Jane Austen & Ben H. Winters: Järki ja tunteet ja merihirviöt

Dashwoodit olivat asuneet Sussexin kreivikunnassa suuresta muutoksesta lähtien, siitä saakka, kun maailman vedet kylmenivät ja kääntyivät ihmisen poikia vastaan ja paha alkoi liikkua syvyyksissä.

Austen-lukupiiri Lauran kanssa jatkui tällä Ben H. Wintersin Järki ja tunteet -parodialla. Se osoittautui paremmaksi kuin oletin, ja jotenkin kirjan huumori ja yliampuvuus iskivät minuun juuri sopivasti.

Järki ja tunteet ja merihirviöt sisältää, no, merihirviöitä. Juoni on pääpiirteittäin sama kuin alkuperäisteoksessa, mutta meri on noussut ihmiskuntaa vastaan. Sankarittaremme kohtaavat jos jonkinlaisia kauhukalmareita, verenhimoisia merirosvoja ja muita mukavia tämän genren trooppeja ja kliseitä.

Ehkä parasta kirjassa oli se, että nämä lonkerokaverit tekivät päähenkilöistä oikeita toimintasankareita. Dashwoodin naiset ovat aina valmiina tarttumaan harppuunaan ja Marianne rakastaa lukea traagisista merionnettomuuksista. Naisessa arvostetaan hyvää hapenottokykyä, vankkoja hartioita ja vahvoja pohkeita, koska milloin tahansa voi joutua kauhomaan karkuun jättiravuilta.

Siinä missä alkuperäisteos oli ennen kaikkea romanssi ja tapakomedia, Merihirviöt on kauhuseikkailu, jossa veri ja suolenpätkät lentävät rakkausdraamojen lisäksi. Siksi olikin vähän merkillistä, että Willoughbyn konnuutta lievennettiin: lehtolasta ei ole, vaikka Eliza muuten joutuukin häpäistyksi. Merkillistä kainostelua ottaen huomioon kaiken väkivallan.

Kirjassa tuotiin myös aika painokkaasti esiin se, miten palvelijoilla ja britti-imperiumin kolonialismilla ei ollut paikkaa Austenin kirjassa. Tässä parempi väki kääntää katseensa pois, kun merihirviöt teurastavat palvelijoita, ja Lady Middleton on kaukomailta tuotu ryöstösaalis. Lauran kanssa jännättiinkin pääseekö Lady ikinä pakoon vai ei!

Kokonaisuutena tykkäsin kirjasta ja sen seikkailuhengestä. Merihirviöt istuivat yllättävän hyvin tuttuun juoneen ja juonenkäänteitä riitti vaikka muille jakaa.

Kirjan tiedot:

Jane Austen & Ben H. Winters: Järki ja tunteet ja merihirviöt | Schildts 2011 | 350 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Sense and Sensibility and Sea Monsters (2009) | Suomennos: Virpi Vainikainen

Luettu myös:

Ainakin Nenä kirjassa ja Kirjamielellä

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Kolonialismi

* Luonto sivuilla : Tuho

Heather Walter: Malice

The golden bell above my doorframe bobs twice.

Heather Walterin Malice on kirjastolaina, joka on lämmittänyt hyllyäni aivan liian pitkään. Nyt se pääsee vapauteen seuraavalla lukijalle, ja minulla on jo varauksessa sen jatko-osa.

Malice on siis uudelleenkerronta wanhasta tutusta Prinsessa Ruususesta. Pääosassa on tarinan tuleva pahis, tällä kertaa vasta parikymppinen Alyce. Briarin valtakunta on tehnyt diilin keijuväen kanssa ja siksi sinne syntyy satunnaisesti tyttöjä, joiden veressä virtaa erityinen siunaus (Grace, ei kristillisessä mielessä). Alyce on kuitenkin aivan toista lajia, pahimmista pahimpiin kuuluva vila, ja siunausten sijaan hän jakelee kirouksia.

Ensimmäiset noin 50 sivua olivat melkoista saman asian jankkausta ja itsesäälissä rypemistä. Ei sillä, ettei kaikkien halveksumalla Alycella olisi ollut syytä siihen, mutta aika puuduttavaa se oli lukea. Tarina alkaa ottaa isompia kierroksia, kun Alyce tutustuu sukukirousta kantavaan prinsessa Auroraan. Lopussa mennäänkin sitten melkoista vauhtia ja päitä pudotellen.

Kirjan ilmeisimpiä teemoja ovat syrjintä ja erilaisuuden pelko, vapaa valinta ja sen puute, väärälle tielle astuminen ja alamäkeen syöksyminen, feminismi, vallanhimo sekä totta kai rakkaus.

Alycen isoin kipupiste on se, että kaikki olettavat hänen olevan paha ihan vain lajin perusteella. Vilat on tapettu melkein sukupuuttoon ja Alyce onkin tarinassa ainoa lajinsa edustaja. On tosin aivan selvää, että vilojen maine on syntynyt aivan syystäkin.

Oikeastaan pidin kirjan maailmasta enemmän kuin hahmoista. Koko tuo siunausten jakelu on täysin valtion valvonnassa ja kaupallistettu. Grace-tytöillä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin myydä kykyjään kunnes heidät on tiristetty kuiviin. Ylipäätään Briarin naisten asemaa on nakerrettu vuosisatojen kuluessa ja Auroran suunnitelmat palauttaa valta sinne, minne se kuuluu eli kuningattarelle, ei todellakaan miellytä kaikkia.

Kirja päättyy tietenkin cliffhangeriin ja se jatko-osa täytyy kyllä lukea.

Kirjan tiedot:

Heather Walter: Malice | Del Rey 2021 | 470 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Hyllynlämmittäjä

* Paha mieli, paras mieli : Kansanmurha/vaino

* Halloween : Musta kansi

Maggie Tokuda-Hall & Lisa Sterle: Squad

Feministinen fantasiakauhu YA-queersarjakuva, jonka piirrostyylistä pidän? No täytyy ainakin kokeilla!

Kyseessä on Maggie Tokuda-Hallin ja Lisa Sterlen Squad, joka tarinan edetessä upposikin yllättävän synkkiin vesiin. Ei niin, että mitään hilpeää hyvän mielen tarinaa odotin, mutta silti.

Becca ja hänen äitinsä muuttava parempaan kaupunginosaan, ja Becca pelkää jäävänsä taas koulussa ulkopuoliseksi. Tamponihätätilanne johtaa kuitenkin siihen, että hän pääsee mukaan suosittujen tyttöjen porukkaan. Lopulta Beccalle selviää, miksi juuri hän tuli valituksi sisäpiiriin.

Marley, Arianna ja Amanda ovat sekä kerrassaan täydellisiä nuoria naisia että armottomia ihmissusia, jotka metsästävät niljakkaita poikia. Becca on arvioitu tarpeeksi kauniiksi, älykkääksi ja nälkäiseksi päästäkseen laumaan.

Tule pimeälle puolelle, Becca.
(s. 84)

Jotenkin oletin, että ihmissyönti olisi Beccalle ongelma, mutta eipä sitten ollutkaan. Siinä ei montaa hetkeä mennyt, kun hän jo raateli menemään muiden mukana. Hänen ulkopuoliseksi jäämisen pelkonsa ajoi kaiken muun ohi. Moraaliset konfliktit alkavat syntyä vasta siinä vaiheessa, kun lauma lipeää omista säännöistään.

Sarjakuva oli tosiaan yllättävän synkkä ja raaka, vaikka väkivaltaa ei niin hirveän yksityiskohtaisesti kuvattukaan. Masentavan realistista oli se, miten uhreiksi valikoituneet pojat kuvittelivat tyttöjen olevan vapaata riistaa. Kappas vain kun saalis osoittautuikin saalistajaksi.

Tarinassa oli myös monenlaisia kiinnostavia ihmissuhteita tyttöjen välisistä jännitteistä alkaen. Entä jos susilauman alfa ei osaakaan johtaa? Beccalla ja hänen äidillään on koko ajan kommunikointiongelmia, ja lisäksi Becca yrittää salata ihastuksensa Marleyyn.

Tykkäsin kyllä ja suosittelen! Loppu lässähti vähän siirapin puolelle, mutta muuten tarina oli jännä ja mielenkiintoinen.


Kirjan tiedot:
Maggie Tokuda-Hall & Lisa Sterle: Squad | HarperCollins 2021 | 213 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Paha mieli, paras mieli : Ulkopuolisuus
* Halloween : Lanu-kauhua

Hawkman & Mecha-Roots: Night of the Living Cat Vol. 1

Kas tässäpä manga kissojen, kauhukomedian ja mikseipä myös zombimaailmanloppujen ystäville! Hawkmanin ja Mecha-Rootsin Night of the Living Cat on nimittäin kissa-apokalypsisarja, jos sellaista genreä nyt on olemassakaan.

Tarinan kuvasto ja troopit ovat kuin zombisarjasta. Ihmiset pakenevat pelottavaa laumaa, jonka kynsiin joutuminen tietää varmaa tuhoa. Eipä kuitenkaan kuolemaa. Suloisten kissojen koskettaminen nimittäin muuttaa ihmisen kissaksi.

Tässä ensimmäisessä osassa kuvataan ensin päähenkilöiden pakoa silitystenhimoiselta kissalaumalta. Sen jälkeen palataan kissapandemian alkuhetkiin. Muistinsa menettänyt Kunagi työskentelee Kaorun ja tämän veljen kissakahvilassa kun ensimmäiset tartunnat tapahtuvat.

Aivan, tämä sarja on niin täynnä kissoja ja ihmisiä, jotka rakastavat kissoja, että oksat pois.

“This world isn’t the same anymore! We can’t even love cats right now. The days of burying your face into their fur are gone! We can’t even squeeze their toe beans!”

Mikä tragedia.

Tykkäsin tästä tosi paljon ja idea toimi mainiosti (mauniosti?). Kissarakkaiden ihmisten epätoivo ja ikkunan takana tuijottavat suloiset kissat istuivat yllättävän hyvin zombikliseisiin. Pidin myös selkeästi piirrostyylistä, ja minulla on epäilyni Kunogin toistaiseksi mysteeriksi jäävästä menneisyydestä.

Voi ei!

Kirjan tiedot:

Hawkman & Mecha-Roots: Night of the Living Cat Vol. 1 | Seven Seas Entertainment 2022 | 184 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Nyaight of the Living Cat Vol. 1 (2021) | Englanninkielinen käännös: Nan Rymer

Haasteet:
* Halloween : Kissa

Dana Schwartz: Anatomy: a Love Story

“Hurry up!”

Dana Schwartzin YA-kirja Anatomy: a Love Story päätyi lukulistalleni upean kansikuvan vuoksi. Onnittelut tekijälle todella onnistuneesta työstä, jossa kirjan teemat on visualisoitu kekseliäästi tuon anatomisesti oikean muotoisen sydänhelman kautta!

Goottihenkisen ja frankensteinmaisiin ulottuvuuksiin päätyvän tarinan päähenkilö on 17-vuotias Hazel Sinnett, jonka intohimo on kirurgia. Ja siis todellakin intohimo. Tuo alaotsikon rakkaustarina tuntuu viittaavan enemmän Hazelin kiihkeään rakkaussuhteeseen lääketieteen kanssa kuin haudanryöstäjä Jackiin, joka oli aika yhdentekevä hahmo.

Tykkäsin tosi paljon Hazelista, joka tuntee olevansa loukussa omien toiveidensa ja seurapiirien odotusten välissä. Vuosi on 1817, jolloin hienot naiset ovat vaimoja eikä kukaan nainen ole kirurgi, ikinä. Hazel etsii porsaanreikiä päästäkseen opiskelemaan lääketiedettä ja toivoo, että kihlattu tukisi häntä unelmien toteuttamisessa.

Hah, joopa joo.

Kirjassa on koko ajan mukavan painostava ja synkkä tunnelma, ja Hazel viettää aikaa kyynärpäitään myöten vainajien sisuksissa. Yksi teemoista onkin se hirvittävä väkivalta, jota lääketieteen kehittyminen on vaatinut. Haudanryöstö on vain jäävuoren huippu. Vaikka tarina ottaakin lopussa kauhukirjakierroksia, tuo on kuitenkin ihan totta. Jäinkin pohtimaan sitä, millaisille luurankovuorille ja huonompiosaisten hyväksikäytölle nykykirurgia on rakentunut.

Lainasin jo tämän jatko-osan, joka toivottavasti jatkaa samoilla linjoilla! Hazelin makaaberi intohimo ja koko vain synkistyvä juoni iskivät minuun ihan täysillä.

“Well,” Iona said slowly, “perhaps you could take only one book with you to read at the gardens. After all, you’ll only be there for the afternoon.”

Hazel choked on her tea. “One book? One book? Now you’re being absurd. What if I finish it? Or what if I find it impossibly dull, what then? What am I supposed to read if I either complete the book I brought or I otherwise discover it to be unreadable? Or what if it no longer holds my attention? Someone could spill tea on it. There. Think of it. Someone could spill tea on my one book, and then I would be marooned. Honestly, Iona, you must use your head.”

“Two books then, miss.”

(s. 216-217)

Kirjan tiedot:

Dana Schwartz: Anatomy: a Love Story | Piatkus 2022 | 336 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Viiden tähden kirja

* Paha mieli, paras mieli: Väkivalta

Ashley Robin Franklin: The Hills of Estrella Roja

Jos joku etsii pimeneviin iltoihin jännitystä, yliluonnollisia juttuja ja queer-hahmoja, niin tässäpä niitä olisi. Ashley Robin Franklinin YA-sarjakuva The Hills of Estrella Roja oli yllättävän kiva, ja onneksi annoin sille mahdollisuuden vaikka tuo kansikuva ei niin houkutellutkaan.

College-opiskelija Katilla ja hänen bestiksellään on yliluonnollisiin ilmiöihin keskittyvä podcast. Anonyymi vinkki vetää Katin Estrelle Rojan kylään, jonka lähistöllä on nähty outoja valoja. Samaan kylään palaa myös Mari, jonka isoäiti on yllättäen kuollut. Estelle Rojan salaisuuksia selvitellessään tytöt ei niin yllättäen ihastuvat toisiinsa.

En pitänyt piirrostyylistä kovin paljoa, mutta toisaalta pakko myöntää, että jokin siinä toimi yhdessä hyvin rakennetun juonen kanssa. Sisäänpäin kääntynyt kylä ja ynseät asukkaat tuntuivat ahdistavilta, ja jännitys tiivistyi tarinan edetessä. Oli myös kiva, että se yliluonnollinen juttu tässä oli minulle aivan uusi ja nostettu meksikolaisesta kulttuurista.

Pidin myös siitä, miten olennaisia Marin sukulaiset olivat tarinassa. Tai oikeastaan sukulaisnaiset. Tämä oli hyvin naiskeskeinen tarina, jossa ei montaa vuorosanaa miehille annettu. Mari, hänen äitinsä ja pikkusiskonsa ovat sukunsa keskellä ulkopuolisia, koska äiti muutti aikoja sitten pois Estrelle Rojasta. Vierauden ja vähän myös katkeruuden tunne tuli hyvin esiin molemmin puolin.

Kyräilevät kyläläiset.
(s. 60)

Ulkopuolisuus teemana kärjistyi aina, kun Kat yritti puhua kyläläisten kanssa. Estrelle Rojassa ei paljon vieraita nähdä ja kaikki uudet ihmiset ovat ennen kaikkea epäilyttäviä. Queerius ei kuitenkaan ollut kirjassa kenellekään ongelma.

Kirjan tiedot:

Ashley Robin Franklin: The Hills of Estrella Roja | Glarion Books 2023 | 404 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Nopeasti luettu

Mokumokuren: The Summer Hikaru Died. Vol. 1 & 2

Ja taas jotain astetta synkempää, tällä kertaa sarjakuvana. Luin peräkkäin kaksi Mokumokurenin The Summer Hikaru Died -sarjan osaa ja jäin nyt kaipaamaan jatkoa, niin häiritsevä kuin tarina onkin.

Suurin osa siitä nähdään Yoshikin näkökulmasta. Hänen paras ystävänsä Hikaru kiipesi vuorille ja jotain muuta palasi takaisin. Kukaan muu ei tunnu huomaavan, ettei Hikaru ole enää Hikaru vaan jotain aivan muuta.

Heti alusta asti on selvää, että Hikarun hahmon on ottanut jonkinlainen lovecraftimainen toisen maailman peto. Tämä “Hikaru” esittää Hikarua varsin taitavasti, mutta on jossain asioissa naiivi eikä pysty huijaamaan Yoshikia. Tarinan edetessä nähdään takaumia ja alkaa käydä selväksi, että pojat olivat toisiltaan salaa ihastuneita toisiinsa.

"Hikaru".

Samalla nähdään kurjia ja kyseenalaisia kotioloja, teinipoikahuumoria ja syitä sille, miksi Yoshiki kaipaa Hikarua niin paljon. Käy myös varsin selväksi, että jotkut poikien kotikaupungin asukkaista tietävät, ettei naapurivuorilla ja lähimetsässä asu vain söpöisiä metsän eläimiä.

Minusta tarina oli koko ajan ahdistava ja häiriintynyt, ja niinhän sen pitikin olla. Yoshiki ei voi unohtaa Hikarua, mutta ei myöskään osaa täysin vihata “Hikarua”, onhan se melkein kaikin tavoin kuin Hikaru. Ainakin päällisin puolin.

Sarjassa on yhteensä neljä osaa ja luen varmasti nuo jälkimmäisetkin. Pakko saada tietää, miten tässä käy!

Kirjan tiedot:

Mokumokuren: The Summer Hikaru Died. Vol. 1 & 2 | Yen Press 2023 | 180 & 196 sivua | Kirjastosta

Japaninkieliset alkuteokset: Hikaru ga Shina Natsu (2022) | Englanninkielinen käännös: Ajani Oloye

Haasteet:

* Helmet 2024 : 10. Kymmenes kirja, jonka luet tänä vuonna [9/50]

* Luonto sivuilla vol. 3 : Varjo

Shannon Watters, Branden Boyer-White & Berenice Nelle: Hollow

Isabel Crane vanhempineen muuttaa pieneen kylään, jossa onkin astetta erikoisempia perinteitä. Kylä on nimittäin Sleepy Hollow, joka on kuuluisa päättömästä ratsumiehestään. Izzy ja hänen uudet ystävänsä huomaavat pian tarujen olevan täyttä totta.

Tarkoitukseni oli lukea tämä halloweenin aikaan, mutta pahus sentään kun joku muu oli lainannut tämän OverDrivesta! No, ei se mitään, onhan ulkona edelleen pimeä ja näin ollen otollinen kummitusaika.

Hollow on vauhdikas sateenkaareva YA-sarjakuva, jota ei harmi kyllä ole käännetty suomeksi. Tällaiselle sarjikselle olisi varmasti lukijoita vaikkei Sleepy Hollow’n legenda kaikkein tutuin olisikaan. Löytyy vetävä juoni, kivoja hahmoja, sateenkaariromanssi ja ainakin omaa silmääni miellyttävä selkeä piirrostyyli.

Tykkäsinkin todella paljon kaikista tarinan hahmoista. Vaikka kansikuva vähän siltä näyttääkin, edes kaunis, vaalea Vicky ei ollut pelokas neito pulassa. Hän on täysin kyllästynyt siihen, että koko Van Tassel -suku rypee menneisyyden mainingeissa ja ilmoittaa hänet joka tilaisuuteen edustamaan päättömän ratsumiehen legendaa. Izzyn reippaus saa hänet viimeinkin sanomaan, mitä hän todella ajattelee.

On aika vaikea valita suosikkihahmoani, mutta sanoisin, että ratsumiehen kurpitsapää taitaa kuitenkin olla se ykkönen. Kurpitsan ilmeet nyt vain olivat aivan loistavat, etenkin yhdistettynä ratsumiehen elehtimiseen.

Kiitti kun pysähdyit! Jostain syystä kaikki muut juoksivat paniikissa karkuun.

Myös kirjan huumori iski minuun ja olin Izzyn kanssa aivan yhtä ällistynyt Sleepy Hollow’n kylän kyvystä hyödyntää kauhulegendansa. Kaikki on päätöntä ratsumiestä pizzapaikan logosta alkaen.

Eli tosi kiva sarjakuva, suosittelen!

Kirjan tiedot:

Shannon Watters, Branden Boyer-White & Berenice Nelle: Hollow | Boom! Box 2022 | 182 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* YA-lukuhaaste 2023 : Kannessa tai kirjan nimessä on eläin

Johan Harstad: Darlah: 172 tuntia Kuussa

“Hyvät herrat, on aika.”

Mikäs sen parempi keino saada rahoitusta avaruustutkimukselle kuin lähettää muutama teini Kuuhun? NASAN loistoidea johtaa arvontaa, jonka voittajia odottaa unohtumaton matka. 

Yksi lukuhaasteiden hyvistä puolista on ainakin omalla kohdallani se, että tulee kaiveltua lukulistaa vähän kauempaakin. Muistan nähneeni tämän kirjaston hyllyssä kymmenisen vuotta sitten. Kirja jäi mieleen kansikuvan ja nimen vuoksi. Mikä ihmeen Darlah, ajattelin.

Ja nyt kun luin tämän niin totesin, että a) kauhu ei edelleenkään ole oma genreni ja b) maailma on muuttunut paljon kymmenessä vuodessa. Kirjassa se näkyy etenkin teknologiassa ja nuorisokulttuurissa noin ylipäätään.

Toisaalta nämä nuoret kuumatkailijat haaveilevat ihan samanlaisista asioita kuin nykynuoretkin. Norjalainen Mia haluaa bändinsä menestyvän, japanilainen Midori haluaa pois ahtaasta laatikosta, johon häntä ollaan tunkemassa, ja ranskalainen Antoinen haluaa exänsä takaisin.

...Antoine oli kyllä sen verran vaaniva stalkkeri, että huh huh. Pidin hänestä vähiten, koska oikeasti, jätä nyt se tyttöparka rauhaan.

Mutta, kirja itsessään paljastui siis YA-scifikauhuksi ja olin lukiessani sellaisella tuulella, että yhdessä vaiheessa kirja alkoi jo oikeasti ahdistamaan. Piti katsoa välillä jotain pöljää telkkarista, jotta pulssi laski ja tarinan luomat mielikuvat häipyivät taka-alalle.

Alkulämmittelyä ja hahmoihin tutustumista oli noin puolet kirjasta, Kuu-reissua se toinen puoli. Mia, Midori ja Antoine kohtaavat pieniä kummallisuuksia jo Maan kamaralla, mutta Kuussa kirjailija pistää ison vaihteen päälle ja kauhu koputtelee nopeasti ikkunaan. Kirjan loppu oli yllättävä enkä kyllä suosittelisi tätä ihan herkimmille lukijoille.

Kaiken kaikkeaan ihan tykkäsinkin kirjasta, mutta taidanpa ottaa nyt vähän välimatkaa kauhuun genrenä. Kesän valoisina päivinä uudestaan?

Kirjan tiedot:

Johan Harstad: Darlah: 172 tuntia Kuussa | Karisto 2012 | 438 sivua | Kirjastosta

Norjankielinen alkuteos: Darlah - 172 timer på månen (2008) | Suomennos: Elina Uotila

Luettu myös:

Kirjapöllön huhuiluja, Anna minun lukea enemmän, Yöpöydän kirjat ynnä muut

Haasteet:

* Scifiä! : Genrejen sekoitus

* YA-lukuhaaste 2023 : Kirja on julkaistu 2013 tai aiemmin

* Luonto sivuilla vol. 3 : Pimeys

George R. R. Martin: Nightflyers

When Jesus of Nazareth hung dying on his cross, the volcryn passed within a year of ihis agony, heading outward.

Nightflyer miehistöineen jahtaa volcrynia, salaperäisiä ja verrattain hitaasti liikkuvia avaruusolentoja. Tutkimusmatka saa ikävän käänteen kun miehistön jäseniä alkaa kuolla oudoissa olosuhteissa.

Tämä oli hetken mielijohteen laina Scifiä! -lukuhaasteeseen ja ensimmäinen George R. R. Martinin kirja, jonka olen lukenut. Tarinaa enemmän pidin David Palumbon kuvituksesta, joka on hyvin tummasävyinen ja sopivan klaustrofobisen ahdistava.

Minun mielestäni tarina ei ollut erityisen yllättävä, vaikka se kovasti sitä yrittikin olla. Nightflyerin salaisuus oli ilmiselvä heti, kun kapteeni Royd Eris kertoi elämästään. Toiselle lukijalle se voi toki tulla yllätyksenä, ei sillä. Riippuu varmasti siitä, miten paljon ja millaista scifikauhua on lukenut tai katsonut.

Kirjasta on tehty TV-sarja vuonna 2018. En ole nähnyt sitä, mutta luin uteliaisuudestani sarjan Wikipedia-sivun. Sarjassa on selvästi otettu hieman taiteellisia vapauksia ja vaikka runko näyttäisi olevan samantapainen, sarjaan on tungettu valtavasti tavaraa, jota ei kirjasta löydy. Sarja vaikuttaa enemmänkin actionsarjalta kuin sellaiselta suljetun huoneen kauhumysteeriltä, joka kirja on.

Tämä ei tehnyt sen suurempaa vaikutusta, mutta tulipahan luettua. Sarjaan tuskin tulen katsomaan.

Kirjan tiedot:
George R. R. Martin: Nightflyers | Bantam Books 2018 | 193 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Scifiä! : Kirjasta on tehty elokuva tai sarja

Magdalena Hai: Sarvijumala

Öinen tuuli huojuttaa metsän korkeita kuusia, niiden liike säikäyttää lentoon parvin tummia lintuja.

17-vuotiaan Laurin perhe on ollut pahassa auto-onnettomuudessa. Äiti on kuollut, isää pidetään koomassa ja Laurin toipilasaika alkaa pikkukylässä tädin perheen luona. Pian Lauri alkaa nähdä häiritseviä näkyjä, jotka eivät taidakaan johtua vahvasta lääkityksestä…

Nuorten kauhukirjallisuudelle on aina tilausta ja tässäpä tuore esimerkki siitä, miten kauhuelementit ja arki voidaan kytkeä yhteen. Lauri käy lähellä kuolemaa ja saa kyvyn nähdä kuolleita. Mitä pitemmälle tarinassa mennään, sitä enemmän kauhu saa tilaa, ja lopussa lentävätkin veri ja silmämunat.

Minä siis kerta kaikkiaan inhoan silmäjuttuja, joten minulle tuo oli erityisen ällöttävää luettavaa!

Kauhun lisäksi Laurin arjessa näkyvät post-traumaattinen stressihäiriö, suru, huoli ja syyllisyys sekä tavallisen teini-nuoren elämään kuuluvat asiat. On pikkukylän nuorisobileitä, mopoautoja, whatsappailua, uusia kavereita, ihastuksia ja seksiä. Naapurin Vilja-Maarian kautta tuodaan varsin raa'astikin esiin nuoren ihmisen itsetuhoisuus ja se, ettei Lauri ole kenenkään muun kuin oman elämänsä keskipiste.

Ikävä kyllä Laurin arkeen kuuluu myös rasismi, hänen isänsä kun on tummaihoinen. Suurin osa kirjan hahmoista suhtautuu Lauriin hyvin mutkattomasti eikä rasismi ole kirjan pääaihe, mutta ei sitä vältelläkään. Ei tämä Suomi mikään lintukoto ole, jos olet vähänkään erilainen. Yksityiskohta, josta erityisesti pidin, oli Laurin kaksikielisyys ja se, miten äidin kuoleman myötä isä ja poika ovat kielellisesti hieman hukassa.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin kirjan sujuvasta kielestä, kiinnostavista hahmoista ja hyvin etenevästä juonesta kaikkine arjen ja tuonpuoleisen kiemuroineen. Jäin oikeastaan vähän odottamaan jatko-osaa ja ovi sille jätettiinkin raolleen.

Musta tuntuu, että on hirveän pitkä aika siitä, kun joku on sanonut mun äidin nimen ääneen. Se tuntuu oudolta. Väärältä. Sen sanominen piirtää mun todellisuuteen äidin kokoisen aukon.

(s. 80)

Kirjan tiedot:
Magdalena Hai: Sarvijumala | Otava 2023 | 162 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2023 : 44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuudenlajiin, jota et lue yleensä [22/50]
* Luonto sivuilla: Jumalolento
* Ihana susi: Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa

Horace Wallace: Otranton linna

Valtava kypärä ilmaantuu tyhjästä tuhoisin seurauksin; jättiläismiekka kannetaan paikalle Pyhältä maalta; absurdin kokoisesta jalasta ja kädestä saadaan epäluotettavia todistajanlausuntoja.

Otranton ruhtinaan poika on astumassa alttarille kun taivaalta tipahtanut jättimäinen kypärä murskaa hänet. Lievästi sanoen epävakaa isä huomaa tilaisuutensa tulleen ja päättää naida poikansa morsiamen.

Luin tämän ihan vain Syyslukuhaastetta silmällä pitäen ja vaikka haaste jääkin bingoa vaille, oli tämä kiinnostava lukukokemus. Ja kiinnostavalla tarkoitan todella omituista, absurdia ja huvittavaa.

Tämä Horace Wallace Otranton linna on ensimmäinen goottilaiseksi kauhukirjallisuudeksi laskettu teos. Kaikki kliseet tästä löytyvätkin, jos kohta täytyy sanoa, että satunnaiset jättiläiskypärät ja ruumiinosat tulivat minullekin yllätyksenä.

Kaunis neito pakenee linnasta salakäytävää pitkin luostariin perässään himokas ruhtinas, joka uskoo pahaenteiseen ennustukseen. Melankolinen nuori mies paljastuu mahtisuvun perijäksi, väärä neito saa tikarista, aaveet lepattavat pitkin käytäviä ja kaikki on niin synkkää ja kohtalokasta että.

Tämä oli oikeasti niin melodramaattinen tarina, että minua ihan nauratti. Mutta enpä olekaa Wallacen aikalainen, joka näki tämän varmasti erilaisin ja etenkin tuorein silmin. Klisee on klisee vasta, kun sitä toistetaan tarpeeksi kauan.

Kaiken kaikkiaan tämä oli kivaa luettavaa pimeinä iltoina ja luulenpa, että jos joskus joudun vinkkaamaan klassikoita niin tämä on varmasti mukana listalla.

Kirjan tiedot:
Horace Wallace: Otranton linna | Faros-kustannus 2014 | 208 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: The Castle of Otranto (1764) | Suomennos: Päivi Mehtonen ja Jyrki Siukonen, jälkisanat Janne Tunturi

Luettu myös:
Ainakin Ruusun nimi ja Unelmien aika

Haasteet:
* Syyslukuhaaste: Lue goottilainen kirja
* Aakkoshaaste : O

Salla Simukka: Tästä kaikki alkaa

Novalla on lapsuudesta saakka toistuva painajainen.

Nova ja Isla muuttavat unelmataloonsa puiden keskelle. Talo ei kuitenkaan paikkaa rakoilevaa suhdetta ja pian edessä onkin ero. Isla ei kuitenkaan tunnu hyväksyvän tapahtunutta...

Sanonpa heti alkuun, että taisin olla aivan väärä yleisö tälle kirjalle.

Tämä on Salla Simukan ensimmäinen aikuisille kirjoitettu kirja, mutta minun mielestäni tämä tuntui hyvin paljon YA-kirjalta. Jo pelkästään Islan ja Novan nimet kaikuivat tämän hetken YA-kirjallisuutta, samoin hieman luennoivasti kriiseilty ilmastonmuutos.

Tunne ei väistynyt, vaikka molemmat naiset ovat aikuisia, neljänkymmenen molemmin puolin. On töitä, on oma talo, on parisuhde, on ollut puhetta siitä, millainen elämä yhdessä rakennetaan. Tarina alkaa saada tummempia sävyjä kun suhde murenee. Isla ei tunnu käsittävän, että ero ylipäätään on tapahtunut.

Ja silti minun oli vaikea uskoa, että he tosiaan olivat keski-ikää lähestyviä naisia parikymppisten, ensimmäistä vakavaa suhdettaan kokeilevien nuorten aikuisten sijaan.

Luulen, että kirjassa käytetty kieli ja kerronnan keinot saivat aikaan tämän vaikutelman. En näin äkkiseltään osaa sanoa tarkkaan, mikä teki niistä niin YA-maiset, mutta siltä se vain tuntui. Tarina halusi myös yllättää etenkin lopullaan, mutta enpä yllättynyt.

Ei siis minun kirjani, mutta joku toinen saanee tästä sopivan synkän lukuhetken pimeään iltaansa.

Kirjan tiedot:
Salla Simukka: Tästä kaikki alkaa | Tammi 2022 | 167 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjojen keskellä, Kirjakaapin kummitus, Kirsin kirjanurkka ynnä muut

Haasteet:
* Ihana susi: Kirjassa on syksy

Ash Parsons: Girls Save the World in This One

We're never going to make it.

June Blue ystävineen fanittaa zombisarja Human Wastelandia. Heidän onnekseen ZombieCon! -fanitapahtuma järjestetään heidän kotikaupungissaan. Mahtava yhteinen kokemus muuttuu kuitenkin astetta synkemmäksi kun käy ilmi, että kaikki zombit eivät olekaan cosplayereita…

Tällä kirjalla kesti ikuisuus päästä vauhtiin. Ensimmäinen zombi tuli vastaan vasta sadan sivun jälkeen! Kaiken lisäksi ne ensimmäiset sata sivua käytettiin suurimmaksi osaksi niinkin jännittävään aktiviteettiin kuin jonottamiseen. June, Imani ja Siggy jonottavat messukeskukseen, luentosaliin ja vielä näyttelijätapaamisiinkin. Jonoa, jonoa, jonoa.

Onneksi kirjan kerronta on kuitenkin kevyttä, nopealukuista ja hauskaakin, joten alun sai kuitenkin kahlattua läpi. Zombien horjuttua kuvioihin juoni muuttuu vauhdikkaammaksi, kun tytöt ja muut selviytyjät yrittävät löytää turvapaikkaa.

I let out an involuntary yelp, which should sound blood-curling, because I'm that startled.

Instead I sound like that Muppet who speaks in "meep" voices.

(s. 283)

Zombiseikkailun lomassa vatvotaan tyttöjen ystävyyttä, ihastuksia, seksismiä ja myös rasismia. Imani on ikionnellinen siitä, että ympärillä on kerrankin hänen näköisiään ihmisiä eikä vain valkoisia kasvoja. June puolestaan löytää itsestään johtaja-aineksia, mutta joidenkin miesten on vaikea niellä tätä kakistelematta. Junen ystävät ovat kuitenkin aina hänen puolellaan ja zombeja tärkeämpää kirjassa onkin heidän välinen lämpönsä ja rakkautensa.

(Jonka toistellaan olevan täysin platonista, mutta June kyllä vaikuttaa olevan ei-platonisesti rakastunut Imaniin, joka on Junen mielestä kaunein ja täydellisin ihminen maan päällä.)

Kaiken kaikkiaan ihan viihdyttävä YA-zombikirja jos vain pääsee loputtoman jonottamisen yli. Oli myös kiva löytää ja lukea YA-kirja, joka ei ole osa mitään sarjaa.

Kirjan tiedot:
Ash Parsons: Girls Save the World in This One | Philomel 2020 | 426 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2022 : 7. kirja kertoo ystävyydestä [23/50]
* YA-spefibingo : Kauhu

Päivi Alasalmi: Riivatut

Vieraat miehet ilmestyivät kuin tyhjästä ja koht'sillään he jo katosivat Sunilan kylästä, mutta ei heitä noin vain unohdettu.

Kun tavarat alkavat lentää Lauhan torpassa, koko kylä kokoontuu paikalle. Tuvassa riehuu selvästi jokin yliluonnollinen voima, jolla on pahat mielessään. Sana kiirii myös Tampereelle, jossa nuori sanomalehtimies Hugo Untamo saa tehtäväkseen raportoida, onko piru tosiaan merrassa.

Halusin lukea toisenkin Alasalmen kirjan Sudenrautojen jälkeen ja mukaani lähti kirjastosta tämä Riivaajat. Tämä on kauhukirja, mutta en itse pitänyt tätä erityisen pelottavana. Tarinana tämä oli kuitenkin oikein vetävänä ja luin tämän yhdeltä istumalta.

Alasalmen värikäs ja lennokas kerronta sai torpan kummalliset tapahtumat tuntumaan oikeastaan toissijaisilta hahmojen reaktioihin nähden. Lentävä kirves, ookoo, mutta kiinnostavampaa on, miten eri ihmiset suhtautuvat siihen. Kaiken lisäksi kirjan todellinen paha ei suinkaan ole mikään räyhähenki, mikä onkin tarinan koko pointti. Tiedämmekö todella, mitä ystäviemme ja tuttaviemme luona tapahtuu?

Tarinan pääasialliset kertojat ovat Lauhan torpan pikkupiika Hertta sekä kunnianhimoinen Hugo. Hertta sairastaa keuhkotautia, eikä hänen elämässään tunnu pilkottavan valoa mistään suunnasta. Perheessä on niin paljon lapsia, ettei Hertta voi palata kotiinsa ja hän pelkää, että mukava renki Niklaskin katselisi mieluummin tyttöä, joka ei keiku haudan partaalla. Pidin paljon Hertasta, jonka surullinen tarina ja kokemukset avautuvat lukijalle pikkuhiljaa.

Tällaisia asioita Hertta vatvoi mielessään öisin, kun häntä alkoi pelottaa. Hän koetti päästää mieleensä vain mukavia muistoja, jotka saisivat hänet paremmalle tuulelle, mutta aina se ei onnistunut. Hänen surunsa oli niin syvä.

(s. 102)

En pitänyt yhtä paljon pyrkyrimäisestä Hugosta henkilönä, mutta hahmona ja näkökulmana hän oli mainio. Tunsin suoranaista vahingoniloa aina, kun hän koki vastoinkäymisiä. Hänen kauttaan kuvataan kylän salaisuuksia ja sitä, miten paljon rauhalliselta näyttävän pinnan alla myrskyää. Hugolle paljastuu, että kylän naisilla ja naisilla noin ylipäätään on meneillään paljon muutakin kuin se, mitä miehet näkevät tai myöntävät näkevänsä. Minua huvittivat erityisesti määrätietoiset leskirouvat, joiden pyöritykseen Hugo joutuu.

Kokonaisuutena tykkäsin tästäkin kirjasta paljon. Suomalainen kansanusko, historiallinen ajanjakso ja pienen kylän salaisuudet kietoutuvat kiinnostavaksi kauhujännäriksi. Yhtäältä ollaan hurskastelemassa kristinuskossa eikä uskota mihinkään pakanalliseen kuten noituuteen. Toisaalta pidetään vakavasti otettavia käräjiä siitä, onko joku tosiaan manannut paikalle pahan hengen vai ei.

Kirjan tiedot:
Päivi Alasalmi: Riivatut | Gummerus 2018 | 267 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjoihin kadonnut, Kirjataivas, Kirjojen keskellä ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 35. kirjassa on oikeudenkäynti [10/50]
Oikein wanhan ajan käräjät!
* Aakkoshaaste : R

JP Ahonen & KP Alare: Perkeros

Perkeros-bändi soittaa avantgardista metallia ja yrittää saada mainetta ja kunniaa. Bändiä luotsaa sen kitaristi Akseli, joka elää ja hengittää musiikkia niin syvään, että bändikavereitakin alkaa huolestuttaa. Akselilla on suuria haaveita, mutta bändin soundi on hukassa kunnes kuvaan astuu jumalaisen äänen omaava Aydin. Kun Perkeros valmistautuu Rocktoberfestiin, Akseli huomaa, että musiikin voimalla on nurjatkin puolensa.

Kertoja Akseli ei osaa kuvitella itselleen muuta elämää kuin musiikin ja tämä ajaa kiilaa hänen ja tyttöystävä Jutan väliin. Täytyy sanoa, että Jutalla on enemmän kärsivällisyyttä kuin minulla. Omat hermoni olisivat ratkenneet aikoja sitten Akselin haahuilun ja välinpitämättömyyden vuoksi. En oikeastaan pitänyt Akselista, mutta onko päähenkilöstä edes pakko pitää? Akseli on nimittäin oikein toimiva hahmo ja hänen pakkomielteensä uskottava.

Pidin kosketinsoittaja Liljasta, joka vastaa myös bändin viestinnästä ja managerin töistä, ja usein myös terveestä järjestä. Hän jaksaa kuunnella Akselin kiihkomielistä vaahtoamista ja ymmärtääkin häntä, mutta vain tiettyyn pisteeseen saakka. Pidin myös bändin uudesta solistista Aydinista, jonka Lilja bongaa kebabravintolasta. Istanbulista kotoisin olevalla Aydinilla on hyvä huumorintaju ja hän liittyy bändiin saadakseen uusia ystäviä Suomesta.

Heti tarinan alussa käy selväksi, että tämähän onkin maagista realismia. Puhuva Karhu oli aika ilmiselvä vihje. Oikeastaan pidin siitä, miten tämä toimi muusikin kuvaajana. Akseli tuntuu siirtyvän toiseen todellisuuteen upotessaan musiikin maailmaan eikä ole selvää, onko tämä vertauskuvallista vai tapahtuuko se aivan oikeasti. Tarinan hyppäys väkivaltaiseen kauhuun tuli silti takavasemmalta enkä ole vieläkään aivan varma siitä, mitä mieltä siitä olin. Mielestäni tarina olisi toiminut aivan hyvin ilman sitäkin, mutta ei se toisaalta ottanut mitään olennaista siltä poiskaan.

Joka tapauksessa sarjakuva on erittäin hyvin piirretty ja Perkeroksen tulevaisuus jäi kyllä kiinnostamaan. Tarina sijoittuu Tampereelle ja oli hauska bongata paikkoja, jotka tunnistin sekä nimeltä että kuvasta.

Tampereen keskustorilla.
s. 34

Kirjan tiedot:
JP Ahonen & KP Alare: Perkeros | WSOY 2013 | 185 sivua | Kirjastosta

Luettu myös mm.:
Kirjailijan kellarissa, Nenä kirjassa, Oksan hyllyltä ynnä muut

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 22. kirjassa ajetaan polkupyörällä [39/50]
* Pohjoinen lukuhaaste 2021 - 10. muusikon kirjoittama tai muusikosta kertova kirja [17/25]

Kira Jane Buxton: Hollow Kingdom

I should have known something was dangerously wrong long before I did.

Kesyvaris S.T. elää onnellista elämää ihmisensä Big Jimin ja tämän uskollisen vihikoiran Dennisin kanssa. Eräänä päivänä Big Jimin silmä putoaa hänen päästään ja hän alkaa käyttäytyä hyvin omituisesti. Big Jim on selvästi sairas ja S.T. on valmis tekemään mitä tahansa parantaakseen hänet. Mikään ei kuitenkaan auta ja pian S.T.:n ja Dennisin on selvittävä maailmassa, jossa MoFot (ihmiset) ovat muuttuneet raivoaviksi zombeiksi.

Eli maailmanloppu näyttää tältä: varis ratsastaa vihikoiran selässä Seattlen halki zombeja väistellen ja tarkoitusta etsien. Ihmiskunnan kuolemaa katsotaan ulkopuolisten eli eläinten silmin. Enpä ole tällaista dystopiaa ennen lukenutkaan ja nyt olen erittäin iloinen siitä, että luin! Tarinan minäkertoja on siis varis S.T. (Shit Turd), jolla on sekä identiteettikriisi että todella hauska kertojaääni. 

Together we trekked our way back to the park, where I doled out the Cheetos, splitting them among Dennis, the mole, the opossum, the junco, and myself, which meant that everyone else got four while Dennis and I got twelve because as I've said before, my counting is so terrible. So with light hearts and bellies full of Day-Glo orange magic, we set off on a quest to find a MoFo who looked like a coconut that could open doors. 

(s. 107)

Big Jim kasvatti S.T.:n pienestä poikasesta saakka ja älykäs kun on, S.T. pitää itseään enemmän ihmisenä kuin variksena. Kuinka moni muu varis nauttisi television kulttuurikanavista ja ihmisten keksinnöistä yhtä paljon? S.T. on kerrassaan mahtava hahmo, jossa on hyvin paljon ihmistä, mutta varisfiltterin läpi suodatettuna. Kun se yrittää parantaa Big Jimin, apteekista lähtee mukaan niin silmälääkkeitä kuin raskausarpiseerumiakin. S.T:n mielessä ne ovat kaikki ihmisten lääkkeitä ja mitä useampaa lääkettä Big Jimin syö, sitä nopeammin hän paranee.

Kirjassa kuvataan S.T.:n, Dennisin ja Big Jimin elämää S.T.:n muistojen kautta ja vaikka kaikki on ollut eläinten mielestä aivan mahtavaa, lukijalle käy hyvin selväksi, että Big Jimin elämänhallinta oli lievästi sanoen hukassa. Mutta ei sillä ollut väliä varikselle ja koiralle, koska Big Jim oli heidän puolellaan henkeen ja vereen. Ihmisten maailman loppu räjäyttääkin S.T:n elämän kerralla palasiksi. Kun ihmisiä ei enää ole, mikä se itse on? Mistä se parvi koostuu, kun Big Jimiä ei enää ole? 

Uudessa maailmassa ovat vain S.T. ja hömelö Dennis, sekä koko joukko villieläimiä, joiden hetki on nyt tullut. Pidin aivan erityisesti siitä, miten S.T. alkaa hitaasti nähdä Dennisin aivan uudella tavalla. Maanvaivasta tulee paras ystävä, jonka kanssa S.T. päättää pelastaa lukkojen taakse jääneitä lemmikkejä. Samalla S.T. alkaa ymmärtää, että eivät sen halveksimat villilinnutkaan tyhmiä ole, erilaisia vain. Ehkä jopa pingviinit, mutta se on iso ehkä.

Kirjassa on muutama muukin kertojaeläin, joista ehdoton suosikkini oli Genghis Cat. Maailman itseriittoisin kissa (tai ehkä vain aivan tavallinen kissa) ottaa tehtäväkseen suojella varsin erityistä eläintä, joka ei selvästikään pärjäisi yksin edes paperipussissa.

Life on the outside is unpredictable, requiring vigilance and innate brilliance, both qualities I possess in numbers higher than I can count. I hunt and prowl and observe and fuck with shit. Also, my collection is growing. So far I have infiltrated four hundred homes and pillaged every sock I can find. I cannot explain my fascination with these delightful foot blankets, I can only tell you that it pleases me to carry them around while yowling like my fur is on fire.

(s. 23-24)

Tämä on sarja ensimmäinen osa ja aion ehdottomasti lukea seuraavankin. Tämän parissa sai nauraa ja tuntea olonsa myös surulliseksi. Kirja on tosiaan aikuisten kirja ja aika väkivaltainen. Kaikki eläimet eivät selviä tästä hengissä ja etenkin lemmikit kärsivät masennuksesta ihmistensä kuoltua. Yleensä välttelen kirjoja ja ohjelmia, joissa eläimille käy huonosti, mutta koska eläimet ovat tämän tarinan kertojina, niiden onnettomat kohtalot eivät tuntuneet niin pahalta. Kurjuuden vastapainona on kuitenkin todellisia riemun ja voiton hetkiä.

Kirjan tiedot:
Kira Jane Buxton: Hollow Kingdom | Headline Publishing Group 2020 (1. p. 2019) | 308 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Luonto sivuilla - Mainitaan linnun laulu
* Syyslukuhaaste - Lue kirja, jossa on suuri seikkailu

M. T. Anderson & Jo Rioux: The Daughters of Ys

Ysin rannikkokaupunki kukoistaa, kiitos valtavien muurien, jotka kuningatar Malgven on nostattanut sen ympärille. Kaupungin historiassa ja Magvenin magiassa on kuitenkin synkkiä juonteita, jotka alkavat paljastua hänen kuolemansa jälkeen. Kruununprinsessa Rozeen viettää aikansa mieluiten nummilla eläinten kanssa. Nuorempi prinsessa Dahut sen sijaan nauttii loisteliaasta palatsielämästä ja äitinsä maagisesta perinnöstä. Vai nauttiiko sittenkään?

Huomasin tämän OverDrivessä ja koska kansi oli niin kivan näköinen, lainasin sen saman tien. Sarjakuvaromaanin lopussa kerrotaan, että tarina perustuu vanhoihin kelttiläisiin myytteihin. Ilmankos se olikin paljon synkempi kuin kannelta odotin. Vanhat kansantarinat ja sadut ovat useimmiten pullollaan juonittelua ja väkivaltaa, ja tämä tarina seuraa traditiota.

Tarinan alussa kerrotaan Malgvenin ja Kernen kuninkaan Gradlonin ensitapaamisesta. Ilmeisesti haltiakansaan kuuluva Malgven auttaa kuninkaan pulasta parilla ehdolla, ja pian lentääkin verta ja irtopäitä. Takauma näyttää heti, millaisissa tunnelmissa tarinassa liikutaan.

Magvenin ja Gradlonin ensitapaaminen.
(s. 2)

Kymmenisen vuotta myöhemmin tummatukkainen Rozeen ja punahiuksinen Dahut surevat äitinsä ennenaikaista kuolemaa. Gradlon pettää etenkin Dahutin luottamuksen ja raivostunut tyttö löytää sisäiset taikavoimansa. Suru ja viha vievät sisarukset eri suuntiin ja pian heitä ei saa saman katon alle kuin pakon edessä.

Rozeen on tarinassa se sympaattisempi sisarus. Hän viettää aikaansa luonnossa ja tavallisen kansan parissa. Hän tapaa mystisen erakon, jonka lausuma viisaus oikeastaan tiivistää koko tarinan:

"We live by devouring those we love. How can we help it? They're the ones within closest reach."

(s. 70)

Dahut puolestaan on se paha sisar, jonka magia on mustaa ja teot julmia. Loppupeleissä hänestä paljastuu katkeruutta velvollisuuksiaan paennutta Rozeenia kohtaan. Juuri sen (ja Gradlonin) vuoksi Dahutista tuli sellainen kuin tuli. Syy Dahutin julmuuksille ei olekaan niin yksioikoinen ja sekin seuraa kansantarinoiden perinteitä.

Tykkäsin kirjan synkästä tarinasta todella paljon. Se kertoi rakkaudesta, petoksesta ja kauheista teoista, joihin tuo rakkaus voi johtaa. Piirrostyyli on mielestäni kaunista ja selkeää, ja se sopii kuvaamaa sekä herkän kauniita hetkiä että veren roiskeita ja meripetoja. Parhaiten mieleeni jäivätkin ruudut, joissa katsotaan kalliolta alas mereen ja näytetään, mitä Dahutin magia on tehnyt. Kuvat olivat todella aavemaisia.

Rozeen ja Dahut.
(s. 52)

Kirjan tiedot:
M. T. Anderson & Jo Rioux: The Daughters of Ys | First Second 2020 | 212 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Luonto sivuilla - kirjassa ollaan merellä tai meren rannalla
* Syyslukuhaaste - lue fantasiakirja

Josh Malerman: Malorie

 

Malorie puristautuu luokkahuoneen tiiliseinää vasten.

Pari vuotta Lintuhäkin tapahtumien jälkeen iskee katastrofi, jonka vuoksi Malorien ja hänen lastensa on paettava turvapaikastaan. Kymmenen vuotta myöhemmin Tom ja Olympia ovat teini-ikäisiä ja Malorie saa tietää, että hänen vanhempansa ovat ehkä elossa. Malorie päättää lähteä etsimään heitä, mutta vaarallinen matka on tehtävä silmät sidottuina. Ulkona nimittäin odottavat oliot, joiden näkeminen ajaa ihmiset hulluuteen.

Pidin Bird Box -elokuvasta enemmän kuin kirjasta, mutta halusin kuitenkin lukea tämän jatko-osan. Minua kiinnosti sekä Malorien pienen perheen kohtalo että se, millainen tämä maailma on pienen aikahypyn jälkeen. Miten ihmiset ovat sopeutuneet siihen, että silmien avaaminen voi tietää hirviön näkemistä ja järjen menettämistä?

Harmi kyllä kirjan juoni oli aika köykäinen ja sekava, ja perusideasta olisi voinut saada aikaan paremmankin tarinan. Tapahtumat seuraavat toisiaan todella nopeasti eikä missään tilanteessa viivytä tai nautiskella oikein antaumuksella sen tunnelmasta. Jatkuvan pelon ja hirviöiden tuoman painostavan uhan kuvaus oli enimmäkseen toimivaa, mutta siitä olisi voinut saada irti paljon enemmänkin. Pidin kyllä kirjan junateemasta: ihmiset ovat saaneet liikkeelle junan, joka kulkee sokeasti eteen päin kun uloskaan ei voi katsoa. Tykkään itse matkustaa junalla ja mielestäni junia saisi käyttää tapahtumapaikkoina useamminkin!

Tällä kertaa kirjassa on useita kertojaääniä, enimmäkseen Malorien perheen. Pidin eniten Olympiasta ja siksi onkin sääli, että hän sai itselleen vain pari kappaletta ja tarinan pienimmän roolin. Olympia on perheen rauhantekijä ja lukutoukka, jolla on enemmän salaisuuksia kuin kukaan voisi arvatakaan. Siihen suurimpaan salaisuuteen vievät johtolangat eivät olleet kovinkaan hienovaraisia, mutta pidin salaisuudesta itsestään.

Pidin myös Maloriesta, jonka kautta kerrottiin jatkuvasta pelosta ja siitä, miten se voi ajaa ihmisen nurkkaan. Malorie on traumatisoitunut edellisen osan tapahtumista eikä voi omasta mielestään olla koskaan liian varovainen. Hän vaatii lapsiltaan tottelevaisuutta ja sääntöjen noudattamista, koska hän tietää oikein hyvin millaiset seuraukset voivat muuten olla. Malorien pelko ja pakkomielteet ovat läsnä koko ajan, ja silti hän löytää tarpeen tullen aina vain lisää sitkeyttä ja rohkeutta. 

Nyt hän on täällä, junassa, keinahtelemassa junan liikkeiden myötä, kuuntelemassa kirskuvia pyöriä, edessään muukalainen käytävässä jota hän ei näe, muukalainen, jolla luultavasti ei ole silmäsidettä, joka katsoo suoraan häntä kohti, eikä ole vaikea todeta tätä ehdottomasti kaikkein turvattomimmaksi asiaksi jonka hän on eläessään tehnyt. 

(s. 148)

Ikävä kyllä en pitänyt ollenkaan Tomista, joka sai paitsi omat kappaleensa, myös ison osan Malorie-kappaleista. Tom on kaikesta valittava, muka kaiken tietävä teini, joka haluaa kapinoida liian ankarana pitämään äitiään vastaan. Tällainen teiniangsti oli vain ärsyttävää kirjassa, jossa Maloriella on erinomainen syy asettaa tiukat rajat lapsilleen. Ja totta kai Tom on ah niin fiksu poika, joka keksii jotain, jota kukaan muu ei muka ole keksinyt 17 vuoden aikana. Ei se niin suuri neronleimaus ollut.

Jos tästä tehdään elokuva, aio kyllä katsoa sen, mutta toivottavasti se ei seuraa kirjaa liian tarkasti vaan parantelee tarinaa sieltä täältä. Hauskana yksityiskohtana tämän kirjan kansikuvan naishahmo on selvästi Sandra Bullock, Bird Box -elokuvan Malorie. Kannella houkutellaan selvästi leffafaneja, koska kirjan Malorie ei itse asiassa näytä Sandra Bullockilta.

Kirjan tiedot:
Josh Malerman: Malorie | Karisto 2021 | 319 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Malorie (2020) | Suomennos: J. Pekka Mäkelä

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 41. kirjassa matkustetaan junalla [21/50]

Eva Frantz: Yön kuningatar

 

On harmaa, hiljainen aamu, kun Christine viedään merenrantakukkulalle.

Paljon myöhemmin, vuonna 1915, 12-vuotias Viktor on muuttanut Pariisista Helsinkiin äitinsä kanssa. Äiti on kuuluisa oopperalaulaja, joka saa Yön kuningattaren roolin Venäläisen teatterin esittämästä Taikahuilusta. Viktorkin saa pieniä sivurooleja ja huomaa pian, että teatterissa on tekeillä jotain outoa.

Luin Frantzin edellisen lasten/varhaisnuorten kauhujännärin Osasto 23:n ja pidin siitä. En yleensä bloggaa lukemistani tai selaamistani lastenkirjoista, koska blogi on omaksi ilokseni lukemille kirjoille eikä niille, joihin tutustun työn puolesta. Tämän kirjan luin kuitenkin huvikseni ja se sopi vieläpä pariin lukuhaastekohtaankin. Siinä missä Osasto 23:ssa liikuttiin tuberkuloosiparantolassa, tässä kirjassa seikkaillaan teatterin ja oopperan maailmassa. Tunnelma on silti aivan yhtä synkeä.

Kyseessä on siis kummitusjuttu, mutta ahdistavinta kirjassa eivät suinkaan ole Viktorin kuulemat kuiskaukset ja kellarissa piileskelevä hirviö. Frantz on erittäin taitava luomaan arkista synkkyyttä ja pahuutta. Viktor on, kuten hänen isoäitinsä jaksaa muistuttaa, lihava lapsi ja uusi luokassaan. Hän on armottoman koulukiusaaja Algotin uhri, eikä kukaan opettajista puutu tähän mitenkään, päin vastoin. Viktorin omatkaan ajatukset eivät ole aina kauniita, vaan yhtä synkkiä kuin hänen ympäristönsä.

Pelkäsin kyllä edelleen Algotia, hänen häijyä luonnettaan ja kovia nyrkkejään. Mutta kellarin tapahtumien jälkeen sisälläni oli alkanut kasvaa toisenlainen tunne. Ja joka kerta hänet nähdessäni tämä toinen tunne oli kasvanut aavistuksen samalla kun pelko oli kutistunut.

Se tunne oli viha.

(s. 54-55)

Kotona Viktor ei halua kertoa asiasta, koska isoäiti vihaa häntä jo valmiiksi ja äiti on etäinen. Isä on häipynyt omille teilleen vuosia sitten ja miltei puhekyvytön isoisä pyörätuolissaan on lapsen mielestä pelottava. Viktor tuntee syystäkin olevansa yksin ja tarpeeton. Hän on lahjakas piirtäjä ja laulaja, mutta kukaan ei tunnu välittävän tästä minkään vertaa. Löytää hän sentään teatterista yhden ystävän, teatterimestarin tyttären Agneksen.

Pisteenä ankeuden päälle kirjan viimeisissä lauseissa mainitaan Euroopassa jylläävä maailmansota.

Kirja oli siis erittäin synkkä, mutta juoni oli sopivan jännittävä ja Viktor rohkeutensa löytävä nokkela päähenkilö. Pidin erityisesti siitä, että kirjailija ja kirja eivät aliarvioi lapsilukijaa. Kirjasta ei välity sellainen olo, että kirjailija puhuisi alaspäin ja yksinkertaistaisi asioita lukijaa varten. Lukijan oletettu ikä on toki otettu huomioon tarinassa, mutta samalla luotetaan lukijan omaan ymmärrykseen. Lapsille voi kirjoittaa näinkin vaikeista ja synkistä asioista ilman, että se on osoittelevasti kirjan ydin.


Kirjan tiedot: 
Eva Frantz: Yön kuningatar | S&S 2021 | 180 sivua | Kirjastosta 
Ruotsinkielinen alkuteos: Nattens drottning (2021) | Suomennos: Anu Koivunen

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 13. kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin [18/50]
* Pohjoinen lukuhaaste 2021 - 20. kirja, jossa kertojana on lapsi [11/25]