The Girl Who Married A Skull and Other African Stories

No höh, olen sittenkin lukujumikurimuksessa Shades of Magic -trilogian jälkeen. Kotona on pino kirjastolainoja, mutta mikään ei näytä houkuttelevalta.

Mutta tämän nappasin tänään suoraan kirjaston hyllystä siksi, että tämä näytti hyvinkin houkuttelevalta. Sarjakuva-albumi oli aikuisten puolella, mutta sisältönsä puolesta se voisi yhtä hyvin olla nuorten hyllyssä.

The Girl Who Married A Skull and Other African Stories sisältää juuri sitä, mitä nimikin lupaa. Kirjassa on 15 afrikkalaisiin satuihin ja tarinoihin perustuvaa lyhyttä kertomusta sarjakuvan muotoon puettuna. Ne ovat aiheiltaan hyvin erilaisia, mutta jokaisessa on kuitenkin fantasiaelementtejä ja perinteisiin satuihin kuuluva opetus.

Suosikeikseni nousi kaksi kertomusta: ensinnäkin tuo nimitarina, jossa kiero pääkallo huijaa kaupungin kauneimman tytön naimisiin kanssaan. Tarinassa oli menoa ja meininkiä ja sopivasti huumoria.

s. 11

Tykkäsin paljon myös kirjan viimeisestä tarinasta The Stranger, jossa heimosodat on siirretty tulevaisuuden scifimaisemiin. Tarina on vakavampi kuin tuo kallojuttu, mutta yhteistä molemmille on päättäväinen naispäähenkilö.

Jokaisen tarinan on piirtänyt eri henkilö, joten tyylit vaihtelevat todella paljon. Noiden edellä mainittujen lisäksi pidin etenkin Isis and the Name of Ra -tarinan piirrosjäljestä. Juoni perustuu muinaiseen egyptiläiseen mytologiaan ja piirrokset tukevat tätä.

Kaiken kaikkiaan vallan mainio sarjakuva-albumi!

Kirjan tiedot:

The Girl Who Married A Skull and Other African Stories | Iron Circus Comics (2018) | 208 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Fantastinen kesä 2022 : Moninainen fantasiakirja

Karrie Fransman & Jonathan Plackett: Gender swapped fairy tales

Dear Reader...

Entä jos Lumikki olisikin prinssi ja Tähkäpää laskisi alas partansa hiustensa sijaan? Tähän satukirjaan on koottu tuttujen klassikkosatujen mukaelmia. Tarina on yhä se vanha ja tuttu, mutta päähenkilöiden sukupuolet on käännetty toisin päin.

Etsiskelin HelMet-lukuhaasteeseen satukirjaa ja tämä vaikutti sen verran kiinnostavalta, että oli aivan pakko lainata se. Kirjassa on molempien tekijöiden alkusanat, joissa he kertovat mistä ajatus lähti ja miten sadut muokattiin. Jonathan Plackett halusi lukea pariskunnan tyttärelle satuja, joissa prinsessat saivat olla urheita ja prinssit herkkiä. Niinpä hän loi algoritmin, joka vaihtoi päikseen englanninkieliset sukupuolitetut persoonapronominit 'he' ja 'she'. 

Toki tarinat vaativat vähän viilausta sen jälkeen, mutta tekijät päättivät pitää esimerkiksi adjektiivit samoina kuin alkuperäisessä tekstissä. Jotenkin näistä mukaelmista oikein hyppäsi silmille se, miten usein prinssit olivat 'pretty' eli sieviä. Se sai miettimään hieman omaakin ajattelua. Miksi sanaa ei muka voisi käyttää kuvaamaan poikia ja miehiä, ja miksi se luo aina mielikuvat tytöstä tai naisesta?

But he was really far prettier and cleverer than they were; indeed, he was so lovely that he was always called Handsome.

(s. 5)

Hieman samanlaisia ajatuksia herätti Karrie Fransmanin hieno värikuvitus. Hän halusi pysyä uskollisena perinteisten satujen kuvastolle ja huomasi niitä tutkiessaan, miten sukupuolittuneita esimerkiksi vaatetus ja asennot olivat. Niinpä tässä kirjassa prinsseillä on avonaiset kaula-aukot, joista pilkahtaa välillä rintakarvoja, ja heidän asentonsa ovat sulavampia ja pehmeäkaarisempia kuin olen itse tottunut näkemään.

Tarinoiden juonia ei ole muutettu laisinkaan ja niinpä näissä saduissa vallassa ovatkin usein naiset. Kuninkaat ovat kuningattaria ja Komistuksen kauppiasvanhempi onkin äiti eikä isä. Itselleni jäi parhaiten mieleen juuri tuo Komistus ja Hirviö (Handsome and the Beast), ehkäpä osittain tiikerimäisen hirviön vuoksi. Samoin ajatus Tähkäpään pitkästä parrasta oli hauska, joskin mietin, miksi hänellä ei voinut olla pitkiä hiuksia vaikka poika olikin?

Kirjan tiedot:
Karrie Fransman & Jonathan Plackett: Gender swapped fairy tales | Faber 2020 | 177 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2020 - 42. satukirja [48/50]

Ilmari Kianto: Turjanlinnan satukirja

"Jylhää jymymiestä" olivat ystävät joskus kehoittaneet sorvaamaan satuja.

Ilmari Kiannon reilut sata vuotta sitten kirjoittama satukokoelma alkaa esipuheella, jossa hän kertoo kirjan taustoista. Kianto, joka oli aikoinaan vähintäänkin värikäs henkilö, asui (yhden) perheensä kanssa Suomussalmen Turjanlinnassa ja totesi "herrassatujen" olevan liian vaikeita tavallisille maalaislapsille. Prinsessat ja linnat olivat hyvin kaukana hänen omien lastensa arkisesta kokemuspiiristä. Lopulta eräs pieni piltti ehdotti, että isä voisi itse kirjoittaa parempia satuja. Kianto selittää viihdyttäneensä lapsiaan näillä keksimillään saduilla etenkin sunnuntaisin, ja kritiikin olleen joskus ankaraakin.

Nämä minun sepitykseni eivät ole tarkoitetut lasten itsensä luettaviksi, vaan lapsia-rakastavien aikaihmisten esitettäviksi - ja taidolla esitettäviksi - lapsille. Kolmea juttua enempää kerrallaan ei mielestäni pitäisi lukea.

(s. 6)

Mietinkin satuja lukiessani, että ne toimisivat varmasti paremmin ääneen luettuina ja pienellä esityksellä varustettuna. Esimerkiksi taikatöppösistä ja nukkumaanmenosta kertova satu Uni-Matti tarvitsee ehdottomasti jonkun esittämään töppöset jalkaansa vetävää isää. Sadut on selvästi kerrottu ääneen ennen kirjoittamista ja nonsense-tyyli tukee tätä. Kun koiralla on seitsemän hassua nimeä, ne ovat hauskempia korvin kuultuina kuin omin silmin luettuina.

Sadut sijoittuvat kotipihaan ja lähimetsään, ja kummallisiin tilanteisiin joutuvat niin eläimet kuin lapsetkin. En usko, että kovin moni nykylapsi edes ymmärtäisi mistä kaikissa näissä saduissa on kysymys. Sadut ovat sekä aikaan että paikkaan sidottuja, ja ne on selvästi kirjoitettu viihdyttämään Kiannon omia lapsia. Sisäpiirivitsejä ja Kiannon lapsille tuttuja käsitteitä ja nimiä vilisee vähän joka tarinassa. Lisäksi saduissa toistuu vahvasti näkemys miehestä luomakunnan herrana ja perheenpäänä. Tytöt ovat toimijoina muutamassa sadussa, mutta, no, tämä lainaus puhukoon omasta puolestaan:

Jaa, jaa, vastasi täti, sitä minäkin olen aina ihmetellyt miksikä pojilla ja miehillä on lyhyt tukka, vaan minä luulen että kun ne ovat järkevämpiä kuin me tytöt, niin se järkevyys se lyhentää hiukset.

(s. 62)

Ja minä kun olen aina luullut, että sakset lyhentävät miesten ja poikien hiukset!

Kirjan tiedot:

Ilmari Kianto: Turjanlinnan satukirja | Otava 2008 (1. p. 1915) | 99 sivua | Omasta hyllystä

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2020 - 8. kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi [37/50]

* Kirjahyllyn aarteet [kirja 6]

Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa

Magdalena Hai:
Kurnivamahainen kissa
47 s.
Karisto 2017
Kirjastosta

Kauan sitten kaukana poissa, mutta ei aivan niin kaukana kuin voisi kuvitella, oli maa, joka kärsi kovasta kuivuudesta ja köyhyydestä.

Luin Magdalena Hain Gigi & Henry-sarjan sitä mukaan kun se ilmestyi. Se kiipesi nopeasti yhdeksi vanhemmille lapsille tai nuoremmille nuorille tarkoitettujen kirjasarjojen suosikeiksi, koska steampunkia nuorille? Loistava idea ja hyvä toteutus! Kauhusta en genrenä välitä, joten Haiseva käsi on vieläkin lukematta. Tämän nappasin kuitenkin toiveikkaana mukaani heti kun se kirjastoomme tuli.

Kurnivamahainen kissa on saturomaani, jossa kuolevaan maailmaan syntynyt pienen pieni tyttö tapaa valtavan suuren kissan. Kissa on jatkuvasti nälkäinen ja onkin syönyt melkein kaiken maailmasta. Metsät, armeijat, lopulta unelmatkin. Se haluaa syödä myös tytön, jonka on käytettävä kaikki nokkeluutensa ja rohkeutensa maailman pelastamiseksi.

Tarina oli ihana sateisen illan satu ja yllättävän melankolinen. Kissa ja tyttö näkevät matkalla monenlaista kurjuutta, jota kissan nälästä kurniva vatsa on saanut aikaan. Kirjassa on Teemu Juhanin kaunis mustavalkoinen kuvitus, joka tukee tarinaa. Mietin kyllä lukiessani olisivatko värikuvat olleet parempia, mutta se lienee makuasia.

Kurnivamahainen kissa
s. 12

Pidin todella paljon tarinasta ja vielä enemmän Magdalena Hain kirjoitustyylistä. Hänellä on niin hauska tapa kuvata asioita erikoisten ja ihastuttavien vertausten kautta.

Kissa ja tyttö jatkoivat matka yhdessä. Kissa oikealla puolella korkeana kuin harmaapintainen kuusi ja tyttö pienenä kuin postilaatikko.

(s. 7)

En ole työssäni kirjavinkkari, mutta tulipa heti mieleeni, että ensimmäinen luku olisi varmasti sopiva vinkkarinkin ääneen lukemaksi. Samoin tarina on varmasti mainio iltasatu muillekin kuin kirjastotädeille, joko lapsen yksin tai yhdessä vanhempien kanssa luettavaksi.

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2017 - 21. sankaritarina [27/50]

Michael Cunningham: Villijoutsenet ja muita kertomuksia

Michael Cunningham:
Villijoutsenet ja muita kertomuksia
(A Wild Swan and Other Tales, 2015)
151 s.
Gummerus 2016
Kirjastosta

Useimmilla meistä ei ole hätää.

En ole kovinkaan innokas novellien lukija, mutta nyt Novellihaasteen myötä ajattelin lukea ainakin pari kokoelmaa. Tämä on saanut ymmärtääkseni hyviä arvosteluja, mutta niitäkin enemmän tämän valintaan vaikutti aihe. Tykkään satujen uudelleenkerronnoista, etenkin kun niissä palataan tarinoiden juurille ennen kuin Disney ynnä muut pääsivät tekemään niistä seurapiirikelpoisia.

Cunninghamin novellit ovat selvästi aikuisyleisölle kirjoitettuja eli jos kukaan ikinä yrittää ottaa tätä iltalukemisiksi lapsille, pysäyttäkää hänet. Tarinat ovat väkivaltaisia ja seksipitoisia (vaan eivät seksikkäitä), ja suurin osa on lisäksi hyvin ankeita. Oikeastaan nämä olivat täydellisiä luettavia pimeisiin iltoihin. Ikkunaan hakkaava vesisade olisi vain parantanut tunnelmaa. Jos haluat lukemaasi tarinaan onnellisen lopun, älä lue tätä kirjaa. Jos sen sijaan haluat lukea siitä, mitä tapahtui onnellisen lopun jälkeen tai sen sijaan, tämä on loistava valinta.

Ihan kaikille novelleille en lämmennyt, mutta joukossa oli monia mieleenpainuviakin. Jos pitäisi valita oma top kolmoseni, ne olisivat Apinan käpälä, Tinassa, lujasti sekä Elämänsä loppuun saakka. 

Apinan käpälä ei perustu mihinkään tiettyyn länsimaiseen satuun, vaan aasialaiseen legendaan kuivatusta apinan kädestä, joka pystyy toteuttamaan kolme toivetta. Ymmärtääkseni tarun eri versioilla on harvoin onnellinen loppu. Opetus on pikemminkin se vanha tuttu "varo mitä toivot". Niin myös tässä novellissa, jossa olisi ollut parempi ettei toiveita olisi ikinä lausuttu ääneen. Tämä olisi sopinut mainioista johonkin kauhuantologiaan.

Tinassa, lujasti kertoo pienen tinasotilaan tarinan nykymaailmaan sijoitettuna. Jalkansa menettänyt poika ja hänet silmästä silmään kohdannut tyttö rakentavat yhdessä elämän, johon mahtuu niin iloja kuin surujakin. Onnellinen loppu ei tule silloin kun tarina alkaa tai elämä päättyy, ne ovat pieniä hetkiä matkan varrella.  

Elämänsä loppuun saakka on Cunninghamin oma novelli, joka tapahtuu satumaailmassa. Komea prinssi nai ei niin kauniin prinsessan, ja rakastuukin tähän tämän itsensä vuoksi. Tässä oli jonkin verran samaa kuin tinasotilaan tarinassa. Kuningasperheen elämä rakentuu molemminpuoliselle kunnioitukselle ja tosirakkaudelle, joka on saanut kasvaa hitaasti ja kestää siksi vaikeuksienkin yli.

Eli siis, suosittelen! Ihan yllätyin siitä, miten paljon näistä pidin. Ongelmani novellien kanssa kun on yleensä se, että tarina tuntuu jäävän kesken. Näihin on käytetty juuri sopiva määrä sanoja ja tarina loppuu juuri oikeaan kohtaan. Sokerina pohjalla tarinoissa on Yuko Shimizun hieno kuvitus.

Luettu myös mm.:

Kirjoista ja muista kertomuksista, Kirja vieköön ja Sinisen linnan kirjasto

Haasteet:

*Novellihaaste - 10 novellia

Marissa Meyer: Cinder

Marissa Meyer:
Cinder
390 s.
Puffin Books 2012
Kirjastosta

The screw through Cinder's ankle had rusted, the engraved cross marks worn to a mangled circle.

Tämä kirja(sarja) on pyöriskellyt tietoisuuteni rajamailla jo pitemmän aikaa. Uudelleenkerrottuja satuja? Pitää ehdottomasti lukea jos tilaisuus tulee! Ja kas vain, tämä löytyi kuin löytyikin ihan omasta kirjastostani. Miten lie päässyt livahtamaan haukankatseeni ohi, mutta onneksi oli nyt hyllyssä kun sitä silmäilin. Cinder on siis The Lunar Chronicles-sarjan ensimmäinen osa. Kirjoja on yhteensä neljä ja jokaisessa seikkailee jokin saduista tuttu prinsessa futuristisemmassa maailmassa. Kuten nimestä voi arvata, tämä tarina on Tuhkimon.

Uudessa Beijingissä asuva Cinder on paitsi erittäin lahjakas mekaanikko myös osaksi kone. Kyborgit ovat kautta maailman yhteiskunnan pohjasakkaa, aina jonkun toisen omaisuutta. Cinder työskentelee päivät elättääkseen omaa vartijaansa ja tämän kahta tytärtä. Eräänä päivänä prinssi Kai etsii hänet käsiinsä ja Cinder saa tehtäväkseen korjata prinssille tärkeän androidin. Samaan aikaan toinen Cinderin "sisarpuolista", tietenkin se mukavampi, sairastuu tappavaan letumosis-tautiin. Raivostunut "äitipuoli" myy Cinderin koe-eläimeksi kuninkaalliseen tutkimuslaitokseen, jossa etsitään lääkettä tautiin. Samaan aikaan pelätty Kuun (aivan, Kuun) kuningatar Levana suunnittelee maailmanvalloitusta...

Olin ihan yllättynyt siitä, miten paljon pidin tästä! Kirja onnistuu välttämään ainakin ne suurimmat sudenkuopat, joihin tavallisesti kompastun nuortenkirjallisuutta lukiessani. Toki osa siitä johtuu siitä, että kirja noudattaa pääpirteittäin Tuhkimo-tarinan juonta. Esimerkiksi yhtä inhokkiani, typerää ja ennalta-arvattavaa kolmiodraamaa, olisi aika vaikea sovittaa siihen. Kaikkihan kuitenkin tietävät, että ennemmin tai myöhemmin Tuhkimo saa prinssinsä. Myös sarjan maailma oli jos nyt ei tukevalla pohjalla niin ainakin sellaisella, että pystyin ohittamaan outoudet tarinan vetämänä. Maa vs. Kuu politiikka oli hieman huvittava asetelma, mutta kerrankin kirjassa tehdään kohtuullisen järkeviä päätöksiä. Pidin siitä, että sekä Cinder että Kai olivat pohjimmiltaan järki-ihmisiä, jotka pystyivät nousemaan omien tunteidensa yläpuolelle kun tilanne sitä vaati.

Suosikkikohtani koko kirjassa oli se kuuluisa tanssiaiskohtaus, koska Meyer onnistui wanhoja juonikuvioita käyttämälläkin tekemään siitä uuden ja erilaisen. On kaunis mekko, on oranssit vaunut, on dramaattinen sisääntulo, hämmästynyt prinssi ja portaille jäävä kengäntapainen. Mikään ei kuitenkaan ole niin täydellistä kuin saduissa. Koko kohtaus kertoo Cinderistä ja siitä, millainen hän on. Rohkea, pystyvä, sellainen joka puree hammasta ja tekee oikein vaikka olisi helpompikin tie. Hän ei tarvitse haltiatarkummia pärjätäkseen eikä kenenkään hyväksyntää. Hän on riittävä juuri sellaisena kuin on. Minusta tämä on hieno viesti nuorille.

Toivottavasti jatko-osissa on yhtä kiinnostavia hahmoja! Seuraava kirja, Scarlet (Punahilkka, luulisin), odottaakin jo lukemista, mutta ensin pitää selvitä parista sellaisesta, joihin on kirjastossa varauksia.

Luettu myös mm.:

Tarinoiden syvyydet

Haasteet:

* Reading Challenge 2016 - 1. a book based on a fairy tale [15/40]