Peter Brown: The Wild Robot (The Wild Robot #01)

Our story begins on the ocean, with wind and rain and thunder and lightning and waves.

Peter Brownin The Wild Robot -kirjaan perustuva elokuva sai ensi iltansa viime vuonna. En ole nähnyt elokuvaa, mutta kirjan lukaisin ihan uteliaisuuttani. Elokuvasta en tiedä sen traileria enempää, mutta se näytti söpöisemmältä kuin kirja oli.

Tai ei tämä raaka ollut, mutta, no, luonto on luonto.

Myrskyn upottamasta rahtilaivasta selviytyy vain yksi robotti, ROZZUM yksikkö 7134 eli Roz. Roz huomaa pian olevansa saarella, jota asuttavat erilaiset eläimet. Roz on vielä niitäkin erilaisempi, ja hän pääsee väleihin eläinten kanssa vasta adoptoituaan orvoksi jääneen hanhenpoikasen.

Tarinassa onkin vahvana ulkopuolisuuden ja erilaisuuden teema, ja toisten hyväksyminen sellaisina kuin ne ovat. Elokuvan söpöiseltä vaikuttava markkinointi ei viitannut siihen, että eläimet todellakin ovat tässä eläimiä. Vaikka Roz oppiikin niiden kieltä ja ne pystyvät hyvin inhimillisiin tekoihin, ne myös syövät toisiaan.

Roz ottaa hanhenmunan huollettavakseen aiheutettuaan ensin vahingossa muun hanhiperheen kuoleman. Saaren talvi on pitkä ja armoton eivätkä kaikki selviä siitä hengissä.

Thanks to Roz’s truce, life inside the Nest was mostly harmonious. But when the animals went outside, it was business as usual. Sometimes a lodger wouldn’t return. Sometimes a lodger would return in the belly of another lodger. As you can imagine, that made for some awkward moments.

(s. 188)

Luonnon kiertokulkua ei juuri kaunistella, mutta tästä huolimatta tämä oli ihana hyvän mielen kirja. Brown kirjoittaa kauniisti ja mietin lukiessani, että tämä olisi mahtava kirja luettavaksi ääneen vaikka ekaluokkalaisille. Sopivasti jännistystä ja huumoria ja aiheita, joista voisi keskustella yhdessä. Harmi ettei tätä ole suomennettu!

Varasin jo trilogian toisen osan, koska pidin paljon Rozista, hänen uusista ystävistään ja koko tarinasta. Kirjassa on myös Brownin oma kuvitus, joka on kivan näköistä ja jossa Roz on huomattavasti kulmikkaamman näköinen kuin elokuvassa.

Tässä on mainio todiste siitä, että hyvä lastenkirjallisuus on mukavaa luettavaa myös aikuiselle.

Kirjan tiedot:

Peter Brown: The Wild Robot | Piccadilly Press 2018 | 276 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 26. Kirjassa on itse valittu perhe

* Luonto sivuilla : Poikanen

* Robotti-lukuhaaste : Kaukainen tulevaisuus

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan metsässä tai puulla on iso merkitys

Cixin Liu: The Devourer & The Wandering Earth

Sain nyt aikaiseksi jatkaa Cixin Liun Sarjikset -operaatiota. Nämä siis ovat hänen novelleihinsa perustuvia sarjakuvamukaelmia. Pari aiemmin lukemaani olivat ihan kivoja, joten nappasin kirjastosta mukaani nämäkin kun kerran vastaan tulivat.

The Devourer

Ihmiskunnan tuhon airueena maapallolle saapuu ensin animetytön hahmon ottava kristalli, sivilisaationsa viimeinen, joka varoittaa lähestyvästä Ahmijasta. Valtava donitsin muotoinen alus tuhoaa kokonaisia planeettoja ja sitä asuttavat humanoidit dinosaurukset.

Aivan.

Yksi niistä rouskaisee ensi töikseen jonkin sortin diplomaatin ja asettuu sen jälkeen seuraamaan eturivistä, miten ihmiskunta käyttää seuraavat 100 vuotta saadakseen Kuun liikkeelle.

Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin tämä oli kyllä ihan uskomatonta seksististä tuubaa. Kuvitus oli komeaa ja se pelasti tilanteen jossain määrin. Ja kieltämättä luin tämän loppuun asti. Halusin tietää, miten järjettömäksi juoni vielä menisi.

Joka tasolla epäuskottavan juonen olisin vielä sietänytkin ilman sivuilta tihkuvaa seksismiä. Ei naishahmoja tuota animekristallia ja satunnaista taustakuvituksen hahmoa lukuun ottamatta. Kaiken lisäksi, ja nyt lainaan animekristallille puhuvaa tyrannosaurusta,

"- - our cosmos is as brutal as can be! Stars burning themselves to nothing in a cold, endless darkness - what else would you call it? It’s a masculine cosmos, you see. Feminine civilizations with delicate little constitutions like yours are just trivial anomalies that fade out at the edges of the universe."

Jep, universumi on julma ja maskuliininen, ja vain miehet pärjäävät siellä. Kuvaavaa on, että viimeisessä kohtauksessa ihmismies ja tyrannosaurusmies mättävät toisiaan pataan niin, että testosteroni tihkuu ja homoeroottinen lataus tiivistyy.

Kirjan tiedot:

Sarjakuvamukautus JD Morvan ; kuvitus Weilin Yang ; englanniksi kääntänyt Nicholas Blackburn Smith ; kustannus Head of Zeus 2022 ; pituus 103 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2025 : 9. Kirjassa on konflikti

* Kohti ääretöntä : Kuu

The Wandering Earth

Tällä kertaa maailma on tuhoutumassa, koska aurinko vetelee viimeisiään. Ihmiskunta päättää paeta supernovaa toiseen aurinkokuntaan ja ketään ei jätetä, ei edes Maata. Se varustetaan jättimäisillä moottoreilla, joiden on tarkoitus työntää koko planeetta Proxima Centauriin.

Kuulit oikein.

Tarinassa seurataan nimettömäksi jäävää miestä, joka kasvaa aikuiseksi kytkintään nostavalla planeetalla.

Siis tämähän oli melkein yhtä päätöntä menoa kuin The Devourer, mutta onnistui kuitenkin olemaan jotenkin uskottavampi ja mielenkiintoisempi. Äijämeininkiä tämäkin oli, mutta ei yhtä seksistisissä tunnelmissa. Päähenkilöllä on jopa vaimo, jolla on vuorosanoja ja omakin tahto.

Kuvituskin miellytti minua enemmän. Äärimmäinen kylmyys, valtaviksi paisuvat luonnonilmiöt, loputon avaruus ja ihmisten lamaantunut ahdistus oli kuvattu hyvin. Tunnelma olikin koko ajan synkkä vaikka periaatteessa tässä ihmiskuntaa oltiinkin pelastamassa.

Näistä kahdesta suosittelisin tätä, ja nyt kieltämättä tekisi mieli katsoa tähän tarinaan perustuva elokuva.

Kirjan tiedot:

Sarjakuvamukautus Christophe Bec ; kuvitus Stefano Raffaele ; englanniksi kääntänyt S. Qiouyi Lu ; kustannus Head of Zeus 2021 ; pituus 113 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2025 : 4. Kirjassa valvotaan yöllä

* Kohti ääretöntä : Planeetta

Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää

Ajattelin joskus, että jos ihmiset saisivat tietää, millä kaikilla tavoilla heitä vedätetään, he tekisivät vallankumouksen heti.

Tämä Kirkkaan selkeää on toinen lukemani Maarit Verronen ja alan epäillä, että meitä ei vain ole tarkoitettu yhteen. Aiemmin lukemani Hiljaiset joet oli todella uskomaton tarina ja muistan kyllä ajatelleeni, että nämä ihmiset eivät käyttäydy kuten ihmiset käyttäytyisivät tällaisissa tilanteissa.

Tässä kirjassa minulla oli sama ongelma. Dystopian pääosassa on Tiksu P, joka ajautuu paikasta toiseen tuhoutuvassa maailmassa. Tiksu matkustaa työn perässä ja reissu halki Euroopan näyttää tulevaisuuden koko kauheudessaan. Luonto on tuhottu, isoveli valvoo, ihmiset sulkeutuvat koteihinsa pakoon säteilyä ja tauteja, ja huvituksien julmuudet eskaloituvat koko ajan.

Ja kuitenkaan mikään ei tunnu Tiksusta miltään. Tottahan toki tämä on Verroselta harkittu valinta, se tulee selväksi viimeistään kirjan lopussa. Tämä on Tiksun maailma ja tunteileva tai edes tunteva ihminen ei siellä pitkään selviä. On pakko olla piittaamatta mistään, koska muuten olisi ihan sama olla elämättä ollenkaan.

Vaikka tämä järkeen käykin, minä en lukijana tykännyt tästä. Ei ole kirjan vika! Minä vain näköjään tarvitsen edes jonkin verran empaattisemman päähenkilön, joka reagoi asioihin tavalla, jonka ymmärrän helpommin. Tiksu ja sitä kautta Tiksun maailmankin jäi minulle todella etäiseksi. Koska Tiksu ei tuntenut mitään, minustakin oli aivan sama mitä hirveyksiä maailmassa oli tapahtunut ja tapahtui edelleen. 

Eli ei minun kirjani, mutta näen kyllä, mihin tällä on pyritty. Varmasti miellyttää toisia lukijoita enemmän kuin minua.

Kirjan tiedot:

Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää | Tammi 2010 | 211 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Oksan hyllyltä, Yöpöydän kirjat, Kirjamielellä ynnä muut

Haasteet:

* Luonto sivuilla vol. 3 : Taivas

* Vahvat naiset 2024 : Tulevaisuus

Dan Panosian & Cixin Liu: The Butterfly

The Butterflyn tarina oli alunperin Cixin Liun scifi-novelli, josta Dan Panosian on tehnyt tämän sarjakuvamukautuksen. Näitä on kokonainen sarja, joista olen nyt lukenut neljä.

Piirrosten puolesta tämä on suosikkejani. Tykkäsin Panosianin selkeistä viivoista ja siitä, ettei esimerkiksi ihmisten ilmeitä kuvattu liikaa liioitellen. Etenkin kaupunkikuvat olivat hienoja ja yksityiskohtaisia, ja kirjan keskellä olevan taittoaukeaman isompi kuva oli hätkähdyttävä.

Tarina olikin sitten niin masentava, että oksat pois. Se sijoittuu yllättäen Serbiaan, jonka pääkaupunkia länsimaiset liittoutuneet pommittavat jatkuvasti. Tiedemies Aleksandarilla on teoria siitä, miten hän voi muuttaa kaupungin ja jopa koko maan säätä pienillä teoilla kriittisissä pisteissä. Paksun sumun ja pilvipeiton läpi on hankala ampua ohjuksia.

Koko juoni toimii siis perhosvaikutuksen voimalla. Aleksandar jättää perheensä Belgradiin ja matkaa ympäri maailmaa toimittamassa jääkuutioita ja milloin mitäkin juuri oikeaan paikkaan juuri oikeaan aikaan. Hänen teoriansa osoittautuu paikkansa pitäväksi ja sitä luulisi, että tarinassa olisi onnellinen loppu.

Hah! Ei ole.

Kokonaisuutena tarina pysyy hyvin kasassa ja Aleksandarin reissatessa nostetaan esiin globaaleja epäkohtia. Kylläpä Serbiasta puhutaan, mutta entäpä esimerkiksi Ruandan kansanmurha? Huomasin lukiessani oman länsimaisen näkökulmani, koska Venäjän esittäminen hyviksenä sai vähän nikottelemaan.

En tiedä milloin novelli on kirjoitettu, mutta se olisi ihan kiinnostava tietää. Tarinan poliittinen tilanne nimittäin heijastaa sekä Ukrainan että etenkin Gazan tämän hetkistä traagista tilannetta, jossa suurempi voima tuhoaa armotta pienempäänsä.

Kirjan tiedot:

Dan Panosian & Cixin Liu: The Butterfly | Head of Zeus 2022 | 73 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2024 : 30. Kirja, jossa ei ole nimettyjä tai numeroituja lukuja [25/50]

* Luonto sivuilla vol. 3 : Perhonen

Frank Herbert: Dyynin messias

K: Mikä sai teidät valitsemaan juuri sellaisen lähestymistavan Muad’Dibistä kertovaan historiikkiin?

No en sitten malttanut odottaa pidempään tämän Frank Herbertin Dyynin messiaan lukemista. Taustalla vaikuttanee tuo juuri teatteriin tullut elokuva, jota ei voi välttää näkemästä mainoksissa, arvosteluissa ja vaikka missä.

Kaiken tuon leffahypetyksen seasta silmiini osui tieto siitä, että Denis Villeneuve haluaa muokata tästäkin kirjasta elokuvan. Sanoisin, että tämä on varmasti juoneltaan helpompi kuvata ja muuttaa käsikirjoitukseksi kuin Dyyni. Dyynissä isotkin tapahtumat ohitetaan monesti vain parilla lauseella, mutta Messiaassa ne oikeasti näytetään.

Tässäkin on toki paljon filosofointia, liikaakin jos minulta kysytään. En oikein jaksanut keskittyä niihin osuuksiin, koska ei niissä kerrottu mitään tajuntani räjäyttäviä oivalluksia. Näistä osuuksista kiinnostavimpia olivat Paulin synkät pohdinnat siitä, miten hänestä on tullut kokonaisen uskonnon keskushahmo ja (teko)syy hirmuteoille. Samoin hän on epätoivoinen selvänäkökykynsä edessä: on vain huonoja ja vielä pahempia vaihtoehtoja. Valitse siinä sitten.

Mutta jos filosofointi unohdetaan, niin juoni sinänsä on jopa jännittävä. Eri tahot ovat yhdistäneet voimansa ja suunnittelevat Paulin salamurhaa. Tätä on hieman hankala toteuttaa, koska kohde näkee tulevaisuuteen, mutta yrittänyttä ei laiteta. Tarinaa kerrotaan monesta näkökulmasta, joiden kautta tutustutaam hyvin monenlaisiin hahmoihin.

Kaipasin tarinaan Jessicaa, joka on karistanut Arrakiksen pölyt jaloistaan, mutta hänen tilallaan on tytär Alia. Juuri se kammottava lapsi, joka tuli tietoiseksi olennoksi jo kohdussa ja joka taaperoikäisenä viiletti pitkin taistelukenttää teurastamassa loukkaantuneita. Nyt hän on Paulin kultin ylipapitar, joka herättää pelkoa ja kauhistusta kaikissa, mukaan lukien veljensä.

Ja kaiken taustalla on Arrakiksin muuttuva maailma. Paul on onnistunut aloittamaan planeetan ilmaston muokkaamisen, mikä ei sitten sovikaan kaikille. Kiinnostavimpia tarinanlankoja olikin mielestäni se, miten fremen-kansa on jo ehtinyt muuttua ja miten eri hahmot siihen suhtautuvat. Arrakiksen aavikko on ollut armoton asuinpaikka, mutta se on kuitenkin ollut koti. Miten fremeneille ja heidän kulttuurilleen käy, kun koti muuttuu vääjäämättä toisenlaiseksi?

Vähän hidaslukuinen, mutta kiinnostava kirja! Jatko-osa onkin sopivasti suomennettu ja luen sen ennen pitkää.

Kirjan tiedot:

Frank Herbert: Dyynin messias | WSOY 2023 (1. p. 1987) | 327 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Dune Messiah (1969) | Suomennos: Hilkka Pekkanen

Haasteet:

* Helmet 2024 : 40. Kirjassa on erittäin kylmä tai kuuma [24/50]

Ai Tanaka: King in Limbo vol. 01

Jos pidit Inception-leffasta, saatat hyvinkin pitää Ai Tanakan King in Limbo -sarjasta! Tai ainakin tästä sen ensimmäisestä osasta, jonka englanninkielinen käännös ilmestyi ihan äsken.

Tässäkin sukelletaan uniin, mutta tarkoitus on hieman toinen kuin Inceptionissa. Vuosi on 2086 ja ihmiskunta on vasta toipumassa oudosta unitaudista, joka vei hautaan miljoonia ihmisiä. Vastalääkkeen keksi limbon kuninkaana tunnettu Rune Winter, jolla on paitsi aivan mahtava nimi, myös hyvin ainutlaatuinen kyky.

Mikäpä epidemiatarina tämä olisi, jos unitauti ei tekisi paluuta. Kersantti Adam Garfield herää pommituksen jälkeen vailla toista jalkaansa ja uuden tehtävän edessä. Unimaailmaan ei koskaan sukelleta yksin ja kappas vain, Adam osoittautuu täydelliseksi pariksi Runelle. Ensin erakoitunut mies on kuitenkin houkuteltava takaisin ruotuun.

Sarjan ensimmäisenä osana tässä pitkälti pohjustetaan juonta ja tarinan maailmaa, jotka vaikuttivat hyvin kiinnostavilta. Tässä on myös koko joukko juoni- ja hahmotrooppeja, joista tykkään. Tulevaisuus! Uhkaava pandemia! Salaliittoja! Parivaljakko, joka vaikuttaa toistensa vastakohdilta! Pakko opetella työskentelemään yhdessä!

Pidin Tanakan piirrostyylistä: hahmot oli helppo erottaa toisistaan, he olivat oikeasti erinäköisiä sivuhenkilöitä myöten, ja tarinaa oli helppo seurata kuvapaneelista toiseen. Sivuilla myös näytetään, miten Adam opettelee liikkumaan jalkaproteesin kanssa eikä proteesia yritetä mitenkään piilotella tarinan kuvituksessa.

Eli tykkäsin tästä todella paljon ja luen ehdottomasti seuraavankin osan!

Kirjan tiedot:

Ai Tanaka: King in Limbo vol. 01 | Kodansha 2024 | 333 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Limbo the King vol. 01 (2017) | Englanninkielinen käännös: Alani Oloye

Haasteet:

* Helmet 2024 : 31. Kirjassa on vammainen henkilö [23/50]

Frank Herbert: Dyyni. Muad’Dib & Profeetta

Kun isäni, padisah-keisari, kuuli herttua Leton kuolemasta ja kuolintavasta, hän sai raivokohtauksen, jollaista emme olleet koskaan ennen nähneet.

Luin Dyynin ensimmäisen osan näköjään marraskuussa. Uusi leffa on tulossa valkokankaalle kohta puolin ja vaikka en ole varma, menenkö katsomaan sitä (se on melkein kolme tuntia pitkä!), motivoi se kuitenkin lukemaan nämä jatko-osat.

Vai onko jatko-osa edes oikea sana näille? Yhtä kirjaahan nämä ovat, se vain on pilkottu kolmeen osaan.

Muad’Dib ottaa kiinni elokuvan ja kirjassa keskitytään enimmäkseen siihen, miten Jessica ja Paul luikertelevat sisään fremenien yhteisöön. He käyttävät häikäilemättä hyväkseen fremenien uskonnon raameja noustakseen valta-asemiin heidän parissaan. Uskonto ja politiikka kulkevat tarinassa koko ajan käsi kädessä ja juoni onkin kiinnostavan monimutkainen juuri sen vuoksi.

Profeetassa Paul porskuttaa eteenpäin fremenien messiaana ja pohtii, voiko mitenkään välttää koko universumin kattavan sodan syttymisen. Lähes jokainen Paulin näkemä tulevaisuus näyttää kylpevän jihadin veressä. Samaan aikaan Arrakisin ulkopuolella juonitaan Muad’Dibin nostattaman kansannousun päänmenoksi.

Näistä kahdesta tykkäsin enemmän Muad’Dibistä, lähinnä koska Jessica oli siinä paljon aktiivisempi tekijä ja ansaitsi fremenien kunnioituksen omilla ansioillaan. Pidin hänestä ja olikin sääli, että Profeetassa hän oli paljon passiivisemmassa roolissa.

Paul sen sijaan ei ollut mielestäni kovin kiinnostava päähenkilö, koska hän oli niin kertakaikkisen ylivertainen muihin verrattuna. Se tietenkin oli tarinan pointti ja hänen kauttaan kuvataan kyllä hyvin sitä, että suuri valta voi olla myös valtava taakka.

Kokonaisuutena tykkäsin Dyynistä ja sen maailmasta niin paljon, että luen varmasti jatko-osan tai pari! Minusta tarina on kestänyt hyvin aikaakin, jos kohta toivon, että leffassa nostetaan esiin vielä enemmän naishahmoja kuin kirjassa.

Kirjan tiedot:

Frank Herbert: Dyyni. Muad’Dib & Profeetta | WSOY 2010 & 2011 (1. p. 1984) | 251 & 262 sivua | Kirjastosta

Englanninkieliset alkuteokset: Dune. Muad’Dib & The Prophet (1965) | Suomennos: Anja Toivonen, tarkistanut Ari Koskinen

Haasteet:

* Helmet 2024 : 47.-48. Kaksi kirjaa, jotka on kääntänyt sama kääntäjä [12/50]

Emily St. John Mandel: Sea of Tranquility

Edwin St. John St. Andrew, eighteen years old, hauling the weight of his double-sainted name across the Atlantic by steamship, eyes narrowed against the wind on the upper deck: he holds the railing with gloved hands, impatient for a glimpse of the unknown, trying to discern something - anything! - beyond sea and sky, but all he sees are shades of endless grey.

Ajassa on jotain vikaa. Sama viulunsoitto kaikuu saman puun alla eri vuosisatoina eikä ilmiölle ole löytynyt selitystä. Vuonna 2401 Gaspery-Jacques Roberts värvätään ratkaisemaan tapausta aikamatkustuksen keinoin.

Olen lukenut Emily St. John Mandelilta Asema 11 -kirjan, josta pidin, joskaan en niin paljon kuin TV-sarjasta. Kirja oli kuitenkin niin hyvä, että halusin lukea häneltä muutakin. Tämä on roikkunut hyllyssäni pitkän aikaa ja viime hetken scifi-lukuhaastepaniikilla sain viimein tartuttua tähän.

Olikin hyvä kirja! Tykkäsin itse asiassa enemmän kuin Asema 11:sta. Tämä oli nopealukuinen eikä tämä ollut sellaista scifiä, jossa täytyy ymmärtää paljon teknistä sanastoa. Ote oli filosofinen ja kysyi kiinnostavia kysymyksiä. Tekisitkö oikein, vaikka saisit siitä rangaistuksen? Onko maailmamme todellinen ollenkaan?

Kirjan tarinaa kerrotaan useassa aikatasossa, joissa Gaspery piipahtaa setvimässä tilannetta. Pidin eniten vuodesta 1912, jossa nuori aatelinen Edwin on karkotettu Englannista Amerikkaan poliittisten mielipiteidensä vuoksi. 

Edwinille outo viulumusiikki on merkki hulluudesta, mutta vuonna 2203 kirjailija Olive kuulee äänessä jotain muutakin. Tykkäsin myös Oliven osuudesta. Hän asuu Kuussa, mutta on Maassa kirjailijakiertueella, jota koskeville luvuille on annettu pahaenteinen nimi Last Book Tour on Earth.

Kaiken sitoo yhteen Gaspery, joka loikkii vuodesta toiseen on se sallittua tai ei. Totuus viulumusiikin takana ei sinänsä ollut mikään yllätys, mutta Gasperyn oma tarina onnistui välillä yllättämään. Kaikki hahmot olivat hyvinkin pidettäviä ja oikeastaan lukisin mielelläni kirjan myös Gasperyn sisaresta Zoeysta.

Kirjassa ovat myös vahvasti läsnä erilaiset pandemiat, jotka pyyhkivät Maan ja Kuunkin läpi.

Kirjan tiedot:
Emily St. John Mandel: Sea of Tranquility | Picador 2022 | 255 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Scifiä! : Filosofiaa

Cecelia Ahern: Viallinen & Täydellinen

Minä olen tyttö, joka rakastaa määritelmiä, logiikkaa ja mustavalkoisuutta.

Celestine Northin elämä on täydellistä ja paras on ollakin, viallisuus kun on rangaistavaa. Osoitettuaan myötätuntoa väärässä paikassa, Celestine joutuu tuomiolle, ja pian koko yhteiskunta on kaaoksessa.

Eräs entinen työkaverini luki tämän kirjakaksikon tuoreeltaan ja oli peräti vaikuttunut niistä. Kuulemma keskitasoa parempia YA-dystopioita. Olin vähän skeptinen, koska minulle tulee Cecelia Ahernista mieleen kevyt viihdekirjallisuus, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Ja nyt sitten tunnustan olleeni turhaan ennakkoluuloinen. Nämä olivat oikein ahmittavia kirjoja ja lukaisin nämä parissa päivässä.

Vaihtelun vuoksi tämä dystopia tapahtuu Irlannissa, josta on tullut oikea moraalin vartijoiden mallimaa. Ankara Kilta rankaisee kaikkia viallisiksi katsomiaan ihmisiä polttomerkitsemällä heidät. Täydelliset eivät saa olla tekemisissä heidän kanssaan.

Eräänä päivänä 17-vuotias Celestine ei kestä katsoa iäkkään viallisen miehen kaltoinkohtelua ja huomaa pian, että kappas vain, hänellä onkin oma moraalinen kompassi, joka osoittaa eri suuntaan kuin Killan. Celestine saa poikkeuksellisen julman rangaistuksen, joka johtaa lopulta koko maata ravistelevaan muutokseen.

Jos unohdetaan jokseenkin epäuskottava lähtöasetelma, joka ei toki sinänsä poikkea muista tällaisista YA-dystopioista, tämä oli kiinnostava kirjapari maailmasta, jossa ihmisiä hallitaan pelolla. Isoveli ja naapurin ullataalasmaa valvovat sitä, millaisia päätöksiä teet. Jos et ole kerrassaan täydellinen, olet yhteiskunnan pohjasakkaa. Celestine joutuukin pohtimaan koko ajan keneen hän voi luottaa.

Pidin Celestinestä, joka alkaa tarinan aikaan kyseenalaistaa itsensä ja koko maailmansa. Kun viallisten metsästys tulee lähelle, se ei enää olekaan jotain, jonka hän voi hiljaa hyväksyä. Myös Celestinen äiti oli kiinnostava, päällisin puolin täydellinen nainen, jonka sisäinen palo pääsee esiin Celestinen myötä.

Vähemmän tykkäsin Celestinen pakollisista poikakaveriehdokkaista. Ensimmäinen vaihtoehto Art oli ihan kiinnostava omine ongelmineen, mutta Carrickin tehtävä oli lähinnä olla tarinan seksikäs lamppu. Eipä sillä, kiva kun on välillä niin päin, että tyttösankaria odottaa lopussa palkintopoika.

Mutta, oli kiva lukukokemus ja onneksi lainasin molemmat kirjat yhtä aikaa! Eipä jäänyt lukeminen cliffhangeriin.

Kirjojen tiedot:

Cecelia Ahern: Viallinen & Täydellinen | Gummerus 2018 | 428 & 421 sivua | Kirjastosta

Englanninkieliset alkuteokset: Flawed (2016) & Perfect (2017) | Suomennokset: Terhi Leskinen & Sirpa Parviainen

Luettu myös:

Kirjapöllön huhuiluja, Kirjahullun päiväkirja, Unelmien aika ynnä muut

Haasteet:

* Scifiä! : Jonkun lemppari & Naiskirjailija

* YA-lukuhaaste 2023 : Sinulle tuttu kirjailija & Aikamatkusta kirjan avulla

Martha Wells: System Collapse (The Murderbot Diaries #07)

Dr. Bharadwaj told me once that she thought I hated planets because of the whole thing with being considered expendable and the possibility of being abandoned.

Murhabotti ihmisineen lähtee etsimään kadonnutta siirtokuntaa. Kilpajuoksu pahamaineisen Barish-Estraze -yhtiön kanssa kiihtyy eikä asiaa auta Murhabotin ohjelmistohäiriö.

Uusinta Murhabottia on aina kiva odottaa! Tämän sivumäärä ei päätä huimaa, joten lukaisin tämän yhdessä illassa.

Tämä System Collapse on suoraa jatkoa Network Effectille ja koska sen lukemisesta on jo aikaa, piti muistella googlen avustuksella mitä siinä tapahtuikaan. Tässä ollaan siis edelleen samalla planeetalla ja Murhabotin porukka yrittää pelastaa eristäytyneen siirtokunnan orjuutetuiksi joutumiselta.

Ensimmäiset satasen sivua olivat mielestäni suhteellisen hidasta luettavaa. Paljon mitään ei tapahtunut ja Wells tuntui kompastuvan siihen kerrontatyyliin, jonka on sarjalle valinnut. Se on hyvin hauskaa ja viehättävää onnistuessaan, mutta nyt se ei ihan toiminut.

Kirja jälkimmäinen puolisko oli sitten enemmän toimintaseikkailua ja kaarisuluilla kikkailu jäi onneksi vähemmälle. System Collapse on hiukan harhaanjohtava nimi, koska Murhabotin ohjelmisto-ongelma ei loppujen lopuksi ollutkaan ihan niin vakava tai ylipäätään sellainen kuin oletin.

Tykkäsin tässä eniten Murhabotin suhteesta muihin botteihin, tekoälyihin ja androidihenkivartijoihin. Se pystyy peilaamaan itseään ja omaa kehitystään niihin, eikä ihan aina pidä näkemästään. Etenkin Murhabotin ja mahtialus Perihelionin eli ART:n (Asshole Research Transport) sanailua ja kehittyvää tunneälyä oli kiva seurata.

You’re stalling, ART-drone said.

I am not. I can stand here and be useless without any ulterior motives, thanks.

(s. 62)

Kirjan tiedot:
Martha Wells: System Collapse | Tordotcom 2023 | 245 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Scifiä! : LGBTQIA+

Johan Harstad: Darlah: 172 tuntia Kuussa

“Hyvät herrat, on aika.”

Mikäs sen parempi keino saada rahoitusta avaruustutkimukselle kuin lähettää muutama teini Kuuhun? NASAN loistoidea johtaa arvontaa, jonka voittajia odottaa unohtumaton matka. 

Yksi lukuhaasteiden hyvistä puolista on ainakin omalla kohdallani se, että tulee kaiveltua lukulistaa vähän kauempaakin. Muistan nähneeni tämän kirjaston hyllyssä kymmenisen vuotta sitten. Kirja jäi mieleen kansikuvan ja nimen vuoksi. Mikä ihmeen Darlah, ajattelin.

Ja nyt kun luin tämän niin totesin, että a) kauhu ei edelleenkään ole oma genreni ja b) maailma on muuttunut paljon kymmenessä vuodessa. Kirjassa se näkyy etenkin teknologiassa ja nuorisokulttuurissa noin ylipäätään.

Toisaalta nämä nuoret kuumatkailijat haaveilevat ihan samanlaisista asioita kuin nykynuoretkin. Norjalainen Mia haluaa bändinsä menestyvän, japanilainen Midori haluaa pois ahtaasta laatikosta, johon häntä ollaan tunkemassa, ja ranskalainen Antoinen haluaa exänsä takaisin.

...Antoine oli kyllä sen verran vaaniva stalkkeri, että huh huh. Pidin hänestä vähiten, koska oikeasti, jätä nyt se tyttöparka rauhaan.

Mutta, kirja itsessään paljastui siis YA-scifikauhuksi ja olin lukiessani sellaisella tuulella, että yhdessä vaiheessa kirja alkoi jo oikeasti ahdistamaan. Piti katsoa välillä jotain pöljää telkkarista, jotta pulssi laski ja tarinan luomat mielikuvat häipyivät taka-alalle.

Alkulämmittelyä ja hahmoihin tutustumista oli noin puolet kirjasta, Kuu-reissua se toinen puoli. Mia, Midori ja Antoine kohtaavat pieniä kummallisuuksia jo Maan kamaralla, mutta Kuussa kirjailija pistää ison vaihteen päälle ja kauhu koputtelee nopeasti ikkunaan. Kirjan loppu oli yllättävä enkä kyllä suosittelisi tätä ihan herkimmille lukijoille.

Kaiken kaikkeaan ihan tykkäsinkin kirjasta, mutta taidanpa ottaa nyt vähän välimatkaa kauhuun genrenä. Kesän valoisina päivinä uudestaan?

Kirjan tiedot:

Johan Harstad: Darlah: 172 tuntia Kuussa | Karisto 2012 | 438 sivua | Kirjastosta

Norjankielinen alkuteos: Darlah - 172 timer på månen (2008) | Suomennos: Elina Uotila

Luettu myös:

Kirjapöllön huhuiluja, Anna minun lukea enemmän, Yöpöydän kirjat ynnä muut

Haasteet:

* Scifiä! : Genrejen sekoitus

* YA-lukuhaaste 2023 : Kirja on julkaistu 2013 tai aiemmin

* Luonto sivuilla vol. 3 : Pimeys

Zhang Xiaoyu & Cixin Liu: The Village Teacher

Kaukana universumin toisella laidalla käydään tähtien välistä sotaa. Samaan aikaan päättäväinen opettaja yrittää iskostaa tietoa kiinalaisen syrjäkylän oppilaisiin. Nämä kaksi maailmaa kohtaavat yllättäen.

The Village Teacher jatkaa Cixin Liun novelleihin perustuvien sarjakuvien sarjaa. Olen lukenut näitä pari aiemmin ja kun nyt hoksasin, että näitä on lisääkin, lukaisin tämänkin.

En pitänyt tästä yhtä paljon kuin Yuanyuan’s Bubbles tai Sea of Dreams -kirjoista. Tässä ei ollut sellaista mielikuvituksellista asetelmaa, joka löytyi noista kahdesta.

Perusidea kun on se, että ennakkoluuloiset ja väkivaltaiset maalaistollot eivät halua, että heidän lapsensa tuhlaavat aikaansa koulunkäyntiin. Se pieni intergalaktinen tvisti, joka lopussa tuli, ei pelastanut kulunutta juonta.

Joskus sivistuksen valo on kokoa tuikku.
(s. 29)

Enkä pitänyt suuremmin Zhang Xiaoyan piirrostyylistäkään. Hän näkyy olevan kansainvälisestikin menestynyt sarjakuvataiteilija ja ei hänen tyylinsä mielestäni mitenkään vastenmielinen ollut, mutta ei se myöskään nostanut tarinaa korkeammalle tasolle.

Tosin asiaan saattoi vaikuttaa sekin, että tässä tarinassa oli vain yksi naishahmo. Koululaistyttö, joka on jossain siellä takana eikä sano mitään. Että jee.

Nopealukuinen, mutta lopputulemana aika tylsä. Ajattelin kyllä lukea lisääkin näitä Cixin Liun sarjakuvasovituksia, ne kaksi muuta olivat kuitenkin kiinnostavia.

Kirjan tiedot:
Zhang Xiaoyu & Cixin Liu: The Village Teacher | Head of Zeus 2021 | 94 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Scifiä! : Kannessa tai nimessä on avaruus

Frank Herbert: Dyyni: ensimmäinen osa

Viikkoa ennen Arrakisiin lähtöä, kun kaikki viimeiset puuhat olivat jo kiihtyneet melkein sietämättömäksi touhuksi, vanha eukko tuli käymään Paul-pojan äidin luona.

Kaukaisessa tulevaisuudessa Atreidesin perhe komennetaan muuttamaan Arrakisin aavikkoplaneetalle. Vaara vaanii joka puolella ja suvun perijää odottaa erikoinen kohtalo.

Olen jossain välissä Wikipediaa surffatessani lukenut sekä tätä kirjaa että koko sarjaa koskevat juonipaljastukset. Lisäksi tämä on sellainen scifiklassikko, että spoilereita olisi varmasti ollut vaikea välttää muutenkin. Eipä se onneksi minun lukemistani haitannut.

Sain tämän luettua lauantaina ja sattumalta illalla telkkarista tulikin vuoden 2021 Dyyni-elokuva. Olen nähnyt se ennenkin ja katsoin sitä nyt puolella silmällä ihan vain verratakseni sitä kirjaan.

Molemmissa tarina pysähtyy suunnilleen samaan kohtaan, kirja hieman elokuvaa aiemmin. Pidin kirjasta enemmän ja aion kyllä lukea sen loppuun asti jahka ehdin. Tämähän on siis vain tarinan ensimmäinen osa, oikeastaan prologi, ja siltä se etenkin elokuvassa tuntuu.

Kirjassa syvennytään enemmän siihen poliittisten juonittelujen verkkoon, johon Atreidesit lopulta kompastuvat. Hekin ovat taitavia pelaajia ja on pienestä kiinni, etteivät asiat menneetkin ihan toisella tavalla. Pidin etenkin siitä, että kirjassa kerrottiin enemmän benegesseriittojen motiiveista ja toimintatavoista. Ne jäivät leffassa vähän hämäriksi.

Samoin se, että Jessica sai paljon sivutilaa, oli miellyttävä yllätys. Elokuvassa minua ärsyttikin se, miten hän viettää suurimman osan ajasta joko selvästi peloissaan tai itkemässä. Kirjassa hänellä on rautainen itsekuri ja kun se särkyy, lukijakin tietää, että nyt on tosi kyseessä.

Oikeastaan pidin Jessicasta niin paljon, että Paul jäi mielessäni vähän sivuosaan. "Jep, siinä se poika on, pakotettuna hyödyntämään benegesseriittojen istuttamia messiaanisen tarinan siemeniä. Mutta nyt takaisin Jessicaan!"

Kirjan tiedot:

Frank Herbert: Dyyni: ensimmäinen osa | WSOY 1986 (1. p. 1982) | 279 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Dune. Book One (1965) | Suomennos: Anja Toivonen

Luettu myös:

Ainakin Paljon melua kirjoista ja There's no such thing as too many books

Haasteet:

* Scifiä! : Ei-ihmismäisiä olentoja

Hiekkamatoja!

* Luonto sivuilla vol. 3 : Aavikko

* Aakkoshaaste : D

Risto Isomäki: Vedenpaisumuksen lapset

Kun ensimmäinen ruokolaiva ehti Suuren läntisen joen luo, oli jo ilta ja aurinko alkoi vajota taivaanrannan taa.

Noin 8000 vuotta sitten kalastajat pyydystävät kadithan, merinaisen. Vuonna 2066 pieni ihmisjoukko saapuu New Yorkiin. Kumpaakin ryhmää yhdistää tuhoisa vedenpaisumus.

Luin näköjään parisen vuotta sitten sarjakuvaversion Risto Isomäen Sarasvatin hiekasta. Tämä Vedenpaisumuksen lapset liittyy Sarasvatin tarinaan, mutta on kuitenkin luettavissa itsenäisenä kirjana. Hyvä niin, en nimittäin muistanut sarjakuvasta juuri mitään.

Tässä vuorottelee kaksi tarinaa, joita yhdistävät asiat ovat vedenpaisumus ja meri-ihmiset. Indusjoen suistossa koetaan tsunami, joka pyyhkäisee rannikon tyhjäksi asutuksesta. Grönlanti puolestaan sulaa kertaheitolla ja hukuttaa alleen maailman rannikot syösten maapallon uudenlaiseen globaaliin ilmastokriisiin.

Tarinat olivat mielestäni sinänsä kiinnostavia ja etenkin tuo melkein nykyhetken juoni liittyy vahvasti tämän päivän huolenaiheisiin. Jäätiköt sulavat, ehdimmekö estää täydellisen tuhon?

Harmi siis, että tämä tuntui minusta niin ns. äijäkirjalta, että en uponnut tekstiin ollenkaan. En meinannut päästä yli edes ensimmäisestä 50 sivusta. Kalastajien näkökulmasta kaditha on eläimeen rinnastettava olento ja päähenkilö Manno Ann on niin kertakaikkisen lumoutunut villistä, vahvasta, alastomasta mustasta naisesta. Siellä sitä tuijotetaan eksoottista vankia munakoiso tanassa.

Siitä kun pääsin yli niin hypättiinkin tulevaisuuteen, jossa kas vain miehet tekevät kaikki tärkeät havainnot ja päätyvät aina porukan johtajiksi. Millä vuosikymmenellä tässä nyt eletäänkään tai tämä on kirjoitettu?

Vaikka tarinan idea oli mielenkiintoinen ja tykkään sekä dystopioista että historiallisista kirjoista, en vain tykännyt tämän kerrontatyylistä ja näkökulmista. Tiedän kuitenkin, että se on uponnut moniin muihin. Omien havaintojeni mukaan etenkin miehet lainaavat tätä mielellään kirjastosta. 

Kirjan tiedot:
Risto Isomäki: Vedenpaisumuksen lapset | Into 2020 | 418 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirja hyllyssä, Kulttuuri kukoistaa, Mummo matkalla ynnä muut

Haasteet:
* Scifiä! : Tulevaisuus
* Luonto sivuilla vol. 3 : Vesi

Hervé le Tellier: Poikkeama

Tappaa joku, mitäs tuosta.

Air Francen lento Pariisista New Yorkiin joutuu rajuun turbulenssiin. Sen jälkeen homma meneekin oudoksi, kone on nimittäin laskeutumassa Yhdysvaltoihin jo toista kertaa. On kesäkuu ja sama lento laskeutui jo maaliskuussa kyydissään täsmälleen samat matkustajat.

Tämä osoittautuikin varsin mielenkiintoiseksi kirjaksi. Kirjailija on minulle aivan tuntematon, mutta tämän perusteella sanoisin, että toivottavasti hän on kirjoittanut muutakin ja niitä myös suomennetaan.

Tarinan lähtökohta on siis se, että tietty maaliskuinen lento onkin jostain syystä monistunut yllättävässä myrskyssä. Ensimmäinen versio laskeutuu aivan aikataulussa, toinen ilmestyy kuin tyhjästä kesäkuussa. Armeija ja tutkijat pyrkivät selvittämään käsittämätöntä tilannetta.

Kirjan alussa tutustutaan joihinkin lennolla oleviin ihmisiin, joihin kuuluu niin palkkatappaja kuin kirjailija-kääntäjäkin. Mietin alussa, että mikähän pointti tässä pitkässä pohjustuksessa onkaan, mutta sepä selviää ennen pitkää.

Kritisoin kyllä tätä henkilögalleriaa siitä, että naiset tuntuvat olevan olemassa vain suhteessa miehiin, joilla puolestaan on enimmäkseen meneillään muutakin kuin naisjuttuja.

Mutta kokonaisuutena kirja oli kiinnostava ja jopa filosofinen. Tutkijat heittävät ilmoille jos jonkinlaisia teorioita sen suhteen, miksi ja miten lento on monistunut. Vahvimmaksi vaihtoehdoksi jää teoria, joka lopun perusteella taisi osua oikeaan. Matkustajien ja miehistön kautta käydään läpi sitä, miten pienestä kaikki voi olla kiinni. Entä jos voisit neuvoa mennyttä itseäsi tekemään toisenlaisen valinnan?

Jostain syystä minulle tuli tekstistä mieleen Emily St. John Mandelin Asema 11, vaikka asetelma on tietenkin aivan toisenlainen. Epäilin jopa, että kirjoilla on sama suomentaja, mutta eipäs olekaan.

Kirjan tiedot:
Hervé le Tellier: Poikkeama | WSOY 2023 | 298 sivua | Kirjastosta
Ranskankielinen alkuteos: L’anomalie (2020) | Suomennos: Lotta Toivanen

Luettu myös:
Ainakin Donna mobilen kirjat ja Unelmien aika

Haasteet:
* Scifiä! : Sijoittuu maahan
* Luonto sivuilla vol. 3 : Lentäminen

Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko

Kun Rosa ja minä olimme uusia, oleskelimme myymälä keskellä, lähellä aikakauslehtipöytää, ja näin yli puolet ikkunasta.

Klara on keinoystävä, androidi, jonka tarkoitus on olla lapsen kumppani niin kauan kuin tämä tarvitsee sellaisen. Kun Josie haluaa nimenomaan Klaran, Klara pääsee pois kaupasta ja osaksi Josien arkea. Kaikki ei kuitenkaan ole ihan sitä, miltä se näyttää.

Meneeköhän tämäkin nyt ei niin yleisten kirjamielipiteiden kategoriaan? En nimittäin juurikaan pitänyt tästä kirjasta, Nobelisti-kirjailija eli ei. Odotukseni olivat kohtuullisen korkealla, koska kirjan idea on niin kiinnostava.

Ja oikeastaan kirjan maailma voisi hyvinkin olla kiinnostava, jos vain olisin nähnyt sitä enemmän. Josien geenejä on muokattu ja niiden seurauksena hän on sekä älykäs että sairas. Geenimanipulaatio on statuskysymys ja tavikset eivät kelpaa yliopistoihin.

Muokatut lapset ja nuoret ovat kuitenkin heiveröisempää sorttia ja elävät eristyksissä omissa kodeissaan. Joskus heille järjestetään joukkotapaamisia, joissa on tarkoitus oppia edes alkeellisia sosiaalisia taitoja käytännössä. Kirjan paras kohtaus olikin mielestäni tällaisen tapaamisen kuvaus: nuoret ovat opiskelleet ikätovereiden kohtaamista, mutta käytännössä tämä osoittautuu yllättävän haastavaksi.

Olisi ollut kiva, jos tarina olisi syventynyt esimerkiksi tähän enemmän. Kaikki kiinnostava tapahtuu kuitenkin Klaran kapean kokemuspiirin ulkopuolella eikä minua jaksanut kiinnostaa hänen lapsellinen pakkomielteensä aurinkoon. Tätä jauhettiin kyllästymiseen asti. Minua myös ärsytti se, että Klara oli alusta loppuun saakka yhtä naiivi ja tietämätön. Hänen toisteltiin olevan älykäs ja oppivainen, mutta eipä se käytännössä näkynyt missään.

Myös kirjan yllätyskäänne oli sikäli pettymys, että en yllättynyt lainkaan. Jutun juju oli mielestäni itsestään selvä ja siksi vihjeiden tiputtelu alkoi jo kyllästyttää.

Kokonaisuutena siis aika mitäänsanomaton lukukokemus. Loputtomalla lukulistallani on kuitenkin pari muutakin Ishiguroa (Pitkän päivän ilta ja Ole luonani aina). Jospa ne pääsevät yllättämään positiivisella tavalla jahka joskus luen ne.

Kirjan tiedot:
Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko | Tammi 2021 | 371 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Klara and the Sun (2021) | Suomennos: Helene Bützow

Luettu myös:
Kirjakaapin kummitus, Unelmien aika, Kirjasähkökäyrä ynnä muut

Haasteet:
* Scifiä! : Roikkunut lukulistalla

George R. R. Martin: Nightflyers

When Jesus of Nazareth hung dying on his cross, the volcryn passed within a year of ihis agony, heading outward.

Nightflyer miehistöineen jahtaa volcrynia, salaperäisiä ja verrattain hitaasti liikkuvia avaruusolentoja. Tutkimusmatka saa ikävän käänteen kun miehistön jäseniä alkaa kuolla oudoissa olosuhteissa.

Tämä oli hetken mielijohteen laina Scifiä! -lukuhaasteeseen ja ensimmäinen George R. R. Martinin kirja, jonka olen lukenut. Tarinaa enemmän pidin David Palumbon kuvituksesta, joka on hyvin tummasävyinen ja sopivan klaustrofobisen ahdistava.

Minun mielestäni tarina ei ollut erityisen yllättävä, vaikka se kovasti sitä yrittikin olla. Nightflyerin salaisuus oli ilmiselvä heti, kun kapteeni Royd Eris kertoi elämästään. Toiselle lukijalle se voi toki tulla yllätyksenä, ei sillä. Riippuu varmasti siitä, miten paljon ja millaista scifikauhua on lukenut tai katsonut.

Kirjasta on tehty TV-sarja vuonna 2018. En ole nähnyt sitä, mutta luin uteliaisuudestani sarjan Wikipedia-sivun. Sarjassa on selvästi otettu hieman taiteellisia vapauksia ja vaikka runko näyttäisi olevan samantapainen, sarjaan on tungettu valtavasti tavaraa, jota ei kirjasta löydy. Sarja vaikuttaa enemmänkin actionsarjalta kuin sellaiselta suljetun huoneen kauhumysteeriltä, joka kirja on.

Tämä ei tehnyt sen suurempaa vaikutusta, mutta tulipahan luettua. Sarjaan tuskin tulen katsomaan.

Kirjan tiedot:
George R. R. Martin: Nightflyers | Bantam Books 2018 | 193 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Scifiä! : Kirjasta on tehty elokuva tai sarja

Van Jensen & Jesse Lonergan: Arca

Yhteiskunnan tuhoutuessa rikkaalla eliitillä oli suunnitelma. Vuosikymmeniä myöhemmin he elävät ylellisyyksien keskellä Arcassa, aluksessa, jonka toiminnasta vastaavat lapset ja teini-ikäiset. 18-vuotispäivänä koittaa vapaus ja lupaus paikasta paratiisissa, jonne Arca on matkalla.

Tämä sarjakuva lähti mukaani kirjastosta hetken mielijohteesta ja oli itse asiassa parempi kuin ajattelinkaan. Yhden juonenkäänteen arvasin eikä sitä varsinaisesti piiloteltukaan. Kysymys on siitä, mitä noille aikuistuville nuorille tapahtuu synttäreiden jälkeen.

Tarinan päähenkilö Effie joutuu vähän vahingossa selvittämään salaisuutta. Effiellä kun on omakin salaisuus: hän osaa lukea. Taito on varattu vain eliitille ja niinpä Effien silmien eteen vyöryy yllättäen epäilyttävää tekstiä. Hän värvää ystävänsäkin selvittämään, mitä Arcalla oikeasti tapahtuu.

Effie ja Meda.

Toisesta juonenkäänteestä en sanokaan mitään!

Tykkäsin vauhdilla etenevästä tarinasta ja etenkin Effiestä. Effie on päättäväinen nuori, joka on elänyt koko elämänsä toisten käskytettävänä. Hänen kaltaistensa palvelijoiden elämä on saneltu syntymästä lähtien ja he eivät osaa toivoa mitään muuta kuin tulevaa paratiisia. Jotain kertonee se, että vuosijuhlassa lahjaksi saatu uusi hammasharja oli valtavan yllätyksen ja riemun aihe.

Piirrostyyli ei varsinaisesti ollut ihan minun makuuni, mutta siihen tottui äkkiä. Tarinaa oli helppo seurata ruudusta toiseen ja pidin hillitystä värimaailmasta.

Kirjan tiedot:
Van Jensen & Jesse Lonergan: Arca | IDW Publishing 2023 | 176 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Scifiä! : Dystopia

Becky Chambers: A Psalm for the Wild-Built (Monk & Robot #01)

If you ask six different monks the question of which godly domain robot consciousness belongs to, you'll get seven different answers.

Sisarus Dex on kyllästynyt elämäänsä. Vaihtelua tarjoaa kiertolaisen teemunkin elämä, jota hän ei ehdi harrastaa kauaakaan ennen kuin törmää ihan oikeaan robottiin.

No sanonpa heti, että Hugo-voittaja tai ei, minusta tämä oli varsin tylsä kirja.

Pienoisromaanin tarina sijoittuu Panga-kuulle, jossa älykkäät robotit katosivat metsiin aikoja sitten. Wanhan sopimuksen mukaan ihmisillä on käytössään 50% kuusta ja toiseen puolikkaaseen ei ole koskemista. Kuten Dexkin tarinan aikana huomauttaa, eihän tämäkään ihan reilua ole kun muita lajeja on tuhansia.

Älykkäitä robotteja ei ole näkynyt aikoihin kunnes Dex törmää yhteen reissuillaan. Mosscap on lähtenyt ottamaan selville, mitä ihmiset nykyään puuhaavat ja mitä he haluavat.

Ja tämän jälkeen Dex ja Mosscap jaarittelevat filosofisia pohdintoja, jotka yksinkertaisuudestaan huolimatta tuntuvat räjäyttävän Dexin mielen. 

It turned its gaze to the road, head held high. "We don't have to fall into the same category to be of equal value."

Dex had never thought about it like that. "You're right," they said. "I'm sorry."

(s. 93)

Kirjan maailma on kyllä mielenkiintoinen ja olisin mielelläni lukenut toisen sinne sijoittuvan tarinan. Tämä kuuluu solarpunk-genreen ja pangalaiset ovatkin aurinkovoiman valjastaneita ekohippejä. Talot on rakennettu orgaanisesta aineesta, jota joko paikataan tarpeen mukaan tai annetaan maatua kun tilalle ei enää ole käyttöä. Kukaan ei koe sairautta eikä puutetta, ja toisia autetaan pyytettömästi ja vastinetta odottamatta.

Dexillä ei ole ikänään ollut puutetta mistään tai yhtään suurempaa vastoinkäymistä, joten hän ei ollut minun mielestäni mitenkään kiinnostava päähenkilö. Minua myös häiritsi se, että Dex käyttää tarinassa moderneja kirosanoja (lähinnä fuck). Se heitti minut aina ulos tarinasta.

Eli ei minun kirjani. Tuskin tartun jatko-osaan.

Kirjan tiedot:
Becky Chambers: A Psalm for the Wild-Built | Tor.com 2021 | 200 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2023 : 43. Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa [40/50]
* Queer-lukuhaaste 2023 : Spefi
* Scifiä! : Hugo-palkittu
Paras pienoisromaani 2022.

Lauren James: The Loneliest Girl in the Universe

Early yesterday morning NASA successfully launched the first ever manned spacecraft destined to travel to a different star system.

Romy Silvers on The Infinity -aluksen ainoa eloonjäänyt. Alus on matkalla kohti uutta planeettaa ja Romy on universumin yksinäisin tyttö. Ainakin siihen asti, että The Eternity saa hänet kiinni.

No nyt löytyi YA-kirja, joka pääsi yllättämään oikein kunnolla! Takakannen perusteella oletin lukevani avaruusromanssia. Romy yhdessä aluksessa, J toisessa, viestit kulkevat läpi ajan ja avaruuden, sitten kohdataan ja ruusut kukkivat ja pikkulinnut laulavat jne. jne.

Ensimmäiset pari sataa sivua näyttääkin tältä. Minä-kertoja Romy kuvaa yksinäistä arkeaan aluksessa, jonka muiden matkustajien kohtalo selviää pikkuhiljaa. Kerronta on tämän osalta aika perus YA:ta, ei mitenkään erikoista, mutta Romyn yksinäisyys tuntuu kyllä hyvin.

Yllättäen NASA kertoo, että matkaan on lähetetty toinenkin alus. Niin nopea, että se saavuttaa lopulta The Infinityn. Romy ja The Eternityssä matkustava J-poika alkavat lähetellä toisilleen viestejä. J on ah niin ihana, aivan kuin Romyn suosikkisarjan päähenkilö, josta Romy muuten kirjoittaa fanifiktiota. Minusta hauska yksityiskohta!

Sitten tulee sivu 198. Sivulla 200 olin jo ihan ????siis mitä????, koska enpä osannut ollenkaan odottaa tätä käännettä.

Ja enempää en kerrokaan, koska oikeasti, kannattaa yllättyä ihan itse. Vaikka nyt toki jokainen tämän lukenut tietää odottaa jotain. Mutta mitä!

Kirjan tiedot:
Lauren James: The Loneliest Girl in the Universe | Walker Books 2017 | 290 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2023 : 21. Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta [38/50]
* Scifiä! : Sijoittuu aurinkokunnan ulkopuolelle
* YA-lukuhaaste 2023 : Itsenäinen kirja