Pauliina Susi: Yksityisetsivä: varjo kannoillasi

Minua seurataan.

Tietokirjassa tutustutaan suomalaisten yksityisetsivien työhön haastattelujen kautta. Onko työ todella sellaista, kuin elokuvissa ja dekkareissa väitetään?

Viimeistä kirjaa viedään Ihana susi -haasteen osalta! Yksi lukuhaasteiden hyvistä puolista on se, että niiden myötä tulee luettua kirjoja, joita ei muuten välttämättä edes löytäisi. Tämäkin ilmestyi viime vuonna, mutta enpä muista nähneeni sitä missään.

Pauliina Susi on siis haastatellut kirjaa varten aivan oikeita yksityisetsiviä. Osa esiintyy omalla nimellään, osa taas nimimerkin suojista. Ajallisesti etsivien jutut kattavat monta vuosikymmentä ja vanhimmat ovat 1970-luvulta.

Pidin kirjasta, joka antoi kurkistaa harvinaiseen ammattiin. Etsivät kertovat erilaisista yksittäisistä jutuista ja puhuvat työstään yleisesti. En ollut ajatellutkaan, että ei se pelkkää pettäjien ja varkaiden narauttamista ole. Yksityisetsivien toimikenttä on laaja, ja nykyään siinä korostuvat myös tietomurrot ja jos jonkinlaiset nettirikokset.

Eniten tykkäsin kuitenkin lukea juuri niistä perinteisistä rikoksista. Noin sanotaan nyt vaikka juonellisesti tuntuu vähän tylsältä, että rikosta ratkaistaan tietokoneen ääressä sen sijaan, että kaahattaisiin talla pohjassa toiseen päähän Suomea epäillyn perässä. No, maailma muuttuu!

Kaiken kaikkiaan kiinnostava ja hauska kirja, vaikka eihän rikoksissa sinänsä mitään hauskaa ole. Yksityisetsivien elämä melkoita pyöritystä ja vaatii nokkeluutta ja ihmistuntemusta.

Välillä lojutaan tuolla jossain suonsilmäkkeessä maalia naamassa, maastopuvussa ja naamioverkon alla, oli sitten pakkanen tai vesisade. Kerran vietin heinäkuussa koko päivän Fiat Punton takakontissa pelkät kalsarit jalassa. Oli järkyttävän kuuma, mutta se oli ainoa keino tarkkailla eräistä asuntoa.

(s. 164)

Kirjan tiedot:

Pauliina Susi: Yksityisetsivä: varjo kannoillasi: tietoteos Suomen salamyhkäisimmästä ammatista | Docendo 2021 | 293 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Kirjarouvan elämää ja Kauniimpaa kuin koskaan

Haasteet:

* Ihana susi: Kirjailijan nimessä on sana susi

Martha Wells: Exit Strategy (The Murderbot Diaries #04)

When I got back to HaveRatton Station, a bunch of humans tried to kill me.

Murderbot on saanut haltuunsa tietoa, jonka avulla kiero GrayCris-yhtiö voidaan saattaa pulaan. Ennen kuin Murderbot ehtii tehdä tiedoilla mitään, se näkee uutisissa vanhoja tuttujaan. Tohtori Mensah on GrayCrisin panttivankina ja on tietenkin ilmiselvää, että tilannetta ei voi jättää ihmisten selvitettäväksi. Murderbot suuntaa avaruusasemalle, jossa Mensahia pidetään vankina. Siellä se joutuu, kauhistus sentään, tapaamaan uudelleen melkein koko Mensahin tiimin.

Tarina jatkuu taas siitä, mihin se viimeksi jäi, ja tällä kertaa Murderbot tekee ikään kuin täyden ympyrän. Se tapaa ensimmäisestä osasta tutut ihmiset, joiden vuoksi/ansiosta se ylipäätään karkasi vapauteen. Se ei odota tapaamista ilolla vaan kauhistuneella jännityksellä: tapaaminenhan voi herättää puolin ja toisin tunteita, eikä se ole yhtään varma siitä, miten se niistä selviää. 

Murderbotin peruspiirteitä on sen kyky tuntea ja kyvyttömyys käsitellä niitä, koska se ei ole saanut kovinkaan paljon harjoitusta sillä alalla. Wells tuo mielestäni hyvin esiin sen, miten uutta kaikki loppujen lopuksi onkaan jopa kyyniselle introverttikyborgille, jolla on pääsy käsittämättömään määrään tietoa.

When I put the new clothes on, I had a strange feeling I usually associated with finding a new show on the entertainment feed that looked good. I "liked" these clothes. Maybe I actually liked them enough to remove the quotation marks around "liked". I don't like things in general that can't be downloaded via the entertainment feed.

Maybe because I'd picked them myself.

Maybe.

(s. 16)

Tarinan juoni eli tohtori Mensahin pelastaminen kidnappaajien kynsistä oli varsin vauhdikas ja nokkela. Pidin siitä, että kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan vaan hahmojen oli pakko improvisoida vaikeissa tilanteissa. Murderbotin kertojaääni on edelleen ihan mahtava ja pidin myös siitä, että se suhtautui eri ihmisiin eri tavalla. Ihmisten puolelta pidin samasta asiasta. Jokaisen suhde Murderbotiin on hieman erilainen, mutta sen ihmisystävät ovat valmiita seisomaan sen takana (rinnalla on usein aivan liian vaarallista).

Sarjan seuraava osa on täysimittainen romaani ja yritän tässä saada senkin käsiini. Murderbotin tulevaisuus jäi tässä kiinnostavalla tavalla auki. Ensimmäistä kertaa sillä on vaihtoehtoja ja minua kiinnostaa nähdä, mihin suuntaan se lähtee.

But I was the only one here, so I braced myself and made the ultimate sacrifice. "Uh, you can hug me if you need to."

(s. 89)

Kirjan tiedot:

Martha Wells: Exit Strategy | Tor.com 2018 | 152 sivua | E-kirja kirjastosta

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2020 - 28. tulevaisuudesta kertova kirja [30/50]

* Popsugar Reading Challenge 2020 - your favorite prompt from a past POPSUGAR Reading Challenge [28/50]
"A book set in space" vuodelta 2019 ja kyllä, valitsin sen, koska se sopi tähän kirjaan...

Martha Wells: Rogue Protocol (The Murderbot Diaries #03)

I have the worst luck with bot-driven transports.

Murderbot on vapaa, mutta nyt sillä on kiusanaan omatunto ja totta puhuen aika mukava luonne. Siksi se päättää suunnata planeetalle, josta se uskoo löytävänsä todisteita, jotka puhuvat kieroa GrayCris -korporaatiota vastaan. Murderbot ei oikeastaan välitä GrayCrisistä tuon taivaallista, mutta todisteet voisivat auttaa ensimmäisestä osasta tuttua tohtori Mensahia taistelussa yhtiötä vastaan. Kaikki ei tietenkään mene suunnitelmien mukaan ja niinpä Murderbot joutuu jälleen paimentamaan suojatonta ihmislaumaa.

Tarina jatkuu tälläkin kertaa siitä, mihin se edellisessä osassa jäi. Pidin tämän kirjan juonesta enemmän kuin Artificial Conditionin, koska tässä riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Juu, pidän myös toimintaleffoista. Ihailen Wellsin taitoa pakata kokonainen toimintaseikkailu näin pieneen sivumäärään unohtamatta kuitenkaan koko sarjaa yhteen vetävää juonta. Tähän kirjaan mahtuu soluttautumista (Murderbot), taisteluja (Murderbot vs. botteja ja ihmisiä), verta ja muita nesteitä (taas Murderbot, sanotaan nyt vaikka, että sillä ei ollut kovin hyvä päivä tänään).

Murderbot on siis edelleen karkuteillä. Se opettelee toimimaan ihmisten kanssa omana itsenään mikä onkin vaikeaa, koska se haluaa vetää rajan itsensä ja muiden välille mahdollisimman kauas itsestään. Murderbot tässä nurkassa, muut kaukana siitä eivätkä missään nimessä kosketusetäisyydellä.

Tällä kertaa erityistä pohdintaa aiheuttaa tavallinen työbotti Miki, jota sen ihmiset kohtelevat kuin inhimillistä olentoa ainakin. Miki väittää omistajansa Abenen olevan sen ystävä ja Murderbotin on vaikea edes kuvitella sellaista tilannetta.

Or Miki was a bot who had never been abused or lied to or treated with anything but indulgent kindness. It really thought its humans were its friends, because that's how they treated it.

I signaled Miki I would be withdrawing for one minute. I needed to have an emotion in private.

(s. 21-22)

Minuakin sattui tunteisiin, mutta olenkin välillä aika nyyhky.

Kirjan tiedot:

Martha Wells: Rogue Protocol | Tor.com 2018 | 137 sivua | E-kirja kirjastosta

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2020 - 7. kirjassa rikotaan lakia [27/50]

* Popsugar Reading Challenge 2020 - a book with at least a four-star rating on Goodreads [25/50]

Martha Wells: Artificial Condition (The Murderbot Diaries #02)

SecUnits don't care about the news.

Murderbotin kiinnostus uutiseen kasvaa sillä sekunnilla, kun se näkee oman naamansa niissä. Se on matkalla planeetalle, josta siellä ei ole muistoja, mutta jossa se tietää tehneensä jotain kauheaa. Kyyti on saatava ennen kuin joku huomaa sen ja niinpä se päätyy suureen tutkimusalukseen, joka tekoäly kiinnostuu siitä vähän liikaakin.

Murderbotin seikkailut jatkuvat suoraan siitä, mihin edellinen osa jäi. Se on karannut ja päättänyt selvittää, mitä sen menneisyydessä tapahtui. Onneksi sain tämän näinkin pian kirjastosta ja edellinen osa oli tuoreena mielessä. Nämä pienoisromaanit ovat nopeita ja helppoja lukupaloja, ja viihdyn niiden parissa vallan loistavasti. Murderbot on kivan erilainen päähenkilö, joka saa tässä kirjassa pakostakin enemmän ihmismäisempiä piirteitä. Ei niin, että se niitä mielestäni kaipasi, mutta se joutuu teeskentelemään olevansa ihminen ja se oli hauskaa luettavaa.

Murderbotin ihmistuntemus kun perustuu avaruus-netflixin draamasarjoihin ja sen aiempiin komennuksiin, joissa sitä ei pidetty edes inhimillisenä, saati sitten ihmismäisenä. Se saa avukseen mainitun avaruustutkimusaluksen tekoälyn, joka on pelottavan tehokas ja älykäs, ja äärettömän tylsistynyt. Suuri alus, jolla on monimutkainen tehtävä, tarvitsee valtavan tekoälyn ajamaan prosessejaan. Kun alus on tehtävien välissä, tekoälyllä ei ole parempaakaan tekemistä kuin tutustua Murderbotiin halusi se tai ei.

Murderbot antaa alukselle nimen ART (Asshole Research Transport, mikä kertoo paljon tekoälyn luonteesta) ja saa sen koukuttumaan draamasarjoihin.

So we watched Worldhoppers. It didn't complain about the lack or realism. After three episodes, it got agitated whenever a minor character was killed. When a major character died in the twentieth episode I had t pause seven minutes while it sat there in the feed doing the bot equivalent of staring at a wall, pretending it had to run diagnostics. Then four episodes later the character came back to life and it was so relieved we had to watch that episode three times before we could go on.

(s. 22)

Mutta on kirjassa juonikin. Murderbot tutkii menneisyyttään ja joutuu naamioitumaan ihmiseksi päästäkseen planeetalle. Se ottaa vastaan pestin henkivartijana ja koska sille on kehittynyt omatunto, se ei voi jättää onnettomia työnantajiaan pulaan, vaan joutuu ratkaisemaan heidänkin ongelmansa. Pidin ykkösosan ihmisistä enemmän kuin näistä, mutta ART:n läsnäolo kompensoi tätä sopivasti. 

Pidin myös siitä, miten Murderbotin menneisyysongelma ratkesi. Tai ainakin vaikutti ratkenneen, jatko-osia kun on. Totuuden selvittäminen ei tuonut Murderbotille sellaista henkistä rauhaa ja vapahdusta kuin se odotti draamasarjojen perusteella. 

Yes, the giant transport bot is going to help the construct SecUnit pretend to be human. This will go well.

(s. 46)

Seuraava osa odottaakin jo lukemista!

Kirjan tiedot:

Martha Wells: Artificial Condition | Tor.com 2018 | 158 sivua | E-kirja kirjastosta

Luettu myös mm.:

Taikakirjaimet

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2020 - 39. kirjassa lennetään [25/50]

* Popsugar Reading Challenge 2020 - a book with a character with vision impairment or enhancement [23/50]

Martha Wells: All Systems Red (The Murderbot Diaries #01)

I could have become a mass murderer after I hacked my governor module, but then I realized I could access the combined feed of entertainment channels carried on the company satellites.

Tulevaisuudessa tutkimattomille planeetoille ei ole asiaa ilman Yhtiön myymää lupaa ja varusteita. Niihin kuuluu myös turvallisuusyksiköitä, SecUniteiksi kutsuttuja tottelevaisia androideja. Tohtori Mensahin ryhmän SecUnit on onnistunut hakkeroimaan  salaa oman järjestelmänsä ja tullut samalla itsetietoiseksi. Se viettäisi mieluiten aikansa katsomalla interplanetaarisia saippuaoopperoita kuin vahtimalla ihmisiä, mutta minkäs teet. Kun naapurimantereella oleva tutkimusryhmä katoaa kartalta, koko Mensahin ryhmä joutuu hengenvaaraan ja SecUnitin on yritettävä pitää heidät hengissä.

Huomasin tuossa päivänä muutamana, että parinkin kirjaston OverDrivesta löytyy tämän kehutun The Murderbot Diaries -sarjan ensimmäisiä osia. Iloisia uutisia minulle, koska olen halunnut kokeilla sarjan lukemista jo pitemmän aikaa. Ainakin tämä ensimmäinen pienoisromaani oli erinomaisen viihdyttävä lukukokemus ja hihitin ääneen tätä lukiessani.

Päähenkilö ja minäkertoja on siis SecUnit androidi, joka salaa omassa mielessään kutsuu itseään Murderbotiksi (isolla ämmällä). Se kuuluu vuokrattaviin turvallisuusyksiköihin (murderbot pienellä ämmällä), joilla ei pitäisi olla omaa tietoisuutta tai mielipiteitä. Murderbot tekeekin kaikkensa salatakseen oman kontrollisirunsa hakkeroinnin. Jos salaisuus paljastuisi, se joutuisi uudelleenohjelmoitavaksi ja vaivalla hankittu tietoisuuus tuhottaisiin. Niinpä se teeskentelee edelleen olevansa tottelevainen rivimurhabotti, joita käytetään sekä turvana että taistelijana ja tykinruokana.

Introvertin Murderbotin kertojaääni on niin sarkastisen pessimistinen ja rehellinen, että se menee suoraan synkistelyn läpi hilpeyteen. Se haluaisi vain katsoa avaruusnetflixiä omassa rauhassaan, mutta kun ei niin ei.

So, I'm awkward with actual humans. It's not paranoia about my hacked governor module, and it's not them; it's me. I know I'm a horrifying murderbot, and they know it, and it makes both of us nervous, which makes me even more nervous. Also, if I'm not in the armor then it's because I'm wounded and one of my organic parts may fall off and plop on the floor at any moment and no one wants to see that.

(s. 14-15)

Kirjassa on kaksi tarinalankaa. Ensimmäisessä selvitetään, mitä toiselle tutkimusryhmälle tapahtui. Yhtiön myymät tutkimusluvat ovat kalliita, mutta sen tarjoamissa palveluissa mennään siitä, missä aita on matalin. Kaikki on halvalla hankittua ja kalliilla myytyä. Murderbot on silti yllättynyt siitä, että jotain on mennyt näin pahasti pieleen. Tohtori Mensahin tutkimusryhmä haluaa aivan välttämättä heittäytyä vaaraan ja vaikka Murderbot ei oikeastaan voi sietää ihmisiä, se ei halua jättää typeryksiä oman onnensa nojaan. Seikkailujuoni oli sinänsä yksinkertainen, mutta jännitys pysyi yllä loppuun saakka ja pieneen sivumäärään mahtui monenlaisia tapahtumia.

Toinen tarinalanka kertoo Murderbotista ja sen ensi yrityksistä kommunikoida ihmisten kanssa omana itsenään. Suojellakseen tutkimusryhmäänsä se joutuu paljastamaan olevansa tietoinen olento eikä pelkkä mieletön androidi. Ihmisillä on koko joukko ennakkoluuloja sitä kohtaan, ovathan murderbotit tunnettuja murhista, tapoista ja silmittömästä väkivallasta noin yleensäkin. Murderbotilla itsellään on vielä enemmän ennakkoluuloja ihmisiä kohtaan, koska sen ja sen lajitovereiden tekemät kauheudet on tehty nimenomaan ihmisten käskystä. Se ei myöskään ole varma siitä, millainen persoona se oikeastaan on. Mitenpä se olisi ikinä kokeillut, millaista on keskustella kenenkään kanssa omana itsenään? 

Huomasin kirjaa lukiessani miten outoa oli lukea englanninkielistä kirjaa, jossa päähenkilöön viitattiin persoonapronominilla "it". Sehän on erittäin epäkohteliasta kielellä, jossa käytetään pääasiassa pronomineja she/he/them. Mielestäni valinta oli Wellsiltä todella onnistunut ja kertoi jo itsessään paljon siitä, millaisena Murderbot ja ihmiset näkevät sen. Se on tietoinen ja ihmisen muotoinen olento, mutta ei ihminen.

Sarjan maailmasta paljastetaan tarinan kuluessa pieniä osia, mutta paljon jää kertomatta. Aion ehdottomasti jatkaa sarjan lukemista jo pelkästään Murderbotin vuoksi. Aivan mahtava päähenkilö!


As a heartless killing machine, I was a terrible failure.

(s. 6)

Kirjan tiedot:

Martha Wells: All Systems Red | Tor.com 2017 | 123 sivua | E-kirja kirjastosta

Luettu myös mm.
Taikakirjaimet

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2020 - 21. pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta [19/50]
* Pohjoinen lukuhaaste 2020 - 24. vieraskielinen kirja, lue tai ainakin selaile [10/25]
* Popsugar Reading Challenge 2020 - a book with a great first line [18/50]

Mikko-Pekka Heikkinen: Poromafia

Mikko-Pekka Heikkinen:
Poromafia
382 s.
Johnny Kniga 2016
Kirjastosta

Vieras tuli tupaan kivääri kädessä.

Ja antoi sen lahjaksi sylivauvalle. Tästä vauvasta kasvaa Jouni-Sammeli Nelihanka, Jyppyrä näin kavereiden kesken. Innokas kehonrakentaja, vielä innokkaampi somettaja, moottorikelkkajengi Ahma SC:n johtaja, saamelaisen pororuhtinaan poika. Piikki isänsä vanhassa lihassa. Rouku pitää Utsjokea rautaisessa otteessaan ja odotteli jo innolla eläkepäiviään, mutta sitten tuo esikoispoika otti ja lähti. Jäljelle jäi gangsteriksi kykenemätön Pieti, josta Rouku ei ole onnistunut koulimaan johtaja-ainesta. Mitä isän pitäisi tehdä kun pojat ovat noinkin kelvottomia? Kaiken huipuksi Jyppyrällä on Suunnitelma isolla ässällä, ase, jolla hän aikoo muuttaa koko saamelaisen elämäntavan...

Varasin ja lainasin tämän ihan vain siksi, että koko asetelma kuulosti niin älyttömältä ja hillittömän hauskalta. Kummisetä goes Utsjoki, Lapin oma poromafia ja moottorikelkka-kautta-mönkijäjengi! Siitä oli näin lappilaisena (vaan ei saamelaisena taikka edes utsjokelaisena, tämä lienee syytä mainita) vaikea olla kiinnostumatta kun lehdissäkin tästä oli juttua. Ennakko-odotuksina oli hauskuus ja sellainen "no saa nyt nähdä"-tunne.

Nyt lukemisen jälkeen täytyy heti sanoa, että tämä oli aikamoinen äijäkirja. Ainakin minun päälleni ryöppysi testosteronia ja selvästi mieheksi tunnistettavaa kertojaääntä. Jossain sivun 40 tienoilla lakkasin kiinnittämästä siihen huomiota, koska tarina alkoi viedä niin vahvasti mukanaan. Eli kyllä tämä on naisenkin makuun sopivaa luettavaa, vaikka kirjassa itsessään ei paljon naisia näkynyt ja ääni oli kovin miehinen. Toki Heikkinen teki tästä äänestä armotta pilaakin. Jyppyrä esimerkiksi on selkeästi naimisissa hauislihastensa ja selfiekuvien kanssa. Ainoa syy sille, miksi hänellä ei ole selfiekeppiä, on kaiketi se, ettei sellaista sovi käyttää jengiliivit päällä. Sehän olisi tyylitöntä.

Tykkäsin erityisesti Heikkisen huumorista. Kirjassa se kumpuaa paitsi suoraan taitavasta kielestä, myös rikollisuudesta ja erityisesti rikollisen käytännöllisestä mielestä.

Sitten naaman eteen työntyi Aku, kehaisemaan että hän se on sotilaidensa kanssa tehostanut rahankiskontaa. Konsti on dognappaus. Kun kaappaa mieheltä jahtikaverin, ei tarvita kuin yksi nimetön uhkausviesti, niin johan ilmestyy setelinippu haluttuun paikkaan. Esimerkiksi vaimo olisi panttivangiksi väärä valinta. Silloin lunnaita joutuisi odottelemaan.

(s. 136)

Myönnän auliisti nauraa räkättäneeni myös sille kuvalle, joka kirjassa annetaan eteläsuomalaisista eli kaikista suunnilleen Oulun alapuolella asuvista. Poliitikkoja viilataan linssiin minkä ehditään saamelaisuuden varjolla ja Rouku pudistaa päätään nähdessään etelän ihmisen pinkovan Nelostien laitaa juoksutrikoissa keskellä lumituiskua. Moottorikelkkajengiläisiä uhkaava ankarin rangaistus ei suinkaan ole kuolema vaan karkotus Etelä-Suomeen. Ei ole tuntureita joita kiivetä, ei maastoa jota ajaa mönkijällä, ei paikkaa olla vapaa. Hirveä ajatus.

Myönnän ilomielin senkin, että porotalous ja poronhoito ovat minulle melkolailla vieraita asioita. Sen verran minäkin niistä kuitenkin ymmärrän, että en missään kohtaa pysähtynyt miettimään mistä tässä nyt onkaan kysymys. Osa syynä myöskin se, että Heikkinen esittää vieraatkin asiat helposti ymmärrettävällä tavalla. Olisi kiinnostava tietää mitä poroja oikeasti kasvattava ajattelee kirjasta. Tai saamelainen, kirjassahan ruoditaan saamelaista kulttuuria ja etenkin nykyelämää oikein urakalla. Satiirin ja pilkan kohteina eivät kuitenkaan ole saamelaiset tai poronhoitajat sinänsä, vaan pikemminkin tämä maailma, joka on mahdollistanut Roukun kaltaisen porokummisedän nousun. Mitä valitset kun vaihtoehtoja on vain yksi, ja sillä on tiukka ote kurkustasi?

Mutta siis, suosittelen kaikille! Äijämeininkiin ja rikolliseen mielenlaatuun tottuu äkkiä! Pohjimmiltaan tämä on tarina perheistä ja siitä, saako niitä valita. Ja nyt kiinnostuin muistakin Heikkisen kirjoista, tämä oli nimittäin ensimmäinen jonka häneltä luin.

Haasteet:

*Reading Challenge 2016 - 38. a satirical book [21/40]

[fakta & fiktio] antiikin Rooma

Hairahduin tosiaan haastamaan itseni fakta ja fiktio-kirjaparien suorittamiseen. Ideana on siis lukea sekä tietokirja että kaunokirja, joita yhdistää jokin teema (esim. valtio, aikausi, genre, henkilö...). Tähän ensimmäiseen pariin bongasin tietokirjan ensin ihan sattumalta, ja sen perusteella mietin sitten mitä lukisin romaanipuolelta. Yhdistävänä tekijänä on tällä kertaa antiikin Rooma, joka onkin erittäin kiinnostava aihe. Samaan tietokirjaan olisi kyllä voinut halutessaan yhdistää esimerkiksi rakkausromaanin!

FAKTA

Alberto Angela:
Rakkautta ja intohimoa antiikin Roomassa
(Amore e sesso nell'antica Roma, 2012)
344 s.
Art House 2014
Kirjastosta

Miten antiikin Roomassa rakastettiin?

Sitäpä selvitetään reilun 300 sivun verran. Takakannen mukaan Alberto Angela on paleontologi, toimittaja ja kirjailija. Historia tuntuu olevan niin hyvin hanskassa, että enpä taida tuota alkaa epäilemään. Kirja on kirjoitettu varsin helppotajuiseksi historialliseksi katsaukseksi. Ei siis tarvitse olla mikään antiikin asiantuntija, että siitä saisi jotain irti. Pidin erityisesti siitä, miten historialliset henkilöt tuotiin lukijan lähelle. Kirjassa vilisee oikeasti eläneitä ihmisiä, jotka suhtautuivat kukin rakkauteen ja seksiin omalla tavallaan.

Oikein erityisesti pidin siitä, että tässä ei kuvattu pelkästään roomalaisia miehiä. Mukana oli koko joukko naisia, jotka tiukoista antiikin Rooman tavoista huolimatta ottivat rakastajia. Kieltämättä minua jäi mietityttämään se, miten se käytännössä onnistui. Kirjassa korostettiin jatkuvasti sitä, miten etenkin parempisyntyiset roomalaisnaiset pidettiin lukkojen takana isien ja aviomiehien kodeissa. Miten nämä naiset sitten onnistuivat pitämään sekä satunnaisia rakastajia että pitkiä rakkaussuhteita? Varmasti joukossa oli niitä, joiden aviomiehiä se ei haitannut, mutta tuskin kaikki miehet niin sallivia olivat. Toisaalta, kirjassa mainitaan eräskin rouva, joka ratkaisi ongelman ottamalla rakastajia vain kun oli jo raskaana aviomiehelleen. "Merimiehet pääsevät sisään vasta kun laiva on lastattu" tai jotain sinne päin. Kukaan ei siis voinut kiistää hänen lastensa isyyttä, mikä oli Roomassa(kin) se ratkaiseva tekijä.

Mutta, ei kirjaa ilman natinaa! Jostain käsittämättömästä syystä kirjailija oli katsonut järkeväksi kirjoittaa mukaan fiktiivisiä pätkiä. Seurattiin siis satunnaisia fiktiivisiä roomalaisia, jotka lähinnä naivat prostituoituja ja pitivät tyttöystäviään kädestä. Luin yhden tai kaksi sellaista pätkää ja sitten hyppäsin ne suosiolla yli. Ne häiritsivät muuten leppoisaa ja viihdyttävää lukukokemusta.

Luettu myös mm.:

Kastanjan lukupäiväkirja

Haasteet:

*From fiction to reality
*Reading Challenge 2016 - 06. a book translated to Finnish [3/40]

FIKTIO

Nemo Rossi:
Rooman sudet
220 s.
WSOY 2012
Kirjastosta

Antikvariaatin pitäjä Bartolomeo Gonzáles hikoili ilmaistoimattomassa puodissaan ja tarkkaili poninhäntäpäistä ulkomaalaista.

Rakkauden ja intohimon vastapainoksi valitsin nuorten seikkailukirjan, jota olen satunnaisesti hipelöinyt kirjastossa. Se ei ole koskaan tarttunut mukaani kun kotona on ollut muutakin luettavaa. No, olisi ollut nytkin, mutta tällä kertaa tämä meni edelle. Rooman sudet aloittaa Arkeomysteeri-nimisen sarjan, jota on muistaakseni ilmestynyt kolme osaa. Nemo Rossia epäilinkin aina taiteilijanimeksi, mutta vasta tämän luettuani ja nimen googlattuani selvisi, että kyseessä on kaksi miestä. Mika Rissanen on historiantutkija ja Juha Tahvanainen puolestaan latinanopettaja.

 

Kyseessä on siis nuorten seikkailukirja, jonka tapahtumat sijoittuvat nykypäivän Roomaan ja jonka arvoitus pyörii antiikin Rooman ympärillä. Noin 14-vuotiaat Leo ja Kaius ovat asuneet Roomassa jo vuosia, ja ovat kirjan alussa kokeilemassa miten painovoima toimii. Autotiellä sattuu kolari ja pojat näkevät pakettiautossa olevat salaperäisellä IRPI-tekstillä koristellut laatikot. Uteliaita kun ovat, he värväävät Kaiuksen hakkerikaksoissiskon Silvan selvittämään mistä on kyse. Totta kai tarvitaan koko poppoon neuvokkuus ennen kuin mysteeri ratkeaa.

En nyt tartu kirjan henkilökliseisiin, koska lanu-kirjoissa niillä on oma funktionsa. Tai no, sen verran voisin sanoa, että olisi kiva löytää kirja, jossa se atleetti onkin joukon tyttö ja nörtit poikia. Tai että porukassa olisi kaksi tyttöä ja yksi poika ilman, että siitä seuraisi kolmiodraamoja. Mutta ei tätä nyt voi keskivertoa enempää syyttää kaavamaisuudesta, ja kun pojille kirjoitetaan niin poikien on oltava pääosassa (valitettavasti). Ajattelin kuitenkin nurista siitä, että kirjan tietopuoli on aika kuivasti esitetty. Jopa kuivemmin kuin ylläolevassa tietokirjassa. Toiminta keskeytyi tuon tuostakin puisevaan luennointiin. Jos ei tykkää historiasta niin tämä tuskin innostaa tutustumaan siihen. Toisaalta, jos tykkää historiasta niin tämä voisi hyvinkin olla napakymppi! Aikuista tämä ei jaksanut oikein innostaa juonensa puolesta, mutta nuorempi lukija tykkää varmasti enemmän. Jos harrastaisin enemmänkin kirjavinkkailua niin kyllä tämä pakettiin menisi sanotaan siinä 11-13-vuotiaille vinkattaville.

Luettu myös mm.:

Mari A:n kirjablogi, Lukuisa, Morren maailma ym.

Haasteet:

*From fiction to reality

*Reading Challenge 2016 - 14. a book you can finish in a day [4/40]

Antto Terras: Stockmann Yard: myymäläetsivän muistelmat

Antto Terras: Stockmann Yard:
myymäläetsivän muistelmat
285 s.
Like 2015
Kirjastosta

Tämän kirjan valmistumisprosessi on ollut harvinaisen kivuton.

Sattuipa silmääni kirjaston varaushyllystäni ja hetken selailtuani totesin, että tämä on kyllä pakko varata itsekin. Hyvä kun olin ajoissa liikkeellä, tätä on nimittäin nyt varattu enemmänkin. Jossain on varmasti ollut jokin lehtijuttu tai TV-ohjelma tästä ihan vasta, mutta se on kyllä mennyt minulta kokonaan ohi.

Eli siis, tässä kirjassa puhuu Antto Terras, joka on työskennellyt Helsingin Stockmannin myymäläetsivänä viimeiset 18 vuotta. Niihin vuosiin on mahtunut kaikenlaista hilpeää ja huolestuttavaakin juttua. Kirjassa keskitytään lähinnä niihin hilpeisiin ja niinpä tämä onkin oikein hauska luettava. Jos yhtään tylsistyttää tai syyssynkistely uhkaa, tämä on oiva piristysruiske! Hihittelin itsekseni aina vähän väliä sille, miten omituisia ihmiset voivat olla ja etenkin sille, miten kekseliäitä varkaat ainakin kuvittelevat olevansa. Jotkut heistä vaikuttivat jopa ihan sympaattisilta, etenkin se Herkun asiakas, joka söi leipien pehmeän sisäosan ja jätti kuoret hyllyyn. Ei varmaan kovin moni varas ole pyytänyt vartijoita pitämään itseään silmällä sille varalle, että leivänhimo iskee uudelleen.

Huvittavien rikostapausten lisäksi kirjassa on myös ns. oikeaa tietoa. Esimerkiksi minä opin kirjasta sen, että Stockmannilla on tosiaan pieni yksityisetsivien armeija eikä ulkopuolelta ostettua vartiointia. Mielenkiintoinen ja vanhanaikainen, mutta ilmeisen toimiva systeemi. Mikäli Terrakseen on luottaminen ja miksipä ei olisi, Stockmann Yard on tehokkaampi näpistelijöiden ja vastaavien nappaaja kuin poliisi. Etsivät kun ovat parempia peiteoperaatioissa, joihin kuuluu huomaamaton joukkoon sulautuminen ja siellä väijyminen.

Toinen minut yllättänyt tieto on se, miten laajan alueen Stockmannin kameravalvonta kattaa. Terras sanookin, että se on juuri ja juuri laillinen. Tarkkailu saa olla noin laajaa lähinnä sen vuoksi, että kameroista on hyötyä myös poliisille ja muille viranomaisille. Tuli kyllä vähän sellainen isoveli valvoo-olo kun tuosta luki...

Pihin naisen elämää-blogissa mainitaan, että lukeminen tökkäsi aina välillä alentuvaan kielenkäyttöön. Sama asia särähti ikävästi omaankin korvaani. Toisaalta kaikki ihmisryhmät nähdään lähtökohtaisesti samanlaisina (eli siis potentiaalisina myymälävarkaina) ja Terras nauraa myö sekä Stockmannille että sen etsiville. Toisaalta taas, niin, olisi se kirja kuitenkin ollut kiva ilman tytöttelyäkin.

Mutta muuten tykkäsin kyllä. Oli kiva lukea noinkin erikoisesta ammatista asiantuntijan kertomana.

Luettu myös mm.: Pihin naisen elämää