Petina Gappah: Muistojen kirja

Tarina, jonka pyysit kertomaan, ei suinkaan ala Lloydin kuoleman säälittävästä rumuudesta.

Lue maailma vuodessa -haasteessa luetaan helmikuussa keski- tai eteläafrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja. Valintani tähän oli zimbabwelaisen Petina Gappahin Muistojen kirjan.

Tämä olikin helppo valinta, koska Muistojen kirja on ollut minulla lainassa aiemminkin, mutta en silloin saanut luettua sitä. Löytyipähän motivaatio yrittää uudelleen ja tykkäsin kirjasta! Se oli hyvin erilainen kuin aiemmin lukemani Gappahin Pimeydestä loistaa valo.

Noin puolet kirjasta istutaan Hararen kauheassa vankilassa Memoryn kanssa. Toinen puoli taas kertoo siitä, miten hän sinne joutui. Memorya syytetään hänet kasvattaneen valkoisen professorin murhasta ja hän on päättänyt kertoa tarinansa amerikkalaiselle journalistille.

Mietin alussa, että mikähän tämän kirjan juju on, mutta muistoistahan tässä on kyse. Siitä, miten ne muokkaavat elämää ja miten jonkin asian voikin muistaa tai ymmärtää hirvittävällä tavalla väärin. Memory muistaa niin varhaislapsuutensa kuin ajan Lloydin kanssa, mutta ovatko kummatkaan muistot ihan paikkansapitäviä?

Erityisen kiinnostavan tarinasta tekee se, että Memory on albiino. Koska kansanusko on Zimbabwessa vahva, häntä pidetään yleisesti vähintäänkin huonona enteenä, joskus vanhemmilleen asetettuna kirouksena. Välillä lukeminen kävi aika raskaaksikin, koska Memoryn menneisyys oli rankka eikä nykyisyyskään mitenkään mieltäylentävä ollut.

Memoryn oman tarinan taustalla tapahtuu suuria poliittisia muutoksia, jotka vaikuttavat hänen elämäänsä. Maatiloja riistetään valkoisilta riistäjiltä, valta vaihtuu, korruptio kukoistaa ja rahalla ei lopulta ole enää mitään arvoa. Ihmisilläkin hädin tuskin.

Kirjan innoittamana tutustuin pikaisesti Zimbabwen historiaan. Ei mitään syväluostausta, mutta mitä nyt netistä luin. Koska lähtötasoni zimbabwetietoudessa oli nolla, olen nyt ainakin vähän viisaampi kuin ennen kirjan lukemista.

Pidin tarinasta ja pidin myös Memorysta. Hyvin ja vetävästi kirjoitettu, mutta ei mikään hyvän mielen kirja. Kirjassa tuntuu vahvasti zimbabwelainen kulttuuri ja köyhien ihmisten epätoivo. Gappahilta on suomennettu myös novellikokoelma ja pidän sen mielessä sopivaa lukuhetkeä varten.

Kirjan tiedot:

Petina Gappah: Muistojen kirja | Tammi 2017 | 307 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: The Book of Memory (2015) | Suomennos: Tero Valkonen

Luettu myös:

Lumiomena, Keltainen kirjasto, Kirjanurkkaus ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 19. Kirja on Keltaisen kirjaston kirjalistalla

* Paha mieli, paras mieli : Vankila

* Lue maailma vuodessa : Keski- tai eteläafrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja

Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin

Ujuni Ahmedin ja Elina Hirvosen Tytöille jotka ajattelevat yksin on ollut harvoin kirjaston hyllyssä ilmestymisensä jälkeen. Kirjan aihe on synkkä, mutta tärkeä, ja ihmiset löytävät kirja edelleen ilahduttavan hyvin.

Minulla tähän tarttuminen kesti kirjan aiheen vuoksi. Näin rankat aiheet vaativat minulta yleensä jonkin verran ajatustyötä ennen kuin haluan syventyä niihin kirjan ajaksi. Mikä on minulta todella etuoikeutettua nynnyilyä, koska Ujuni Ahmed on elänyt kaiken tämän.

Kirja on omaelämäkerta, joten minusta on hieman hämmentävää, että se on luokiteltu romaaniksi. Ujuni Ahmed kertoo omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan, ja kamppailustaan omien halujensa ja somaliyhteisön vaatimusten kanssa.

Miksi niin monet säännöt koskevat juuri tyttöjä? Ei niitä löydy sen enempää Koraanista kuin somalialaisesta kulttuuristakaan. Miksi valkoiset kantasuomalaiset katsovat toiseen suuntaan kun somalityttöjä kohdellaan kaltoin? Eikö kukaan todella välitä?

Kirja oli tosiaan rankkaa luettavaa ja sai pohtimaan sitä, mitä Suomessakin tapahtuu joissakin maahanmuuttajayhteisöissä ja miksi siihen ollaan niin haluttomia puuttumaan. Ahmed nostaa useaankin otteeseen esiin sen, miten kauheaa on, kun rasistit tuntuvat olevan ainakin puheen tasolla huolestuneempia somalityttöjen hyvinvoinnista kuin muut valkoiset suomalaiset, feministit mukaan lukien. Ei sen niin pitäisi olla.

Ahmedin tarina on täynnä kipeitä asioita ja ei voi kuin ihailla sitä, miten hän on noussut etenkin somalityttöjen ja -naisten oikeuksien esipuhujaksi. Tämä siitäkin huolimatta, että hänen omassa yhteisössään on paljon niitä, joille hän on yhteisön häpeäpilkku. Hän ja Fenix Helsinki ovat tehneet valtavasti työtä, jotta Suomen lakiin kirjattiin erillinen tyttöjen silpomisen kriminalisointia koskeva kohta.

Kirjana tämä tosiaan oli koskettava ja erilainen nuoren naisen kasvukertomus. Työkaverini on nähnyt kirjasto tehdyn näytelmän ja sanoi, että harvinaista kyllä se oli hänestä jopa parempi kuin kirja. Täytyy siis käydä katsomassa se jos tilaisuus ikinä tulee kohdalla.

Kirjan tiedot:

Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin | WSOY 2022 | 226 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirjakaapin kummitus, Kirja hyllyssä, Reader why did I marry him ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2024 : 36. Kirjan on kirjoittanut maahanmuuttaja [50/50]

* Elämänkertabingo : Kirjoittaja

* Paha mieli, paras mieli : Itsetuhoisuus

Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti

Paperissa ilmoitettiin että kyseessä oli väliaikainen järjestely: viitenä päivänä sähkö olisi poikki tunnin ajan iltakahdeksasta alkaen.

Olen pyöritellyt Jhumpa Lahirin kirjoja käsissäni kerran jos toisenkin, mutta yksikään niistä ei ole jostain syystä päätynyt koskaan mukaani. Vähän sääli, koska ainakin Tämä siunattu koti oli hyvä.

Jokseenkin masentava, mutta hyvä.

Kyseessä on Pulitzerin kaunokirjallisuuspalkinnon vuonna 2000 voittanut novellikokoelma. Novellien yhteinen kantava teema on Intia, jossa osa päähenkilöistä asuu ja jossa osan juuret ovat. Tunnepuolella vahvin teema on ulkopuolisuuden tunne omassa yhteisössä, perheessä tai muilla mailla vierahilla.

Tämä ei todellakaan ollut mikään iloinen kirja ja novelleissa käsitellään esimerkiksi sotaa, köyhyyttä ja kohtukuolemaa. Onnellisin loppu taisi olla kokoelman viimeisessä tarinassa Kolmas ja viimeinen maanosa. Siinä intialainen päähenkilö sentään onnistuu elämässään ja sopeutuu lopulta vieraaseen amerikkalaiseen yhteiskuntaan.

Kokonaisuutena kiinnostava kirja ja kurkistus intialaiseen kulttuuriin. Kulttuuri ja oma kokemus siitä on kirjassa vahvasti läsnä joka novellissa vaikka päähenkilöt eivät Intiassa asuisikaan.

Kirjan tiedot:

Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti | Tammi 2001 | 221 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Interpreter of Maladies (1999) | Suomennos: Kersti Juva

Luettu myös:

Lumiomena, Kirjanurkkaus, Kirja vieköön ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2024 : 3. Booker- tai Pulitzer-palkinnon voittanut kirja [49/50]

Ashley Robin Franklin: The Hills of Estrella Roja

Jos joku etsii pimeneviin iltoihin jännitystä, yliluonnollisia juttuja ja queer-hahmoja, niin tässäpä niitä olisi. Ashley Robin Franklinin YA-sarjakuva The Hills of Estrella Roja oli yllättävän kiva, ja onneksi annoin sille mahdollisuuden vaikka tuo kansikuva ei niin houkutellutkaan.

College-opiskelija Katilla ja hänen bestiksellään on yliluonnollisiin ilmiöihin keskittyvä podcast. Anonyymi vinkki vetää Katin Estrelle Rojan kylään, jonka lähistöllä on nähty outoja valoja. Samaan kylään palaa myös Mari, jonka isoäiti on yllättäen kuollut. Estelle Rojan salaisuuksia selvitellessään tytöt ei niin yllättäen ihastuvat toisiinsa.

En pitänyt piirrostyylistä kovin paljoa, mutta toisaalta pakko myöntää, että jokin siinä toimi yhdessä hyvin rakennetun juonen kanssa. Sisäänpäin kääntynyt kylä ja ynseät asukkaat tuntuivat ahdistavilta, ja jännitys tiivistyi tarinan edetessä. Oli myös kiva, että se yliluonnollinen juttu tässä oli minulle aivan uusi ja nostettu meksikolaisesta kulttuurista.

Pidin myös siitä, miten olennaisia Marin sukulaiset olivat tarinassa. Tai oikeastaan sukulaisnaiset. Tämä oli hyvin naiskeskeinen tarina, jossa ei montaa vuorosanaa miehille annettu. Mari, hänen äitinsä ja pikkusiskonsa ovat sukunsa keskellä ulkopuolisia, koska äiti muutti aikoja sitten pois Estrelle Rojasta. Vierauden ja vähän myös katkeruuden tunne tuli hyvin esiin molemmin puolin.

Kyräilevät kyläläiset.
(s. 60)

Ulkopuolisuus teemana kärjistyi aina, kun Kat yritti puhua kyläläisten kanssa. Estrelle Rojassa ei paljon vieraita nähdä ja kaikki uudet ihmiset ovat ennen kaikkea epäilyttäviä. Queerius ei kuitenkaan ollut kirjassa kenellekään ongelma.

Kirjan tiedot:

Ashley Robin Franklin: The Hills of Estrella Roja | Glarion Books 2023 | 404 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Nopeasti luettu

SJ Sindu & Nabi H. Ali: Shakti

SJ Sindun ja Nabi H. Alin lanu-sarjakuvassa Shakti oli minulle jotain uutta! Sen maaginen maailma nimittäin nousee intialaisista myyteistä ja perinteistä.

12-vuotias Shakti muuttaa taas uudelle paikkakunnalle äitiensä kanssa. Shakti on kyllästynyt muuttamaan ja toivoo, että saisi tällä kertaa ystäviä, jotka hän saisi jopa pitää. Oma porukka löytyykin niistä, joita koulun ilkeimmät tytöt kiusaavat eniten. Kiusaajat ovat saaneet opettajatkin pauloihinsa taikakeinoin ja Shaktin täytyy nojata perheensä magiaan pelastaakseen koko kaupungin.

Intialaisen mytologian lisäksi ilahduin vallan siitä, miten moninainen tarina muutenkin oli. Shaktin ystäväpiiristä löytyy erilaisia etnisyyksiä ja luonteita sekä eri muotoisia kehoja.

Sikäli kun piirrosjälkeä osasin katsoa, Shaktin raskaana oleva Terri-äiti on musta ja Rita-äiti puolestaan intialaista syntyperään. Ritan kulttuuri näkyy perheen arjessa pukeutumisesta pieneen kotialttariin, perinnöllisistä taikavoimista nyt puhumattakaan.

Shaktin äidit.
(s. 145)

Tykkäsin myös kirjan maailmasta. Magia ei ole oikeastaan salaisuus, mutta harvat kuitenkaan ryhtyvät puuhaamaan sen kanssa. Shaktin suku on saanut voimansa jumalatar Durga Malta, jonka toinen puoli on kaaosta rakastava Kali Ma.

Aivan, se monikätinen ja pelottava kuoleman jumalatar. Shakti mokaa pikkuisen kutsuessaan Durgaa avukseen ja sitten päänvaivana ovatkin paitsi kiusaajanoidat, myös apuun omalla tavallaan tullut Kali.

Pidin aivan erityisesti siitä, että tällä oli kiusaajatarinalle epätyypillinen loppu. Usein kiusattu päähenkilö antaa anteeksi ja jopa päätyy kiusaajien ystäväksi. Ei tällä kertaa. Shakti näkee vilauksen siitä, miksi kiusaajat ovat sellaisia kuin ovat ja pystyy päästämään irti omasta vihastaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki on annettu anteeksi ja että kiusaajat ovat syyttömiä.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin tarinasta ja piirrostyylistä myös! Lisäksi tässä oli kiinnostava sivujuoni säärikarvoista. Onko niitä pakko ajaa vai ei?

Kirjan tiedot:

SJ Sindu & Nabi H. Ali: Shakti | HarperAlley 2023 | 245 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Kirjan nimessä on erisnimi

Karin Bojs: Euroopan esiäidit: 43 000 vuotta nykyihmiset historiaa

Seitsemän vuotta sitten, vuonna 2015, kirjoitin kirjan nimeltä Homo europaeus: Eurooppalaisen ihmisen pitkä historia (Suom. 2016).

Ja tämän Euroopan esiäidit luettuani minua kiinnostaisi lukea sekin, mutta toisaalta se tuntuu vähän turhalta. Karin Bojs sanoo suoraan esipuheessa, että seitsemässä vuodessa esihistorian tutkimus on edistynyt niin paljon, että siinä on väistämättä vanhentunutta tietoa.

Joten tyydyn tähän ja olen tähän tyytyväinen. Euroopan esiäideissä on vähän erilainen ja tosi kiinnostava näkökulma esihistoriaan. Bojs lähtee vastaamaan kysymykseen siitä, onko muinaisuudessa ollut kiistämättömiä matriarkaatteja, jotka patriarkaatit raa’asti syrjäyttivät.

Se jää vähän sivujuoneksi kun Bojs oikein intoutuu selittämään, miten eurooppalaiset esihistorialliset yhteiskunnat muodostuivat ja mitä niissä tehtiin. Bojs kirjoittaa sujuvasti ja kansantajuisesti, joten lukijalla ei tarvitse olla mitään syvempää historiataustaa tämän ymmärtämiseksi. Kirjassa on myös pari karttaa ja valokuvia joistakin esineistä havainnollistamaan sitä, missä liikutaan ja millaisia esineitä aikoinaan on tehty.

Kirja olikin vallan mainiota ja vetävää luettavaa. Suosittelen ehdottomasti jos esihistoria vähänkään kiinnostaa!

Plussaa myös siitä, että suurin osa tutkijoista, joihin Bojs viittaa, ovat naisia. Mietin lukiessani, että onko tämä ollut ihan harkittu valinta naistutkijoiden esiin nostamiseksi vai onko edelleen niin, että kirjan aihe eli naisten elämä kiinnostaa harvempaa miestutkijaa? Vai molemmat?

Koska kirjan lähtökohtana oli naisiin liittyvä kysymys, Bojs kertoo eurooppalaisten historiaa naisia unohtamatta. Kivikirveitä joo, mutta ei yhteisö ole koskaan voinut rakentua vain niiden varaan. On tarvittu kankaita, ruokaa, koruja, rituaaleja ja vaikka mitä, mistä on jäänyt vähemmän jälkiä. Nämä asiat ovat luultavasti kuuluneet enemmän naisten elämänpiiriin.

Ja vastauksena siihen alkuperäiseen kysymykseen: matriarkaattiutopioita ei todennäköisesti ole ollut olemassa. Mutta wanhaakin wanhemmat metsästäjä-keräilijä- ja maanviljelijäyhteisöt olivat useimmiten tasa-arvoisempia kuin sellaiset 5000 vuotta sitten Eurooppaan muuttaneet indoeurooppalaiset tyypit. Heidän mukanaan tuli patriarkaatti, joka pienensi esiäitiemme tilaa huomattavasti.

Tässä kirjassa muuten mainitaan pari kertaa Jean M. Untinen-Auel, joten olen nyt sitten viimein varannut Hevosten laakson itselleni. Luolakarhun klaanista onkin jo aikaa.

Kirjan tiedot:

Karin Bojs: Euroopan esiäidit: 43 000 vuotta nykyihmiset historiaa | Minerva 2023 | 270 sivua | Kirjastosta

Ruotsinkielinen alkuteos: Europas mördar - de senaste 43 000 åren (2022) | Suomennos: Jänis Louhivuori

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Kirjassa on kuvia

* Vahvat naiset 2024 : Tietokirja

Bushra Rehman: Roses, in the Mouth of a Lion

Corona, I’m talking about a little village perched under the number 7 train in Queens between Junction Boulevard and 111th Street.

Tartuin tähän Bushra Rehmanin Roses, in the Mouth of a Lion -kirjaan sekä erikoisen nimen että hienon kannen vuoksi. Kyllä olen joskus niin pinnallinen kirjojen suhteen. Mutta tämä osoittautuikin vetäväksi ja mielenkiintoiseksi kirjaksi.

Tarina sijoittuu 1980-luvun Coronaan, Queensiin piirikuntaan, ja kattaa vuodet 1985-1989. Tänä aikana Razia kasvaa nuoresta tytöstä teini-ikäiseksi ja ulos siitä roolista, johon häntä on kasvatettu. Razia on toisen polven maahanmuuttaja, jonka vanhemmat ovat kotoisin Pakistanista.

Kirja on kiinnostava kuvaus toisesta kulttuurista ja siitä, millaista on kasvaa kahden kulttuurin välissä. Razia huomioi varsin kirpeästi, että vaikka Coronan pakistanilaiset ovat lähteneet Yhdysvaltoihin paremman elämän toivossa, he eivät itse asiassa halua muuttaa montaakaan asiaa elämässään Raziakin arvostaa perheensä kulttuuria ja uskontoa, mutta huomaa myös miten ahdas etenkin tytön lokero on.

Hyytävin kuvaus koskeekin nuoria tyttöjä ja sitä, mitä varten heitä kasvatetaan. Vähänkään kipakammat tytöt kiikutetaan kiireesti Pakistaniin naimaan paikallinen mies. Kiltit tytöt puolestaan naitetaan miehille, jotka haluavat matkalipun ja oleskeluluvan Yhdysvaltoihin.

I knew the Aunty’s nephew was like the young uncles from my childhood. For them, us first-gen Pakistani girls were a forest of green cards. We were groomed like Christmas trees, thinking we were growing, but we were just being readied to be cut down. They were coming for us.

(s. 137)

Razian kasvutarina on myös matka ymmärtämään omaa seksuaalisuuttaan. Hämmentävät tunteet kirkastuvat ennen pitkää ymmärrykseksi siitä, että hän pitääkin tytöistä.

Tykkäsin kirjasta ja Raziasta ja siitä, miten Coronan pakistanilaisia ja heidän identiteettiään kuvataan. Razian maailma avautuu iän karttuessa hyvin luontevasti. Tarina tuntui hyvin elävältä ja vaikka vuodenajat vaihtuvat, minulle jäi päällimmäisenä mieleen kuva kuumasta kesästä.

Tarina päättyy Razian vaikeaan valintaan ja sellaiseen “tästä se alkaa” -cliffhangeriin. Harmi, että tälle ei ole jatkoa!

Kirjan tiedot:

Bushra Rehman: Roses, in the Mouth of a Lion | Flatiron Books 2022 | 276 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Queer-lukuhaaste 2024 : Queerius ja uskonto

* Vahvat naiset 2024 : Itsenäisyys

Jani Toivola: Ainoa huoneessa: Sara Salmanin tarina

Huivi oli ensimmäisiä asioita, joista Saran kanssa puhuimme, kun aloimme työstää tätä kirjaa.

Kuuntelin viime vuoden puolella etänä Helsingin Kirjamessujen ohjelmistoa. Yksi kiinnostava ohjelmanumero oli Jani Toivolan ja Sara Salmanin haastattelu, joka koski sekä tätä Ainoa huoneessa -kirjaa että tietenkin Saraa itseään.

Siinä vaiheessa kirja oli ilmestynyt ainoastaan äänikirjana ja olikin kiva yllätys kuulla, että se ilmestyy myös painettuna. En osaa sanoa millainen kokemus tämä on kuunneltuna, mutta itse luettuna tämä oli oikein sujuvasti kirjoitettu kirja kiinnostavasta ja vähän erilaisesta suomalaisesta elämästä.

Ainoa huoneessa on siis Sara Salmanin elämäkerta, jossa painotus on Saran valinnassa käyttää huivia ja siinä, mitä se hänelle itselleen merkitsee. Kirjan nimi viittaa siihen, miten hän on usein huoneen ainoa henkilö, jolla on huivi tai joka on muslimi tai joka on rodullistettu tai vähintäänkin ainoa, jolla on sukujuuria Iranissa.

Pidin kirjasta, joka kertoo sekä Sarasta että suomalaisen yhteiskunnan epäkohdista. Ei sillä, että olisin yllättynyt Saran kohtaamista ennakkoluuloista tai rasismista, mutta on aina eri asia tietää noin yleisesti kuin kuulla jonkun omakohtainen kokemus niistä. 

Jokaisen, jonka mielestä joka ikinen huiviin pukeutuva musliminainen on alistettu ja pakotettu, olisi syytä lukea tämä kirja. Osa naisista on, ikävä kyllä, mutta osalle kyseessä on aidosti oma valinta, jota pitäisi kunnioittaa.

Kirja ei kuitenkaan ole silkkaa kurjistelua vaan kasvukertomus ja tarina oman itsensä löytämisestä. Sarasta piirtyy kuva vahvasta naisesta, joka on ylpeä sekä kahdesta kulttuuristaan että omasta uskostaan, jonka konkreettinen ilmentymä huivi on.

Kyky rakastaa itseään on arvokkainta, mitä meillä on.

(s. 184)

Kirjassa hän kertoo siitä, miten ei lapsena ja nuorena löytänyt esikuvia oikeastaan mistään. Sanoisinpa, että moni nuori muslimityttö saa nyt Sarasta hienon esikuvan ja esimerkin siitä, että huivi ei estä elämästä oman näköistä elämää edes Suomessa.

Kirjan tiedot:

Jani Toivola: Ainoa huoneessa: Sara Salmanin tarina | Storytel 2023 | 224 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Elämänkertabingo : TV/Elokuva/Näyttämötaide

* Vahvat naiset 2024 : Voima

Nnedi Okorafor, John Jennings & David Brame: After the Rain

Nnedi Okoraforin novelliin On the Road perustuva sarjakuva After the Rain tapahtuu Nigeriassa, joka on minulle kirjallisesti harvinainen maa. En ainakaan muista lukeneeni muuta sinne sijoittuvaa kuin Oyinkan Braihtwaiten Sisareni, sarjamurhaajan. 

Eli minulle uusi ja eksoottinen tapahtumapaikka kiinnosti, samoin se, että tarina nojaa vahvasti nigerialaiseen kansanperinteeseen.

Amerikkalainen Chioma, ammatiltaan poliisi, on vierailulla isoäitinsä luona. Kolmen päivän rankkasateen jälkeen oven takana seisoo niin vakavasti loukkaantunut poika, että hänen ei pitäisi olla elossa. Chioma koskee poikaan ja siitä se riemu sitten repeääkin. Hän alkaa vaistota ja nähdä outoja asioita, joista isoäiti ja -täti tietävät enemmän kuin hän itse.

Tarinassa yhdistyvät kansantarinat ja kauhu, jonka kuvitus tuo tehokkaasti esille. Tykkäsin kirjan vahvoista väreistä ja siitä, että sivut oli täytetty usein kokonaan. Ei kauhun tai synkkyyden tarvitse aina olla mustavalkoista.

Pelkoa ruudun ulkopuolelta.
(s. 60)

Tämän suhteen minun oma lukuongelmani oli kuitenkin se, että nigerialainen kulttuuri ja kansanperinne ovat minulle aivan vieraita. Yhtäältä en pidä siitä, että jokainen asia selitetään puhki, mutta toisaalta en oikein päässyt jyvälle siitä, mistä tässä nyt olikaan kyse. Kokonaisuutena ja etenkin loppuratkaisun huomioon ottaen tämä myös tuntui vain prologilta pitemmälle tarinalle.

Olisikin mielenkiintoista lukea On the Road -novelli vertailun vuoksi. Aukeaisiko se paremmin ja tuntuisiko se kokonaiselta tarinalta eikä sellaisen alulta?

Kirjan tiedot:
Nnedi Okorafor, John Jennings & David Brame: After the Rain | Abrams ComicArts 2021 | 126 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2024 : 38. Kirjan kannessa tai nimessä on käsi tai kädet [15/50]
* Luonto sivuilla vol. 3 : Vesisade
* Vuosi Afrikassa: Kirja 1

Taiga Sassa: Bird ihmemaassa 1

Vuonna 1878 englantilainen Isabella Bird saapuu Japaniin. Hän haluaa matkata maan halki päämääränään Ezon saari eli nykyinen Hokkaido. Matkan tarkoitus on tutustua japanilaiseen kulttuuriin ja dokumentoida sitä ennen kuin se häviää länsimaistumisen myötä.

Olipas mielenkiintoinen uuden mangasarjan avaus! Isabella Bird on siis todellinen historiallinen henkilö, jonka aivan todellisesta matkasta tämä sarja kertoo. Manga perustuu Birdin Unbeaten Tracks in Japan -kirjaan (1879), joka koostuu hänen sisarelleen lähettämistä kirjeistä. Kirja on muuten luettavissa Project Gutenbergissä, fakta jonka aion pitää mielessä.

Sarjan alussa Bird saapuu Japaniin ja hankkii ensimmäisenä itselleen sekä matkaluvan että kielitaitoisen oppaan. Itolla on kaikesta päätellen erikoinen menneisyys ja Birdiä varoitetaan lähtemästä vieraan miehen mukaan syrjäkylille, mutta Bird ei juuri piittaa varoituksista.

Astetta hienommalle englantilaiselle neidille on luvassa muutamia epämukavia yllätyksiä, mutta eivät ne hänen päätään käännä. Bird on selvästikin ollut rohkea ja päättäväinen nainen, joka vaikuttaa olleen aidosti kiinnostunut Japanista ja japanilaisesta kulttuurista. Ei hän kaikkia tapoja haluaisi itse noudattaa, mutta toisaalta hän kykenee myös kunnioittamaan niitä.

Ainoa miinus kirjalle siitä, että Bird punastelee niin paljon koko ajan ja että hänet on kuvattu selvästi nuorempana kuin hän oikeasti matkalla olikaan. Oikea Bird oli tätä reissua tehdessään 46-vuotias, manga-Bird näyttää parikymppiseltä.

Mutta, näillä näkymin aion lukea kaikki sarjan kymmenen osaa. Tämä vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta historialliselta matkakertomukselta.

Kirjan tiedot:
Taiga Sassa: Bird ihmemaassa 1 | Sangatsu Manga 2023 | 229 sivua | Kirjastosta
Japaninkielinen alkuteos: Fushigi no kuni no Bird. Vol 1 (2015) | Suomennos: Antti Valkama

Haasteet:
* Luonto sivuilla vol. 3 : Vaellus

Zoulfa Katouh: Sitruunapuiden aika

Vierekkäin on kolme nahistunutta sitruunaa ja muovipussillinen pitaleipää, joka on pikemmin kuivaa kuin homeista.

18-vuotias Salama elää keskellä Syyrian sisällissotaa. Hän työskentelee vapaaehtoisena sairaalassa ja pohtii, pitäisikö paeta maasta vai jäädä vaarojen keskelle. Eräänä päivänä Salama tapaa Kenanin, joka miettii samoja asioita.

Olipahan erilainen nuorten aikuisten kirja. Kauniin ja raikkaan kannen sisällä olevasta tarinasta oli kepeys kaukana. Luin tämän ahmimalla, koska oli aivan pakko saada tietää, miten Salaman, Kenanin ja muiden kirjan hahmojen käy.

Tarina sijoittuu vuosiin 2011-2012 eli Syyrian sodan alkupuolelle. Sama sota on muuten käynnissä edelleen vaikka se onkin uutisoinnissa jo jäänyt muiden aiheiden alle. Kapinalliset nousivat vastustamaan hallitusta ja siitä lähtien siviilien osa on ollut kurja.

Salaman farmaseutin opinnot jäivät yhteen vuoteen ja sen jälkeen hän on oppinut sitomaan haavoja, ompelemaa tikkejä ja amputoimaan raajoja. Kirja ei mässäile verellä, mutta sodan raaka todellisuus ja tragedia on myös Salaman todellisuutta. Hän on jo menettänyt läheisiään eikä mene päivääkään etteikö hän näkisi kuolevia ihmisiä.

Olennaista tarinassa on sekin, miten sotatila ja Salaman kokemat kauheudet ovat vaikuttaneet hänen mielenterveyteensä. Hän näkee hallusinaatioita ja tietää sen, Kenanin pikkuveli puolestaan ei puhu. Mistäpä he apua saisivat, kun maan tilanne on mikä on?

Yksi mielestäni koskettavimmista kohtauksista olikin se, jossa Kenan toteaa ettei tiedä, miten voisi enää auttaa Salamaa. Pidin vakavasävyisestä romanssista, johon oman erikoisuutensa toi nuorten usko. He ovat tietenkin muslimeita ja kunnioittavat uskonsa asettamia rajoja. Hijab on Salamalle arkinen, mutta merkityksellinen vaate. Pidin muutenkin siitä, miten kirjassa kuvattiin syyrialaista kulttuuria.

Kaiken kaikkiaan kirja siis pohtii vakavia aiheita. Millaista on menettää kaikki, joka on sinulle tuttua? Voitko paeta maasta, jota rakastat, mutta joka on muuttunut vihamieliseksi? Miksi muu maailma ei tunnu välittävän? Ei edes pakolaisista, joita ryöstetään ja jotka hukkuvat Välimereen?

Hieno kirja ja toivon, että siihen tartutaan sen pituudesta (571 sivua) huolimatta. Fontti on tavallista isompaa!

Kirjan tiedot:

Zoulfa Katouh: Sitruunapuiden aika | Tammi 2023 | 571 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: As Long as the Lemon Trees Grow (2022) | Suomennos: Helene Bützow

Luettu myös:

Ainakin Kirjapöllön huhuiluja

Haasteet:
* Helmet 2023 : 41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla [46/50]
* YA-lukuhaaste 2023 : Päähenkilö on erilainen kuin sinä
* Herkulliset kirjat 2023 : Kirjan kannessa on hedelmiä

Tuomas Kilpi: Inka

Minun nimeni on Pedro.

Mustan surman runtelema Eurooppa kokee ikävän yllätyksen, kun läntiselle merelle ilmestyy laivasto. Sapa Inkan armeija on saapunut.

Pidin Tuomas Kilven selkokirjasta Avaruusasema Ithal ja tykkäsin myös tästä. Tämä on siis vaihtoehtohistoria, jossa uuden mantereen valloitus tapahtuukin toiseen suuntaan.

Tarinan kertoja on Pedro, joka on ensimmäisiä inkalaivaston havainneita. Munkin sijaan hänestä tuleekin inkavalloittajien tulkki ja neuvonantaja. Ensin hän on mielissään siitä ja uusista seikkailuista, mutta pikkuhiljaa karu todellisuus paljastuu. Inkat kun palvovat auringonjumalaa, joka vaatii veriuhreja.

Tarina oli välillä aika raaka ja vähän hämmästelen sitä, että joku kansallisesta luetteloinnista vastaava on laittanut asiasanaksi "nuortenkirjallisuus". Ennemmin minä tämän aikuisten puolelle laittaisin.

Mutta, on kiva, että selkokirjoistakin löytyy spefiä! Tämä oli kiinnostava ajatusleikki siitä, miten olisi voinut käydä, jos asiat olisivat menneet hieman toisin.

Jouduin muuten googlaamaan vaihtoehtohistorian genreä kun mietin, onko tämä fantasiaa vai scifiä. Näköjään genremääritys on herättänyt paljon pohdintaa. Päädyin tämän osalta scifiin, koska tässä ei oikeastaan ole fantasiaelementtejä.

Kirjan tiedot:
Tuomas Kilpi: Inka | Oppian 2023 | 142 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 10. Kirjassa alkuperäiskansalla tai sen jäsenellä on merkittävä rooli
* Scifiä! : Onko tämä edes scifiä

Muinaisen Lähi-idän imperiumit: kadonneiden suurvaltojen kukoistus ja tuho

Tämä kirja sai alkunsa Helsingin yliopiston Muinaisen Lähi-idän imperiumit – huippuyksikön piirissä.

Tässäpä mielenkiintoinen tietokirja kaikille historiasta tykkääville. Helsingin yliopistossa toimii Muinaisen Lähi-idän imperiumit -huippuyksikkö, jonka tutkivat ovat halunneet tehdä työtään tunnetuksi ja helpommin lähestyttäväksi.

Tuloksena onkin suurimmaksi osaksi helpohko tietopaketti muinaisten valtakuntien toiminnasta. Kirjassa on 11 artikkelia eri aiheista taloudesta taiteeseen ja arkielämään. Ihan kaikkea ei selitetä perin juurin, joten jonkinlainen mielikuva näistä imperiumeista on hyvä olla olemassa jo kirjaan tarttuessa.

Ensimmäinen artikkeli on kuitenkin johdanto aiheeseen ja luulisin silläkin pärjäävän. Näin lukijan näkökulmasta kirjan suurin ongelma on itse asiassa sen toinen, kirjoitustaidon kehittymistä käsittelevä luku. Se oli mielestäni kaikkein haastavin luettava ja vaati jo erikoissanaston taitamista. Epäilen, että joillakin lukeminen saattaa tökätä siihen, joten luku olisi ehkä ollut parempi laittaa myöhemmäksi.

Ei sillä, että kaikkia kirjan artikkeleita on edes pakko lukea. Ne ovat osa kokonaisuutta, mutta silti itsenäisiä. Niistä voi valita rusinat pullasta ja lukea kiinnostavimmat aiheet. Minä taisin pitää eniten Mikko Luukon tiedettä ja taikauskoa käsittelevästä artikkelista, joka antaa sekä uutta tietoa että pistää asiat oikeaan perspektiiviin.

Taikausko-sanan käyttö itsessään antaa ymmärtää, että tutkimme muinaista kulttuuria omilla ehdoillamme, koska taikauskoon käsitteenä liitetään yleensä kielteisiä mielikuvia ja yleensä sitä käytetään vieraita kulttuureja kuvatessa. Kukaan tuskin kuvittelee kenenkään kyseiseen kulttuuriin kuuluvan ihmisen itse esimerkiksi sanoneen: "Tässä me harjoitamme hieman taikauskoa."

(s. 112)

Kaiken kaikkiaan hieno tietopaketti! Jos muinainen maailma ja sen mahtavat valtakunnat yhtään kiinnostavat, kannattaa tutustua.

Kirjan tiedot:
Saana Svärd & Joanna Töyräänvuori (toim.): Muinaisen Lähi-idän imperiumit: kadonneiden suurvaltojen kukoistus ja tuho | Gaudeamus 2022 | 296 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2023 : 37. Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole [15/50]
* Lukumatka menneisyyteen 2023: 25. Kirja, jonka lukemista suosittelet historiasta kiinnostuneille

Gengoroh Tagame: My Brother's Husband. Volume 1 & 2

Yaichi odottaa vähemmän innokkaasti erikoista vierasta. Mike on paitsi kanadalainen, myös Yaichin hiljattain edesmenneen kaksosveljen aviomies. Tarinassa pohditaan homofobian monia muotoja, perhettä ja kulttuurieroja.

No kyllä minä tiesin, kuka Gengoroh Tagame on ennen kuin luin nämä kaksi sarjakuvaromaania. Hänen aiemmat mangansa eivät oikein kohtaa omia intressejäni, joten en ole perehtynyt niihin sen syvällisimmin. Mutta nimenä tuttu ja mielenkiinnolla odotin, millaisen arkisen tarinan tavallisesti rajua sadomasokistista raiskaushomopornoa kirjoittava tekijä on luonut.

Vastaus on, että kauniisti ja pohtivasti kerrotun tarinan siitä, miten keskiverto japanilaismies kohtaa omat ennakkoluulonsa. Yaichi on pienen tyttärensä Kanan yksinhuoltaja, jonka yhteys nuorempaan veljeen Ryojiin katkesi tämän muutettua Kanadaan vuosia aiemmin.

Vai oliko syynä sittenkään Kanada? Yaichi ei ole raivopäinen homofoobikko, mutta Miken tavattuaan hän ymmärtää alkaneensa erkaantua Ryojista sen jälkeen, kun pikkuveli tuli teininä ulos kaapista. Samalla Yaichi alkaa pohtia sitä, miten yksittäiset henkilöt ja koko yhteiskunta voivat olla ennakkoluuloisia ja syrjiviä ilman, että kukaan suoranaisesti haukkuu tai hakkaa ketään.

Mikeen tutustuessaan ja asioita pohtiessaan Yaichi päättää tietoisesti muuttua. Hän ei enää halua olla hiljaa vaan tarttuu itsekin epäkohtiin. Kukaan ei ansaitse tulla syrjityksia ja voihan olla, että Kana tuokin joskus kotiin pojan sijasta tyttöystävän. Yaichi haluaa luoda kodin, joka on turvallinen paikka ja jossa hän on aina luotettava vanhempi.

Yaichi.
(Volume 2, s. 15)

Tarinassa tuleekin vahvasti esiin rakkaus eri muodoissa. Yaichi rakastaa Kanaa yli kaiken ja virkistävänä vaihteluna hänellä on erinomaisen ystävälliset välit ex-vaimoonsa eli Kanan äitiin. Mike puolestaan kaipaa valtavasti Ryojia ja matkan Japaniin on tarkoitus täyttää tämän toive siitä, että Mike tutustuu hänen perheeseensä. Alkukankeuden jälkeen Yaichi alkaa nähdä Miken ihmisenä, ei vain homona ja veljensä outona ulkomaalaisena puolisona. Kana ja Mike puolestaan tykästyvät toisiinsa välittömästi.

Koko palkittu tarina löytyy ainakin Piki-kirjastojen OverDrivestä ja lukaisin molemmat osat yhdessä illassa. Kirjoista jäi hyvä mieli ja toiveikkuus siitä, että tulevaisuus on parempi. Yhdenkin ihmisen teoilla on merkitystä.

Kirjojen tiedot:
Gengoroh Tagame: My Brother's Husband. Volume 1 & 2 | Pantheon Books 2017 & 2018 | 254 & 254 sivua | Kirjastosta
Japaninkielinen alkuteos: Otouto no Otto (2014-2017) | Englanninkielinen käännös: Anne Ishii

Haasteet:
* Helmet 2023 : 9. kirjan kirjailija kuuluu vähemmistöön, ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä [5/50]
* Luonto sivuilla: Tarina sijoittuu Aasiaan

Koko perhe.
(Volume 2, s. 3)

Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia: 15 oivallusta elämästä

Joka lauantai-iltapäivä kävelen noin kymmenen minuutin matkan eräälle omakotitalolle.

Parikymppinen Noriko ei oikein tiedä, mitä elämältään haluaa. Äiti ehdottaa teen opiskelua tutun Takeda-rouvan opissa ja siitä alkaa elämän mittainen koulu.

Tämä oli niin rauhallinen hyvän mielen tietokirja, että vieläkin hyrisyttää. Tuskin olisin tarttunut tähän ilman Herkulliset kirjat -haastetta ja se olisi ollut sääli. Kirja on oikein parhaimmillaan nyt kun illat ovat pimeitä ja tee sopivan lämmintä.

Noriko Morishita kertoo kirjassa matkastaan japanilaisen teeseremonian maailmaan niiden oivallusten kautta, joita hän on opiskellessaan kokenut. Morishita on käynyt teeopissa viikoittain yli 25 vuoden ajan rouva Takedan luona.

Kirja on henkilökohtainen kokemus siitä, mitä teeseremoniaan kuuluu ja mitä se voi merkitä ihmiselle. Yksi Morishita tärkeistä havainnoista on se, että jokaisen teepolku on erilainen. Ei kaikkien tarvitse tulla teemestareiksi ja joillakin tee on suorastaan veressä. Morishitan polku on hitaampi ja kivisempi, mutta hän saapuu kuitenkin aina itselleen tärkeisiin pisteisiin.

Tykkäsin paljon kirjoitustyylistä ja osa kunniasta kuuluu tietenkin suomentajalle eli Markus Mäkiselle. Morishita on välillä pohtiva, välillä hauska, joskus kumpaakin. Tekstistä tuntee selvästi sen, miten hän oppii kunnioittamaan teetä ja perinteistä teeseremoniaa. Takedan opastuksella hän ymmärtää, mikä teeseremoniassa on tärkeintä: elää juuri tässä hetkessä.

Heitin taakan selästäni. Hartiani rentoutuivat ja oloni kävi äkkiä kevyeksi. Istuin siinä, vain minä itse.

Äh, vai niinkö se oli! Tämäkö siis riittää.

(s. 152)

Kirjan tiedot:
Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia: 15 oivallusta elämästä | Otava 2019 | 198 sivua | Kirjastosta
Japaninkielinen alkuteos: Nichinichi kore kojitsu (2002) | Suomennos: Markus Mäkinen

Luettu myös:
Oksan hyllyltä, Kirjan pauloista, Niittykukkia ynnä muut

Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirjan kannessa on teekuppi
* Luonto sivuilla: Rauhoittava kirja

Marjane Satrapi: Pistoja

Marjane Satrapin omaelämäkerrallinen sarjakuva Pistoja kertoo teheranilaisten naisten elämästä. Naapurit ja ystävät kokoontuvat Satrapin isovanhempien luo ja kun miehet on hätistetty muualle, keitetään teetä ja istutaan juoruamaan.

Nämä naiset eivät turhia ujostele. Teekupin ääressä puidaan omat ja muiden seksielämät sekä parisuhteiden tilanne. Tarinat ovat hauskoja ja mieleenpainuvia, mutta osa on myös aika surullisia ja tavallaan masentaviakin.

Esimerkiksi eräs rouvashenkilö kertoo, ettei ole koskaan nähnyt penistä. Mies hoitaa homman pikaisesti pimeässä huoneessa ja pariskunnan lapsetkin ovat tyttöjä. Ongelmatilanteita ja kriisejä syntyy, kun morsian onkin harrastanut esiaviollista seksiä. Leskeksi jääneet naiset ovat jo tyytyväisiä tilanteeseensa: kukaan ei enää valvo niin tarkasti sitä, mitä ja kenen kanssa he makuuhuoneessa puuhaavat.

Kaiken kaikkiaan sarjakuva tarjoaa kiehtovan kurkistuksen iranilaiseen kulttuuriin ja teheranilaisten naisten elämään. Heillä on keinoja selvitä vaikeistakin tilanteista ja he osaavat nauraa niin itselleen kuin toisillekin. 

Tykkäsin sarjakuvan piirrostyylistä, mutta kaunokirjoituksella kirjoitettua tekstiä oli ajoittain vaikea lukea.

Kirjan tiedot:
Marjane Satrapi: Pistoja | Like 2010 | 134 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Broderies (2007) | Suomennos: Taina Helkamo

Luettu myös:
Kirjanurkkaus, Kirjojen keskellä, Notko, se lukeva peikko ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija [48/50]
* Herkulliset kirjat: Kirjassa juodaan teetä
* Syyslukuhaaste: Kuuma juoma

The Girl Who Married A Skull and Other African Stories

No höh, olen sittenkin lukujumikurimuksessa Shades of Magic -trilogian jälkeen. Kotona on pino kirjastolainoja, mutta mikään ei näytä houkuttelevalta.

Mutta tämän nappasin tänään suoraan kirjaston hyllystä siksi, että tämä näytti hyvinkin houkuttelevalta. Sarjakuva-albumi oli aikuisten puolella, mutta sisältönsä puolesta se voisi yhtä hyvin olla nuorten hyllyssä.

The Girl Who Married A Skull and Other African Stories sisältää juuri sitä, mitä nimikin lupaa. Kirjassa on 15 afrikkalaisiin satuihin ja tarinoihin perustuvaa lyhyttä kertomusta sarjakuvan muotoon puettuna. Ne ovat aiheiltaan hyvin erilaisia, mutta jokaisessa on kuitenkin fantasiaelementtejä ja perinteisiin satuihin kuuluva opetus.

Suosikeikseni nousi kaksi kertomusta: ensinnäkin tuo nimitarina, jossa kiero pääkallo huijaa kaupungin kauneimman tytön naimisiin kanssaan. Tarinassa oli menoa ja meininkiä ja sopivasti huumoria.

s. 11

Tykkäsin paljon myös kirjan viimeisestä tarinasta The Stranger, jossa heimosodat on siirretty tulevaisuuden scifimaisemiin. Tarina on vakavampi kuin tuo kallojuttu, mutta yhteistä molemmille on päättäväinen naispäähenkilö.

Jokaisen tarinan on piirtänyt eri henkilö, joten tyylit vaihtelevat todella paljon. Noiden edellä mainittujen lisäksi pidin etenkin Isis and the Name of Ra -tarinan piirrosjäljestä. Juoni perustuu muinaiseen egyptiläiseen mytologiaan ja piirrokset tukevat tätä.

Kaiken kaikkiaan vallan mainio sarjakuva-albumi!

Kirjan tiedot:

The Girl Who Married A Skull and Other African Stories | Iron Circus Comics (2018) | 208 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Fantastinen kesä 2022 : Moninainen fantasiakirja

Trung Le Nguyen: The Magic Fish

Tiến on toisen polven amerikanvietnamilainen, jonka kotona kielikysymys on aina läsnä. Hän puhuu parempaa englantia kuin vanhempansa ja lukee näille ääneen perinteisiä satuja harjoitusmielessä. Samaan aikaan hän tuskailee salaisuutensa kanssa.

Olipas mielenkiintoinen sarjakuva, jossa on monta tasoa. Tarinassa on sekä nykyhetki että menneisyys ja vielä sisäänrakennettuna satujakin. Ne on onneksi eroteltu toisistaan eri väreillä, joten lukeminen oli helppoa.

Tiếnin on joskus vaikea löytää sanoja keskustellakseen vanhempiensa kanssa. Kieli- ja sukupolvikysymykset ovat hyvin konkreettisia kodissa, jossa vanhemmat puhuvat parempaa vietnamia kuin lapsensa, joka taas on oppinut sujuvan englannin kodin ulkopuolelta. Teini-ikäisenä vanhempien kanssa kommunikointi voi olla muutenkin haastavaa, saati sitten tällaisessa tilanteessa.

Tiếnillä on myös salaisuus: hän pitää pojista, mutta ei kirjaimellisesti löydä sanoja kertoakseen tästä vanhemmilleen näiden äidinkielellä.

Kirjasto mainittu!
(s. 28)

Tiếnin tuskaillessa salaisuutensa kanssa hänen äitinsä Hiến palaa satujen myötä kipeään menneisyyteensä. Hiến ja hänen sulhasensa pakenivat Vietnamista rakentamaan elämää Amerikassa. Nyt Hiến ei tiedä, minne hän kuuluu. Hän ei ole tarpeeksi amerikkalainen, mutta onko hän enää tarpeeksi vietnamilainenkaan? Joskus hänen poikansa tuntuu elävän aivan eri maailmassa kuin vanhempansa.

Perinteiset sadut kuten Tuhkimo ja Pieni merenneito luovat siltaa vanhempien ja nuoren välille. Ne myös kertovat symbolisesti asioista, joiden kanssa perhe kipuilee. Minua kiinnosti tässä satupuolessa etenkin se, että esimerkiksi juuri Tuhkimosta kerrotaan myös vietnamilainen versio. Jännä nähdä, miten eri tavoilla pohjimmiltaan sama tarina kerrotaan eri puolilla maailmaa.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin sarjakuvasta. Se oli helppo lukea, aihe oli kiinnostava ja pidin myös piirrosjäljestä.

Kirjan tiedot:
Trung Le Nguyen: The Magic Fish | Random House Graphics 2020 | 131 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Queerlukuhaaste 2022 : BIPOC-kirjailija

Mohsin Hamid: Kuinka lyödä rahoiksi nousevassa idässä

Asiahan on niin, että itseapukirjat ovat looginen mahdottomuus jo nimensä puolesta, paitsi jos olet itse kirjoittamassa sellaista kirjaa.

Nimettömäksi jäävä poika syntyy köyhään perheeseen jossain päin Aasiaa. Muutto maalta metropoliin tarjoaa uusia mahdollisuuksia ja tie menestykseen on auki.

Luin tämän täsmäkirjana Helmet-lukuhaasteeseen enkä ehkä muuten olisi ikinä lukenut tätä. Mikä olisi sääli, sillä tämä oli mielestäni aivan erinomainen.

Kirjan kerrontatyyli on omintakeinen. Se kerrotaan toisessa persoonassa, jossa "sinä" on ryysyistä rikkauteen kipuava poika. Minusta ratkaisu sopi hyvin yhteen toisen erikoisemman kerrontatyylin kanssa. Tarinan raamina on nimittäin self-help-kirja, joka on tietenkin suunnattu sinulle eli lukijalle.

Jos näistä pääsee yli niin voi syventyä itse tarinaan, joka oli vuoroin hauska, ilahduttava, surullinen ja masentava. Matkalla aikuisuuteen ja vanhuuteen pojalle valkenee, että harvat pystyvät pitämään kätensä puhtaina korruptoituneessa yhteiskunnassa. Ei hän ainakaan.

Menestystarinan taustalla on pojan suhde kauniiseen tyttöön, joka kiipeää ylöspäin omilla keinoillaan. Kohtaamisten välillä on vuosia ja vuosikymmeniäkin, mutta tuo ensirakkaus kantaa silti läpi elämän.

"Näytänkö minä yhtä vanhalta kuin sinä?" hän kysyy.

"Et", sanot.

"Sinunhan piti olla rehellinen."

Hymyilet. "En minä aina ole."

(s. 198)

Olen lukenut Hamidilta aiemmin Exit Westin ja pidin siitäkin.

Kirjan tiedot:
Mohsin Hamid: Kuinka lyödä rahoiksi nousevassa idässä | Otava 2019 | 222 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: How to Get Filthy Rich in Rising Asia (2013) | Suomennos: Jaakko Kankaanpää

Luettu myös:
Tarukirja, Mummo matkalla, Lukutuikku ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 25. kirjan nimessä on ilmansuunta [44/50]

Kaisa Åkerman: Hajusteentekijän tytär

Namirtu voihkaisi, kun kipu iski.

Ilussa-amur syntyy jumalten merkitsemänä ja kasvaa pienessä majatalossa, jossa hän opiskelee äitinsä ohjauksessa hajusteentekijäksi. Äidin menneisyydessä on salaisuuksia, jotka lopulta pakottavat Ilussan pitkälle matkalle halki muinaisten valtakuntien.

Assyriologi Kaisa Åkermanin esikoisteos kertoo hänen erikoisalastaan ja sen kyllä huomaa. Ilussan maailma on muinainen Assyria noin 1200 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Kirjan seikkailujuoni vie hänet Assyriasta Heettiin ja Egyptiin, jota hallitsee se kuuluisa Ramses II.

Suuret poliittiset kuviot tapahtuvat kuitenkin Ilussan tarinan ulkopuolella. Ramses on olennainen vain siksi, että Ilussa pääsee mukaan faaraon morsiameksi valitun heettiläisprinsessan matkaseurueeseen. Minusta tämä oli loistava idea ja tapa tuoda Ilussan aikakausi oikein konkreettiseksi: tästä ajasta me tässä puhumme, faaraoiden aikakaudesta, jolloin tuleva suuri kuninkaallinen puoliso Maathorneferura matkusti Heetistä Egyptiin.

Kirjan seikkailutarina itsessään on nuoren naisen kasvutarina, johon liittyy tietenkin romantiikkaa. Ilussa joutuu jättämään kotinsa traagisissa olosuhteissa ja kärsii matkoillaan jos jonkinlaisia vastoinkäymisiä. Punaisena lankana mukana kulkee Ilussan äidin jälkeensä jättämä savitaulu. Taulun tekstin pitäisi paljastaa Ilussan suvun salaisuudet, mutta hän ei osaa lukea sitä. Tarinassa tuleekin monesti esiin se, miten luku- ja kirjoitustaito on vain harvojen oikeus.

Tykkäsin muutenkin siitä, miten historia rakentuu Ilussan arjen kautta. Hän ei kaipaa luku- tai kirjoitustaitoa, ja hänen päivänsä täyttyvät hajusteiden valmistamisella. Kirjassa kuvataan hyvin tuoksuja ja sitä, miten tärkeitä hajusteet olivat ajan ihmisille. Mietin välillä, että miten ihmeessä hajusteille herkät tai allergiset pärjäsivät tällaisessa ryöpytyksessä….

Ilussa hengitti ruukusta nousevaa tuoksua uudelleen, yritti erottaa sen vivahteet ja etenkin tuoksun hälventyessä ilmaan jäävää häivähdystä. Neilikka erottui nyt paremmin. Ilussa miltei maistoi sen puraisun kielellään, mutta erottuivatko hoitavien yrttien tuoksut vieläkin liiaksi. Kun Ilussa ei enää aistinut uusia sävyjä ja suussa alkoi maistua vajan savitiiliseinän harmaus, hän avasi silmänsä ja hymyili.

(s. 57)

Kirjan hahmot tuntuivat toisinaan liiankin moderneilta ajatusmaailmoiltaan. Esimerkiksi Ilussan kotiorja ja ystävä Erenu ei tunnu orjalta ollenkaan. En nyt tarkoita, että Ilussan olisi pitänyt alistaa häntä aktiivisesti 24/7, mutta kun kaikki muutkin pitivät häntä käytännössä vertaisenaan. Luokkajako jäi osittain pelkäksi puheeksi.

Mutta, kokonaisuutena pidin kirjasta! Ilussan tarinan jäi sikäli jännään tilanteeseen, että oikeastaan toivoisin tälle jatkoa. Jos ei, niin toivottavasti kirjailija kirjoittaa kuitenkin jotain muuta aikakauteen sijoittuvaa, koska tätä oli oikein mukava lukea.

Pitää vielä mainita, että minulla tuli tästä kirjasta ihan väistämättä mieleen Ea-nasir, babylonialainen kauppias, jonka savitauluarkistosta on löytynyt muun muassa maailman vanhin tunnettu kiukkuinen asiakaspalaute.

Kirjan tiedot:
Kaisa Åkerman: Hajusteentekijän tytär | Bazar 2022 | 605 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjakaapin kummitus, Kirsin kirjanurkka, Kirjasähkökäyrä ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 40. kirja kertoo maasta, jota ei enää ole [40/50]