Heinäkooste

Heinäkuu oli minullakin kesälomakuukausi, joten lukemiset menivät sen mukaan mitä mahtui matkalaukkuun ja mitä löytyi lomapaikan kirjastosta. Kirjaston varaukseni napsahtivat aktiivisiksi kun palasin kotiin, ja koska en muistanut taaskaan tarkistaa missä kohtaa varausjonoa olin, olen jo hakenut pienen pinon lainoja kotiini... Kirjavahingosta ei näköjään ikinä viisastu!

Luettu & blogattu

4 kirjaa / 1 175 sivua

Agatha Christie: Neiti Lemon erehtyy
Pienistä ilkitöistä raakaan murhaan. Mukanaan pitävä juoni, mutta olipas rasistinen.

Kyung-sook Shin: Hovitanssija
Orpotytöstä hovitanssijaksi 1800-luvun lopun Koreassa. Kiinnostava idea, mutta sekava ja sirpalainen kerronta.

Ulla Koskinen: Suomessa selviytymisen historiaa: kivikaudelta keskiajalle ja 1900-luvun alkuun
Oikean elämän Robinson Crusoet. Viihdyttävä ja nopealukuinen tietopaketti.

Veli Pekka Toropainen: 39 tarinaa 1600-luvun turkulaisnaisista
Mikrohistorioita porvarinrouvista piikoihin. Kiinnostavia minielämäkertoja värikkäästä Turusta.

Veli Pekka Toropainen: 39 tarinaa 1600-luvun turkulaisnaisista

Veli Pekka Toropainen:
39 tarinaa 1600-luvun turkulaisnaisista
236 s.
Turun Museokeskus 2019
Kirjastosta

Tämän kirjan kaupunkilaisnaiset elivät 1600-luvun Turussa, ja heidän tarinansa on koottu pääasiassa kaupungin oikeuslähteistä.

Hoksasin tämän kirjan vieraillessani Turun linnassa (suosittelen!) ja pistin sen heti varaukseen. Kirjaan on koottu 39 turkulaisnaisen tarinat, jotka on kerrottu minäkertojien kautta. Mukana on niin rikkaita porvarisleskiä kuin piikoja ja käsityöläisiäkin, joten kirjasta saa hyvän kuvan siitä, millaista naisten elämä on silloin ollut. Tietojen kokoaminen oikeislähteistä on varmasti ollut kovan työn takana, koska jotkut näistä naisista ovat olleet raastuvassa aina kun selkänsä käänsi ja toiset vain muutaman kerran vuosikymmenten saatossa.

Päällimmäisenä tästä jäi mieleeni se, että näiden oikeusjuttujen seuraaminen olisi varmasti ollut toisinaan hulvattoman hauskaa ja aina mielenkiintoista. 

Ilmoitin oikeudelle, että epäilin hänen aikaisempien tekojensa perusteella haluavan minusta itselleen vain yhden orjan lisää. Hän ei toiminut minua kohtaan kuten pojan kuului, vaan kuten kelmi. Siksi kieltäydyin ehdottomasti hyväksymästä häntä valtuutetukseni, ja toivotinpa vielä seitsemän tuhatta pirua istumaan hänen päänsä päälle.

(s. 100)

Elämä 1600-luvulla oli kovin erilaista kuin nyt ja se näkyy näissä oikeusistunnoissa ja niihin johtaneissa tapahtumissa. Kaikilla kauppiailla tuntui olevan velkoja, vekseleita ja saatavia vähän joka suuntaan, ja niiden setvimiseen käytettiin valtavasti aikaa ja vaivaa. Perinnön perään saatettiin lähteä vuosikymmeniä isovanhemman kuoleman jälkeen ja sotasille käytiin niin lusikoista kuin suolastakin. 

Naiset olivat yhtä innokkaita harrastamaan raastupaa kuin miehetkin, mutta he hoitivat homman useimmiten välimiehen kautta. Naisenhan ei oikeastaan ollut sopivaa puhua omasta puolestaan, vaan heillä piti olla miespuolinen holhooja tai ainakin valtuutettu. Tästä huolimatta oli ilahduttavaa huomata miten itsenäisesti naiset kuitenkin saattoivat toimia, ja että rangaistukset esimerkiksi avioliiton ulkopuolisista suhteista koskivat myös miehiä. Kirjassa kerrotaan leskistä, jotka miehensä kuoleman jälkeen taistelivat kynsin hampain liiketoiminnan jatkumisen puolesta. Hyvä porvarin vaimo oli nokkela ja laskutaitoinen, ja osasi johtaa liiketoimia miehensä ollessa matkoilla tai kuollut.

Mielestäni kiinnostavimpia tarinoita olivat ne, joissa kerrottiin enemmän näistä naisista kuin heidän perheistään. Osa tarinoista keskittyy hyvinkin tarkasti yhden naisen elämään kun taas toisissa hän tuntuu olevan vain sivuosassa. Samat nimet vilahtelevat tarinasta toiseen ja se auttaa kokonaiskuvien luomisessa, ja selväksi käy myös Turun piirien pienuus. Jonkun huolehtivana tätinä mainittu henkilö voi olla toisen esimerkki hyvämaineisesta vaimosta tai omasta verivihollisesta, joka huijasi kaupanteossa. Etenkin naisille maine kunniallisena ja luotettavana vaimona oli tärkeä yhteiskunnallisen aseman ja oman uskottavuuden säilyttämisessä.

Eli kiinnostava kattaus erilaisia naisia, 1600-lukua ja turkulaisia mikrohistorioita! Kirjan lopusta löytyy pitkä lähdeluettelo.

Haasteet:

*Helmet-lukuhaaste 2019 - 41. kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää [32/50]

En koko elämääni, mutta hetkellisesti aikamatkaajana. Näiden oikeusjuttujen seuraaminen olisi tosiaan ollut vähintäänkin mielenkiintoista. 

Ulla Koskinen: Suomessa selviytymisen historiaa : kivikaudelta keskiajalle ja 1900-luvun alkuun

Ulla Koskinen:
Suomessa selviytymisen historiaa:
kivikaudesta keskiajalle ja
1900-luvun alkuun
293 s.
Into 2018
Kirjastosta

Elettiin kevättä vuonna 1830.

Suomalaiset selvisivät vuosituhansia ilman sähköuuneja, kännyköitä ja tee-se-itse-idiooteille -opaskirjoja. Miten he sen tekivät? Millaista tietoa ja taitoa heillä oli, joka meiltä nyt puuttuu? Ulla Koskisen tietokirjassa perehdytään oikeisiin robinsoncrusoilijoihin eli esivanhempiimme. 

Kirja on jaettu erilaisiin osa-alueisiin kuten Lämpö ja suoja sekä Ruoka ja juoma. Jokaisen osan johdantona on hieman tarinallisempi pätkä Kakkurin vaarin elämästä, jonka kautta havainnollistetaan monia kirjassa käsiteltyjä aiheita. Mielestäni kirja olisi toiminut ihan hyvin ilman niitäkin, mutta kiva niitä oli silti lukea. Tai kiva ja kiva. Voiko sanoa, että on kiva lukea elämästä, joka oli täynnä 1800-luvulle ja 1900-luvun alulle tyypillistä kurjuutta, nälkää ja kuolemaa? Ehkä voi kun asia on esitetty tällä tavoin. Koskinen on popularisoinut valitsemansa aiheen hienosti ja kirjan parissa viihtyy varmasti jokainen, jota aihe vähänkään kiinnostaa.

Tykkään itse lukea selviytymisjuttuja, joihin voisi oikeastaan laskea melkein koko ihmiskunnan historian. Sisulla ja sinnikkyydellä on roikuttu kiinni elämän reunassa vaikka koko maailma on ollut sitä vastaan. Osa kirjassa kerrotuista asioista oli tuttuja ennestään, mutta liki 300 sivuun mahtuu niin paljon nippelitietoa, että uusiakin asioita löytyi vaikka kuinka paljon. Enimmäkseen sellaisia juttuja, jotka saivat ihmettelemään sitä, miten vähällä on selvitty ja miten hirveät tai ainakin vaikeat asiat ovat olleet täysin normaalia elämää.

Esimerkiksi hätäravintona usein mainittu pettu on itse asiassa ollut osa täysin "normaalia" keväistä ruokavaliota ympäri Suomen, ja sitä on syötetty myös vauvoille kuin sosetta ikään paremman puutteessa. Nälkä oli aina läsnä. Lapsityövoiman käyttö 1800-luvun tehtaissa oli täysin normaalia eikä kukaan kantanut huolta siitä, että paljasjalkaiset lapsoset juoksivat kuuman pien päällä jalkapohjat käristyen. Kun työntekijöinä oli lapsia (ja naisia), turvallisuutta ja työolosuhteiden parantamista ei edes vaivauduttu miettimään.

Edes työnteko ei ollut ilmaista. Pellavatehtaan kehruukoneilla työskentelevien tyttöjen piti puhdistaa koneet joka viikko ja ostaa tätä tarkoitusta varten itse rasvaa sekä tuoda kotoaan peltinen laatikko, johon kura kerättiin.

(s. 162-163)

Hieman kohtuutonta tuollainen.

Kirjassa korostui myös se, miten raskasta työtä naiset joutuivat tekemään. Kyllä joo, miehillä oli metsästys ja rakentaminen jne., mutta silti, ja naiset auttoivat myös näissä hommissa. Esimerkiksi ruoanlaittoon ja karjanhoitoon meni valtavasti aikaa ja tarvittiin myös paljon fyysistä voimaa. Esiäideillämme oli todellakin ruista ranteessa. Parhaimmillaan lapsi synnytettiin aamuyöllä ja parin tunnin päästä mentiin lypsämään lehmät ja keittämään puuroa. Tai pahimmillaan, tällainen raataminenhan oli omiaan tappamaan tuoreen äidin esimerkiksi ponnistelusta seuranneeseen verenvuotoon. Kirjassa mainitaan toki sekin, että oli myös miehiä, jotka auttoivat naisia kotitöissä. Hatun nosto heille.

Kaiken kaikkiaan kirja on viihdyttävä ja nopealukuinen tietopaketti kiinnostavasti aiheesta. Kirjassa on pitkä lähdeluettelo, josta aion poimia kiinnostavia teoksia myöhempää varten.

Luettu myös:

Ainakin Lasituvan miniatyyrit ja Sukututkijan loppuvuosi

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2019 - 23. kirjan nimessä on jokin maa [31/50]

* Kirjankansibingo - yö

Kyung-sook Shin: Hovitanssija

Kyung-sook Shin:
Hovitanssija
(Yi Jin, 2007)
400 s.
Into 2019
Suomennos: Taru Salminen
Kirjastosta

Matka satamaan kesti neljä päivää.

Lopulta Yi Jin -nimen saava tyttö jää jo pikkulapsena orvoksi 1800-luvun lopun Koreassa. Hän päätyy kuningatar Myeongseongin hovin kasvatiksi, Korean parhaaksi tanssijaksi ja kuningattaren luotetuksi hovineidoksi. Korean kuohuvasta poliittisesta tilanteesta huolimatta Jinin elämä on siis tarkoin saneltu, ainakin kunnes Ranskan lähettiläs Victor saapuu kaupunkiin ja kuningas osoittaa hetkellistä kiinnostusta Jiniin. Kuningatar lähettää Jinin pois palatsista ja Jin saa poikkeusluvan lähteä Victorin mukana Ranskaan. Elämä siellä ei kuitenkaan ole sellaista kuin Victor lupaili ja Jinin sydän kaipaa kotiin.

Kumma kyllä kirjaan painetuissa kustannustiedoissa ei mainita sen alkuperäistä ilmestymisvuotta. Google kertoo sen olevan 2007 eli nyt on suomennettu kirjailijan 12-vuotta vanha kirja, oletettavasti koska Pidä huolta äidistä menestyi Suomessa niin hyvin. En nyt oikein tiedä kannattiko, koska ainakin minulle kirjan lukeminen oli melkoista pakkopullaa. Toisaalta en tiedä onko kyse sittenkin vain minun henkilökohtaisen kirjamakuni ja korealaisen kirjallisuuden kerrontatapojen yhteensopimattomuudesta. Minulla oli tätä lukiessani samanlaisia ongelmia kuin kirjailijan Jään luoksesi -kirjan kanssa.

Tarina alkaa siitä, kun Jin ja Victor lähtevät Koreasta laivalla Ranskaan. Sitten tarina loikkiikin pitkin aikajanaa aivan päättömästi. Kahden henkilön välisen dialogin keskellä saattaa olla muutaman sivun takauma jonkun, ei aina edes Jinin tai Victorin, menneisyydestä. Joskus takauma tuntuu jollain tapaa relevantilta dialogille, usein ei. Sirpaleisesta tarinasta on hyvin vaikea saada juonellisesti yhtenäistä kuvaa. Välillä tarinassa poiketaan myös tietokirjamaisiin "tällainen on poliittinen tilanne Koreassa juuri nyt" -pätkiin.

Myös tarinan hahmot kärsivät aikahyppelystä ja sitäkin enemmän siitä, että tärkeitä asioita mainitaan sivulauseessa. Jossain kirjan puolivälin tienoilla kävi esimerkiksi ilmi, että Jin ja kuningatar olivat aiemmin viettäneet kuukausia valepuvussa rankalla pakomatkalla pitkin Korean maaseutuja. Jinin kokema keskenmeno mainitaan kahdessa lauseessa ajallisesti vuosia tapahtuman jälkeen. Yhtäkkiä ollaan Victorin näkökulmassa ja kerrotaan, että Jin on kävellyt unissaan jo pitkään. Toisia lukijoita tällainen ei varmasti ärsytä, mutta minä en pidä tästä kerrontatyylistä ollenkaan.

Tavallaan pidin Jinistä hahmona, mutta toisaalta hänen elämänsä jatkuva synkkyys alkoi myös pitkästyttää. Jokaisen onnellisen hetken kohdalla tiesi, että kohta tapahtuu jotain masentavaa. Mitä onnellisempi Jin oli, sitä syvemmälle kuiluun pudottiin. Mitä epämiellyttävämmän henkilön hän kohtasi, sitä varmemmin kyseinen henkilö pärjäsi hyvin elämässä, etenkin jos hän oli mies. Tarina oikein rusikoi sen naishahmoja ja niitä, jotka oikeasti rakastivat Jiniä ja joita Jin rakasti. Koska kirja on tosipohjainen ja sijoittuu todelliseen ajanjaksoon Korean historiassa, todelliset traagiset tapahtumat olivat toki odotettavissa. Jinille ja edes joillekin fiktiivisille hahmoille olisin kuitenkin toivonut onnellisempia loppuja, ne kun olivat täysin kirjailijan päätettävissä.

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2019 - 32. kirjan nimessä on ammatti [30/50]
* Kirjankansibingo - kaunis vaate

Agatha Christie: Neiti Lemon erehtyy

Agatha Christie:
Neiti Lemon erehtyy
(Hickory Dickory Dock, 1955)
246 s.
WSOY 2016
Suomennos: Eila Pennanen
Omasta hyllystä

Hercule Poirot katsoi kulmat rypyssä.

Hercule Poirot kokee hirvittävän järkytyksen: hänen täydellinen sihteerinsä neiti Lemon on tehnyt kolme virhettä kirjoittaessaan kirjettä. Selvästi maailmanloppua ennustava tapahtuma. Syyksi paljastuvat neiti Lemonin perhehuolet. Hänen sisarensa rouva Hubbard emännöi opiskelija-asuntolaa, jossa on tehty paljon ilkivaltaa. Palauttaakseen järjestyksen maailmaan ja neiti Lemonin elämään, Hercule Poirot päättää selvittää, mitä asuntolassa on meneillään.

Tunnustan, en ole lukenut kovinkaan montaa Christien dekkaria. Suurimmaksi osaksi tämä johtuu siitä, että olen katsonut telkkarista sekä Neiti Marple että Poirot -sarjat monta, monta, monta kertaa. Syyllisen ja juonikiemuroiden tietäminen etukäteen ei oikein innosta tarttumaan kirjaan. Tämän juonta en kuitenkaan muistanut ja koska pokkari on kätevä matkakirja, lukaisin tämän reissussa ollessani.

Tarina siis alkaa ilkivallasta, mutta pian ollaankin väärennettyjen passien, murhien ja salakuljetuksen maailmassa. Pidin siitä, miten panokset kasvoivat tarinan edetessä. Ensin puhutaan varastetuista kengistä ja muista pikkurikkeistä, ja kohta ollaan selvittämässä murhaa. Lopussa niiden jatkumo paljastuu tietenkin varsin loogiseksi. Olen TV-sarjojenkin kohdalla ihaillut Christien kykyä punoa juonta, jossa pienilläkin asioilla voi olla suuri merkitys ja tarkka katsoja pystyy päättelemään kuka syyllinen on. 

Vaikka kirjat ovat aikansa tuotoksia, en silti osannut odottaa tämän nimenomaisen teoksen selkeän rasistista sävyä. Asuntolan asukkaat ovat peribrittien lisäksi muun muassa Turkista, Intiasta ja jostain päin läntistä Afrikkaa. Joitain kirjan vanhempia hahmoja tällainen monikulttuurisuus epäilyttää, mutta etenkään nuoremmat eivät sinällään pidä sitä huonona asiana. Kuitenkin etenkin afrikkalainen Akibombo kuvataan huonoa englantia puhuvana, yksinkertaisena ja voodoohon luottavana barbaarisen taikauskoisena hahmona. Egyptiläinen nuori mies puolestaan piilottelee pornoa ja turkkilaiset eivät edes puhu englantia. Italialainen kokki Geronimo on kaikin puolin törkeän rasistinen hahmo. 

Kirjasta oli siis vaikea nauttia täysin rinnoin, koska rasismi on niin syvällä kerronnassa. Juoni sinänsä on toki kiinnostava ja lomalukemisena viihdyttävä.

Luettu myös:

Jokken kirjanurkka, Luettua ja maistettua, Hurja hassu lukija ynnä muut

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2019 - 2. kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä [29/50]

* Kirjankansibingo - jännitys

* Kirjahyllyn aarteet [kirja 6]