Näytetään tekstit, joissa on tunniste Thaimaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Thaimaa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

David Casarett: Kuolema Kukko-onnen majatalossa (Chiang Main eettinen etsivätoimisto #01)

David Casarett:
Kuolema Kukko-onnen majatalossa
(Murder at the House of Rooster Happiness, 2016)
379 s.
Otava 2016
Kirjastosta

"Khun Ladarat, tulin tapaamaan sinua eräästä varsin pakottavasta syystä."

Tuttu poliisi pyytää apua hoitoeetikko Ladarat Patalungilta mahdollisen murhan ratkaisemiseksi. Sama nainen on kärrännyt pariinkin sairaalaan ainakin kaksi kuollutta aviomiestä lyhyen ajan sisällä. Miksi, ja kuka nainen on? Ladaratilla on kädet täynnä työtä myös sairaalassa, jonne on tuotu onnettomuudessa vakavasti loukkaantuneita amerikkalaisia. Lisäksi käytävällä istuu selvästi maalaisen näköinen mies, joka pitäisi saada ulos ennen kuin sairaalaa tullaan tarkastamaan oikein suurennuslasin kanssa.

Luen harvoin dekkareita ja tartun niihin lähinnä silloin kuin niissä on joku kiinnostava juju. Tällä kertaa se oli tarinan sijoittuminen Thaimaahan. Kirjailija David Casarett on amerikkalainen lääkäri ja olin jostakin lukevinani, että hän on viettänyt paljon aikaa Thaimaassa. En nyt kuollaksenikaan muista mistä tuon luin, mutta se selittäisi kyllä tällaisen erikoisemman miljöön valinnan. Harmi vain, että en suuremmin pitänyt kirjasta. Harmiton dekkari, mutta ei minkäänlainen lukuelämys. Tämä oli sellainen "tulipahan luettua" kirja.

Casarett ei minun mielestäni onnistunut tuomaan tapahtumapaikkaa esiin kovinkaan luontevasti. Kun päähenkilö on thaimaalainen sairaanhoitaja, tapa jolla kulttuuriin liittyviä asioita selitetään juurta jaksaen tuntui näkökulmaa rikkovalta. Ladarat tietää asiat jo. Ei hän selittäisi niitä itselleen tuolla tavalla. Kerronnassa minua häiritsi myös satunnainen siirtyminen yksikon kolmannesta persoonasta monikon ensimmäiseen. Yhtäkkiä leipätekstissä puhuttiin "meistä", vaikka siinä ei lainattu Ladaratia tai hänen sisäistä monologiaan.

Juoni on myös varsin heppoinen. Perusasetelma sinänsä on kiinnostava. Casarett on valinnut joukon erilaisia elementtejä, joista jokainen on ihan mielenkiintoinen. Ja sitten koko homma pilataan menemällä siitä, missä aita on matalin tai jopa maan alla. Amerikkalaisten tragedia ratkeaa suoranaiseen ihmeeseen ja Ladaratilla lienee selvänäkijän kykyjä. Mikään muu ei selitä sitä, miten hän yhtäkkiä tietää tasan tarkkaan murhajutun tapahtumat vaikkei minkäänlaisia todisteita tai edes vihjeitä ole missään. Hän vain kehittelee tarinan päässään ja kas vain, se pitää paikkansa.

Kirja oli toki hyvin nopealukuinen ja sikäli sopivaa lomalukemista. Jälkikäteen ajatellen en kuitenkaan pitänyt juuri muusta kuin Ladaratista ja hänestäkin vasta sitten kun Casarett lakkasi korostamasta sitä, miten säälittävä ja tyylitön leski hän onkaan.


Luettu myös mm.:
Kirjan pauloissa, Kirjamerestä ongittua, Kirjapolkuni ym.

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2018 - 10. ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja [50/50]

torstai 17. marraskuuta 2016

Inkeri Markkula: Kaksi ihmistä minuutissa

Inkeri Markkula:
Kaksi ihmistä minuutissa
388 s.
Gummerus 2016
Kirjastosta

Lapsi sylissä nukkuu.

Lainasin tämän kirjastosta aikoja sitten, mutta jostain syystä en saanut tartuttua siihen ennen kuin nyt. Kirjan kaunis kansi herätti mielenkiintoni ja takakansitekstikin kuulosti ihan kiinnostavalta. Loppujen lopuksi kirja ei ollut ihan sellainen kuin luulin sen olevan vaan yllätti minut iloisesti.

Kirjan päähenkilöt ovat Alina ja Lotte, kaksi malariaa vastaan omilla tahoillaan taistelevaa naista. Tutkija-Alinan elämä pyörii nuoren Sellan, hänen piti-olla-tyttärensä ympärillä, ja hän on jäänyt jumiin kymmenen vuotta sitten sattuneeseen kuolemantapaukseen. Samaan aikaan lääkäri-Lotte päätyy Pohjois-Thaimaan sademetsään, jossa hän näkee malarian vaikutukset omin silmin. Potilaat tulevat ja menevät, elävät ja kuolevat, ja Lotte luo läheiseen suhteen Kian-nimiseen poikaan. Naisten tiet kohtaavat konferenssissa, jonka jälkeen Lotte pyytää Alinaa tulemaan avukseen viidakkoklinikalleen.

Takakannen perusteella odotin kirjalta hieman enemmän lääketieteellisyyttä, mutta olen iloinen ettei sitä ollutkaan niin paljon. Tämä ei ole lääkärikirja tai edes romanssi vaan selviytymistarina, jossa uhkina ovat tappava malaria ja kaiken nielevä suru. Alina yrittää kehitellä lääkkeitä malariaan, mutta tehtävä tuntuu toivottomalta, koska tauti muuttuu koko ajan. Kun keksit rokotteen yhteen muotoon, toinen odottaa jo vuoroaan. Alinan näkökulma malariaan on hyvin kliininen ja kaukainen, hän ei koskaan näe sen uhreja kasvojensa edessä. Loten kautta lukija näkee malarian vaikutukset ihmisten arkeen. Tauti voi iskea keneen tahansa ikään ja sukupuoleen katsomatta, ja saa aikaan hirvittävää tuhoa ympäri maailmaa. Thaimaassa Lotte tutustuu paikallisiin, joista kuka tahansa voi minä hetkenä hyvänsä saada malarian. Mielestäni kirjassa tuotiin hyvin esiin se, miten etuoikeutettuja naiset olivat. Lottekaan ei ole vaarassa saada tautia, sillä kiitos länsimaiden rokotusohjelmien, hänet on rokotettu kaikkea mahdollista ja mahdotonta vastaan.

Yllätyin myös siitä, miten paljon kirja käsitteli äitiyttä ja etenkin sen tuskallisia puolia. Alinalla on piti-olla-tytär Sella, jonka biologinen äiti Astrid kuoli kun tyttö oli vasta vauva. Kaikki Alinan ruusuiset unelmat menevät rikki yhdellä kertaa. Hän menettää sekä Astridin että Sellan, jonka huoltajuuden saavat Astridin vanhemmat. Alina on ulkopuolinen tyttärensä elämässä, kummitäti, jonka suhteesta Astridiin ei puhuta. Pidin oikeastaan eniten Alinan melankolisesta elämästä, jossa hän takertuu niihin Sellan rippeisiin, joita tämän isovanhemmat hänelle armollisesti antavat. Suru, kaipaus ja menetyksen pelko värittivät joka hetkeä. Kun Alina lopulta päättää antaa elämälleen uuden mahdollisuuden, se tuntuu hartaasti odoteltu voitolta.

Oikeastaan se, mistä pidin kirjassa vähiten, oli Alinan ja Loten suhde. Loppujen lopuksi heitä kuvataan yhdessä hyvin vähän ja siksi minun oli vaikea uskoa heidän olleen edes oikeasti ihastuneita, rakkaudesta nyt puhumattakaan. Luulen, että olisin pitänyt kirjan lopusta enemmän jos se olisi jääny avoimemmaksi.

Mutta, hieno esikoisromaani! Jää mieleen sekä kauniin kielen että aiheen vuoksi.


Luettu myös mm: