Ash Parsons: Girls Save the World in This One

We're never going to make it.

June Blue ystävineen fanittaa zombisarja Human Wastelandia. Heidän onnekseen ZombieCon! -fanitapahtuma järjestetään heidän kotikaupungissaan. Mahtava yhteinen kokemus muuttuu kuitenkin astetta synkemmäksi kun käy ilmi, että kaikki zombit eivät olekaan cosplayereita…

Tällä kirjalla kesti ikuisuus päästä vauhtiin. Ensimmäinen zombi tuli vastaan vasta sadan sivun jälkeen! Kaiken lisäksi ne ensimmäiset sata sivua käytettiin suurimmaksi osaksi niinkin jännittävään aktiviteettiin kuin jonottamiseen. June, Imani ja Siggy jonottavat messukeskukseen, luentosaliin ja vielä näyttelijätapaamisiinkin. Jonoa, jonoa, jonoa.

Onneksi kirjan kerronta on kuitenkin kevyttä, nopealukuista ja hauskaakin, joten alun sai kuitenkin kahlattua läpi. Zombien horjuttua kuvioihin juoni muuttuu vauhdikkaammaksi, kun tytöt ja muut selviytyjät yrittävät löytää turvapaikkaa.

I let out an involuntary yelp, which should sound blood-curling, because I'm that startled.

Instead I sound like that Muppet who speaks in "meep" voices.

(s. 283)

Zombiseikkailun lomassa vatvotaan tyttöjen ystävyyttä, ihastuksia, seksismiä ja myös rasismia. Imani on ikionnellinen siitä, että ympärillä on kerrankin hänen näköisiään ihmisiä eikä vain valkoisia kasvoja. June puolestaan löytää itsestään johtaja-aineksia, mutta joidenkin miesten on vaikea niellä tätä kakistelematta. Junen ystävät ovat kuitenkin aina hänen puolellaan ja zombeja tärkeämpää kirjassa onkin heidän välinen lämpönsä ja rakkautensa.

(Jonka toistellaan olevan täysin platonista, mutta June kyllä vaikuttaa olevan ei-platonisesti rakastunut Imaniin, joka on Junen mielestä kaunein ja täydellisin ihminen maan päällä.)

Kaiken kaikkiaan ihan viihdyttävä YA-zombikirja jos vain pääsee loputtoman jonottamisen yli. Oli myös kiva löytää ja lukea YA-kirja, joka ei ole osa mitään sarjaa.

Kirjan tiedot:
Ash Parsons: Girls Save the World in This One | Philomel 2020 | 426 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2022 : 7. kirja kertoo ystävyydestä [23/50]
* YA-spefibingo : Kauhu

Kira Jane Buxton: Hollow Kingdom

I should have known something was dangerously wrong long before I did.

Kesyvaris S.T. elää onnellista elämää ihmisensä Big Jimin ja tämän uskollisen vihikoiran Dennisin kanssa. Eräänä päivänä Big Jimin silmä putoaa hänen päästään ja hän alkaa käyttäytyä hyvin omituisesti. Big Jim on selvästi sairas ja S.T. on valmis tekemään mitä tahansa parantaakseen hänet. Mikään ei kuitenkaan auta ja pian S.T.:n ja Dennisin on selvittävä maailmassa, jossa MoFot (ihmiset) ovat muuttuneet raivoaviksi zombeiksi.

Eli maailmanloppu näyttää tältä: varis ratsastaa vihikoiran selässä Seattlen halki zombeja väistellen ja tarkoitusta etsien. Ihmiskunnan kuolemaa katsotaan ulkopuolisten eli eläinten silmin. Enpä ole tällaista dystopiaa ennen lukenutkaan ja nyt olen erittäin iloinen siitä, että luin! Tarinan minäkertoja on siis varis S.T. (Shit Turd), jolla on sekä identiteettikriisi että todella hauska kertojaääni. 

Together we trekked our way back to the park, where I doled out the Cheetos, splitting them among Dennis, the mole, the opossum, the junco, and myself, which meant that everyone else got four while Dennis and I got twelve because as I've said before, my counting is so terrible. So with light hearts and bellies full of Day-Glo orange magic, we set off on a quest to find a MoFo who looked like a coconut that could open doors. 

(s. 107)

Big Jim kasvatti S.T.:n pienestä poikasesta saakka ja älykäs kun on, S.T. pitää itseään enemmän ihmisenä kuin variksena. Kuinka moni muu varis nauttisi television kulttuurikanavista ja ihmisten keksinnöistä yhtä paljon? S.T. on kerrassaan mahtava hahmo, jossa on hyvin paljon ihmistä, mutta varisfiltterin läpi suodatettuna. Kun se yrittää parantaa Big Jimin, apteekista lähtee mukaan niin silmälääkkeitä kuin raskausarpiseerumiakin. S.T:n mielessä ne ovat kaikki ihmisten lääkkeitä ja mitä useampaa lääkettä Big Jimin syö, sitä nopeammin hän paranee.

Kirjassa kuvataan S.T.:n, Dennisin ja Big Jimin elämää S.T.:n muistojen kautta ja vaikka kaikki on ollut eläinten mielestä aivan mahtavaa, lukijalle käy hyvin selväksi, että Big Jimin elämänhallinta oli lievästi sanoen hukassa. Mutta ei sillä ollut väliä varikselle ja koiralle, koska Big Jim oli heidän puolellaan henkeen ja vereen. Ihmisten maailman loppu räjäyttääkin S.T:n elämän kerralla palasiksi. Kun ihmisiä ei enää ole, mikä se itse on? Mistä se parvi koostuu, kun Big Jimiä ei enää ole? 

Uudessa maailmassa ovat vain S.T. ja hömelö Dennis, sekä koko joukko villieläimiä, joiden hetki on nyt tullut. Pidin aivan erityisesti siitä, miten S.T. alkaa hitaasti nähdä Dennisin aivan uudella tavalla. Maanvaivasta tulee paras ystävä, jonka kanssa S.T. päättää pelastaa lukkojen taakse jääneitä lemmikkejä. Samalla S.T. alkaa ymmärtää, että eivät sen halveksimat villilinnutkaan tyhmiä ole, erilaisia vain. Ehkä jopa pingviinit, mutta se on iso ehkä.

Kirjassa on muutama muukin kertojaeläin, joista ehdoton suosikkini oli Genghis Cat. Maailman itseriittoisin kissa (tai ehkä vain aivan tavallinen kissa) ottaa tehtäväkseen suojella varsin erityistä eläintä, joka ei selvästikään pärjäisi yksin edes paperipussissa.

Life on the outside is unpredictable, requiring vigilance and innate brilliance, both qualities I possess in numbers higher than I can count. I hunt and prowl and observe and fuck with shit. Also, my collection is growing. So far I have infiltrated four hundred homes and pillaged every sock I can find. I cannot explain my fascination with these delightful foot blankets, I can only tell you that it pleases me to carry them around while yowling like my fur is on fire.

(s. 23-24)

Tämä on sarja ensimmäinen osa ja aion ehdottomasti lukea seuraavankin. Tämän parissa sai nauraa ja tuntea olonsa myös surulliseksi. Kirja on tosiaan aikuisten kirja ja aika väkivaltainen. Kaikki eläimet eivät selviä tästä hengissä ja etenkin lemmikit kärsivät masennuksesta ihmistensä kuoltua. Yleensä välttelen kirjoja ja ohjelmia, joissa eläimille käy huonosti, mutta koska eläimet ovat tämän tarinan kertojina, niiden onnettomat kohtalot eivät tuntuneet niin pahalta. Kurjuuden vastapainona on kuitenkin todellisia riemun ja voiton hetkiä.

Kirjan tiedot:
Kira Jane Buxton: Hollow Kingdom | Headline Publishing Group 2020 (1. p. 2019) | 308 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Luonto sivuilla - Mainitaan linnun laulu
* Syyslukuhaaste - Lue kirja, jossa on suuri seikkailu

Jane Austen & Seth Grahame-Smith: Pride and Prejudice and Zombies

 

It is a truth universally acknowledged that a zombie in possession of brains must be in want of more brains.

Englantia riivaavat elävät kuolleet. Kevään koittaessa ja maan pehmetessä zombit nousevat mullasta kuin rumat kukkaset konsanaan, ja Bennetin sisarukset teroittavat jälleen miekkansa ja lataavat aseensa. On aika puolustaa hänen majesteettinsa valtakuntaa saatanallisilta pedoilta. Ai niin, ja siinä sivussa pitäisi pyydystää naapurista aviomieskin.

Tämä on lojunut hyllyssäni jo monta vuotta ja sain viimein aikaiseksi tehdä asialle jotain. En oikein tiedä, mitä odotin tältä. Hauskaa ja vähän pelottavaa zombi- ja Austen-parodiaa ja ironista otetta kai? Kaipa tämä teknisesti ottaen oli sellainen, mutta lukeminen oli kyllä kohtuullisen tuskallinen urakka. Elin koko ajan siinä toivossa, että kirja muuttuisi viihdyttävämmäksi, mutta kun ei niin ei.

Juoni siis on vanha tuttu Ylpeys ja ennakkoluulo, jossa Jane saa Bingleynsä ja Elizabeth Darcyn. Tekstikin on pitkälti alkuperäisteoksesta, mutta joihinkin tuttuihin kohtauksiin on lisätty zombeja ja väkivaltaa. Kaikki Bennetin neidot on koulutettu Kiinassa taistelemaan zombeja vastaan ja Lady Catherinella on henkivartijoinaan ninjoja. Ikävä kyllä näitä elementtejä ei ole käytetty erityisen nokkelasti ja sen sijaan, että ne lisäisivät tarinaan jotain, ne vain vievät siltä pois. Esimerkiksi Elizabeth ja Darcy vitsailevat palleista (balls) monta kertaa.

She remembered the lead ammunition in her pocket and offered it to him. "Your balls, Mr. Darcy?"

He reached out and closed her had around them, and offered, "They belong to you, Miss Bennet."

Upon this, their colour changed, and they were forced to look away from one another, lest they laugh.

(s. 205)

Hah. Hah. Haa. Olikin parempi vitsi kuin Austenin kärkevä huumori. Tai sitten ei.

Grahame-Smith ei ole uskaltanut tehdä mitään rohkeaa kirjan juonelle tai viedä asioita loogiseen päätepisteeseensä. Ainoa suurempi poikkeus on se, miten herra Collinsille ja hänen vaimolleen käy, ja sekin tapahtui varsinaisen tarinan ulkopuolella. Mutta esimerkiksi Elizabeth on kirjassa varsin verenhimoinen ja tarkka maineestaan ja kunniastaan. Hän toistelee olevansa aina valmis iskemään pään poikki sellaiselta, joka loukkaa hänen perheettään. Tekeekö hän silti koskaan niin? No eipä tee. Edes Wickham ei menetä päätään, koska alkuteoksen juonesta ei haluta poiketa niin paljoa. Sen sijaan Darcy hakkaa hänet niin pahoin, että hän halvaantuu, ja sen jälkeen hänestä tehdään eritevitsien kohde. Eipä naurattanut.

Minua häiritsi myös se, miten paljon kirjassa mystifioidaan aasialaisia. Kaipa sillä yritettiin tehdä hauskaa pilaa ajalle tyypillisestä orientalismista ja rasismista sekä zombijuttujen miekan heiluttelijoista. Tottahan toki sankareilla täytyy olla itä-aasialainen taistelukoulutus, johon kuuluvat olennaisina osina kidutus ja nöyrät geishat. Lisäksi Pemberley on rakennettu japanilaisen temppelin malliin ja Darcyn palvelijalla on paitsi (japanilainen) kimono päällään myös vanhaan (kiinalaiseen) tyyliin sidotut jalat.

Tämä kirja ei siis sopinut omaan huumorintajuuni ollenkaan. Ironian kärki oli tylsä ja siinä samalla vesittyi koko aluteoksen idea. Näin jälkikäteen ajatellen olisin voinut lopettaa sivulle 33, jossa todettiin ajankohtaisesti:

"I cannot comprehend the neglect of a family library in such days as these. What have we to do but stay indoors and read till the cure is at last discovered?"

(s. 33)

Kirjan tiedot:
Jane Austen & Seth Grahame-Smith: Pride and Prejudice and Zombies | Quirk Books 2009 | 320 sivua | Omasta hyllystä

Luettu myös mm.:
Yöpöydän kirjat, Kirjamielellä, Lukunurkka

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 16. kirjassa eletään ilman sähköä [9/50]
* Pohjoinen lukuhaaste 2021 - 11. kirja, joka sijoittuu katastrofi- tai epidemia-aikaan [3/25]

Max Brooks: Sukupolvi Z: zombisodan aikakirjat

Siitä puhutaan kriisinä, synkkinä vuosina ja kävelevänä ruttona.

Tarinassa nimettömäksi jäävä toimittaja kiertää maailmaa haastattelemassa tuhoisasta zombisodasta selvinneitä. Hän löytää niin taudin ensimmäisen uhrin nähneen lääkärin kuin esimerkiksi ihmisiä salakuljettaneen rikollisenkin. Haastattelujen kautta kuvataan maailmaan zombien noususta kirjan nykyhetkeen asti, jolloin elävät kuolleet on ehkä melkein taltutettu.

Tämä oli ehkä hyvin mauton valinta tähän maailmantilanteeseen, mutta luinpas nyt kuitenkin kun se on tuossa lukupinossa lojunut. Ja olen kyllä bongannut Decameroneen ja kumppaneihin tarttuneita, joten eivätköhän zombit mene siinä missä ruttokin. En ole suorastaan zombigenren fani, koska kauhu ei oikeastaan ole minun juttuni, mutta luen kuitenkin mieluummin elävistä kuolleista kuin vaikkapa moottorisahamurhaajista. Lisäksi on suuri selviytymistarinoiden fani. Rysäytä päähenkilö keskelle maailmanloppua tai viidakkoa, ja ainakin vilkaisen kirjaa. Tätä silmäilin joskus aikoja sitten kirjaston hyllyssä, mutta ostin sitten lopulta itselleni kun kohdalle sattui.

Tarinan rakenne on kiinnostava ja toimii juuri tälle kerrotulle tarinalle. Haastattelukehys antaa kertojalle tilaisuuden reissata ympäri maailmaa. Sitä kautta on luontevaa kertoa, miltä zombimaailmanloppu näytti eri puolilla maailmaa erilaisten ihmisten kertomana. Yllätys yllätys, "potilas Nolla" löytyy tässäkin Kiinasta. Yllätys yllätys, Venäjä määrää naiset syynytystalkoisiin ja vajoaa uskonnollisen lahkon otteeseen. Yllätys yllätys, sankarillisimmat sankarit löytyvät Amerikasta. Huomasi kyllä, mistä kirjailija on kotoisin.

Minä pidin tällaisesta sirpaleisesta kerronnasta, jossa hypättiin paikasta toiseen, joskin näkökulma oli perin amerikkalainen. Kirja on jaettu ajallisesti kahdeksaan osaan tyyliin "ennusmerkit" ja "suuri paniikki", joten ajallisesti kärryillä pysyi hyvin. Oli myös mielenkiintoista lukea hyvin erilaisista ihmisistä ja siitä, miten he selviytyivät zombi-invaasion myllytysestä. Suosikkini oli kiinalaisen sukellusveneen miehistö. Eipäs olisi tullut itselleni mieleenkään valita sellaista näkökulmaa. Samoin Pohjois-Korean mysteeri oli kiinnostava ja hauska idea. Ovatko korealaiset elossa maan alla, tietämättöminä ihmiskunnan pikkuhiljaisesta voitosta? Vaiko onko tunneleissa sittenkin miljoonia ja miljoonia zombeja odottamassa ulos pääsyä? 

Se, mikä minulla tässä kuitenkin tökkäsi ja aika pahastikin, oli kirjan sukupuolijakauma. Kirjassa on ehkä parisenkymmentä kertojaa (en laskenut, tuo on arvio). Vain neljä näistä on naisia. Kun katsoo noita äijäjuttuja, käytännössä minkä tahansa kertoja olisi voinut olla nainen ilman, että tarina olisi muuttunut siitä mitenkään. Mutta ei, mies sen pitää olla, koska mies on selviytyjäsankari. Erityisen harmittavaa tämä on siksi, että äijäjutuissa mainitaan ohimennen pari naishahmoa, joista olisin lukenut mieluummin kuin kyseisen tarinan kertojamiehestä. Viisikymppinen nunna, joka puolusti lapsia yhdeksän päivää aseenaan pelkkä kynttilänjalka ja joka päätyi sen jälkeen (edelleen nunnana) armeijan tarkka-ampujaksi? Lukisin. Armeijan koirankouluttaja, joka raivostui päällystön välinpitämättömyydestä niin, että ampui lopulta komentajansa? Lukisin. Mutta kun ei, piti kertoa mieshahmon tylsempi tarina.

Eli vetävästi kirjoitettu, sisältää kiinnostavia ideoita, älä lue jos haluat kirjan, jossa naisetkin tekevät jotain.

Kirjan tiedot:

Max Brooks: Sukupolvi Z: zombisodan aikakirjat | Johnny Kniga 2011 | 449 sivua | Omasta hyllystä

englanninkielinen alkuteos: World War Z: an Oral History of the Zombie War (2006) | suomennos: Helmi Keränen

Luettu myös mm.:

Taikakirjaimet, Yöpöydän kirjat, Fiktiivinen maailma

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2020 - 33. kirjassa tapahtuu muodonmuutos [13/50]
* Pohjoinen lukuhaaste 2020 - 15. kirja, jossa on kansalaisaktivismia [6/25]
* Popsugar Reading Challenge 2020 - a medical thriller [12/50]
* Kirjahyllyn aarteet 2 [kirja 3]

M. R. Carey: The Girl With All the Gifts

M. R. Carey:
The Girl With All the Gifts
n. 460 s.
Orbit 2014
Kirjastosta
Kansikuva kustantajan sivulta.

Her name is Melanie.

Nyt ollaan vasta syyskuussa, mutta olen kohtalaisen varma siitä, että tämä on paras kirja jonka olen lukenut tai tulen lukemaan tänä vuonna. Tämän ylittämiseen tarvitaan jotain todella huikaisevaa. Bongasin eilen sattumalta arvion tästä ja kun tämä kuulosti niin kiinnostavalta, oli pakko heti googlata löytyisikö tämä jostain. Löytyihän se ja luinkin tätä yöllä yhteen eli siihen asti, että melkein nukahdin istualleni. Lopetin lukumaratonin sitten tänä aamuna.

Yksi tarinan kertojista ja se, jonka silmin näemme tarinan alun, on 10-vuotias tyttö nimeltä Melanie. Joka aamu aseistautuneet aikuiset sitovat hänet pyörätuoliin ja kärräävät hänet sellistä luokkahuoneeseen, jossa jokainen oppilas on sidottu samalla tavalla omaan tuoliinsa. Melanien suosikkiopettaja on mukava neiti Justineau, joka kertoo lapsille tarinoita ja tuo heille näytteitä ulkomaailmasta, jota lapset eivät ole koskaan nähneet. Vie aikansa ennen kuin Melanielle selviää se, minkä lukija ymmärtää heti. Eletään zombimaailmanlopun jälkeisestä aikaa, ja lapset ovat harvoja älykkäitä zombeja (the hungries, nälkäiset) jotka on pyydystetty kaduilta. Heitä tutkitaan ja heillä tehdään kokeita siinä toivossa, että löydettäisiin parannuskeino tai ainakin jonkinlainen lääke zombivirusta vastaan. Melanien maailma muuttuu peruuttamattomasti kun tukikohtaan hyökkää joukko nälkäisiä ja Melanie pakenee sieltä yhdessä muutaman ihmisen kanssa.

Kirjan alku ja loppu ovat sen vahvimmat osat. Keskiosa on aika tavallista zombijuttua, jossa Melanie, neiti Justineau, tohtori Caldwell ja kaksi sotilasta tarpovat pitkin ja poikin melkein autiota Englantia. Heidän määränpäänsä on tukikohdan päämaja, yksi viimeisistä ihmisten linnakkeista. Niinhän se aina. Onneksi tämä vaelteluosa on loppujen lopuksi aika pieni osa kirjaa, ja siihenkin mahtuu jännittäviä ja kiinnostavia kohtia. 

Melanie on tarinan kertojana enemmän kirjan alussa kuin lopussa, jossa näkökulma siirtyy ymmärrettävistä ja hieman juonipaljastuksellisesta syistä ihmisille. Mielestäni Melania oli uskottava ja paikoin jopa pelottava kertoja. Hän on pieni naiivi tyttö, mutta älykkyydeltään luokkaa Einstein. Hän tekee jatkuvasti tarkkanäköisiä päätelmiä eivätkä hänen reaktionsa anna lukijan unohtaa sitä, että kyseessä ei ole ihmislapsi. Hän oppii jatkuvasti lisää itsestään eikä aina niin miellyttäviä asioita. Toiseksi suosikikseni nousi yllättäen Caldwell, jonka mieli puolestaan oli pelottavan kylmä ja ihmismäinen. Hänen tehtävänään on pelastaa ihmiskunta ja sen hän aikoo tehdä vaikka hänen pitäisi sahata auki sadan pikkulapsen pää. Hirviöitähän ne vain ovat, puhuvat tai eivät. Caldwell ei ole mitenkään miellyttävä tai edes sympaattinen hahmo, mutta häntä on vaikea olla ymmärtämättä jollain tasolla. Kirjan zombit ovat nälässään tavanomaisia, mutta syy niiden takana on erilainen ja oivaltava. Tiedä häntä miten mahdollista se olisi oikeasti, mutta kirjassa selitys kyllä toimii.

Kirjan nimi viittaa tarujen Pandoraan, joka päästää lippaasta vapaaksi kaikki maailman kauhut ja vaivat. Jäljelle jää vain toivo. Melanie on tietenkin tarun Pandora, mutta enpä halua paljastaa tarinan lopusta oikeastaan mitään. Se on paras osa kirjaa ja parasta lukea itse. Tässä kirjassa kauhu on suorastaan kaunista ja toivo kauhistuttavaa. Toki tästäkin kirjasta voi olla monta mieltä, mutta juuri nyt tämä oli minulle Se Kirja, joka jää varmasti kummittelemaan mielen perukoille. Suosittelen myös niille, jotka eivät tavallisesti zombeista perusta!

Luettu myös mm.: Notko se lukeva peikko, Taikakirjaimet