä ei nimittäin enää ole olemassa ja maailma on kaikin puolin katastrofaalisessa tilassa. Harvinaisena vapaapäivänä Tao perheineen lähtee piknikille, joka muuttaa heidän elämänsä peruuttamattomasti. 

Amerikka, vuosi 2007. George on mehiläistarhuri, joka uskoo perinteisiin. Pesät tehdään itse, mehiläisten kanssa ei ajella pitkin maata pölytyskeikoilla. Vaimon unelmat Floridaan muutosta ovat haihattelua, pitäähän heidän jättää ainoalle pojalleen menestyvä mehiläistarha. Tomin suunnitelmat vain ovat kovin erilaiset.

Englanti, vuosi 1852. Williamista piti tulla tutkija ja luonnontieteilijä, mutta hän päätyikin suurperheen kauppiasisäksi. Masennuksen vuoksi petiin päätynyt mies löytää kuin vahingossa uutta puhtia ainoasta pojastaan ja mehiläisistä. Hän haluaa tehdä poikansa ylpeäksi löydöillään.

Oikeastaan tämä kirja oli turhan ennalta-arvattava. Viihdyin kyllä tämän parissa todella hyvin, mutta noin pääpiirteittäin juoni ei tarjonnut suuria yllätyksiä. Taon perhettä kohdanneen onnettomuuden syy oli selvä kuin aurinko pilvettömällä taivaalla. Toki koko pointti olikin Taon matka tuohon päätelmään, mutta salamyhkäisyyden verho oli turha ja jopa turhauttava kun vastauksen tiesi jo. 

Odotusteni vastaisesti pidin Georgesta eniten. Hänen jääräpäisyyteensä oli raivostuttavaa, mutta hän oli kuitenkin pohjimmiltaan sympaattinen. Mehiläiset ovat hänen koko elämänsä ja yksi kerrallaan kaikki hänen pelkonsa tuntuvat toteutuvan. Hänen omasta näkökulmastaan kerrottu tarina jäi sikäli hyvään kohtaan, että minua vähän harmittaa tarinan jatkuminen toisaalla.

Ja sitten yllätyin siitä, miten suorastaan inhosin Williamia. Ei nyt pitäisi odottaa liikoja 1850-luvun miehiltä, mutta Thildan olisi pitänyt jättää hänet ja heidän inha poikansa aikoja sitten. Tai ainakin Charlotten olisi pitänyt, hän oli suosikkini Georgen jälkeen. Siinä oli fiksu ja päättäväinen tyttö. William puolestaan oli sellainen tyypillinen mieslapsi, joka vinkuu kun arki tulee vastaan eikä vaimo olekaan täydellinen. Raivostuttava tyyppi, joka ei arvostanut mitään muuta kuin itseään ja hyödytöntä poikaansa.

Kokonaisuutena olisin siis ehkä kaivannut sitä jotain, sitä joka olisi saanut pysähtymään ja sanomaan oho! No, kaikkea ei voi saada, ja kirja oli kuitenkin aika joutuisaa luettavaa. Se oli sopivan melankolinen syysiltoihin olematta kuitenkaan liian masentava.

Luettu myös mm.:

Lumiomena, Mitä luimme kerran, Lukuisa ym.