Terry Pratchett: Tähtihattu

Terry Pratchett: Tähtihattu
(A Hat Full of Sky)
408 s.
Karisto 2004
Kirjastosta

Ote neiti Perspiratia Puutiaisen kirjasta 'Haltiat ja keijut ja kuinka niiltä vältytään".

Pahoittelut kansikuvataitelijalle, mutta minusta tämän kirjan kansi on aika kauhea. Yksi suosikkiharrastuksistani (no ei oikeasti) on kansikuvista valittaminen. En kerta kaikkiaan voi ymmärtää, miksi kustantajat joskus valitsevat niin törkeän ruman kannen kirjalle, jota toivovat myyvänsä. Eikös kannen pitäisi olla houkutteleva, senhän perusteella monet kirjaan tarttuvat? Tänä vuonnakin kannet ovat olleet enimmäkseen pliisuja sekä aikuisten että nuorten romaanien puolella. Tietokirjoissa on onneksi ollut kivojakin, sellaisia joita katselee ilokseen.

Vuodatuksen pointti oli se, että kuinka moni nuori kiinnostuisi tästä kannen nähdessään? Veikkaan, että hyvin  harva.

Kirja on kuitenkin hyvä. Ei niin hyvä kuin ykkösosa, mutta mukavaa luettavaa joka tapauksessa. Edellisen kirjan tapahtumista on vierähtänyt parisen vuotta ja Tiffany lähtee kotikylästään muille maille vierahille noitaoppiin. Ei hän niin kovin kauas lähde, mutta kun ei ole ikinä poistunut pikkuruisesta kylästä, mikä tahansa on uutta ja joskus ihmeellistäkin. Pidän edelleenkin paljon Kiekkomaailman noituudesta, jossa tavalliset arkipäiväiset asiat ovat noitien tehtäviä. Kuka leikkaa yksinäisen vanhuksen varpaankynnet jos ei noita? Ja sitten arkinen onkin hetkessä maagista. Kuka tekee kauppaa Kuoleman kanssa vastasyntyneen hengestä jos ei noita?

Kirjassa Tiffany tapaa muitakin noitia, ja ajoittain teemat tuntuivat kovin tutuilta. Halpaan muka-maagiseen krääsään pukeutuvat noitatytöt toivat niin selvästi mieleen nuoren Magratin ja Agneksen, jotka siis ovat päähenkilöitä Pratchettin aiemmissa Noita-kirjoissa. Tiffany itse on selvästi Muori Säävirkku, versio 2. En oikein tiedä pidänkö ajatuksesta vai en. Muori on suosikkihahmojani ja ylivertaisuudessaan, no, ylivertainen. Ymmärrän oikein hyvin ettei Pratchett enää halunnut kirjoittaa hänestä. Tarpeeksi pelottavien ja voimakkaiden vastustajien keksimisessä olisi ollut kunnolla päänvaivaa. Uusi noitasarja oli sen vuoksi hyvä idea. Jotenkin ei silti tunnu oikealta, että Tiffany yksitoista vee tekee miltei muorimaisia ihmetemppuja. Eihän Muorin nyt pitäisi hävitä tai olla edes tasavertainen pahaisen lapsen kanssa. Kyllä minä melkein mieleni pahoitin vaikka täysin ymmärränkin, miksi nuorten kirjassa on tällainen "uusi syrjäyttää vanhan"-kehityskaari. Täytyy tolkuttaa tuota itselleni sarjan seuraavia osia varten, ne on nimittäin pakko lukea.

Jos nyt jostain oikeasti valitan niin siitä, että kirjassa oli liian vähän Nac Mac Feeglejä. Enpä olisi aiemmin uskonut moisesta valittavani, mutta kiinnyin pieniin juoppohaltioihin kovasti Vapaiden pikkumiesten myötä. Tässä kirjassa he olivat sivuosassa ja hieman deus ex machinamainen ratkaisu Tiffanyn ongelmaan. Kaipasinkin nimenomaan Tiffanyn ja pikkumiesten välistä jutustelua ja seikkailua. Feeglet eivät toimi yksinään vaan tarvitsevat jonkun muun vastapainokseen, ja kirjan hauskin kohta olikin mielestäni heidän valeasuinen visiittinsä paikalliseen pubiin.

Luettu myös mm.: Kirjojen rakastaja

Haasteet: 50 kategoriaa - 7. a book with nonhuman characters || I Spy - 12. celestial body

Terry Pratchett: Vapaat pikkumiehet

Terry Pratchett: Vapaat pikkumiehet
(The Wee Free Men)
363 s.
Karisto 2005
Kirjastosta

Jotkut asiat alkavat ennen toisia asioita.

Onneksi päätin osallistua Pratchett-haasteeseen, ties miten pitkään olisin muuten venyttänyt tämänkin lukemista. Olen lukenut suurimman osan Kiekkomaailma-kirjoista, mutta tämä Tiffany Särkynen-sarja on jäänyt välistä. Ajattelin, että koska se on lapsille ja nuorille kirjoitettu, se on varmasti jollakin tavalla lapsellinen. No, olinpas väärässä. Syvä kumarrus Terry Pratchettille, tämä on kerrassaan loistava avausosa. 

Jo heti ensimmäisessä luvussa nähdään millainen tyttö 9-vuotias Tiffany on. Kun joesta nousee karmea Näkki, Tiffany varmistaa ensin kirjasta, että kyseessä tosiaan on Näkki. Sitten hän palaa rannalle ja kumauttaa sitä paistinpannulla päähän. Saadakseen Näkin rannalle Tiffany käyttää siekailematta pikkuveljeään herkullisena syöttinä. Että sellainen tyttö. Sen jälkeen hän kesyttää vapaat pikkumiehet, pelottomat siniset pikku-ukot, jotka ovat kuuluisia varastelustaan, juopottelustaan ja tappelunhalustaan. Jep, selvä noita. 

Pratchettilla on sekä huumori että säikyttely hallussaan, eikä kumpikaan ole lapsellista tässä kirjassa. Hihittelin itsekseni kun pikkumiehet lähtivät erikoisiin lammasvarkaisiin, koska pystyin kuvittelemaan sen niin selvästi mielessäni. Säikyttelyä on vaikka kuinka paljon, tarina kun muuttuu sivu sivulta pelottavammaksi. Pratchett onnistuu usein löytämään ne mielen salaiset pelkopisteet ja tekemään viattomasta hirvittävää (Todistuskappale A: hammaskeijun koti Valkoparta, Karjupukki-kirjassa. Todistuskappale B: herra Teehetki samasta kirjasta). Tällä kertaa vinksahtaneita ovat unet ja keijujen ynnä muiden kauhistusten asuttama toinen ulottuvuus.

Toinen syy sille, että en lukenut tätä aiemmin, olivat nuo vapaat pikkumiehet. Nac Mac Feeglet viilettävät muissakin Kiekkomaailman kirjoissa, joita olen siis lukenut lähinnä englanniksi. Minulla on aina ollut suuria vaikeuksia ymmärtää sanaakaan heidän puhumastaan murteesta, joten kirjan täydeltä samaa ei kuulostanut kovinkaan houkuttelevalta. Onneksi otin tämän suomennoksen, tästähän jopa ymmärtää jotain! Oikeastaan aika paljonkin, kääntäjä Mika Kivimäki kun on viisaasti jättänyt turhat murteet pois. Kirja on helposti lähestyttävä joka puolella Suomea eikä kukaan varmasti tarvitse murresanakirjaa sen lukemiseen.

Minusta oli erityisen mielenkiintoista seurata miten Tiffany alkoi ymmärtää Kiekkomaailman noituutta. Kiekkomaailman noituus on ja ei ole sitä satukirjojen pahaa lapset uuniin-noituutta. Tai no, joku noita voi harrastaakin sitä, koska hänen ympärilleen kudottu tarina sitä vaatii tai hän on menettämässä otteensa todellisuudesta. Se ei kuitenkaan tee hänestä suorastaan pahaa. Ilkeän tai hullun "vain". Ja mitä asiaa niillä lapsilla ylipäätään oli mennä jyrsimään toisten taloja? Tiffany ymmärtää tämän jo tarinan alussa samoin kuin sen, että mökissään yksin asuvat vanhat naiset eivät välttämättä ole noitia eikä heitä pidä kiikuttaa roviolle. Etenkään jos he eivät ole noitia. Oikea noita pääsee alas roviolta, tavallinen vanha nainen ei. Mutta ei noituus ole myöskään kiitosten valokeilassa seisomista, vaivatonta vihollisten kukistamista tai kotiaskareiden tekemistä taikojen avulla. Sen suhteen Tiffany kokee karvaan pettymyksen.

"Noituudessa on muuan asia," muori Säävirkku sanoi. "Se ei ole ollenkaan samanlaista kuin koulussa. Kokeet tulevat ensin, ja sen jälkeen sinun pitää tutkia vuosikausia, kuinka onnistuit läpäisemään ne. Siinä suhteessa se on aika lailla samanlaista kuin elämä."

(s. 348)

Kirjassa oli niin monta hyvää kohtaa, että en voi valita sitä parasta. Yksi suosikeistani oli kuitenkin se, jossa Tiffany myöntää viimein itselleen miksi haluaa pelastaa pikkuveljensä keijukuningattaren kynsistä. Noituus lähtee itsekkyydestä ja itsetuntemuksesta.

Varasin jo loput sarjan kirjat kirjastosta ja suunnittelin niistä pääsiäislukemista. Ikävä kyllä vain neljäs osa saapui tänään kirjastooni, vaikka kaiken logiikan mukaan kaikkien piti tulla samalla kyydillä samasta paikasta. Miten lie ovat onnistuneet mokaamaan, mutta sarjan lukeminen jatkuu vasta joskus ensi viikolla

Luettu myös mm: Kirjojen rakastaja, Lumiset kuusenoksat

Haasteet: 50 kategoriaa - 39. a book with magic ; I spy - 23. gender identifier