Eeva Meltio: Hiekka

Eeva Meltion Hiekka on aiheeltaan erikoinen sarjakuva. Entinen työkaverini vinkkasi tätä ja sanoi itse bonganneensa kirjan Hesarin arvostelusta, joka oli mennyt minulta ohi.

Hiekka on historiallinen sarjakuvaromaani, joka sijoittuu niin sanotun Dust Bowlin aikaan. Keskilännen preeria vaivasi koko 1930-luvun ajan kuivuus, joka ajoi ihmiset ahdinkoon ja lopulta muuttamaan enimmäkseen Kaliforniaan. Hiekassa seurataan yhden pienen perheen elämää katastrofin aikaan.

Tarina alkaa tragedialla ja päättyy jos ei onnellisesti niin ainakin toiveikkaasti. Tarinaa seurataan sekä perheen äidin että tyttären näkökulmasta. Kumpikin löytää tarinan aikana itsensä yllättävilläkin tavoilla ja sitkeys toivottomuuden edessä onkin yksi kantavista teemoista.

Hahmot sinällään eivät olleet kovinkaan yllättäviä tai uusia, mutta tapahtumapaikka ja -aika olivat kiinnostavia. Luonnonkatastrofin taustalla olivat paitsi ilmasto-olosuhteet eli jatkuva kuivuus, myös ihmisen toiminta. Maanviljely riisti maaperältä sen luonnollisen pintakerroksen ja hupsista vain, tuuli vei kuivan aineksen mukanaan aiheuttaen valtavia ja pitkäkestoisia pölymyrskyjä.

Sarjakuvan ruskeanharmaa värimaailma sopi hienosti kuvaamaan kuivaa preeriaa. Sininen taivaskaan ei aina täytä ihmisinä ilolla, koska sieltähän se aurinko porottaa entistä enemmän. Sivuilta ja hahmoista huokuvat lika ja väsymys, jatkuva pölyn ja puutteen kanssa taistelu.

Albumin suuri koko tuo kuvituksen hyvin esiin, mutta samalla kirja oli fyysisesti raskas käsiteltävä. Eli kirja pöydälle tai vaikka polviin nojaamaan jos tämän aiotte lukea! Mikä siis kannattaa tehdä.

Kirjan tiedot:

Eeva Meltio: Hiekka | Kraft Ink 2024 | 221 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Nälänhätä

* Luonto sivuilla : Luonnonkatastrofi

Mila Teräs: Iso hyppy

Multa on kadonnut sukset.

Isänpäivä on ehkä vähän väärä päivä postata juuri Mila Teräksen Isosta hypystä, koska tässä perheen isä on itsekäs ja saamaton. Mutta tämä nyt kuitenkin on jonossa seuraavana, joten tällä mennään.

Kirja kertoo lapsiperheen köyhyydestä todella raastavalla ja todentuntuisella tavalla. Routa on lukion tokalla ja tuntee elävänsä aivan toisella planeetalla kuin paremmin toimeentulevat kaverinsa. Roudan työtön yh-isä ei tee muuta kuin pelaa sohvalla ja karjuu lapsilleen, eikä minkäänlaista apua vaikeaan tilanteeseen saa hakea.

Pikkusisko Mette on rakkainta maailmassa ja Roudan sydämeen sattuu erityisesti se, miten köyhyys näkyy Meten elämässä. Kun rahaa ei ole ruokaan, pikkusisko laihtuu. Rahaa vaatteisiin ei ole, joten Mette kulkee liian pienissä kengissä ja rumassa kirppispaidassa. Kaverisynttärien lahjaan Routa raapii senttejä keräämällä pulloja.

Routa on lukiossa, mutta ei näe itselleen minkäänlaista tulevaisuutta ennen kuin päätyy ruoka-apujonoon ja lupautuu vanhojen tansseihin. Jonosta löytyy paitsi ruokaa myös uusi ystävä Saif, joka ymmärtää Roudan ulkopuolisuuden tunteen ja rakkauden tanssiin. Vanhojen tansseja ohjaa Otso, joka kannustaa poikia aloittamaan tanssiharrastuksen.

Lopussa tietenkin selviää sekin, että hyvästä taloudellisesta tilanteesta huolimatta myös Roudan koulukavereilla on omat ongelmansa.

Tykkäsin kirjasta, jossa köyhyyden kuvaus oli todella raa’an rehellistä. Tilannetta ei kaunistella ja pidin erityisesti siitä, miten kuilua Roudan ja koulukavereiden välillä kuvattiin. Yksi voi nirsoilla kouluruoan ruhteen, toinen ei, koska se voi olla päivän ainoa ateria. Yksi arvostelee tavisten Mallorcan turistireissua, toiselle se olisi villeimpien unelmien täyttymys.

Välillä nuorten välisistä keskusteluista kuului turhankin vahvasti aikuisen kirjoittajan ääni. Ei sillä, että nuoret eivät puhuisi ilmastokriisistä, ystävyydestä ja omista tunteistaan, mutta ehkä eivät kuitenkaan ihan näin? Herkästä Roudasta sen vielä uskoisin, mutta että kaikki muutkin.

Mutta kokonaisuutena hyvä ja nopeasti luettava kirja. Valitettavan ajankohtainen myös, ja voi avata kummasti silmiä sille, millaista vähävaraisen elämä oikeasti on.

Kirjan tiedot:

Mila Teräs: Iso hyppy | Otava 2024 | 201 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Kirjapöllön huhuiluja ja Lastenkirjahylly.

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Köyhyys

Matthew Perry: Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu

Moi, nimeni on Matthew, joskin saatat tuntea minut jollain toisella nimellä.

Frendit on minun lohtusarjani. Se on vieläkin se sarja, joka nollaa illalla aivot ja jaksaa huvittaa vaikka jaksot tuttuja ovatkin. On aivan sama jääkö jaksoja välistä, koska tarina on niin tuttu, että siihen voi hypätä milloin vain.

Siksi viime lokakuun uutinen Matthew Perryn kuolemasta saikin olon surulliseksi.

Vielä surullisempi olo on nyt tämän omaelämäkerran luettuani. Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu päättyy toiveikkaisiin tunnelmiin, mutta eihän se kauas kanna.

Kirja on rehellinen muistelmateos ja tilinteko, jossa Perry ei kaunistele päihderiippuvuuttaan. Se on ehdottomasti tarinan keskiössä eikä mikään ihme, koska Perryn elämä pyöri päihteiden ympärillä. Loppupeleissä mikään ei koskaan ollut niin tärkeää kuin seuraava annos viinaa tai opiaatteja.

Kirjan perusteella Perry ei ollut maailman miellyttävin ihminen, ei edes jos jätetään päihteet pois kuvasta. Hän osasi olla itsekäs ja suoraan sanoen tapa, jolla hän välillä kirjoittaa naisista, tuntui vastenmieliseltä.

Mutta, samaan aikaan kirja oli mielestäni yllättävän avoin kuvaus päihderiippuvaisen elämästä. Perry kuvaa riippuvuutta asiana, jonka hän tiedostaa erittäin hyvin ongelmaksi, mutta jota hän ei siitäkään huolimatta pysty koskaan voittamaan. Kaivatusta maineesta ja miljoonista ei ollut apua tämän ison kamalan jutun kanssa. 

Luin joskus jostain muualta, että Perry toivoi perintönsä olevan päihdetyö, ei Chandlerin rooli Frendeissä. Hän ei pystynyt voittamaan omia demoneitaan, mutta auttoi monia muita eroon päihteistä. Tee niin kuin sanon, älä niin kuin minä teen.

Välillä oli hankala pysyä matkassa hyppelevässä aikajanassa ja kaipasinkin kirjaan enemmän vuosilukuja kertomaan missä nyt mennään. Tekstissä on myös jonkin verran toistoa, joten tiukempi kustannustoimitus olisi ollut tarpeen.

Kirjan tiedot:

Matthew Perry: Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu | Docendo 2023 | 303 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Friends, Lovers and the Big Terrible Thing (2022) | Suomennos: Päivi Rekiaro

Haasteet:

* Elämänkertabingo : Koskettava tarina

Shelley Parker-Chan: He Who Drowned the World (The Radiant Emperor #02)

“Surely it requires no extended consideration,” the woman’s voice said from behind the stirring gauze curtains of the carriage.

Joskus sitä lukee niin erinomaisen kirjan, että on vaikea aloittaa toista sen jälkeen. Shelley Parker-Chanin The Radiant Emperor -duologia oli näköjään minulle sellainen. Luin kirjaston kappaleet, mutta tilasin sitten kirjat omaan hyllyyni.

He Who Drowned the Worldissa taistelu Kiinan valtaistuimesta kiihtyy ja vaikka historia kertookin, kuka sille loppujen lopuksi nousee, matka on silti jännittävä. Yllätyksiä, petoksia ja moraalista rappiota riittää vaikka kuinka. Kukaan valtaistuinta väijyvistä ei ole hyvä ja epäitsekäs ihminen ja keskeinen kysymys onkin se, kuinka pitkälle he ovat valmiita menemään saavuttaakseen tavoitteensa?

Juonittelut ovat todella kiinnostavia, ja kiinnostavaa on myös se, mitä Parker-Chan sanoo sukupuolista ja sukupuolirooleista. Kukaan kirjan päähenkilöistä ei sovi siihen kapeaan muottiin, johon ihmisiä 1300-luvun Kiinassa survottiin. Naisen oli oltava yhdenlainen ja miehen toisenlainen.

Tarinassa kapeat laatikot tarjoavat myös tilaisuuden juonitella vielä enemmän. Eihän kukaan esimerkiksi epäile, että hiiviskelysyistä naiseksi pukeutunut Zhu voisikin olla Zhu, sotajoukkojensa johtaja. Kuka mies muka pukisi ylleen naisen vaatteet?

Itselleni jäi mieleen myös se, miten paljon mongolivaltakunta tarvitsee byrokraatteja, mutta miten paljon se samaan aikaan halveksii miehiä, jotka ovat byrokraatteja. Kiva kun pyörität valtakunnan tärkeitä asioita, mutta kyllähän tuo papereiden pyörittely halventaa miestä.

Mutta siis, lopputulema todella kieroja kirjoja ja vastenmielisiä hahmoja! Niin hirveitä tekoja kuin Zhu, Baoxiang ja Ouyang tekevätkin, heitä ei kuitenkaan voi olla ymmärtämättä. No, tiettyyn pisteeseen ainakin…

Tässä kirjassa on muuten huomattavasti enemmän seksikohtauksia kuin ensimmäisessä osassa. Yksikään niistä ei ollut erityisen rakastava tai romanttinen, ja harvassa tapauksessa kumpikin osapuoli oli mukava omasta halustaan. Seksi on tarinassa vallankäytön ja manipuloinnin väline, yksi tehokas ase muiden joukossa.

“Our suffering wasn’t a payment. It was a gift. We gave it to you so you can achieve your fate. And your fate isn’t just a throne, or greatness. It’s greatness enough to change the world. What incentive did any of the men who sat on the throne, or who would sit on it if not for you, have to change how things are? But you understand what it’s like to be nothing. You understand what it is to feel, and to hurt. You understand what it is to be someone who’s judged as worthless because of their sex or the shape of their body or what they do or what they like.”

(s. 443-444)

Mutta siis, kokonaisuudessaan mahtava lukukokemus!

Kirjan tiedot:

Shelley Parker-Chan: He Who Drowned the World | Mantle 2023 | 487 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Moraalisesti harmaa henkilö

Anneli Kanto: Punaorvot

Johanssonit vaelsivat vakavin ilmein Toista linjaa alaspäin kohti Hakaniemen toria.

En voi väittää, että vuoden 1918 sisällissota olisi koskettanut omaa lappilaista sukuani kovinkaan syvältä. Ei siitä ainakaan ole koskaan puhuttu eikä mitään ylisukupolvisia traumoja ole.

Mutta muualla asia onkin toinen. Anneli Kannon romaani Punaorvot sijoittuu pääasiassa Helsinkiin, jossa myös sodan jälkipyykki on rumaa.

Tarina kulkee vuodesta 1918 vuoteen 1920. Johanssonin työläisperhe menettää isän vankileirillä, josta 14-vuotias Aarre palaa kurjassa kunnossa. Koska äidin mielenterveys on järkkynyt ja perhe on köyhä, pienet tyttäret Lahja ja Ilona viedään kasvattiperheisiin Pohjanmaalle.

Tarinalla on monta kertojaa, oikeastaan vähän liiankin monta. Esimerkiksi sen kauhean isännän, jonka hoiteisiin Lahja-parka joutuu, olisi voinut jättää surutta pois. Ilonaakin vähän vierastin, mutta toisaalta hänen leikkiensä kautta näkyy hyvin selvästi, millainen (väärin)käsitys pikkulapsilla oli sodasta ja siitä, mitä aikuiset heidän ympärillään puhuivat.

Minua suretti eniten Aarre ja se, millaisen vastakohtaisen parin hän ja Ester Hällström muodostivat. Ester on tuleva rouva presidentti Ståhlberg, joka pyrkii tekemään hyvää riistämällä punaorvot äideiltään. Onhan lapsen toki parempi olla ainakin näennäisesti paremmassa kodissa kuin köyhän äidin luona tai lastenkodissa, eikö? Hänet oli kirjoitettu tarinaan hyvin hyvää tarkoittavana henkilönä, joka ymmärtää vasta jälkikäteen mitä hän on tehnyt.

Aarre puolestaan vajoaa yhä syvemmälle epätoivoon ja vääriin valintoihin. Vankileirillä nälkiinnytetty ja sen jälkeen piesty poika yrittää elättää sängyssä itkevän äitinsä. Halveksittu punikkipentu ajautuu epätoivoissaan rikoksiin ja väkivaltaan, ja kaikki hänen yrityksensä nousta elämässä eteen päin epäonnistuvat.

Tämä ei todellakaan ole mikään hyvän mielen kirja, mutta sen tiesin jo ennen kuin edes aloitin kirjan. Aihe on tärkeä ja loppusanoiksi Anneli Kanto onkin kirjoittanut historiallisia faktoja punaorpojen kohtalosta. Tämä on ollut alun perin näytelmä, joka olisi varmasti ollut mielenkiintoinen ja itkettävä katsottava.

Kirjan tiedot:

Anneli Kanto: Punaorvot | Lind & Co. 2023 | 276 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirjarouvan elämää, Kirjakko ruispellossa, Morren kirjablogi ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2024 : 4. Kirjassa on presidentti [40/50]

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Lapsuus

* Vahvat naiset 2024 : Sorto

Jenna Kostet: Punainen noita

- Mikä siinä on vialla? Valpuri kysyi ja kyykistyi äitinsä viereen.

Haluatko lukea jotain oikein masentavaa? Räytyä toivottomuudessa ja ihmisten pahuudessa? Lukea tarinan, jossa tunnelin päässä näkyvä valo on rovio, jolla sinut poltetaan?

Jos vastaus on kyllä, suosittelen tätä Jenna Kostetin Punaista noitaa. Se olikin paljon masentavampi tarina kuin takakansitekstin perusteella kuvittelin.

Ei niin, että olisin olettanut tämän olevan onnellinen tarina, perustuuhan tämän tositapahtumiin. Valpuri Kinni (Kyni) eli 1600-luvulla ja häntä syytettiin noituudesta monta kertaa. Lopulta hänet todellakin poltettiin roviolla Hämeenlinnassa vuonna 1665.

Mutta siltikään en osannut odottaa tällaista kurjuudessa rypemistä. Kostet on kyllä kirjoittanut uskottavan kuvauksen siitä, miten ahdasmielinen, taikauskoinen ja vainoharhainen tuon ajanjakson ilmapiiri on epäilemättä ollut. Jokaisen ja etenkin jokaisen naisen piti olla hyvin varovainen ettei vain tullut sanoneeksi jotain, joka olisi jollain tavalla voitu tulkita kiroukseksi tai noituudeksi.

Kostet on myös luonut todella vastenmielisiä ja todentuntuisia hahmoja, etenkin miehiä, jotka oikein innolla osallistuivat noitien vainoamiseen. Toisten oikeuksien polkeminen pönkitti mukavasti heidän omaa valtaansa. Valpurin veli Tuomas on loistava esimerkki tästä.

Tarinassa toistellaan sitä, miten älykäs ja kaikin puolin veljeään parempi kaikessa Valpuri on. Hänen tekonsa eivät kuitenkaan aina oikein vastanneet sitä kuvaa, minkä kerronta hänestä halusi antaa. Oli vähän vaikea uskoa häntä vahvaksi ja itsenäiseksi, koska hän palasi aina takaisin Tuomaksen ja kyläpahasensa vainottavaksi.

Minusta oli harmillista, että loppujen lopuksi tarina tuntui tapahtumien suhteen aika tasapaksulta. Köyhyyttä ja kurjuutta niin kauas kuin silmä siintää, mikä oli varmasti totta, mutta tarinana se ei ollut kovinkaan kiinnostava. 

Minusta kirjassa oli myös rakenteellinen ongelma sikäli, että ensimmäiset 100 sivua viivytellään Tukholmassa, sitten kurjistellaan muutama vuosi Liitsolassa, ja viimeiset sata sivua kiidetään halki kolmen vuosikymmenen. Tuo viimeinen ajanjakso on juuri se, jonka aikana tapahtuneista Valpurin käräjöinneistä on olemassa kirjallista todistusaineistoa. Niissä tapauksissa olisi varmasti voinut vähän viivähtääkin.

Mutta, luin kirjan kuitenkin loppuun asti, koska ajankuva oli hyvin kirjoitettu ja teksti sujuvaa.

Kirjan tiedot:

Jenna Kostet: Punainen noita | Aula & Co. 2024 | 328 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Amman lukuhetki, Kirjojen kuisketta, Tuijata ynnä ehkä muutkin

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Kansanperinne

* Elämänkertabingo: Elämänkertaromaani

* Vahvat naiset 2024 : Noita

Shelley Parker-Chan: She Who Became the Sun (The Radiant Emperor #01)

Zhongli village lay flattened under the sun.

Näin paljon kehuja tästä Shelley Parker-Chanin She Who Became the Sunista sen ilmestymisaikoihin eli vuoden 2021 paikkeilla. Jäin siihen kuvitelmaan, että tämä on YA:ta, ja koska ajatus mongolien valtakunnan tuhosta YA:na ei iskenyt, en tarttunut kirjaan.

Olikin nyt sitten pieni yllätys kun kävi ilmi, että tämä onkin aikuisten vaihtoehtohistoriaa spefi-elementeillä ja sateenkaariteemoilla. Ja todella, todella hyvää sellaista vieläpä. Siis ihan mahtava kirja. 5/5, onnistui iskemään jokaiseen heikkoon kohtaani!

Tässä liikutaan siis 1300-luvun Kiinassa, jossa nimettömäksi jäävä tyttö varastaa velivainajalleen povatun suurenmoisen kohtalon. Hän ujuttautuu munkkiluostariin Zhu Chongbana ja lähtee sen nimen ja sukupuolen tavoittelemaan kohtaloaan.

Tai no veljensä kohtaloa, mutta kuitenkin.

Tarina perustuu pääpiirteittäin historiallisiin tositapahtumiin, joten ei kai ole kummoinen spoileri kertoa, että Zhu Chongba oli kuin olikin Ming-dynastian ensimmäisen hallitsijan, mahtavan keisari Hongwun syntymänimi. Todellisuudessa Hongwu lienee ollut cismies, mutta tämä tarina nimenomaan kommentoi sukupuolirooleja ja sukupuolia noin ylipäätään Zhun ja muiden hahmojen kautta.

Toksinen maskuliininen patriarkaatti ei halua antaa kenellekään tilaa olla missään muualla kuin omassa pienessä lokerossaan. Sen kokevat karusti muun muassa Zhu Chongba, pelätty ja halveksittu eunukkikenraali Ouyang, ympärillään olevia miehiä fiksumpi Ma Xiuying ja mongolibyrokraatti Wang Baoxiang. Ma on kirjan empaattisin hahmo, jonka lokero on vielä pienempi kuin muiden.

Mutta nuo kolme muuta sitten lähtevätkin kohti kohtaloaan sellaisella vimmalla, että oksat pois. Zhu pitää kynsin hampain kiinni veljelleen povatusta kohtalosta. Ouyang vihaa ja rakastaa Eseniä, jonka isä teurasti Ouyangin perheen ja kuohi sitten ainoan henkiin jääneen pojan. Wang oikeastaan halveksii mongolikulttuuria, jossa ainoa miehen mitta on se, kuinka monta vihollista hän on surmannut.

Jokainen lähtee juonimaan tietään valtaan älyllä ja raivolla, ja jos jollakin on mitään moraalista selkärankaa ollut, se alkaa kyllä taittua matkan varrella. Olen lukenut sen verran arvioita jatko-osasta, että tiedän alamäen vain jatkuva. Maltan tuskin odottaa sen lukemista!

Oikeasti kukaan kirjan hahmoista ei ole erityisen miellyttävä Ma-parkaa lukuun ottamatta. Jokainen heistä on kuitenkin kauhea ihan omalla tavallaan ja heitä on jollain tasolla helppo ymmärtää. Tässä maailmassa ei rehellisyydellä tai hempeilyllä pärjää.

Pidin todella, todella paljon etenkin Zhusta ja Ouyangista. Zhun usko itseensä kasvaa koko ajan siinä missä Ouyang uppoaa yhä syvemmälle itseinhoon. Tarina kulkee eteen päin kuin juna ja sen alle jää aika moni.

As her men turned their pale faces to her, she looked each in the eye. She let them see her confidence - her shining, unspeakable belief in herself and her fate and the brilliance of her future. And she spoke she saw that confidence touch them and take hold, until they became what she needed. What she wanted.

(s. 378)

Kirjan tiedot:

Shelley Parker-Chan: She Who Became the Sun | Mantle 2021 | 414 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2024 : 22. Kirjaa on suositellut kirjailija [37/50]

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Saavutus

* Queer-lukuhaaste 2024 : Spefi

* Vahvat naiset 2024 : Soturi

Dan Panosian & Cixin Liu: The Butterfly

The Butterflyn tarina oli alunperin Cixin Liun scifi-novelli, josta Dan Panosian on tehnyt tämän sarjakuvamukautuksen. Näitä on kokonainen sarja, joista olen nyt lukenut neljä.

Piirrosten puolesta tämä on suosikkejani. Tykkäsin Panosianin selkeistä viivoista ja siitä, ettei esimerkiksi ihmisten ilmeitä kuvattu liikaa liioitellen. Etenkin kaupunkikuvat olivat hienoja ja yksityiskohtaisia, ja kirjan keskellä olevan taittoaukeaman isompi kuva oli hätkähdyttävä.

Tarina olikin sitten niin masentava, että oksat pois. Se sijoittuu yllättäen Serbiaan, jonka pääkaupunkia länsimaiset liittoutuneet pommittavat jatkuvasti. Tiedemies Aleksandarilla on teoria siitä, miten hän voi muuttaa kaupungin ja jopa koko maan säätä pienillä teoilla kriittisissä pisteissä. Paksun sumun ja pilvipeiton läpi on hankala ampua ohjuksia.

Koko juoni toimii siis perhosvaikutuksen voimalla. Aleksandar jättää perheensä Belgradiin ja matkaa ympäri maailmaa toimittamassa jääkuutioita ja milloin mitäkin juuri oikeaan paikkaan juuri oikeaan aikaan. Hänen teoriansa osoittautuu paikkansa pitäväksi ja sitä luulisi, että tarinassa olisi onnellinen loppu.

Hah! Ei ole.

Kokonaisuutena tarina pysyy hyvin kasassa ja Aleksandarin reissatessa nostetaan esiin globaaleja epäkohtia. Kylläpä Serbiasta puhutaan, mutta entäpä esimerkiksi Ruandan kansanmurha? Huomasin lukiessani oman länsimaisen näkökulmani, koska Venäjän esittäminen hyviksenä sai vähän nikottelemaan.

En tiedä milloin novelli on kirjoitettu, mutta se olisi ihan kiinnostava tietää. Tarinan poliittinen tilanne nimittäin heijastaa sekä Ukrainan että etenkin Gazan tämän hetkistä traagista tilannetta, jossa suurempi voima tuhoaa armotta pienempäänsä.

Kirjan tiedot:

Dan Panosian & Cixin Liu: The Butterfly | Head of Zeus 2022 | 73 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2024 : 30. Kirja, jossa ei ole nimettyjä tai numeroituja lukuja [25/50]

* Luonto sivuilla vol. 3 : Perhonen

Xinran: Message from an Unknown Chinese Mother: Stories of Loss and Love

It took a long time for me to summon the courage to relive the personal memories and experiences of my life as a reporter in China.

Tämä Xinranin Message from an Unknown Chinese Mother tarttui mukaani viime kesänä kirpparilta yhdellä eurolla. Ajattelin lukea tämän lomareissulla, mutta enpä sitten lukenutkaan.

Kirjaa ostaessani en tiennyt, että tämä on jo suomennettu nimellä Kiinan kadotetut tyttäret. Hoksasin tuon vasta lukemisen jälkeen ja ehdin jo miettiä, että näin hyvä kirja pitäisi kyllä suomentaa. 

Xinran on siis Englantiin muuttanut kiinalainen toimittaja, joka puhuu erityisesti naisten oikeuksien puolesta. Tässä kirjassa hän kertoo kymmenen tyttärestään luopumaan joutuneen naisen tarinan. Yhteistä kaikille tarinoille on se hirvittävä tuska ja tragedia, jonka naiset ovat tahoillaan ja eri tavoilla joutuneet kohtaamaan.

Yhden lapsen politiikkaakin enemmän tyttölasten murhia ja hylkäämisiä selittävät ikivanhat kiinalaiset traditiot. Vain miespuolinen jälkeläinen voi suorittaa suvun vainajia kunnioittavat rituaalit. Tämän vuoksi tyttölapsen arvo on aina vähäisempi kuin pojan, ja kirjan naiset ovat joutuneet kohtaamaan tämän faktan hyvin raa’oilla tavoilla.

Tämä kirja kyllä herättää tunteita, etupäässä raivoa, surua ja ihmetystä. Köyhällä maaseudulla ei-toivotut tyttövauvat tapetaan usein heti syntymän jälkeen. Joskus tekijä on kätilö, joskus joku naispuolinen sukulainen, joskus äiti itse. Tyttöjä hylätään anonyymisti orpokoteihin, mikä on tietenkin edellistä parempi vaihtoehto vaikka orpokotien laadussa ei aina olekaan kehumista.

Xinran pohtii kirjassaan monta kertaa sitä, miten Kiinan armoton koneisto ja kulttuuri on onnistunut viemään ihmisiltä heidän inhimillisyytensä. Miten kukaan voi tappaa vauvoja ja ajatella, että niin kuuluu tehdä? Samaan aikaan hän kuitenkin näkee omin silmin, miten tuollainen raatelee ja järisyttää mieltä.

Tämä kirja on kirjoitettu ja omistettu niille kiinalaistytöille, jotka on adoptoitu ulkomaille ja jotka miettivät, miksi biologinen äiti on hylännyt heidät. Xinran esittää kirjassa yhden vastauksen: siksi, että äiti toivoi tyttärelleen parempaa elämää kuin on itse ikinä saanut.

Kirjan tiedot:
Xinran: Message from an Unknown Chinese Mother: Stories of Loss and Love | Vintage Books 2011 | 295 sivua | Omasta hyllystä
Kiinankielinen alkuteos: ? | Englanninkielinen käännös: Nicky Harman

Haasteet:
* Helmet 2024 : 42. Kirjan nimessä on alaotsikko [21/50]
* Elämänkertabingo : Kertoo useasta henkilöstä
* Hus hyllynlämmittäjät 2024 : Haastekirjasi

Waka Hirako: My Broken Mariko

Waka Hirakon yksiosainen manga My Broken Mariko alkaa kuolemasta ja kertoo ystävyydestä. Vajaa kolmikymppinen Shiino saa kuulla ystävänsä Marikon ottaneen hengen itseltään. Shiino tietää varsin hyvin miten vaikea elämä Marikolla on ollut, eikä aio jättää hänen tuhkiaan perheen haltuun. Shiino sieppaa tuhkat ja siitä alkaa surullinen road trip paikkaan, jonne Mariko halusi aina matkustaa.

Suurin osa tarinasta onkin synkistelyä. Mariko on kärsinyt lapsuudestaan saakka vanhempiensa laiminlyönneistä ja isänsä väkivallasta, ja ajautuu vanhempana huonosta miessuhteesta toiseen. Road tripin aikana Shiino miettii, olisiko hän voinut tehdä jotain toisin pelastaakseen Marikon.

Shiino ja uurna.
(s. 45)

Mariko olikin paitsi ystävä, myös taakka, joka esti Shiinoa elämästä omaa elämäänsä. Hänen piti olla aina valmiustilassa sille varalle, että Mariko tarvitsi häntä. Mariko myös käytti tätä häpeilemättä hyväkseen. Hän tiedosti olevansa rikki sisältä ja oikein iloitsi siitä, Shiino oli hänestä huolissaan.

Tarinassa on myös huumoria, mutta se on enimmäkseen sysimustaa ja syntyy matkalla sattuneista odottamattomista takaiskuista. Lopussa pilkahtaa pieni valo, koska Shiinon elämän täytyy jatkua ilman Marikoa ja he ovat nyt molemmat omilla tavoillaan vapaita.

Eli lopputulemana hyvä, mutta synkkä tarina väkivallasta, itsemurhasta ja läheisriippuvuudesta. Pidin todella paljon Hirakon piirrostyylistä, joka on enimmäkseen aika realistinen. Huumorikohdissa vedetään kuitenkin esiin mangatyypilliset liioittelevat eleet ja ilmeet.

Päätarinan jälkeen kirjassa on vielä pieni epilogi sekä erillinen tarina, joka sijoittuu 1990-luvun Amerikkaan Meksikon rajalla. Ei se huono ollut, mutta se ei liittynyt mitenkään Marikoon ja ihmettelen kyllä, miksi se edes on mukana kirjassa.

Tämän jälkeen on sitten pakko lukea jotain vähän hauskempaa tai ainakin kevyempää.

Kirjan tiedot:

Waka Hirako: My Broken Mariko | Yen Press 2020 | 183 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Mai burokun Mariko (2019) | Englanninkielinen käännös: Amanda Haley

Haasteet:

* Helmet 2024 : 1. Kirjan nimessä on erisnimi [5/50]

Victoria Ying: Hungry Ghost

Valerie pyrkii olemaan täydellinen tytär: tunnollinen, hyvä koulussa ja ennen kaikkea laiha. Kukaan ei tiedä Valin syömishäiriöstä ennen kuin häntä kohtaa suuri menetys ja kulissit alkavat murtua.

Rankka aihe, rankka tarina. Sarjakuvaromaania on inspiroinut Victoria Yingin oma elämä ja kamppailu syömishäiriön kanssa. Päähenkilö Val tarkkailee pakkomielteisesti syömisiään ja sen vähän mitä hän syö, hän pyrkii oksentamaan pois.

Kirjassa kuvataan hyvin syitä sille, miksi Val on päätynyt surulliseen tilanteeseensa. Tai syytä, yksikössä. Hänen äitinsä vaatii tottelevaisuutta ja laihuutta, koska eihän lihava henkilö voi mitenkään olla onnellinen. Minusta kirjan ahdistavimmat ruudut olivatkin niitä, joissa Val tuntee äitinsä katseen selässään vaikkei äiti välttämättä ole edes paikalla.

Ruokapoliisi tarkkailee jokaista suupalaa.
(s. 41)

Valin äiti yrittää vaikuttaa myös tyttärensä ystävyyssuhteisiin, Valin paras ystävä kun on lihava. Eihän Val vain halua päätyä sellaiseksi? Paras pysyä kaukana moisesta. Ja kuitenkin Jordan on kirjan onnellisin hahmo, joka on sinut itsensä kanssa ja itsevarma omassa kehossaan. Yksi Valin elämän suuntaa muuttavista asioista onkin riita Jordanin kanssa.

Pidin kirjan alkupuolesta enemmän, koska loppu tuntui menevän vähän pikakelauksella. Lopussa tapahtuvien asioiden hieman hitaampi kuvaaminen olisi mielestäni tehnyt tarinasta tasapainoisemman. Siitä kyllä pidin, että Valin tarina ja toipuminen jäävät kesken. Eihän syömishäiriöstä toivuta hetkessä ja monille se on elämänmittainen prosessi, joka ei ole koskaan valmis.

Tykkäsin myös kirjan kuvituksesta. Hahmot on helppo erottaa toisistaan ja Valin amerikkalainen arki saa erityisiä piirteitä hänen taiwanilaisen taustansa vuoksi. Kotikulttuuri näkyy ruoassa, juhlissa ja siinäkin, miten surevaa perhettä lähestytään.

Kirjan tiedot:
Victoria Ying: Hungry Ghost | First Second 2023 | 198 sivua | Kirjastosta

Iida Turpeinen: Elolliset

Ensin pitää kulkea afrikannorsun ohi ja astua sisään ovesta.

Stellerinmerilehmä metsästettiin sukupuuttoon kolmessakymmenessä vuodessa. Eräs yksilö yhdistää ihmisiä läpi vuosisatojen, joiden aikana aletaan ymmärtää, mitä sukupuutto oikeastaan edes tarkoittaa.

Iida Turpeisen Elolliset ei varmaan kaipaa enää lisää kehuja, mutta kehunpa silti. Todella kauniisti kirjoitettu kirja todella surullisesta aiheesta! Luin tämän päivässä ja olisin lukenut mielelläni vielä toisenkin päivän jos tarina vain olisi jatkunut.

Stellerinmerilehmän tarina ei jatku kuin teoriassa ja kirjojen sivuilla, mutta sukupuuton tarina on ikävä kyllä loputon. Minusta kirjassa oli erityisen mielenkiintoista se, miten ihmisten ymmärrystä sukupuutosta kuvataan eri vuosisatoina.

Georg Wilhem Steller löytää merilehmän vuonna 1741 eikä ajatus siitä, että ihminen voisi metsästää lajin loppuun, käy hänen mielessäänkään. 1800-luvulla mielet järkkyvät kun ymmärretään, että ihminen voi tuhota jotain lopullisesti Luojan luomasta maailmasta. Ja kun John Grönvall konservoi merilehmän luurankoa 1950-luvulla, sukupuutto on jo tuttu käsite, mutta ei se kaikkia kiinnosta.

Ei kiinnosta edelleenkään. En yleensä juuri välitä kirjojen kiitoksista, mutta tässä ne olivat kyllä poikkeuksellisen puhuttelevat. Turpeinen kiittää niitä noin 400 lajia, jotka luokiteltiin kadonneiksi hänen kirjoittaessaan tätä kirjaa. Niin monta ainutlaatuista lajia, joita ei voi saada enää koskaan takaisin.

Turpeinen kuvaa surullisia asioita kauniisti ja pidin paljon kirjan soljuvasta kielestä. Erityisesti pidin evoluutiota ja maailman muutoksia kuvaavasta osasta (s. 51-57), jossa luonnon ihmeellisyys oikein huokuu kirjan sivuilta.

Siperiassa maa vaipasta kohoaa laavapylväs. Se puskee tiensä läpi maan kuoren, ja pohjoisessa alkaa tulivuorenpurkausten sarja. Maa sylkee sisuksistaan hiiltä ja metaania kahden miljoonan vuoden ajan, ja ilmaan nousee rikkihuuruja, meret kuumenevat ja eläimet haukkovat henkeään. Suuri kuolema tyhjentää maat ja meret, mutta matelijat sinnittelevät.

(s. 53)

Minulla meni muuten hetki huomata, että kirjassa ei ole lainkaan tekstistä eroteltuja repliikkejä! En jäänyt sitä kaipaamaankaan, niin hyvin tarina kulki eteen päin.

Kirjan tiedot:
Iida Turpeinen: Elolliset | S&S 2023 | 297 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Raijan kirjareppu, Amman lukuhetki, Tarukirja ynnä muut

Larysa Denysenko & Olena London: Ilmahälytysten lapset

Millaista on elää sotaa käyvässä maassa? Pommisuojissa kasvaa lapsia, jotka yrittävät löytää iloa ja jonkinlaisen normaalin kaiken kauheuden keskellä.

Jos joku erehtyy sanomaan, että kuvakirjoissa ei voi käsitellä vakavia ja ajankohtaisia aiheita, hänelle voi antaa tämän ja käskeä lukemaan. Ilmahälytysten lapset on kirjoitettu ja kuvitettu vuonna 2022 Venäjän hyökkäysten moukaroidessa Ukrainaa.

Kirjassa kuvataan monia erilaisia ukranalaisia lapsia, jotka ovat paenneet perheineen pommisuojiin. Osa heistä on jo menettänyt läheisiään, toiset pelkäävät perheensä puolesta. Tarinassa korostuu kuitenkin selviytyminen karuissa oloissa ja ihmisten välinen lämpö ja tuki.

En ole tällaisen kuvitustyylin suurin fani, mutta tähän kirjaan se kyllä sopi. Kaupunkeja tuhoavat pommit ja aseet ovat pelottavia petoja, jotka vain pommisuojan ohut kuori pitää ulkona. Kuvitus ja itse tarinat ovat sen verran pelottavia ja pohdituttavia, että tämä kirja on varmasti parempi lukea yhdessä vanhemman kanssa.

Auto on kovin heppoinen turvapaikka.

Kirja päättyy toiveikkaaseen nuottiin, mutta toki sen julkaisun jälkeen on tapahtunut paljon. Maailman tilanne on entistä epävakaampi ja Ukraina on edelleen sodassa. Kuvakirjan tapahtumat ovat todellisia liian monille lapsille tänäkin päivänä.

Kirjan tiedot:
Larysa Denysenko & Olena London: Ilmahälytysten lapset | Tammi 2023 | 49 sivua | Kirjastosta
Ukrainankielinen alkuteos: Dity povitrjanyh' tryvoh (2022) | Suomennos: Eero Balk

Luettu myös:
Ainakin Kirjaimia

Haasteet:

* Helmet 2023 : 34. Kirja kertoo Ukrainasta [48/50]

Shen Yang: Enemmän kuin yksi lapsi

Kiinan valtionjohto käynnisti voimakkaan syntyvyydensäännöstelyohjelman 1970-luvun alussa.

Shen Yang on perheensä toinen tytär, laiton lapsi, jonka ei pitäisi olla olemassakaan. Elämäkerrassaan hän kertoo oman tarinansa ja sen, millaiseen tilanteeseen hänet tahtomattaan työnnettiin.

Näin jossain tästä kirjoituksen ja pistin kirjan saman tien varaukseen. Tämä ei ollut ihan sellainen kirja kuin kuvittelin, mutta hyvin nopealukuinen ja synkkää luettavaa.

Shen Yang syntyi vuonna 1986 ja hänet annettiin melkein saman tien isovanhempien salassa kasvatettavaksi. Villi lapsi oli iäkkäälle pariskunnalle liikaa, etenkin kun pian joukkoon liittyi Shen Yangin nuorempi sisko, ja niinpä tyttö siirrettiin tädin perheeseen viisivuotiaana.

Ja siellä se varsinainen kauhistus sitten alkoihin. Shen Yang kokee sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa perheessä, joka ei oikeastaan edes halunnut häntä. Ylimääräiset lapset oli toimitettava jonnekin tai Kiinan viranomaiset veivät lapset pois, lapsettomien pariskuntien adoptoitaviksi. Tädin perhe suostui ottamaan Shen Yangin, joten sinne hän sitten joutui.

Kukaan ei lohduttanut edes silloin, kun minusta vuoti verta. Kai sekin on omanlaisensa saavutus, saada toiset ihmiset inhoamaan itseään näin pahasti.

(s. 40)

Shen Yangin lapsuus ja nuoruus olivat todella kurjia, mutta kuten hän itsekin kertoo, monella ylimääräisellä lapsella on ollut vieläkin kurjempaa. Ainakin hänellä oli katto pään päällä, mahdollisuus käydä koulua ja tädin laittomasti hankkima hukou, asuinpaikkatodistus, joka antoi hänelle kansalaisoikeudet.

Kirjan lopussa hän kertoo syitä sille, miksi sekä hänen biologinen että kasvattiperheensä olivat sellaisia kuin olivat. Biologiset vanhemmat halusivat pojan ja joutuivat pulaan neljän tyttären vuoksi. Kasvattivanhempia puolestaan painoivat kulttuurivallankumouksen seuraukset.

Lukiessani kiinnitin kyllä huomiota siihen, miten vähän Shen Yang kritisoi perinteistä kiinalaista kulttuuria ja perheväkivaltaa noin yleensä. Minua ihan hyyti se, miten hän mainitsee, etteivät hänen ja hänen isänsä välit ole sellaiset kuin pitäisi. No eivät varmaan kun mies on narsistinen juoppo, joka on hakannut vaimonsakin sairaalakuntoon. En voi kuin ihmetellä sitä, että Shen Yang ilmeisesti kokee edelleen velvollisuudekseen pitää yhteyttä isäänsä.

Kirjassa myös sivutaan sitä, miten hirvittävää tuo yhden lapsen politiikka on ollut etenkin naisille. Heitä pakkosteriloitiin, pakotettiin abortteihin ja jos lapsi syntyi, luopumaan siitä, jos perheellä ei ollut varaa maksaa sakkoja. Ja jos syntynyt lapsiparka onnistuttiin piilottamaan, hänellä ei ollut kovinkaan kummoista tulevaisuutta ilman tuota hukouta.

Ajatuksia ja kauhistusta herättävä kirja.

Kirjan tiedot:
Shen Yang: Enemmän kuin yksi lapsi | Into 2023 | 274 sivua | Kirjastosta
Kiinankielinen alkuteos: Chaosheng xiaohai (2021) | Suomennos: Rauno Sainio

Suzie Edge: Mortal Monarchs: 1,000 Years of Royal Deaths

In January 1066 Edward the Confessor, king of the English, stumbled.

Fakta minusta: ajaudun tasaisin väliajoin lukemaan Wikipediasta brittimonarkkeihin liittyviä artikkeleita. Aloitan jonkin yksittäisen asian tarkistuksella ja kohta onkin mennyt muutama tunti ruusujen sodan, Henrikin vaimojen ja normannien parissa. Hups.

Tällä taustalla on varsin helppo ymmärtää, miksi ostin tämän lomareissullani. Mikäs sen rattoisampaa kuin lukea kirja näiden kuninkaallisten kuolemista. Kirjan aikajana on reilut tuhat vuotta ja koska sivuja on vain 318, tässä ei todellakaan käydä läpi jokaisen kruunupään koko elämää.

Suzie Edge on sekä lääkäri että historioitsija, ja nämä alat yhdistyvätkin kirjassa varsin näppärästi. Tässä tutkitaan kuninkaallisten kuolemia biologian näkökulmasta. Mitä kehossa tapahtuu, kun rutto tai tuberkuloosi runtelee sitä? Tai jos joku onnekas onnistuu tähtäämään nuolen suoraan silmään (RIP Harold Godwinson)?

Synkästä aiheesta huolimatta kirja oli yllättävän humoristinen, joskus vähän liikaakin, ja lukeminen oli siksi helppoa. Toki kirjassa on jonkin verran erikoisempaa sanastoa etenkin sairauksiin liittyen, mutta useimmiten pointti tuli selväksi ilman sanakirjaakin.

Täytyy myös sanoa, että tämän luettuaan on syytä olla kiitollinen siitä, että elää nyt eikä menneisyydessä. Uskomattoman suuri määrä kuninkaallisiakin kuoli suolisto-ongelmiin, jotka luultavasti olisivat nyt täysin hoidettavissa. Lisäksi on kyllä kiva, ettei kukaan ole heti tökkäämässä iilimatoa ihoon asiantuntevan tohtoroinnin nimessä.

Kirjan tiedot:
Suzie Edge: Mortal Monarchs: 1,000 Years of Royal Deaths | Wildfire 2022 | 318 sivua | Omasta hyllystä

Haasteet:
* Luonto sivuilla vol. 3 : Ruumis

Octavia E. Butler, Damian Duffy & John Jennings: Parable of the Sower (Earthseed #01)

Teini-ikäinen Lauren Olamina elää tulevaisuuden maailmassa, jossa eriarvoisuus ja väkivalta ovat arkipäivää. Vettä ja ruokaa ei riitä kaikille, ja Laurenin kotikaupunki on muurien eristämä. Lauren haaveilee jostain paremmasta ja uskoo ihmiskunnan kohtalon olevan tähdissä.

Octavia E. Butlerin dystopiasta Parable of the Sower (1993) on tehty vastikään sarjakuvamukaelma, jonka lainasin kirjaston OverDrivestä. Sarjakuva palkittiin hiljattain Hugolla ja koska en ole lukenut alkuperäistä romaania, ajattelin nyt sivistää itseäni tällä.

Ja olipas brutaalia luettavaa. Tämä ei ole mikään hyvän mielen tarina. Tai oikeastaan se, mitä Lauren tavoittelee, on hyvää, mutta kirjan maailma on kauhean raaka ja väkivaltainen. Murhat, kidutukset, raiskaukset ja (koti)väkivalta ovat Laurenin naapurustossa tavallista arkea, ja ulospääsyä tästä on vaikea löytää. Jossain kaukana muualla jotkut ihmiset elävät paremmissa oloissa, mutta heillä ei ole mitään kiinnostusta jakaa varallisuuttaan muille.

Kirja sijoittuu maailmanlopun jälkeiseen aikaan, mutta todellisuus on kyllä tältä osin masentavan dystopinen jo nyt.

Laurenilla on kyky tuntea muiden tunteet ne nähdessään, etenkin tuska ja kipu, mutta tästä huolimatta hän on toiveikas. Hän ei voi kuvitella elävänsä koko ikäänsä ahtaassa ja ahdistavassa kotipaikassaan. Hän uskoo, että ihmiskunnan kohtalo on tähdissä. Laurenin omassa uskossa jumalan asemaan nouseekin muutos, jonka hän näkee välttämättömänä ja väistämättömänä.

Kirjassa on otteita Laurenin pohdinnoista ja mielestäni niiden kautta luotiin kiinnostava kuva sekä hänestä että tästä Earthseed-uskonnosta.

- - God is change -

Seeds to tree,

tree to forest;

Rain to river,

river to sea;

Grubs to bees,

bees to swarm.

From one, many;

from many, one;

Forever uniting, growing, disolving -

forever Changing.

The universe

is God's self-portrait.

(s. 254)

Traagisten tapahtumisen seurauksena Lauren lähtee viimein kotoaan ja onkin valmistautunut ulkomaailmaan paremmin kuin monet muut. Kirjassa kuvataan hyvin hänen päättäväisyyttään ja voimaansa sekä uskoa siihen, että parempi huominen on luvassa joskus jollekin jos ei nyt hänelle itselleen.

Laurenin ajatuksia ennen lähtöä.
(s. 55)

Pidin kirjan taiteesta, joka sopii todella hyvin tarinan rosoisuuteen. Värit ovat vahvoja ja vaikka kaikken raaimmat asiat jätetäänkin (onneksi) tekstin tasolle, kuvillakin kerrotaan Laurenin ankarasta maailmasta. Tarinan hahmot ovat pääasiassa mustia tai latino- ja aasialaistaustaisia. Kuvituksessa se on tietenkin todella selvää ja muistuttaa siitä, että nykypäivänäkin eriarvoisuuden nurjat puolet koskettavat usein nimenomaan kaikkia muita kuin valkoisia ihmisiä.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin tästä kyllä, mutta tarinana tämä oli ahdistava eikä todellakaan mikään kiva ja kevyt pikku sarjakuva. Kirja aloittaa kahteen kirjaan jääneen trilogian ja tässä luvataan, että toisestakin osasta (Parable of the Talents) on tulossa sarjakuva. 

Kirjan tiedot:
Octavia E. Butler, Damian Duffy & John Jennings: Parable of the Sower | Abrams ComicArts 2020 | 284 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2022 : 29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa [12/50]
* Aakkoshaaste : P

Piia Leino: Taivas

 

Kun Akselin on pakko lepuuttaa silmiään, hän katselee kerjäläisten neliötä.

Akseli tekee tarkoituksettomalta tuntuvaa tutkimusta yliopistolle ja saa vastineeksi taivasaikaa. Vuonna 2058 Helsinki on nahkapäiden johtama ankea dystopia, jossa seksi ja ihmissuhteet eivät kiinnosta enää ketään. Täydellinen virtuaalimaailma Taivas on kaikki kaikessa. Akseli saa pomoltaan pillereitä, jotka muuttavat hänen elämänsä. Yhtäkkiä hän haluaakin tavata Taivaassa tapaamansa Iinan tosielämässä ja jakaa pillerit hänen kanssaan. Elämä oikean naisen kanssa ei kuitenkaan ole lainkaan sellaista kuin Akseli kuvitteli.

Taivaassa on paljon samaa kuin Piia Leinon Yliajassa, jonka luin reilu vuosi sitten ja josta tykkäsin paljon. Suomi on synkkä ja ankea paikka, jossa vallassa on ääriliike äärimmäisine ajattelutapoineen. Akselin Suomi on taistellut toisenkin sisällissodan ja nyt Etelä-Suomi on muurin ympäröimä kansallissosialistinen valtio. Kuten sitä asuttavat ihmisetkin, Helsinki on sisäänpäin kääntynyt ja kaikki ei-arjalaiset on hirtetty aikoja sitten. Vanhukset, vammaiset ja mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset joutuvat hankkimaan elantonsa Keskustorilla kerjäämässä vartijoiden silmien alla.

Leino kuvaa tulevaisuuden hiljaista Helsinkiä melkein liiankin hyvin. Maamerkit ovat sää armoilla ja jäämässä kasviston alle, koska ketään ei kiinnosta huolehtia yhtään mistään. Torilla myydään lokkeja ruoaksi ja se onkin sikäli harvinaista herkkua, että melkein kaikki eläimet on syöty aikoja sitten. Ihmisten ravinto koostuu pääasiassa riisistä ja hyönteisproteiinista. Kaikki on niin apaattisen toivotonta, että yleinen masennus ja välinpitämättömyys on käsinkosketeltavaa.

Kirjassa on loppujen lopuksi hyvin vähän henkilöitä, koska ihmiset eivät ole enää kiinnostuneita toisistaan. Akseli tutustuu Iinaan Taivaassa ja haluaa tämänkin kokevan reaalimaailman pillereiden vaikutuksen alaisena eli asioita huomaten ja niistä välittäen. Akseli on työnsä puolesta kuluttanut paljon 2000-luvun mediaa ja pornoa, ja hänellä on suuret odotukset Iinan suhteen. Pettymys on suuri kun Iinalla onkin oma elämä, omia tavoitteita ja haluja, joilla ei ole mitään tekemistä Akselin kanssa. 

Akseli aloitti tarinan sympaattisena hahmona, mutta kirjan lopussa suorastaan inhosin häntä. Hänen kehityskaarensa on hyvin rakennettu ja kuten Yliajassa, tässäkin kirjassa Leino on luonut hienosti hahmo, jota kohtaan on yhtä helppo tuntea niin sympatiaa kuin inhoakin. Hän on erinomainen kuva tietynlaisesta miehestä, joita on nykyaikanakin ja jotka ovat kaapanneet vallan lähitulevaisuudessa. 

Hän vetäytyy irti Iinasta ja katsoo tämän leikeltyä mekkoa, ärtymys hänen mielessään kiertää ja etsii kohdetta. Akselilla on hirvittävä nälkä, mutta nainen vain haisee ruoalta ja näyttelee itseään vartijoille.

- Ehkä voisit pukea vähän enemmän päälle, jos et halua tulla katsotuksi.

(s. 166-167)

Juokse, Iina juokse!

Iinasta sen sijaan pidin koko kirjan ajan. Hänen kehityskaarensa on erilainen kuin Akselin. Tarinan alussa Iina elää Jalon, veljensä ystävän ja taivaskoodarin elättinä. Suhde ei ole millään tavalla romanttinen tai seksuaalinen, ja molemmat kaipaavat Iinan veljeä Mariusta. Marius on elossa tai kuollut kadonnut muurin taakse, ja kun Akselilta saadut pillerit herättävät Iinan mielen, veljen kohtalo ei jätä häntä rauhaan. Pillerit saavat Iinan huomaamaan yhteiskunnan valtavat epäkohdat ja mikä tärkeintä, havahtumaan siihen, että niille voisi ehkä tehdäkin jotain. Pidin todella paljon siitä, miten Iina kasvaa omaksi itsekseen ja löytää rohkeutta tehdä radikaalejakin päätöksiä.

Kirjan tiedot: 
Piia Leino: Taivas | S & S 2017 | 249 sivua | Kirjastosta

Luettu myös mm.:
Yöpöydän kirjat, Kirjanmerkkinä lentolippu, Eniten minua kiinnostaa tie ynnä muut

Haasteet:
* Halloween-lukuhaaste
* Luonto sivuilla - Kirjassa ihaillaan maisemia

Silja Vuorikuru: Titanic: maailman suurin laiva

Tämän kirjan aihe on Titanic,
joka oli maailman suurin laiva vuonna 1912.

Hyviä lasten tieto- tai selkokirjoja ei ole koskaan liikaa, ja tässä on vallan mainio lisä molempien joukkoon. Taisin kuulla kirjan ilmestymisestä viime keväänä ja jäin oikein odottelemaan, että saisin sen käsiini. En varmasti ole ainoa, joka joutui Titanic-huuman valtaan 1990-luvun lopulla, kun Rose ja Jack yrittivät pelastautua uppoavasta laivasta. Palaan aiheeseen edelleen aina silloin tällöin.

Tässä kirjassa kerrotaan koko Titanic-laivan tarina sen rakentamisesta aina traagiseen onnettomuuteen ja hieman sen ylikin. Aiheesta tuskin kirjoitetaan ihan heti toista selkokirjaa, joten pidin erityisesti siitä, miten kokonaisvaltainen tämä oli. Titanicia ja sen onnetonta kohtaloahan voidaan tarkastella niin monesta näkökulmasta. Kirja tarjoaa asiaa lukijalle kiinnostavat häntä sitten laivalla matkustaneet ihmiset tai uppoamisen syyt ja sen eteneminen. 

Kirjassa on sekä värillisiä piirroskuvia että esimerkiksi Titanicia hehkuttavia mainoksia ja valokuvia sen sisältä. Ne olivat mukava lisä kirjaan ja etenkin valokuvat saivat onnettomuuden tuntumaan hyvin todelliselta. Juuri ne kuvassa olleet ihmiset olivat laivassa ja juuri he kuolivat sen mukana. Kirjassa on mukana muutama lyhyt henkilöhistoria, joissa kuvataan myös laivalla olleita suomalaisia. Ei edes hävetä myöntää, että jotkut näistä tarinoista tekivät oikeasti surullisiksi.

Isä Juho Panula odotti Yhdysvalloissa tietoa siitä,
mitä hänen perheelleen tapahtui.
Hän joutui odottamaan noin viikon
ennen kuin kuuli surullisen uutisen:
koko hänen perheensä oli kuollut.

(s. 114)

Perhe oli siis vaimo ja viisi lasta. Ei voi kuvitellakaan, miten kauheaa tuo on ollut.

Kaiken kaikkiaan hieno kirja ja kiva, että Titanicista löytyy nyt tietoa lapsille, joille lukeminen on syystä tai toisesta hankalaa! Se vuoden 1997 elokuva muuten mainitaan tässä kirjassa aivan omassa luvussaan.

Kirjan tiedot:
Silja Vuorikuru: Titanic: maailman suurin laiva | Avain 2021 | 149 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Luonto sivuilla - Kuu tai tähdet

M. T. Anderson & Jo Rioux: The Daughters of Ys

Ysin rannikkokaupunki kukoistaa, kiitos valtavien muurien, jotka kuningatar Malgven on nostattanut sen ympärille. Kaupungin historiassa ja Magvenin magiassa on kuitenkin synkkiä juonteita, jotka alkavat paljastua hänen kuolemansa jälkeen. Kruununprinsessa Rozeen viettää aikansa mieluiten nummilla eläinten kanssa. Nuorempi prinsessa Dahut sen sijaan nauttii loisteliaasta palatsielämästä ja äitinsä maagisesta perinnöstä. Vai nauttiiko sittenkään?

Huomasin tämän OverDrivessä ja koska kansi oli niin kivan näköinen, lainasin sen saman tien. Sarjakuvaromaanin lopussa kerrotaan, että tarina perustuu vanhoihin kelttiläisiin myytteihin. Ilmankos se olikin paljon synkempi kuin kannelta odotin. Vanhat kansantarinat ja sadut ovat useimmiten pullollaan juonittelua ja väkivaltaa, ja tämä tarina seuraa traditiota.

Tarinan alussa kerrotaan Malgvenin ja Kernen kuninkaan Gradlonin ensitapaamisesta. Ilmeisesti haltiakansaan kuuluva Malgven auttaa kuninkaan pulasta parilla ehdolla, ja pian lentääkin verta ja irtopäitä. Takauma näyttää heti, millaisissa tunnelmissa tarinassa liikutaan.

Magvenin ja Gradlonin ensitapaaminen.
(s. 2)

Kymmenisen vuotta myöhemmin tummatukkainen Rozeen ja punahiuksinen Dahut surevat äitinsä ennenaikaista kuolemaa. Gradlon pettää etenkin Dahutin luottamuksen ja raivostunut tyttö löytää sisäiset taikavoimansa. Suru ja viha vievät sisarukset eri suuntiin ja pian heitä ei saa saman katon alle kuin pakon edessä.

Rozeen on tarinassa se sympaattisempi sisarus. Hän viettää aikaansa luonnossa ja tavallisen kansan parissa. Hän tapaa mystisen erakon, jonka lausuma viisaus oikeastaan tiivistää koko tarinan:

"We live by devouring those we love. How can we help it? They're the ones within closest reach."

(s. 70)

Dahut puolestaan on se paha sisar, jonka magia on mustaa ja teot julmia. Loppupeleissä hänestä paljastuu katkeruutta velvollisuuksiaan paennutta Rozeenia kohtaan. Juuri sen (ja Gradlonin) vuoksi Dahutista tuli sellainen kuin tuli. Syy Dahutin julmuuksille ei olekaan niin yksioikoinen ja sekin seuraa kansantarinoiden perinteitä.

Tykkäsin kirjan synkästä tarinasta todella paljon. Se kertoi rakkaudesta, petoksesta ja kauheista teoista, joihin tuo rakkaus voi johtaa. Piirrostyyli on mielestäni kaunista ja selkeää, ja se sopii kuvaamaa sekä herkän kauniita hetkiä että veren roiskeita ja meripetoja. Parhaiten mieleeni jäivätkin ruudut, joissa katsotaan kalliolta alas mereen ja näytetään, mitä Dahutin magia on tehnyt. Kuvat olivat todella aavemaisia.

Rozeen ja Dahut.
(s. 52)

Kirjan tiedot:
M. T. Anderson & Jo Rioux: The Daughters of Ys | First Second 2020 | 212 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Luonto sivuilla - kirjassa ollaan merellä tai meren rannalla
* Syyslukuhaaste - lue fantasiakirja

Anne Muhonen: Älä unohda minua : sarjakuvaromaani

Eräänä päivänä kukkakauppias Hilla saa puhelun entiseltä miesystävältään. Kari ei ole soitellut vuosiin, mutta nyt hän tarvitsee Hillan apua. Kari on yläkoulu opo ja unohtanut auttaa oppilastaan Eeroa etsimään TET-harjoittelupaikan. Hilla suostuu ottamaan Eeron kukkakauppaan ja joutuu samalla kohtaamaan oman menneisyytensä kipupisteet.

Anne Muhonen on minulle tuttu monien lastenkirjojen kuvittajana ja pidän hänen pehmeästä piirrostyylistään. Tässä sarjakuvassa kuvataan paljon kukkia ja kukkakauppaa, ja tyyli on oikein omiaan näyttämään niiden värikkyyden. Se on myös petollisen pehmeän pyöreää kuvaamaan niitä vakavia asioita, joita tarinassa käsitellään.

Kukkakaupan arkea.
s. 42

Tästä on itse asiassa aika vaikea sanoa mitään ilman kovin suuria juonipaljastuksia! Pidin siitä, miten Hillan ja Eeron suhde kehittyi tarinan aikana. Eerolla ei ole elämässään turvallista aikuista ja hän itse joutuu olemaan sellaisen roolissa ystävälleen. Hilla oudoksuu ensin hieman välinpitämättömältä vaikuttavaa poikaa, mutta päättää kuitenkin antaa tälle mahdollisuuden. Yhteinen sävel löytyy osittain musiikin kautta kun Hilla huomaa Eeron fanittavan bändiä, jolle Hillankin sydän nuoruudessa sykki.

Vanhojen CD-levyjen esiin kaivaminen on ensimmäinen askel Hillan matkassa menneisyyteen. Rinnakkain nykyhetken kanssa kulkee Hillan ja Karin entinen suhde, jonka päättänyttä käännettä en todellakaan osannut odottaa. Tarinan alussa kuvataan Hillan mukavaa koti-iltaa, jonka hän viettää kukkien, mikroaterian ja kirjojen parissa. Lopussa asetelma ei näytäkään enää niin idylliseltä.

Kaiken kaikkiaan pidin sarjakuvasta todella paljon. Se sopii sekä nuorille että aikuisille, ja 70 sivuun mahtuu yllättävän paljon yllättävää tarinaa. En ole tainnut koskaan ennen lukea mitään kukkakauppaan sijoittuvaa, mutta se toimi miljöönä todella hyvin.

Kirjan tiedot:
Anne Muhonen: Älä unohda minua : sarjakuvaromaani | Avain 2021 | 70 sivua | Kirjastosta

Luettu myös mm.:
Kirjasähkökäyrä, Kirjapöllön huhuiluja

Haasteet:
* Luonto sivuilla - kirjassa käytetään kasveja
* Syyslukuhaaste - lue kirja, jossa käydään koulua