Syyskooste

Syyskuu on jo oikeasti syksyä! Jotenkin se vähän yllätti kun kesä kesti niin pitkään. No, minä pidän syksystä ja talvesta, ja mikäs sen mukavampaa illalla kuin lukea kotona mukavaa kirjaa kun ulkona on pimeä. Ehdin lukea yllättävän paljon, vaikka puuhastelin tässä kuussa muutakin.

Melkein vannoin itselleni etten osallistu tänä vuonna enää yhteenkään lukuhaasteeseen, mutta koska Luonto sivuilla vol. 3 (instassa) kestää ensi vuoteen, katson asiaa läpi sormien. Sanon tämän ehkä aika monta kertaa loppuvuonna...

Luettu & blogattu

Marika Riikonen: Yksin, kiitos

Yksinolon ihanuudesta. Hyvä tietokirja yksinolosta ja siitä, miten vinoon sitä katsotaan.

Van Jensen & Jesse Lonergan: Arca

Kurja tulevaisuus. Tykkäsin tästä dystopia-sarjiksesta, jossa kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Nicola Yoon: Rakkauden askelkuviot

Uskoisiko rakkauteen. Raikas YA-kirja, sai miettimään hahmojen ulkonäön kuvausta kirjoissa.

George R. R. Martin: Nightflyers

Kauhua avaruudessa. Kuvitus oli mielestäni parempi kuin tarina, joka ei onnistunut yllättämään.

Maija Kajanto: Korvapuustikesä

Kyläkahvilaa pyörittämään. Kiva hyvän mielen kirja, jos kohta stereotyyppinen romanttinen kilpailija ärsytti.

Roy Jacobsen: Näkymättömät

Pienellä saarella. Hieno kuvaus perheestä karulla saarella.

Maggie O’Farrell: Lucrezian muotokuva
1500-luvun Firenzessä. Sopivan pahaenteinen tarina, joka perustuu tositapahtumiin.

Tiitu Takalo & Tiina Männistö-Funk: Polkimilla: nyt, ennen ja tulevaisuudessa

Pyöräilyn historiaa. Kiinnostava tietokirja, jossa on hieno kuvitus.

Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko

Naiivi keinoystävä. Idea oli kiinnostava, mutta tarina ei tehnyt sen suurempaa vaikutusta.

Lynn Messina: Jadetikarin arvoitus

Tikaria selkään. Vallan mainion cozy crime -sarjan toinen osa oli hauska ja vetävä.

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

Muumien perhekriisi. Yllättävän aikuinen muumikirja, tykkäsin.

Tove Jansson: Muumipappa ja meri

Eräänä iltapäivänä elokuun lopulla kulki eräs isä puutarhassaan ja tunsi olevansa tarpeeton.

Muumien matkassa -haasteen syyskuun kirjana on syksyisen myrskyävä Muumipappa ja meri. Muumikirjojenkin joukossa tämä on sellainen klassikko, jota tiedän edelleen vinkattavan yläkoululaisille. Tässä käsitelläänkin sen verran psykologisia ja aikuisia teemoja, että ihan harmittaa ettei tätä taida löytyä kovinkaan monen kirjaston aikuisten tai edes nuorten osastolta.

Koko juonihan lähtee liikkeelle Muumipapan keski-iän kriisistä, jonka johdosta koko perhe muuttaa syrjäiselle majakkasaarelle. Siellä Muumipappa saa patsastella ja tuntea olevansa Miehinen Mies, perhettään raivoavalta mereltä suojeleva sankari.

Muumipeikko puolestaan joutuu teini-iän hormonimyrskyihin. Ihanat merihevoset pitävät häntä säälittävänä rassukkana ja niinpä Muumipeikko kääntää lopulta katseensa toiseen suuntaan, nimittäin perhettä saarelle seuranneeseen Mörköön. Aivan. Mörköön. Eipä ollut tätä siinä 1990-luvun animaatiosarjassa!

Ja samaan aikaan Muumimamma masentuu. Pappa ja Muumipeikko keskittyvät omiin kriiseihinsä eikä kukaan muista Muumimammaa, jonka rakas puutarha jäi Muumilaaksoon. Pidin kirjassa eniten siitä, miten Muumimamma ottaa omaa tilaa (halkojen teko on hänen työtään!), löytää uuden harrastuksen ja astuu lopulta maalaamaansa Muumilaaksoon. Eskapismia kerrakseen.

Taustalla hyörii myös Myy, joka on perheen realisti. Hän on se, joka pärjää tilanteessa kuin tilanteessa ja pakottaa muutkin kohtaamaan todellisuuden.

- Voi sinua! sanoi pikku Myy [Muumipeikolle]. - Pisimuurahaiset ovat kuin hyttyset, on vain hyvä jos ne otetaan hengiltä! Sitä paitsi sinä tiesit koko ajan tärmälleen, mitä minä tekisin. Tiesit, mutta toivoit etten puhuisi siitä. Sinä petät itseäsi.

Siihen ei ollut paljon vastaamista.

(s. 86)

Tykkäsin tästä todella paljon ja se sai miettimään sitä, miten vesitetty versio tuo minulle tuttu animaatiosarja lopulta olikaan. Kirjassa on kirpeyttä ja välillä jopa ilkeyttä, joka sarjasta puuttuu.

Kirjan tiedot:
Tove Jansson: Muumipappa ja meri | WSOY 2014 (1. p. 1965) | 186 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Pappan och havet (1965) | Suomennos: Laila Järvinen

Luettu myös:

Luetaanko tämä?, Jokken kirjanurkka, Villasukka kirjahyllyssä ynnä muut

Lynn Messina: Jadetikarin arvoitus (Beatrice Hyde-Clare ratkaisee #02)

Beatrice Hyde-Claren asema hänen setänsä perheessä oli muuttunut yhden ainoan tarinan vuoksi.

Perheelleen kertomansa pienoisen valheen vuoksi Beatrice Hyde-Clare törmää taas ruumiiseen. Tai oikeastaan se kaatuu sisään sanomalehden toimitukseen tikari selässään. Bea ei voi vastustaa murhamysteeriä ja saa taas etsiväkumppanikseen häikäisevän Kesgraven herttuan.

Tykkäsin paljon sarjan ensimmäisestä osasta ja onpas kiva, että jatkoa seurasi näin nopeasti! Kolmas osa on tulossa keväällä ja toivottavasti sarjan suomentaminen jatkuu senkin jälkeen.

Ensimmäisessä osassa liikuttiin regency-Englannin maaseudulla. Tarina jatkuu joitakin viikkoja myöhemmin Lontoossa, jossa Bea yrittää pyristellä vapaaksi hätävalheestaan. Hänen sukulaisensa ovat nimittäin vallan ilahtuneita hänen kuvitteellisesta, traagisesta romanssistaan ja yrittävät jäljittää sen toisen osapuolen. Etenkin Bean täti on innoissaan asiasta ja hän onkin niin överi hahmo, että nauratti oikeasti.

Epätoivoinen Bea päättää jättää lehteen mielikuvitussulhonsa kuolinilmoituksen ja kohta hänen edessään makaa yläluokkainen keikari erittäin kuolleena.

Bea alkoi heti suunnitella seuraavaksi päiväksi retkeä British Museumiin. Hänen täytyisi tietenkin mennä yksin. Hänen perheensä huolestuisi, jos hän osoittaisi kohtuuttoman suurta mielenkiintoa museon veitsikokoelmaa kohtaan.

(s. 45)

Kirjan alku oli hieman pitkäveteinen, koska edellisen osan tapahtumia kerrattiin niin pitkään. Kun niistä päästiin yli, juoni ja huumori lähtivät taas suorastaan lentoon. Tämä oli ihanan kevyttä luettavaa ja tykkään Beasta todella paljon. Hän on tarkkanäköinen ja hyvin tietoinen omasta asemastaan.

Tarinassa nouseekin esiin sekä yhteiskuntaluokkien että sukupuolten eroja. Bean piirit ja mahdollisuudet ovat paljon pienemmät kuin Kesgraven, jonka valta tuntuu välillä olevan melkein rajaton. Näiden kahden välinen sanailu on hauskaa luettavaa ja odotan sitä, miten he lopulta päätyvätkään yhteen.

Kirjan tiedot:
Lynn Messina: Jadetikarin arvoitus | Aula & Co. 2023 | 270 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: A Scandalous Deception (2018) | Suomennos: Nelli Hietala

Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko

Kun Rosa ja minä olimme uusia, oleskelimme myymälä keskellä, lähellä aikakauslehtipöytää, ja näin yli puolet ikkunasta.

Klara on keinoystävä, androidi, jonka tarkoitus on olla lapsen kumppani niin kauan kuin tämä tarvitsee sellaisen. Kun Josie haluaa nimenomaan Klaran, Klara pääsee pois kaupasta ja osaksi Josien arkea. Kaikki ei kuitenkaan ole ihan sitä, miltä se näyttää.

Meneeköhän tämäkin nyt ei niin yleisten kirjamielipiteiden kategoriaan? En nimittäin juurikaan pitänyt tästä kirjasta, Nobelisti-kirjailija eli ei. Odotukseni olivat kohtuullisen korkealla, koska kirjan idea on niin kiinnostava.

Ja oikeastaan kirjan maailma voisi hyvinkin olla kiinnostava, jos vain olisin nähnyt sitä enemmän. Josien geenejä on muokattu ja niiden seurauksena hän on sekä älykäs että sairas. Geenimanipulaatio on statuskysymys ja tavikset eivät kelpaa yliopistoihin.

Muokatut lapset ja nuoret ovat kuitenkin heiveröisempää sorttia ja elävät eristyksissä omissa kodeissaan. Joskus heille järjestetään joukkotapaamisia, joissa on tarkoitus oppia edes alkeellisia sosiaalisia taitoja käytännössä. Kirjan paras kohtaus olikin mielestäni tällaisen tapaamisen kuvaus: nuoret ovat opiskelleet ikätovereiden kohtaamista, mutta käytännössä tämä osoittautuu yllättävän haastavaksi.

Olisi ollut kiva, jos tarina olisi syventynyt esimerkiksi tähän enemmän. Kaikki kiinnostava tapahtuu kuitenkin Klaran kapean kokemuspiirin ulkopuolella eikä minua jaksanut kiinnostaa hänen lapsellinen pakkomielteensä aurinkoon. Tätä jauhettiin kyllästymiseen asti. Minua myös ärsytti se, että Klara oli alusta loppuun saakka yhtä naiivi ja tietämätön. Hänen toisteltiin olevan älykäs ja oppivainen, mutta eipä se käytännössä näkynyt missään.

Myös kirjan yllätyskäänne oli sikäli pettymys, että en yllättynyt lainkaan. Jutun juju oli mielestäni itsestään selvä ja siksi vihjeiden tiputtelu alkoi jo kyllästyttää.

Kokonaisuutena siis aika mitäänsanomaton lukukokemus. Loputtomalla lukulistallani on kuitenkin pari muutakin Ishiguroa (Pitkän päivän ilta ja Ole luonani aina). Jospa ne pääsevät yllättämään positiivisella tavalla jahka joskus luen ne.

Kirjan tiedot:
Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko | Tammi 2021 | 371 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Klara and the Sun (2021) | Suomennos: Helene Bützow

Luettu myös:
Kirjakaapin kummitus, Unelmien aika, Kirjasähkökäyrä ynnä muut

Haasteet:
* Scifiä! : Roikkunut lukulistalla

Tiitu Takalo & Tiina Männistö-Funk: Polkimilla: nyt, ennen ja tulevaisuudessa

Tässäpä mainio tietokirja tai oikeastaan tietosarjakuva pyöräilystä. Ensimmäinen polkimeton juoksupyörä kehitettiin jo vuonna 1817, joten pari sataa vuotta tässä on jo tultu poljettua suuntaan jos toiseen.

Kirjassa vuorottelevat pyöräilyn historia ja etenkin Tiitu Takalon omat pyöräilymuistot. Tunnistin itseni etenkin siitä 1990-luvun kaveriporukasta, joka jäi notkumaan pyörien päälle risteykseen eikä saanut lähdettyä kotiin ennen kuin monien, monien heippojen jälkeen.

Pyöriin nojailua.
(s. 30)

Kuljen itse pyörällä, jalan tai julkisilla, joten aihe kiinnosti jo lähtökohtaisesti. Tunnistan hyvin tekijöiden turhautumisen autokeskeiseen liikennesuunnitteluun. Se ajoitettiin kirjassa 1950- ja 60-lukujen kaupunkiarkkitehtuurin riemuvoitoksi. Autoilun ajateltiin kehittyvän Yhdysvaltojen malliin, mutta Eurooppa menikin siinä suhteessa eri suuntaan.

Yhdyn myös tekijöiden ajatukseen siitä, että kyllä ihmiset pyöräilisivät enemmän jos siihen olisi paremmat mahdollisuudet. Monessa kaupungissa ja etenkin keskustan alueella pyörätiet ovat kuitenkin huonosti suunniteltuja ja ylläpitokin on niin ja näin. Kirjassa kuvataan kivasti berliiniläistä pyöräilyprotestia, johon osallistui satoja (tuhansia?) ihmisiä.

Kirjassa pohditaan sitä, miksi lupaava pyöräilykulttuuri näivettyi ja myös sitä, mihin suuntaan ollaan menossa. Saavatko pyöräilijät ikinä lisää tilaa ja kunnon tiet?

Lopussa tekijät pohtivatkin, miltä pyöräilykulttuuri näyttää tulevaisuudessa. Paremmat pyörätiet, vähemmän autoilun aiheuttamaa melua ja niin edelleen. Ja olisihan se aika hienoa, jos jokaiselle lapselle pidettäisiin juhlat kun hän oppii pyöräilemään!

Tykkäsin kirjasta ja edelleenkin pidän todella paljon Tiitu Takalon kuvitus- ja väritystyylistä. 

Kirjan tiedot:
Tiitu Takalo & Tiina Männistö-Funk: Polkimilla: nyt, ennen ja tulevaisuudessa | Suuri Kurpitsa 2023 | 164 sivua | Kirjastosta

Maggie O’Farrell: Lucrezian muotokuva

Lucrezia käy istumaan pitkään ruokapöytään, joka on vahattu kiiltäväksi kuin veden pinta ja jolle on katettu astioita, alassuin käännettyjä maljoja, jalokuusenoksista punottu kranssi.

Hädin tuskin 15-vuotias Lucrezia di Cosimo de’ Medici naitetaan yli kymmenen vuotta vanhemmalla Alfonso d’Estelle. Aviomies vaikuttaa kohteliaalta ja ystävälliseltä, mutta pian hänestä alkaa paljastua synkkiä piirteitä.

Vallan ihastuin Maggie O’Farrellin Hamnetiin ja varasinkin tämän heti, kun se oli mahdollista. En kuitenkaan saanut luettua kirjaa ennen kuin nyt, mutta tämän pahaenteinen tunnelma sopikin loistavasti pimeiden syysiltojen ratoksi.

Tällä kertaa tarinassa liikutaan 1550-luvun Firenzessä. Kirjan päähenkilöt perustuvat oikeasti eläneisiin henkilöihin ja O’Farrell punoo hienon tarinan Lucrezian ympärille. Hänestä ei tiedetä kovin paljoa: on upea muotokuva ja tieto siitä, että vajaa vuosi häiden jälkeen hän oli kuollut. Virallinen kuolinsyy oli sairaus, mutta liikkui myös huhuja siitä, että aviomies olikin murhannut hänet.

Tarinassa kuvataan hienosti aikakautta ja Lucrezian elämää ennen ja jälkeen häiden. Hän kasvaa isänsä hovissa, jossa äidilläkin on paljon sananvaltaa ja tyttärien koulutusta pidetään tärkeänä. Lucrezia on rohkea ja älykäs, loistava taiteilija, jota vanhemmat ja sisarukset eivät useinkaan ymmärrä.

Alun perin Alfonson morsian oli Lucrezian isosisko, jonka kuoltua velvollisuus lankeaa Lucrezialle. Hänen vanhempiensa avioliitto on onnellinen, rakastava ja toisiaan kunnioittava, ja sellaista Lucreziakin toivoo itselleen.

Valitettavasti pian häiden jälkeen käy ilmi, että Alfonson hovissa Lucrezialla on vain yksi tehtävä: tuottaa suvulle miespuolinen perijä. Hänellä tai hänen mielipiteillään ei ole mitään merkitystä miehelle, joka on armoton yksinvaltias. Kun raskautta ei ala kuulua, häkki Lucrezian ympärillä alkaa kutistua.

Arvatkaapa muuten, kenen syy lapsettomuus oikeasti oli? Alfonso ei ikinä saattanut naista raskaaksi, ei avioliitossa tai sen ulkopuolella.

Lucrezia ymmärtää äkkiä, että jokin olennainen osa hänestä ei tule taipumaan, ei tule milloinkaan antamaan periksi. Hän ei mahda sille mitään - hän vain on sellainen. Ja Alfonso, joka on niin taitava ja nopea lukemaan ihmisiä, on varmasti aavistanut sen. Miksi mies muuten olisi raivostunut hänelle, ellei murtaakseen tuon linnoituksen muurit, vallatakseen sen ja julistautuakseen voittajaksi?

(s. 279)

Kirja oli vähän turhan pitkä, tarinaa olisi mielestäni voinut tiivistää jonkin verran. Se pysyi kuitenkin hyvin kasassa ja firenzeläisten hovien kuvaukset olivat kiinnostavaa luettavaa. Lucrezia tuntuu tarinassa tytöltä, joka on syntynyt aivan väärään aikaan ja olisi ansainnut elää jossain, jossa hän olisi saanut antaa lahjakkuutensa kukoistaa. Näinhän se varmasti monien ihmisten kohdalla oli ja on edelleen.

Kiehtova kirja ja tarina! Toivottavasti O’Farrell kirjoittaa lisää historiallisia romaaneja.

Kirjan tiedot:
Maggie O’Farrell: Lucrezian muotokuva | S&S 2023 | 428 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: The Marriage Portrait (2022) | Suomennos: Leena Ojalatva

Luettu myös:
Lumiomena, Kirja hyllyssä, Kirjareppu ynnä muut

Roy Jacobsen: Näkymättömät (Barrøy #01)

Eräänä tuulettomana heinäkuun päivänä savu kohoaa pystysuoraan kohti taivasta.

Norja, 1900-luvun alku. Ingrid asuu perheensä kanssa pienellä karulla saarella, jossa elämä on selviytymistä raivoavan meren ja köyhyyden keskellä. Samalla saari on kuitenkin turvapaikka, jossa elämä on rikasta. Kun isä päättää rakentaa saareen laiturin, perheen arki muuttuu kokonaan.

Tällä kertaa menikin niin päin, että kirjaston asiakas suositteli tätä minulle ja ihan syystä. Tämä on lyhyt kirja, vain pari sataa sivua, mutta sen maailmaa ja Barrøyn perheen elämään upposi kokonaan. Varasin jo sarjan seuraavan osan!

Tarinaa kertoo pääasiassa kaikkitietävä kertoja, joka seuraa eniten Ingridiä ja hänen isäänsä. Reilun kymmenen vuoden aikana Ingrid kasvaa pienestä tytöstä nuoreksi naiseksi, joka joutuu töihin mantereen puolelle. Eipä siinäkään käy niin kuin oli suunniteltu..

Jacobsen kuvaa hienosti ja kauniilla kielellä pienen perheen köyhää arkea, jossa elämä ei kuitenkaan ole silkkaa räytymistä. Saari vie paljon, mutta antaa myös kodin ja ruokaa. Isä käy talvisin töissä Lofooteilla, jotta perhe saa käteistä välttämättömien menojen maksamiseen

Tykkään kirjoista, joissa pieni ihminen on suuren luonnon edessä, ja tässä on juuri sitä tunnelmaa.

Helmikuussa meri on toisinaan kuin turkoosinvärinen peili. Lumen peittämä Barrøy on kuin taivaalla ajelehtiva pilvi. Pakkanen tekee merestä vihreän, ja kirkkaammaan, ja tyynen ja sitkoisen kuin hyytelö. Sitten se voi hyytyä kauttaaltaan ja kuorettua, muuttua olomuodosta toiseen. Saari on saanut jääkehyksen, joka sulkee sisäänsä myös lähimmät pikkusaaret, siitä on tullut isompi.

(s. 53)

Samalla kuvataan sitä, miten kekseliäs täytyy olla selvitäkseen ankarissa oloissa. Ingrid seuraa isänsä jalanjälkiä, mutta ottaa myös oppia hänen virheistään.

Pidin Jacobsenin tavasta kirjoittaa ja tarina eteni nopeasti. Vuosilukuja ei anneta, mutta jossain kaukana maailmalla soditaan. Suuren maailman tapahtumat eivät juurikaan vaikuta saarelaisten elämään ennen kuin isä päättää toteuttaa laiturisuunnitelmansa.

Kirjan tiedot:
Roy Jacobsen: Näkymättömät | Sitruuna 2022 | 214 sivua | Kirjastosta
Norjankielinen alkuteos: De usynlige (2013) | Suomennos: Pirkko Talvio-Jaatinen

Luettu myös:
Kirjarouvan elämää, Hemulin kirjahylly, Sheferijm - Ajatuksia kirjoista ynnä muut

Maija Kajanto: Korvapuustikesä (Kahvila Koivu #01)

Lipstikkaa.

Kristiina haistattaa pitkät karmealle työlleen ja koko ikävälle elämälleen. Hän suuntaa Pyhävirralle mummonsa luo ja päätyy pyörittämään tämän kyläkahvilaa. Siinä sivussa Krisse oppii uudelleen elämään näköistänsä elämää.

Tästä kirjasta jäi hyvä mieli. Oikein ilahduin siitä, millä tavalla tämä käsitteli Krissen romanttisia juonikuvioita. Niitäkin oli, mutta omaan makuuni kivan modernilla twistillä ja ne eivät koskaan peittäneet alleen varsinaista tarinaa.

Tässä kun on oikeastaan kyse siitä, miten Krisse löytää oman paikkansa maailmasta. Hänellä on takanaan hyvin traumaattinen tapahtuma ja asian käsittely on hänellä vielä kesken. Mummolan pullantuoksu, uudet ystävät ja vastuunotto pienestä kahvila-ravintolasta antavat hänelle viimeinkin turvaverkon, jonka suojissa on hyvä lähteä eteen päin.

Tykkäsin Krissestä ja oikeastaan kaikista kirjan hahmoista. Hyvän mielen kirja kun on, naiset ovat topakoita ja miehet vallan mukavia. Varsinkin Krissen mummo oli mainio, sellainen sitkeä nainen, joka seisoo myyntitiskin takana vaikka jalka olisi paketissa. Ihan pikkuisen murtunut vain, ei siitä kannata välittää…

- --- Minä näytin ladon seinästä reväistyltä.

- Täälläpäin heinälatoja pidetään ihan kauniina rakennuksina, mummo totesi.

(s. 47)

Miinusta siitä, että Krissen "kilpailija" on sellainen stereotyyppinen kaunis, vahvasti meikkaava ja englanninkielisen ammattinimikkeen omaava Pyhävirran elämään kyllästynyt nainen. Miksi nämä ominaisuudet ovat niin usein pinnallisuuden ja pahiksen merkkejä? Ei kaikkien ole pakko viihtyä käpykylässä! Meikin määrä ei tee kenestäkään parempaa tai huonompaa ihmistä!

No, kuitenkin, luin tämän yhdessä illassa ja tuota lukuun ottamatta tykkäsin kirjasta. Suuria seikkailuja ei tapahdu, mutta toisaalta arkikin voi olla seikkailua. Luen kyllä jatko-osankin.

P.S.: Kannattaa olla pullan äärellä tätä lukiessa.

Kirjan tiedot:
Maija Kajanto: Korvapuustikesä | WSOY 2022 | 320 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Amman lukuhetki, Kirjan jos toisenkin, Kirjahullun päiväkirja ynnä muut

Haasteet:
* Herkulliset kirjat 2023 : Kirjassa syödään jäätelöä

George R. R. Martin: Nightflyers

When Jesus of Nazareth hung dying on his cross, the volcryn passed within a year of ihis agony, heading outward.

Nightflyer miehistöineen jahtaa volcrynia, salaperäisiä ja verrattain hitaasti liikkuvia avaruusolentoja. Tutkimusmatka saa ikävän käänteen kun miehistön jäseniä alkaa kuolla oudoissa olosuhteissa.

Tämä oli hetken mielijohteen laina Scifiä! -lukuhaasteeseen ja ensimmäinen George R. R. Martinin kirja, jonka olen lukenut. Tarinaa enemmän pidin David Palumbon kuvituksesta, joka on hyvin tummasävyinen ja sopivan klaustrofobisen ahdistava.

Minun mielestäni tarina ei ollut erityisen yllättävä, vaikka se kovasti sitä yrittikin olla. Nightflyerin salaisuus oli ilmiselvä heti, kun kapteeni Royd Eris kertoi elämästään. Toiselle lukijalle se voi toki tulla yllätyksenä, ei sillä. Riippuu varmasti siitä, miten paljon ja millaista scifikauhua on lukenut tai katsonut.

Kirjasta on tehty TV-sarja vuonna 2018. En ole nähnyt sitä, mutta luin uteliaisuudestani sarjan Wikipedia-sivun. Sarjassa on selvästi otettu hieman taiteellisia vapauksia ja vaikka runko näyttäisi olevan samantapainen, sarjaan on tungettu valtavasti tavaraa, jota ei kirjasta löydy. Sarja vaikuttaa enemmänkin actionsarjalta kuin sellaiselta suljetun huoneen kauhumysteeriltä, joka kirja on.

Tämä ei tehnyt sen suurempaa vaikutusta, mutta tulipahan luettua. Sarjaan tuskin tulen katsomaan.

Kirjan tiedot:
George R. R. Martin: Nightflyers | Bantam Books 2018 | 193 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Scifiä! : Kirjasta on tehty elokuva tai sarja

Nicola Yoon: Rakkauden askelkuviot

Kirjat eivät enää lumoa minua.

17-vuotiaan Evien vanhemmat ovat eronneet ja hän on päättänyt hävittää kaikki rakkausromaaninsa. Käynti korttelikirjastossa antaa Evielle kyvyn nähdä rakkaussuhteiden alut ja kipeät loput. Kyvyn jäljittäminen vie hänet seuratanssitunneille ja liiankin hurmaavan X:n luo.

Olipahan raikas YA-kirja! Olen työn puolesta tutustunut Nicola Yoonin muihin kirjoihin, mutta tämän luin ihan huvikseni ja varmaan siksi lukukokemus oli erilainen. Nyt sain vain lukea ja nauttia tarinasta sen itsensä vuoksi.

Tykkäsin Eviestä, joka tuntui hyvin aidolta nuorelta mustalta tytöltä. Hän on saanut selville, että isä petti äitiä ja joutuu pitämään salaisuuden nuoremmalta siskoltaan. Danica ei ymmärrä, miksi Evie vihaa isää niin paljon, ja siskosten välit ovatkin hieman kireät.

Evien saama kyky saa hänet uskomaan rakkauteen entistäkin vähemmän. Kaikki suhteet tulevat joka tapauksessa päättymään eroon, joten miksi vaivautua edes aloittamaan? Kirjan pääteemana onkin se, miten Evien on löydettävä itsestään kyky nauttia hetkestä huolehtimatta liikoja tulevaisuudesta.

Pidin myös X:stä ja Evien suhteesta häneen. Kaikki kirjan ihmissuhteet noin ylipäätään tuntuivat realistisilta, samoin kaikki tarinan hahmot. Eviellä on hyviä ystäviä ja äiti, joka tekee parhaansa vaikeassa tilanteessa.

No, Evien ja X:n tanssikilpailujuoni oli ehkä vähän epäuskottavaa, mutta oli kuitenkin kiva, että kirjassa on niinkin harvinainen harrastus!

Kiinnitin lukiessani huomiota siihen, miten Evie kuvailee ihmisiä. Muistaakseni jokaisen hahmon ihonväri mainitaan. Olen ikävästi tottunut siihen, että vaikka kirjassa olisikin monikulttuurinen hahmokaarti, valkoinen päähenkilö kommentoi vain ruskeiden ihmisten ihonväriä. Tässä ajatusmaailmassa valkoinen on siis se normi, jota ei tarvitse erikseen mainita. Oli ravistelevaa nähdä toinen tapa kuvailla kirjan hahmoja.

Kirjan tiedot:

Nicola Yoon: Rakkauden askelkuviot | Tammi 2022 | 294 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Instructions for Dancing (2021) | Suomennos: Helene Bützow

Luettu myös:

Ainakin Kirjapöllön huhuiluja

Haasteet:

* YA-lukuhaaste 2023 : Vihreä

Van Jensen & Jesse Lonergan: Arca

Yhteiskunnan tuhoutuessa rikkaalla eliitillä oli suunnitelma. Vuosikymmeniä myöhemmin he elävät ylellisyyksien keskellä Arcassa, aluksessa, jonka toiminnasta vastaavat lapset ja teini-ikäiset. 18-vuotispäivänä koittaa vapaus ja lupaus paikasta paratiisissa, jonne Arca on matkalla.

Tämä sarjakuva lähti mukaani kirjastosta hetken mielijohteesta ja oli itse asiassa parempi kuin ajattelinkaan. Yhden juonenkäänteen arvasin eikä sitä varsinaisesti piiloteltukaan. Kysymys on siitä, mitä noille aikuistuville nuorille tapahtuu synttäreiden jälkeen.

Tarinan päähenkilö Effie joutuu vähän vahingossa selvittämään salaisuutta. Effiellä kun on omakin salaisuus: hän osaa lukea. Taito on varattu vain eliitille ja niinpä Effien silmien eteen vyöryy yllättäen epäilyttävää tekstiä. Hän värvää ystävänsäkin selvittämään, mitä Arcalla oikeasti tapahtuu.

Effie ja Meda.

Toisesta juonenkäänteestä en sanokaan mitään!

Tykkäsin vauhdilla etenevästä tarinasta ja etenkin Effiestä. Effie on päättäväinen nuori, joka on elänyt koko elämänsä toisten käskytettävänä. Hänen kaltaistensa palvelijoiden elämä on saneltu syntymästä lähtien ja he eivät osaa toivoa mitään muuta kuin tulevaa paratiisia. Jotain kertonee se, että vuosijuhlassa lahjaksi saatu uusi hammasharja oli valtavan yllätyksen ja riemun aihe.

Piirrostyyli ei varsinaisesti ollut ihan minun makuuni, mutta siihen tottui äkkiä. Tarinaa oli helppo seurata ruudusta toiseen ja pidin hillitystä värimaailmasta.

Kirjan tiedot:
Van Jensen & Jesse Lonergan: Arca | IDW Publishing 2023 | 176 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Scifiä! : Dystopia

Marika Riikonen: Yksin, kiitos

Keskellä talvea vietän viikon rannikkokylässä Keski-Pohjanmaalla.

Marika Riikosen tietokirja Yksin, kiitos kertoo yksinolosta. Heti alussa tehdään selväksi, että yksinolo ei tarkoita yksinäisyyttä, vaikka sellainen käsitys onkin laajasti vallalla. Yksinolo on toivottava olotila, yksinäisyys ei.

Tämä kirja oli minulle sikäli henkilökohtainen, että olen juurikin sellainen yhteiskunnan näkökulmasta outo tapaus, jota kirjassa kuvataan. Tarvitsen omaa aikaa ja tilaa, ja tarvitsen sitä paljon. Usein työpäivän aikana tavatut työkaverit ja asiakkaat täyttävät sosiaalisen kanssakäymisen kiintiöni, ja sen jälkeen haluan olla yksin. No, kissan kanssa, mutta ilman ihmisseuraa.

Riikonen kuvaa hyvin tällaista yksinolon kaipuuta ja miten vaikea monien on sitä ymmärtää. Ekstrovertit saavat energiaa siitä, mikä kuluttaa introverttien voimavaroja. Yhteiskunta pyörii edelleen pitkälti ekstroverttien (ja aamuvirkkujen!) ehdoilla. Riikonen tuo kirjassa esiin monia hyviä esimerkkejä ja kertoo maailmasta yksinoloa kaipaavan näkökulmasta.

Kirjassa käsitellään muun muassa työelämää, parisuhdetta ja perhejuhlia. Esiin nousevat myös häpeän tunne ja sukupuoli. Etenkin naisten valittu yksinolo koetaan usein ongelmaksi, etenkin jos siihen liittyy vapaaehtoinen lapsettomuus ja elämä ilman parisuhdetta.

Pidin kirjasta todella paljon ja nyökyttelin sitä lukiessani, koska tunnistin itseni ja tunteeni monesta kohtaa. Luin kirjaston kappaleen, mutta tämän kirjan saatan ostaa omakseni.

 

Yksinolon tarve on ihan tavallista. Suurin harha onkin se, että kukaan olisi yksinolon tarpeensa kanssa yksin.

(s. 24)

Kirjan tiedot:
Marika Riikonen: Yksin, kiitos | Hertta Kustannus 2023 | 264 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Ainakin Unelmien aika

Elokooste

Kesälomailin elokuussa ja näköjään loma tarkoitti lomaa myös lukemisesta. No, eipä se mitään! Sain ainakin loppuun Fantastisen lukuhaasteen, jonka koontipostaus on täällä.

Syyskuun alussa alkaa instan puolella uusi Herkulliset kirjat -lukuhaaste, johon lähdin mukaan (...vaikka aikomus oli välttää uusia haasteita syksyn aikana...). Ideana on siis täyttää bingoruudukkoa kirjoilla, jotka vastaavat bingon herkkuihin tai ruokaan ylipäätään liittyviä kohtia.

Luettu & blogattu

F.T. Lukens: So This Is Ever After

Pahiksen jälkeen. Kiva idea, mutta eipä tästä paljon jäänyt mieleen.

Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti

Pyrstötähti uhkaa. Vauhdikas seikkailu, jossa kiire ja pelko tuntuivat.

Kaari Utrio: Rakas Henrietta

1840-luvun Helsingissä. Ihanan hauskaa ja absurdia seurapiiriromantiikkaa.

Jennifer Donnelly: Kirjaan kadonnut

Kirjan uumenissa. Kaunotar ja hirviö -elokuvaan pohjautuva tarina, ihan ok fantasiaseikkailu.

Nagabe: The Girl from the Other Side: Siúil, A Rún

Tyttö ja hirviö. Hieno fantasiamanga, oli pakko lukea kuusi osaa peräkkäin kun en malttanut jättää kesken.