Merja Mäki: Itki toisenkin

Saappaani upposi sateen kastelemalle aukealle, ja liejua tulvahti kengänkärjen reiästä sisään.

Merja Mäen Itki toisenkin on sisarteos aiemmin lukemalleni Ennen lintuja -kirjalle. Kumpikin toimii hyvin itsenäisenä teoksena, mutta olen kuitenkin iloinen siitä, että luin nämä järjestyksessä. Tästä nimittäin käy ilmi, miten Ennen lintuja päättyy.

Tämänkin aiheena ovat Karjala ja karjalaiset, ja näkökulma onkin harvinaisen mielenkiintoinen. En ole lukenut ennen kirjaa, jossa ollaan Suomen miehittämässä Karjalassa ja näkökulma on nimenomaan karjalaisten. Kansallisidentiteetti ja oma kulttuuri ovat todella vahvasti osa tarinaa.

Sitä kertoo siis Larja, joka palaa kotiin Suurmäkeen suomalaiselta opettajaleiriltä vuonna 1942. Kotona asiat ovat huonosti sekä noin yleisesti että henkilökohtaisista syistä. Rakas isoäiti tekee kuolemaa ja haluaa Larjan seuraavan jalanjälkiään kylän itkijänä. Pikkusisko Pola puolestaan on heilastellut miehittäjän kanssa siihen malliin, että esiliina alkaa pyöristyä.

Karjalaiset perinteet ja tavat punoutuvat tarinaan, joka on pohjimmiltaan hyvin poliittinen. Kotimainen sotakirjallisuus esittää perinteisesti sotilaamme urhoollisina vapauttajina, mutta suurmäkeläisille he ovat uusi ja ankara isäntä. Suomalaisilla riittää harvoin ymmärrystä karjalaisia tapoja kohtaan ja Larjan opettajaleirikin tähtää siihen, että karjalaiset opettajat koulutetaan suomettamaan pienet oppilaansa.

Suurmäkeläisten arkea värittää pelko ja epäluulo, joka leviää myös naapureita kohtaan. Kuka vain voi vakoilla naapureitaan Suomen piikkiin, joten on paras olla kieli keskellä suuta. Toisaalta ei ole kovin kauaa siitä, kun naapureita vakoiltiin Neuvostoliiton piikkiin ja kaikki suomalaisiin viittaava saattoi viedä työleirille. Tilanne on kaikin puolin vaikea ihmisille, jotka pitävät itseään ennen kaikkea karjalaisina.

Ristiriitojen repimän kylän kuvaus oli todella kiinnostavaa ja pidin myös Larjasta. Hän joutuu itsekin vaikean valinnan eteen rakastuttuaan Tuomakseen, joka siis taistelee Suomen armeijassa. Larjan entinen (teknisesti ottaen edelleen nykyinen) miesystävä sen sijaan taistelee Neuvostoliiton puolella muiden kylän miesten kanssa. Larja tietää kyllä, mitä kyläläiset ajattelevat suomalaisten kanssa vehtaavista ihmisistä.

Pidin kirjasta ja sen kauniista kielestä. Jos jotain olisin tähän toivonut, niin karttaa tapahtumapaikoista ja sanastoa. Kaikkien karjalankielisten sanojen tarkoitus ei tullut ilmi asiayhteydestä ja aina kun jouduin googlaamaan sanan merkitystä, lensin hetkeksi ulos tarinasta. 

Myös lopun silmitön väkivaltaisuus tuntui aivan turhalta. Kyllä ne sodan kauhut tulivat selväksi muutenkin eikä kuolemilla mässäily tuonut tarinaan enää mitään uutta.

Kirjan tiedot:

Merja Mäki: Itki toisenkin | Gummerus 2024 | 415 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Amman lukuhetki, Kirjasähkökäyrä, Tarukirja ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 30. Kirjassa on häät tai hautajaiset

* Paha mieli, paras mieli : Kuoleva kieli (karjala)

* Lukumatka menneisyyteen : 18. Kirjassa on susi tai mainitaan susi

Peter Brown: The Wild Robot (The Wild Robot #01)

Our story begins on the ocean, with wind and rain and thunder and lightning and waves.

Peter Brownin The Wild Robot -kirjaan perustuva elokuva sai ensi iltansa viime vuonna. En ole nähnyt elokuvaa, mutta kirjan lukaisin ihan uteliaisuuttani. Elokuvasta en tiedä sen traileria enempää, mutta se näytti söpöisemmältä kuin kirja oli.

Tai ei tämä raaka ollut, mutta, no, luonto on luonto.

Myrskyn upottamasta rahtilaivasta selviytyy vain yksi robotti, ROZZUM yksikkö 7134 eli Roz. Roz huomaa pian olevansa saarella, jota asuttavat erilaiset eläimet. Roz on vielä niitäkin erilaisempi, ja hän pääsee väleihin eläinten kanssa vasta adoptoituaan orvoksi jääneen hanhenpoikasen.

Tarinassa onkin vahvana ulkopuolisuuden ja erilaisuuden teema, ja toisten hyväksyminen sellaisina kuin ne ovat. Elokuvan söpöiseltä vaikuttava markkinointi ei viitannut siihen, että eläimet todellakin ovat tässä eläimiä. Vaikka Roz oppiikin niiden kieltä ja ne pystyvät hyvin inhimillisiin tekoihin, ne myös syövät toisiaan.

Roz ottaa hanhenmunan huollettavakseen aiheutettuaan ensin vahingossa muun hanhiperheen kuoleman. Saaren talvi on pitkä ja armoton eivätkä kaikki selviä siitä hengissä.

Thanks to Roz’s truce, life inside the Nest was mostly harmonious. But when the animals went outside, it was business as usual. Sometimes a lodger wouldn’t return. Sometimes a lodger would return in the belly of another lodger. As you can imagine, that made for some awkward moments.

(s. 188)

Luonnon kiertokulkua ei juuri kaunistella, mutta tästä huolimatta tämä oli ihana hyvän mielen kirja. Brown kirjoittaa kauniisti ja mietin lukiessani, että tämä olisi mahtava kirja luettavaksi ääneen vaikka ekaluokkalaisille. Sopivasti jännistystä ja huumoria ja aiheita, joista voisi keskustella yhdessä. Harmi ettei tätä ole suomennettu!

Varasin jo trilogian toisen osan, koska pidin paljon Rozista, hänen uusista ystävistään ja koko tarinasta. Kirjassa on myös Brownin oma kuvitus, joka on kivan näköistä ja jossa Roz on huomattavasti kulmikkaamman näköinen kuin elokuvassa.

Tässä on mainio todiste siitä, että hyvä lastenkirjallisuus on mukavaa luettavaa myös aikuiselle.

Kirjan tiedot:

Peter Brown: The Wild Robot | Piccadilly Press 2018 | 276 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 26. Kirjassa on itse valittu perhe

* Luonto sivuilla : Poikanen

* Robotti-lukuhaaste : Kaukainen tulevaisuus

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan metsässä tai puulla on iso merkitys

Leïla Slimani: Kehtolaulu

Vauva on kuollut.

Lue maailma vuodessa -haasteen tammikuun aihe on pohjoisafrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja, ja tämä Kehtolaulu on täsmäluku siihen. Leïla Slimani on ranskalais-marokkolainen ja muutti Marokosta Pariisiin 17-vuotiaana.

Slimanilta on suomennettu useampikin teos ja valitsin tämän nimenomaan sillä perusteella, että tarinan keskiössä ei ole maahanmuuttotaustaisuus tai kirjailijan oman ei-eurooppalaisen suvun historia. Kovin usein maahanmuuttajataustaisilta kirjailijoilta suorastaan odotetaan tällaisia kirjoja ja niinpä ajattelin lukea jotain ihan muuta.

Kehtolaulu on pesunkestävä psykologinen trilleri. Keskiluokkainen pariisilaispariskunta palkkaa lastenhoitajan voidakseen keskittyä omiin uriinsa. Louise onkin täydellinen lasten- ja kodinhoitaja, kunnes ei sitten olekaan.

Heti kirjan alussa selviää, että Louise on tappanut molemmat perheen lapset. Miksi? Tarinaa aletaan keriä auki ja jännitys tiivistyy sivu sivulta.

Se ei harmi kyllä kantanut kirjan loppuun saakka. En mitenkään vastusta avoimia ja tulkinnanvaraisia loppuja, mutta tässä tarinassa se ei mielestäni oikein toiminut. Äkillisen hirmuteon motiivi jäi hieman liikaa kysymysmerkiksi, vaikka syitä Louisen kasvavaan ahdistukseen kasautuikin.

Kirja on kuitenkin hyvä kuvaus ranskalaisten lastenhoitajien elämästä ja luokkayhteiskunnasta. Välillä oli todella kiusallista lukea siitä, miten Louisea muka pidetään “melkein kuin perheenjäsenenä”, mutta kuitenkin käsivarren mitan päässä. Myriam ja Paul tiedostavat itsekin kuilun heidän ja palkollisen välillä, mutta koska asia on heistä niin kovin vaikea, he sulkevat silmänsä Louisen yhä oudommaksi muuttuvalta käytökseltä.

Oikeasti, sen broilerin kohdalla olisi hälytyskellojen pitänyt viimeistään soida.

Vaikka maahanmuuttajataustaisuus ei olekaan tässä suuri teema, se on mukana tarinassa. Myriam on arabitaustainen, ehkäpä juuri Marokosta, ja haluaa ehdottomasti valkoisen lastenhoitajan. Leikkipuistossa on kuitenkin selvää, että suurin osa pariisilaisten lastenhoitajista on Afrikasta ja arabimaista, eivätkä työnantajat ole niin tarkkoja siitä, onko heillä papereita vai ei.

Kaiken kaikkiaan kiinnostava ja jännittävä kirja, vaikka loppu vähän lätsähtikin.

Kirjan tiedot:

Leïla Slimani: Kehtolaulu | WSOY 2018 | 237 sivua | Kirjastosta

Ranskankielinen alkuteos: Chanson douce (2016) | Suomennos: Lotta Toivanen

Luettu myös:

Kirjakaapin kummitus, Kirjahullun päiväkirja, Kirjasähkökäyrä ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 42. Kirjan päähenkilö tekee huonoja valintoja

* Paha mieli, paras mieli : Mielenterveyden haasteet

* Lue maailma vuodessa : Tammikuu: Pohjoisafrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja

Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti

Paperissa ilmoitettiin että kyseessä oli väliaikainen järjestely: viitenä päivänä sähkö olisi poikki tunnin ajan iltakahdeksasta alkaen.

Olen pyöritellyt Jhumpa Lahirin kirjoja käsissäni kerran jos toisenkin, mutta yksikään niistä ei ole jostain syystä päätynyt koskaan mukaani. Vähän sääli, koska ainakin Tämä siunattu koti oli hyvä.

Jokseenkin masentava, mutta hyvä.

Kyseessä on Pulitzerin kaunokirjallisuuspalkinnon vuonna 2000 voittanut novellikokoelma. Novellien yhteinen kantava teema on Intia, jossa osa päähenkilöistä asuu ja jossa osan juuret ovat. Tunnepuolella vahvin teema on ulkopuolisuuden tunne omassa yhteisössä, perheessä tai muilla mailla vierahilla.

Tämä ei todellakaan ollut mikään iloinen kirja ja novelleissa käsitellään esimerkiksi sotaa, köyhyyttä ja kohtukuolemaa. Onnellisin loppu taisi olla kokoelman viimeisessä tarinassa Kolmas ja viimeinen maanosa. Siinä intialainen päähenkilö sentään onnistuu elämässään ja sopeutuu lopulta vieraaseen amerikkalaiseen yhteiskuntaan.

Kokonaisuutena kiinnostava kirja ja kurkistus intialaiseen kulttuuriin. Kulttuuri ja oma kokemus siitä on kirjassa vahvasti läsnä joka novellissa vaikka päähenkilöt eivät Intiassa asuisikaan.

Kirjan tiedot:

Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti | Tammi 2001 | 221 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Interpreter of Maladies (1999) | Suomennos: Kersti Juva

Luettu myös:

Lumiomena, Kirjanurkkaus, Kirja vieköön ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2024 : 3. Booker- tai Pulitzer-palkinnon voittanut kirja [49/50]

Marie Benedict: Agatha Christien arvoitus

Kirje värähtelee pöydällä lähes samaan tahtiin lattian poikki jysähtävien askelten kanssa.

Nyt tekisi vähän mieli lukea ihan tietokirjana Agatha Christien elämäkerta. Marie Benedictin Agatha Christien arvoitus on nimittäin fiktiivinen sellainen ja herätti koko joukon kysymyksiä siitä, millainen kirjailija mahtoikaan olla eläessään.

Kirjassa on kaksi aikatasoa. On joulukuu vuonna 1926, jolloin Agatha katoaa yhdeksitoista päiväksi. Poliisit ovat pian oven takana kovistelemassa aviomiestä, jolla onkin luurankoja kaapissaan. Toinen aikataso menee kauemmas ja kertoo Agathan ja Archien avioliitosta ensitapaamisesta alkaen.

Yhtäällä siis Archie räpistelee poliisien ja toimittajien keskellä, toisaalla Agatha kasvaa vaimoksi ja kirjailijaksi. Mietin lukiessani, että mikähän tämän jutun juoni lopulta onkaan, mutta kyllähän se selvisi.

Ja sitten päästiinkin tuohon “mutta millainen ihminen Agatha oikeasti oli” -kysymykseen, ja saman voi toki esittää myös Archiesta.

Sikäli mikäli minä osaan googlettaa, aikajana ja tapahtumat pitivät pääpiirteittäin paikkansa. Christien pariskunnan avioliitto tosiaankin eteni niiden merkkipaalujen kautta, joita tarinassa seurataan. Agatha todellakin katosi yhdeksitoista päiväksi ja kun hänet löydettiin, hän väitti kärsivänsä muistinmenetyksestä.

Kukaan ei tiedä, mikä totuus katoamisen takana on ja Benedict tarjoilee tässä ihan kiinnostavan vaihtoehdon. Ei se mielestäni kaikkein uskottavin ole, mutta todellisuuteen perustuvaa jännäriviihdettähän tämä oli.

Tämä oli sikäli mielenkiintoisesti kirjoitettu, että tarina ei välillä tuntunut oikein etenevän, mutta sitten huomasinkin ahmineeni sata sivua ihan huomaamatta. Se siis eteni kuitenkin ja oli niin ahmittavasti kirjoitettu, että en edes pysynyt oman lukutahtini mukana. Hämmentävä tunne!

Benedict on kirjoittanut muitakin samanlaisia kirjoja, fiktiivisiä naiselämäkertoja, ja ne alkoivat kyllä kiinnostaa tämän myötä.

Kirjan tiedot:

Marie Benedict: Agatha Christien arvoitus | Sitruuna 2024 | 304 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: The Mystery of Mrs. Christie (2021) | Suomennos: Hanni Salovaara

Luettu myös:

Ainakin Kirjojen kuisketta

Haasteet:

* Helmet 2024 : 6. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle [46/50]

* Elämänkertabingo : Nero/Ikoni/Diiva

Roy Jacobsen: Rigelin silmät (Barrøy #03)

Taivaalta katsottuna Barrøy muistuttaa mereen polkaistua jalanjälkeä, jossa muutama pieni varpaanpainauma osoittaa länteen.

Ja taas harmittaa kun en tykännyt tämän Roy Jacobsenin Barrøy-sarjan kolmannesta osasta senkään vertaa kuin toisesta. Tähän on tulossa neljäskin osa ja mietin jo, että luenko sen vai en. Toisaalta Ingridin kohtalo kiinnostaa, toisaalta en tiedä jaksanko uskoa, että viimeinen osa olisi parempi.

Rigelin silmät jatkaa Ingridin tarinaa vuodesta 1946. Sota on ohi ja Ingridin tytär Kaja on kymmenkuinen. Ingrid päättää jäljittää tytön isän, venäläisen Alexanderin, joka on paennut jonnekin vuorten taa. Ingrid vaeltaa Norjan halki milloin kävellen, milloin junalla tai pyörällä.

Ymmärrän ehkä, mitä kirjassa ajettiin takaa (Alexanderin lisäksi, ha). Ingrid jahtaa haavetta ja haavekuvaa, ei niinkään sitä todellista Alexanderia, jonka tiedonmurusista voi koota.

Ingridin matka näyttää sodan jälkeisen Norjan ja sen, miten jännittyneitä ihmisten välit ovat. Kenen puolella naapurisi todella oli? Entä kuka uusi naapurisi edes todella on? Asioista ei haluta puhua ääneen ja se tekee miehen jäljittämisestä hyvin vaikeaa.

Se teki myös kirjan lukemisesta haastavaa. Jacobsenin kieli on kaunista ja parhaimmillaan luonnon kuvauksessa. Kun ihmiset eivät puhu toisilleen ja Ingridin pään sisään ei juuri päästä, ei Jacobsenin kerrontakaan oikein toimi.

Lopputulos oli mielestäni hyvin hämmentävä ja sekava, ja luin kirjan sinnillä loppuun. Viimeinen sivu kuuluukin sitten kategoriaan “oudoimmat epilogit ikinä”. Sillä ei kai ollut muuta tarkoitusta kuin masentaa lukija lopullisesti.

Kirjan tiedot:

Roy Jacobsen: Rigelin silmät | Sitruuna 2024 | 232 sivua | Kirjastosta

Norjankielinen alkuteos: Rigels øyne (2017) | Suomennos: Pirkko Talvio-Jaatinen

Luettu myös:

Hemulin kirjahylly, Kirjarouvan elämää, Sheferijm ynnä muut

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Hylkääminen

* Luonto sivuilla : Maisemien kuvaus

Mila Teräs: Iso hyppy

Multa on kadonnut sukset.

Isänpäivä on ehkä vähän väärä päivä postata juuri Mila Teräksen Isosta hypystä, koska tässä perheen isä on itsekäs ja saamaton. Mutta tämä nyt kuitenkin on jonossa seuraavana, joten tällä mennään.

Kirja kertoo lapsiperheen köyhyydestä todella raastavalla ja todentuntuisella tavalla. Routa on lukion tokalla ja tuntee elävänsä aivan toisella planeetalla kuin paremmin toimeentulevat kaverinsa. Roudan työtön yh-isä ei tee muuta kuin pelaa sohvalla ja karjuu lapsilleen, eikä minkäänlaista apua vaikeaan tilanteeseen saa hakea.

Pikkusisko Mette on rakkainta maailmassa ja Roudan sydämeen sattuu erityisesti se, miten köyhyys näkyy Meten elämässä. Kun rahaa ei ole ruokaan, pikkusisko laihtuu. Rahaa vaatteisiin ei ole, joten Mette kulkee liian pienissä kengissä ja rumassa kirppispaidassa. Kaverisynttärien lahjaan Routa raapii senttejä keräämällä pulloja.

Routa on lukiossa, mutta ei näe itselleen minkäänlaista tulevaisuutta ennen kuin päätyy ruoka-apujonoon ja lupautuu vanhojen tansseihin. Jonosta löytyy paitsi ruokaa myös uusi ystävä Saif, joka ymmärtää Roudan ulkopuolisuuden tunteen ja rakkauden tanssiin. Vanhojen tansseja ohjaa Otso, joka kannustaa poikia aloittamaan tanssiharrastuksen.

Lopussa tietenkin selviää sekin, että hyvästä taloudellisesta tilanteesta huolimatta myös Roudan koulukavereilla on omat ongelmansa.

Tykkäsin kirjasta, jossa köyhyyden kuvaus oli todella raa’an rehellistä. Tilannetta ei kaunistella ja pidin erityisesti siitä, miten kuilua Roudan ja koulukavereiden välillä kuvattiin. Yksi voi nirsoilla kouluruoan ruhteen, toinen ei, koska se voi olla päivän ainoa ateria. Yksi arvostelee tavisten Mallorcan turistireissua, toiselle se olisi villeimpien unelmien täyttymys.

Välillä nuorten välisistä keskusteluista kuului turhankin vahvasti aikuisen kirjoittajan ääni. Ei sillä, että nuoret eivät puhuisi ilmastokriisistä, ystävyydestä ja omista tunteistaan, mutta ehkä eivät kuitenkaan ihan näin? Herkästä Roudasta sen vielä uskoisin, mutta että kaikki muutkin.

Mutta kokonaisuutena hyvä ja nopeasti luettava kirja. Valitettavan ajankohtainen myös, ja voi avata kummasti silmiä sille, millaista vähävaraisen elämä oikeasti on.

Kirjan tiedot:

Mila Teräs: Iso hyppy | Otava 2024 | 201 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Kirjapöllön huhuiluja ja Lastenkirjahylly.

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Köyhyys

Laura Suomela: Silmänkääntötemppu

Kauhaisin hetken mielijohteesta koko vaatekaappini sisällön lattialle ja tulin saman tien katumapäälle.

Olen lukenut muutkin Laura Suomelan nuortenkirjat, joten tartuin nyt vielä lukematta jääneeseen Silmänkääntötemppuun. Tämä on vuodelta 2018 ja omaan silmääni vanhentunutta oli ehkä nuorten suosikkimusiikki, eivät tarinan teemat.

Tässä siis käsitellään vaikeaa eettistä dilemmaa ja ystävyyden särkymistä. 16-vuotias Alma joutuu hankalaan tilanteeseen nähtyään jotain, mitä ei todellakaan halunnut nähdä. Parhaan ystävän Sofian äiti kuhertelee ei suinkaan aviomiehensä vaan aivan vieraan miehen kanssa. Mitä tällaisella tiedolla pitäisi tehdä?

Epäuskottavinta tarinassa oli vastaus tuohon. Alma nimittäin ryhtyy kiristämään suhteen toista osapuolta saadakseen hänet lopettamaan suhteen. Tuo nyt tuskin tulisi kovinkaan monen nuoren mieleen, saati sitten, että tosiaan toteuttaisi idean.

Uskottavaa sen sijaan on se, miten vaikea tilanne on Almalle. Hän ei tiedä, pitäisikö asiasta edes kertoa Sofialle, joka on muutenkin herkillä. Entä jos ystävä musertuu kokonaan? Toisaalta Alma ei halua valehdella ja teeskennellä, että kaikki on hyvin eikä mikään ole muuttunut.

Ei nyt liene suuri spoileri kertoa, että totuus tulee lopulta ulos Alman kannalta kauhealla tavalla. Tarinassa siinä kestää yllättävän pitkään, vaikka ei sitä oikeastaan huomannut. Kerronta on sujuvaa ja kaikki Alman ajatukset eivät pyöri sen yhden asian ympärillä.

Kun äidin suhde selviää Sofialle, ollaankin vaikean tilanteen äärellä. Miksi Alma ei ollut kertonut asiasta heti? Koko tarina kertookin lopulta siitä, miten läheiset ystävät kasvavat haluamattaan erilleen, mutta kuitenkin itselleen hyvään suuntaan.

Kirja oli nopea lukea ja tykkäsin siitä, miten selvästi tämä sijoittui Tampereelle. Siellä joskus asuneena oli helppoa pysyä kärryillä siitä, missä Alma oli menossa. Jos Tampere ei ole tuttu, on ehkä syytä vilkaista välillä karttaa.

Kirjan tiedot:

Laura Suomela: Silmänkääntötemppu | Karisto 2018 | 207 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirsin kirjanurkka, Oksan hyllyltä, Evarian kirjahylly ynnä muut

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Lempikirjailija

* Paha mieli, paras mieli : Petos

* Herkulliset kirjat : Kirjassa juodaan kahvia

Shawnelle & Shawneé Gibbs ja Emily Cannon: Ghost Roast

Joskus on vaikea ymmärtää, miksi kustantaja tai kirjailija on valinnut kirjalle juuri sen kannen, joka sillä on. Shawnelle ja Shawneé Gibbsin sekä Emily Cannonin YA-sarjakuva Ghost Roast on yksi niistä.

Miksi ihmeessä kirjalla on tuollainen aneeminen ja staattinen kansi, kun sen sisältö on niin värikästä ja vauhdikasta? Lisäksi näyttää siltä, että Chelsealla on käsissään imuri eikä suinkaan kummitusten nappaamiseen tarkoitettu kapine. Aaveita tässä jahdataan eikä pölypalloja.

Onneksi kuitenkin olin joskus varannut tämän, koska tykkäsin kirjasta. Chelsea on siis lukiolainen, jonka isä on yhden hengen haamujengi. Lapsena se oli Chelseasta jännää, mutta teininä isä on lähinnä nolo. Mokailtuaan kavereidensa kanssa Chelsea joutuu kesätöihin isän firmaan ja huomaa pian näkevänsä oikeasti kummituksia.

Tarinassa kuvataan hyvin teini-ikää, jolloin mikä tahansa voi olla noloa ja vanhemmat ovat sitä taatusti. Chelsean vanhemmat ovat eronneet, koska edes hänen äitinsä ei enää kestänyt isän haamuvouhotusta. Heillä on kuitenkin hyvät välit keskenään ja yhteinen tavoite kasvattaa Chelseasta järkevä ja vahva nuori nainen.

Kiinnostavana yllätyksenä Chelsea on onnistunut pääsemään koulunsa kauniiden ja rikkaiden jengiin. Tavallisestihan tämä kiero ja ilkeä oppilasstereotyyppi kiusaa ja nolaa YA-tarinan vaatimatonta sankaritarta, mutta nyt he todella ovat Chelsean ystäviä läpi tarinan.

Chelsea ja BFF.

Kummitusjahti sinänsä ei ole pelottava, mutta sen kautta tarina kaivautuu Yhdysvaltojen ja New Orleansin synkkään historiaan. Chelsea, hänen isänsä ja isän oppipoika Russell saavat keikan kartanosta, joka oli ennen orjaplantaasi. Tarinan mustille päähenkilöille kartano merkitsee jotain muuta kuin sen edelleen omistavalle valkoiselle suvulle.

Vaikka kirja ei niin hirveän syvälle ja yksityiskohtaisesti niihin kauheuksiin menekään, sen ei oikeastaan tarvitse. Se ei koskaan anna lukijan unohtaa sitä, millainen mustien historia alueella on ollut. Se on olennainen osa tarinaa ja yllätyin siitä, miten hyvin tässä yhdistettiin hauska haamujengeily ja orjuuden jättämät ylisukupolviset arvet.

Kirjan tiedot:

Shawnelle & Shawneé Gibbs ja Emily Cannon: Ghost Roast | Versify 2024 | 219 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Yllättävän hyvä

* Paha mieli, paras mieli : Vapaa valinta (orjuus, rasismi)

* Halloween : Kummitus

Ashley Robin Franklin: The Hills of Estrella Roja

Jos joku etsii pimeneviin iltoihin jännitystä, yliluonnollisia juttuja ja queer-hahmoja, niin tässäpä niitä olisi. Ashley Robin Franklinin YA-sarjakuva The Hills of Estrella Roja oli yllättävän kiva, ja onneksi annoin sille mahdollisuuden vaikka tuo kansikuva ei niin houkutellutkaan.

College-opiskelija Katilla ja hänen bestiksellään on yliluonnollisiin ilmiöihin keskittyvä podcast. Anonyymi vinkki vetää Katin Estrelle Rojan kylään, jonka lähistöllä on nähty outoja valoja. Samaan kylään palaa myös Mari, jonka isoäiti on yllättäen kuollut. Estelle Rojan salaisuuksia selvitellessään tytöt ei niin yllättäen ihastuvat toisiinsa.

En pitänyt piirrostyylistä kovin paljoa, mutta toisaalta pakko myöntää, että jokin siinä toimi yhdessä hyvin rakennetun juonen kanssa. Sisäänpäin kääntynyt kylä ja ynseät asukkaat tuntuivat ahdistavilta, ja jännitys tiivistyi tarinan edetessä. Oli myös kiva, että se yliluonnollinen juttu tässä oli minulle aivan uusi ja nostettu meksikolaisesta kulttuurista.

Pidin myös siitä, miten olennaisia Marin sukulaiset olivat tarinassa. Tai oikeastaan sukulaisnaiset. Tämä oli hyvin naiskeskeinen tarina, jossa ei montaa vuorosanaa miehille annettu. Mari, hänen äitinsä ja pikkusiskonsa ovat sukunsa keskellä ulkopuolisia, koska äiti muutti aikoja sitten pois Estrelle Rojasta. Vierauden ja vähän myös katkeruuden tunne tuli hyvin esiin molemmin puolin.

Kyräilevät kyläläiset.
(s. 60)

Ulkopuolisuus teemana kärjistyi aina, kun Kat yritti puhua kyläläisten kanssa. Estrelle Rojassa ei paljon vieraita nähdä ja kaikki uudet ihmiset ovat ennen kaikkea epäilyttäviä. Queerius ei kuitenkaan ollut kirjassa kenellekään ongelma.

Kirjan tiedot:

Ashley Robin Franklin: The Hills of Estrella Roja | Glarion Books 2023 | 404 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Nopeasti luettu

Eleonore Holmgren: Viimeinen kesä

Nyt kaikki on jo niin lähellä, että hän pystyy melkein kuulemaan tutut äänet ja tuntemaan Lindön tuoksut.

Lukuhaasteista on sekin ilo, että niiden kautta tulee välillä tartuttua hyviin kirjoihin, joita ei välttämättä muuten lukisi. Tämä Eleonore Holmbergin Viimeinen kesä on juuri sellainen. Kansi ja takakansi eivät minua niin innostaneet, mutta Kesäkirjabingosta puuttui vielä saaristo-kirja.

Saaristolla ei sinänsä ollut tässä kovin merkittävää osaa ympäristönä, mutta tykkäsin kirjasta tosi paljon ja luin sen melkein kerralla
. Hieman kliseiseltä kuulostava tarina vanhan kärttyisen naisen ja nuoren hukassa olevan miehen yhteiselosta oli todella viihdyttävästi kirjoitettu.

Britta on 86-vuotias ja tuntee loppunsa lähestyvän. Hän haluaa viettää vielä viimeisen kesän kesäpaikassaan lastensa kielloista huolimatta. Topakka nainen karkaa kotoaan ja löytää huvilastaan parikymppisen Adamin, pulaan joutuneen huumediilerin. Kaksi kärtymakkaraa kohtaa toisensa kuin toisiaan itsepäisesti puskevat pässit.

Vaikka tarina oli sinänsä ennalta-arvattava, se oli mielestäni kauniisti ja mielenkiintoisesti kerrottu. Lopussa vallan liikutuin vaikka viimeisissä kappaleissa vauhtia olisikin voinut vähän hiljentää.

Pidin sekä Brittasta että Adamista, jotka kertovat tarinaa vuorotellen. Kirjassa on muitakin kiinnostavia hahmoja, joilla on tai joille muodostuu omanlaisensa suhteet kinastelevaan kaksikkoon. Yksi kirjan teemoista onkin se, miten eri tavalla eri ihmiset voivat nähdä saman henkilön. Britta on erilainen parhaan ystävänsä, omien lastensa ja Adamin silmin.

Samalla kerrotaan myös muun muassa rasismista, huono-osaisuudesta, suuresta rakkaudesta ja vanhusten itsemääräämisoikeudesta. Brittan mieli on vielä terävä, mutta kukapa vanhaa naista haluaisi kuunnella. Adamin perhettä kohdannut tragedia vei hänet huonoon seuraan ja huonoihin valintoihin. Toisaalta kummankin on otettava vastuu omasta elämästään ja omista virheistään niin vaikeaa kuin se heille onkin.

Kokonaisuutena kirja oli ihana lukukokemus ja varasin jo jatko-osankin.

Kirjan tiedot:

Eleonore Holmgren: Viimeinen kesä | Minerva 2023 | 342 sivua | Kirjastosta

Ruotsinkielinen alkuteos: Sista sommaren (2021) | Suomennos: Katariina Kallio

Haasteet:

* Kesäkirjabingo : Saaristo

SJ Sindu & Nabi H. Ali: Shakti

SJ Sindun ja Nabi H. Alin lanu-sarjakuvassa Shakti oli minulle jotain uutta! Sen maaginen maailma nimittäin nousee intialaisista myyteistä ja perinteistä.

12-vuotias Shakti muuttaa taas uudelle paikkakunnalle äitiensä kanssa. Shakti on kyllästynyt muuttamaan ja toivoo, että saisi tällä kertaa ystäviä, jotka hän saisi jopa pitää. Oma porukka löytyykin niistä, joita koulun ilkeimmät tytöt kiusaavat eniten. Kiusaajat ovat saaneet opettajatkin pauloihinsa taikakeinoin ja Shaktin täytyy nojata perheensä magiaan pelastaakseen koko kaupungin.

Intialaisen mytologian lisäksi ilahduin vallan siitä, miten moninainen tarina muutenkin oli. Shaktin ystäväpiiristä löytyy erilaisia etnisyyksiä ja luonteita sekä eri muotoisia kehoja.

Sikäli kun piirrosjälkeä osasin katsoa, Shaktin raskaana oleva Terri-äiti on musta ja Rita-äiti puolestaan intialaista syntyperään. Ritan kulttuuri näkyy perheen arjessa pukeutumisesta pieneen kotialttariin, perinnöllisistä taikavoimista nyt puhumattakaan.

Shaktin äidit.
(s. 145)

Tykkäsin myös kirjan maailmasta. Magia ei ole oikeastaan salaisuus, mutta harvat kuitenkaan ryhtyvät puuhaamaan sen kanssa. Shaktin suku on saanut voimansa jumalatar Durga Malta, jonka toinen puoli on kaaosta rakastava Kali Ma.

Aivan, se monikätinen ja pelottava kuoleman jumalatar. Shakti mokaa pikkuisen kutsuessaan Durgaa avukseen ja sitten päänvaivana ovatkin paitsi kiusaajanoidat, myös apuun omalla tavallaan tullut Kali.

Pidin aivan erityisesti siitä, että tällä oli kiusaajatarinalle epätyypillinen loppu. Usein kiusattu päähenkilö antaa anteeksi ja jopa päätyy kiusaajien ystäväksi. Ei tällä kertaa. Shakti näkee vilauksen siitä, miksi kiusaajat ovat sellaisia kuin ovat ja pystyy päästämään irti omasta vihastaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki on annettu anteeksi ja että kiusaajat ovat syyttömiä.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin tarinasta ja piirrostyylistä myös! Lisäksi tässä oli kiinnostava sivujuoni säärikarvoista. Onko niitä pakko ajaa vai ei?

Kirjan tiedot:

SJ Sindu & Nabi H. Ali: Shakti | HarperAlley 2023 | 245 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Kirjan nimessä on erisnimi

Faith Erin Hicks: Hockey Girl Loves Drama Boy

Faith Erin Hicksin YA-sarjakuva Hockey Girl Loves Drama Boy ei ollutkaan vain romanttista hömppää, vaikka niin oletin.

On tässä romantiikkaakin, mutta isona teemana on kiusaaminen. Alix rakastaa jääkiekkoa, mutta ilon pilaa jatkuvasti joukkueen kapteeni Lindsay, joka kohtelee Alixia kuin roskaa. Tiimikaverit ja valmentaja, se muka luotettava aikuinen, katsovat toiseen suuntaan ja kun Alixilla viimein naksahtaa, syy on tietenkin vain hänen.

Alix säikähtää omaa väkivaltaista reaktiotaan ja pyytää apua Ezralta, suositulta teatteriryhmän pojalta. Ezra kun osaa pitää pokkansa ja heittää nasevan vastauksen vaikka häntä kiusattaisiinkin. Enimmäkseen syyllinen on Lindsayn yhtä ilkeä poikaystävä, joka pilkkaa Ezraa homofobisilla herjoilla.

(Ezra ei tykkää lokeroida itseään, mutta arvelee panseksuaalin olevan tällä hetkellä paras tapa kuvailla itseään.)

Joka tapauksessa Ezra suostuu auttamaan Alixia ja no, olihan tässä tosiaan sitä romantiikkaakin. Sitä tarinaa tukevat molempien nuorten eri tavoilla kipeät suhteet vanhempiinsa ja myös omiin heikkouksiinsa. Ezra lakaisee mielellään vaikeat asiat maton alle ja Alix puolestaan kokee vaikeaksi puolustaa itseään hankalissa tilanteissa.

Tykkäsin tarinasta ja siitä, miten realistiselta se tuntui. Ihmissuhteet eivät ole helppoja ja omia vikoja on vaikea myöntää. Minusta oli ihanaa lukea, miten intohimoisesti Alix ja Ezra suhtautuivat harrastuksiinsa, joista kumpikin toivoo salaa ammattia itselleen. Alix etenkin on aivan rakastunut jääkiekon pelaamiseen.

Tykkäsin myös selkeästä piirrostyylistä, joka on enimmäkseen mustavalkoinen. Tehostevärinä on vaalea sininen/turkoosi.

Ja ehdottomasti plussaa siitä, että Alix on sekä pitempi että fyysisesti vahvempi kuin Ezra! Kuinka usein sitä näkee kaunokirjallisuudessa? Hyvin harvoin.

Alix on itsevarma jäällä, Ezra ei.
(s. 125)

Kirjan tiedot:

Faith Erin Hicks: Hockey Girl Loves Drama Boy | First Second 2023 | 286 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Kirja herättää tunteita

Jane Austen: Emma

Emma Woodhouse oli kaunis, älykäs ja rikas; hänellä oli viihtyisä koti ja onnellinen luonne; hänessä tuntuivat yhdistyvän elämän parhaat lahjat.

Luin viimeinkin Jane Austenin Emman!* Yhdessä kimppalukuna Kirjaimia-blogin LauraKatarooman kanssa vieläpä. Luen harvemmin mitään yhdessä jonkun toisen kanssa, mutta tämä oli hauska kokemus. Kiitos siitä!

(*No itse asiassa jo viikko sitten, mutta olen ollut laiska kokoamaan ajatuksiani.)

Sanoin heti Emman lukemisen alussa, että takakannen kamala “Emma Amorin apulaisena” -slogan olisi jonkin toisen kirjan kannessa saanut minut jättämään sen hyllyyn. Tarkasti ottaen tuo on totta. Arvon neiti Emma Woodhouse tosiaan kuvittelee tietävänsä tarkalleen keiden pitäisi olla yhdessä ja tekee parhaansa saattaakseen heidät avioliiton satamaan.

Tuo matchmaking-juoni ajaa toki tarinaa, mutta pohjimmiltaan tämä on tapakomedia, jonka hahmokaarti on vähintäänkin kirjava. Austen on erinomainen kirjoittamaan niin erikoisia ja suorastaan vastenmielisiä hahmoja, että aina ei tiedä nauraisiko vai vaipuisiko vain myötähäpeään.

Ehkä kirjan paras esimerkki tästä olivat Eltonin pappispariskunta, kauheat ja töykeät pyrkyrit, jotka eivät itse ymmärrä olevansa ihan hirveitä ihmisiä. Skaalan toisessa päässä olivat kirjan järkevimmät tyypit eli Knightleyn veljekset. Ymmärrän täysin Knightley nuorempaa, joka viettäisi iltansa mieluummin kotona kuin tuntikausia kestävillä tylsillä kyläilyreissuilla.

Etenkin kirjan naisilla olikin kovin pienet elämänpiirit. Se oli itse asiassa aika surullista luettavaa näin nykynäkökulmasta. Yhtä ainoaa kirjettä vatvotaan koko kylän voimin viikkokausia, koska mitään muuta ei tapahdu.

Emma itse oli sekä ärsyttävä että kiinnostava. Hän on selvästi aikansa ja kasvatuksensa tuote. Hän on oman ympäristönsä ravintoketjun huipulla ja tietää sen, mikä on raivostuttava ja toisaalta tavallaan ihailtava ominaisuus. Miksi tyytyisit vähempään kuin tiedät ansaitsevasi?

Emma ei halua naimisiin vaan on päättänyt huolehtia rakkaasta ja luulosairaasta isästään loppuelämänsä ajan. Minusta kirjan loppu, jossa Knightley lupautuu muuttamaan Emman kotiin tämän isän vuoksi, olikin oikeastaan ihan superromanttinen. Harvempi aatelismies muutti kotoaan vaimonsa luo!

Kokonaisuutena kirja oli minusta yllättävän hauska. Austen on kuulemma sanonut, että vain hän itse pitää Emmasta, mutta kyllä minäkin häneen kummasti kiinnyin tarinan aikana!

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Emma | WSOY 2014 (1. p. 1950) | 615 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Emma (1816) | Suomennos: Aune Brotherus

Luettu myös:

Luettua elämää, Hurja hassu lukija, Kasoittain kirjoja ynnä muut

Haasteet:

* Tiiliskiven neljä vuodenaikaa: Kesä

Simon James Green: Heartbreak Boys

“Siis onks tää joku vitsi?”

Heinäkuun alkuun sopiikin kesäinen sateenkaari-YA. Simon James Greenin Heartbreak Boys on nimestään huolimatta suomennettu teos ja ilmestyi tuossa aiemmin keväämmällä. Se jäi mieleeni keltaisen kantensa vuoksi, koska keltaisia kirjoja ilmestyy aika vähän.

Tarina on sekoitus road trip -hupailua, ystävyyttä, erosta selviämistä ja kaapista tulon pohdintaan. Jackin ja Naten poikaystävät ovatkin pettäneet heitä keskenään ja asia tulee ilmi kouluvuoden päättäjäisbileissä. Naten perhe on lähdössä automatkalle Englannin halki ja kun Jack värvätään mukaan, päättää hän somettaa reissusta kuin viimeistä päivää tehdäkseen exät kateellisiksi.

Reissu ei kuitenkaan ole mikään luksusmatka ja onnellisten hetkien lavastaminen alkaa käydä työstä. Tarinassa olikin mukana yllättävän paljon some-kritiikkiä ja siinä korostettiin sitä, että kenenkään some-profiili ei kerro koko tarinaa. En tiedä miten saarnaavana nuorempi lukija tämän kokisi, mutta ihan hyvin se oli mielestäni upotettu tarinaan.

Kirjalla on kaksi kertojaa, Jack ja Nate, ja minun oli jostain syystä välillä vaikea erottaa heitä toisistaan. Harmillista ja ehkäpä pieni kerronnan heikkous, koska pojat ovat tosi erilaisia luonteiltaan. Nate on hiljainen introvertti ja Jack haluaa mennä eikä meinata. Onneksi joka luvun alussa kerrotaan kumpi on äänessä.

Yhtenä tarinan isoista kysymyksistä on se, miten lapsuusajan kaverit ajautuivat erilleen. Jack halusi elää rohkeasti omana itsenään vaikka joutuikin koulukiusatuksi. Ujommalle Natelle kaapista tulo on vaikeampaa, etenkin kun hän näki vierestä miten Jackia kohdeltiin. Kirjassa todetaankin loppujen lopuksi, että jokainen saa itse päättää kenelle ja milloin kertoo noin henkilökohtaisesta asiasta.

Kokonaisuutena ihan hauska kesäkirja, jota on varmaan helppo vinkata yläkoululaisille.

Kirjan tiedot:

Simon James Green: Heartbreak Boys | Otava 2024 | 393 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Heartbreak Boys (2020) | Suomennos: Lotta Sonninen

Luettu myös:

Kirjapöllön huhuiluja, Kirjojen keskellä, Lue meille äitikulta ym.

Haasteet:

* Queer-lukuhaaste 2024 : Käännös

* Kesäkirjabingo : YA

* YA-lukuhaaste : Keltainen

Bushra Rehman: Roses, in the Mouth of a Lion

Corona, I’m talking about a little village perched under the number 7 train in Queens between Junction Boulevard and 111th Street.

Tartuin tähän Bushra Rehmanin Roses, in the Mouth of a Lion -kirjaan sekä erikoisen nimen että hienon kannen vuoksi. Kyllä olen joskus niin pinnallinen kirjojen suhteen. Mutta tämä osoittautuikin vetäväksi ja mielenkiintoiseksi kirjaksi.

Tarina sijoittuu 1980-luvun Coronaan, Queensiin piirikuntaan, ja kattaa vuodet 1985-1989. Tänä aikana Razia kasvaa nuoresta tytöstä teini-ikäiseksi ja ulos siitä roolista, johon häntä on kasvatettu. Razia on toisen polven maahanmuuttaja, jonka vanhemmat ovat kotoisin Pakistanista.

Kirja on kiinnostava kuvaus toisesta kulttuurista ja siitä, millaista on kasvaa kahden kulttuurin välissä. Razia huomioi varsin kirpeästi, että vaikka Coronan pakistanilaiset ovat lähteneet Yhdysvaltoihin paremman elämän toivossa, he eivät itse asiassa halua muuttaa montaakaan asiaa elämässään Raziakin arvostaa perheensä kulttuuria ja uskontoa, mutta huomaa myös miten ahdas etenkin tytön lokero on.

Hyytävin kuvaus koskeekin nuoria tyttöjä ja sitä, mitä varten heitä kasvatetaan. Vähänkään kipakammat tytöt kiikutetaan kiireesti Pakistaniin naimaan paikallinen mies. Kiltit tytöt puolestaan naitetaan miehille, jotka haluavat matkalipun ja oleskeluluvan Yhdysvaltoihin.

I knew the Aunty’s nephew was like the young uncles from my childhood. For them, us first-gen Pakistani girls were a forest of green cards. We were groomed like Christmas trees, thinking we were growing, but we were just being readied to be cut down. They were coming for us.

(s. 137)

Razian kasvutarina on myös matka ymmärtämään omaa seksuaalisuuttaan. Hämmentävät tunteet kirkastuvat ennen pitkää ymmärrykseksi siitä, että hän pitääkin tytöistä.

Tykkäsin kirjasta ja Raziasta ja siitä, miten Coronan pakistanilaisia ja heidän identiteettiään kuvataan. Razian maailma avautuu iän karttuessa hyvin luontevasti. Tarina tuntui hyvin elävältä ja vaikka vuodenajat vaihtuvat, minulle jäi päällimmäisenä mieleen kuva kuumasta kesästä.

Tarina päättyy Razian vaikeaan valintaan ja sellaiseen “tästä se alkaa” -cliffhangeriin. Harmi, että tälle ei ole jatkoa!

Kirjan tiedot:

Bushra Rehman: Roses, in the Mouth of a Lion | Flatiron Books 2022 | 276 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Queer-lukuhaaste 2024 : Queerius ja uskonto

* Vahvat naiset 2024 : Itsenäisyys

Anneli Kanto: Punaorvot

Johanssonit vaelsivat vakavin ilmein Toista linjaa alaspäin kohti Hakaniemen toria.

En voi väittää, että vuoden 1918 sisällissota olisi koskettanut omaa lappilaista sukuani kovinkaan syvältä. Ei siitä ainakaan ole koskaan puhuttu eikä mitään ylisukupolvisia traumoja ole.

Mutta muualla asia onkin toinen. Anneli Kannon romaani Punaorvot sijoittuu pääasiassa Helsinkiin, jossa myös sodan jälkipyykki on rumaa.

Tarina kulkee vuodesta 1918 vuoteen 1920. Johanssonin työläisperhe menettää isän vankileirillä, josta 14-vuotias Aarre palaa kurjassa kunnossa. Koska äidin mielenterveys on järkkynyt ja perhe on köyhä, pienet tyttäret Lahja ja Ilona viedään kasvattiperheisiin Pohjanmaalle.

Tarinalla on monta kertojaa, oikeastaan vähän liiankin monta. Esimerkiksi sen kauhean isännän, jonka hoiteisiin Lahja-parka joutuu, olisi voinut jättää surutta pois. Ilonaakin vähän vierastin, mutta toisaalta hänen leikkiensä kautta näkyy hyvin selvästi, millainen (väärin)käsitys pikkulapsilla oli sodasta ja siitä, mitä aikuiset heidän ympärillään puhuivat.

Minua suretti eniten Aarre ja se, millaisen vastakohtaisen parin hän ja Ester Hällström muodostivat. Ester on tuleva rouva presidentti Ståhlberg, joka pyrkii tekemään hyvää riistämällä punaorvot äideiltään. Onhan lapsen toki parempi olla ainakin näennäisesti paremmassa kodissa kuin köyhän äidin luona tai lastenkodissa, eikö? Hänet oli kirjoitettu tarinaan hyvin hyvää tarkoittavana henkilönä, joka ymmärtää vasta jälkikäteen mitä hän on tehnyt.

Aarre puolestaan vajoaa yhä syvemmälle epätoivoon ja vääriin valintoihin. Vankileirillä nälkiinnytetty ja sen jälkeen piesty poika yrittää elättää sängyssä itkevän äitinsä. Halveksittu punikkipentu ajautuu epätoivoissaan rikoksiin ja väkivaltaan, ja kaikki hänen yrityksensä nousta elämässä eteen päin epäonnistuvat.

Tämä ei todellakaan ole mikään hyvän mielen kirja, mutta sen tiesin jo ennen kuin edes aloitin kirjan. Aihe on tärkeä ja loppusanoiksi Anneli Kanto onkin kirjoittanut historiallisia faktoja punaorpojen kohtalosta. Tämä on ollut alun perin näytelmä, joka olisi varmasti ollut mielenkiintoinen ja itkettävä katsottava.

Kirjan tiedot:

Anneli Kanto: Punaorvot | Lind & Co. 2023 | 276 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirjarouvan elämää, Kirjakko ruispellossa, Morren kirjablogi ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2024 : 4. Kirjassa on presidentti [40/50]

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Lapsuus

* Vahvat naiset 2024 : Sorto

Enni Mustonen: Kartanonrouva (Rouvankartanon tarinoita #02)

Aurinko paistaa suoraan kasvoihin niin että on pakko siristää silmiä.

Sen kerran kun minä ehdin varausjonon ensimmäiseksi, kirja on jumissa kuljetuksessa pari viikkoa. Harmillista, mutta sain kuitenkin viimein tämän Enni Mustosen Kartanonrouvan. Ja olen toki paremmassa asemassa kuin ne, joiden varausnumero on 300+.

Kartanonrouva jatkaa Kasvattitytössä alkanutta tarinaa ja ajassa hypätään reilu kymmenen vuotta eteen päin. Tämän kirjan tarina kattaa vuodet 1788-1791 ja Hedda Noora on jo kolmikymppinen suurperheen äiti. Kartanon arki synkistyy nopeasti kun kuningas Kustaa III lähtee sotajalalle Venäjää vastaan.

Kuten sarjan edellinen osa, tämäkään ei ole erityisen juonivetoinen kirja. Sotarintamalla kyllä rytisee, mutta Hedda Nooran arki jatkuu melkein samanlaisena kuin ennenkin. Tarinan vahvuus onkin 1700-luvun lopun kartano-arjen ja naisten elämän kuvaamisessa. Heidän elämänpiirinsä on paljon pienempi kuin miesten ja siksi heille tärkeät asiat tuntuvat kovin tavallisilta ja tutuiltakin.

Kartanonrouvassa sivutilaa annetaan etenkin äitiydelle ja sille, miten fyysistä se on. Kasvattityttäressä Hedda Noora pelkäsi kuollakseen raskautta ja kaikki pelko ei ole haihtunut, vaikka synnytyksiä on takana seitsemisen kappaletta. Naiselle jokainen synnytys on taistelu elämästä ja kuolemasta, ja kumpikin on kirjassa vahvasti läsnä.

Hedda Nooran perhekään ei säästy menetyksiltä. Vaikka lasten menehtyminen sairauksiin on ollut huomattavasti yleisempää kuin nyky-Suomessa, ei se siitä sen helpompaa tehnyt. Rakas lapsi on aina rakas lapsi.

Tähän liittyen pidin erityisesti kohdasta, jossa eräs iäkäs nainen kuolee. Miehiä ei ruumiinvalvojaisissa ja hautajaisissa juuri näy, koska heille tämä nainen on aina ollut etäinen ja suorastaan outo. Naisille sen sijaan juuri hän oli se, joka oli paikalla synnytyksissä ja joka pelasti äitejä ja lapsia. Tässä kiteytyi hyvin se, miten erilaiset sukupuoliroolit olivat ja miten vieras vastakkaisen sukupuolen maailma saattoi olla.

Tapahtui kirjassa toki muutakin ja Hedda Noora emännöi iän tuomalla varmuudella. Pidän hänestä edelleen hahmona ja pidin toki koko kirjasta. Se kuvaa hyvin kuohuvaa historiallista ajanjaksoa jos ei ihan ruohonjuuritasolta niin ei kovin korkealtakaan. Vaikka kartanonrouva onkin, Hedda Noora ei elä hienostelevaa ökyelämää vaan on tiukasti kiinni käytännön töissä.

Kirjan tiedot:

Enni Mustonen: Kartanonrouva | Otava 2024 | 318 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Suomi ennen 1800-lukua

* Vahvat naiset 2024 : Sukupuoliroolit

Marianna Kurtto: Tristania

Jos aallot tuntisivat, ne hämmästyisivät osuessaan saareen; ne luulivat matkaa loputtomaksi, tai oikeastaan niiden maailma oli loputtomuus.

Luin tämän Marianna Kurton Tristanian täsmäkirjana Luonto sivuilla -lukuhaasteeseen. Siitä puuttui vielä kirja kohtaan “tulivuori”, ja tämä sijoittuu enimmäkseen pienelle tulivuorisaarelle. Tristan de Cunha on oikeasti olemassa ja kirjassa tapahtuva tulivuorenpurkauskin tapahtui vuonna 1961.

Loppujen lopuksi tämä ei ollutkaan minun kirjani, mikä on harmillista. Idea on nimittäin kiinnostava. Tarinalla on neljä pääkertojaa. Lars, joka on karistanut saaren pölyt jaloistaan ja karannut Britanniaan toisen naisen luo. Hänen vaimonsa Lise, joka on jäänyt hylättynä saarelle. Heidän nuori poikansa Jon, joka ei oikein tunne kuuluvansa mihinkään. Naapurin Martha, joka kantaa synkkää salaisuutta.

Odotin kirjan kuvaavan enemmän tulivuorenpurkausta ja sen seurauksia, mutta loppujen lopuksi se on hyvin pieni osa kirjaa. Oikeastaan tarina voisi tapahtua melkein missä ja milloin vain, koska se on niin henkilövetoinen. Jokainen kertoja voivottelee tahollaan elämänsä tylsyyttä ja kipeitä kohtia, ja se teki tarinasta aika tasapaksun.

Vaikka Tristan de Cunha olla möllöttää keskellä ei mitään, jotenkin sen eristäytyneisyys ei tullut tarinassa läpi ainakaan minulle. Kyllähän saaren linnuista ja merenkäynnistä puhuttiin, mutta taas, kun tarina keskittyi niin vahvasti muutaman henkilön sisäiseen maailmaan, kaikki muu jäi sivuosaan. Tuntui, että noin erikoisesta ympäristöstä ja pienestä, pakostakin tiiviistä yhteisöstä olisi saanut irti enemmänkin.

Kieleltään kirja on kyllä kaunis ja maalaileva. Siitä tuli vähän mieleen Roy Jacobsenin Näkymättömät, josta pidin.

Kirjan tiedot:

Marianna Kurtto: Tristania | WSOY 2017 | 331 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirja vieköön, Lumiomena, Eniten minua kiinnostaa tie ynnä muut

Haasteet:

* Luonto sivuilla vol. 3 : Tulivuori

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Kaksi maata

* Vahvat naiset 2024 : Naiskirjailija

Merja Mäki: Ennen lintuja

Ahtaassa sirpalesuojassa oli niin paljon ihmisiä, että tuntui mahdottomalta tunkeutua heidän joukkoonsa.

Vaikken ole kovin intona sotakirjoista, olen viime aikoina päätynyt kuitenkin lukemaan useamman sotaa ja sen jälkimaininkeja käsittelevän kirjan. Tämä Merja Mäen Ennen lintuja on sattunut silmiini vaikka missä. Työkaverin suositus sai minut viimeinkin tarttumaan tähän ja, no, nyt varattu myös itsenäinen jatko-osa Itki toisenkin.

Tarina alkaa helmikuussa 1940. Kalastajan ammatista haaveileva Alli haaveilee myös rauhasta, joka syntyykin kovalla hinnalla. Allin perheineen on jätettävä koti Laatokan rannalla ja lähdettävä evakkoon Seinäjoelle. Vastassa on tuntematon sukulaisperhe ja outoja pohjanmaalaisia tapoja.

Tämä oli kauniilla kielellä kerrottu tarina vaikeista ajoista ja rankoista tapahtumista. Heti tarinan alussa Alli etsii tietään pommitetun Sortavalan läpi ja Seinäjoen sotasairaalassa sankareita ovat paitsi potilaat, myös hoitajat. Sodan lisäksi Allin elämää varjostaa myös vaikea suhde ankaraa äitiin, jonka mielestä Allista ei ole mihinkään.

Kirja olikin vetävä kuvaus koti-ikävästä, sopeutumisesta ja itsenäistymisestä. Neuvostoliiton kanssa solmittu rauha tuo rauhan Suomeen, mutta ei Allin perheeseen. Kun koti on jätettävä, Allin äiti jämähtää vieläkin tiukemmin kaikkeen tuttuun ja turvalliseen eli etenkin Allin vähättelyyn. Alli tarvitseekin ulkopuolisten apua nähdäkseen omat vahvuutensa.

Allin kasvutarinaan mahtuu niin voittoja kuin kömmähdyksiäkin kun varsin yksinkertaista elämää elänyt saarelainen joutuu kohtaamaan seinäjokelaisten suuremman maailman. Välillä pyöriskelin vähän myötähäpeän kourissakin kun Alli-parka nolaa itsensä vahingossa sairaanhoitajien edessä. Hänestä täysin loogisilta tuntuvat asiat eivät ole sitä kaukana Karjalan kunnailta.

Minusta etenkin Allin koti-ikävä oli kuvattu kauniisti: hän kaipaa Laatokan laineita ja tuttua kieltä, sitä miten hän oli osa yhteisöä. Seinäjoella hän on ulkopuolinen eikä oikein mikään täytä sydämeen jäävää aukkoa.

Olin nähnyt, miten vedelle hyräily sai Laatokan liikkumaan. Perättäiset aallonharjat värähtelivät kuin kanteleen kielet, jotka oli jätetty soimaan. Silloin alkoi värähdellä myös minun sisälläni. Siinä me soimme samaa säveltä, minä ja Laatokka.

(s. 72)

Kirjan tiedot:

Merja Mäki: Ennen lintuja | Gummerus 2022 | 415 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirja hyllyssä, Kirja vieköön, Amman kirjablogi ynnä muut

Haasteet:

* Luonto sivuilla vol. 3 : Linnut

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Kysy kirjastosta

* Vahvat naiset 2024 : Rauha