Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Glitch (Sensored Reality #02)

Anders Vacklin & Aki Parhamaa:
Glitch
411 s.
Tammi 2019
Kirjastosta

Tökkään raketin hankeen ja tuikkaan sytytyslangan sähisemään.

Pari kuukautta Betan tapahtumien jälkeen Bug jättää lukion kesken ja lähtee opiskelemaan legendaariseen peliakatemiaan. Akatemian tarkoitus on tehdä oppilaistaan kunnollisia ja monitaitoisia yhteiskunnan huippujäseniä, mutta Bugilla on myös muuta puuhaa. Hän haluaa löytää taas äitinsä ja selvittää, kuka murhasi hänen isänsä. Hyytävän kylmän hypertalven keskellä Bug ystävineen pääsee pelaamaan todentuntuista The Last Viking King -peliä, jossa on vaakalaidalla muutakin kuin pelikrediittejä.

Sanonpa heti kärkeen, että tämä on aika paljonkin sellainen "tulipahan luettua" -kirja. Tykkään edelleen sarjan ulkoasusta todella paljon ja konsepti sinänsä on edelleen kiinnostava. Bugin ja käytännössä kaikkien muidenkin elämä pyörii pelien ympärillä. Jokaisella on silmien kautta suora yhteys pelimaailmaan, ja minusta ehkä kertovin kohtaus oli tämä:

"Okei, otetaan vielä yksi kuva," hänen isänsä puuttuu puheeseen. Äiti suoristaa jälkikasvunsa nanopipoa ja asettelee sen alta pilkottavia hiekanvärisiä hiuksia.

Tyttö ja hänen äitinsä poseeraavat.

"Okei, laita kätesi äitisi ympärille, Moira. Hengitä sisään. Hymyile."

Salama välähtää hänen isänsä 7Sense-silmäimplanteissa.

(s. 29)

Olisihan tuo kätevää, mutta visualisoikaapa tuo mielessänne. Minua sekä nauratti että hirvitti, koska mieleeni tuli heti jonkinlaiset terminaattorisilmät. Ja kaikille kirjan hahmoille tuo oli ihan normaalia! Tarinan lopussa pelimaailma viedään huippuunsa tavalla, joka on aivan älytön (oikeasti), mutta sopii saumattomasti sarjan maailmaan. Tottahan toki Replica on siellä ja sellainen. Kyllä minua kiinnostaa nähdä, miten siellä käy. 

Pidin myös siitä, miten pelien opetukselliset elementit oli otettu tässä huomioon. Bug kavereineen pelaa viikinkipelissä todellisia 1000-luvun tapahtumia, joten pelaaminen on samalla historian oppitunti. Pelaajien lisäksi miljoonat katsojat seuravaat peliä kotoaan, joten peli on eräänlainen kollektiivinen oppimisympäristö. Hieno ajatus!

Haluan myös tietää, miten Bugin, Jaden ja Cosmon kolmiodraamaan poikasen käy. Ilahduin siitä, että olin (ehkä) väärässä ja Bug huomasikin Betassa tytöt enemmän kuin pojat ihan syystäkin. Katsotaan nyt miten käy, Bug tuntuu olevan aika hukassa vähän kaikessa. Mikä sinänsä sopii teinitytöstä kertovaan tarinaan, mutta mielestäni se teki tarinasta myös sekavan. Bug on omien sanojensa mukaan hyvä sosiaalisissa tilanteissa, mutta tästä näemme todisteita vain kun juoni sitä vaatii. Ylipäänsä kaikenlaisissa ihmissuhteissa hypitään tilanteesta ja tunteesta toiseen päättömästi ja juonen vaatimusten mukaan. Hahmoista ei saanut kunnon otetta missään vaiheessa tarinaa. 

Eniten minua kuitenkin ärsytti se, miten käsittämättömän lapsellisina aikuiset kuvattiin. He olivat järjestään kuin sadistisia 5-vuotiaita, jotka kirjaimellisesti kiduttivat oppilaita perinteiden mukaisesti, tai vastuuttomia esiteinejä, jotka olivat jääneet minäminäminä-vaiheeseen. En millään voi uskoa, että mikään maailma pyörisi, jos tuollaiset ihmiset olisivat vastuussa kaikesta. Tai yhtään mistään pallomerta lukuun ottamatta, ja sekin on siinä ja siinä. Ymmärrän toki, että kaikki pelaamiseen liittyvä on kirjassa coolia ja siksi coolit aikuiset ovat kovimpia pelaajia, mutta voisivat he olla oikeasti aikuisia siinä samalla.

Tekstin lauserakenteet ja sanavalinnat töksähtelivät välillä siihen malliin, että aloin epäillä, että tämä on itse asiassa käännös englanninkielisestä. Tai sitten kirjailijat ajattelevat tarinan englanniksi ja kirjoittavat suomeksi, mutta eivät osaa kääntää englantia pois päältä. Esimerkiksi jossain välissä joku "luo silmänsä" johonkin toiseen, mutta täällä Suomessa me kyllä yleensä "luomme katseemme" vaikka englannissa sanotaankin "laid eyes on".

Mutta, luen Replicankin jahka se ilmestyy!

Luettu myös:

Kirsin kirjanurkka

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2019 - 30. kirjan kannessa on kaupunkimaisema [40/50]

Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta (Sensored Reality #01)

Anders Vacklin & Aki Parhamaa:
Beta
328 s.
Tammi 2018
Kirjastosta

Sitten se ääni-

16-vuotias Minako "Bug" Takeda muuttaa äitinsä kanssa Meri-Tokiosta Helsingin kaupunkisaareen. Bug viettäisi päivänsä mieluummin pelaamalla seikkailupelejä kuin käymällä koulua. Äiti Siiri on kiireinen työssään suuressa pelifirmassa ja Bug haluaa kuollakseen tietää, mikä äidin uusi projekti Next Level on. Eräänä päivänä Bug saa postissa uudenlaisen pelipuvun, joka vie hänet kokonaan uudelle tasolle pelaamisessa. Niitatessaan ninjoja Shadow Warriors II:ssa Bug oppii tosielämänkin kannalta tärkeitä taitoja, mutta paluu arkeen ei kuulosta yhtään niin kivalta kuin miljoona pelipistettä...

Tämä on ollut lukulistallani ilmestymisestään saakka ja sainpahan viimein luettua. Jatko-osa Glitch odottelee jo vuoroaan hyllyssä. Täytyy heti ensimmäisenä kehua kirjan kansikuvaa, joka toistuu tyylillisesti koko sarjassa. Kannet näyttävät ihan peli- tai DVD-koteloiden kansilta ja kertovat heti, millaiseen maailmaan ollaan sukeltamassa. Takakannesta löytyy jopa ikäsuositus ja kirjalle annetut arvostelutähdet. Sarjan kohderyhmän ja konseptin näkee yhdellä vilkaisulla, ja uskoisin kansien vetoavan tuohon kohderyhmään.

Sarja on siis selvästi suunniteltu pelaaville nuorille, jotka nyt halutaan kirjojen pariin. Bugin vuosi on vuosi 2117 ja ilmastonmuutos on nostanut vedenpinnan aivan uusiin korkeuksiin. Valtiot ovat hajonneet, Helsinki on venetsiamainen kaupunkisaaristo ja ihmisten elämä pyörii pelaamisen ympärillä. Kaikki tekniset laitteet ovat (teko)älylaitteita, kaikki julkkikset ovat pelaajia, kaikilla on oma pelinimensä, kaikki on pelaamista tavalla tai toisella. En itse pelaa ollenkaan, mutta sen verran olen kärryillä hommasta, että pysyin hyvin kirjan mukana. Pidin siitä, miten äärimmilleen juttu oli tässä viety. Jos maailma kerran pyörii pelaamisen ympärillä niin sitten se hitto vieköön pyörii pelaamisen ympärillä.

Kutteri on lyhenne sanoista cutscenes movies. Pelien välianimaatioista yhteenleikatut filmit ovat ylivoimaisesti suosituimpia elokuvia. Monet, joilla ei ole itse mahdollisuutta pelata, käyvät katsomassa uusimmat kutterit pysyäkseen ajan tasalla ja voidakseen osallistua uskottavasti keskusteluun. Puheenaiheet kaikkialla pyrivät useimmiten videopelien ympärillä.

(s. 164)

Ja tietenkin kuttereista on olemassa monta versiota, koska esimerkiksi Gil-gamesin voi pelata sekä kuningattarena että kuninkaana.

Tarinan juoni on suoraviivainen ja pyörii pitkälti Bugin ninjailun ympärillä. Virtuaalisten ninjataitojen siirtyminen noin vain reaalimaailmaa vetoaa varmasti nuoriin lukijoihin. Minuun se ei  niin uponnut, vaikka sivuutankin yleensä tuollaiset pienehköt epäuskottavuudet scifissä ja fantasiassa kohtuullisen helposti. Luulen, että syy on enemmänkin Bugissa hahmona kuin siinä, että en salaa toivoisi oppivani superninjaksi vain pelejä pelaamalla.

En suuremmin pitänyt Bugista ja sympatiani putosivat pohjalukemiin siinä vaiheessa, kun hän käytti superhakkerikykyjään lukeakseen luokkakaverinsa arkaluontoisia tietoja. Ihan sama vaikka kyseessä oli Bugin kiusaaja, se, ettei Bug kokenut mitään tunnontuskia tai saanut rangaistusta nuuskittuaan Jaden terapiatietoja jätti ikävän jälkimaun. Ei kovin sankarillista toimintaa sarjan sankarilta. 

Täytyy myös todeta, että minua huvitti suunnattomasti se, miten selvästi tämän kirjan on kirjoittanut kaksi miestä. Bug käyttää enemmän aikaa naishahmojen seksikkyyden kuvailuun kuin oman poikaihastuksensa ihasteluun. "Pojalla on, öööh, hiukset päässä? Mutta katsokaa Jaden naisellisia kurveja, hänen suloisen sileää ihoaan, tuota täydellisyyden ruumiillistumaa! En myöskään voi katsoa äitiäni ajattelematta jatkuvasti ja yksityiskohtaisesti miten uskomattoman kaunis hän on!" Oikeasti. Ennen kuin tuo ihastus astui kuvioon ajattelin, että ehkäpä Bug tykkääkin tytöistä, mutta ei, se onkin ilmeisesti vain kirjailijapari. Tai sitten he olettavat kirjan lukijoiden olevan poikia, mikä menee kyllä ihan metsään. Tai ehkä myöhemmissä osissa käy sittenkin ilmi, että Bug tykkää myös tytöistä, mutta ei vain tajunnut sitä itse aiemmin.

Mutta siis, tietylle kohdeyleisölle kuin tilaustyönä tehty kirja. Kiinnostaa tietää, miten tarina jatkuu.

Luettu myös:

Kirjakuun kätkö, Yöpöydän kirjat, Neverendingly ynnä muut

Hasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2019 - 5. kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi [39/50]

Punni-palkinnon. Beta oli ehdolla ja sai kunniamaininnan.

Stefan Zweig: Shakkitarina

Stefan Zweig:
Shakkitarina
(Die Schahnovelle, 1942)
78 s.
Germania 2017
Kirjastosta

Keskiyöllä New Yorkista Buenos Airesiin lähtevällä suurella matkustajahöyrylaivalla vallitsi viime hetken toimeliaisuus ja hyörinä.

Laivalla matkustavat kirjan minäkertoja eli harrastelijashakinpelaaja, shakkimestari Czentovic sekä tohtori B, jonka suhde shakkiin on vähintäänkin monimutkainen. Kertoja lyöttäytyy yksiin muiden laivalla matkustavien pelaajien kanssa ja yhdessä he haastavat Czentovicin pelaamaan kanssaan. Alamäen suunta kääntyy yllättäen kun paikalle sattunut tohtori B antaa harrastelijoille hyviä neuvoja.

En pitänyt tästä niin paljon kuin olisin arvostelujen perusteella kuvitellut, mutta toisaalta silmiini osuneet kommentit antoivat tästä väärän kuvan. Oletin kirjan kertojan olevan tohtori B ja kirjan syventyvän hänen menneisyyteensä ja mielenliikkeisiinsä oikein kunnolla. Tämä tuntui jollakin tavalla pintaraapaisulta, koska välillinen minäkerronta toi tarinaan etäisyyttä, jota en siihen kaivannut.

Mutta Czentovic ja tohtori B ovat siltikin mielenkiintoisia hahmoja. Czentovic on epämiellyttävä hahmo kaikessa töykeydessään ja ylemmyydentunnossaan. Kiinnostava kyllä ainakin minä sain sellaisen kuvan, että hänellä saattoi hyvinkin olla autismi tai jokin sen tapainen piirre. Tohtori B:tä taas ei voi kuin sääliä. Hänet lukittiin toisen maailmansodan aikaan täysin virikkeettömään huoneeseen, jonka ilmeinen tarkoitus oli tehdä hänet hulluksi. Vaikka tohtori saikin lopulta tekemistä varastamastaan shakkikirjasta, vankeus jätti jälkensä. 

Pidin kirjan lopusta. Siitä olisi ollut helppo tehdä siirappia tihkuva, mutta kirjailija valitsi toisin. En siltikään tunne mitään suurempaa intoa lukea Zweigiltä itään muuta.

Luettu myös mm.:

Nannan kirjakimara, Jokken runonurkka, 

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 44. kirja liittyy johonkin peliin [46/50]