Peter Brown: The Wild Robot (The Wild Robot #01)

Our story begins on the ocean, with wind and rain and thunder and lightning and waves.

Peter Brownin The Wild Robot -kirjaan perustuva elokuva sai ensi iltansa viime vuonna. En ole nähnyt elokuvaa, mutta kirjan lukaisin ihan uteliaisuuttani. Elokuvasta en tiedä sen traileria enempää, mutta se näytti söpöisemmältä kuin kirja oli.

Tai ei tämä raaka ollut, mutta, no, luonto on luonto.

Myrskyn upottamasta rahtilaivasta selviytyy vain yksi robotti, ROZZUM yksikkö 7134 eli Roz. Roz huomaa pian olevansa saarella, jota asuttavat erilaiset eläimet. Roz on vielä niitäkin erilaisempi, ja hän pääsee väleihin eläinten kanssa vasta adoptoituaan orvoksi jääneen hanhenpoikasen.

Tarinassa onkin vahvana ulkopuolisuuden ja erilaisuuden teema, ja toisten hyväksyminen sellaisina kuin ne ovat. Elokuvan söpöiseltä vaikuttava markkinointi ei viitannut siihen, että eläimet todellakin ovat tässä eläimiä. Vaikka Roz oppiikin niiden kieltä ja ne pystyvät hyvin inhimillisiin tekoihin, ne myös syövät toisiaan.

Roz ottaa hanhenmunan huollettavakseen aiheutettuaan ensin vahingossa muun hanhiperheen kuoleman. Saaren talvi on pitkä ja armoton eivätkä kaikki selviä siitä hengissä.

Thanks to Roz’s truce, life inside the Nest was mostly harmonious. But when the animals went outside, it was business as usual. Sometimes a lodger wouldn’t return. Sometimes a lodger would return in the belly of another lodger. As you can imagine, that made for some awkward moments.

(s. 188)

Luonnon kiertokulkua ei juuri kaunistella, mutta tästä huolimatta tämä oli ihana hyvän mielen kirja. Brown kirjoittaa kauniisti ja mietin lukiessani, että tämä olisi mahtava kirja luettavaksi ääneen vaikka ekaluokkalaisille. Sopivasti jännistystä ja huumoria ja aiheita, joista voisi keskustella yhdessä. Harmi ettei tätä ole suomennettu!

Varasin jo trilogian toisen osan, koska pidin paljon Rozista, hänen uusista ystävistään ja koko tarinasta. Kirjassa on myös Brownin oma kuvitus, joka on kivan näköistä ja jossa Roz on huomattavasti kulmikkaamman näköinen kuin elokuvassa.

Tässä on mainio todiste siitä, että hyvä lastenkirjallisuus on mukavaa luettavaa myös aikuiselle.

Kirjan tiedot:

Peter Brown: The Wild Robot | Piccadilly Press 2018 | 276 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 26. Kirjassa on itse valittu perhe

* Luonto sivuilla : Poikanen

* Robotti-lukuhaaste : Kaukainen tulevaisuus

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan metsässä tai puulla on iso merkitys

Tuulia Aho & Aino-Maija Metsola: Tähtienlaskijan runoja

Helmet-lukuhaasteeseen piti tänä vuonna lukea lasten runokirja. Olen pyöritellyt käsissäni useampaakin viehättävän näköistä kirjaa, joista kirjastosta kotiin lähti lopulta tämä Tuulia Ahon kirjoittama ja Aino-Maija Metsolan kuvittama Tähtienlaskijan runoja.

Teeman vuoksi minä tämän valitsin, tässä nimittäin on enimmäkseen öisestä maailmasta ja iltahämärästä kertovia runoja. Kuulosti oikein sopivalta iltalukemiselta.

Kivoista runoista minulla on kolme suosikkia, joista pidin niiden kielen ja oivaltavan aiheen vuoksi.

Iltakylvyssä-runossa (s. 10) lapsi astuu kylppäriin, jossa äiti on rentoutumassa vaahtokylvyssä. Mahtavan vaahtokampauksen lisäksi runon pointti on se, että äitikin tarvitsee omaa aikaa ja löytää sitä lämpimästä tuikkujen valaisemasta kylvystä.

Karviaskeiju (s. 15) esittelee hieman anarkistisen keijun, joka haastaa perinteisen keijukuvaston. Kuinka moni muu keiju on karvainen ja vetää leukoja luumupuussa? Runon kuvituksessa on ilahduttavan karvasäärinen ja tanakka tyttö. Ei keijujen tarvitse aina olla sileitä ja hentoisia!

Tähtienlaskija (s. 35) kertoo ei niin yllättäen kirjalle nimen antaneesta hahmosta. Tämä on kolmesta suosikistani se öisin runo, työskenteleehän tähtienlaskija yön pimeydessä. Tässä runossa oli jotenkin ihanaa ihmeen ja avaruuden tuntua, sellaista, että kaunis maailmankaikkeus todellakin levittäytyy ympärillemme.

“- - Hän tähtikartastoon

saa uuden tähden piirtää

ja katseen siirtää kohti uutta

ikivanhaa

avaruutta. - -”

(s. 35)

Kokonaisuutena kirja oli mukava tapaus ja olen kyllä iloinen, että luin sen jo ihan noiden kolmen runon vuoksi.

Kirjan tiedot:

Tuulia Aho & Aino-Maija Metsola: Tähtienlaskijan runoja | WSOY 2014 | 53 sivua

Haasteet:

* Helmet 2024 : 12. Lastenrunokirja [47/50]

Carolyn Keene: Neiti Etsivä maksaa velkansa & Neiti Etsivä ja vanhan pitsin arvoitus

Poimin nämä kaksi Neiti Etsivää mukaani ostarin kirjanvaihtohyllystä. Suunnitelmani oli lukaista ne nopeasti ja lahjoittaa ne sitten kirjastoon. Sarjaa luetaan joskus edelleen ja meidän kappaleet alkavat olla finaalissa.

Kyllä nämä äkkiä lukaisikin. Se vain, että sen lukemisen aloittamiseen meni toista vuotta...

Hoksasin vasta luettuan, että itse asiassa nämä kirjat ovat ilmestyneet todella isolla aikavälillä. Minulla on vuosien 1996 ja 1997 suomenkieliset painokset, mutta Neiti Etsivä ja vanhan pitsin arvoitus ilmestyi alunperin vuonna 1980. Neiti Etsivä maksaa velkansa ilmestyi jo 1930 ja on järjestyksessä kolmas ikinä ilmestynyt sarjan kirja.

Luonnollisestikin kirjoilla on eri haamukirjoittajat

Olen luultavasti lukenut nämä joskus, mutta minkäänlaista muistikuvaa näistä ei ole jäänyt.

Neiti Etsivä maksaa velkansa

Tässä tarinassa Paula on kesäleirillä ja joutuu ystävänsä kanssa keskelle myrskyävää järveä. Heidät pelastaa orpotyttö Laura, jonka uusi holhooja vaikuttaa heti kättelyssä epäilyttävältä. Pian Paula onkin pelastamassa Lauraa huijarin kynsistä.

Tästä jäi parhaiten mieleen ajankuva ja se, että Paulan hiukset ovat vaaleat. Mikä järkytys! Tämä on niitä alkupään Neiti Etsiviä, joissa Paula tosiaan on blondi. Punainen tukka tuli kuvaan vasta paljon myöhemmin.

Kirja tapahtuu selvästi viime vuosisadan alkupuolella ja sen huomaa sekä itse tarinasta että kielestä. Oli melkoisen ihanaa lukea, miten Paula joutui kiinnittämään auton renkaisiin ketjut huonolla säällä, ja miten keskusneiti yhdisti puhelut. Teini-ikäiset puhuivat tyyliin “Ei, sitä en milloinkaan voisi tehdä!” ja “toivoisin sinun poikkeavan tervehtimään minua”.

Ajankuvan näkee myös pulmasta, jonka ympärillä juoni pyörii. Laura on holhoojansa käskyvallan alla oli tämä millainen hyvänsä. Holhoojalla on myös vapaa pääsy Lauran omaisuuteen. Kukaan ei myöskään kyseenalaista sitä, että äitivainaa määräsi holhoojaksi Lauralle täysin tuntemattoman miehen, jonka kanssa tämän pitäisi asua kahdestaan.

Neiti Etsivä ja vanhan pitsin arvoitus

Tässä tarinassa menevät sekaisin fiktiivinen fakta ja fiktio. Paula osallistuu kirjoituskilpailuun, jossa sepitetään loppu sadan vuoden takaisille tapahtumille. Ne saavat jatkoa nykyajassa kun Bessin perhetuttu kutsuu tytöt Belgiaan ratkaisemaan kadonneiden jalokivien ja pitsien tapausta.

Tästä jäi parhaiten mieleeni se, että George onkin melkoinen sarjadeittailija! Kirjaa lainatakseni “niistä pojista, joiden kanssa hän kävi ulkona Burt Eddleton oli hänen suosikkinsa”. Ha, en muistanut ollenkaan tuollaista! Muistin kyllä, että jokaisella tytöllä on se pakollinen poikaystävä, mutta George olikin vähän menevämpi tapaus. Anna palaa vain!

Noin ylipäätään George oli tarinan hauskin hahmo.

Paula jättäytyi jälkeen ja sanoi hiljaa Georgelle:

-Älä käänny ympäri. Tässä huoneessa on henkilö joka on seurannut meitä. En halua kadottaa häntä.

-Tuskin kadotat, jos hän kerran seuraa meitä, George tokaisi kuivasti.

(s. 74)

Kokonaisuutena juoni oli melkoista toimintatykitystä. Tytöt viilettävät paikasta ja ongelmasta toiseen tukka putkella, ja tähän on saatu mukaan kadonnut perijä, mustasukkaisuusdraamaa, nuorisorikollisten jengi ja vaikka mitä muuta.

Yhteenveto

Näin aikuisena lukijana pidin enemmän tuosta Neiti Etsivä maksaa velkansa -kirjasta. Sen juoni on yksinkertaisempi ja silti jännittävä, ja Paulan hahmossa on enemmän syvyyttä.

Tekstin ja tarinan wanhanaikaisuus oli hurmaavaa, jos kohta tästä huomaa kyllä selvästi esimerkiksi luokkaerot ja sen, mitä eri sukupuolille pidetään sopivana käytöksenä. Hanna on tässä selvästi Drew’n perheen palvelija ja Paulan isä osallistuu roistojahtiin revolveria heilutellen.

Mutta olen myös melko varma siitä, että lapsena olisin pitänyt enemmän Vanhan pitsin arvoituksesta. Se tuntui selvästi modernimmalta kirjalta ja siinä olivat mukana Paulan tutut ystävät Bess ja George. Muistan pitäneeni aina enemmän niistä kirjoista, joissa he olivat mukana.

Miinusta tämä saa kyllä siitä, miten sekä George että kerronta itsessään huomauttelivat koko ajan Bessin painosta. 

Että puolensa ja puolensa! Omiin Neiti Etsivä -suosikkeihini en edelleenkään aio koskea. Aika on varmasti kullannut muistot ja hyvä niin.

Kirjojen tiedot:

Carolyn Keene: Neiti Etsivä maksaa velkansa | Tammi 1997 (1. p. 1956) | 116 sivua

Englanninkielinen alkuteos: The Bungalow Mystery (1930) | Suomennos: Leena Uoti

Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja vanhan pitsin arvoitus | Tammi 1996 (1. p. 1986) | 122 sivua

Englanninkielinen alkuteos: The Secret of the Old Lace (1980) | Suomennos: Leena Tuura

Haasteet:

* Hus hyllynlämmittäjät 2024 : Et ymmärrä miksi et ole lukenut & Sarjan osa

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Empatia

* Vahvat naiset 2024 : Nainen kannessa

* Kesäkirjabingo : Kesäreissu & Kesämysteeri

Tim Probert: Viimeinen liekki (Lightfall #01)

Olipa tämä Tim Probertin Viimeinen liekki aivan mahtava nuorten sarjakuvasarjan aloitus! Silmäilin tätä jo kustantajan katalogissa ja pitihän se lainata kun kohdalle sattui. Nyt voikin sitten hyvällä omalla tunnolla suositella tätä kaikille seikkailua kaipaaville.

Tarinassa seikkaillaan Irpassa, jonka erikoisuutta en heti hoksannutkaan. Irpassa ei nimittäin ole sen enempää yötä kuin aurinkoakaan, vaan taivaalla kelluu ikuisesti valaiseva Valo. Tai no, yksi monista Valoista, joita legendaariset galduurit rakensivat pikapikaa jättilinnun nielaistessa auringon.

Oikeasti.

Se maailman viimeinen galduuri Cad etsii perhettään ja lyöttäytyy nuoren Bean mukaan. Bea etsii isoisäänsä Possuvelhoa, joka on lähtenyt omille teilleen ja jättänyt jälkeensä heippalapun ja ehdottoman kiellon seurata itseään (ja kehotuksen muistaa ottaa mukaan villapaita jos Bea nyt kuitenkin päättää lähteä hänen peräänsä).

Bea, Cad ja Nimm.

Tykkäsin molemmista hahmoista tosi paljon. Cad on rohkelikko, joka luottaa siihen, että asiat järjestyvät tavalla tai toisella. Bealla puolestaan on taipumusta huolestua kaikesta ja pelätä aina pahinta. Bean pelot ja ahdistus on kuvattu kekseliäästi mustina lonkeroina, jotka nousevat tukahduttamaan häntä.

Tarina on tosiaan vauhdikas seikkailu, jossa Bea ja Cad vaeltavat Irpan poikki. He tapaavat matkallaan jos jonkinlaisia olentoja ärsyttävästä jyrsijävarkaasta majataloa pyörittävään lohikäärmeeseen. 

Pidin myös kirjan kuvituksesta ja kauniista väreistä. Juonta on helppo seurata ja Irpassa todellakin riittää katsottavaa. Plussaa Bean Nimm-kissasta, joka on käytökseltään hyvin kissamainen.

Luen ehdottomasti sarjaa eteen päin jahka lisää osia ilmestyy!

Kirjan tiedot:

Tim Probert: Viimeinen liekki | WSOY 2024 | 248 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: The Girl & the Galdurian (2020) | Suomennos: Kati Valli

Haasteet:

* Helmet 2024 : 17. Kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo [31/50]

* Luonto sivuilla vol. 3 : Valo

Astrid Lindgren: Mio, poikani Mio

Kuunteliko kukaan radiota viidentenätoista lokakuuta viime vuonna?

Kasvattivanhempiensa hyljeksimä Jussi paljastuukin Kaukaisuuden maan prinssi Mioksi. Idylliseltä vaikuttavaa valtakuntaa uhkaa pelottava ritari Kaamo, joka Mion on kohdattava.

Helmet-lukuhaasteeni viimeinen puuttuva kohta oli "Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta". Minulla oli siihen mielessä ihan toinen kirja, mutta kun sen lukeminen ei edistynyt mihinkään, vaihdoin lennossa Astrid Lindgreniin.

Tämä oli surumieliseltä tunnelmaltaan samanlainen kirja kuin Veljeni Leijonamieli. Kaukaisuuden maa on Mion unelmien täyttymys, mutta sitäkin varjostaa synkkä pilvi. Ritari Kaamo on siepannut lapsia ja eipä kirjassa vältytä traagiselta kuolemaltakaan. Koko kerronta tuntuu huokuvan uhkaa ja sitä, että kohtaloaan ei voi välttää.

Olen lukenut jostain teorian siitä, että itse asiassa Jussi kuolikin kirjan alussa ja tarina on hänen viime hetken houreitaan. En päässyt ajatuksesta eroon lukemisen aikana, koska kaikki Kaukaisuuden maassa muistuttaa Mioa hänen entisestä elämästään, parempana versiona vain.

Mutta jos unohdetaan tuo masentava tulkinta, kirja oli pohjimmiltaan sellainen vanhanajan hyvän ja pahan välinen taistelu. Mio edustaa inhimillistä hyvää, joka rohkeudestaan huolimatta tarvitsee ystävänsä Jum-Jumin tukea. Ritari Kaamo edustaa pahaa, mutta kuitenkin sellaista pahaa, joka ei halua olla paha. Kivisydän vaivaa häntä itseäänkin.

Kirjana tämä oli mielestäni ihan ok, mutta ei yllä Veljeni Leijonamielen tai Ronja ryövärintyttären vertaiseksi. Ronja tosin on ikisuosikkini, joten on epäreilua verrata mitään kirjaa siihen!

Tässä lukemassani painoksessa on Johan Egerkransin kuvitus. Olen tykännyt hänen kuvitustyylistään hirviö- ja dinosauruskirjoissa, mutta tässä en ihan lämmennyt sille. Se tuntui jollain tavalla liian modernilta tarinaan.

Kirjan tiedot:

Astrid Lindgren: Mio, poikani Mio | WSOY 2021 (1. p. 1955) | 145 sivua | Kirjastosta

Ruotsinkielinen alkuteos: Mio, min Mio (1954) | Suomennos: Kristiina Kivivuori

Luettu myös:

Yöpöydän kirjat, Kirjasähkökäyrä, Hurja hassu lukija ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2023 : 7. Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta [50/50]

Lotta-Sofia Saahko & Christel Rönns: Omenarannasta uuteen kotiin

Lotta tulee kylään papan luo ja kuulee häneltä laulun Karjalasta. Missä se on ja miksi papan on sinne ikävä?

No kyllähän minäkin laulavan papan ja hänen Lottansa tiesin, mutta tätä ennen en ollut koskaan lukenut heistä mitään lehtijuttua kummempaa. Etsin täsmäkirjaa Helmet-lukuhaasteeseen ja kun hakusanoilla löytyi kivan näköinen kuvakirja, päätin lukea sen.

Olen aina tykännyt Christel Rönnsin kuvituksista ja ne sopivat hienosti tähän tarinaan. Viivoitus ja väritys olivat jotenkin sopivan rustiikkisen tuntuisia sotavuosien miljööseen.

Pappa siis kertoo tässä Lotalle siitä, miten hänen perheensä joutui lähtemään Karjalasta evakkoon vuonna 1939. Tragediasta kerrotaan lapsiystävällisesti ja tarinaan mahtuvat niin evakkomatka junassa kuin sopeutuminen uuteen ympäristöön Suomessa. On hienoa, että Suomen historiasta tehdään kirjoja myös perheen pienimmille.

Isä jää rintamalle muun perheen lähtiessä evakkoon.

Itselläni ei ole sukusiteitä Karjalaan, mutta entisen työkaverini kautta olen kuullut, miten karjalaista kulttuuria pyritään pitämään elossa. Tässä kirjassa se näkyy muun muassa karjalanpiirakoissa ja papan lauluissa.

Söpönä yksityiskohtana pikku-papalla on Mirri-kissa ja seniori-papalla on seinällään kissakalenteri. Kissarakkaus kunniaan!

Kirjan tiedot:
Lotta-Sofia Saahko & Christel Rönns: Omenarannasta uuteen kotiin | Tammi 2022 | 25 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2023 : 2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta [49/50]

Larysa Denysenko & Olena London: Ilmahälytysten lapset

Millaista on elää sotaa käyvässä maassa? Pommisuojissa kasvaa lapsia, jotka yrittävät löytää iloa ja jonkinlaisen normaalin kaiken kauheuden keskellä.

Jos joku erehtyy sanomaan, että kuvakirjoissa ei voi käsitellä vakavia ja ajankohtaisia aiheita, hänelle voi antaa tämän ja käskeä lukemaan. Ilmahälytysten lapset on kirjoitettu ja kuvitettu vuonna 2022 Venäjän hyökkäysten moukaroidessa Ukrainaa.

Kirjassa kuvataan monia erilaisia ukranalaisia lapsia, jotka ovat paenneet perheineen pommisuojiin. Osa heistä on jo menettänyt läheisiään, toiset pelkäävät perheensä puolesta. Tarinassa korostuu kuitenkin selviytyminen karuissa oloissa ja ihmisten välinen lämpö ja tuki.

En ole tällaisen kuvitustyylin suurin fani, mutta tähän kirjaan se kyllä sopi. Kaupunkeja tuhoavat pommit ja aseet ovat pelottavia petoja, jotka vain pommisuojan ohut kuori pitää ulkona. Kuvitus ja itse tarinat ovat sen verran pelottavia ja pohdituttavia, että tämä kirja on varmasti parempi lukea yhdessä vanhemman kanssa.

Auto on kovin heppoinen turvapaikka.

Kirja päättyy toiveikkaaseen nuottiin, mutta toki sen julkaisun jälkeen on tapahtunut paljon. Maailman tilanne on entistä epävakaampi ja Ukraina on edelleen sodassa. Kuvakirjan tapahtumat ovat todellisia liian monille lapsille tänäkin päivänä.

Kirjan tiedot:
Larysa Denysenko & Olena London: Ilmahälytysten lapset | Tammi 2023 | 49 sivua | Kirjastosta
Ukrainankielinen alkuteos: Dity povitrjanyh' tryvoh (2022) | Suomennos: Eero Balk

Luettu myös:
Ainakin Kirjaimia

Haasteet:

* Helmet 2023 : 34. Kirja kertoo Ukrainasta [48/50]

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu

Jonakin aikaisena aamuna Nuuskamuikkunen heräsi teltassaan Muumilaaksossa ja huomasi että ilmassa oli syksyn ja lähtemisen tuntu.

Nuuskamuikkunen ei pääse pitkällekään syysvaelluksessaan ennen kuin hän kääntyy takaisin. Muumilaaksossa häntä odottaa yllätys: muumiperhe on poissa ja laaksoon on päätynyt koko joukko hukassa olevia olentoja.

Muumien matkassa -lukuhaaste päättyy marraskuussa marraskuukirjaan. Kirjassa ei sanota suoraan, missä muumit luuraavat, mutta oletin heidän olevan majakkasaarella. Minusta oli jännä ajatella, että kirjojen tapahtumat tapahtuvat samaan aikaan. Molempien tunnelmakin on syksyisen surumielinen.

Suosikkini tämän kirjan hahmoista olivat Nuuskamuikkunen, Mymmeli ja Vilijonkka. Olen tykänyt kirjojen vilijonkista enemmän kuin sen tutun animaatiosarjan. Johtunee siitä, että nämä vilijonkat astuvat ainakin hetkeksi vilijonkkien tiukan kurinalaisen ja supersiistin elämän ulkopuolelle.

Nuuskamuikkunen puolestaan hurmaa elämänfilosofiallaan, joskin tässä kirjassa oli aivan kauheaa myötähäpeää aiheuttava kohtaus. Kertomuskin pysähtyy sanomaan, että nyt kaikkia nolottaa ja ettei kukaan enää kunnioita Nuuskamuikkusta ihan samalla tavalla kuin ennen. Voi ei!

Mymmelistä tykkäsin hänen huolettomuutensa vuoksi. Se on samantapaista kuin Myyn, mutta ehkä vähän aikuisempaa. Mymmeli ei myöskään ole ihan niin ilkeä kuin Myy, mutta kuitenkin kaukana TV-sarjan lempeän romanttisesta hahmosta.

Lyhyt raivokas ukonilma oli tehnyt Mymmelin aivan sähköiseksi. Hänen tukkansa kipunoi ja säärien ja käsivarsien jokainen pieni haiven sojotti pystyssä ja värisi.

Nyt minä olen villeydestä pakahtumaisillani, Mymmeli ajatteli. Voisin tehdä mitä tahansa enkä kumminkaan tee yhtään mitään. Voi miten hauskaa on tehdä ihan mitä haluaa. Mymmeli käpertyi haahkantuntuvapeiton alle ja tunsi olevansa pieni pallosalama, tulinen kerä.

(s. 87)

Kaiken kaikkiaan tämäkin kirja oli kiva lukukokemus. Kaikki uudet hahmot oppivat jotain itsestään ja joutuvat hyväksymään, ettei muumiperhe ollutkaan sellainen kuin heidän kuvitelmissaan.

Pidin tästä haasteesta ja olen iloinen, että sain nyt luettua tämän klassikkosarjan. Vähän jäi sellainen oli, että pitäisikö lukea muumisarjakuvatkin järjestelmällisesti. Satunnaisia hajamuumeja olen lukenut silloin tällöin vuosien varrella.

Kirjan tiedot:

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu | WSOY 2010 (1. p. 1970) | 161 sivua | Kirjastosta

Ruotsinkielinen alkuteos: Sent i november (1970) | Suomennos: Kaarina Helakisa

Luettu myös:

P. S. Rakastan kirjoja, Jokken kirjanurkka, Lumiomena ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2023 : 25. Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi [47/50]

Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia

Tyynenä ja pilvettömänä iltana huhtikuun loppupuolella Nuuskamuikkunen tuli niin kauas pohjoiseen, että varjonpuoleisilla rinteillä oli vielä lumiläikkiä.

Lokakuussa Muumien matkassa -haasteen kirjana on tämä Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia. Muista muumikirjoista poiketen tämä ei olekaan yksi tarina, vaan kansien välissä on yhdeksän lyhyttä kertomusta. Jos tykkäät novelleista niin kokeile ihmeessä tätä!

Itse tykkäsin joistain tarinoista selvästi enemmän kuin toisista. Tässä oli paljon tuttuja juttuja animaatiosarjasta, mutta yksityiskohtia oli kyllä muutettu kirjan ja sarjan välillä. 

Kamala tarina -kertomus oli minulle aivan uusi tuttavuus ja siinä olikin Myyn lisäksi mymmelimummo! En koskaan ajatellut, että ison äitimymmelin äiti olisi vielä ollut maisemissa. Tai ehkäpä se olikin Juksun äiti?

Minulle tarinoiden Top 3 oli:

Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin : Miten sympaattinen Vilijonkka! Taloa ja luontoa riepottelevan myrskyn kuvaus oli hienoa ja pidin aivan erityisesti tästä:

Vilijonkka henkäisi syvään. - Nyt minä en enää koskaan pelkää, hän sanoi itsekseen. - Nyt minä olen vapaa. Nyt minusta on hauskaa mikä vain.

(s. 66)

Maailman viimeinen lohikäärme : Tykkäsin aina tästä tarinasta animaatiosarjassa. Lohikäärmeet on kivoja noin ylipäätään ja Nuuskamuikkunen näyttää taas, että Muumipeikko on hänelle tärkeä. Jäin kyllä miettimään, että mistä ihmeestä Nuuskamuikkunen saa uuden hatun?

Kuusi : Muumien joulupaniikki oli ihan mahtavaa ja hykerryttävää luettavaa. Kukaan ei kerro, mikä joulu on, ja kaikki saavat sen kuulostamaan joltain ilmestyskirjan pedolta.

Kokonaisuutena kirja ei ole suosikkimuumejani, mutta nuo kolme tarinaa olivat tosi kivoja.

Kirjan tiedot:
Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia | WSOY 2018 (1. p. 1962) | 187 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Det osynliga barnet (1962) | Suomennos: Laila Järvinen

Luettu myös:

Villasukka kirjahyllyssä, Kirjakaapin kummitus, Järjellä ja tunteella ynnä muut

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton.

Muumien matkassa -haasteen syyskuun kirjana on syksyisen myrskyävä Muumipappa ja meri. Muumikirjojenkin joukossa tämä on sellainen klassikko, jota tiedän edelleen vinkattavan yläkoululaisille. Tässä käsitelläänkin sen verran psykologisia ja aikuisia teemoja, että ihan harmittaa ettei tätä taida löytyä kovinkaan monen kirjaston aikuisten tai edes nuorten osastolta.

Koko juonihan lähtee liikkeelle Muumipapan keski-iän kriisistä, jonka johdosta koko perhe muuttaa syrjäiselle majakkasaarelle. Siellä Muumipappa saa patsastella ja tuntea olevansa Miehinen Mies, perhettään raivoavalta mereltä suojeleva sankari.

Muumipeikko puolestaan joutuu teini-iän hormonimyrskyihin. Ihanat merihevoset pitävät häntä säälittävänä rassukkana ja niinpä Muumipeikko kääntää lopulta katseensa toiseen suuntaan, nimittäin perhettä saarelle seuranneeseen Mörköön. Aivan. Mörköön. Eipä ollut tätä siinä 1990-luvun animaatiosarjassa!

Ja samaan aikaan Muumimamma masentuu. Pappa ja Muumipeikko keskittyvät omiin kriiseihinsä eikä kukaan muista Muumimammaa, jonka rakas puutarha jäi Muumilaaksoon. Pidin kirjassa eniten siitä, miten Muumimamma ottaa omaa tilaa (halkojen teko on hänen työtään!), löytää uuden harrastuksen ja astuu lopulta maalaamaansa Muumilaaksoon. Eskapismia kerrakseen.

Taustalla hyörii myös Myy, joka on perheen realisti. Hän on se, joka pärjää tilanteessa kuin tilanteessa ja pakottaa muutkin kohtaamaan todellisuuden.

- Voi sinua! sanoi pikku Myy [Muumipeikolle]. - Pisimuurahaiset ovat kuin hyttyset, on vain hyvä jos ne otetaan hengiltä! Sitä paitsi sinä tiesit koko ajan tärmälleen, mitä minä tekisin. Tiesit, mutta toivoit etten puhuisi siitä. Sinä petät itseäsi.

Siihen ei ollut paljon vastaamista.

(s. 86)

Tykkäsin tästä todella paljon ja se sai miettimään sitä, miten vesitetty versio tuo minulle tuttu animaatiosarja lopulta olikaan. Kirjassa on kirpeyttä ja välillä jopa ilkeyttä, joka sarjasta puuttuu.

Kirjan tiedot:
Tove Jansson: Muumipappa ja meri | WSOY 2014 (1. p. 1965) | 186 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Pappan och havet (1965) | Suomennos: Laila Järvinen

Luettu myös:

Luetaanko tämä?, Jokken kirjanurkka, Villasukka kirjahyllyssä ynnä muut

Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti

Samana aamuna, jolloin Muumipeikon isä sai joen yli vievän sillan valmiiksi, pikku otus Nipsu keksi erään kummallisen asian.

Nipsu löytää luolan ja kissan ja taivaalla tapahtuu jotain kummallista. Niinpä Muumipeikko ja Nipsu lähtevät matkalle kohti tähtitornia, ja tapaavat reissun päällä uusia vanhoja tuttuja.

Muumien matkassa -haasteen elokuun kirjana on Muumipeikko ja pyrstötähti. Oikein kiva kirja pimenevään iltaan, jolloin on helppo kuvitella taivaalla viipottava tuhon tuoja.

Tarinana tämä oli vauhdikas seikkailu, jonka ote vain kiristyi loppua kohti. Minulle kirjan paras osuus alkoikin siitä, kun Muumipeikko ystävineen lähti ylittämään merenpohjaa puujaloilla. Jansson kuvaa hienosti kiirettä ja sitä pelkoa, joka leijuu ilmassa joka puolella.

He makasivat hiljaa kiinni toisissaan pitkän aikaa. Ulkona jymisi luhistuneiden vuorten ja revenneen maan kaiku. Aika venyi hirvittävän pitkäksi ja jokainen oli ypöyksin itsensä kanssa.

(s. 139)

Tässä kirjassa esitellään ensimmäistä kertaa Nuuskamuikkunen, Niisku, Niiskuneiti ja postimerkki-hemuli. Mietin lukiessani, että minä olisin varmaan tarinan Niisku, se epätoivoinen tosikko haihattelijoiden joukossa. Ja loppupeleissä Muumimamma, joka pakkaa mukaan retiisit ja kylpyammeen, koska ei sitä voi ikinä tietää, mitä maailmanlopussa tarvitsee.

Muumipeikko katseli synkkää maisemaa ja ajatteli, miten peloissaa maapallon täytyi olla kun se näki hehkuvan tulipallon lähestyvän. Hän ajatteli miten kiihkeästi hän rakasti kaikkea, metsää ja merta, sadetta ja tuulta, auringonpaistetta ja ruohoa ja sammalta, ja miten mahdotonta olisi elää ilman niitä.

Mutta sitten hän ajatteli: kyllä äiti tietää miten kaiken voi pelastaa.

(s. 108)

Tässä kirjassa on monia aivan ihania kohtia! Jos laittaisin ne kaikki tähän, kyseessä olisi vähintään kolmasosa kirjasta. Tämä saattaa jopa olla suosikkini tähän asti luetuista muumeista.

Kirjan tiedot:
Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti | WSOY 2010 (1. p. 1955) | 144 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Kometen kommer (1946) | Suomennos: Laila Järvinen ja Päivi Kivelä

Luettu myös:
Oksan hyllyltä, Luettua elämää, Vinttikamarissa ynnä muut

Haasteet:
* Fantastinen kesä 2023 : Kotimainen fantasiakirja

Tove Jansson: Muumipapan urotyöt

Kerran kun Muumipeikko oli aivan pieni, hänen isänsä otti ja vilustui keskellä kuuminta kesää.

Muumipappa päättää kirjoittaa menestyskirjan myrskyisestä nuoruudestaan. Samalla tulevat tutuksi myös muutamat muut Muumilaakson asukkaiden vanhemmat.

Muumien matkassa -haasteen heinäkuun kirjana oli Muumipapan urotyöt, joka sopikin tunnelmaltaan tällaiseksi kesäkirjaksi. Tässäkin oli paljon tuttua animaatiosarjasta, mutta myös muutamia eroavaisuuksia ja yllätyksiä.

Ja niillä tarkoitan esimerkiksi sitä, että Juksu heilastelikin Mymmeli-äidin eikä Mymmelin tyttären kanssa?? Ja Myy on vanhempi kuin Nuuskamuikkunen??? Sanat eivät riitä.

Tarina itsessään on vauhdikas seikkailu, jonka aina niin vaatimaton Muumipappa väittää olevan melkein kokonaan totta. Orpomuumista kasvaa nuori aikuinen, joka on perustamassa siirtokuntaa ja pelastaa aalloista hemaisevan muumineidon.

Tykkäsin sekä näistä muistelmaosuuksista että sanotaan nyt vaikka nykypäivään sijoittuvista pätkistä, joissa Muumipappa lukee muistelmiaan nuorisolle. Nipsu, Nuuskamuikkunen ja Muumipeikko ovat kaikki ihanan varmoja siitä, että juuri heidän vanhempansa ovat tarinan tärkeimpiä.

Kirja myös vilisee hauskoja sivuhenkilöitä, joista osa oli tuttuja ja osa uusia. Omat suosikkini olivat alamaisiaan huolettomasti loukkaava Itsevaltias ja dramaattinen kummitus.

- Kaikki ovat niin tottuneet minuun, kummitus sanoi nyreästi. - Edes drontti Edvard ei pelästy enää.

- Minä pelästyin! huusi Hosuli. - Minä pelkään vieläkin!

- Siinä teet kiltisti, sanoi kummitus ja lisäsi kiireesti: - Hylätty luurankokaravaani ulvoo jäänvihreässä kuutamossa!

- Rakas kummitus, sinä et tunnu oikein tasapainoiselta, Fredrikson sanoi ystävällisesti.

(s. 122)

Kirjan tiedot:
Tove Jansson: Muumipapan urotyöt | WSOY 2010 (1. p. 1968) | 158 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Muminpappans bravader (1950) | Suomennos: Päivi Kivelä ja Laila Järvinen

Luettu myös:
Luettua elämää, Oispa punssia, Kirjojen keskellä ynnä muut

Haasteet:
* Fantastinen kesä 2023 : Osa kirjasarjaa

Sylvia Douyé & Paola Antista: Sorceline. Kryptoeläintieteen alkeet

Sorceline opiskelee kryptoeläintiedettä Vornin saarella. Kun oppilaita alkaa kadota ja keijut muuttuvat lasiksi, Sorceline ystävineen päättää selvittää mistä on kyse.

Onpas ihanaa, kun viime aikoina on suomennettu monia näin laadukkaita lanu-sarjakuvia! Tykkäsin sekä Pohjantuli- että Sisarukset Grémillet -sarjoista, ja nyt löysin nämä Sorcelinetkin. Tästä sarjasta on suomennettu vasta yksi osa, mutta toinen on tuloillaan ja varasin sen heti, kun sain tämän luettua.

Tässä siis liikutaan eräänlaisessa taikakoulussa, jossa oppilaat opiskelevat taruolentojen hoitamista ja niiden kanssa kommunikointia. Jo tästä ensimmäisestä osasta löytyvät muun muassa vampyyri, gorgo ja keijuja.

Fantasian lisäksi kirjassa käsitellään tavallisempiakin juttuja. On esimerkiksi ihastumisia ja kateutta oppilaiden välillä. Sorcelinesta leivotaan heti alussa hieman erikoisempaa oppilasta, tunnistihan hän vampyyrin välittömästi.

Tykkäsin paljon kauniista ja värikkäästä piirrostyylistä. Teemana pidin myös siitä, että esimerkiksi gorgoa ei pidetä mitenkään pahana olentoa, vaikka sen katse kivettääkin. Tällaisiin pikkujuttuihin vain varustaudutaan asianmukaisesta.

Gorgo-oppeja.
(s. 7).

Kirjan tiedot:
Sylvia Douyé & Paola Antista: Sorceline. Kryptoeläintieteen alkeet | Egmont Story House 2023 | 46 sivua | Kirjastosta
Ranskankielinen alkuteos: Sorceline. Tome 1, Un jour, je serai fantasticologue! (2018) | Suomennos: Kirsi Kinnunen

Haasteet:
* Helmet 2023 : 23. Kirja on iso [39/50]
* Fantastinen kesä 2023 : Taianomainen luonto

Tove Jansson: Vaarallinen juhannus

Muumipeikon äiti istui portailla auringonpaisteessa ja laittoi kaarnalaivan köysistöä.

Muumiperhe pakenee tulvaa kummalliseen taloon, mutta pian heidän tiensä erkanevat. Juhannus huipentuu loputa Muumipapan kirjoittamaan näytelmään.

Muumien matkassa -haasteen kesäkuun kirja oli, kuinkas muutenkaan, Vaarallinen juhannus. Muistin pääkohdat animaatiosarjan jaksoista, mutta kaikkea kirjan sisältöä ei oltu otettu siihen mukaan.

Lähinnä tämä koskee kirjan hahmoja, joista esimerkiksi Homssu ja Miska puuttuivat telkkarista kokonaan. Etenkin Miska jäi nyt kirjasta mieleeni. Hän oli sekä huvittava että surullinen hahmo, jolla ei ollut omasta mielestään mitään merkitystä.

Mymmeli ja Niiskuneiti olivat lisäksi hänelle yllättävän ilkeitä! Ja kaiken lisäksi Mymmeli uhkailee Myytä jatkuvasti lyömisellä. Kirjoista huomaa, että telkkaria varten hahmoista on siloiteltu rosoisimmat kulmat.

Tykkäsin eniten Nuuskamuikkusen juonesta. Hattivattien kylväminen on aina hauska kohtaus kaikissa muodoissaan ja tässä paneudutaan tarkemmin hänen yrityksiinsä olla isä 24:lle orpolapselle. Tsemppiä! Tähän sisältyi kyllä hyvinkin hellyttäviä kohtauksia, kuten lasten tekemä tupakkamassi.

Kaiken kaikkiaan kirja oli hauska ja sopivasti höpsö. Paras aika tämän lukemiselle on ehdottomasti tämä juhannuksen aika.

- Ottiko joku riippumaton sisään? kysyi Muumipappa äkkiä.

Kukaan ei ollut muistanut riippumattoa.

- Sepä hyvä, sanoi Muumipappa. - Se olikin niin kauhean värinen.

(s. 21)

Kirjan tiedot:
Tove Jansson: Vaarallinen juhannus | WSOY 2014 (1. p. 1957) | 132 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Farlig Midsommar (1954) | Suomennos: Laila Järvinen, tarkistanut Päivi Kivelä

Luettu myös:
Luettua elämää, P.S. Rakastan kirjoja, Paljon melua kirjoista ynnä muut

Haasteet:
* Fantastinen kesä 2023 : Julkaistu 2015 tai aiemmin

Riikka-Maria Rosenberg & Kati Vuorento: Saara ja naakka: aikamatka vuoteen 1779

Sade ropisee kattopeltiin, tuuli vihmoo ullakolla.

Saara ja naakka Petersson matkustavat ajassa vuoteen 1779. He tutustuvat paronin poikaan Alexanderiin, jonka kanssa he päätyvät etsimään kadonneita palvelijoita.

Etsin ihan tarkoituksella kirjaa, joka sopii pariin "kirjagramissa suositeltu" -haastekohtaan. Tämä jäi mieleen erityisen ihanan kansikuvan vuoksi. Se on Kati Vuorennon piirtämä ja hänen kaunis kuvituksensa koristaa koko kirjaa.

Juoni ja aikamatka lähtevät käyntiin ennen kuin silmää ehtii räpäyttää. Koulunkäynnistä valittava Saara on äkkiä vuodessa 1779, jolloin oikeus opiskella ei ole mikään itsestäänselvyys edes pojille, tytöistä nyt puhumattakaan. 

Sinänsä pidin kyllä tarinasta, jossa ollaan lujasti eläinten puolella. Saara haluaa eläinlääkäriksi ja kauhistuu Alexanderin selittäessä, että ihmisiä pelottelevasta ilveksestä tehdään luultavasti mammalle muhvi tai karvahattu.

Vähän jäin miettimään sitä, millaiselle lukijalle tätä suosittelisin. Kirja on lyhyt ja hauskan pienikokoinen, ja tarina sinänsä suoraviivainen. Lauserakenteet polveilevat kuitenkin sen verran, että lukutaidon tason on oltava hyvä.

Kirjan tiedot:
Riikka-Maria Rosenberg & Kati Vuorento: Saara ja naakka: aikamatka vuoteen 1779 | 106 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 5. Historiallinen romaani toisen kirjagrammaajan vinkkaamana
* Fantastinen kesä 2023 : Kirjagramissa suositeltu

Roope Lipasti: Palavan kaupungin lapset & Rauniokaupungin lapset

Polttolasi oli kovera ja keräsi auringonsäteet yhteen niin, että niistä tuli yksi tappava säde.

Turku palaa vuonna 1827. Peter, Hulda ja Jaakko yrittävät selvitä liekkien ja myöhemmin hävityksen keskellä.

Roope Lipastin lastenkirjakaksikko kertoo siis Turun palosta. Vaikka tässä kirjaparissa onkin hieman fiktiota faktan joukossa, tarina perustuu vankasti todellisiin tapahtumiin ja aikalaisia vilahtaa kirjojen sivurooleissa.

Palavan kaupungin lapset keskittyy kuvaamaan itse paloa. Sisarukset Peter ja Hulda ja heidän ystävänsä Jaakko seikkailevat liekkien keskellä. He ovat saaneet tärkeän tehtävän: pelastakaa Suomen historia alkuhämäristä kertova kirja.

Seikkailun lomassa kuvataan Turkua ja palon leviämistä. Kirja oli yllättävänkin raaka ja vaikka karmeuksia ei kuvata yksityiskohtaisesti, lapset törmäävät väkivaltaisesti kuolleisiin ihmisiin. Ei siis ehkä kaikkein herkimmille lukijoille.

Savunhaju oli iholla, eikä mikään saunominen pessyt sitä pois. Tai ehkä se olikin pinttynyt ihmisten sisään niin, että joka henkäyksellä he haistoivat, tulen, kuoleman ja tuhkan.

(s. 5, Rauniokaupungin lapset)

Rauniokaupungin lapsissa alkaa Turun jälleenrakennus. Kaikki on palanut maan tasalle ja turkulaiset yrittävät kyhätä kuka minkäkin laisen hökkelin suojaksi talvea vastaan. Peter, Hulda ja Jaakko etsivät aarretta ja pohtivat tulevaisuuttaan.

Lasten kautta kuvataan hyvin muun muassa luokkaroja. Tuomariperheen Peteriä ei kiinnosta opiskelu triviaalikoulussa vaan rahan ansaitseminen mahdollisimman helposti. Jaakkoa sen sijaan opiskelu kiinnostaisi, mutta pyykkärin poikana mahdollisuudet siihen ovat pienet. Hulda puolestaan ei halua päätyä kenenkään piiaksi tai kotiäidiksi, mutta tytöillä on hyvin pienet mahdollisuudet tehdä mitään muuta.

Palavan kaupungin lapset voitti vuoden 2023 Runeberg Junior -palkinnon. Tässäpä se nähdään, että historiasta voidaan kirjoittaa laadukkaita lanu-kirjoja, jotka kiinnostavat myös kohderyhmäänsä.

Kirjojen tiedot:
Roope Lipasti: Palavan kaupungin lapset & Rauniokaupungin lapset | WSOY 2022 & 2023 | 135 & sivua

Haasteet:
* Helmet 2023 : 47.-48. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön [35/50]
Toisena kirjana Palavan kaupungin lapset ja paikkana Turku. Ensimmäinen tähän luettu kirja oli Puuvillatehtaan kilpailija.
* Lukumatka menneisyyteen 2023:
18. Kirjassa on kirjoja (Palavan kaupungin lapset)
8. Lasten- tai nuortenkirja (Rauniokaupungin lapset)

Tove Jansson: Taikurin hattu

Eräänä harmaana aamuna ensilumi laskeutui Muumilaaksoon.

Talviunilta heränneet Nipsu, Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen löytävät taikurin hatun, joka johtaa muumiperheen jos jonkinlaisiin kommelluksiin.

Muumien matkassa -haasteen toukokuun kirjana on Taikurin hattu. Tässä olikin paljon sellaista, jonka muistin lapsuuteni animaatiosarjasta. Paljon oli myös sellaista, jota en muista tai jota ei edes koskaan animoitu.

Esimerkiksi aivan kirjan alussa Nuuskamuikkunen on jo herännyt talviunilta. "Siis anteeksi kuinka?", ajattelin, mutta kyllähän se järkeen käy kun kerran Myykin nukkuu talvet. Ilmeisesti Nuuskamuikkunen lähtee ensimmäistä kertaa talvivaellukselle tämän kirjan lopussa. Teini-ikä iski? Ainakin hänen ehdotuksensa Seikkailu-veneen nimeksi, Hiipivä Susi, oli niin dramaattista teiniä kuin olla ja voi.

Ärsyttävät Tiuhti ja Viuhti matkalaukkuineen olivat tuttuja, mutta Kuningasrubiinin omistuksesta käyty oikeudenkäynti sen sijaan oli uutta. Siitä nyt puhumattakaan, että Mörkö puhui! Se yllätti, TV-sarjassahan hän vain vaikertaa karmivasti.

Parhaiten ja hauskimpana mieleeni jäi kohtaus, jossa Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen kohtaavat taikurin hatussa piipahtaneita...

- Kanarialintuja, puuskahti Nuuskamuikkunen. - Kolme keltaista kanarialintua tuolla sillankaiteella! Outoa nähdä niitä ulkona yöllä.

- En minä ole mikään kanarialintu, piipitti lähin lintu. - Minä olen särki!

- Me olemme kaikki kolme rehellisiä kaloja! visersi hänen toverinsa.

(s. 40)

Voi sitä hattua.

Tarinan aikana muumit ystävineen yöpyvät luolassa, löytävät Seikkailu-veneen ja käyvät hattivattien saarella, ja tapaavat viimein taikurin. Minua nauratti, kun helteen piinaama Muumimamma suorastaan heitti kärttyisän nuorison rantaluolaan saadakseen olla rauhassa.

Kaiken kaikkiaan hauska kirja, jonka seikkailu polveilee paikasta toiseen hatun ja taikurin väijyessä taustalla.

Kirjan tiedot:
Tove Jansson: Taikurin hattu | WSOY 2010 (1. p. 1958) | 140 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Trollkarlens hatt (1948) | Suomennos: Laila Järvinen

Luettu myös:
Jokken kirjanurkka, Luettua elämää, Sallan lukupäiväkirja ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa [33/50]
Muumipapan muistelmia!
* Fantastinen kesä 2023 : Kirjassa ollaan veneessä tai laivassa

Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva

Oli varmaan jo iltapäivä eräänä elokuun lopun päivänä, kun Muumipeikko ja hänen äitinsä saapuivat suuren metsän sisimpiin sopukoihin.

Muumipeikko ja Muumimamma etsivät kadonnutta Muumipappaa metsän syövereistä. Matkan varrelta löytyy uusia ystäviä ja lopulta uusi kotikin.

Instagramin @sivukerrallaan -tilin Muumien matkassa -haasteessa ollaan nyt toisessa kirjassa. Tai oikeastaan ensimmäisessä, koska tämä on muumisarjan aloitusosa. Nämä muumit ja tämä maailma ovatkin erilaisia kuin ne, joita esimerkiksi animaatiosarjassa nähdään.

Kirjan kuvitus on Tove Janssonin ja siitäkin näkee heti, että alussa ollaan. Protomuumit ovat eri mallisia ja minun silmääni pisti etenkin muumien pitkä kuono, joka oli pikemminkin nenä, jonka alla oli suu. Vähän kummallisen näköisiä kun on tottunut pyöreisiin muumeihin!

Lisäksi muumipappa laittaa kuulemma hännän taskuun, mikä herättää koko joukon kysymyksiä. Onko näillä muumeilla vaatteita? Nakuja ne kuvissa ovat. Vai onko tasku karmeaa body horroria?

Tarinana tämä oli nonsense-henkinen seikkailumatkakertomus. Mamma ja Muumipeikko löytävät metsästä Nipsun, jonka kanssa he päätyvät jos jonkinlaisiin erikoisiin tilanteisiin. Kiintotähtenä on toive Muumipapan löytämisestä, jos kohta hän ei kirjassa tunnu etsimisen arvoiselta.

Pappa "katosi" hattivattien matkaan eikä koskaan palannut kotiin. Kun Muumimamma kuulee, että hän ja Muumipeikko saavat muuttaa asumaan papan rakentamaan uuteen taloon, hän on ihan liikuttunut. Voi että sitä onnea, kun puoliso sallii perheensä asua saman katon alla! /s

Kirjasta huomaa kyllä, että se on ensimmäinen muumeista kertova tarina. Se ei ollut ollenkaan samanlainen kuin aiemmin lukemani Taikatalvi, jossa Tove Jansson on selvästi löytänyt muumityylinsä.

Kirjan tiedot:

Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva | WSOY 1991 | 54 sivua | Kirjastosta

Ruotsinkielinen alkuteos: Småtrollen och den stora översvämningen (1954) | Suomennos: Jaakko Anhava

Luettu myös:

Villasukkakirjahyllyssä, Kirjahullun päiväkirja, Leena Lumi ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2023 : 45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan [25/50]

Kohtaan 12. Kirjan nimi liittyy veteen

Tove Jansson: Taikatalvi

Taivas oli melkein musta, mutta lumi oli kuutamossa kirkkaan sinistä.

Muumipeikko herää kesken talviunien eikä saa enää unta. Luminen Muumilaakso tarjoaa hänelle niin ihania ihmeitä kuin pelottavia asioitakin ennen kevään koittoa.

Instagramissa alkoi @sivukerrallaan -tilin vetämä Muumien matkassa -lukuhaaste, jonka aikana luetaan kaikki Tove Janssonin muumikirjat. Ensimmäisenä vuorossa oli vuodenaikaan hienosti sopiva Taikatalvi.

Tykkäsin kirjasta, kuinkas muutenkaan! Aivan erityisesti pidin siitä, miten Jansson kuvailee talvista luontoa. Muumipeikko heräilee uuden vuoden jälkeen ja ehtii kokea sekä hohtavat hanget että raivoavan lumimyrkyn ja halkeavien jäiden paukkeen.

Harmaa puolihämärä peitti tiheänä koko laakson. Mutta laakso ei ollut enää vihreä, se oli valkea. Kaikki liikkuva oli nyt liikkumatonta. Kaikki elävät äänet olivat poissa. Kaikki kulmikas oli muuttunut pyöreäksi.

(s. 13)

Aluksi yksinäinen Muumipeikko viettää päivänsä salongissa kiiltokuvien ja nukkuvan perheensä kanssa. Kun hän lopulta uskaltautuu ulos, koko talvinen maailma avautuu hänelle. Tarinassa kuvataan hyvin sitä, miten pelottava jokin uusi asia voi olla ennen kuin siihen tutustuu.

Muumipeikko saa seurakseen muun muassa tyynen Tuu-tikin, yllättäen heränneen Myyn, raivostuttavan sporttisen hemulin sekä koko joukon olentoja, jotka lumimyrsky on ajanut kodeistaan. Etenkin Muumipeikko, joka kieltämättä on melkoinen valittaja, näyttää vuoroin luonteensa itsekkäät ja epäitsekkäät puolet.

Suosikkini olivat rajattoman rohkea ja itsenäinen Myy sekä reippailija hemuli, joka olisi kyllä oikeasti niiiiin raivostuttava energinen talviurheilija kuin olla ja voi. Hänestä oli kuitenkin hauska lukea, koska hän ärsytti kaikkia muita niin suunnattomasti.

Noin ylipäätään kirja oli sekä mietteliäs että todella hauska. Parhaiten mieleeni jäivät Myyn seikkailut jäälauttojen keskellä ja tämä kohta, jossa kuvaillaan jäärouvan aiheuttamaa nälänhätää:

Erään hemulin väitettiin syöneen epätoivoissaan oman kovakuoriaiskokoelmansa, mutta se oli kai vain huhua. Olisihan hän toki silloin syönyt mieluummin ammattiveljensä kokoelman.

(s. 72)

Kirjan tiedot:
Tove Jansson: Taikatalvi | WSOY 2005 (1. p. 1958) | 132 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Trollvinter (1957) | Suomennos: Laila Järvinen

Luettu myös:
Kirjahullun päiväkirja, Leena Lumi, Sivutiellä ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2023 : 46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika [21/50]
Ensimmäinen muumi, joka herää keskellä talvea!
* Luonto sivuilla: Meri

Alessandro Barbucci & Giovanni Di Gregorio: Sarahin uni & Cassiopéen ihastus (Sisarukset Grémillet #01 & #02)

Grémillen sisarukset Sarah, Cassiopée ja Lucille asuvat nelistään äitinsä kanssa. Sarjakuvasarjan ensimmäisessä osassa tytöt selvittävät äitinsä salaisuutta ja toisessa he yrittävät napata kummituksen.

Seurasin tuossa viime viikolla etänä Oulun kaupunginkirjaston järjestämää Kirjasaari-tapahtumaa. Vuotuisessa tapahtumassa Oulun kirjastolaiset esittelevät edellisen vuoden helmiä. Lasten ja nuorten sarjakuvia esitellyt Katja Pietilä kertoi tämän sarjan ja etenkin sen toisen osan olleen omia suosikkejaan viime vuoden tarjonnasta.

Luentaan, siis!

Sisarukset Grémillet on ranskalainen sarja ja sen kuvittaja on kuvittanut aiemmin muun muassa W.I.T.C.H.-sarjaa. Tyylillisesti tämä sarja näyttää samalta, mutta mielestäni tässä jälki on hienostuneempaa. Väritys on herkkä ja kaunis, ja voi että kun tässä on niin kauniita ympäristöjä oli sitten kyseessä Sarahin huone, maaseutu tai ränsistynyt kasvihuone. Tätä katseli ilokseen.

Etenkin Sarahin unessa näkyi paljon kissoja!

Tarinat olivat päälle päin kepeitä, mutta niiden alla piilikin vakavampi juonne. Sarahin unessa tytöistä vanhin eli Sarah näkee toistuvasti merkillistä unta, ja samaan aikaan tytöt alkavat tutkia äitinsä menneisyyttä. He löytävät valokuva, jossa äiti on raskaana, mutta vihjeistä päätellen kuva on otettu ennen Sarahin syntymää.

Toisessa osassa tytöt vierailevat maalla mumminsa luona. Muistisairautta poteva mummi kertoo, että joku soittelee yöllä läheisen kirkon kelloja ja tytöt päättävät selvittää, kuka metelöinnin takana on. Tarina keskittyy keskimmäiseen sisaren eli Cassiopéen orastaviin ihastuksen tunteisiin kotipuoleen jäänyttä poikaa kohtaan.

Minä tykkäsin enemmän sarjan ensimmäisestä osasta, koska toinen osa keskittyi omaan makuuni liikaa ihastusjuttuihin. Näitä kun oli tarinassa peräti kolme erillistä tapausta. Toisaalta niitä kyllä käsitellään kypsällä tavalla ja oli kirjassa muutakin juonta.

Nuorimmasta sisaresta Lucillesta kertova kirja ilmestyy näköjään nyt keväällä ja aion kyllä lukea senkin.

Kirjan tiedot:
Alessandro Barbucci & Giovanni Di Gregorio: Sarahin uni & Cassiopéen ihastus | Story House Egmont 2021 & 2022 | 71 & 72 sivua | Kirjastosta
Ranskankieliset alkuteokset: La Rêve de Sarah (2020) & Amours de Cassiopée (2021) | Suomennos: Jouko Ruokosenmäki

Haasteet:
* Helmet 2023 : 50. kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä [11/50]