Jennifer Donnelly: Kirjaan kadonnut

Olipa ikuisesti kaksi sisarta, Rakkaus ja Kuolema, jotka pelasivat ikivanhassa, rapautuneessa palatsissa iankaikkista peliä.

Belle saa Hirviöltä lahjaksi kirjaston, jossa on aivan erityisen mystinen kirja. Se tempaa Bellen sivujensa väliin osaksi tarinaa, jota kirjoittaa itse Kuolema.

Kaunotar ja hirviö on aivan ehdottomasti suosikkeja Disneyn animaatioelokuvista. Sain lapsena sen VHS-kasettina, joka kului käytössä loppuun asti. Tähän perustuva live action -leffa olikin sitten suuri pettymys joka tavalla.

Tämä kirja perustuu enemmän live actioniin ja ilmestyi samana vuonna leffan kanssa. Kirja jäi mieleeni vaikken sitä silloin lukenutkaan. Tämä on sellainen missing scene -tarina eli tarina, joka on tapahtunut jossain leffan kohtausten välissä.

Tarina on pullollaan viittauksia klassikoihin Hamletista Danteen ja Moliéreen, Belle ja Hirviö kun ovat lukeneet ne kaikki. Belle jopa osaa Hamletin ulkoa, taito, josta on yllättävää hyötyä kun hän tempautuu löytämäänsä kirjaan. Mietin lukiessani sitä, että kuinkahan moni nuori kiinnostuu Bellen iciwanhoista suosikeista.

Bellen seikkailut kirjan sisällä ovat ihan jännittäviä ja niiden lomassa kuvataan arkea Hirviön linnassa. Belle ja Hirviö tiuskahtelevat toisilleen milloin mistäkin, mutta löytävät myös mieluista yhteistä tekemistä. Tarinan lopussa Belle joutuukin ei niin yllättäen valitsemaan täydelliseltä vaikuttavan kirjamaailman ja oman todellisuutensa välillä.

Kirjan luki äkkiä ja tarina oli ihan mukiinmenevä. Siitä en pitänyt kovin paljoa, että Bellen lukuharrastus tuodaan monesti esiin negatiivisessa valossa. Tuntui siltä, että jokaisella oli mielipide siitä, paljonko kirjoja saa lukea.

Kirjan tiedot:
Jennifer Donnelly: Kirjaan kadonnut | Sanoma Media Finland 2017 | 329 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Beauty and the Beast, Lost in a Book (2017) | Suomennos: Saara Pääkkönen

Haasteet:
* Helmet 2023 : 32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet [45/50]
Olisihan se saada oma kirjasto ja/tai päästä mukaan kirjan tarinaan.
* Fantastinen kesä 2023 : Kirjassa on kirjoja

Kersti Juva: Tolkienin tulkkina: tarina Sormusten herran suomentamisesta

Vuonna 2023 tulee kuluneeksi 50 vuotta J. R. R. Tolkienin teoksen The Lord of the Rings ensimmäisen osan julkaisemisesta suomeksi nimellä Sormuksen ritarit.

Kersti Juva muistelee kyseisen teoksen ja koko trilogian suomentamistyötä. Juvan lisäksi projektissa mukana oli muun muassa hänen ystävänsä ja mentorinsa Eila Pennanen, jonka kanssa nuori suomentaja uskalsi olla eri mieltäkin.

Kirjan alussa Juva kertoo matkastaan suomentajaksi sekä tämän trilogian osalta että noin ylipäätään. Minusta tämä oli oikein mielenkiintoista luettavaa. Sattuma vei nuoren Juvan juuri oikeaan paikkaan juuri oikeaan aikaan, ja niinpä hän sai tilaisuuden tutustua ihailemaansa Eila Pennaseen. Oikeilla suhteilla oli selvästi paljon merkitystä kustannusmaailmassa 1960-/1970-luvuilla ja on varmaan vieläkin. Kuvittelisin, että ilman Pennasta tie suomentajaksi olisi ollut kivikkoisempi.

Henkilökohtaisten muistelujen jälkeen suurin osa kirjasta onkin käännösesimerkkejä. Ne on nostettu enimmäkseen Sormusten herroista, mutta on mukana vähän Hobittia ja muutakin Tolkienia. Useimmiten peräkkäin on alkuperäinen englanninkielinen lause, Juvan suomennos ja Pennasen korjaus siihen.

Oli hauska huomata, miten monella tapaa suomennoksessa voi kompastua niin kielioppiin kuin sanavalintoihinkin. Kirjassa tuodaan koko ajan ja aivan syystäkin esiin se, miten tärkeää on, että suomentajalla on suomen kieli hallussa.

Luin kirjan Ellibsin äänikirjana tabletiltani ja minua harmittaa ihan vietävästi se, miten huonosti teksti asettui sivuille. Nuo mainitut esimerkit on oletettavasti sisennetty, lihavoitu tai kursivoitu, mutta mikään ei näy tässä e-kirjassa. Minun oli välillä vaikea erottaa, milloin tekstissä alkoi uusi asia, koska kirja ei antanut siihen mitään vinkkiä edes rivivälityksellä. Olisi sittenkin pitänyt lukea paperiversio, mutta tämä oli niin kätevästi saatavilla…

Joka tapauksessa suosittelisin kirjaa kaikille suomentamisesta vähänkään kiinnostuneille! Tämän lukeminen onnistuu vaikkei olisi Sormusten herran fanikaan, koska pääosassa on käännöstyö, ei Tolkienin luoma maailma sinänsä.

Kirjan tiedot:
Kersti Juva: Tolkienin tulkkina: tarina Sormusten herran suomentamisesta | SKS 2021 | 341 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Tietokirjakevät : YKL-luokka 86.07
Kaunokirjallisuuden kirjoittaminen ja kääntäminen.

Anne Leinonen: Kirjanoita & Noitakirja

Sateenvarjo ei pysynyt auki vaan raukesi veltoksi.

17-vuotias Aura asuu Helbyssä ja kokee välillä kummallisia näkyjä toisesta maailmasta. Kun Aura tapaa Pyryn ja pääsee töihin Menetettyjen unelmien taloon, hän saa selville totuuden itsestään ja maailmastaan.

Nämä kirjat ovat roikkuneet lukulistallani jo vuosia. Tässä YA-kirjaparissa sukelletaan kirjojen maailmaan ja mikäs sen kiinnostavampaa. Sain nyt viimeinkin tartuttua niihin lukuhaasteiden siivittämänä, näillä kun tikkasi näppärästi pari kohtaa useampaan haasteeseen.

Tykkäsin paljon kirjojen maailmasta. Auran Helby on vaihtoehtoinen Helsinki, jota on ravistellut jonkinlainen katastrofi lähimenneisyydessä. Pikkuhiljaa selviää, mistä mullistuksessa oli kyse. Pidin erityisesti siitä, miten maailman kummallisuus paljastui lukijalle pienissä paloissa. Että siis matka maailman kaikkiin maihin käsittää noin kymmenen paikkaa? Anteeksi kuinka?

Aura paljastuu kirjanoidaksi, joka osaa taikoa lausumalla lainauksia kirjoista. Lainaukset oli valittu hauskasti ja mukana on niin klassikoita kuin uudempiakin kirjoja. Tuttujen teosten bongailu oli hauskaa, joskin mietin, miltä näiden lukeminen tuntuisi jos ei tunnistaisikaan lainausten lähdeteoksia.

Kirjan maailma oli kiehtova ja siksi minua harmittaakin se, että loppujen lopuksi kirjat olivat mielestäni aika tylsiä. Mietin, mistä se johtui, koska sinänsä kirjoissa tapahtuu paljon jännittäviäkin asioita. Sitten hoksasin, että Aura tuntuu seilaavan kaiken läpi ilman minkäänlaista tunnereaktiota yhtään mihinkään. Mitä tahansa tapahtuukin, hänen tunteitaan tai niistä johtuvia fyysisiä reaktiota ei kuvata juuri lainkaan.

Pidän itse enemmän kirjoista, joissa tempaudun mukaan päähenkilön tunne-elämään. Jos päähenkilöä vaikka jännittää, on kivempi, jos hänen kätensä hikoilevat ja ääni värisee kuin että teksti vain toteaa, että nyt häntä jännittää. Mutta, makunsa toki kullakin.

Lisäksi kirjoissa oli joitakin mielestäni outoja sanavalintoja. Jos lunta sataa sakeasti vaakasuorassa, silloin tuiskuttaa, ei tihkuta (Kirjanoita, s. 42). 

Kirjan tiedot:
Anne Leinonen: Kirjanoita & Noitakirja | WSOY 2017 & 2018 | 228 & 225 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjapöllön huhuiluja, Kirsin kirjanurkka ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua (Noitakirja) & 20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä (Kirjanoita) [33/50]
* YA-spefibingo : Kotimainen kirja ; Maaginen maailma
* Fantastinen kesä 2022 : Kirja, joka sinun on pitänyt lukea jo pitkään & Lasten tai nuorten fantasiakirja
* Aakkoshaaste : N

Anna James: Tilly & kirjamatkaajat (Pages & kumppanit #01)

 

Matilda Pages työnsi auki Pages & kumppanien kirjakaupan oven ja hengitti syvään äsken sammutettujen kynttilöiden, tumman suklaan ja tietenkin kirjojen tuttua tuoksua.

11-vuotias Tilly asuu isovanhempiensa kanssa heidän kirjakauppansa yläkerrassa. Tillyn äiti on kadonnut pian tytön syntymän jälkeen. Tillyllä ei oikeastaan ole ystäviä, mutta hän viettääkin mielellään aikansa kirjojen maailmassa. Eräänä päivänä kirjakauppaan ilmestyy kovin tutun oloisia tyttöjä, ja pian Tilly kuuleekin suuren perhesalaisuuden.

En olekaan tainnut ennen lukea kirjoihin liittyvää kirjaa, joka on näin seikkailuhenkinen. Tillyn perheen salaisuus paljastetaan jo kirjan takakannessa: he ovat kirjamatkaajia eli he voivat matkata kirjojen sisään. Heidän luokseen ilmestyy myös kirjojen hahmoja, ja Tilly saa tilaisuuden tavata muun muassa Ihmemaan Liisan ja Vihervaaran Annan. Miten tällaisesta asetelmasta voisi olla pitämättä? Ainakin minä olen aina haaveillut siitä, että pääsisin kurkistamaan jonkin kirjan maailmaan tai tapaisin jonkin kirjan hahmon.

Kirja aloittaa sarjan ja tässä osassa keskitytään opettelemaan kirjamatkailun alkeita ja selvittämään Tillyn äidin katoamista. Salaisuus katoamisen takana oli mielestäni oikein nokkela! Oikeassa maailmassa Tilly kipuilee yksinäisyytensä kanssa, vaikka yrittääkin esittää ettei se vaivaa häntä.

Joskus Tilly arveli, että jollain oppitunnilla oli selitetty, mitä ystävyys oikein tarkoitti, mutta hän oli ollut silloin kipeä ja poissa koulusta eikä ollut siis koskaan päässyt asiasta jyvälle.

(s. 15)

Lopulta hän onnistuu ystävystymään ikäisensä pojan, lähikahvilan Oscarin kanssa. Oscarilla on lukihäiriö, mutta hänkin pitää lukemisesta ja on löytänyt äänikirjat. Pidin siitä, että äänikirjat nostettiin esiin tällä tavoin. Nehän mahdollistavat kirjallisuuden kuluttamisen myös niille, joille tekstin lukeminen on syystä tai toisesta hankalaa.

Seikkailujuonessa Tilly ja Oscar joutuvat välillä tahtomattaan ja välillä tahallaan eri kirjojen sisälle. Kirjassa on todella paljon intertekstuaalisia viittauksia niin lasten kuin aikuistenkin kirjoihin. Mukana ovat esimerkiksi Aarresaari, Annan nuoruusvuodet, Ylpeys ja ennakkoluulo sekä Pikku prinsessa.

Mielestäni kirja onkin tarkoitettu lapselle, joka on jo kohtuullisen ahkera lukija tai ainakin kiinnostunut kirjoista. Siksi kirjan monia sivuja pitkät lukemisen ylistykset aikuishahmojen suusta tuntuivat välillä puuduttavilta. Ei tämän kirjan lukija sellaista kaipaa. Hän tietää jo, että lukeminen on kivaa.

Sarjan toisen osan pitäisi ilmestyä suomeksi vielä tänä vuonna ja täytyy myöntää, että jäin nyt odottamaan sitä!

Minun ei varmaankaan tarvitse kertoa teille kahdelle, millainen voima kirjoilla on. Kirjat voivat muuttaa mielipiteitä ja maailmoja, avata ovia ja ajatuksia ja kylvää siemeniä, joista voi kasvaa jotain satumaista tai peräti hirvittävää. Tarinoita pitää rakastaa ja kunnioittaa, eikä niiden voimaa auta koskaan aliarvioida. Sen tähden kirjat joutuvat usein sensuurin kohteiksi. Ne, jotka julistavat kirjoja pannaan tai polttavat niitä, pelkäävät niiden sisältöä.

(s. 194)

Kirjan tiedot:
Anna James: Tilly & kirjamatkaajat | HarperCollins Nordic AB 2021 | 391 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Tilly and the Bookwanderers (2018) | Suomennos: Marja Helanen

Luettu myös mm.:

Kirjahullun päiväkirja

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 17. kirjan nimessä on päähenkilön nimi [35/50]
* Pohjoinen lukuhaaste 2021 - 25. kirja, joka liittyy unelmaasi [16/25]
No olisihan se kiva päästä mukaan suosikkikirjoihin tai tavata niiden hahmoja!

Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana

Olisinko mielelläni kirjakauppias ammatiltani?

Shaun Bythell aloittaa kirjansa lainaamalla George Orwellia. Samalla minulle paljastuu, että Orwell toimi eläessään myös kirjakauppiaana. Enpäs tiennytkään.

Bythellin oma antikvariaatti sijaitsee Skotlannissa ja hän päätti pitää päiväkirjaa värikkäästä arjestaan kirjakauppiaana. Tämä kirja kattaa ajanjakson 5.2.2014 - 4.2.2015 ja joka päivän osalta kerrotaan tapahtumia, nettiostosten määrä sekä kaupassa käyneet asiakkaat ja päivän myynti. Kuvailuista päätellen Bythellin kirjakauppa ei ole mikään pieni loukko vaan muhkea labyrintti. Kansikuvassa asiakkaita on hämäävästi myös kaupan ylimmissä kerroksissa. Todellisuudessa Bythell asuu kauppansa yläpuolella. Kätevän lyhyt työmatka, mutta itse en kestäisi.

Päiväkirjamerkinnät vilisevät nimiä ja niiden muistamisessa on täysi työ. Minulla menivät koko ajan sekaisin Bythellin kirjalliset tuttavat, mutta toisaalta he eivät olletkaan niitä mielenkiintoisimpia. Eniten kirjassa esiintyi osa-aikainen myyjä Nicky, joka on kirjan perusteella Persoona isolla peellä. Mietin välillä, että mitähän Nicky on mahtanut tuumata siitä, että hän on päätynyt kansainväliseksi naurun aiheeksi. Kaipa kirjalla on hänen hyväksyntänsä. 

Kirjan huumori toimi suurimman osan ajasta, mutta välillä huomautukset olivat mielestäni turhan ilkeitä kun ottaa huomioon, että tästä tosiaan on mahdollista tunnistaa ihmiset. Etenkin paikalliset outolinnut kuvailtiin hyvinkin tarkasti. Ei niin, ettenkö olisi myös nauranut kirjaa lukiessani. Jollain tavalla näistä asiakastilanteista tuli tuttu olo, vaikka kirjastotädit ja divarisedät ovatkin eri lajia.

Kun korjasin rikososastolla hajonnutta hyllyä, kuulin miten iäkäs asiakas sekoitti E. L. Jamesin ja M. R. Jamesin keskustellessaan ystävänsä kanssa kauhukirjallisuudesta. Hän joko yllättyy iloisesti tai järkyttyy syvästi, kun pääsee kotiin mukanaan juuri ostamansa Fifty Shades of Grey.

(s. 209)

Bythell kertoo vetävästi arjesta kirjakaupan omistajana. Toisaalta löytyy näitä hauskoja juttuja, mutta toisaalta elämä on aika epävarmaa. Hän käyttää paljon aikaa Amazonin kiroamiseen, se kun polkee alas kivijalkakauppoja minkä ehtii. Monessa päiväkirjan kohdassa kerrotaan, miten asiakas käy Bythellin kaupassa kyselemässä hintoja aikeenaan ostaa kirja Amazonista hieman halvemmalla. Bythellillä tuntuu menevän kohtuullisen hyvin, mutta onhan tuo oikea ongelma ja kirjassa mainitaan, että yhä useammat kivijalkakaupat joutuvat sulkemaan ovensa.

Pidin paljon etenkin niistä kohdista, joissa Bythell lähtee tonkimaan myytävänä olevia kirjoja. Hän on selvästi alan asiantuntija ja ihan hämmästyin siitä, millaisia aarteita hän joskus löysi kuolinpesistä. Ei sentään inkunaabelia, mutta melkein. Oli kiinnostavaa lukea millaisia kirjakokoelmia ihmisillä on kotonaan. Joku on kerännyt rautatiekirjallisuutta, toinen kalakirjoja, kolmannella on eroottisia kirjoja. Tavallaan oli myös pysäyttävää huomata, miten halvalla Bythell ja oletettavasti muutkin kirjakauppiaat ostavat kirjoja. Jollekin rakas ja hartaasti kerätty, useita kirjalaatikoita täyttävä kokoelma ei välttämättä ole viittäkymppiä kalliimpi.

Jostain syystä minulle mieleenpainuvin asia oli Bythellin pyörittämä The Random Book Club, joka kuulosti kerrassaan hauskalta konseptilta. Kirjakerhon jäsenet saavat kerran kuussa Bythellin valitseman kirjan, jokainen siis eri kirjan, ja se voi olla aivan mikä tahansa. Minusta ajatus on loistava ja saattaisin itsekin liittyä sellaiseen.

Kirjan tiedot:

Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana | Kirjapaja 2019 | 340 sivua | Kirjastosta

englanninkielinen alkuteos: The Diary of a Bookseller (2017) | suomennos: Jaana Kapari-Jatta

Luettu myös mm:

Kirjarikas elämäni, Kulttuuri kukoistaa, Lumiomena

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2020 - 35. kirjassa käytetään sosiaalista mediaa [14/50]

* Pohjoinen lukuhaaste 2020 - 13. kirja, jossa käydään kirjastossa, antikvariaatissa tai kirjakaupassa [7/25]

* Popsugar Reading Challenge 2020 - a book about or involving social media [13/50]

Kirjassa käytetään Facebookia ja taistellaan FB-tilin herruudesta.

Mimmu Tihinen: Kello tuhat & Toivottavasti huomenna sataa

Mimmu Tihinen:
Kello tuhat&
Toivottavasti huomenna sataa
64 s. / 79 s.
Pieni Karhu 2016 / 2018
Kirjastosta

Tuossa asiaa pohtiessani tulin siihen tulokseen, että olen varmasti joskun muinoin lukenut oikeastikin jonkin selkokirjan ja työni vuoksi selailemalla hyvinkin monta. Tämä taisi kuitenkin olla ensimmäinen kerta kun lukemalla luin kirjan (tai kaksi), joka on kirjoittu selkokirjaksi. 

Omasta mielestäni huomasin kyllä eron mukaelmien ja näiden välillä. Selkomukaelmien tekijöitä yhtään vähättelemättä, se on hieno taito! Mutta Mimmu Tihinen on kirjoittanut nämä molemmat kirjat suoraan selkokirjoiksi, minkä näkee tekstin laadussa. Kirjailija käyttää juuri niitä sanoja kuin on alun perin halunnutkin.

Kello tuhat kertoo kasiluokkalaisesta Jesse Granlundista, jota kiinnostaa enemmän jalkapallo kuin kirjat. Jesselle lukeminen on vaikeaa ja opettajan tehtävä kauhistus. Jessen ja hänen parinsa pitäisi tehdä sekä suullinen että kirjallinen esitelmä jostain kirjasta. Jessen onneksi Ninni valitsee ohuen runokirjan, jonka myötä Jesselle avautuu kokonaan uusi maailma.

Tykkäsin Jessestä, joka on päällisin puolin varsin stereotyyppinen eroperheen urheilijapoika, joka ei haluakaan välittää lukemisesta. Kun hän huomaa, että lyhyitä runoja on helpompi lukea ja sisäistää kuin pitkiä romaaneja, hän ihan innostuu lukemisesta. Näinhän myös selkokirjat ihannetapauksessa toimivat. Runot saavat Jessen miettimään itseään ja elämäänsä, ja purkamaan tuntojaan paperille opettajan vaatimaan esseetekstiin. Lukeminen saa siis esiin myös Jessen sisäisen kirjailijan.

Jessen ja Ninnin haparoivan ystävyyden lisäksi tarinassa on mukana Jessen isä, joka yrittää ylläpitää suhdetta poikaansa jalkapallon kautta. Yhteiset pelihetket kaatuvat kuitenkin aina siihen, että isän kunto ei kestä edes viiden minuutin peliä. Pidin paljon sekä siitä, että isä päätti ryhtyä tuumasta toimeen tilanteen muuttamiseksi. että siitä, että Jesse arvosti isänsä yrityksiä osallistua poikansa elämään niin urheilun kuin runojenkin kautta. Samaan tapaan Jesse ja Ninnikin löytävät yhteyden runojen ja pöytälaatikkorunoilun kautta. Ninni ja runot avaavat Jessen maailmaa, ja Jesse puolestaan antaa Ninnille rohkeutta olla välittämättä epäonnistumisesta luokan edessä.

Toivottavasti huomenna sataa puolestaan kertoo Leosta, jonka oletin olevan suunnilleen Jessen ikäluokkaa. Leo on viettänyt pitkiä aikoja sairaalassa ensin sydänsairauden ja sitten auto-onnettomuuden vuoksi. Sen vuoksi hän on ihan pihalla asioista, joista hänen luokkakaverinsa pitävät, ja monet nuorten perustaidot ovat jääneet oppimatta. Leo ja äiti viettävät ensimmäistä kesää maaseudulla, jossa Leo tutustuu kesämökeistä huolehtivaan Ellaan. Ella pyytää Leoa pyöräretkelle, mutta ikävä kyllä pyöräily on niitä taitoja, joita Leolla ei ole...

En pitänyt Leosta tai tästä kirjasta ihan yhtä paljon kuin Jessestä ja Kello tuhannesta, mutta ei tämä toki mitenkään huono kirja ollut. Makuasia vain. Leo yrittää niin kovasti olla cool Ellan edessä ja minulla ei nyt oikein riittänyt kärsivällisyys sille. Ellasta sen sijaan pidin enemmän kuin Ninnistä, jokin hänen reippaassa asenteessa vain vetosi minuun. Kun Ella kuulee, että Leo ei osaa pyöräillä, hän kysyy muitta mutkitta voisiko opettaa poikaa.

Tässäkin kirjassa toisena tärkeänä asiana on pojan suhde vanhempaansa, tällä kertaa äitiin. Leon äiti on hankkinut poikansa yksin kanadalaisen miehen kanssa, joka tietää Leosta muttei yhteisestä sopimuksesta osallistu tämän elämään mitenkään. Teiniangstista kärsivä Leo ei ihan ymmärrä, miksi äiti tuputtaa hänelle koko ajan paksumpaa paitaa ja huutelee pihalla perään. Se on vain niiiiin noloa kun Ellakin kuulee. Lukijalle sen sijaan on selvää, että äiti pelkää edelleen sairastelevan poikansa terveyden puolesta. Tälläkin kertaa mukana on myös vanhemman kasvutarinaa kun äiti oppii löysäämään liekaa ja luottamaan Leoon.

Miinusta muuten kirjan kannesta. Se on kaunis ja miellyttää minua, mutta ei ole ehkä sellainen, johon kirjan kohderyhmä tarttuisi helposti. Kannesta tulee myös mieleen hempeä romanssi, joka ei ole kirjan pointti ollenkaan.

Yhteenvetona, pidin molemmista kirjoista ja toivoisin, että tällaisia julkaistaisiin Suomessa enemmän. Nuorten lukuhaluttomuus on lisääntynyt ja lukivaikeudet ovat tunnettu ongelma, mutta näin huolella kirjoitetut selkokirjat kannustavat varmasti tarttumaan kirjaan tai ainakin mataloittavat kynnystä edes yrittää.

Luettu myös:

Ainakin Sivupolku (Kello tuhat), Tuijata (Toivottavasti huomenna sataa) ja Luettua elämää (molemmat).

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2019 - 3. kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue [13/50]

* Helmet-lukuhaaste 2019 - 47. kirjassa on alle 100 sivua [14/50]

Molemmat kirjat käyvät molempiin kohtiin!

Ville Hänninen: Kirjan kasvot: sata vuotta suomalaisia kirjankansia

Ville Hänninen:
Kirjan kasvot:
sata vuotta suomalaisia kirjankansia
335 s.
SKS 2017
Kirjastosta

Kirjan henki tiivistyy usein kanteen.

Ja siksipä en voikaan aina ymmärtää miksi kustantajat paiskaavat toisinaan kirjaa (minun mielestäni) kammottavalla kannella. On yksinkertaisesti rumia kansia, tylsiä kansia, kansia jotka eivät kerro mitään kirjasta ja kansia, jotka suorastaan valehtelevat kirjan sisällöstä. Ville Hänninen on koonnut tähän kirjaan valikoiman kansikuvia, jotka hänen mielestään kuvastavat tavalla tai toisella kirjan ilmestymisvuotta tai ainakin kansitaiteilijaa itseään.

Totta puhuakseni odotin kirjalta enemmän kansikuva-analyysia. Se, kuinka paljon itse kannesta kerrotaan vaihtelee suuresti. Kirjassa on sata kantta ja joidenkin kohdalla keskitytään enemmän kirjailijaan tai kansikuvataiteilijan elämään ja uraan. Olisin esimerkiksi halunnut tietää enemmän tätäkin kirjaa koristavasta Björn Landströmin Sinuhe egyptiläiseen laatimasta kannesta. Miksi juuri tällainen kuva? Mistä Landström sai idean, mallin, vaikutteet tehdä juuri tällainen kansi? Ymmärrän toki ettei kaikkien kansien kohdalla ollut mahdollisuutta vastata näihin kysymyksiin, mutta varmasti useamman kohdalla olisi ollut. 

Pidin siis eniten niistä vuosista, joissa nimenomaan kyseinen kansi sai enemmän huomiota. Monet kansista olivat tuttuja ulkonäöltään ja oli mielenkiintoista lukea mitä ne kertoivat omasta ajastaan. 

Oli kyllä hauska huomata miten kauneus on loppujen lopuksi katsojan silmässä. Monet Hännisen valitsemista ja suorastaan ylistämistä kansista olivat mielestäni varsin epämiellyttävän näköisiä. Sellaisia, että en varmasti olisi kirjaa edes avannut niiden perusteella. Aikanaan ne ovat kuitenkin ehkä olleet hyvinkin vetäviä ja onkin mielenkiintoista ajatella, miten muoti on muuttunut tässäkin asiassa. Se, mitä pidämme esteettisesti miellyttävänä, muuttuu aikojen saatossa ja se näkyy kirjoissakin. Olisi kiinnostavaa tietää mitä tämänkin kannesta sanotaan vaikka 50 vuoden kuluttua. 

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 45. palkittu tietokirja [31/50]

Tämä on saanut ainakin Suomen Taideyhdistyksen kirjallisuuspalkinnon 2017 sekä parhaan taidekirjan 2017 tittelin Hämeenlinnan kirjaston järjestämässä kilpailussa.