Emily St. John Mandel: Asema 11

Kuningas kylpi sinisessä valossa poissa tolaltaan.

Tappava virus pyyhkäisee ihmiskunnan olemattomiin parissa viikossa. Selviytyjät joutuvat miettimään, mikä heille on tärkeää ja millainen uudesta maailmasta rakennetaan.

Katsoin tuossa päivänä muutamana Station Eleven -sarjan, joka perustuu tähän kirjaa. Yleensä luen kirjan ensin, mutta nytpä tuli tehtyä toisin päin ja en osaa sanoa, miten paljon se vaikutti lukukokemukseeni. Lopputulemana nimittäin sanoisin, että pidin TV-sarjasta enemmän.

Sekä kirjassa että TV-sarjassa seurataan eri ihmisiä kahdessa eri aikatasossa. Kummassakin suurimman tarinasiivun saa Kirsten, joka on katastrofin tapahtuessa vasta lapsi. 20 vuotta myöhemmin hän on Kiertävän sinfoniaorkesterin jäsen ja törmää matkoillaan uhkaavaan Profeettaan.

Kirstenin lisäksi seurataan muun muassa Jeevania, joka pelastautuu veljensä kotiin, sekä Mirandaa, joka on työmatkalla Malesiassa. Kaikki kolme ovat tavanneet tavalla tai toisella näyttelijä Arthur Leanderin, joka kuoli kesken Kuningas Learin ensi-illan.

Näiden hahmojen kautta kirja kysyy oikeastaan hyvinkin syvällisen kysymyksen. Mikä tekee ihmiselämästä ja jopa ihmiskunnasta selviämisen arvoisen? Riittääkö pelkkä elossa pysyminen? Kiertävän sinfoniaorkesterin mielestä kulttuuri tekee ihmisistä ihmisiä ja siksi se haluaa edelleen esittää musiikkia ja näytellä Shakespearea.

Pidin paljon tästä ajatuksesta, jota ei kerrottu ollenkaan saarnaavasti vaan se tuli esiin rivien välistä. Kirja oli todella sujuvaa luettavaa ja tarinan läpi suorastaan lensi. Tykkäsin myös Kirstenistä, Jeevanista ja Mirandasta.

Pystymme siihen siksi, että olimme sinua nuorempia kun kaikki päättyi, Kirsten ajatteli, mutta emme niin nuoria ettemme muistaisi mitään. Siksi että kohta on myöhäistä, katot romanhtavat ja kaikki vanhat rakennukset muuttuvat vaarallisiksi. Siksi että etsimme entistä maailmaa niin kauan kuin siitä löytyy jälkiä.

(s. 156)

Ja kuitenkin pidin TV-sarjasta enemmän, koska 1) siinä ei ollut sukupuolistunutta väkivaltaa (naisten raiskauksia ja pahoinpitelyjä), 2) Jeevanin ja Kirstenin välinen yhteys oli paljon pitempi ja mielenkiintoisempi ja 4) Profeetta ja hänen seuraajansa olivat kiinnostavampia noin yleensä. Näyttelijäsuorituksetkin olivat hienoja.

Lukemisen arvoinen kirja, katsomisen arvoinen TV-sarja, en osaa sanoa kumpi kannattaa tehdä ensin!

Kirjan tiedot:
Emily St. John Mandel: Asema 11 | Tammi 2022 | 394 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Station Eleven (2014) | Suomennos: Aleksi Milonoff

Luettu myös:
Reader, why did marry him?

Haasteet:
* Luonto sivuilla: Kirjassa matkustetaan
* Ihana susi: Kirjassa tai sen kannessa on hirvieläin

Alexander McCall Smith: Siveysoppia kauniille tytöille (Mma Ramotswe tutkii #03)

Mma Ramotswe, jonka isä oli edesmennyt Obed Ramotswe, kotoisin Mochudin kaupungista Gaboronen lähistöltä Botswanan tasavallasta Afrikasta, ja J.L.B. Matekoni, jonka isä oli edesmennyt Pumphamilitse Matekoni, talonpoika ja sittemmin Rautatielaitoksen pääkonttorin vahtimestari, kotoisin Tlokwengista, olivat julkistaneet kihlauksensa.

Sarjan kolmannessa osassa Mma Ramotswe saa tehtäväkseen selvittää, yritetäänkö poliitikon veli myrkyttää. Apulaisetsivä Mma Makutsi puolestaan tutkii, onko kauneuskilpailun finalisteilla luurankoja kaapeissaan.

Näitä tapauksia enemmänkin pidin naisten arkea kuvaavista juonista. Mma Ramotswen onni rakoilee, kun hän huomaa J.L.B. Matekonin sairastuneen vakavaan masennukseen. Pidin siitä, että sairauteen ei ollut kirjassa mitään ihmeratkaisua. Kun Mma Ramotswe toteaa ettei pysty itse auttamaan sulhastaan, hän ei jätä tätä yksin vaan pyytää apua ystäviltään.

J.L.B. Matekoni ei vieläkään kohottanut katsettaan. "Minun lupaukseni ei ole minkään arvoinen."

"Nyt puhuu sairaus," tohtori Moffat sanoi lempeästi. "Teidän lupauksenne on hyvin arvokas."

(s. 170)

Mma Makutsi puolestaan saa yllättäen lisää vastuuta. Koko etsivätoimisto siirretään J.L.B. Matekonin autokorjaamon yhteyteen, ja miehen sairastaessa vastuu korjaamosta ja laiskoista oppipojista jää Mma Makutsille. Hänestä paljastuukin lempeähkö diktaattori, joka saa oppipoikiin vauhtia.

Kotosalla Mma Makutsia painavat sekä rahahuolet että sairas veli, joka on tullut asumaan hänen luokseen. Näissä kirjoissa tulee koko ajan hyvin esiin se, miten tärkeitä perhe ja ystävät ovat. Vaikka itsellä on vähän, siitä annetaan vieläkin vähempiosaiselle.

Olen nyt oikein tykästynyt tähän sarjaan. Vaikka etsivätoimiston jutut eivät ole aina mukavia eikä loppuratkaisu ole kaikkien kannalta onnellinen, kirjoista jää kuitenkin hyvä mieli.

Kirjan tiedot:

Alexander McCall Smith: Siveysoppia kauniille tytöille | Otava 2007 (1. p. 2004) | 285 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Morality for Beautiful Girls (2001) | Suomennos: Jaakko Kankaanpää

Luettu myös:

Villasukka kirjahyllyssä, Kirjahullun päiväkirja, Kirjojen elämänmullistava taika ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2022 : 5. kirjassa sairastutaan vakavasti [21/50]

Tiitu Takalo: Memento mori

 

Neljäs joulukuuta 2015. Tiitu Takalo havahtuu yöllä repivään päänsärkyyn ja joutuu sairaalan ensiapuun. Diagnoosi on aivoaneurysman eli aivoverisuonen aiheuttama aivoverenvuoto. Edessä on välitön leikkaus ja pitkä toipumisjakso sekä sairaalassa että kotona. 

Pidin todella paljon Takalon sarjakuva-albumista Minä, Mikko ja Annikki, ja niinpä poimin tämän mukaani kirjastosta kun se silmiini osui. Olen elänyt sikäli kuplassa, että en tosiaan tiennyt sen enempää Takalon sairastumisesta kuin tämän kirjan omaelämäkerrallisuudestakaan ennen takakansitekstin lukemista. On aina erilaista lukea tällainen todella henkilökohtainen tarina kuin fiktiota, vaikka aihe olisikin sama.

Tässä kirjassa sairastuminen ja toipuminen kuvataan todella hienosta ja tuodaan aivan lähelle lukijaa. Aivoverenvuodon pysäyttänyt leikkaus on sinänsä vain pieni osa sairaus- tai oikeastaan toipumiskertomusta. Toipuminen alkaa pitkällä sairaalajaksolla, jossa voimien kerääminen aloitetaan nollasta. Päivärytmi on tarkkaan määritelty ja tarinassa kuvataankin yksityiskohtaisesti sairaala-arkea. Ympäristö ja esineet on kuvattu todella tarkkaan, samoin se, miltä tuntuu kun itsemääräämisoikeus on pakko antaa pois sairauden vuoksi.

Loputon väsymys.
(s. 89)

Kuvista välittyy pelko, epävarmuus ja tilanteen ahdistavuus. Takalo on hirvittävän, loputtoman väsynyt ja pelkää, ettei työ sarjakuvapiirtäjänä enää onnistu. Suurin osa aivoverenvuotoon sairastuneista saa jonkinasteisia vammoja, jotka voivat esimerkiksi vaikeuttaa käden toimintaa. Se, että Takalo pystyy kuin pystyykin piirtämään, on ilon hetki sekä hänelle että puolisolle, joka on tukenut toipumista koko ajan.

Negatiivisten tunteiden lisäksi kirjassa onkin myös paljon lämpöä ja rakkautta. Itsestään selvät asiat eivät näytäkään niin itsestään selviltä sen jälkeen, kun on ollut vähällä menettää ne. Sairaalan henkilökunta huolehtii Takalosta koko ajan, ja ystäviä ja sukulaisia käy vierailemassa vähän liikaakin. Kotona Mikko auttaa, tukee ja ymmärtää, kun ennen niin helpot arkiset asiat tuntuvat nyt ylivoimaisilta suorituksilta. Ulkopuolisen avun saaminen sairaalajakson jälkeen kuvataan kirjassa vaikeaksi ja Takaloa pompotellaan luukulta toiselle. Hän joutuu työstämään väsymystään ja pelkojaan ilman ammattiapua aivan liian kauan.

Pidin paljon kirjan lopusta, jossa ollaan jo vuodessa 2017. Takalo jossittelee ja pohtii sitä, miten pienestä hänen pelastumisensa olikaan kiinni. Lopulta hän kuitenkin toteaa yksinkertaisesti olevansa elossa. Aivoverenvuoto ei ollut elämän päätepiste vaan uusi alku.

Asioita, joilla on oikeasti merkitystä.
(s. 119)

Kirjan tiedot:
Tiitu Takalo: Memento mori | WSOY 2020 | 228 sivua | Kirjastosta

Luettu myös mm.:
Kirjanurkkaus, Kirjojen maa, Luettua elämää ynnä muut

Nagata Kabi: My Lesbian Experience with Loneliness

Nagata Kabi:
My Lesbian Experience with Loneliness
(Sabishisugite Rezu Fuzoku
ni ikimashita repo, 2016)
144 s.
Seven Seas Entertainment 2017
Kirjastosta

Omaelämäkerrallinen sarjakuva-albumi kertoo Nagata Kabista ja hänen kamppailustaan masennusta vastaan. Nakuileva kansikuva lupaa sänkykamarikohtausta, mutta tarina itsessään keskittyy yksinäisyyteen, masennukseen, itsetuhoisuuteen ja Nagatan epätoivoisiin ponnistuksiin saada ote elämästään. Hänen identiteettinsä ja kokemuksensa lesbona Japanissa tuodaan esiin maksullisen seksin kautta, ja nämäkin kokemukset kiertyvät Nagatan itsenäisen elämän aloitukseen.

Sarjakuva sai alkunsa Pixiv-kuvasivustolla, jossa se oli niin suosittu, että minäkin kuulin siitä kyllä. Fanikäännöksiä en kuitenkaan lukenut, koska ne eivät kiinnostaneet minua niin paljon. Sivustolta tarinan ja etenkin sen suosion bongasi japanilainen kustantaja, ja niinpä sitten alkoi maailmanvalloitus ihan virallisia kanaviakin pitkin. Nagata itse asiassa käy läpi myös mangan piirtämisen ja kustannussopimuksen saamisen tässä kirjassa.

Se, miksen lukenut niitä fanikäännöksiä ei johtunut mistään moraalisista "voi ei, en voi tehdä moisia laittomuuksia" syistä. Sen suhteen on jo ihan liian myöhäistä, mangaa kun löytyy paljon enemmän fanikäännöksinä kuin suomen- tai englanninkielisinä virallisina käännöksinä. Olin vain saanut sarjakuvasta sellaisen kuvan, että se käsittelee ensisijaisesti Nagatan kokemuksia maksullisesta seksistä ja se ei kiinnostanut minua ollenkaan. Selasin tätä kuitenkin uteliaisuudestani kirjastossa ja kun huomasin, että tämän pointti olikin ihan muualla, lainasin kirjan.

Kirjan kuvitus on mustavalkovaaleanpunainen ja se on hämäävän söpöä kun ottaa huomioon aiheen. Nagata kertoo avoimesti omasta elämästään ja siitä, miten se hajosi palasiksi lukion jälkeen. Hän ei jatkanut opintojaan ja luisui pikkuhiljaa yksinäisyyteen, pätkätöihin ja työttömyyteen. Toivottoman tilanteen mukana tulivat mielenterveyden ongelmat syömishäiriöistä itsensä vahingoittamiseen. Vanhempiensa luo muutettuaan Nagata alkaa kasata elämäänsä pala palalta.

s. 75
Yksi Nagatan elämän käännekohdista on sen ymmärtäminen, että
hän on rakastettava ihminen, ja että ennen kaikkea hänen täytyy
rakastaa itseään. Sen varaan rakennetaan sitten kaikki muu.

Tarinassa käydään läpi hänen suhdettaan vanhempiinsa ja etenkin äitiinsä. Nagata ei sano ihan suoraan sitä, että monet hänen ongelmistaan johtuvat kosketuksen puutteesta, mutta selväksi se kuitenkin tulee. Maksullisilta seuralaisiltakin hän haluaa ennen kaikkea halauksen, sen lempeän kosketuksen, jota ei muualta saa. Sekin on hyvin surullista luettavaa, mutta onneksi tarina päättyy positiiviseen odotuksen tunteeseen. Alhaalla on käyty ja nyt on alkanut matka ylös kohti uudenlaista ja eheämpää minäkuvaa.

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 31. kirjaan tarttuminen hieman pelottaa [48/50]

No ei nyt tietenkään oikeasti pelottanut, mutta mietin kyllä epäillen millainen tämä olisi sarjakuvan Pixiv-juurten vuoksi.

Carrie Fisher: Shockaholic

Carrie Fisher:
Shockaholic
120 s.
Simon & Schuster 2011
ekirja kirjastosta

What was it I wanted to tell you?

Vuoden ensimmäisenä kirjana luin Carrie Fisherin kirjan Wishful Drinking ja päätin lukea häneltä muitakin teoksia. En odottanut saavani seuraavaa opusta käsiini ihan näin nopeasti! Kuten Wishful Drinking, myös Shockaholic on omaelämäkerrallinen teos, joka perustuu Fisherin yhden naisen lavashow'hun. Myös tässä kirjassa Fisher on onnistunut käsittelemään erittäin henkilökohtaisia ja vaikeita asioita (mustan) huumorin avulla. Tällä kertaa Fisher avautuu sähköshokkihoidoista, lihomisestaan, kuuluisista ystävistään ja suhteesta isäänsä Eddie Fisheriin. 

Noista ETC-hoidoista kertominen antoi minulle ihan uuden ja erilaisen näkökulman niihin. Myös minua ovat vainonneet elokuvista tutut mielikuvat melkein lobotomiaan johtavista sähköshokeista, joiden vuoksi potilasraukka kiemurtelee hoitopöydällä luut katkeillen. Ei se niin enää mene, sanoo Fisher jolla oli ihan samanlaiset pelottavat kuvat mielessään. Hoito on suhteellisen turvallinen ja ainoa (jos kohta melkoisen merkittävä) haittapuoli siinä on se, että se vie pakostakin ihmisen muistoja mukanaan. Fisher ei esimerkiksi osaa enää sanoa tarkalleen miksi lopulta päätti mennä hoitoihin, ja näiden kirjojen yksi tarkoitus onkin toimia hänen omana muistinaan. 

But since I expect to have a bad memory now, I pay extra attention to things, as if there's going to be a pop quiz about my life at the end of each day. What do I recall about what I did? So I try to make a point of remembering things while they're happening.

(s. 17)

Niihin kuuluisiin ystäviin lukeutuvat muun muassa Elizabeth Taylor, Michael Jackson ja ilmeisesti myös Meg Ryan. Oli huvittavaa lukea kirjaa, jossa tällaisia kuuluisia nimiä tiputeltiin ihan normaaleihin tilanteisiin. "Ai niin, ja kävin lounaalla äidin, Elizabethin ja Meg Ryanin kanssa." Fisher tuokin Michael Jacksonia käsittelevässä luvussa esille sen, miten vaikea kuuluisien ihmisten on olla normaalissa kanssakäymisessä ns. tavisten kanssa. On helpompaa jutella toiselle staralle, joka ei tuijota sinua rahan-/hullun-/palvonnankiilto silmissä.

The other people who aren't rendered strange around famous people are generally... other famous people! In such instances, the issue of celebrity is neutralized, and they are feel to move on to whatever they like or don't like about one another in the usual human way. So that partly explains why Michael might have enjoyed hanging out with say, Elizabeth Taylor, for example, or even maybe me! (Yes, that's what all this finally boils down to - me, me, me, me, me!)

(s. 39)

Jäin kyllä ihan koukkuun näihin Fisherin kirjoihin. Hän eli hyvin mielenkiintoisen ja vaikean elämän, ja omalla tavallaan nämä kirjat ovatkin selviytymistarinoita. The Princess Diarist on nyt varauksessa eli sitä odotellessa!

Haasteet:

* Tietokirjahaaste [kirja 1]

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 6. kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa [11/50]

Luin e-kirjana, mutta löytyy myös painettuna.

Carrie Fisher: Wishful Drinking

Carrie Fisher:
Wishful Drinking
105 s.
Simon & Schuster, 2008
e-kirja kirjastosta

So I am fifty-two years old.

Taisin olla töissä kun luin uutisista, että Carrie Fisher on kuollut. Vaikea uskoa, että siitä on jo reilu vuosi. En ole julkkis-stalkkeri, joten en tiennyt Fisherin elämästä oikeastaan paljon mitään. En edes sitä, että hän oli Debbie Reynoldsin tytär, joten asuin selvästi kiven alla kaivon uumenissa. Sen tiesin, että hän on taistellut erilaisten riippuuvuuksien ja bipolaarisen mielialahäiriön kanssa melkein koko ikänsä. Lisäksi tiesin, että hänellä on kirpeän sarkastinen huumorintaju, jota ei voi kuin ihailla. Fisher-tietämykseni oli siis hyvin pinnallista ja kun hänen nimensä mainittiin, ensimmäisenä mieleeni tuli tietenkin prinsessa Leia.

Wishful Drinking on Fisherin ensimmäinen omaelämäkerrallinen teos. Se perustuu hänen yhden naisen lavashow'nsa ja on raa'an rehellinen tarina julkkisperheistä, addiktioista ja vaikeasta sairaudesta. Pieneen sivumäärään on tiivistetty paljon asiaa ja minulla jäi päällimmäisenä mieleen se, että olisi ollut huikeaa nähdä Fisher ja show livenä. Kirja on hyvä, mutta show oli varmasti ollut parempi, koska ymmärtääkseni Fisher oli luonnossa hyvin eläväinen ja erinomainen kertoja. 

Huumorista huolimatta epäilen, että en olisi selvinnyt show'n läpi kuivin silmin. Tarinahan alkaa jo sillä, että Fisher kertoo halunneensa kirjata asioita muistiin sille varalle, että sähköshokkihoidot veisivät hänen muistinsa. ECT:llä hoidetaan vakavaa masennusta.

Fisher ruotii kirjassa läpi lapsuutensa ja muun muassa sen, miten vaikea hänen oli pienenä ymmärtää todellisuuden ja elokuvamaailman ero.

I grew up visiting sets, playing on backlots, and watching movies being made. As a consequence, I find that I don't have what could be considered a conventional sense on reality. - - my reality has been formed by Hollywood's version of reality. As a child, I thought that Father Knows Best was real and that my life was fake. When I think about it now, I may not have been far wrong.

(s. 18)

Ohimennen mainitaan sekin, että George Lucas kielsi Fisheriä käyttämästä rintaliivejä prinsessa Leian valkoisen mekon alla. Miksi? Koska Lucasin mukaan ihmiskeho laajenee avaruuden painottomuudessa ja koska rintsikat eivät, niihin voisi vaikka tukehtua! Myönnä vain, että halusit kuvitella Fisherin alastomana ohuen valkoisen kankaan alla. Muutenhan sama logiikka olisi pätenyt myös esimerkiksi Harrison Fordin housuihin. 

Enimmäkseen kirja on kuitenkin kertomus riippuvuuksista ja siitä, miten ne ja bipolaarisuus ruokkivat toisiaan Fisherin elämässä. Alkoholi, kokaiini, tupakka, seksi, Fisherin mukaan kaikki ideat vaikuttivat loistavilta sairauden maniavaiheessa. Masennusvaiheessa niiden hinta puolestaan tuntui aina liian kovalta.

But I think if you have the expectation that you're going to be happy throughout your life - more to the point, if you have a need to be comfortable all the time - well, among other things, you have the makings of a classic drug addict or alcoholic. Which is obviously what I became.

(s.74)

Kaikesta huolimatta kirjasta jäi oikeastaan aika hyvä mieli. Fisher oli kokenut kovia, mutta rivien välistä paistaa kuitenkin usko elämään ja selviytymiseen. On hieman epätodellista ajatella, että kirja on kirjoitettu noin 10 vuotta sitten ja hänen äänensä kuuluu haudan takaa. Luulenpa, että luen ne muutkin Helmetin OverDrivesta löytyvät Fisherin kirjat.

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2018 - 22. kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin [1/50] 

Viittauksia löytyy Tähtien sodasta musiikkiin, musikaaleihin ja muihin elokuviin asti, Hollywood-kuuluisuuksista puhumattakaan.

Tommi Kovanen & Jenny Rostain: Kuolemanlaakso

Tommi Kovanen & Jenny Rostain:
Kuolemanlaakso
240 s.
Bazar 2017
Kirjastosta

Elämäni aivan alusta saakka olen ollut utelias, kiinnostunut ihmisistä, tapahtumista ja ympäristöistä.

Tästä kirjasta jäi paha mieli. Ei siksi, että se olisi huono, päinvastoin. Tarina on tosi ja tarina on rankka, ja täydellisen onnellista loppua ei ole luvassa. Ainakaan minä en voinut lukea tätä iloisella mielellä, joten en suosittele kevyeksi iltalukemiseksi. Muuten suosittelen kyllä. Tämä on niitä kirjoja, jotka saavat katsomaan maailmaa taas eri tavalla.

Kirja kertoo siis Tommi Kovasesta, entisestä Rauman Lukon puolustajasta. Hänen elämänsä mullistuu 26.1.2013. Luvassa piti olla ihan tavallinen peli Bluesia vastaan, mutta toisin kävi. Kovanen taklataan kovaa heti pelin ensi hetkillä. Hänen diagnoosinsa on aivotärähdys ja murtunut leuka, mutta vain koska lääkärit tunaroivat käsittämättömällä tavalla. Loppujen lopuksi paljastuu, että Kovanen sai iskusta pahan aivovamman, joka tuhoaa vähitellen hänen koko persoonallisuutensa.

Kyllä pisti vihaksi lukea tätä. On lääkäreitä, jotka eivät edes vaivaudu tutkimaan potilasta kunnolla. Jääkiekkoilija se on, niillähän on aivotärähdyksiä koko ajan. Särkylääkettä naamaan vain! Sitten on koko kiekkoliiga, joka heittää pelaajan junan alle omaa mainetta suojellakseen. Kyllä toki puutumme väkivaltaisuuksiin! Paitsi että emme oikeasti, saahan noita uusia pelaajia. Ai niin, ja emme me oikeasti mitään lahjoita hyväntekeväisyyteen vaikka niin väitämme. Tyhjä kuori tässä vaihtaa kättä kameroiden edessä.

Kovasen alamäkeä oli vaikea katsoa. Tarina on kerrottu kaunistelematta. Hän tietää itsekin miten alas vajosi kun aivovamma teki tuhojaan. Ennen kohteliaasta ja mukavasta miehestä tuli itsekäs ja tunteeton paskiainen kuin itsestään. Osaksi tähän vaikutti jääkiekkomaailman machokulttuuri. Mies ei ole heikko, mies ei voi myöntää, että nyt tarvitaan apua. Ja sitten ollaan yksin ja siinä pisteessä, että elämässä näyttää olevan vain yksi vaihtoehto, se viimeinen.


Vain harva ystäväni tiesi missä olin nyt. Tämä paikka ei kuulunut kiekkoilijan eläkesuunnitelmiin. Täältä ei lähetettäisi kotiin postikortteja, joisas lukee "hyvin menee". Tänne ei kuulunut yksikään ihminen, jos minulta kysytään - niin syrjässä inhimillisyydestä ja elämästä tämä paikka oli.

(s. 15-16)

Moision sairaalassa Kovanen kuitenkin viimein ymmärtää, että alamäen ei tarvitse päätyä hautaan. Että pohjalta voi kivuta ylöskin. Aivovamma on tullut ja pysyy, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Apua voi pyytää, anteeksi ei ole pakko antaa.

Kirjan loppu on toiveikas ja se sentään piristää mieltä. Muuten minun tekee edelleen mieli ottaa tiettyjä kirjassa mainittuja miehiä niskasta kiinni ja ravistaa niin, että tuntuu. En ole millään tavalla perehtynyt jääkiekon maailmaan, mutta noin epäreilua peliä en odottanut.

Tämä tarina erottuu niistä tavallisemmista urheilutähtien sankaritarinoista kuin salmiakki vaahtokarkkipussista. Hyvällä tavalla. Näin ei pitäisi käydä kenellekään, mutta se voi kuitenkin sattua kenelle vain.


Luettu myös mm.:
Kirjat kertovat, Merjan kirjasto

Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2017 - 36. elämäkerta tai muistelmateos [41/50]

Marissa Meyer: Cinder

Marissa Meyer:
Cinder
390 s.
Puffin Books 2012
Kirjastosta

The screw through Cinder's ankle had rusted, the engraved cross marks worn to a mangled circle.

Tämä kirja(sarja) on pyöriskellyt tietoisuuteni rajamailla jo pitemmän aikaa. Uudelleenkerrottuja satuja? Pitää ehdottomasti lukea jos tilaisuus tulee! Ja kas vain, tämä löytyi kuin löytyikin ihan omasta kirjastostani. Miten lie päässyt livahtamaan haukankatseeni ohi, mutta onneksi oli nyt hyllyssä kun sitä silmäilin. Cinder on siis The Lunar Chronicles-sarjan ensimmäinen osa. Kirjoja on yhteensä neljä ja jokaisessa seikkailee jokin saduista tuttu prinsessa futuristisemmassa maailmassa. Kuten nimestä voi arvata, tämä tarina on Tuhkimon.

Uudessa Beijingissä asuva Cinder on paitsi erittäin lahjakas mekaanikko myös osaksi kone. Kyborgit ovat kautta maailman yhteiskunnan pohjasakkaa, aina jonkun toisen omaisuutta. Cinder työskentelee päivät elättääkseen omaa vartijaansa ja tämän kahta tytärtä. Eräänä päivänä prinssi Kai etsii hänet käsiinsä ja Cinder saa tehtäväkseen korjata prinssille tärkeän androidin. Samaan aikaan toinen Cinderin "sisarpuolista", tietenkin se mukavampi, sairastuu tappavaan letumosis-tautiin. Raivostunut "äitipuoli" myy Cinderin koe-eläimeksi kuninkaalliseen tutkimuslaitokseen, jossa etsitään lääkettä tautiin. Samaan aikaan pelätty Kuun (aivan, Kuun) kuningatar Levana suunnittelee maailmanvalloitusta...

Olin ihan yllättynyt siitä, miten paljon pidin tästä! Kirja onnistuu välttämään ainakin ne suurimmat sudenkuopat, joihin tavallisesti kompastun nuortenkirjallisuutta lukiessani. Toki osa siitä johtuu siitä, että kirja noudattaa pääpirteittäin Tuhkimo-tarinan juonta. Esimerkiksi yhtä inhokkiani, typerää ja ennalta-arvattavaa kolmiodraamaa, olisi aika vaikea sovittaa siihen. Kaikkihan kuitenkin tietävät, että ennemmin tai myöhemmin Tuhkimo saa prinssinsä. Myös sarjan maailma oli jos nyt ei tukevalla pohjalla niin ainakin sellaisella, että pystyin ohittamaan outoudet tarinan vetämänä. Maa vs. Kuu politiikka oli hieman huvittava asetelma, mutta kerrankin kirjassa tehdään kohtuullisen järkeviä päätöksiä. Pidin siitä, että sekä Cinder että Kai olivat pohjimmiltaan järki-ihmisiä, jotka pystyivät nousemaan omien tunteidensa yläpuolelle kun tilanne sitä vaati.

Suosikkikohtani koko kirjassa oli se kuuluisa tanssiaiskohtaus, koska Meyer onnistui wanhoja juonikuvioita käyttämälläkin tekemään siitä uuden ja erilaisen. On kaunis mekko, on oranssit vaunut, on dramaattinen sisääntulo, hämmästynyt prinssi ja portaille jäävä kengäntapainen. Mikään ei kuitenkaan ole niin täydellistä kuin saduissa. Koko kohtaus kertoo Cinderistä ja siitä, millainen hän on. Rohkea, pystyvä, sellainen joka puree hammasta ja tekee oikein vaikka olisi helpompikin tie. Hän ei tarvitse haltiatarkummia pärjätäkseen eikä kenenkään hyväksyntää. Hän on riittävä juuri sellaisena kuin on. Minusta tämä on hieno viesti nuorille.

Toivottavasti jatko-osissa on yhtä kiinnostavia hahmoja! Seuraava kirja, Scarlet (Punahilkka, luulisin), odottaakin jo lukemista, mutta ensin pitää selvitä parista sellaisesta, joihin on kirjastossa varauksia.

Luettu myös mm.:

Tarinoiden syvyydet

Haasteet:

* Reading Challenge 2016 - 1. a book based on a fairy tale [15/40]

Laura Lehtola: Pelkääjän paikalla

Laura Lehtola: Pelkääjän paikalla
238 s.
Otava 2015
Kirjastosta

Sinä päivänä, kun sinä rupesit kuolemaan, Elsalla oli ollut tarhakuvaus.

Sattuipa taas vahingossa silmääni kirjaston uutuushyllystä ja tarttui mukaani. En ole mitenkään oletusarvoisesti kiinnostunut näistä ns. sairauskirjoista, saati sitten perhe-elämästä kertovista kirjoista. Takakannessa lainattiin kuitenkin tuota kirjan ensimmäistä lausetta, jonka minäkin otin tämän jutun alkuun. Siitä tuli jotenkin mieleen Pauliina Rauhalan Taivaslaulu, josta pidin todella paljon. Toisaalta taas takakannesta tuli mieleen Eve Hietamiehen Yösyöttö- ja Tarhapäivä-kirjat alkuasetelman vuoksi.

Eli homman nimi on se, kuten yleensäkin näissä aikuisille kirjoitetuissa sairauskirjoissa, että pariskunnan toinen osapuoli sairastuu vakavasti. Annalla todetaan syöpä, joka vie ensin jalan ja sitten hengen. Ei tuo mikään juonipaljastus ole, sehän kerrotaan jo takakannessa. Jäljelle jäävät Aapo ja pieni Elsa, joiden pitäisi nyt selvitä elämästä ilman äitiä.

Harmi vain ettei tämä kirja toiminut mielestäni ollenkaan. Ymmärrän kyllä, miksi joku toinen voi pitääkin tästä kirjasta, mutta minulle tässä oli sekä liikaa että liian vähän. Liikaa kielellisiä koukeroita, jotka häiritsivät lukukokemusta. En voi olla vertaamatta tätä Taivaslauluun vaikka se ehkä epäreilua onkin. Taivaslaulussa kaunis kieli kannatteli tarinaa ja korulauseet sopivat siihen täydellisesti. Tässä taas lukija hukkuu vertauskuvien suohon ja näkökulmilla kikkailuun. Annan taistelu syöpää vastaan kerrotaan melkein kokonaan vertauskuvilla: milloin on sotilaita, milloin terroristeja ja milloin uhkaavia lintuja jne.. Minusta tuollaisen lukeminen on pitemmän päälle raskasta eikä se tuonut Aapoa ja Annaa lähemmäs, pikemminkin päinvastoin. En myöskään pitänyt siitä, että Aapon ja Elsan lisäksi kertojaksi nousi Veera, nainen johon Aapo myöhemmin tutustuu. Tarina olisi toiminut ihan hyvin pelkästään Aapon kertomanakin.

Sitä, mitä oli liian vähän, olikin Annan kuoleman jälkeisen elämän kuvaus, joka jäi loppujen lopuksi paljon olettamaani pienemmäksi osaksi kirjaa.  En odottanut paitojen repimistä ja tuhkassa pyörimistä, mutta Aapo vaikutti koko ajan hyvin etäiseltä ja kliiniseltä. Tapahan sekin on selvitä surusta, mutta kun ei hänestä muutenkaan saanut mitään otetta. Millainen Aapo on ihmisenä? En tiedä, vaikka luin koko kirjan. Hän sanoo olevansa vihainen ja surullinen, mutta siihen se jääkin, sanomiseen. Entä miten hän ja Elsa selviävät ilman äitiä? No näköjään ihan hyvin.

Eli yhteenvetona: odotukset olivat suuret, mutta kieli kompastuu harmillisesti omaan kiemurointiinsa ja henkilöt jäävät etäisiksi. Epäilen kyllä vähän, että minä olen tämän kirjan suhteen yksinäinen kapinallinen, ja että suurin osa lukijoista tulee pitämään tästä. Tämä nyt vain ei ollut minun kirjani.

Luettu myös mm.: Lukuneuvoja, Järjellä ja tunteella, Kirjasähkökäyrä