tiistai 26. syyskuuta 2023

Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko

Kansikuva.


Kun Rosa ja minä olimme uusia, oleskelimme myymälä keskellä, lähellä aikakauslehtipöytää, ja näin yli puolet ikkunasta.

Klara on keinoystävä, androidi, jonka tarkoitus on olla lapsen kumppani niin kauan kuin tämä tarvitsee sellaisen. Kun Josie haluaa nimenomaan Klaran, Klara pääsee pois kaupasta ja osaksi Josien arkea. Kaikki ei kuitenkaan ole ihan sitä, miltä se näyttää.

Meneeköhän tämäkin nyt ei niin yleisten kirjamielipiteiden kategoriaan? En nimittäin juurikaan pitänyt tästä kirjasta, Nobelisti-kirjailija eli ei. Odotukseni olivat kohtuullisen korkealla, koska kirjan idea on niin kiinnostava.

Ja oikeastaan kirjan maailma voisi hyvinkin olla kiinnostava, jos vain olisin nähnyt sitä enemmän. Josien geenejä on muokattu ja niiden seurauksena hän on sekä älykäs että sairas. Geenimanipulaatio on statuskysymys ja tavikset eivät kelpaa yliopistoihin.

Muokatut lapset ja nuoret ovat kuitenkin heiveröisempää sorttia ja elävät eristyksissä omissa kodeissaan. Joskus heille järjestetään joukkotapaamisia, joissa on tarkoitus oppia edes alkeellisia sosiaalisia taitoja käytännössä. Kirjan paras kohtaus olikin mielestäni tällaisen tapaamisen kuvaus: nuoret ovat opiskelleet ikätovereiden kohtaamista, mutta käytännössä tämä osoittautuu yllättävän haastavaksi.

Olisi ollut kiva, jos tarina olisi syventynyt esimerkiksi tähän enemmän. Kaikki kiinnostava tapahtuu kuitenkin Klaran kapean kokemuspiirin ulkopuolella eikä minua jaksanut kiinnostaa hänen lapsellinen pakkomielteensä aurinkoon. Tätä jauhettiin kyllästymiseen asti. Minua myös ärsytti se, että Klara oli alusta loppuun saakka yhtä naiivi ja tietämätön. Hänen toisteltiin olevan älykäs ja oppivainen, mutta eipä se käytännössä näkynyt missään.

Myös kirjan yllätyskäänne oli sikäli pettymys, että en yllättynyt lainkaan. Jutun juju oli mielestäni itsestään selvä ja siksi vihjeiden tiputtelu alkoi jo kyllästyttää.

Kokonaisuutena siis aika mitäänsanomaton lukukokemus. Loputtomalla lukulistallani on kuitenkin pari muutakin Ishiguroa (Pitkän päivän ilta ja Ole luonani aina). Jospa ne pääsevät yllättämään positiivisella tavalla jahka joskus luen ne.


Kirjan tiedot:
Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko | Tammi 2021 | 371 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Klara and the Sun (2021) | Suomennos: Helene Bützow

Luettu myös:
Kirjakaapin kummitus, Unelmien aika, Kirjasähkökäyrä ynnä muut

Haasteet:
* Scifiä! : Roikkunut lukulistalla

2 kommenttia:

  1. Minusta kirja oli selkeästi nuorille suunnattu kirja ja annoinkin sen 13-vuotiaalle lahjaksi. Olen lukenut teoksen Ole luonani aina ja nähnyt siitä tehdyn elokuvan. Se kirja upposi minuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo on kyllä totta! Ihan hyvin menisi yläkoululaisille. Minä en ole edes nähnyt Ole luonani aina -elokuvaa, vaikka tiedän kyllä mikä se juttu siinä on. Pitää jossain välissä lukea tuo kirja.

      Poista